Siirros - Hugh Howey

Shift
Like Kustannus
Suom. Einari Aaltonen
2014
ISBN 978-951-01-1079-6
527 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Siilo

Joku saattaa muistaakin, että joskus taannoin kun sain Siilon luettua, olin niin malttamaton, että hankin jatko-osat englanninkielisinä pehmeäkantisina painoksina. Sidosjälki olikin sitten niin surkeaa, että päädyin lahjoittamaan tilaamani kappaleet eteen päin jollekulle ei-ihan-niin-tarkalle tyypille. Jäin siis kärvistelemään Siilon suomennosta, kun suomalaiseen painojälkeen ja kirjojen laatuun voi yleensä luottaa. Siirros on ulkonäöllisesti pakettina ihan yhtä vaikuttava kuin edeltäjänsäkin, ellei jopa vähän vaikuttavampikin. Ulkoasun tekijää ei tosin ole mainittu kirjassa missään, mikä on huutava vääryys. Jos joku tietää tekijän, niin tähän voi kommentoida.

Siirros alkaa vuodesta 2110 ja samaan aikaan vuodesta 2049. Vuonna 2110 Troy sulatetaan kryounesta aloittamaan työvuoroaan siilon numero 1 johtajana. Hän on tokkurainen eikä muista juuri mitään ajalta ennen perehdytystä, mutta sopeutuu silti tehtäviinsä monien muiden lailla. Puoli vuotta kestävät työvuorot hoidetaan rutiinilla ja sen jälkeen päästään takaisin kryokapseliin, jossa uinutaan kunnes seuraava vuoro taas alkaa. Siilon lukeneille tällainen elämänrytmi on uutta, mutta kryounta nukkuvatkin vain ykkösen asukkaat. Vuonna 2049 puolestaan kongressiedustaja Donald Keene tapaa senaattorin, joka antaa hänelle ainutlaatuisen tehtävän. Arkkitehdiksi aikoinaan opiskellut Keene saa tehtäväkseen piirtää uudelle ydinjätteen loppusijoituspaikalle henkilöstösuojan. Ahtaanpaikan kammosta kärsivä Keene kuvittelee, että kyse olisi pilvenpiirtäjästä, mutta saa pian ymmärtää, että valtavat rakenteet on tarkoitus haudata maan alle. Pikkuhiljaa tarina etenee vuodesta 2049 eteenpäin kohti sitä vuotta, jona Jules taivaltaa siiloon 17 ja tajuaa monta asiaa. Kirja päättyy siihen, kun Jules saa puhelun siilosta 1.

Kirja alkaa vähän hitaanlaisesti. Minun oli hankala päästä vauhtiin, mutta siihen saattoivat vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten lähestyvä pääsykoe ja työstressi, jotka tuppaavat syömään lukuintoa. Pääsykokeen jälkeen sairastuinkin flunssaan, joten minulla oli hyvää aikaa lukea kirjaa oikein intohimolla, ja tässä sitä nyt ollaan. Kun pääsin vauhtiin ja kun asiat alkoivat vähän seljetä, Siirros tempaisi kyllä mukaansa. Toisin kuin Siilossa, Siirroksessa seurataan useampaa henkilöä eri ajoissa, ja se tekee kirjasta osittain vähän sekavan. Siilossa on yksi iso kantava juoni, mutta Siirroksessa juoni on leikelty pieniksi palasiksi ja siroteltu pitkin kirjaa niin, että koko juttu selviää vasta loppua kohti. Toiset tykkäävät tällaisesta, itse en niinkään. Silti, kun Jimmy esiteltiin kirjassa, jäin vain odottamaan sitä hetkeä, kun Jules ilmestyy siiloon 17. Parhaimpia kohtia olivat muutenkin ne, jotka risteävät Siilon kanssa ja antavat kohtauksista toisen osapuolen näkökulmaa.

Howey on onnistunut kirjoittamaan Donaldin hahmosta kiintoisan, vähän rikkinäisen miehen, jonka vaiheita on toisaalta surullista, toisaalta kiintoisaa seurata. Donaldia vedätetään jo kirjan alkumetreillä useampaan otteeseen ja totta puhuakseni ihmettelin, ettei hän seonnut kirjassa sen enempää. Itse olisin varmastikin käynnistänyt jonkinlaisen kostokampanjan, jos minulle olisi selvinnyt samankaltaisia asioita kuin Donaldille tässä kirjassa selviää. Siirros on sen verran sieppaavaa luettavaa, että nyt täytynee kärvistellä jälleen vuosi seuraavaa osaa odotellessa. Sitä tosin jäin miettimään, miksi kirjan nimi on Siirros? Kirjassa on kolme osaa, 1., 2. ja 3. siirros, jotka kaikki liittyvät siihen, kun Troy ja Donald herätetään työvuoroihinsa. Eikö Vuoro olisi ollut kirjalle osuvampi nimi? Siirros ei oikeastaan edes tarkoita mitään. Sivuseikkoja, mutta minua tämä vähän jäi häiritsemään.

Siilo - Hugh Howey

Wool
Like Kustannus
2013
ISBN 978-951-01-0987-5
573 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

Kuulin Siilosta ensimmäisen kerran nököttäessäni keskellä Finnkinon teatterisalia odottelemassa Vihan liekkien alkua. En ole tottunut kirjamainoksiin (koska en katso televisiota), enkä varsinkaan leffateatterissa, joten jo senkin puolesta mielenkiintoni heräsi. Pakko oli pyytää arvostelukappaletta, sen verran mielenkiintoiseksi kirjamainos onnistui tämän kirjan maalaamaan. Eikä todellakaan valheellisesti.

Koska minulla on tapana jättää kansilipareet kirjahyllyn päälle odottelemaan siksi aikaa, kun luen kirjaa, elin alkuun siinä uskossa, että päähenkilö oli jo ikääntynyt seriffi Holston. Siilo alkaa todella vetävästi eikä alusta edes huomaa, että tässä nyt esitellään vähän tätä siiloa ja miten se toimii. Koitan olla spoilaamatta yhtään mitään niille teistä, jotka innostutte ja päätätte lukea tämän. Odotin jotain Nälkäpelin kaltaista - kun mainos nyt kuitenkin pyöri leffan alussa - mutta Siilo on jotain niin paljon parempaa. Siilon oikea päähenkilö on nuori nainen nimeltä Jules (tai Juliette), joka työskentelee siilon syvätasoilla mekaanikkona ja on vieläpä työssään erityisen hyvä. Julesille, joka on syntynyt ja kasvanut siilossa, rakennelma on yhtä kuin maailma, eikä sen ulkopuolta tarvitse juuri ajatella. Syvätasoilla ulkonäkymälläkään ei ole väliä, vaikka tasaisin väliajoin joku varsin tiukkoja sääntöjä rikkonut lähetetään suorittamaan puhdistustehtävää. Julesin arki kuitenkin järkkyy, kun siiloon tarvitaan yllättäen uusi seriffi ja valinta osuu häneen.

Harvemmin osuu tielle sellaisia kirjoja, joissa lähdetään liikkeelle ja sitten mennään kunnes sivut loppuvat kesken. Siilo on sellainen. Välillä meinasi jo ruveta vähän ärsyttämään, kun hengähdystaukoa ei suotu ("siis mitä, eikö tuokaan nyt onnistu" ja "no niinpä tietysti, mistä tuokin nyt tuli?"), mutta ainakin kirja vei mukanaan.

Hahmoista sanottakoon nyt sen verran, että eräs heistä on kuin Dolores Jane Pimento ikään, mutta muuttuu kirjan mittaan ensin kaveriksi ja sitten taas ärsyttäväksi nillittäjäksi. Minusta on hienoa, että yhteen kirjaan mahtuu näin monta erinomaista henkilöä, joilla kaikilla on oma tehtävänsä ja tarkoituksensa, eikä kukaan ole täysin mustavalkoinen luonne. Jokaisella siilolaisella on salaisuutensa eivätkä he niitä kovin auliisti jakele. Siilon maailmaan on myös todella helppo päästä, sillä jokainenhan nyt tietää suurin piirtein, millaisia rakennelmia siilot ovat ja kuinka ne suunnilleen toimivat. Rautaportaikkojen kolina ja narina kaikuvat tätä lukiessa kyllä korvissa, sen voin luvata.

Huonojakin juttuja Siilossa on, mutta ne jäävät kevyesti hyvien varjoon. Käännöksessä viljellään vittua aika tiuhaan ja ymmärtäähän sen jos alkutekstissä on ollut fuck. Silti, vittu on jotenkin niin teinin kuuloinen sana, etenkin kun se karkaa luvattoman usein vallan kahvassa olevilta henkilöiltä, joiden olisi oikeastaan tarkoitus pitää pää kylmänä tai edes käyttäytyä vastuullisesti. Eikö nyt yhden tai kaksi olisi voinut vaihtaa vaikka saatanaksi tai helvetiksi? Vaikka vain kielikuvan nimessä? Joitakin muitakin teknisiä epäkohtia oli, kuten huolettomuutta oikeinkirjoituksessa, sekä jokunen häiritsevä sivuseikka, kuten se että mekaanikko pitää pienelektroniikkaa taikuutena. Tällaiset on helppo sivuuttaa (siilossa kaikki opitaan varjottamalla jotakuta alansa taitajaa, joten ehkä mekaanikko ei vain yksinkertaisesti ole törmännyt koskaan pienelektroniikkaan), kun tarina vie mennessään.

Dystopioiden ystäville, suosittelen. Jos minulla olisi ollut jatko-osa yöpöydällä odottelemassa, olisin tarttunut siihen samoin tein.