| Kansi: Y. Bora Ülke & Maarit Norvanto |
WSOY
Suom. Inka Parpola
2012
ISBN 978-951-0-40152-1
353 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Michelle Gagnonin Kukaan ei kaipaa sinua on yksi niistä kirjoista, jotka valikoituivat upouuden työryhmän toimesta Vantaan yläkoulujen lukudiplomiin. Minua pyydettiin lukemaan tämä lähinnä ajankohtaisuuskatsauksen vuoksi, vaikka olisin kenties tarttunut tähän joka tapauksessa. Nuorille suunnattuja dekkareita ei ole liikaa ja Gagnonin kirja on kyllä kirkkainta kärkeä.
Noa herää sairaalavuoteesta vailla aavistustakaan siitä, miten on sille päätynyt tai mitä hänelle on tapahtunut. Noustessaan ylös hän tajuaa, ettei todellakaan ole missään tavallisessa sairaalassa ja pian selviääkin, että kyseessä on varastohalli. Hänen rintaansa peittää suuri laastari, jonka alta paljastuu leikkausarpi. Pako on kuitenkin prioriteettilistalla ykkösenä. Paettuaan hän hankkiutuu internetin ääreen, sillä hänen elämänsä on siellä. Paremmin hänet tunnetaan nimimerkillä Rain, yhtenä haktivistiryhmä /ALLIANCE/n parhaista hakkereista. Toisaalla kaupungissa Peter, /ALLIANCE/n perustaja, nimimerkki Vallas, ryhtyy tonkimaan isänsä kuvainnollisia likapyykkejä. Tiedostoja tonkiessaan hän törmää yritykseen, joka kulkee vain lyhenteellä AMRF. Hän yrittää murtautua yrityksen palvelimelle, eikä aikaakaan, kun hänen ovensa murtavat sisään joukko miehiä, joiden johtaja kulkee vain nimellä Mason.
Minulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miksi usein en tykkää dekkareista. Tuntuu, että on lajityypille ominaista, etteivät alussa osaset käy ollenkaan järkeen keskenään, enkä tykkää sellaisesta kaaoksesta. Nautin toki kirjasta siinä vaiheessa, kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen joko tekstissä tai päässäni, mutta siihen saakka lukeminen saattaa olla paikoittain tuskaa. Yleensä palikoita asetellaan paikoilleen vasta loppuneljänneksellä, joten kenties tuskaisuus johtuu siis siitä. Kukaan ei kaipaa sinua rakentuu kahdesta alkuun mukamas toisilleen tuntemattomasta nuoresta, jotka sitten kuitenkin tuntevat toisensa /ALLIANCE/n kautta. Ensin Peter palkkaa Noan selvittämään, ketkä hänen kotiinsa oikein tunkeutuivat, mutta Noalle selviää tiedonhaussa paljon muutakin. Sekä Peterille että Noalle kuitenkin käy hyvin pian selväksi se, että kuka heitä sitten ajaakaan takaa, on todellakin tosissaan.
Kukaan ei kaipaa sinua on toiminnantäyteinen (ehkä vähän turhankin), nokkela dekkari. Kyseessä on selvästi sarjan ensimmäinen osa, sillä kysymyksiä jää auki useita. Jotakin valoa AMRF:n toimien ylle langetetaan, juuri siinä määrin, että lukija kiinnostuu ja haluaa (tai minä ainakin haluan) lukea seuraavankin osan. Yleensä tämän kaltaisissa nuorille suunnatuissa dekkarisarjoissa juoni on turhankin yksinkertaistettu ja rikokset lopulta lieviä tai jopa olemattomia. Tässä kirjassa ei ole juonen suhteen säästelty, siitä pisteet kotiin.
Jotakin noottia täytyy kuitenkin antaa, esimerkiksi kannesta. Kannen tyttö on olevinaan ilmeisesti Noa, mutta verrattuna kirjan henkilöön tyttö on ylettömän pyntätty. Toinen asia, joka kirjassa häiritsi, oli nörttislangi, hakkerien käyttämä termistö, jota viljeltiin joissain kohdin todella runsaasti. Tämä itsessään ei haitannut ja tuntui asiaankuuluvalta, mutta samalla se vaikutti jotenkin päälleliimatulta. Henkilöt eivät käyttäneet slangia ajatellessaan tekemisiään, vain keskustellessaan esimerkiksi anonymousin tekosista (mikäli anonymous on sinulle vieras, linkitän wikipediaan. Kannattaa tutustua mikäli haktivismi kiinnostaa).