Vastavirta - Kat Falls

Ulkoasu: Terhi Haikonen

Rip Tide
Tammi
2011
ISBN 978-951-31-5507-0
339 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Veden alla -arvostelu

Vastavirta jatkaa siitä, mihin Veden alla jäi. Pääosiin palaavat jälleen Ty ja Gemma, joka on kehittänyt paniikin vedenalaista maailmaa kohtaan ja joutunut siksi muuttamaan kauppa-asemalle. Vähänpä hän tietää, mistä hänen näkemänsä aaveet ovat peräisin. Vastavirta esittelee uuden kansanosan, joka vilahtaa kyllä ensimmäisessäkin osassa, mutta pääsee kunnolliseen asemaan vasta tässä toisessa, nimittäin syrjiksi nimitetyt ihmiset, joilla ei ole sijaa Yhteisössä. Tyn vanhemmat ovat päättäneet myydä satoaan syrjille, eivätkä kaikki tahot katso tätä hyvällä. Niinpä kenellekään ei tule yllätyksenä (paitsi ehkä vähän), kun syrjät kaappaavat Tyn vanhemmat ja vievät merilevälastin aikomattakaan hyvittää siitä mitään. Tästä alkaa Tyn epätoivoinen kamppailu auktoriteetteja ja syrjien häiriintynyttä järjestelmää vastaan löytääkseen vanhempansa. Myös Gemman veli Hämy palaa tässä kirjassa, eikä yhtään sen hurmaavampana kuin edellisessäkään osassa.

Vastavirta on hutiloidummin kirjoitettu kuin Veden alla. Niin sanotut kova-scifi-elementit jäävät unholaan, sillä vaikka uusia laitteita ja rakennelmia esitellään, niiden kuvaus ei ole lainkaan niin tarkkaa ja teknistä kuin ensimmäisessä osassa. Alussa tuntui, että Falls oli unohtanut, että "happinestettä" kutsutaan kirjassa Liquigeniksi, ja sitä ainakin minusta kuvailtiin tarpeettomasti, sillä ensimmäisen osan lukeneet taatusti tietävät mitä Liquigen on, onhan se sentään sen verran suuressa osassa ensimmäisen osan juonikuvioita.

Gemma on, jos mahdollista, vielä ärsyttävämpi kuin edellisessä osassa, sillä hän on kehittänyt täysin uusia neurooseja valiteltavaksi. Silti, loppua kohden jännitys tiivistyy sen verran ja Gemmankin oikutteluille selviää sen verran hyvä syy, että annoin hänen ärsyttävyytensä vielä tämän kerran anteeksi. Ty pysyy urheana (tai tyhmänrohkeana, miten sen haluaa nähdä) ja vikkelä-älyisenä tässäkin kirjassa, mutta jotkin sukelluskohtaukset jäivät hämäämään. Kylmä huomioidaan edelleen, mutten todella usko, että merenpohjasta on mahdollista sukeltaa pintaan ilman Liquigenia tai happilaitteita, puhumattakaan siitä, ettei kenelläkään ollut märkäpukua yllä. Joitakin epärealistisuuksia sallittakoon, kun kyseessä on kuitenkin fiktiivinen kirja, mutta todella realistisen ensimmäisen osan jälkeen odotukset olivat kyllä korkeammalla.

Tämän kirjan loppujen lopuksi pelasti viimeiset viitisenkymmentä sivua. Kirja ei ollut siihen saakka siis mitenkään huono, mutta parhaimmillaankin keskinkertainen. Lopussa ihmisten toisilleen osoittama solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus (jos siitä nyt voi puhua) saivat kyyneleet kihoamaan silmiin täpötäydessä ruuhkabussissa keskellä Vantaata, sen verran voimakas tunnelataus loppuun oli saatu. Vastavirta olisi ehdottomasti yltänyt viiteen tähteen, jos se olisi pitänyt yllä ensimmäisen osan asettamaa teknistä tasoa, sillä ilman hyvälle scifille ominaista teknistä höpötystä se jäi vähän laihanlaiseksi. Tyttöjen ja poikien välisestä riiustelusta osaa kirjoittaa kuka tahansa ja näitä tarinoita riittää hyllymetritolkulla.

Veden alla - Kat Falls

Kansi: Christopher Stengel

Dark Life
Tammi
2011
ISBN 978-951-31-5506-3
319 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

Kat Fallsin Veden alla on nyt järjestyksessä jo kolmas ekokatastrofidystopia, jonka olen nuorten diplomilistalta lukenut, ja kirkkaasti paras. Veden alla sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on laajentunut ja laiskistunut niin paljon, että tilaa ei enää ole, joten ihmisten on ollut pakko asuttaa meretkin. Merenpohjiin on rakennettu kolonia, jossa 15-vuotias Ty asuu. Hän on ensimmäinen lapsi, joka on syntynyt ja kasvanut merenpinnan alla. Hänen isänsä on juurikin yksi arkkitehdeistä, jotka olivat vastuussa merenalaisten rakennelmien suunnittelusta ja rakentamisesta. Eräänä päivänä Ty törmää sitten tyttöön, Gemmaan, joka on tullut pinnan alle etsimään veljeään. Ty päättää auttaa tyttöä, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Merenalainen maailma kiehtoo ihan eri tavalla kuin pinnan päällä sinnittely ja maanpäällisiin, joskin muuttuneisiin, oloihin sopeutuminen. Kat Falls on ottanut huomioon täysin erilaiset olosuhteet, kuten pimeyden, vedenpaineen, eläimet, ihmisten hapentarpeen, veden vaikutuksen rakenteisiin, kylmyyden ja sen vaikutukset ja monia muita asioita, jotka olisi ollut perin helppo ylenkatsoa. Selitykset siitä, miten ja miksi kaikki toimii tekevät kirjasta uskottavamman ja immersiosta paljon helpompaa.

Ty on päähenkilönä melko ympäripyöreä, kiltti poika joka ei kuitenkaan ole mikään puhdas pulmunen vaan valehtelee häpeilemättä kun tarvetta ilmenee. Gemma on ärsyttävä, niin kuin sankarittaret yleensä tuppaavat olemaan, mutta siedettävämpi kuitenkin kuin useimmat muut. Hän on äkkipikainen ja loukkaantuu helposti, ymmärtää asioita tahallaan väärin ja on muutenkin kaikessa kömpelöydessään melko rasittava.

Vähän maagisuutta kirjaan tuovat hämäränlahjat, joita kehittyy pinnan alla kasvaneille lapsille. Eräs lääkäri on kirjassa kirjoittanut raportin näistä lahjoista ja menettänyt raporttinsa tuloksena maineensa, kun hämäränlahjoja ei ole pystytty näyttämään toteen. Nämä hämäränlahjat pulpahtelevat esiin pitkin kirjaa, mutta mitään varmaa niistä ei sanota, ainakaan aluksi.

Erityisen hienoa minusta oli se tapa, jolla kolonistit puhaltavat yhteen hiileen. Pinnan yläpuolella asuvat ihmiset katsovat siirtokuntalaisia kieroon ja pitävät näitä vähintäänkin outoina, elleivät täysin hulluina, ja meren pohjassa asuvat ihmiset puolestaan ovat täysin riippuvaisia esimerkiksi valtion heille lähettämästä liquigenista, jota kolonistit hengittävät keuhkonsa täyteen sukeltaessaan, sillä se estää keuhkoja lyhistymästä kasaan paineen vaikutuksesta. Yhteisö ei myöskään maksa kolonisteille näiden tuottamasta ruuasta, vaan keräävät sadot veroina itselleen, vaikka oikeasti tarvitsevat ruokaa enemmän kuin haluaisivat myöntääkään.

Veden alla on yksi parhaista kirjoista, joita olen hetkeen lukenut. Suomennos on eheää ja asiat on selitetty hyvin, mutta ymmärrettävästi, sortumatta ylenpalttiseen monimutkaisten sanojen käyttöön. Ty ja Gemmakin ovat oikeasti ihan kivoja, loppujen lopuksi. Nyt vaan kohti seuraavaa osaa!