Anchor Books
2003
ISBN 978-0-385-72167-7
376 s.
☆☆☆☆
Oma
Istuskelin joskus reilu vuosi sitten työpaikkani takahuoneessa, kun kirjallisuusguruni Paula suositteli tätä kirjaa minulle. Se oli tullut lahjoitusten seassa meille, muttei sopinut kokoelmaan, jolloin toki kirjastontätillä on etuajo-oikeus kun kirja muutoin olisi päätynyt kierrätyskärryyn. Sinne se tosin jokatapauksessa päätyi, sillä unohdin sen sinne takahuoneen pöydälle, enkä sitten koskaan tullut sitä sieltä korjanneeksi talteen. Hankin kirjan kuitenkin myöhemmin itselleni siinä toivossa, että vielä eräänä päivänä lukisin sen, vaikka pidin (ja ehkä edelleen hiukan pidän) Atwoodia itselleni vähän turhan älykkäänä kirjailijana.
Oryx ja Crake on ylistyslaulu sanoille. Atwood viljelee vanhoja ja kadonneita sanoja päähenkilönsä turvin enemmän kuin oikeastaan ehkä olisi tarpeen, ja varsinkin englanniksi lukiessa huomasin, etten tiennyt kolmatta osaa sanoista, enkä jaksanut niitä lähteä selvittämäänkään. Huolimatta erikoisten ilmaisujen tulvasta, kirjasta kuitenkin kuoriutui oikein mielenkiintoinen tarina, jota MaddAddam-trilogia jatkossa avaa lisää.
Kirjan päähenkilö Jimmy, tai Snowman, kuten hän itseään tahtoo nimitettävän, ei ole mielenkiintoinen tyyppi. Hän on surkea surkimus jolla on pahanlaatuinen seksiaddiktio. Hän on tylsääkin tylsempi ja kertakaikkisen turha tyyppi kaikin puolin. Valitettavasti ainakin kirjan alkupuolella vietetään luvattoman paljon aikaa Snowmanin pääkopan sisällä, enkä muista ihan hetkeen lukeneeni mitään ikävystyttävämpää. Snowman ei kuitenkaan ole onneksi koko jutun tähti, tai kuten melko heti alussa jo selviää, hän on vain onneton sivustaseuraaja, jolle on langennut todella kummallinen rooli maailman uudelleenmuokkaamisessa.
Jimmy on Craken, nerokkaan, mutta tunnekylmän geenitieteilijän lapsuudenystävä, ja saa seurata kunniapaikalta Craken elämää. Välillä heidän tiensä erkanevat, mutta vain yhtyäkseen myöhemmin uudelleen. Heitä yhdistää myös Oryx, nainen, johon he molemmat törmäsivät ensimmäistä kertaa lapsipornosivustolla vieraillessaan. Oryx oli tuolloin kahdeksan, pojat neljäntoista. Oryx ja Crake, kirjan nimihenkilöt, ovat ne oikeasti, todella mielenkiintoiset hahmot. Tarinaa tuskin olisi voinut kertoa kummankaan heidän näkökulmastaan, joten siinä mielessä Snowman on ihan tarpeellinen hahmo.
Atwood ei tarjoile lukijan eteen mitenkään selkeästi tietoa. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eikä Jimmykään niitä sen suuremmin selittele, nehän ovat hänelle arkipäivää. Kirja alkaa siitä, kun Snowman herää kotipuussaan ja tajuaa joutuvansa lähtemään ruoanhakureissulle. Hän asuu lähellä Craken luomia uusia elämänmuotoja, joita kirjassa kutsutaan vain Crakerseiksi tai Craken lapsiksi. Craken ja Oryxin jälkeen mielenkiintoisinta kirjassa on tulevaisuuden maailma, jonka Atwood on luonut. Kyseessä on mielikuvituksentäyteinen universumi, joka perustuu täysin geenitieteelle ja ihmisten kättenjäljille. Meidän tuntemamme maailman loppuminen ja siihen johtaneet tekijät selviävät vasta aivan viime metreillä, eikä Snowmankään onneksi ihan loppuun saakka horise joutavuuksiaan. Pääsinkin sivulle 215 ennen kuin todella kiinnostuin tästä tarinasta, eikä sekään todellakaan ollut Snowmanin ansiota.
Mikäli on siis valmis antamaan anteeksi kertojan jatkuvat ja loputtomat puutteet, Oryx ja Crake on oiva aloitus trilogialle. Se esittelee maailman ja sen kaksi suurinta (tai ainakin mielenkiintoisinta) järjestöä, luontoaktivistit God's Gardenersit sekä geenitieteistä kiinnostuneen älykköjen luoman MaddAddamin. Uudet lajit jäävät kirjassa sivuosaan, mielenkiintoisiksi statisteiksi, mutta uskoisin (tai kenties toivoisin), että edes Craken lapsia nähdään vielä seuraavissakin osissa.