Poimintoja: Vampyyrikirjoja

Vampyyreista on kirjoitettu monenlaista, mutta mytologia vertaimevistä olennoista pysyy aina kohtalaisen samana: vampyyrit eivät vanhene ja ne kuluttavat ravinnokseen verta. Tähän koosteeseen olen valinnut teoksia laidasta laitaan - aina Draculasta Twilightiin.

Bram Stoker - Dracula


Tämä teos on yksi ensimmäisistä lajinsa kirjoista, ja se esittelee vampyyrit rumina ja kauhistuttavina olentoina. Suloiset teinivampyyrit loistavat poissaolollaan. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kirja on yksi kaikkien aikojen parhaista vampyyrikirjoista. Olen kirjoittanut tästä pidemmänkin postauksen, ja se löytyy Bram Stokerin kohdalta Kirjailijat-listasta.

John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

Lindqvistin Eli-vampyyri on kiinnostava, lapsenomainen muunnelma perinteisestä "hirviöstä". Kirja käsittelee vakavia teemoja kauhufantasian keinoin, ja hurjasta pituudestaan (607 sivua) se jaksaa pitää lukijaa jännityksessä loppuun saakka.

Charlaine Harris - Sookie Stackhouse -sarja (13 osaa)

Hiukan viihteellisempi vampyyrisaaga kertoo tyhjäpäisestä Sookie-tarjoilijasta, joka pääsee mukaan vampyyrien maailmaan. Muista lajinsa kirjoista poiketen tässä teoksessa vampyyrit elävät ihmisten kanssa rinta rinnan ja juovat True Blood -tekoverta. Kirjoista on tehty myös tv-sarja, joka ei kulje aivan samoja polkuja juonellisesti. Televisiosarja voittaa kirjat 6-0, sillä Harris kirjoittaa luokattoman huonosti. Tv-sarjasta on muuten tehty kirjasovitus - mutta se onkin jo ihan toinen juttu...

Stephenie Meyer - Twilight-sarja (4 osaa)

Luokattoman huonosta puheen ollen... Joskus on vaikea ymmärtää, miksi tietyt kirjat nousevat maailmanmaineeseen. Bella on kömpelö teinityttö ja Edward pateettinen glittervampyyri, ja näiden kahden rakkaustarinan seuraaminen neljän kirjan verran on silkkaa tuskaa.

D. L. King (toim.) - Suloisin suudelma

Tämä on tietääkseni ainoa suomenkielinen novellikokoelma, joka kertoo vampyyreista. Eroottisten kertomusten taso heittelee laidasta laitaan, mutta joukossa on myös helmiä.

Anne Rice - Vampyyrikronikat (3 suomennettua osaa)

Uuden ajan vampyyriklassikko kertoo Louisista ja Lestatista, jotka kulkevat yhdessä halki vuosisatojen rakastaen, vihaten ja kaivaten. Kaikista vampyyrikirjoista näissä on mielestäni paras mytologia. Kirjojen kieli on eteerisen ja unenomaisen kaunista.

J. R. Ward - Mustan tikarin veljeskunta -sarja

Myös tämä sarja esittelee vampyyrit viettelevinä ja eroottisina olentoina. Perinteisistä mytologioista poiketen tämän sarjan vampyyrit juovat verta toisistaan. Vampyyreiksi ei tulla, vaan synnytään. Laadultaan kirjat ovat keskitasoa.

Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa

Teini-ikäisen tytön kirjoittama kirja on juoneltaan ja hahmoiltaan melko lailla Twilightin kaltainen - se kirjoitettiin alun perin fanifiktioksi kyseiseen sarjaan. Ironista kyllä, Gibbsin kirja on parempi kuin innoittajansa. Kuitenkin Illallinen vampyyrin kanssa on mielestäni jopa vähän keskitasoa parempi, vaikka moni bloggari onkin sitä parjannut.

Charlaine Harris, Maggie Shayne & Marilyn Tracy - Pimeyden olennot

Kolmesta eri kirjasta koostuva harlekiini on kustantamonsa laatutasolle uskollinen. Führer-fontilla painetun kirjan lukee nopeasti - onneksi.

Charlaine Harris - Yllätyksiä haudan takaa

Kiitos arvostelukappaleesta, Gummerus!

Harrisin uusin suomeksi julkaistu teos, Yllätyksiä haudan takaa, jatkaa Harperin tarinaa. Eksentrinen aaveenmetsästäjä pääsee todistamaan kykyjään skeptikkoproffalle, ja haudasta löytyy... Tadaa, yllätys! Ruumis, jonka ei missään nimessä pitäisi olla haudassa - ruumis, jota Harper on ennenkin etsinyt. Tästäpä sankaritar velipuolineen pääsee selvittelemään vuosisadan arvoitusta. Joko tekee mieli päästä lukemaan?

Olen lukenut True Bloodia - mitä, seitsemän osaa? - ja Sookie muistuttaa Harperia kieltämättä aika paljon. Traagisine menneisyyksineen, epäilyttävine kykyineen ja kompleksisine rakkauselämineen neidit ovat kuin kaksi marjaa. Erään sanonnan mukaan kirjailija kirjoittaa uransa aikana yhden kirjan yhä uudelleen ja uudelleen. Tässäkin tapauksessa näin taitaa olla.

Mitään korkeakirjallisuuttahan Harrisin kirjat eivät missään nimessä ole. Tarinat ovat kuitenkin viihdyttäviä, ja on hauskaa palata ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun oli nuori, naiivi ja luki Neiti Etsivä -kirjoja mitä suurimmalla innolla. Harper Connelly -kirjat voisivat mennä vakavana viihteenä noin 11-vuotiaille, mutta sitä vanhemmille ne ovat lähinnä hupaisia välipalalukemisia, joista katsotaan esimerkkejä kirjailijan Not to do -listoille.

Harrisin teksti on suoraan sanottuna hirveää. Klassinen ohje "näytä, älä selitä" olisi kannattanut omaksua ennen kirjailijauran aloittamista. Nyt saamme kuitenkin lukea lähes kymmenen kertaa samat selitykset - jotka saavat raivon partaalle jo ensimmäisellä kerralla. Ei, ketään ei kiinnosta, että Tolliverin posket ovat rokonarpiset, koska hänen vanhempansa eivät ostaneet hänelle aknevoidetta. Huoh. Suomentajan työlle nostan kuitenkin hattua. Ilmaisut ovat niin monipuolisia ja teksti värikästä kuin alkuperäistekstin puitteissa on mahdollista.

Kuten jo kirjasarjan edellistä osaa koskevassa postauksessa kerroin, shippaan Harperia ja Tolliveria siitä huolimatta, että sisarusten rakkaussuhde on kyseenalainen juttu. Tosin päähenkilöt eivät olekaan millään tavalla sukua muuta kuin aviollisten siteiden kautta. Ihailen ja tavallaan ihmettelenkin tätä menettelyä: miksi Harris antaa koko ajan vihjeitä näiden kahden (mahdollisesti tulevasta) suhteesta? Joka tapauksessa Harper on mielenkiintoinen hahmo, jolla on enemmän ulottuvuuksia kuin aluksi luulisi. Harrisin hahmot eivät maistu pahvilta, vaan ihmisiltä. 

Suosittelen kirjaa, mikäli tahdot viettää pienen tuokion seikkailuromaaninostalgian parissa. Myös Neiti Etsivä -kirjojen ystäville voin suositella mitä lämpimimmin.

Charlaine Harris - Kuiskauksia haudan takaa

Kiitos arvostelukappaleesta, Gummerus!

Tämä onkin nyt ensikosketukseni Harrisin tuotantoon. En ole lukenut Sookie Stackhouse -kirjoja (ystäväni innokkaista suositteluista huolimatta), mutta ne taitavat olla lukulistalla. Sillä epävirallisella siis. Eihän kukaan myönnä ääneen lukevansa Harrisin kirjoja. Totta puhuen minulla ei ole aavistusta, miksi Harrisia halveksitaan niin paljon. Ilmiö muistuttaa vähän Fifty Shadesin ympärillä pyörinyttä kohua. Kukaan ei kerro lukevansa niitä, mutta kummasti kaikki silti tietävät niistä vähän takakannen tietoja enemmän. (Minäkään en sitten muuten myönnä mitään.)

Kuiskauksia haudan takaa on genressään siitä erikoinen kirja, että siinä ei ole romantiikkaa juuri lainkaan. Yksinäisyyttä enemmänkin. Jonkinlaista rakkaudenkaipuuta. Pääparina ovat veli ja sisko, jotka matkaavat ympäri Yhdysvaltoja etsien kuolleita ja selvittäen kuolinsyitä ja -hetkiä. Tämä asetelma on jotenkin kummallinen, sillä velipuoli Tolliver on vain mukana roikkuva apulainen, ja Harper hoitaa itse työn. Tolliverilla naissuhteita riittää, mutta nekin ovat vain satunnaisia yhden illan pyrähdyksiä. Jokin hyvin alhainen osa minussa toivoi, että näiden kahden välille syttyisi rakkaussuhde. Periaatteessa siinä ei olisi ollut mitään väärää, koska Harper ja Tolliver eivät ole verisukulaisia. Eettisesti voidaan tietty miettiä vaikka mitä, mutta omasta mielestäni rakkaussuhde on okei niin kauan, kun samaa geeniperimää kantavat eivät sekaannu toisiinsa. Mutta - minkäpä sitä tunteilleen mahtaa.

Kirjassa on jonkinlaista perinteisen mysteeritarinan tuntua. Jännittäväksi sitä ei voi kuitenkaan missään nimessä sanoa. Mysteeritkin selvitettiin aika nopeasti kirjan lopussa. Kantava jännite olikin loppujen lopuksi veljen ja siskon välillä, ei kuitenkaan rakkauden muodossa.

Kirja on kuin nuortenkirja, paitsi että päähenkilönä on aikuinen. Harper ei ole mikään helpoin mahdollinen samaistumiskohde, mutta jokaisella on varmasti joku juttu, jonka vuoksi tuntee olevansa erilainen, ja tässä saattaa olla juuri se yhteinen tekijä, peili joka kiinnittää tarinan omaan, päänsisäiseen maailmaan. Harperilla on kiehtovan karmiva kyky, jonka avulla hän saa selville vainajan viimeisten hetkien kulun. Moni ei usko sitä, ja Harper joutuu selittelemään kykyään ja vakuuttelemaan, ettei se suinkaan ole paholaisesta lähtöisin.

Juoni tökki paikoitellen aika pahasti ja patetiaa käytettiin tehokeinona aivan kummallisissa paikoissa. Kirja saa kuitenkin viihtellisyydestään ja erinomaisesta suomennoksestaan paljon pisteitä. Kirjan maailma oli myös ihan kekseliäs: mitä jos yliluonnollisia ilmiöitä kokevat saisivat oikeasti elää noin rauhassa?

Suosittelen lukemaan vaikkapa matkalla tai "välipalana" raskaampien teosten välillä. Ensi vuonna ilmestyy toinen osa Yllätyksiä haudan takaa.