Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waldemarsudde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waldemarsudde. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. syyskuuta 2017

Waldermarsudden puistossa

Syksyn saapuminen iski tänä vuonna kovaa. Työkiireiden, flunssan ja jonkinlaisen syysapeuden jälkeen ei yhtäkkiä ollut enää tilaa millekään ylimääräiselle, joten sekä blogi että myös itse puutarha jäivät hieman taka-alalle. Sellaisina kausina minusta tulee suorastaan veltto sohvalla koomailija, joka ei kykene eikä jaksa tehdä mitään aktiivista. Mutta jos yhden asian olen oppinut, niin sellaisina hetkinä täytyy antaa itselleen tilaa ja mahdollisuuksia palautua ja lopettaa vaatimuslistan seuraaminen. Sitä olenkin tässä viime viikkoina toteuttanut :)

Nyt voin sanoa, että vaikka illat pimenevät entisestään ja lehdet värjäytyvät yhä syksyisimmiksi, olen onnistunut keräämään hyvin voimia. Olen aloittanut monen vuoden jälkeen rakkaan ja hauskan sulkapalloharrastuksen, hakenut kirjastosta hyviä kirjoja, jonka parissa aion viihtyä hetken jos toisenkin, olen saanut arjesta paremmin kiinni (eli kotona ei vilise enää villakoiria) ja mikä tärkeintä, olen viettänyt mahtavan viikonlopun minulle tärkeiden ystävien luona. Tästä vierailusta olikin tarkoitus kirjoittaa, kävimme nimittäin ystäväni perheen kanssa Tukholmassa Waldemarsuddessa. Ooh mikä paikka! Olin kuullut siitä aiemmin, mutta en koskaan ehtinyt tutustumaan tarkemmin.
Seuraa kännykällä otettuja kuvia, joiden laadussa on toivomisen varaa, mutta josta idea tulee varmasti läpi.

20170923_143423

20170923_143254

20170923_154032

Waldemarsudde on taidemuseo sekä kaunis puistoalue, jossa voi ihailla niin istutuksia kuin veistoksia.

20170923_143518

20170923_143614

20170923_143359

20170923_143625

Taidemuseoon emme tällä kertaa ehtineet. Se on oikeastaan hieman harmillista, koska paikka valittiin tänä vuonna Ruotsin vuoden parhaaksi museoksi. Ulkoalueilla oli kuitenkin ihan riittävästi ihailtavaa. Minun sydäntä lämmitti erityisesti eräästä pienestä aittarakennuksesta paljastunut pelargoninäyttely! Voiko olla enää parempaa yllätystä :)

20170923_154217

20170923_154146

Kirjavalehtiset lajikkeet:

20170923_144147

Jumbokokoiset pelakuut:

20170923_154154

Pienikukkaiset ihanuudet:

20170923_154321

Kauniit esillepanot:

20170923_154452

20170923_154300

Ja paljon muuta:

20170923_154409

20170923_154118

20170923_154136

20170923_154355

20170923_154433

Samaan aikaan ystävieni lapset viihtyivät ulkoilmassa järjestetyllä maalauskurssilla. Oli todella sööttiä, kun kaikki osallistujat pukivat asianmukaisesti päälle kunnon maalarintakit :)

20170923_154026

Puistossa järjestettiin vierailumme aikana myös pienet syysmarkkinat. Kukkasipuleita, pelakuiden taimia ja omenamehua oli tarjolla, mutta tällä kertaa en tehnyt ostoksia - lentokoneen käsimatkatavarat rajoittivat intoa. Muut tutkailivat kiinnostuneena kukkasipulitarjontaa:

20170923_145346

Pääsimme myös kurkkimaan Waldemarsudden kasvihuoneisiin, jossa kasvatettiin satoja pikkutaimia. En tiedä ovatko nämä tosiaan puistoon tulevia kasveja, mutta ainakin niitä näytti olevan mukavan riittoisasti:

20170923_144901

Kerrassaan ihana paikka. Kävelin ympäriinsä haltioituneena ja taisin toistaa pariinkin otteeseen, että tämä paikka on ihan kuin minulle tarkoitettu :D Parasta tekemistä parhaassa seurassa :)

Waldemarsudde sijaitsee Djurgårdenissa ja perille pääsee mm. raitiovaunulla 7 (esimerkiksi Kungsträdgårdenista). Alueella on kahvila, jossa kuitenkaan suomalaiset pankki-/luottokortit eivät toimi. Toinen kahvila sijaitsee museossa, mutta edellyttää pääsylipun hankintaa.