Koska ilman selkeitä tavoitteita ja deadlineja on vaikea saada mitään aikaan, asetimme tänä keväänä itsellemme osittain keinotekoisen päämäärän: takkahuoneen ja hyvässä lykyssä myös ison kylppärin tulisi olla valmista ystäväperheen vierailuun mennessä. Tähän oli myös hyvät perustelut - kahden aikuisen ja kahden lapsen majoittaminen edellyttää ideaalitilanteessa takkahuoneen käyttöä toisena vierashuoneena.
Heti alkuun voin paljastaa, että kylppäriremppa eteni hyvin, mutta ei läheskään valmistunut. Takkahuoneesta tuli kuitenkin 90-prosenttisesti valmista. Saattaa tosin olla, että viimeiset remonttipäivät ennen vieraiden tuloa venyivät aika pitkiksi :)
Takkahuoneesta ei jostain syystä ole kuvia ennen remonttia. Sisustus on kuitenkin hyvin simppeli selittää: seinissä ja katossa oli mäntypaneelia, lattiassa harmaa laatta. Näissä kuvissa uusi lattia on jo asennettu, paneelit poistettu, uudet koolaukset paikoillaan ja työnjohto tekee parhaillaan tarkastusta:
Ja seuraavaksi puolestaan kuvia valmiista pinnoista. Sisustus on vielä kohtuullisen askeettinen - vuodesohvan lisäksi huoneessa ei ole mitään, mutta kyllä se ajan kanssa siitä.
Takka on alkuperäinen. Kaikki muu on kokenut jonkinlaisen muodonmuutoksen. Lattiaan asensimme uuden lattialämmityksen ja laatat. Seiniin tuli tummaa paneelia ja kattoon valkoista. Takan vieressä näkyvän hormin päällystimme Tikkurilan Tunto Kivi struktuuripinnoitteella. Tiiliseinä takan taustalla on maalattu mustaksi, jotta takka erottuisi paremmin ympäristöstään.
Hormin struktuuripinnoite takan vieressä. Sama pinta on myös yläkerran hormissa:
Vuodesohva dominoi sisustusta, mutta huone ainakin täyttää hyvin käyttötarkoituksensa toisena vierashuoneena :)
Olen älyttömän tyytyväinen siitä, että keskeneräinen alakerta otti tällä rempalla ison askeleen eteenpäin. Enää jäljellä kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone, eteinen ja tuulikaappi. Ja portaikko. Pitäisi keksiä taas seuraava deadline, jotta hommat lähtisivät sujumaan :)