Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peruukkipensaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peruukkipensaat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2018

Syyskuun puutarhakierros

Mikä mahtava sää tänään! Tunnelma oli todella kesäinen ja suorastaan kuuma auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Tein kierroksen puutarhassa etsiessäni viimeisiä kukkijoita.

Rantakukan kukinta ei näytä loppuvan millään. Kesällä hyvin ryhdikkään oloisesta rantakukasta on tullut boheemi:

IMG_9615.jpg

Muutama viikko sitten ostamani syysvuokko kukkii. Tämä taitaa olla kolmas syysvuokko puutarhassani. Aiemmat ovat menehtyneet talvella. Istutin tämän eri paikkaan ja toivon nyt vain parasta.

IMG_9616.jpg

Yksittäinen herkkä unikko löytyi kukkapenkistä:

IMG_9621.jpg

Kehäkukka sen sijaan ei herkistele. Itse kylväytynyt kehäkukka saa revitellä kukkapenkin tyhjäksi jääneessä kohdassa:

IMG_9619.jpg

Olen viehättynyt peruukkipensaan lehtien kasvutavasta ja sävystä:

IMG_9620.jpg

Keväällä kylvämistäni ritarinkannuksen siemenistä (kiitos siemenkirje!) on kehittynyt uusia kukkijoita aiempien lisäksi. Nämä ovat todella kauniita, enkä oikein ymmärrä, miksi en ole kasvattanut ritarinkannuksia aiemmin. Ensi vuonna täytyy muistaa myös laittaa kasvituet paikoilleen.

IMG_9623.jpg

IMG_9624.jpg

Toinen kevään kylvökokeilu on ukonkello. Siemenistä kehittyi muutama taimi, mutta viime viikolla peura tai joku muu kutsumaton vieras on käynyt napsaisemassa niistä pisimmän kukkavarren poikki. Tämä kuvan yksilö kasvaa purppurapunalatvan jakotaimen suojassa, joten toivottavasti ehdin nähdä myös kukinnan:

IMG_9626.jpg

Kivikossa on toistamiseen kukkijoita - karpaattienkello ja päivännouto 'Ben Heckla' piristävät muuten jo varsin yksiväristä kivikkopenkkiä:

IMG_9628.jpg

IMG_9630.jpg

Myös kaukasianmaksaruoho kukkii taas:

IMG_9644.jpg

Syysleimu 'Spitfire' jatkaa sinnikkäästi leiskumista. Kukinnot ovat aiempaa pienempiä, mutta edelleen sähäköitä:

IMG_9632.jpg

Tiukukärhö 'Arabella' on tämän kevään ostos ja heti päässyt vahvasti suosiooni pitkäkestoisen kukintansa ansiosta.

IMG_9645.jpg

Yhtä lailla ihastelen tähkäkissanminttua, jonka kukinta on hellejakson loputtua vain parantunut:

IMG_9648.jpg

Tätä kukkijaa vielä odotellaan. Syyskimikin kukinto alkaa muodostua:

IMG_9641.jpg

Keräsin tänään myös haikeana kasvihuoneesta viimeiset tomaatit pois ja vein kasvit kompostiin. Kasvarissa on enää paprikoita (ja tietysti kesän jälkeinen sekasotku).

IMG_9664.jpg

Luumuja olen kerännyt monta kulhollista. Osan olemme vieneet mieheni kanssa kukin tahoillamme töihin. Tänään keräsin viimeiset 'Kuokkala'-luumut. Pilariomenapuun hurja omenasato tuli kerättyä samalla :)

IMG_9665.jpg

Viljelylaatikosta ulos kiivennyt myskikurpitsa on vasta nyt tehnyt ensimmäiset hedelmänsä. Nämä ovat todella pikkuruisia, joten eivät varmaankaan ehdi enää kypsyä.

IMG_9651.jpg

Tuntuu, että moni kasvi viihtyy nyt selvästi paremmin, kun maa on kosteampaa ja helteet ohi. Nurmikko ei ole meillä ainakaan näyttänyt koko kesänä näin hyvältä kuin nyt. Ensinnäkin se on vihdoin kokonaan vihreä ja kasvuvoimaakin näyttää vihdoin löytyvän - harmi kyllä, koska se tietää ruohonleikkuuta :)

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Elokuun alku

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa kunnolla. Viilennystä ja vesisadetta on kaivattukin. Vaikka täällä on heinäkuussa satanut noin kerran viikossa, vähentää jokainen vesisade kuitenkin kastelun tarvetta. Aavistuksen viileämmän sään ansiosta (26 astetta 30 sijaan) olen jopa jaksanut tänä viikonloppuna tarttua lapion varteen. Kaivoin istutusreikiä tulevalle pensasaidanteelle, josta kuvia luvassa kun projekti hieman edistyy.

Puutarhassa on elokuinen tunnelma. Kevään pastellisävyt ovat vaihtuneet voimakkaampiin ja tummempiin väreihin.
Syysleimut leiskuvat. Etualalla hopeinen hiekkamaruna, joka leviää melko reippaasti, mutta näyttää mielestäni tosi kivalta ja tasapainottaa vihreitä sävyjä:

IMG_9342.jpg

IMG_9348.jpg

IMG_9444.jpg

Purppurapunalatva on kolmessa vuodessa asettunut aloilleen ja kasvaa vuosi-vuodelta massiivisemmaksi:

IMG_9324.jpg

Vanhat ja kestävät tiikerililjat. Isojen tiikerililjojen vierestä löysin tänä keväänä useita pikkutaimia, jotka siirsin toiseen penkkiin. Toivottavasti loistavat siellä yhtä kauniina:

IMG_9280.jpg

IMG_9281.jpg

Kukkalaatikossa on sinitähtönen 'Red Cutting' ottanut vallan. Istutin sinne muitakin kesäkukkia - tsinnioita, kelloköynnöksen, mutta mikään niistä ei ole viihtynyt yhtä hyvin.

IMG_9345.jpg

Syyshortensia on kukkinut jo jonkin aikaa:

IMG_9344.jpg

Viime syksynä hankittu 'Wim's Red' lajikkeella on korkeutta vasta muutama kymmenen senttiä. Kukat alkavat jo hieman punertua:

IMG_9343.jpg

Harvemmin laitan kuvia isosta kivimuuripenkistä, koska se on vielä pahasti kesken. Mutta viime kesänä istutettu peruukkipensas näyttää viihtyvän siellä. Pensaan ostaessani se oli pelkkä yksihaarainen ruoto, mutta nyt siitä on tullut selvästi tuuheampi.

IMG_9326.jpg

Peruukkipensaan lehdistö on tosi kaunis:

IMG_9331.jpg

IMG_9330.jpg

Puutarhani ensimmäiset ritarinkannukset kukkivat. Siemenet sain kevään siemenkirjeestä. Matala kynnys kokeilla uusia tuttavuuksia on siemenkirjeen parhaita puolia.

IMG_9334.jpg

IMG_9431.jpg

IMG_9432.jpg

Kärhöistä 'Warszawska Nike' on tänä kesänä viihtynyt mainiosti, toisin kuin viereinen 'Multi Blue', josta voi juuri ja juuri nähdä yhden kukkasen kuvan alaosassa:

IMG_9286.jpg

IMG_9287.jpg

Gammayökkösiä lentelee puutarhassa siellä sun täällä. Täytynee olla tarkkana toukkien kanssa, viime päivinä on lehdissä ollut suorastaan kauhistuttavia uutisia siitä, että kyseisen perhosen toukat syövät suunnilleen kaikkea mitä eteen sattuu ja lopputuloksena on vain pelkät ruodot. Voiko oikeasti käydä näin, en tiedä, mutta täytyy pitää puutarhassa silmät auki.

IMG_9379.jpg

IMG_9395.jpg

IMG_9422.jpg

Mukavaa lähestyvää uutta viikkoa!