Islannin matka, osa III: lunnit

Yksi Islannin matkamme tavoitteista oli päästä näkemään ja kuvaamaan lunneja. Oivallisena lunnien bongauspaikkana tunnetuihin länsifjordeihin emme olisi kierroksellamme mitenkään ehtineet, koska se olisi vaatinut muutaman lisäpäivän reissukalenteriin. Onneksi myös Islantia kiertävän ykköstien varrella Víkin lähistöllä on mainio paikka lunnien kohtaamiseen - Dyrhólaey.

Kuuluisat Dyrhólaeyn kalliot:





Olimme ajoissa liikkeellä, sillä iltapäivälle oli luvattu myrskytuulia ja vesisadetta. Saavuimme Dyrhólaeyn parkkipaikalle noin seitsemän maissa aamulla. Ilma oli kuitenkin viileä ja sateinen, eikä lunnejakaan näkynyt kuin vain pikkuisina täplinä kaukana kallioilla. Kamerat meinasivat kastua, joten ne piti sujauttaa takin sisään. Mikään merkki ei siis puoltanut hyvää lunnipäivää.  Olimme jo melkein antamassa periksi, mutta ennen luovuttamista huomasimme parkkipaikan vierestä alkavan merkityn polun ja päätimme lähteä pienelle maisemakierrokselle.

Alkuun kuvasimme lunnien sijaan haahkoja. Rouvat:



Ja herrat:



Maisemat polun varrella olivat lupaavia ja matkalla näimme pari lunniakin, joka tietysti rohkaisi etenemään pidemmälle. Ohitimme etäältä tiirojen pesintäpaikan ja pohdimme keskenään, häiritsemmekö heitä. Linnut vaikuttivat kuitenkin rauhallisilta ja polku selkeästi merkityltä, joten totesimme keskenään, että linnut ovat ilmeisen tottuneita turisteihin, kun eivät meitä mitenkään noteeranneet. Jatkoimme matkaa eteenpäin majakan suuntaan ja saimme pari oivallista maisemakuvaa Dyrhólaeysta.

Dyrhólaeyn majakka:



Merkitty polku:






Lopulta päätimme palata jo tultua matkaa takaisin lähtöpisteeseen. Käännyttyämme takaisin saimme kuitenkin suoraa palautetta reittivalinnastamme - yksi, kaksi, jo useampi tiira lähti yhtäkkiä pesältään lentoon ja aloitti hyökkäyslennot päitämme kohti, kirkuen samalla hälytysnuotteja. Tuli muuten kiire vetää huppua päähän ja kipittää polkua pitkin takaisin!

Tiira, vielä hyvin rauhallisena:





Tiirahyökkäyksen jälkeen meinasi jo hieman usko loppua. Onneksi ilma alkoi juuri sopivasti kirkastumaan, joten päätimme sinnikäästi käydä vielä kerran vilkuilemassa lunnikallioita. Ja onneksi näin, koska lunneja oli nyt enemmän ja niitä saapui yhä lisää mereltä päin. Monella oli nokassaan kaloja, jotka vietiin pesäkoloon poikasille. Kallioilla lunnit verryttelivät ja patsastelivat paikallaan. Oli kerta kaikkiaan mahtavaa nähdä näitä eriskummallisia lintuja näin läheltä! Mieletön etuoikeus ja kokemus, jota ei kovin herkästi unohda.