Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurjenpolvet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurjenpolvet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Helteisen kesäkuun yhteenveto

Kesäkuusta jää varmasti mieleen pitkä hellejakso, joka vauhditti puutarhan vihertymistä ja kasvua, mutta toisaalta pidempään jatkuessa sai aikaan uusien istutusten kastelutarpeen. Kuumuuden myötä puutarhassa puuhastelu hidastui ja panostin selvästi enemmän terassilla varjossa kirjan lukemiseen kuin mihinkään kovin aktiiviseen.

Kuun alussa kukkivat syreenit ja oletettavasti kuolanpioni:

IMG_5875.jpg

IMG_5876.jpg

Viritimme kivikkoon linnuille vesialtaan, jonka kirjosiepponaaras otti heti omakseen. Myös orava on käynyt siemailemassa altaasta vettä. Vesisäiliönä toimii muovinen ruukunalusta, jossa on pohjalla koristekiviä.

IMG_5868.jpg

Kuun puolenvälin paikkeilla kukkaan puhkesivat laukat ja akileijat. Laukkojen kukinta olikin lämpötilojen noustessa nopeasti ohi.

IMG_5912.jpg

IMG_5926.jpg

IMG_5935.jpg

Akileijojen kukinta jatkui selvästi pidempään. Useat akileijat ovat peräisin blogisiemenkirjeestä. On ollut ihanaa seurata, millaisia kukkia niistä putkahtelee esiin.

Tässä 'Nora Barlow':

IMG_5916.jpg

Matala japaninakileija:

IMG_5915.jpg

Sitten eräs nimetön akileija:

IMG_5920.jpg

Ja 'Alba':

IMG_5929.jpg

Samoihin aikoihin kukki vaaleankeltaisin kukin muutama vuosi sitten Marketanpuiston puutarhatapahtumasta hankittu 'Primrose' syreeni. Tänä vuonna en olekaan vielä päässyt mihinkään puutarhatapahtumiin, se on kyllä harmi. Onneksi sentään taimimyymälät ovat olleet auki (toimii pahimpien vieroitusoireiden hoitoon) ja kohta on edessä myös Avoimet puutarhat -teemapäivä, johon aion osallistua, ellei nyt kaatosade pilaa suunnitelmia.

IMG_5924.jpg

Myös kasvihuoneessa tapahtui: istutin tomaatit ja kurkut tuttuun tapaan kasvatussäkkeihin ja paprikat isompiin ruukkuihin. Hassun pieneltä näyttävät taimet vielä tässä kuvassa, ovat kasvaneet kuvan ottamisen jälkeen muutamassa viikossa reippaasti.

IMG_5933.jpg

Kesäkuu on tietysti myös pionien juhlaa. Meidän puutarhassa ensimmäisenä aloitti kukintansa suloinen 'Starlight' (16.6.):

IMG_5930.jpg

Seuraavana vuorossa oli 'Festiva Maxima' (23.6.):

IMG_5975.jpg

Pian sen jälkeen kukki myös 'Duchesse de Nemours', josta ei satu olemaan yhtään kuvaa. Viimeisinä ilahduttavat 'Karl Rosenfeldt' ja 'Bowl of Beauty' (28.6.):

IMG_6090.jpg

IMG_6094.jpg

Kesäkuussa pionien kukintaa seuratessa olen havainnut, että vain muutamalla pionilla on tällä hetkellä ansaitsemansa paikka puutarhassa. Yksi on piiloutunut kukkapenkkiin muiden kasvien keskelle, pari on "valunut" rinnettä alas niin, että eivät enää kuki yhtä hyvin kuin aiemmin (varmaan juurakko hautautunut liian syvälle) ja yksi tulee olemaan vuoden-parin päästä reippaasti kasvavien pensaiden keskellä. Eli elokuulle on selvät sävelet - tulen järjestelmään pioneja paikasta toiseen, jotta ne pääsisivät paraatipaikalle :)

Myös muita siirto- ja jakohommia on tiedossa. Esimerkiksi tämä siperiankurjenpolvi on paisunut parissa vuodessa niin upean valtavaksi, että nyt voisi olla hyvä aika jakaa kasvustoa. Samalla se on onnistunut peittämään vieressään kasvavan konnantattaren lähes kokonaan.

IMG_5981.jpg

Niiden vieressä kasvaa hurmeluppio. Tykkään tosi paljon tästä pörröisestä ja boheemisti huojuvasta kaverista:

IMG_5984.jpg

IMG_6057.jpg

Lisää kesäkuun kukkarunsautta kuvissa, lehtosinilatvat ja punapäivänkakkarat:

IMG_5948.jpg

Maagisen upea 'Diable d'Or' purppuraheisiangervo, joka luonnollisesti ansaitsee paikkansa jo värikkään lehdistönsä ansiosta, mutta jonka kukinta kruunaa kaiken:

IMG_5973.jpg

Jaoin ja siirsin salviantaimet viime vuonna eri paikkaan ja se taisi olla hyvä peliliike - kukinta on todella kaunista. Näitä täytyy taas jakaa!

IMG_6079.jpg

Neidonkurjenpolvi on muodostanut muhkean kukkamättään:

IMG_6098.jpg

Kivikossa väriläiskänä kukkivat ketoneilikka ja karpaattienkello:

IMG_6097.jpg

Neilikkaruusu on tehnyt valtavan määrän nuppuja:

IMG_6101.jpg

Hieman seesteisempiä näkymiä tarjoavat isotähtiputki ja idänunikko  'Princess Victoria Louise':

IMG_6117.jpg

IMG_6010.jpg

Kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia on pörrännyt puutarhassa koko kesäkuun ajan, perhoset toki runsaammin kuun loppupuolella. Maksaruoho (taitaa olla kamtsatkanmaksaruoho) on perhosmagneetti, kun taas kimalaiset ovat viihtyneet muun muassa sormustinkukkien, isovahakukkien ja 'Moon Silk' siperiankurjenmiekan läheisyydessä.

IMG_6106.jpg

IMG_6066.jpg

Suloisesti nuokkuvat isovahakukat, johon kimalaiset yrittävät mahtua sisälle :)

IMG_6052.jpg

IMG_6060.jpg

IMG_6082.jpg

Hyönteisille tarjoaa lisäsuojaa myös kesäkuussa valmistunut jättiläis-hyönteishotelli. Idea lähti siitä, että porakaivo piti jotenkin piilottaa tai maisemoida. No miksei sitten heti hieman isommalla hyönteishotellilla :) Runko on tehty eurolavoista puretuista laudoista, sillä tuumailtiin, että turha käydä ostamassa tähän uutta puuta. Hotelli on sisältä ontto, eli nostettu siis porakaivon päälle. Siellä se muumitalo nyt on, odottamassa asukkaita:

IMG_6118.jpg

IMG_6120.jpg

Kesäkuussa pääsimme myös maistamaan ensimmäisiä omia mansikoita! Olen keväällä perustetusta mansikkapenkistä niin innoissani, että suunnittelen jo sen laajentamista. Katsotaan jos rönsyistä tulisi uusia taimia.

IMG_6007.jpg

Kesäkuu oli kukkaisa ja lämmin, mutta nyt toivotan erittäin tervetulleeksi sateet, viileämmät kelit sekä kesäloman :)

lauantai 23. helmikuuta 2019

Puutarhani menestyjät ja luottokasvit

Ensimmäiset vuodet omassa puutarhassa ovat olleet antoisaa oppimista. Kaupungin kerrostalon kasvattina minulla ei ollut aiempaa kokemusta puutarhuroinnista. Toki kesälomilla tutustuin mummojeni viljelyihin - maalaismummon perunapeltoihin, juuresviljelyyn, omenatarhaan ja kaupunkimummon marjoihin ja yrtteihin panostavaan palstaan. Näistä lapsuuden kokemuksista ovat peräisin lämpimät tunnelmat muun muassa pioneja, piparminttua ja karviaisia kohtaan, mutta ei mitään syvempää ymmärrystä puutarhasta.

Omakotitaloon muutettuani olen lukenut puutarhakirjoja ja -blogeja, käynyt hyvillä puutarhakursseilla, mutta suurimmat opit ovat luonnollisesti tulleet ihan kädet savessa tekemisestä. Kirjaimellisesti. Viime kesänä (eli laskelmieni mukaan puutarhan neljäntenä kesänä) tajuntaani alkoi hiipiä ymmärrys siitä, että jotkut kasvit näyttävät viihtyvän puutarhassani vuodesta toiseen säästä tai lämpötiloista riippumatta ja palkitsevat aina runsaalla kukkaloistolla tai rehevällä kasvulla. Koska tällaisia luottotoimijoita ei voi kuin arvostaa, aloin myös jakamaan tai siirtämään niitä siementaimista uusille kasvupaikoille. Mikään ei tietysti takaa kasvin menestymistä puutarhan uudessa kulmassa ja potentiaalisesti eri olosuhteissa, mutta se jää nähtäväksi - ja siitäkin tulee taas opittua uutta.

Keräsin itselleni viime kesänä listaa näistä puutarhani luottokasveista, jotta muistan suunnitella niitä osaksi uusia penkkejä. Hyvää kannattaa jakaa.

Tuoksukurjenpolvia 'Bevan's Variety' en arvosta niinkään kukinnan takia, vaikka kasvin kirkas ja lyhytikäinen kukinta säväyttääkin hetkeksi kesäkuussa. Kestävyys, helppo lisääminen (mutta myös vaivattomuus pitää liiallinen leviäminen kurissa) ja pyöreähkö ulkomuoto tekevät tuoksukurjenpolvesta loistavan reunuskasvin. Se ei ota siipeensä siitä, jos ruohonleikkuri välillä napsii vähän reunoja pois. Kasvin tuoksu on voimakas, mutte se ei ole kuitenkaan minua häirinnyt.

IMG_5369.jpg

IMG_5407.jpg

IMG_2254.jpg

Keijuangervoa 'Little Princess' ostin aikoinaan useampia villin rinnepläntin peittämiseksi. Muutamassa vuodessa angervot ovat muodostaneet tiheän kasvuston, joka kukkii alkukesästä vaaleanpunaisena pilvenä ja houkuttelee kymmeniä pörriäisiä. Myös rinne angervojen ympärillä on muuttunut pikkuhiljaa kukkapenkeiksi, mutta angervot sopivat itse asiassa edelleen paikalleen. Tänä keväänä yritän keijuangervon pistokaslisäystä, koska näitä vaatimattomia pikkupensaita voisin lisätä vielä vaikka mihin.

IMG_2447.jpg

IMG_7296.jpg

IMG_9032.jpg

Palavarakkaus näkyy jo yllä olevassa kuvassa keijuangervojen edessä ja on listallani uutena tulokkaana, koska en ole ehtinyt seurata sen menestymistä vielä kovin monena vuonna. Viime kesä oli sille kuitenkin lupaava ja se kasvoi kahdessa eri kasvupaikassa yllättävän hyvin.

IMG_9033.jpg

Tiikerililja on talon edellisten asukkaiden perua, yksi vähäisistä niistä. Se kasvoi vanhassa penkissä, jossa oli enemmän heinää ja rikkaruohoja kuin perennoja. Kaivoimme koko penkin ylös, poistimme rikkaruohot ja tökin tiikerililjan sipulit takaisin maahan. Sen jälkeen tiikerililja on kukkinut loistokkaasti joka kesä ja myös lisääntynyt kasvupaikallaan. Olen sanonut tämän blogissa varmaan aiemminkin - en olisi itse ikinä ostanut hankkinut tiikerililjaa, mutta olen kiintynyt siihen vuosi-vuodelta yhä enemmän. Viime kesänä istutin sen pikkutaimia myös toisaalle, outoa kyllä :)

IMG_2980.jpg

IMG_9281.jpg

IMG_9280.jpg

Sinipallo-ohdake on oman siemenkasvatuksen tuotoksia ja muutamassa vuodessa kasvanut kunnioitettavaksi pehkoksi. Tykkään sen kasvuvoimasta ja omanlaatuisesta ulkonäöstä, sekä siitä että se sopii herkempien kukkijoiden kanssa yhteen. Tänä kesänä ajattelin kylvää sinipallo-ohdakkeiden keskelle unikoita, ne voisivat toimia hyvin yhdessä.

IMG_9105.jpg

IMG_7464.jpg

Listan viimeisenä ovat syysleimut. Ihastuttavat kukkijat, joita olen hankkinut puutarhaani aina vain lisää. En osaa edes perustella syysleimujen valintaa sen enempää, eikä varmaan tarvitsekaan :)

IMG_9075.jpg

IMG_9080.jpg

Toivottavasti listani menestyvistä kasveista sen kuin pitenee vuosien varrella, kun uudet kasvit juurtuvat kasvupaikalleen ja ehdin kerätä niistä enemmän kokemusta. Useita hyviä ehdokkaita mulla on jo mielessä, mutta haluan nähdä niiden pärjäävän myös useampana kesänä eri sääoloissa.
Menestyjien ei tarvitse mielestäni olla niitä kauneimpia kukkijoita. Niissä on kuitenkin jonkinlaista kasvun iloa ja sinnikkyyttä. Tervehdin niitä hiljaa mielessäni jokaisena kasvukautena: "Hei taas! Kiva että olet täällä!"

Mitkä ovat sinun puutarhasi menestyjät tai luottokasvit?

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kesämuistelmia: heinäkuun alun kuvia

Heinäkuussa painoimme remonttia ja siksi joitakin puutarhakuvia ja -näkymiä jäi julkaisematta. Nyt marraskuun pimeyden keskellä on mukava palata helletunnelmiin, valon ja kesän kukkien keskelle.

Kivikossa kukkivat kangasajuruoho ja karpaattienkello:

IMG_9021.jpg

Kangasajuruoho on pölyttäjämagneetti ja surina sen ympärillä intensiivinen:

IMG_9029.jpg

Puutarhapolun vieressä on kuin vaaleanpunaista höttöä, kun keijuangervo 'Little Princess' kukkii. Etualalla neidonkurjenpolvi, jota yritin kesällä kovasti jakaa. Haluan, että se reunustaisi koko penkkiä.

IMG_9034.jpg

Myös pikkupihlaja-angervo oli pölyttäjien suosiossa:

IMG_9039.jpg

Toisaalla kukki rubiinipilvi - isotähtiputki 'Ruby Cloud'. Se oli tänä vuonna vihdoin tehnyt siementaimia ja istutin niitä eri puolille pihaa testatakseni, missä muualla nykyisen kasvupaikan lisäksi se viihtyisi.

IMG_9044.jpg

Toinen ahkerasti pikkutaimia tuottanut kasvi oli tiikerililja. Näitäkin siirsin toisaalle, toivottavasti viihtyvät myös uudessa kasvupaikassaan. Ja siis hauskaa on se, että alkuun en edes tykännyt tiikerililjoista ja nyt jaan niitä ympäri puutarhaa :) Jotenkin sitä vaan alkaa arvostamaan hyviä peruskukkijoita.

IMG_9045.jpg

Keväällä esikasvattamani tähkäverbena kukki heinäkuussa kivasti:

IMG_9050.jpg

Tämä apinankukka oli sen sijaan lähtenyt kasvuun ihan itsekseen uuteen penkkiin lisätystä kompostimullasta. Siellä niitä viime vuoden siemeniä on ilmeisesti ollut vielä tallessa.

IMG_9051.jpg

Heinäkuisessa puutarhassa kameran eteen jäivät myös pihamme perusasukkaat keltasirkku ja  pikkuvarpunen.

IMG_9063.jpg

IMG_9064.jpg

Juuri nyt puutarha ei voisi olla kauempana kesän auringonpaisteesta ja kasvukauden rehevyydestä. Mihin tahansa vilkaisee, niin tummat ja ruskeat sävyt dominoivat näkymää. Viimeisenä puutarhatyönä kävin tuomassa kasvihuoneesta pelargonit sisälle talvisäilytykseen. Mies tyhjensi autotallin leveän hyllyn tavaroista ja asensi sinne myös kasvivalot. Sain ihan jokaisen pelargonin mahdutettua hyllylle! Saa nähdä, kuinka niille käy talven aikana.