Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiurunkannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiurunkannukset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2020

Keväisiä pohdintoja, projekteja ja bongauksia

Puutarhakevääni on tänä vuonna käynnistynyt hitaasti. Haahuilen ympäriinsä enkä oikein saa mitään aikaiseksi. Yleensä tähän aikaan vuodesta minulla on pari puutarhaprojektia työn alla ja viisi suunnitteilla. Koen muutenkin olevani jonkinlaisessa välitilassa. Korona-ajalla on varmasti siinä oma merkityksensä, mutta myös sillä, että en päässyt hakemaani opiskelupaikkaan. Tieto siitä tuli keskellä poikkeustilaa, enkä tiedä vieläkään, harmittaako se minua vai ei. Voi olla, että maailmassa on nyt ihan riittävästi myllerrystä, enkä siksi koe tarvitsevani yhtään enempää muutoksia omaan arkeeni.
Joka tapauksessa päässä ruksuttaa, tuumailen ja tunnustelen omia fiiliksiä ja toiveita. Ehkä ne selviää silloin, kun pääsemme tästä erikoisesta ajasta eteenpäin. Jotenkin aavistan, että tästä on tulossa joitakin oppeja tulevaisuuteen.

IMG_4614.jpg

IMG_4612.jpg

Mutta palataan siihen puutarhaan. Yhtenä syynä haahuiluun on tänä keväänä se, että minulla ei ole enää puutarhassa uusia projekteja. Outoa, mutta toisaalta myös signaali siitä, että puutarhasta on tulossa valmiimpi (ei voi kuitenkaan käyttää sana valmis, sillä sitä se ei tietysti tule ikinä olemaan). Tekemistä ja keskeneräistä kuitenkin on riittävästi - sen huomasin, kun istuin yhtenä viileänä kevätpäivänä kasvihuoneeseen ja katselin sieltä ympäröivää puutarhaa. Hain vihkon ja aloin suunnittelemaan. Hetken kuluttua minulla olikin kokonainen sivu suunnitelmia, tehtäviä ja ideoita. Osa ihan pieniä, tyyliin "selvitä, voiko sinikatajaa leikata/muotoilla" ja sitten toiset taas isompia kokonaisuuksia, kuten "kaivon taakse penkki".

Seuraavana päivänä pääsin tuumasta toimeen. Olen aina parhaimmillani silloin, kun minulla on lista, josta voin ruksia hommia pois :) Heti herää ihan eri lailla motivaatio. Kohteena oli jo aiemmin mainittu alue kaivon takana, jossa oli jo itse asiassa kukkapenkin runko eli isot reunakivet paikallaan. Enää puuttui monta kottikärryllistä multaa sekä kasvisuunnitelma.

Alkutilanne:

20200430_112241

Penkki valmiina:

49842114851_81ccae8f67_o.jpg

Paikka kaivon takana on sellainen, että siellä saattaa joskus olla tarvetta kaivaa tai myllertää, mikäli kaivo vaatii hoitotoimenpiteitä. Siksi laitan kukkapenkkiin helppoja luottoperennoja, joita voi siirtää tai kasvattaa uudelleen siemenestä / siementaimista. Alustavan suunnitelman mukaan tuonne tulee ainakin purppurapunalatvaa, akileijoja ja yrtti-iisoa. Niitä kaikkia minulla on taimipenkissä kasvamassa, täytyy vaan odottaa, että ne pääsevät kunnolla kasvuvauhtiin, jotta siirtoa voi harkita. Mahdollisesti siirrän tuonne myös harmaakäenkukkaa, sinipallo-ohdaketta ja lehtosinilatvaa, joiden siementaimia bongailin jo runsaasti muista penkeistä. Eihän tuonne paljon muuta kohta mahdukaan :)

Muulloin olen vaan käppäillyt puutarhassa ja ihmetellyt päivä-päivältä yhä enemmän vihertyvää pihaa. Kevään etenemisen seuraamiseen en taida tylsistyä koskaan.

Kylmänkukkien karvakorvat pilkistävät:

IMG_4610.jpg

Ensimmäinen pioni ilahduttaa, olisiko 'Bowl of Beauty':

IMG_4608.jpg

Kukkiakin löytyy! Ensimäiset narsissit ja erilaisia esikoita:

IMG_4609.jpg

IMG_4603.jpg

IMG_4605.jpg

20200430_174644

20200430_174907

Viinisuolaheinä heräilee:

20200430_174926

Lintupaikoillakin ollaan käyty, kuinkas muutenkaan. Kiersimme muun muassa ensimmäistä kertaa Espoon Hanikan luontopolun ja sehän oli ihan mahtava yllätys. Merellistä maisemaa, metsää ja kalliota eli todella monipuolinen reitti. Välillä polku kulki ihan talojen vierestä, mutta sitten päästiin taas metsän hiljaisuuteen. Tuonne mennään aivan varmasti toistekin. Muutamia kuvia lopuksi sekä Hanikan reitiltä että Suomenojalta.

Harmaasorsa:

IMG_4380.jpg

Mustakurkku-uikku:

IMG_4361.jpg

IMG_4430.jpg

Silkkiuikku:

IMG_4518.jpg

Pikkutikka (tämä oli mukava kohtaaminen, viime kerrasta on jo pari vuotta kun olen pikkutikan nähnyt):

IMG_4543.jpg

Peloton citykauris:

IMG_4536.jpg

Punarinta omalla pihallamme:

IMG_4461.jpg

Miten teillä on lähtenyt kevät ja puutarhahommat käyntiin?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Vihreyttä, palloesikoita ja valkovuokkoja

Palasin eilen Lontoon matkalta ja lentokentältä kotiin ajaessani havahduin yhtäkkiä siihen, että teiden varsilla oli ihan vihreää - nurmikko vihersi ja koivut olivat hiirenkorvilla. Siis vau! Olin poissa vain neljä päivää ja siinä ajassa oli tapahtunut merkittävä muutos.
Heti kun olin saanut auton kotipihalle parkkiin, pinkaisin puutarhaan tarkastamaan, oliko meilläkin kevään edistymistä havaittavissa. Ja oli todellakin! Eilisen pikakierroksen jälkeen kävin tänään syynäämässä muutoksia kameran kanssa.

Ensinnäkin palloesikot kukkivat. Kasvatin niitä viime vuonna siemenestä ja istutin pikkutaimia pariin paikkaan kokeillaakseni, missä ne viihtyvät parhaiten. Nyt näyttäisi siltä, että kasvavat ihan hyvin kaikkialla, sillä kukkia pompsahtelee esiin milloin mistäkin. Näiden suhteen täytyy kukinnan jälkeen ottaa ryhtiliike ja istuttaa ne lähekkäin ryhmiin, sillä nykyinen yksi siellä, toinen täällä -menetelmä ei näytä kovin vaikuttavalta.

IMG_1750.jpg

IMG_1776.jpg

IMG_1774.jpg

Tässä niiden seuranaan on etelänkevätesikko, joka on tänä keväänä kasvattanut jopa kaksi kukkavartta yhden sijaan. Niiiin hidasta edistymistä..

IMG_1751.jpg

Tässä ovat valkovuokot levinneet kukkapenkkiin. Kohta niitä ei varmaan pysäytä mikään, valloittavat todennäköisesti koko penkin. Meillä on valkovuokkoja ihan riittävästi luonnontilaisessa rinteessä, joten saisivat pysyä pois istutuksista:

IMG_1753.jpg

Tarhakylmänkukka on kasvanut noin 10 senttiä viime näkemästä ja kukkanuppujakin näkyy jo!

IMG_1754.jpg

.. kuten tässäkin, ihanan pulleita tulppaanin nuppuja:

IMG_1755.jpg

Kasvihuoneessa ruukutetut daalian juurakot kasvattavat ensimmäisiä versojaan:

IMG_1758.jpg

IMG_1759.jpg

Ja ulkonakin vihertää voimakkaasti:

IMG_1757.jpg

IMG_1760.jpg

IMG_1772.jpg

IMG_1773.jpg

Seuraavista lehdistä olen ihan fiiliksissä. Tässä on puutarhani ensimmäinen ruusu - helppo neilikkaruusu, joka saattaa olla avain seuraaviin ruusukokeiluihin, mikäli menestyy hyvin:

IMG_1763.jpg

Kirjopikarililjan käärmemäisten varsien nouseminen toi helpotuksen. Jouduin siirtämään liljakasvustoja viime vuonna kaiken pahimman kuumuuden aikana ja vaikka kastelinkin niitä niin hyvin kuin vain muistin, pelkäsin silti menettäneeni kasvit. Mutta onneksi tässä kävi hyvin!

IMG_1767.jpg

Risukasoista nousee kevätkukkasia:

IMG_1766.jpg

IMG_1764.jpg

Pystykiurunkannukset kukkivat luumun alla. Täytyy muistaa kokeilla jakaa niitä syksymmällä, olisi mukavaa saada näitä lisää.

IMG_1771.jpg

Hieman onneton persianpikarililja on taas kerran kasvattanut kunnon varren, mutta ei varmasti tänäkään vuonna nähdä kukintaa, kuten ei aikasempinakaan vuosina. Suojasin kasvin kuitenkin tänään harsolla, sillä yöksi luvattiin aavistuksen pakkasta. Voisin kokeilla myös laittaa sille luujauhoa ja ehkä istuttaa sipuli myöhemmin johonkin lämpimämpään ja kuivempaan paikkaan, jospa se sitten jonain vuonna vielä kukkisi? Otan mielelläni vastaan ideoita ja vinkkejä.

IMG_1780.jpg

Tänään piipahdin myös Lahden Pihapiiri -messuilla, siitä lisää myöhemmin, kuten myös Lontoon reissusta! Kuvia ja tarinoita tulee varmasti sen verran, että pökerryttää :D

lauantai 13. toukokuuta 2017

Mieluisia yllätyksiä

Olin viikolla kolme päivää työmatkalla ja siten täysin pimennossa kevään edistymisestä puutarhassa. Eilen illalla saapuessani tein pikakierroksen pihalla, mutta vasta tänään aamulla pääsin kunnolla tutkailemaan kukkapenkkejä. Ja mitä kaikkea piristävää sieltä löytyikin!

Lähtiessäni valkovuokot olivat nupuillaan, mutta tänään valkoisia kukkaryhmiä näkyi ympäri pihaa:

IMG_5048.jpg

IMG_5060.jpg

Viime syksynä hankkimistani kiurunkannuksen mukuloista on kasvanut pari pientä kukkarykelmää:

IMG_5056.jpg

Kivikossa kylmänkukka availi jo nuppujaan:

IMG_5050.jpg

Myös loistokevätesikossa on mukavasti nuppuja:

IMG_5051.jpg

Ja palloesikko on kasvattanut monta muhkeaa kukintoa:

IMG_5058.jpg

IMG_5059.jpg

Kivat yllätykset sen kuin jatkuivat. Ihan kuin kevät olisi jo oikeasti tulossa, voiko tämä olla totta? Vai pitääkö vielä henkisesti valmistautua lumisateisiin? Kirjopikarililja on ainakin hyvin varma siitä, että kohta on aika puhjeta kukkaan:

IMG_5057.jpg

Metsän puolelta kukkapenkkiin siirretty kuolanpioni on selvinnyt talvesta hyvin ja puskee versoja. Tämän kasvua odotan kovasti ja toivon, että kukkia tulisi auringossa enemmän kuin aiemmalla varjoisalla paikalla.

IMG_5063.jpg

Kevään nopea eteneminen sekä loma- ja työreissujen myötä poissa kotoa oleminen ovat varmistaneet sen, että puutarhassa on paljon tekemistä.  Tänään jatkoin kitkemistä ja katteen levittämistä. Aloitimme myös uuden ison istutusalueen maanparannuksen: kaivoimme lapion leveydeltä maata pois ja laitoimme uran pohjalle hevosenlantaa. Samaa hommaa toistimme kertaa x, kaivamalla aina uuden uran mullat aiemman lannoitetun uran päälle. Kaivettavaa  jäi vielä huomisellekin.

Homma vielä alkutekijöissä:

IMG_5066.jpg

Illalla vietin aikaa kasvihuoneessa - laitoin runkotomaateille narut ja koulin jänönhännät, hämähäkkikukat sekä punarevonhännät. Nautin kasvarissa myös kahvikupposen ja bagelin, seuraten samalla pihapolulle tupsahtanutta rusakkoa. Ensimmäisestä kasvihuonekaudesta tulee kyllä niin mahtava! Jo nyt voi iltaisin istua kasvihuoneen lämmössä ja kohta varmasti vielä enenevässä määrin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!