Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkukat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Hidasta puutarhaelämää

Olen kenties maininnut tämän jo aiemminkin, mutta tämä kesä on ollut puutarhaprojektien osalta hiljaisempi kuin aiemmat. Osittain ihan tarkoituksella, koska viime kesän lomat kasvihuoneen rakentamiseen käyttäneenä (ja aiempina kesinä taloa remontoineena, terassia rakentaneena jne) halusin pitkästä aikaa pitää ihan vain lököloman.

'Bowl of Beauty':

IMG_7228.jpg

Kärhö 'Multi Blue':

IMG_7223.jpg

Daalia 'Happy Single Romeo':

IMG_7241.jpg

Puutarha on nyt myös muutaman vuoden urakoinnin jälkeen siinä vaiheessa, että on hyvä keskittyä olemassaolevan tuunaamiseen. Uuden perustamisen ja yltäkylläisen taimishoppailun sijaan haluan seurata kasvien viihtymistä, hengittää puutarhan kanssa samaan tahtiin ja nauttia näkymistä. Yritän oppia lisää perennoista ja syventyä meidän maaperän, pienilmaston, tontin korkeuserojen, valumavesien ja kaiken muun vaikutuksiin. Haluan täyttää kukkapenkkien aukkopaikkoja jakamalla meillä viihtyviä kasveja. Toivon löytäväni uusia mielenkiintoisia väriyhdistelmiä ja ymmärtäväni enemmän siitä, millaisista näkymistä pidän ja miksi.
En ole tietysti välttynyt taimistovierailuilta enkä kasviostosten tekemiseltä, mutta ainakin omasta mielestäni olen ollut melko maltillinen ja järkevä :)

Myskimalva:

IMG_7254.jpg

Ruusuangervo 'Froebelii':

IMG_7251.jpg

Kurkkuyrtti:

IMG_7248.jpg

Toinen syy tämän kesän hitaaseen puutarhaelämään on myös se, että välillä ei vaan nappaa. Tänä vuonna en ole lainkaan yhtä intopiukeena tarttumassa spontaanien ideoiden toteutukseen. Kartan kaikkia vähänkin isompia projekteja, etenkin jos joudun ahkeroimaan niiden parissa yksin ilman avopuolison apua. Taustalla saattaa vaikuttaa alkuvuoden kilpirauhasongelma ja sen mukana tullut kunnon romahdus. Jaksan nykyään hyvin, eikä kunto ole oikeastaan muodostunut ongelmaksi, mutta silti vältän tilanteita, jossa tiedän voimieni loppuvan kesken. En ehkä juuri tällä hetkellä halua kohdata taas omaa riittämättömyyttäni :)

Kosmoskukka 'Xanthos':

IMG_7278.jpg

IMG_7256.jpg

Kosmoskukka 'Sensation Tall Mixed'

IMG_7260.jpg

Joten siksi tänä kesänä puutarhassa vaan fiksaillaan pienesti ja tehdään välttämättömät hommat. Mietitään, mikä toimii ja mikä ei. Ladataan akkuja tulevia puutarhavuosia ja innostavia projekteja varten. Nautitaan :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Takaisin kotona pionien kukinnan aikaan

Oho mikä rehotus! Olimme viimeiset 10 päivää lomamatkalla Islannissa ja tänään aamulla kotiutuessa piti heti ensimmäiseksi kurkata puutarhan tilanne. Kaikki on kasvanut ihan kunnolla!

Päivällä kävin kasvihuoneessa korjaamassa tomaattien sidontaa sekä napsimassa pois varkaita. Sen jälkeen tutustuin tarkemmin kukkijoihin. Kasvit ovat sateesta märkiä ja nurmikko on villiintynyt. Osa kasveista on kaatunut sateissa, täytyy siis lisätä tukia. Mutta ehdin onneksi nähdä pionien kukinnan!

'Karl Rosenfield' kurjenpolvien välissä:

IMG_7122.jpg

IMG_7125.jpg

Muhkea 'Sarah Bernhardt':

IMG_7124.jpg

Jättipoimulehti ja salvia, suloinen kokonaisuus:

IMG_7136.jpg

Helokit ja jalopähkämöt:

IMG_7130.jpg

Jalopähkämön hankin viime vuonna, eikä se kukkinut istutuspaikallaan. Jaoin kasvin ja siirsin sen uudelle paikalle. Nykyinen sijainti näyttäisi toimivan paremmin:

IMG_7131.jpg

Maariankellot kukkivat, osa on valitettavasti myös kaatunut:

IMG_7127.jpg

Pikkujasmike kukkii. Yritin tuoksutella kukkia, mutta Islannissa saatu flunssa on tukkinut nenän kokonaan. Täytyy kokeilla huomenna uudelleen.

IMG_7133.jpg

Entä mitä on tapahtunut kesäkukkalaatikossa? Ihmeellinen rehotus täälläkin. Kosmokset ja verbenat kukkivat, kelloköynnös kiipeilee ja revonhännät kasvavat mittaa. Osa laatikossa hienosti lehtimassaa kasvattavista kasveista on tosin rikkaruohoja :D

IMG_7141.jpg

Isotähtiputki, aina yhtä ihana. Tänä vuonna näyttäisi tehneen myös siementaimia!

IMG_7138.jpg

Kivikossa kukkii timjami. Täältäkin pilkottaa rikkaruohoja..

IMG_7144.jpg

Tänään on tarkoitus levätä reissun sekä lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen (ja sitten olisi vielä tämä flunssa..), mutta huomenna aion vetää puutarhahanskat käteen ja tarttua toimeen (ja rikkoihin!). Myös monet perennat vaativat kuria, esimerkiksi mirrinminttu on levinnyt taas epämääräiseksi mättäiksi. Rehottavasta puutarhasta näkee myös hyvin, mikä penkki tarvitsee lisää struktuuria ja esimerkiksi selkeälinjaisempia reunuskasveja. Siirtelyä on tiedossa ja varmasti myös muistiinpanoja kasvien jakamista varten.
Ja siitä ohimennen mainitusta Islannin matkasta - se oli aivan huippu! Näimme huikeita maisemia ja upeita luonnonilmiöitä. Kuvia on reissulta runsaat 1600 kappaletta ja ne odottavat läpikäyntiä ja käsittelyä. Matkakertomuspostauksia on varmasti tulossa, mutta en tiedä milloin :) Ensin pieni lepo ja sitten puutarhaan..

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Odotan, odotan

Juhannusta vietimme rauhallisissa merkeissä kotona. Kävelyä lähimetsässä, maukasta grilliruokaa ja lasi kuohuvaa - siinä mukavan juhannuksen ainekset. Katsoin tietysti myös vuoden slow tv -viihdetapahtumaa, eli Prisman kassahihnaohjelmaa. Hauskaa, miten näin arkisesta asiasta voi tehdä koukuttavaa seurattavaa, joka toimii myös mielenkiintoisena dokumentaarisena katsauksena suomalaisten arkeen (ja juhlaan!). Itse ihmettelin muun muassa sitä, miten osa ihmisistä kirjaimellisesti kaataa ostoskorinsa sisällön kassahihnalle. 

Tv-ohjelmien lisäksi täytyy myös päivitellä säätä. Aaton aattona täällä nimittäin satoi taas rakeita. Kuinkahan monennes kerta se oli jo tänä vuonna? Mietin itsekseni, että onko raekuuroista tulossa jokakesäinen vitsaus. Tällä kertaa rakeista selvittiin kuitenkin melko ehjin nahoin, ei tullut pahoja tuhoja puutarhaan, eikä myöskään autoihin (toisin kuin keväällä..).

IMG_5358.jpg

IMG_5361.jpg

Puutarhassa ovat viimeisetkin tulppaanit lopettaneet kukintansa. Mikään muu ei kuki, vaikka nuppuja on valtavasti. Odotellaan siis. Onneksi juhannuksen myötä alkoi myös kesäloma, joka mahdollistaa useamman pihakierroksen ja nuppujen tarkastelun päivässä. 
Pionien kukinnasta olen hieman huolissani. Ehtivätkö nuput aueta ennen kuin lähdetään lomamatkalle? Entä voiko talovahdilta pyytää kissojen hoitamisen ja kasvien kastelun lisäksi myös kuvien ottamista? "Ota kuva heti jos pioni aukeaa ja sen jälkeen jokaisena päivänä". 

IMG_5381.jpg

Loistokurjenpolvi 'Johnson's Blue' on avannut ensimmäisen kukan, jonka vieressä on vielä useita nuppuja:

IMG_5384.jpg

Kyläkurjenpolvi 'Mrs. Kendall Clarkin' nuput ovat vielä tiukasti kiinni:

IMG_5385.jpg

Myös maariankelloa saa vielä odottaa:

IMG_5386.jpg

Eräs daalia näyttää tosin jo melko lupaavalta:

IMG_5387.jpg

Huopakaunokin kasvatin viime vuonna siemenestä, eikä se ehtinyt ensimmäisenä kesänä kukkaan. Näyttää melko kirkkaalta sävyltä, mitähän tuolta paljastuu..

IMG_5398.jpg

Tämäkin on viime kesän siemenkasvatuksia - idänunikko 'Princess Victoria Louise'. Yhtä lailla jännittää, miltä tämä näyttää!

IMG_5389.jpg

Lupaavilta näyttävät nämäkin. Kukintaan tarvitaan varmaankin enää muutama lämmin päivä:

Ketoneilikat:

IMG_5395.jpg

Sinitähtönen:

IMG_5396.jpg

Lehtosalvia:

IMG_5397.jpg

Isotähtiputki:

IMG_5408.jpg

Maksaruoho:

IMG_5410.jpg

Näiden kukinnan odotus taitaa kestää hieman pidempään. Jasmike ja myskimalva:

IMG_5405.jpg

IMG_5401.jpg

Lehtolaukat taitavat olla tästä joukosta ensimmäiset, jotka räjähtävät kukkaan:

IMG_5409.jpg

Ja kukkiihan tuolla tuoksukurjenpolvi!

IMG_5388.jpg

Jokaisen kasvin kukinta on varmasti odotuksen arvoinen. Ja aika menee leppoisasti puutarhapuuhissa. Kerrankin on lomalaisena aikaa tehdä rästiin jääneita hommia. Tämä on myös ensimmäinen kesä moneen vuoteen, kun meillä ei ole jotain remontti- tai rakennusprojektia työn alla. Nyt edetään maltillisesti, fiksataan ja huolletaan nykyistä sekä hiljalleen siistitään keskeneräisiä alueita. Lomaillaan! 

Kauniita kesäpäiviä kaikille!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesäkukkakierros

Siemenestä kasvatetut kesäkukat ovat nyt melko hyvässä vaiheessa. Unikoiden kukinta alkaa olla ohi, mutta muita kukkijoita vielä riittää. Tervetuloa pienelle esittelykierrokselle!

En tiedä määritelläänkö kelloköynnös kesäkukaksi (ainakin se on yksivuotinen ja kukkii), mutta täytyy joka tapauksessa kirjoittaa siitä heti alkuun. Nimittäin köynnöksen ensimmäinen kukkanuppu on avautunut! Kukka on sävyltään melko vaalea, mutta tummenee nopeasti.

IMG_3004.jpg

Kelloköynnös oli minulle ihan uusi tuttavuus, kuten tietysti monikin kasvi aloittelevalle puutarhurille, mutta en olisi varmaan itse koskaan älynnyt kasvattaa koko köynnöstä. Onneksi sain tähän hommaan pienen tönäisyn voittamalla helmikuussa Kukkia ja Koukeroita -blogin synttäriarvonnasta muun muassa pussillisen kelloköynnöksen siemeniä. Kylvökokeilun tuloksena oli kaksi reipasta taimea, jotka istutin terassin viereiseen kukkalaatikkoon. Ne ovat rehevöityneet hienosti ja peittävät yhdessä tsinnioiden kanssa näkymiä "joutomaalle". Ihan loistava kokeilu siis, nyt odotan innolla seuraavien kukkanuppujen avautumista.

IMG_3006.jpg

Kylvin keväällä myös härmesalviaa. Pikkutaimet kasvoivat alkuvuonna loistavasti sisällä, mutta ulkona kukkapenkissä kasvu ei ole yltänyt ihan yhtä reippaaseen vauhtiin. Tosin en ole tarjonnut niille mitään lisälannoitusta. Ovat suloisia, mutta kukkapenkissä jäävät mielestäni runsaampien kukkien varjoon. Näitä voisin ensi vuonna kokeilla kasvattaa ruukussa, pääsisivät silloin varmasti parhaiten oikeuksiinsa.

IMG_3019.jpg

Kasvupaikan ja -olosuhteiden eron näkee hyvin sinitähtösissä. Nämä ensimmäisen kuvan yksilöt kasvavat laatikossa kärhöjen juurella ja ovat saaneet varmasti osansa runsaasta lannoituksesta. Lehdet ovat tummanvihreät ja kasvit isokokoiset.

IMG_3000.jpg

Toinen satsi kasvaa kukkapenkissä auringon paahteessa. Ovat selvästi haaleampia ja kooltaan pienempiä. Näille en ole tarjonnut lisälannoitusta.

IMG_3056.jpg

Muhkeaan kasvuun on päässyt myös punarevonhäntä. Näissä pätee selvästi sääntö, että mitä suurempi ruukku, sitä isompi kasvi. Kuvan yksilöt ovat jättiruukussa ja kasvaneet parhaiten. Loput taimet istutin keskikokoisiin ruukkuihin ja ne ovat jääneet vajaa puolet pienemmiksi. Kaikilta löytyvät kuitenkin nämä hauskan punaiset jatkuvasti pituutta kasvavat kukinnot.
Vasta kuvia blogiin laittaessa tajusin, että revonhäntäni lehdet ovat ihan haaleat ja melko kitukasvuiset. Olenhan mä sen tietysti aiemminkin huomannut, mutta en ole uhrannut asialle sen syvällisempää ajatusta. Luulen, että syynä on se, että olen lorauttanut näille kesäkukkaravinnetta. Oletan, että jokin tasapainoisempi puutarharavinne voisi olla parempi.

IMG_3017.jpg

Seuraavaksi söpöläinen espanjanneito. Sen pienet kukat ovat herkän kauniit, mutta niiden pastellisävyt  erottuvat heikosti viereisten kasvien (eli runsaskasvuisen myskimalvan) taustalta.

IMG_2983.jpg

Myös ensimmäiset jättiolkikukan nuput ovat ilmestyneet näkyviin! Ihastuin kasviin viime syksynä Tukholman kasvitieteellisessä puutarhassa ja päätin kokeilla kylvöä itsekin. Ihanat loppukesän kukkijat!

IMG_3038.jpg

IMG_3052.jpg

IMG_3053.jpg

Jos pitäisi valita, mikä näistä kokeiluista pääsee "jatkoon" ensi vuodelle, niin ehdottomasti punarevonhäntä ja kelloköynnös.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Päiväperhosia syyskuulta

Vastaiskuna sateisen harmaille keleille hieman väri- ja perhosterapiaa syyskuun alulta. Näyttämönä värikkäät tsinniat.

 Nokkosperhonen:

IMG_9252.jpg

IMG_9262.jpg

IMG_9268.jpg

Neitoperhonen, jolta näytti toisesta siivestä puuttuvan pala:

IMG_9264.jpg

IMG_9287.jpg

Amiraali:

IMG_9282.jpg

IMG_9273.jpg


IMG_9249.jpg

Kolmistaan:

IMG_9259.jpg

Suruvaippa ei piitannut kukista, vaan lämmitteli grillin suojahupulla:

IMG_9173.jpg

Yksi asia on näiden kuvien perusteella varmaa - tsinnioita kylvän myös ensi keväänä ja enemmän kuin tänä vuonna.