torstai 25. huhtikuuta 2013

Huh huh...

Mistä saisi aikaa ja energiaa? Tai no enemmän energiaa ehkä. En kerkeä tekemään päivän aikana oikeasti mitään. Pääsen työharjoittelusta neljältä ja puoli viiden aikoihin olen kämpillä, ihan rättipoikki väsyneenä. Illat vaan olla möllötän ja mietin kaikkia asioita, mitä pitäis tehdä, mutta ei jaksa.

Hirveästi olisi postattavaa, niin kuin sivupalkissa näkyy. Mutta en vain jaksa edes ajatella koko asiaa. Haluisin myös lukea tai katsoa tv:tä, mutta en jaksa sitäkään. Kuulostan kauhean laiskalta. Lukioaikaan heräsin joka aamu kuudelta ja silloin tunnuin jaksavan kuitenkin. Kaiken lisäksi oli läksyjä yms. Nyt harjoittelua varten täytyy herätä kuudeltä, että kerkeän kahdeksaksi töihin. Iltasella ei ole mitään läksyjäkään ja mitään en siltikään jaksa. Oonko mä jo tulossa vanhaks? (Jotenkin ironista 20-vuotiaalta...)

Tai sitten vaan oon henkisesti niin väsynyt tästä koulusta. Oon kaks vuotta käynyt tätä audiovisuaalista viestintää, enkä ole tykännyt koko koulusta. En edes osaa sanoa miksi, koska olen ennen tätä koulua harrastanut näitä juttuja (mm. nettisivujen tekoa). Nyt inhoan kaikkea.

Harjoittelussa on kyllä kivempaa verrattuna tähän muuhun kahden vuoden aikana olleeseen kouluun liittyvään. Oon harjoittelussa kirjakustantamolla, mikä on kiva kun hain kouluun kirjastoalalle. Tosin nyt teen graafisia hommia. Tällä hetkellä taitan sotakirjaa. Porukka on oikein mukavaa eikä ahista sinne mennä. Lasken silti päiviä koulun loppumiseen.

Toinen asia, mikä tämän kahden vuoden aikana on ahistanut, on tämä kämppisasuminen. Kaverin kanssa muutin kämppikseksi ja siitä se alamäki sitten alkoikin tällä saralla. Tämä on mennyt siihen pisteeseen, että me emme puhu toisillemme. Ei siitä sen enempää, mutta on tämmöinenkin vaan älyttömän raskasta.

Ehkä koulu ja tämä asumismuoto on syy siihen, miksei energia riitä mihinkään. Ootan vain toukokuun loppua kun tämä kaikki päättyy ja pääsen muuttamaan kotipaikkakunnalleni tärkeiden ihmisten lähelle, joille siis minäkin oon tärkeä. Toivottavasti pääsen myös kirjastoon kesätöihin. Sitten olisin onnellinen taas. Syksyllä sitten tulisi toivottavasti uudet ja paremmat kuviot. En vain jaksa olla tällainen angstinen enää, se on raskasta minulle sekä läheisilleni.

Anteeksi tämä purkaus, mutta oli pakko. Ehkä saan energiaa enemmän kun lähden reissuun lauantaina rentoutumaan ja vappuna tulen takaisin. En ota bloggaamisesta kuitenkaan mitään stressiä, tämä saa olla ja pysyä mukavana harrastuksena, ei pakkopullana.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Vauvan tossut



















Veljelleni ja hänen vaimolleen syntyi tyttö tässä joku aika sitten. Helmikuussa tein nämä vauvan tossut hänelle. Silloin tosin en tiennyt vauvan sukupuolta, siksi tein neutraaleista väreistä.

Näistä tuli ihan hurjan isot töppöset, kun puikot oli isommat kuin ohjeessa ja lanka paksumpaa. Mutta eipä se haittaa, ne menee ensi talvena hyvin :) Ohje oli Novitan sukkalehdestä. Ensimmäinen tekeleeni täysin ohjeen mukaan ja vieläpä ilman kenenkään apua!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen tunnustukseni!

Sain Jonnalta blogini ensimmäisen tunnustuksen! Kiitos hurjan paljon! :)



Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11:aan kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, jolla on alle 200 lukijaa.

Jonnan esittämät kysymykset:

1. Kuka on suosikkisatuhahmosi?

Hmm, tässä piti hetki miettiä satuhahmoja. Päädyin kuitenkin Ihaaseen Nalle Puhista. Olen aina pitänyt Ihaasta vaikka se onkin aika apaattinen hahmo. Ehkä se on kuitenkin syy, miksi siitä olen aina tykännyt. Itsekin toisinaan olen aika pessimisti.

2. Mitä kirjaa lukiessasi olet itkenyt?

Olen kauhean eläinrakas ihminen niin ensimmäisenä tuli mieleen Rikos ja rangaistus. Kyllä, itkin sen kirjan aikana! :D Yhdessä kohdassa hevonen piestiin kadulle, kyllä siinä muutama kyynel vierähti poskelle. Kyllä myös hyvän kirjan seurassa on kyyneliä tullut, naurun seurauksena :) Ei nyt satu tulemaan muuta mieleen kuin Dostojevski. Toisaalta itken kyllä helposti. Myös Tessa Grattonin Veritaika pisti itkettämään oikein kunnolla.

3. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja?

Täytyy varmaan vastata Twilight. En ole hirveästi muita sarjoja vielä lukenut. En kyllä tästäkään viimeistä osaa ole vielä saanut alkuunkaan. Faunoideja en vielä voi sanoa, koska yksi kirja siitä on vasta tullut. Potterit kaikki on hyllyssä mutten ole niitä lukenut, vielä. Siitä varmaan lisää kun ensimmäisen luen ja bloggaan :)

4. Minkä kirjan olet lukenut useaan otteeseen?

Houkutuksen luin 2008 kesällä ekan kerran ja heti perään useamminkin. Mutta jos mainitsen toisen, se on S. E. Hintonin Me kolme ja jengi. Yläasteella se oli pakko lukea ja tykästyinkin siihen, ostin omakseni ja olen lukenut useasti. Tämä on muuten yksi, jota lukiessani olen itkenyt!

5. Minkä kirjan lukemista odotat tällä hetkellä eniten?

Piraijakuiskaajaa odottelen!

6. Mikä on suosikkisarjakuvasi?

En hirveästi ole lukenut sarjakuvia, mutta sanon, että Aku Ankka ja Lassi ja Leevi.

7. Onko sinulle merkitystä sillä, onko kirja kovakantinen vai pokkari?

Tykkään enemmän kovakantisista ja ostan sellaisen mieluummin kuin pokkarin. Kyllä pokkareitakin ostan, jos kovakantista ei saa halvalla. Pokkareissa vain on niin ärsyttävän pientä tekstiä, että rivit pomppii koko ajan.

8. Luetko näytelmiä?

Erittäin harvoin! Olen varmaan lukenut Romeon ja Julian ainoana näytelmänä. Aion kyllä lukea Shakespearen näytelmiä enemmän joskus.

9. Mikä on lapsuutesi rakkain kirja?

Tämä on todella vaikea. En lapsuudestani vain muista, mitä olen lukenut. Muistelisin kuitenkin, että tykkäsin lukea Puppeja sekä Sissi-kirjoja, mutta ei ne rakkaita ollut kuitenkaan. Äitiltäni kyselin, mitä lapsena lueskelin ja hän muistelisi, että taisi olla Pepi palomiehenä kirja. Syytä en tiedä, olisiko ollut rakkaus koiriin?

10. Kuka on lempikuvittajasi?

Hui tämä kysymys. En hirveästi ole kiinnittänyt huomiota kuvittajiin, täytyy myöntää. Taidan vastata Tove Janssonin kuitenkin. Hänen työt on tunnistettavia.

11. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?

En tällä hetkellä. Hyllyssä on muutamia englanniksi ja aion niihin joskus tarttua. On myös ainakin yksi kirja tai novelli mikähän lie onkaan venäjäksi, mutta enhän minä siitä enää mitään ymmärrä.

Omat kysymykseni:

1. Mitä kirjaa et siedä? Miksi?
2. Luetko mieluummin yksittäisiä kirjoja vai kirjasarjoja? Miksi?
3. Oletko koskaan menettänyt ajantajuasi kirjaa lukiessa? Jos olet, niin mikä kirja?
4. Kuka kirjailija on ylitse muiden? Miksi?
5. Minkä kirjan hahmoon olet samaistunut eniten?
6. Minkä kirjan hahmoa inhoat?
7. Kuka kirjailija haluaisit olla yhden päivän ajan? Miksi?
8. Minkälaisia tuntemuksia hyvä kirja jättää jälkeensä yleensä sinuun?
9. Minkä perusteella valitset luettavaksi tulevan kirjan?
10. Mihin kirjaan olet rakastunut, vaikka ensin meinasit olla lukematta sitä?
11. Mitä kirjojen lukeminen antaa sinulle?

Haastan kaikki, jotka haluavat tämän tehdä. Kaikki seuraamani blogit ovat tämän jo varmaan täyttänyt moneenkin otteeseen niin en haasta ketään uudelleen :) Laittakaa linkkiä tähän jos vastailette kysymyksiini niin käyn lukaisemassa ne :)

Mutta kiitos vielä Jonna, tätä oli kiva ja haastavaa täyttää!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Roustabout

Nämä Elvis-elokuvat, joita olen nyt katsellut ovat kaikki olleet tyyliltään samanlaisia: Elviksen hahmot ovat komeita päähenkilöitä, jotka kieputtavat naiset pikkusormen ympärille, eivätkä pelkää joutua hankaluuksiin.

Tässä elokuvassa kuitenkin miljöö oli erilainen. Elokuva sijoittui nimittäin tivoliin. En olekaan ennen katsonut elokuvaa, joka sijoittuu sinne.

Elokuva oli taas musikaali, Elvis on kai tehnyt kaikki elokuvansa musikaaleina. Vähän jo kaipailisin vaihtelua näihin samoihin juonikuvioihin. Kyllästyttää kun melkein arvaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi kuitenkin nämä puoltoista tuntia menee hujauksessa kun samalla neuloo jotakin. Saapa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Vielä olisi kolme jäljellä näitä elokuvia, täytyy yrittää ne jaksaa katsoa niin saa sitten nämä palauttaa.

Arvosana: ♦ 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ihmeellinen kävijäryöppy

Täytyy heti tulla kirjoittelemaan tänne. Heti kun bloggasin Annukka Salaman Käärmeenlumoojasta, tänne tuli hirmuinen kävijämäärän nousu.

Aiemmin kun bloggasin jostain, niin silloin saattoi käydä sinä päivänä joku parikymmentä kävijää. Nyt eilen varmaan tuli ennätys: kävijöitä oli 72! Enkä edes eilen blogannut! Käärmeenlumoojan bloggaamisesta lähtien kävijämäärä on vain noussut joka päivä. Saa nähdä kuinka monta kävijää tänään käy.

Piristää kummasti kun näkee, että täällä käydään vaikka kukaan ei mitään kommentoinutkaan :) Kiitos teille!

PS. Blogini on jo neljättä kuukautta pystyssä! Aiemmat blogiyritykseni ovat loppuneet jo parin viikon sisällä. Ehkä nyt olen löytänyt sen oikean "aiheen", josta jaksan bloggailla :) Olin myös yllättynyt jo silloin kun sain kolme ensimmäistä lukijaani. Aiemmissa blogeissani on ollut kaksi lukijaa, jotka ovat olleet kavereitani. Nämä kaikki kolme olivat uusia! Ja nyt teitä on jo 24! En olisi kyllä uskonut ikinä näin käyvän :) Oon iloinen teistä kaikista!