En lähde moralisoimaan mikä kuuluu kellekkin. Kerron vain oman opitun mallinini naisten ja miesten töistä vai onko niitä edes? Ei niitä varmaan nykyään enää olekkaan, mutta lapsuudesta jäi selkeä kuva siintä mitä äiskä tekee ja mitä iskä tekee. Eli iskän työt on: Lämmittää sauna, pillkkoa polttopuut, leikata nurmikko ja tehdä lumityöt. Kumpikin osallistuu tiskaukseen ja siivoukseen sekä lakanoiden vaihtoon. Siivouspäivä on torstai. Äiti yleensä imuroi, kun iskä oikoo ja jättää sohvan aluset ottamatta. Iskä luuttuaa armeijassa hyvin opitulla metodilla. Matot tuuletetaan kerran kuussa ulkona tampaten tai ennen juhlia. Minä osallistuin pölyjen pyyhintään ja olin innokas tiskaaja. Tosin hidastin sitä hommaa niin paljon, että harvoin sain osallistua. Äitin kontolle jäi leipomominen ja kaikki muu kodin pien sisustus. Pyykit pesi yleensä äiti. Tosin iskä joutui omat pelikamppeensa (jalkapallo ja jääpallo) pesemään itse. Niihin ei äiti puuttunut. Ruokaa laittoi kumpainenkin, mutta yleensä äiti.
Nykyään, kun ei ole miestä talossa on äitin pakko tehdä kaikki. Tosin polttopuut tulee valmiiksi pilkottuina, mutta muuten pakko tehdä kaikkea. Minä olin pienenä innokas olemaan kaikessa mukana, mutta nyt tuntuu kaikki kotityöt olevan pakkopullaa ja ruohonleikkurista olen pysynyt erossa koko elämäni. Saunaakaan en ole lämmittänyt. Iskä opetti sen kyllä aikoinaan, mutta pelkään tulta niin paljon, että hyvä jos kynttilän saan syttymään. Minulla on siis vielä paljon opittavaa tällä saralla. Asia jota kuitenkin olen tehnyt ja inhoan on: Lumityöt! Etenkin aamulla ennen töihin lähtöä. Niin kivaa kuin se lumi onkin, niin tuossa suhteessa se aiheuttaa inhotusta.
Nämä olivat minun mietteitä naisten ja miesten töistä. Onko sinulla mitään omia kokemuksia tahi muistoja lapsuudesta kuka teki ja mitä ja minkä vuoksi?
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
tiistai 29. marraskuuta 2016
Napapiirin sankarit 2
Jos tykkäsit elokuvan ekasta osasta et tule pettymään toisenkaan kohdalla ja tämä sinun on ehdottomasti nähtävä. Elokuva on (anteeksi kirosana) hiton hyvä! Naurutakuu on taattu ja hymy on herkässä. Edessä jälleen yksi seikkailun täyteinen yö pitkin pohjoista. Tällä kertaa kuitenkin kesäisissä maisemissa, kun viimeeksi seikkailtiin talvisissa kuvioissa.
Tietysti mukana kuvioissa on vanha kunno TIS-51 rekkarilla varustettu autokin ja uutena tuttavuutena mukana LER-551 rekkarilla varustettu auto. Kertoo jotain mun huumorista, kun nää pitää mainita ekana ja erikseen. Sitä menoa ja meininkiä ei muuten puutu. Eksytään ihan oikealle "sota tantereellekkin". Inhimillisiä erehdyksiä, noloja tilanteita ja hauskoja sattumuksia tapahtuu enemmän kuin yhden elokuvan tarpeiksi. Näistäkin huolimatta meno on siedettävissä rajoissa eikä kohellus ala ärsyttää missään vaiheessa. Paitsi lopussa ehkä vähän kuitenkin.
Viimeeksi juostiin digiboxin perässä nyt ravataan alituiseen karkailevan tai katoilevan taaperon kannoilla. Se onkin haastavampaa mitä aluksi voisi kuvitellakkaan. Ihan putkeen ei mene naisten tyttöjeniltakaan. Miesten juostessa taaperon perässä on tytöillä täysi työ pitää hauska irtiottoa arjesta, mutta kuten arvata saattaa...Mukaan mahtuu pari muuttujaa.
Annan elokuvalle arvosanaksi neljä tähteä. Kotimainen komedia on vaikea laji ja tämä yltää siihen melkein täydellisesti. Yksi tähti kuitenkin pois lopun turhan suuresta sähellyksestä. Vähemmälläkin ois selvitty. Ei sen homman noin paljoa tarvii lapasista lähteä.
Ps. Kävin tämän elokuvan katsomassa jo syksyllä teatterissa, mutta en kyennyt silloin tekemään arvostelua, kun oli se ero prosessi päällänsä. Sen takia oli myös pieni kynnys katsoa elokuva uudestaan, kun toi tavallaan huonot ajat mieleen. Tein sen kuitenkin ja hyvä niin, koska tämä oli hauska leffa.
Tietysti mukana kuvioissa on vanha kunno TIS-51 rekkarilla varustettu autokin ja uutena tuttavuutena mukana LER-551 rekkarilla varustettu auto. Kertoo jotain mun huumorista, kun nää pitää mainita ekana ja erikseen. Sitä menoa ja meininkiä ei muuten puutu. Eksytään ihan oikealle "sota tantereellekkin". Inhimillisiä erehdyksiä, noloja tilanteita ja hauskoja sattumuksia tapahtuu enemmän kuin yhden elokuvan tarpeiksi. Näistäkin huolimatta meno on siedettävissä rajoissa eikä kohellus ala ärsyttää missään vaiheessa. Paitsi lopussa ehkä vähän kuitenkin.
Viimeeksi juostiin digiboxin perässä nyt ravataan alituiseen karkailevan tai katoilevan taaperon kannoilla. Se onkin haastavampaa mitä aluksi voisi kuvitellakkaan. Ihan putkeen ei mene naisten tyttöjeniltakaan. Miesten juostessa taaperon perässä on tytöillä täysi työ pitää hauska irtiottoa arjesta, mutta kuten arvata saattaa...Mukaan mahtuu pari muuttujaa.
Annan elokuvalle arvosanaksi neljä tähteä. Kotimainen komedia on vaikea laji ja tämä yltää siihen melkein täydellisesti. Yksi tähti kuitenkin pois lopun turhan suuresta sähellyksestä. Vähemmälläkin ois selvitty. Ei sen homman noin paljoa tarvii lapasista lähteä.
Ps. Kävin tämän elokuvan katsomassa jo syksyllä teatterissa, mutta en kyennyt silloin tekemään arvostelua, kun oli se ero prosessi päällänsä. Sen takia oli myös pieni kynnys katsoa elokuva uudestaan, kun toi tavallaan huonot ajat mieleen. Tein sen kuitenkin ja hyvä niin, koska tämä oli hauska leffa.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
Niin se joulu
Mulla on hirveä into ja polte kirjoittaa jouluisia tekstejä. Joulublogiani, kun ei tunnu kukaan lukevan niin ajattelin kirjoitella niitä tänne. Lapsuuden joulumuistelot kirjoitin joulublogini luonnoksiin, mutta jos jaksan siirrän nekin tänne. Olen vain niin tumpelo tuossa kopioinnissa, että saattaapi jäädä. Vinkkaan sit täällä milloin ne ovat luettavissa siellä.
Joulukortit sain pakerrettua valmiiksi ennen ensimmäistä adventtia niinkuin suunnittelin. Kirjoitin niihin runon tai henkilökohtaisen tervehdyksen. Eli en pelkkää toivoo: Minttu. Sen takia se vie aina vähän aikaa ja lopuksi vielä tarroitus sekä kuorien kirjoitus.
Seuraavaksi täytyy tosissaan alkaa lisäilemään koristeita ja valoja, jos jostain sopivat valot saan. Joululahjat taitaa jäädä ostamatta, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa. Anteeksi kamut. Tämä on nyt vain totuus. Äitille ja sen miesystävälle ostin jo kesällä pienet jutut joten saa riittää heille.
Kovasti olen kinunnut äitiä tekemään pipareita, vaan vielä ei ole lämmennyt ajatukslle. No toivottavasti viimeestään sillo joulukuun kuudes
Syntymäpäiviäkin mahtuu tähän joulun alle kolmet. Äitin sisko täytti 65.v. 26.11. Äitin siskon mies vähän enemmän 4.12. ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä äitin nuorempi veli eli enoni 60.v. 24.12. Pienenä tuo oli minusta hauskaa, että miten voi olla syntymäpäivä jouluna. Luulin, että silloin saa enemmän lahjoja kun on syntymäpäivä samaan aikaan, vaan taitaapi olla toisinpäin, että joulu ja synttärilahjat menevät samaan syssyyn. Äidinäiti on saanut lahjaksi pojan ja isot sisarukset pikkuveljen jouluna. Tuskin mitään parempaa voi kukaan äiti toivoakkaan lahjaksi.
Tällaisilla aatoksilla tänään ja toivotaan jouluksi vielä sitä lunta, niin kaikki olisi hyvin.Tänne satoi taas perjantain aikana, vaan jokohan tuo suostuisi lopullisesti maahan jäämään. Saas nähä.
Joulukortit sain pakerrettua valmiiksi ennen ensimmäistä adventtia niinkuin suunnittelin. Kirjoitin niihin runon tai henkilökohtaisen tervehdyksen. Eli en pelkkää toivoo: Minttu. Sen takia se vie aina vähän aikaa ja lopuksi vielä tarroitus sekä kuorien kirjoitus.
Seuraavaksi täytyy tosissaan alkaa lisäilemään koristeita ja valoja, jos jostain sopivat valot saan. Joululahjat taitaa jäädä ostamatta, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa. Anteeksi kamut. Tämä on nyt vain totuus. Äitille ja sen miesystävälle ostin jo kesällä pienet jutut joten saa riittää heille.
Kovasti olen kinunnut äitiä tekemään pipareita, vaan vielä ei ole lämmennyt ajatukslle. No toivottavasti viimeestään sillo joulukuun kuudes
Syntymäpäiviäkin mahtuu tähän joulun alle kolmet. Äitin sisko täytti 65.v. 26.11. Äitin siskon mies vähän enemmän 4.12. ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä äitin nuorempi veli eli enoni 60.v. 24.12. Pienenä tuo oli minusta hauskaa, että miten voi olla syntymäpäivä jouluna. Luulin, että silloin saa enemmän lahjoja kun on syntymäpäivä samaan aikaan, vaan taitaapi olla toisinpäin, että joulu ja synttärilahjat menevät samaan syssyyn. Äidinäiti on saanut lahjaksi pojan ja isot sisarukset pikkuveljen jouluna. Tuskin mitään parempaa voi kukaan äiti toivoakkaan lahjaksi.
Tällaisilla aatoksilla tänään ja toivotaan jouluksi vielä sitä lunta, niin kaikki olisi hyvin.Tänne satoi taas perjantain aikana, vaan jokohan tuo suostuisi lopullisesti maahan jäämään. Saas nähä.
perjantai 25. marraskuuta 2016
Se on liian valkoinen...
Huoneeni kaipasi pientä joulukoristetta. Olisin halunnut asentaa kynttelikön, mutta sille ei ollut sopivaa paikkaa. Tai paikka kyllä olisi, mutta ei johdon mitan päässä pistokkeesta. Niinpä tyydyin tällaiseen vähäeleiseen pieneen paristoilla toimimaan kynttelikköön. Hintaa huimat 2.95. e. (tarjouksessa.)
Se näytti kyllä turhankin vähäeleiseltä mun makuun joten kuuluisa tarroittaja iski jälleen. Olin juuri ostanut uusia joulutarroja ja sieltähän ne sopivat löytyivät tähänkin.
Alunperin oli tarkoitus laittaa vain tuo kissa tuonne ylös, mutta sit se homma taas kuuluisasti karkasi käsistä. Tasapainon vuoksi alakynttilät vaativat tarran ja sit keskelle alas sen jälkeen tasapainon vuoksi alas sivuille ja lopuksi vielä kynttilöiden "alle". Helmistä voisi askarrella pikku mansetit vielä, mutta ehkä se on jo liikaa minunkin makuun. Ilmeisesti silmäni karsastaa valkoista pintaa niin pahoin, että ne oikein huutavat väriä yllensä jossain muodossa. Toisen puolen jätin kuitenkin vitivalkoiseksi.
On niin kutsuttu kääntökynttelikkö.
Se näytti kyllä turhankin vähäeleiseltä mun makuun joten kuuluisa tarroittaja iski jälleen. Olin juuri ostanut uusia joulutarroja ja sieltähän ne sopivat löytyivät tähänkin.
Alunperin oli tarkoitus laittaa vain tuo kissa tuonne ylös, mutta sit se homma taas kuuluisasti karkasi käsistä. Tasapainon vuoksi alakynttilät vaativat tarran ja sit keskelle alas sen jälkeen tasapainon vuoksi alas sivuille ja lopuksi vielä kynttilöiden "alle". Helmistä voisi askarrella pikku mansetit vielä, mutta ehkä se on jo liikaa minunkin makuun. Ilmeisesti silmäni karsastaa valkoista pintaa niin pahoin, että ne oikein huutavat väriä yllensä jossain muodossa. Toisen puolen jätin kuitenkin vitivalkoiseksi.
On niin kutsuttu kääntökynttelikkö.
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Joulunaika koittaa
Kyllä se on vain hyvinkin niin, että ensi sunnuntaina on ensimmäinen adventti ja voimme aloittaa lähtölaskennan jouluun ihan luvan kanssa. Tosin jouluihmiset ovat tehneet sen jo ajat sitten, mutta nyt loputkin ihmiset voivat jo uskoa joulunajan koittavan. Virallista joulukalenteria aletaan availemaan vasta joulukuun ensimmäinen päivä, mutta virallista adventtikalenteria ekasta adventista alkaen. Partiolaisten kalenteri on adventtikalenteri joten sitä voimme sunnuntaina alkaa raottelemaan. Muita sit vasta ensi viikon torstaina.
Pienenä tuntui tuo joulukuun eka viikko kuluvan tosi hitaasti. Itsenäisyyspäivää odotin.
Ei, en suinkaan linnanjuhlien vaan piparien leivonnan takia. Meillä ei ole oikein koskaan katsottu linnanjuhlia. Siinä ei nyt vaan ole mitään mielenkiintoista katottavaa, kun ihmiset kättelee toisiaan ja vähän tanssia pyörähtävät.
Kymmenennen päivän jälkeen aika taas tuntuu saavan siivet selkään ja aika aattoon lyhenee ihan liian nopeasti. Kalentereiden luukut vähenevät uhkaavasti ja 20. päivän kohdalla tekisi mieli kääntää aikaa taaksepäin. Ainekin sinne joulukuun kuudenteen saakka ottaa turn back time. Lapsena oli toisin...Jännitys mahan pohjassa kasvoi mitä lähemmän jouluaatto tuli. Etenkin, kun koulun joulujuhla oli ohi ja pitkä vapaus edessä, niin voi sitä riemua! Talossa tuoksui joka päivä jonkinlainen leipomus. Käytiin kuusikaupoilla. Tehtiin siivous jonka yhteydessä lisättiin loputkin koristeet ja joulupöytäliinat sekä olohuoneeseen iso punasävyinen plyysimatto. Se laitettiin aina jouluksi ja keväällä vaihdettiin takas ruskeaan. Aatonaattona tuotiin iltasella kuusi sisään ja koristeltiin. Iskä laittoi kinkun uuniin ja seuraavana yönä talon olikin kuusen sijaan vallannut kinkun tuoksu. Alle kouluikäinen, kun olin niin sukulaiset tulivat meille jouluaattona. No eihän ne ruo`at jääkaappiin mahtuneet mitä reilu kymmenen henkeä söi. Niitä säilytettiin ulkona pakkasessa. Mitenhän onnistuis näinä nykyjouluina moinen, kun se pakkanen ei enää olekkaan itsestäänselvä asia jouluaattona.
Voi minua höppänää. Ei tästä mitään muistelu kirjoitusta pitänyt tulla. Livahti taas vaan vanhojen hyvien aikojen kaipailuun. Milloinhan mä opin arvostamaan tätä aikaa. En kait koskaan. Mut hei ystävät! Iloitaan, sillä joulunaika koittaa!
Pienenä tuntui tuo joulukuun eka viikko kuluvan tosi hitaasti. Itsenäisyyspäivää odotin.
Ei, en suinkaan linnanjuhlien vaan piparien leivonnan takia. Meillä ei ole oikein koskaan katsottu linnanjuhlia. Siinä ei nyt vaan ole mitään mielenkiintoista katottavaa, kun ihmiset kättelee toisiaan ja vähän tanssia pyörähtävät.
Kymmenennen päivän jälkeen aika taas tuntuu saavan siivet selkään ja aika aattoon lyhenee ihan liian nopeasti. Kalentereiden luukut vähenevät uhkaavasti ja 20. päivän kohdalla tekisi mieli kääntää aikaa taaksepäin. Ainekin sinne joulukuun kuudenteen saakka ottaa turn back time. Lapsena oli toisin...Jännitys mahan pohjassa kasvoi mitä lähemmän jouluaatto tuli. Etenkin, kun koulun joulujuhla oli ohi ja pitkä vapaus edessä, niin voi sitä riemua! Talossa tuoksui joka päivä jonkinlainen leipomus. Käytiin kuusikaupoilla. Tehtiin siivous jonka yhteydessä lisättiin loputkin koristeet ja joulupöytäliinat sekä olohuoneeseen iso punasävyinen plyysimatto. Se laitettiin aina jouluksi ja keväällä vaihdettiin takas ruskeaan. Aatonaattona tuotiin iltasella kuusi sisään ja koristeltiin. Iskä laittoi kinkun uuniin ja seuraavana yönä talon olikin kuusen sijaan vallannut kinkun tuoksu. Alle kouluikäinen, kun olin niin sukulaiset tulivat meille jouluaattona. No eihän ne ruo`at jääkaappiin mahtuneet mitä reilu kymmenen henkeä söi. Niitä säilytettiin ulkona pakkasessa. Mitenhän onnistuis näinä nykyjouluina moinen, kun se pakkanen ei enää olekkaan itsestäänselvä asia jouluaattona.
Voi minua höppänää. Ei tästä mitään muistelu kirjoitusta pitänyt tulla. Livahti taas vaan vanhojen hyvien aikojen kaipailuun. Milloinhan mä opin arvostamaan tätä aikaa. En kait koskaan. Mut hei ystävät! Iloitaan, sillä joulunaika koittaa!
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Jouluinen haaste
Jatka lauseita
Kun olin pieni jouluna me aina... laitettiin äidin kanssa ikkunoihin punaiset pahvitontut jotka äiti oli itse askarrellut. Tehtiin piparkakkuja, paistettiin kinkku ja ostettiin kattoon asti ulottuva joulukuusi.
Joulun ruokapöytään kuuluu... kinkku ja moni muu, mutta tärkeimpänä kinkku ja joulukala.
Joulupukin kuumalinja... Oli tärkeä ohjelma minulle lapsena ja on sitä vieläkin.
Joulu aurinkorannalla... ei olisi joulu ollenkaan. Ei kiitos koskaan.
Lumi... tuo oikean joulutunnelman ja musta maa latistaa joulun tunnelmaa.
Joulumusiikki... kuuluu olennaisena osana jouluun.
Joululahjat... ostan yleensä kaupasta. En osaa itse tehdä mitään.
Joulupukki... täytyy nähdä joka vuosi jossain. Edes kaupassa päästä kuulumiset vaihtamaan
Suklaakonvehdit... olivat ne herkku joita pienenä odotin joulussa kovasti, koska muulloin niitä ei saanut.
Joulutorttuja... meillä syödään pitkin syksyä, mutta pienenä söin sitä taikinaakin kera pienen luumumarmeladi nokareen.
Piparkakut... tehdään omasta taikinasta alusta alkaen itse ja ai, että on hyvää! Etenkin uunituoreena, kun vielä kieli palaa pipariin.
Joulukuusi... on aina aito ja oikea havun tuoksuinen.
Jouluaattona... käydään haudoilla ja saunotaan ennenkuin herkutellaan ja lahjat avataan.
Joulupäivänä... ollaan jouten vaan. Katsotaan elokuvia ja herkutellaan.
Sellainen pieni jouluhaaste tähän väliin. Kertoo vain palan sieltä täältä, mutta kuitenkin olennaisen. Tee sinäkin, niin tulen katsomaan kuinka kuluu sun joulu.
Kun olin pieni jouluna me aina... laitettiin äidin kanssa ikkunoihin punaiset pahvitontut jotka äiti oli itse askarrellut. Tehtiin piparkakkuja, paistettiin kinkku ja ostettiin kattoon asti ulottuva joulukuusi.
Joulun ruokapöytään kuuluu... kinkku ja moni muu, mutta tärkeimpänä kinkku ja joulukala.
Joulupukin kuumalinja... Oli tärkeä ohjelma minulle lapsena ja on sitä vieläkin.
Joulu aurinkorannalla... ei olisi joulu ollenkaan. Ei kiitos koskaan.
Lumi... tuo oikean joulutunnelman ja musta maa latistaa joulun tunnelmaa.
Joulumusiikki... kuuluu olennaisena osana jouluun.
Joululahjat... ostan yleensä kaupasta. En osaa itse tehdä mitään.
Joulupukki... täytyy nähdä joka vuosi jossain. Edes kaupassa päästä kuulumiset vaihtamaan
Suklaakonvehdit... olivat ne herkku joita pienenä odotin joulussa kovasti, koska muulloin niitä ei saanut.
Joulutorttuja... meillä syödään pitkin syksyä, mutta pienenä söin sitä taikinaakin kera pienen luumumarmeladi nokareen.
| Oma taikana-paras taikina. |
Joulukuusi... on aina aito ja oikea havun tuoksuinen.
Jouluaattona... käydään haudoilla ja saunotaan ennenkuin herkutellaan ja lahjat avataan.
Joulupäivänä... ollaan jouten vaan. Katsotaan elokuvia ja herkutellaan.
Sellainen pieni jouluhaaste tähän väliin. Kertoo vain palan sieltä täältä, mutta kuitenkin olennaisen. Tee sinäkin, niin tulen katsomaan kuinka kuluu sun joulu.
tiistai 15. marraskuuta 2016
Partiolaisten adventtikalenteri
Ostin tänäkin vuonna tutulta tytöltä Partiolaisten adventtikalenterin jota pääsee avaamaan jo marraskuun puolella. Kalenteri on kiva ja nätti, mutta hyvin samantyylinen kuva kuin viime vuonna. Tiedän, että partiolaiset ovat "eräjormailijoita", mutta olisi silti kiva nähdä heidät välillä tuvassa koristelemassa kuusta, leipomassa piparakkuja ja paketoimassa lahjoja.
Huomioni kiinnittyi ekana edessä näkyvään tummaihoiseen tyttöön. Kansainvälinen ilmapiiri on päässyt sisään myös partioleiriin. Tarkemmin, kun kuvaa katsoin löysin kaksi tummaihoista lasta lisää. Mielenkiintoinen lisä valkuaisten joukkoon.
Kalenterin mukana tuli myös nämä pakettikortit. En oikein osaa käyttää pakettikortteja, mutta ehkä näistä pari laitan johonkin. Kiva lisä kuitenkin. Aina näitä ei tietääkseeni kuitenkaan ole tullut kalenterin mukana.
Serkku-poika on partiolainen ja hänen ollessa muksu äiti osti kalenterin häneltä mulle. Silloin en vielä niin kauhiasti innostunut kuvakalenterista. Etenkin, kun jotkut luukut tiesi etukäteen mitä niiden takanta löytyy, mutta menihän se muiden kalentereiden joukossa aamu availussa.
Tänä vuonna minulla on kolme joulukalenteria ja aion avata niitä pitkin päivää enkä suinkaan kaikkia kerralla heti herättyäni. Kyllä mä olen ollut hätäne pienenä.
Huomioni kiinnittyi ekana edessä näkyvään tummaihoiseen tyttöön. Kansainvälinen ilmapiiri on päässyt sisään myös partioleiriin. Tarkemmin, kun kuvaa katsoin löysin kaksi tummaihoista lasta lisää. Mielenkiintoinen lisä valkuaisten joukkoon.
Kalenterin mukana tuli myös nämä pakettikortit. En oikein osaa käyttää pakettikortteja, mutta ehkä näistä pari laitan johonkin. Kiva lisä kuitenkin. Aina näitä ei tietääkseeni kuitenkaan ole tullut kalenterin mukana.
Serkku-poika on partiolainen ja hänen ollessa muksu äiti osti kalenterin häneltä mulle. Silloin en vielä niin kauhiasti innostunut kuvakalenterista. Etenkin, kun jotkut luukut tiesi etukäteen mitä niiden takanta löytyy, mutta menihän se muiden kalentereiden joukossa aamu availussa.
Tänä vuonna minulla on kolme joulukalenteria ja aion avata niitä pitkin päivää enkä suinkaan kaikkia kerralla heti herättyäni. Kyllä mä olen ollut hätäne pienenä.
perjantai 11. marraskuuta 2016
Lapsuusmuistoja: Viipyilevät viikonloput
Tuo sana viipyilevät kuvastaa hyvin niitä viikonloppuja joita ala-aste ikäisenä vietin. Muistot sijoittuvat aikaan jolloin olin 9-12.v. Perjantaina kun koulun kello soi ja päätti raskaan kouluviikon minä juoksin kiireen vilkkaan autolle ja kotia. Juu, äiti vei ja haki minut aina koulusta. Kotona vaihdoin ihan ensin kotivaatteet päälle ja sit läksyjen tekoon. En suostunut edes välipalaa syömään ennenkuin läksyt oli tehty. Ankara itsekuri. Päiväkahvit juotiin ja pullamössöt syötiin, kun läksyt oli tehty. Joskus, hyvin harvoin herkuteltiin ja äiti paistoi pullista kullanruskeita köyhiä ritareita joita nautiskeltiin mansikkahillon kera. Perjantai oli usein myös leipomispäivä joten tiedossa oli taikinakulhon kaalintaa ja uunituoreita herkkuja. Aah ja nam, pehmeä makea mokkapala, uunilämmin kuivakakku tai täyteläinen kääretorttu voiko paremmin viikonloppu enää alkaakkaan!
Illasta tietysti rymyttiin naapurin muksujen kanssa ulkona ja suunniteltiin mitä viikonloppuna tehtäisiin. Nukkumaan ei ollut kiire ja ulkona sai olla jopa ysiin asti.
Lauantai aamut alkoi aamukahvin jälkeen kolmosen Harlekiini ohjelmalla (Essi Wuorela juonsi vierailevien lapsosten kanssa ja välissä näytettiin piirrttyjä kuten Casper kiltti kummitus ja Tiny toons) kera karkkipussin. Vaik ei mulla varsinaista karkkipäivää ollut niin tapana oli lauantaiksi ostaa aina namupussi joka perjantain kauppareissulla huolella valittiin. Usein valitsin Makumaan parhaita lauantai nameiksi. Aamupäivällä niitä tulikin syötyä, mutta ohjelmien loputtua kiireesti ulos ja naapurin ovikelloa soittamaan. Päivällä saatettiin kotona käydä katsomassa Disneyn kokoperheen elokuva, mutta muuten viihdyttiin ulkosalla. Karkit unohtuivat kunnes illalla taas maistui saunan jälkeen. Iskä joi ehkä yhden saunaoluen ja äiti lonkeron. Sipsi pussi oli myös tuttu näky lauantai iltaisin olohuoneen pöydällä. Saunan jälkeen katsottiin koko perhe Lotto sekä Napakymppi ja äiti harjasi mun märät hiukset kuosiin. Nukkumaan mentiin vasta kymmenen aikoihin tai jälkeenkin. Riippui tv.n ohjelma tarjonnasta. Lauantait oli ihan parhaita, kun koko viikonloppu oli vasta edessä.
Sunnuntaikin oli vielä suloinen. Sama kuvio kuin lauantai aamuissa kahvi ja piirretyt. Muistan sunnuntaisin katsoneeni ainakin Varjoankkaa, Nalle Puhia, Arielia ja Hopon poppoota. (Yhdeksästä kymmeneen kaksi eri piirrettyä peräkkäin tuli.) Ihania Disneyn piirrettyjä siis kaikki. Toisinaan käytiin mummolassa (isänäidillä) sunnuntaisin päiväkahveilla, mutta ei joka viikonloppu. Sunnuntai sujui kanssa aikalailla naapurin lasten kanssa temutessa mitä nyt iltapäivä sarjat Zorro ja Simpsonit keskeyttivät leikit. Niitä oli pakko mennä katsomaan kotia. Zorron jälkeen leikittiinkin lumivallien päällä kyseistä miekkasankaria ja kepit toimivat tietysti miekkoina. Sisään vääntäydettiin ennen puolta seitsemää, koska silloin tuli telkkarista sunnuntain iltapiirretty Muumit tai joku muu vastaava. Harvoin seiskan jälkeen ainakaan enää talvella ulos lähdettiin, vaan alettiin rauhoittua kotia. Sunnuntai aamut etenkin muistan rauhallisen viipyilevinä, mutta jo Simpsoneiden aikaan alkoi tuleva viikko ja kouluun meno painaa mieltä. Minähän olin koulukiusattu enkä yhtään tykännyt käydä koulussa sit kolmannen luokan jälkeen. Erityisen pitkältä tuntui sunnuntain viimoiset tunnit ilta seiskan jälkeen ja aikaseen nukkumaanmeno tuotti tuskaa. Nousinkin hermostuneena monta kertaa juomaan ja vessaan ennenkuin asetuin. Sellaisia ne olivat viattomat lapsuuden viikonloput ja kyllä myönnän katsoneeni Nalle Puhia, muumeja sun muita piirrettyjä vielä 12-vuotiaanakin.
Illasta tietysti rymyttiin naapurin muksujen kanssa ulkona ja suunniteltiin mitä viikonloppuna tehtäisiin. Nukkumaan ei ollut kiire ja ulkona sai olla jopa ysiin asti.
Lauantai aamut alkoi aamukahvin jälkeen kolmosen Harlekiini ohjelmalla (Essi Wuorela juonsi vierailevien lapsosten kanssa ja välissä näytettiin piirrttyjä kuten Casper kiltti kummitus ja Tiny toons) kera karkkipussin. Vaik ei mulla varsinaista karkkipäivää ollut niin tapana oli lauantaiksi ostaa aina namupussi joka perjantain kauppareissulla huolella valittiin. Usein valitsin Makumaan parhaita lauantai nameiksi. Aamupäivällä niitä tulikin syötyä, mutta ohjelmien loputtua kiireesti ulos ja naapurin ovikelloa soittamaan. Päivällä saatettiin kotona käydä katsomassa Disneyn kokoperheen elokuva, mutta muuten viihdyttiin ulkosalla. Karkit unohtuivat kunnes illalla taas maistui saunan jälkeen. Iskä joi ehkä yhden saunaoluen ja äiti lonkeron. Sipsi pussi oli myös tuttu näky lauantai iltaisin olohuoneen pöydällä. Saunan jälkeen katsottiin koko perhe Lotto sekä Napakymppi ja äiti harjasi mun märät hiukset kuosiin. Nukkumaan mentiin vasta kymmenen aikoihin tai jälkeenkin. Riippui tv.n ohjelma tarjonnasta. Lauantait oli ihan parhaita, kun koko viikonloppu oli vasta edessä.
Sunnuntaikin oli vielä suloinen. Sama kuvio kuin lauantai aamuissa kahvi ja piirretyt. Muistan sunnuntaisin katsoneeni ainakin Varjoankkaa, Nalle Puhia, Arielia ja Hopon poppoota. (Yhdeksästä kymmeneen kaksi eri piirrettyä peräkkäin tuli.) Ihania Disneyn piirrettyjä siis kaikki. Toisinaan käytiin mummolassa (isänäidillä) sunnuntaisin päiväkahveilla, mutta ei joka viikonloppu. Sunnuntai sujui kanssa aikalailla naapurin lasten kanssa temutessa mitä nyt iltapäivä sarjat Zorro ja Simpsonit keskeyttivät leikit. Niitä oli pakko mennä katsomaan kotia. Zorron jälkeen leikittiinkin lumivallien päällä kyseistä miekkasankaria ja kepit toimivat tietysti miekkoina. Sisään vääntäydettiin ennen puolta seitsemää, koska silloin tuli telkkarista sunnuntain iltapiirretty Muumit tai joku muu vastaava. Harvoin seiskan jälkeen ainakaan enää talvella ulos lähdettiin, vaan alettiin rauhoittua kotia. Sunnuntai aamut etenkin muistan rauhallisen viipyilevinä, mutta jo Simpsoneiden aikaan alkoi tuleva viikko ja kouluun meno painaa mieltä. Minähän olin koulukiusattu enkä yhtään tykännyt käydä koulussa sit kolmannen luokan jälkeen. Erityisen pitkältä tuntui sunnuntain viimoiset tunnit ilta seiskan jälkeen ja aikaseen nukkumaanmeno tuotti tuskaa. Nousinkin hermostuneena monta kertaa juomaan ja vessaan ennenkuin asetuin. Sellaisia ne olivat viattomat lapsuuden viikonloput ja kyllä myönnän katsoneeni Nalle Puhia, muumeja sun muita piirrettyjä vielä 12-vuotiaanakin.
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Omar makeinen
En ole pitkään aikaan (kahteen vuoteen) syönyt Omar karkkeja. Tykkään niiden mausta kyllä, mutta välttelin kuin ruttoa, koska kermakaramelli. Omar himon iskiessä otin ja tutkin kaupassa kyseistä karkkipussia josta selvisi ettei se sisällä puhdasta kermaa lainkaan. Ainoastaan maitoa ja maitorasvoja. Lievän laktoosi yliherkkyyden takia voin siis muutaman tällaisen nauttia silloin tällöin ilman suurempia ongelmia.
Koitin googlata mulle tutun näköistä Omar pussia lapsuudesta, vaan en löytänyt. Tää nykyinen on jotenkin tylsä, valju, ja kalpea. Heti pussin avattuani mieleeni tuli toinen mummoni joka silloin tällöin osti Omareita minulle. Samalle maistuvat kuin lapsuudessa, vaikka uskoisin että resepti on kyllä muuttunut, mutta etenkin pelkästään jo tuo tuoksu on jotenkin huumaava. Minun lapsuudessani pussi oli kyllä puolet pienempi varmaan sen 100-110 grammaa. Tää jättisäkki 220 grammaa jaetaan äiteen kaa kahestaan. Tuossa on puolet liikaa yhdelle syöjälle. Tuoko Oma makeinen sinulle mitään takaumia tai muistoja menneeseen?
Ps: Nuoruusdisko blogista löytyy kuva minulle tutusta Omar pussista 80-luvulta ja muitakin vanhoja karkkeja. Käyppä tsekkaa.
Ps: Nuoruusdisko blogista löytyy kuva minulle tutusta Omar pussista 80-luvulta ja muitakin vanhoja karkkeja. Käyppä tsekkaa.
tiistai 8. marraskuuta 2016
Ihastuminen
Mä ihastun tosi usein, nopeasti ja helposti. Olen aina luullut, että niin muutkin, mutta näin ei kuulemma ole. Ihastuminen on usein yksipuoleista ja se ei haittaa mua. Parasta on se tunne, kun odottaa näkevänsä jonku tietyn henkilön ja jo ajatus hänestä saa hymyilemään. Nykyään kerron varsin nopeasti, jos olen ihastunut johonkuhun. Nuorena tuli missattua parikin hyvää miestä hiljaisuuden takia. Kadun vieläkin. Kliseisesti ihastun hymyyn tai silmiin. Joskus jopa sanoihin, mutta six-packilla ei muhun vaikutusta tehdä.
Ensimmäisen kerran ihastuin päiväkodissa 5-vuotiaana Pekka nimiseen poikaan. Pekalla oli kiva hymy ja hän nauroi paljon. Koulussahan mä vasta ihastuinkin ja moneen poikaan samaan aikaan. Wau, mikä valikoima! Teini-iässä ihastuin usein kavereiden isoveljiin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihastunut olen ollut aina.
Olenko ihastunut tällä hetkellä...Ehkä, en tiedä, olen. Ihan vähän vaan. Eikä se toinen tietenkään tiedä sitä. Enkä mä varmaan koskaan kerro sitä sille. Varmaan pitäisi, mutta tämä ihastuminen on tapahtunut salakavalasti ja hitaasti. Ei ex-tempore lainkaan. Vaan sama linja kuin aiemminkin: Yksipuolisena mennään.
Ensimmäisen kerran ihastuin päiväkodissa 5-vuotiaana Pekka nimiseen poikaan. Pekalla oli kiva hymy ja hän nauroi paljon. Koulussahan mä vasta ihastuinkin ja moneen poikaan samaan aikaan. Wau, mikä valikoima! Teini-iässä ihastuin usein kavereiden isoveljiin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihastunut olen ollut aina.
Olenko ihastunut tällä hetkellä...Ehkä, en tiedä, olen. Ihan vähän vaan. Eikä se toinen tietenkään tiedä sitä. Enkä mä varmaan koskaan kerro sitä sille. Varmaan pitäisi, mutta tämä ihastuminen on tapahtunut salakavalasti ja hitaasti. Ei ex-tempore lainkaan. Vaan sama linja kuin aiemminkin: Yksipuolisena mennään.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Hammaspeikko ja muut taruolennot
Lapsiahan pelotellaan, uhataan ja lahjotaan milloin milläkin höpöhöpö jutulla kuten esim. Hammaspeikko, Hammaskeiju, Nukku-Matti, Tontut ja Joulupukki.
Mua peloteltiin hammaspeikolla pienenä. Jos syö liikaa karkkia se tulee ja hakkaa hampaaseen reiän. Mulla oli satukirja jossa oli tällain tarina kahdesta hammaspeikosta, mutta loppu oli onnellinen ja huuhtoutuivat hammaspesuveden mukana pois.Siinä ne teki reikiä hakulla hampaisiin. Mä kävin peilin edessä tarkistamassa näkyykö suussa peikkoja. Ei näkynyt, mutta iskä sanoikin että ne työskentelee öisin kun me nukutaan. Mut jos illalla pesee hampaat hyvin ne eivät tule tekemään yöllä reikiä.
Hammaskeiju ei käynyt meillä. Olin kuullut siintä kyllä, mutta en uskonut siihen. Sitäpaitsi en olisi hampaitani moiselle keijulle antanut, kun keräsin ne omaan pieneen rasiaan talteen. Ahne keiju. Kyllä mun hammas oli arvokkaampi kuin se 50 penniä jonka naapurin lapset sai. Joku rikkaan perheen vasa sai kuulemma markankin. Tiedä häntä. Millä perusteella se keiju antais rikkaille enemmän kuin köyhille. Eli ihan höpö höpö juttu sanoin minä pienenä.
Ei kai Nukku-Matilla varsinaisesti peloteltu, mutta sitä unihiekkaa piti silti paeta sohvan taakse piiloon tai toiseen huoneeseen karkuun. Välillä iskä vetäs jonku ihme jemman omasta yöpöydän laatikosta ja heitti sieltä unihiekkaa silmille. Kelju temppu!
Tontut ja joulupukki tarviiko edes selittää. Muistahan olla kiltti tontut kurkkii jo ikkunoista onko täällä kilttiä lapsia. Minä pienenä: Mites aikuiset? Eikö tontut tarkkaile aikuisia ollenkaan?
Muista olla kiltti, niin joulupukki tuo paljon lahjoja.
Täytyy kyllä tunnustaa, että uskon joulupukkiin ja tonttuihin vieläkin, mutta ehkä hieman erilailla kuin lapsena.
Bonus: Mustalaiset. Siihen aikaan kun minä olin pieni peloteltiin, että jos et käyttäydy kunnolla niin ukko mustalainen vie sut. 80-luvulla mustalaisnaiset kävivät vielä tiuhaan kauppaamassa pitsiliinoja ovelta ovelle menetelmällä jolloin minä menin aina olohuoneen pöydän alle piiloon jotta eivät veisi mua mukanaan.
Nykyaikana ei enää taideta lapsia mustalaisilla pelotella. Jostain kumman syystä minä pelkäsin pienenä myös nuohoojaa. Varmaan ne mustat vaatteet pelotti.
Mua peloteltiin hammaspeikolla pienenä. Jos syö liikaa karkkia se tulee ja hakkaa hampaaseen reiän. Mulla oli satukirja jossa oli tällain tarina kahdesta hammaspeikosta, mutta loppu oli onnellinen ja huuhtoutuivat hammaspesuveden mukana pois.Siinä ne teki reikiä hakulla hampaisiin. Mä kävin peilin edessä tarkistamassa näkyykö suussa peikkoja. Ei näkynyt, mutta iskä sanoikin että ne työskentelee öisin kun me nukutaan. Mut jos illalla pesee hampaat hyvin ne eivät tule tekemään yöllä reikiä.
Hammaskeiju ei käynyt meillä. Olin kuullut siintä kyllä, mutta en uskonut siihen. Sitäpaitsi en olisi hampaitani moiselle keijulle antanut, kun keräsin ne omaan pieneen rasiaan talteen. Ahne keiju. Kyllä mun hammas oli arvokkaampi kuin se 50 penniä jonka naapurin lapset sai. Joku rikkaan perheen vasa sai kuulemma markankin. Tiedä häntä. Millä perusteella se keiju antais rikkaille enemmän kuin köyhille. Eli ihan höpö höpö juttu sanoin minä pienenä.
Ei kai Nukku-Matilla varsinaisesti peloteltu, mutta sitä unihiekkaa piti silti paeta sohvan taakse piiloon tai toiseen huoneeseen karkuun. Välillä iskä vetäs jonku ihme jemman omasta yöpöydän laatikosta ja heitti sieltä unihiekkaa silmille. Kelju temppu!
Tontut ja joulupukki tarviiko edes selittää. Muistahan olla kiltti tontut kurkkii jo ikkunoista onko täällä kilttiä lapsia. Minä pienenä: Mites aikuiset? Eikö tontut tarkkaile aikuisia ollenkaan?
Muista olla kiltti, niin joulupukki tuo paljon lahjoja.
Täytyy kyllä tunnustaa, että uskon joulupukkiin ja tonttuihin vieläkin, mutta ehkä hieman erilailla kuin lapsena.
Bonus: Mustalaiset. Siihen aikaan kun minä olin pieni peloteltiin, että jos et käyttäydy kunnolla niin ukko mustalainen vie sut. 80-luvulla mustalaisnaiset kävivät vielä tiuhaan kauppaamassa pitsiliinoja ovelta ovelle menetelmällä jolloin minä menin aina olohuoneen pöydän alle piiloon jotta eivät veisi mua mukanaan.
Nykyaikana ei enää taideta lapsia mustalaisilla pelotella. Jostain kumman syystä minä pelkäsin pienenä myös nuohoojaa. Varmaan ne mustat vaatteet pelotti.
torstai 3. marraskuuta 2016
Disney klassikoden naispuoliset eläin kaunottaret top viisi
Olipas otsikko hirviö. Listasin siis aiemmin kauneimmat Disney klassikoiden naiset ja samalla teemalla listaan nyt eläin kaunottaret. Tätä listaa oli todella hankala toteuttaa, mutta sain jotain aikaseksi vielä kärkikolmikon jälkeenkin. Kuvat eivät ole omia, vaan netistä kopioituja.
Bambista tuttu säihkysääri kaunotar Faline ja Kaunottaren ja Kulkurin Kaunotar jakavat viidennen sijan. En osannut päättää kumpi on kauniimpi ja molempiin liittyy lapsuusmuistoja joten pääsivät jaetulle viitos sijalle. Kaunotar oli minusta lapsena ihana, kun tuolloin vielä niin paljon rakastin koiria, vaan nykyään kissat hurmaavat minut paremmin. Kaunottarella on kyllä kauniit silmät. Faline on muuten vaan siro ja kaunis.
Oliver ja kumppanit elokuvan Rita koirassa on särmää. Jotain aitoa jota ei esim. Kaunottaresta siloisen sileästä kotikoirasta löydy. Luonnetta, vaikka toisille jakaa. Näillä meriiteillä pääsee sijalle neljä.
Sijalle kolme tassutteli Marie Aristokateista. Listan nuorin söpöläinen. Aivan äitiinsä tullut.
Toiseksi kipusi Herttuatar itse. Tuo tähtisilmäinen silkkiturkki. Kissa kaunotar jolle ei toista vertaista ihan heti löydy. Ainakaan Disneyn maailmasta.
Vaan yksikään koira tai kissa ei voita kettu kaunotarta. Marian-neito seikkailee tarinassa Robin Hood ja on eläinten kaunotar. Hän on vain niin inhimillinen, että meinasi lipsahtaa jo ihmiskaunotarten puolelle ja listalle. Silmät, hymy ja heleä ääni oih mikä täydellisyys ja yhdessä Robin Hoodin kanssa he muodostavat yhden ihanimmista Disney pareista.
Ps. Tajusin tätä kirjoittaessani, että minulla oli\on onni omistaa Bambi, Robin Hood, Aristokatit sekä Kaunotar ja Kulkuri satukirja kasetteina. Muistattehan: Kun kuulet tämän äänen...Tiedät että on aika kääntää sivua ja sitten aloitamme.
Bambista tuttu säihkysääri kaunotar Faline ja Kaunottaren ja Kulkurin Kaunotar jakavat viidennen sijan. En osannut päättää kumpi on kauniimpi ja molempiin liittyy lapsuusmuistoja joten pääsivät jaetulle viitos sijalle. Kaunotar oli minusta lapsena ihana, kun tuolloin vielä niin paljon rakastin koiria, vaan nykyään kissat hurmaavat minut paremmin. Kaunottarella on kyllä kauniit silmät. Faline on muuten vaan siro ja kaunis.
Oliver ja kumppanit elokuvan Rita koirassa on särmää. Jotain aitoa jota ei esim. Kaunottaresta siloisen sileästä kotikoirasta löydy. Luonnetta, vaikka toisille jakaa. Näillä meriiteillä pääsee sijalle neljä.
Sijalle kolme tassutteli Marie Aristokateista. Listan nuorin söpöläinen. Aivan äitiinsä tullut.
Toiseksi kipusi Herttuatar itse. Tuo tähtisilmäinen silkkiturkki. Kissa kaunotar jolle ei toista vertaista ihan heti löydy. Ainakaan Disneyn maailmasta.
Vaan yksikään koira tai kissa ei voita kettu kaunotarta. Marian-neito seikkailee tarinassa Robin Hood ja on eläinten kaunotar. Hän on vain niin inhimillinen, että meinasi lipsahtaa jo ihmiskaunotarten puolelle ja listalle. Silmät, hymy ja heleä ääni oih mikä täydellisyys ja yhdessä Robin Hoodin kanssa he muodostavat yhden ihanimmista Disney pareista.
Ps. Tajusin tätä kirjoittaessani, että minulla oli\on onni omistaa Bambi, Robin Hood, Aristokatit sekä Kaunotar ja Kulkuri satukirja kasetteina. Muistattehan: Kun kuulet tämän äänen...Tiedät että on aika kääntää sivua ja sitten aloitamme.
tiistai 1. marraskuuta 2016
Pienet pikaset
Juu, ei semmosia pikasia nyt lainkaan. Lyhyt uutiskatsaus ja se tärkein ensin: Ensilumi satoi meille Etelä-Karjalaan tiistaina 25.10. Sitä tuli kerralla ja kokopäivän reippaasti. Arviolta 7 cm. Minä hypin riemusta. Tanssin illalla katulampun valossa lumisateessa ja narskuttelin lunta kenkien alla. Tunsin onnea. Pitkästä aikaa jostain asiasta tunsin onnea! Sitä onnea kesti kokonaiset kolme päivää. Huiman pitkä ensilumi, kun yleensä sulaa heti pois.
Kuten täällä blogissakin mainitsin, niin Kansainvälistä Nallepäivää vietettiin 27.10. Minä halasin melkein kaikki nalleni läpi pölyisin yskähdyksin. Lisää Nallepäivästä täällä. Meidän kylän kirjastossa oli Nallepäivän kunniaksi laitettu lapsille nallerasti tehtävä. Piti etsiä hyllyille asetellut nallet ja kertoa mitä kunkin tassuissa kiinni olevassa kuvassa oli. Hauskaa!
Mittasin markkinoilta ostetun makulakun jota jotkut erheellisesti metrilakuksi kutsuvat. Juu, ei ole kuulkaas lähelläkään metriä ei. Ainoastaan niukin naukin 70cm. Että näin meitä huijataan! Tai ei huijata. Aineskaan tuo myyjä ei kaupitellut metrilakua vaan makulakua! Wuhuu! Pointsit hälle!
Äitille tuli eka joulukuvasto. Minä pitkäkyntinen ehdin repimään muovit pois päältä ja pöllimään tarrat itselleni.
Ekaa kertaa elämässäni mä näen, että postimyyntikuvaston mukana tulee tarroja. Tätä lisää kiitos! Ekat länttäsin jo joulupukin kirjeeseen. Toivottavasti se löytää tiensä perille.
Äiti kävi risteilyllä (työpaikan tarjoama virkistysreissu) ja toi laivalta mulle tämmösen keksirasian sekä vadelmalikööripullon. Kumpaakaan en ole maistanut, mutta rasia on hieno. Ihan sen takia osti, kun rasia on niin hieno. Väliäkö sillä mitä sisältää. Menee jatkokäyttöön keksirasiana keksirasian jälkeen.
Tässäpä nämä Mintun pienet pikaset jotka ei oikein mihinkään väliin ole sopineet.
Ps. Hihkuin riemusta, kun korttikaveri muisti mua näin yyper nostalgisella kortilla...
Mukavaa marraskuuta! Sillä mukavahan se on, kun seuraava kuukausi on joulukuu!
Kuten täällä blogissakin mainitsin, niin Kansainvälistä Nallepäivää vietettiin 27.10. Minä halasin melkein kaikki nalleni läpi pölyisin yskähdyksin. Lisää Nallepäivästä täällä. Meidän kylän kirjastossa oli Nallepäivän kunniaksi laitettu lapsille nallerasti tehtävä. Piti etsiä hyllyille asetellut nallet ja kertoa mitä kunkin tassuissa kiinni olevassa kuvassa oli. Hauskaa!
Mittasin markkinoilta ostetun makulakun jota jotkut erheellisesti metrilakuksi kutsuvat. Juu, ei ole kuulkaas lähelläkään metriä ei. Ainoastaan niukin naukin 70cm. Että näin meitä huijataan! Tai ei huijata. Aineskaan tuo myyjä ei kaupitellut metrilakua vaan makulakua! Wuhuu! Pointsit hälle!
Äitille tuli eka joulukuvasto. Minä pitkäkyntinen ehdin repimään muovit pois päältä ja pöllimään tarrat itselleni.
Ekaa kertaa elämässäni mä näen, että postimyyntikuvaston mukana tulee tarroja. Tätä lisää kiitos! Ekat länttäsin jo joulupukin kirjeeseen. Toivottavasti se löytää tiensä perille.
Äiti kävi risteilyllä (työpaikan tarjoama virkistysreissu) ja toi laivalta mulle tämmösen keksirasian sekä vadelmalikööripullon. Kumpaakaan en ole maistanut, mutta rasia on hieno. Ihan sen takia osti, kun rasia on niin hieno. Väliäkö sillä mitä sisältää. Menee jatkokäyttöön keksirasiana keksirasian jälkeen.
Tässäpä nämä Mintun pienet pikaset jotka ei oikein mihinkään väliin ole sopineet.
Ps. Hihkuin riemusta, kun korttikaveri muisti mua näin yyper nostalgisella kortilla...
Mukavaa marraskuuta! Sillä mukavahan se on, kun seuraava kuukausi on joulukuu!
Tilaa:
Kommentit (Atom)