Viides vuodenaika

Minulla on alkanut viides vuodenaika: Joulu vuodenaika. Se alkaa tavallisesti 10.-12.10. ja päättyy 13.-15.1. Toisina vuosina ensimerkit havaitsee syyskuun lopussa ja loppumisen tammikuun lopussa, mutta noin kolme kuukautta se kestää Joulu vuodenaika. Moni on varmaan ihmetellyt miten minä tunnetusti hieman jouluhöpösö en ole täällä lainkaan asiasta hekumoinut, vaikka kohtahan tuo joulu jo on. No, ne joulutukset olen koittanut kohdentaa Monta yötä jouluun blogiini. Tänne kun tätä asiaa riittää muutenkin yli aidan ja laidan jopa sen verran, että jotkut tekstit olen suosiolla jättänyt jo luonnoksiin. Aloitin kirjoittamaan sitä leluja sarjaa, mutta jo toisen tekstin palautin luonnoksiin, kun ei tuntunut jotenkin noh kivalta kirjoittaa sitä. Ehkä vielä palaan siihen. Ehkä en. Palataan kuitenkin aiheen ytimeen eli jouluun vähän täälläkin, kun tiedän etteivät kaikki jaksa kahlata kahden blogin tekstejä läpi.

Joulukuusesta ei tingitä tänäkään vuonna, vaan aito hankitaan.

Tänä vuonna tulee köyhä joulu. Ei lahjoja, vaan keskitytään siihen oleelliseen eli tunnelmaan. Ei tule notkuvaa joulupöytää eikä herkkuja mahan täydeltä. Sopii mulle, kun olen melkein kokonaan lopettanut karkin syönnin, niin turha ostaa kuivumaan nurkkiin makeisrasioita. Piparkakkuja toki leivotaan, koska se tuoksu tuo joulun ja pitäähän sitä taikinaa vähän päästä maistamaan. Joulukortteja lähetän muutaman. Ne olenkin melkein kaikki jo ostanut ja osan kirjoittanut. Joulupukillekkin kerkesin tuossa kirjeen rustaamaan. Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen levy soi tiuhaan tahtiin. Isänpäivän jälkeen marraskuussa voidaan vaihtaa musiikitkin vähän iloisempiin tontturalleihin. Piparkakun tuoksuista kynttilää olen poltellut ja marraskuuta ootellut, koska silloin pääsee avaamaan jo Partiolaisten joulukalenteria. Muutama muukin joulukalenterin on tiensä meille löytänyt ja katsotaan vieläkö niitä kenties tulee lisää. Minä, kun olen vähän ahne noiden joulukalenterien kanssa. Vaan kuinkas sinun joulu suunnitelmat tahi valmistelut etenee?

Ps. Muistakaa pikkujoululajha vaihto.

Kansainvälinen Nallepäivä

Tänään 27.10. on Kansainvälinen Nallepäivä.

Muistakaahan halia Nallejanne tai ostaa vaikka yksi lisää kokoelmaan!

Menneenajan meikit

Nyky meikkitrendeistä en tiedä juurikaan mitään, mutta sen tiedän mikä oli in 90-luvun lopulla. Ainakin nämä neljä asiaa: Hiusmascara, glitteri, huulikiilto ja tatuointitussi. Ohjenuorana voitiin pitää: Mitä enemän killettä sen coolimpi. Koitin kaappien kätköistä etsiä hiusmascaraa, mutta ilmeisesti olen heittänyt sen jossain vaiheessa menemään. Harmi, olisi kiva muisto 90-luvulta. Sen sijaan vanhan huulikiilto ja glitterpurkin löysin kuin myös tatuointitussin josta lähti vielä väriäkin!

Hiusmascarahan oli kuin mascara. Sitä sudittiin ripsien sijaan vaan hiuksiin. Minulla oli tietenkin vihreämascara ja äidillä sininen. Aika vaisultahan se ruskeissa hiuksissa näytti, mutta tulipahan tuokin kokeiltua. Kaveri veti aikoinaan koko putelin kerralla päähän ja sai illalla passituksen hiusten pesulle ettei lakanat likaannu. Höntti, ajattelin minä. Sillä oli tarkoitus vain vähän korostaa muutamaa hiussuortuvaa ei koko fledaa. Hiusmascaran huolisin takas meikkilaatikkooni.

Mmmm,omenaa!

Huulikiiltoja olikin sitten paljon ja erilaisia. Oli maulla ja ilman. Sävyllä ja ilman. Etenkin 1999 ja 2000 vuonna oli tosi extrakiiltäviä huulikiiltoja milleniumin johdosta. Tuon kuvassa näkyvän pienen lasipurkki huulikiillon olen ostanut Anttilasta. Makuna omena ja koostumus läpinäkyvä. Kaikki huulikiiltoni olivat tätä lasipurkki mallia. Äitiltä sain lahjaksi Rocherin jäänsinisen huulikiillon. Todella paljon hilettä ja erittäin tahmea. Kerran laitoin sitä ilmeisesti liikaa, kun kaveri kysyi: Palentaako sinua? Ei, miten ni? No, kun sun huulet ovat niin siniset. Nykyään en käytä edes huulikiiltoa.

Vihreää ja kiiltävää-I like it!

Ah ihanaa glitteriä! Tätähän laitettiin silmäkulmiin, poskille, kaikkialle mihin vain jotenkin järkevästi kiinni sai. Äitillä oli tästäkin sininen versio. Kuvassa siis ehta 90-luvun lopun glitterpurkki kuivuneen glitterin kera. Huolisin vieläkin vähän kimallusta elämään.

Se on mun käsi. Ei Afrikantähden pelilauta.

Viimoisena ylimmässä kuvassa näkyvä tatuointitussi jota en muistanut edes omistavani ennenkuin nyt löysin hiusmascaraa etsiessäni. Sutasin rastin käteen. Hailakka vihreä jälki jäi ja lähti suihkussa pois. Ei kestänyt enää sitä 24 tuntia jonka kynä lupaa. Voitte jo arvata...Minulla oli vihreä tussi ja äidillä sininen.

Sielä varmaan joku ihmettelee, että eikö meillä heitetä mitään menemään. Vastaus löytyy kuvista: Ei näköjään, että tervetuloa tekemään löytyöjä menneiltä vuosikymmeniltä!

Syksyisen herkkuvaihdon yhteenveto

Syksyisen herkkuvaihdon paketit ovat nyt päässeet perille, vaikka yhden osallistujan pöpö kaatoi sänkyyn. Osallistujia oli "vakkarit" kolme. Keltaisen talon lapset ja Henna73.
Sovelsimme sääntöjä ja matkaan lähti 8 euron paketit. Lapsosille yhteinen ja Hennalle kahden innokkaan lapsen väsäämät yllärit. Katsotaan mitä kukin sai.

Hennan varsin salmiakki ja laku painoitteinen paketti saa vedenkielelle jo pelkästään kuvaa katsomalla.

Prinsessaneiti ja poju2008 saivat kumpikin oman kortin ja makeisia mielinmäärin kumpaisenkin makuun. Sekä näin syyspimeällä erittäin tärkeät heijastimet. Hienosti ajateltu Henna73.

Vähän minusta nyt vaan taas (positiivisella tavalla) näytti siltä, että pakettien arvo oli enemmänkin kuin tuo vaadittavat kahdeksan euroa, mutta se on mulle ihan sama kunhan jokainen osapuoli on saldoonsa tyytyväinen.
Seuraavan kerran herkutellaan perinteisesti helmikuussa ystävänpäiväteeman merkeissä. Nyt on aika keskittyä jouluherkkujen leipomuksiin ja muihin makeisiin yllätyksiin. Iso lämmin kiitos osallistujille ja näkemisiin!

Pikkujoululahja vaihto

Nythän on käynnissä jos minkäkinlaista joululahja vaihtoa ja salaista jouluystävää. Minusta tuo 15 euroa on hieman liian suuri summa uhrata jonkun tuntemattoman lahjaan, niin järjestän oman Pikkujoululahja vaihdon johon saavat kaikki halukkaat osallistua!
Säännöt menee niinkuin herkkuvaihdossa lähetät mulle sähköpostiin tiedot itsestäsi. Vapaamuotoinen esittely jossa kerrot mistä tykkäät ja mistä et ja tietenkin osoite. Lähetän sen sellaisenaan arvotulle lahjanvaihtokaverille.
Mukaan tulee laittaa joulukortti, mutta pakko ei ole pakeoida. Toki saa, jos haluaa.
Kerrothan viestissä myös osallistutko viiden euron vai seitsemän euron vaihtoon. En osannut päättää kumpi parempi, niin jaan osallistujat sitten sen mukaan mihin kukakin osallistuu. Itse lähden varmaan tuohon viiteen euroon mukaan. Postikulut tulevat summan päälle. Eli 5 tai 7 euroa plus postit.
Osallistumisaikaa on 11.11. asti ja paketin on oltava perillä 5.12. mennessä. Paketin sisältö tulee esitellä blogissa viikon sisään sen saapumisesta.  Kysy kommenteissa, jos jotain epäselvää ja jätä sähköposti osoitteesi kommentteihin, jos osallistut niin saan sinuun yhteyden.

Laitetaan hyvämieli kiertämään ja lahjat jakoon niillekkin joilla ei ole niin paljon mistä antaa, mutta suuri sydän. Kerro ihmeessä kaverillekkin jotta saadaan mahdollisemman monta osallistujaa.

Voi muumi minkä teit!

Käytiin äitin kanssa isoilla kylillä katastamassa auto. Poislähtiessä pyörähdettiin paikallisessa S-Marketissa joka on kaks kertaa meidän kylän S-kaupan kokoinen. Tarkoitus oli ostaa iltapala mandariinit, mutta matkaan tarttui muutakin. Suoraan keskellä kauppakäytävää oli tyrkyllä uusimmat joulun sesonki muumimukit. Aluksi oltiin sitä mieltä, että ei. Ei osteta mitään ylimääräistä. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Minusta muumipeikko on jotenkin todella hellyyttävän näköinen tuossa mukissa.

Tänä vuonna en osannut uneksiakkaan, että saisin omakseni jouluisen muumimukin. Äiti varoittelikin, että tämä saattaa olla sitten minun ainoa joululahja tänä vuonna. Huh, onneksi en tätä joulupukilta pyytänytkään, vaan lähetin hälle puutelistan uupuvista dvd-levyistä. Eräs tonttu vähän vihjaili, että ainakin Zootopia olisi tulossa. Hih, jännää tämän joulunaika. Meidän pieneen kylään eivät edes joulukonvehdit ole rantautuneet, mutta täältä löytyi niitäkin ja äiti osti itselleen Pandan juhlapöydän konvehtirasian.  Itse en edelleenkään suklaasta välitä, niin konvehdit eivät aiheuttaneet minussa mitään suuria tuntemuksia.

Mikään ei oo niinkuin ennen

Joo, kyllä se kultainen 80-luku oli vaan ihana. Piirretytkin olivat parempia kuin nykyään. Kuka muistaa huutaa hep! Tao Tao pieni pandakarhu, Matka maailman ympäri 80.ssä. päivässä, Smurffit, Halinallet, Peukaloisen retket, Liisa Ihmemassa, Maija Mehiläinen. Tuossa nyt muutama jotka päällimmäisenä mieleeni tulivat. Tao Taon tunnusmusiikki on varmaan ihanin kuin missään piirretyssä koskaan ikinä on ollut.

Tao Taossa on kaunis hempeä värimaailma ja äiti-nallen tarinat lyhyitä, mutta opettavaisia. Minulle oli nauhoitettu vhs-nauhalle kymmeniä jaksoja Tao Taon seikkailuja. Niissä on jotain kaunista ja ajatonta.

Halinalleista muodustuu parhain muisto siihen, kun olin kuuden vanha ja podin ekaa kertaa elämässäni korvatulehdusta. Iskä oli käynyt potilaalle kioskilta vuokraamassa piirretyn ja se sattui olemaan iki ihanat Halinallet. Halinalleihin mulla yhdistyy siis vaaleanpunainen nestemäinen pahanmakuinen lääke, mutta ei se haittaa.

Varjoankka, viittasankareiden eliittiä.

Muumit tulivat vasta 90-luvulla kuten mtv kolmosen Disney piirretyt joista päällimmäisenä on jäänyt mieleen: Varjoankka, Nalle Puh, Ankronikka, Hopon Poppoo, Pilipalipilotit, Tikun ja Takun pelastuspartio, Nokkapokka. Mitähän vielä. Ai niin...Turtlesit! Ei Disneytä, mutta ihan huippusarja!

Pilipalipilotit ja Baloo-karhu.

Nykyajan piirretyt ovat jääneet minulla vähän pimentoon, mutta tuskin olen mitään suurta menettänyt. Minkä piirretyn sinä muistat parhaiten lapsuudestasi? Entä onko joku jota inhosit koko sydämestäsi?

Päiväkirja

Olen varmasti aiemminkin aiheesta kirjoittanut, mutta kirjoitanpa uudestaan. Kuinka moni siellä tunnustaa kirjoittavansa päiväkirjaa. Siis ihan sellaista oikeaa, ei blogia. Aha, eipä noussut kovin montaa kättä ylös. Minä kirjoitan. Se on jotenkin terapeuttista. Saada päivän tapahtumat pois päästä kansien väliin talteen. Eli deletoidaan mieli ja muisti ennen yötä tyhjäksi. Uusi päivä ja uudet asiat saavat näin tilaa jo heti aamusta ajatuksissa, kun vanha ei kummittele siellä.
Oikeasti mua häiritsee, jos en saa kirjaa kirjoitettua. Seuraavana päivänä ne asiat eivät tule enää samalla tunteella ja teksti on platonista.
Harvoin kuitenkaan palaan enään vanhoihin teksteihin. Ehkä vanhempana niitä on mukava lukea, ehkä ei. En tiedä tulenko lukemaan niitä koskaan, mutta kirjoitettava on. Teini aikojeni päiväkirjoja olen nyt kotiin muuton jälkeen lukenut. Onneksi olen säästänyt. Ovat söpöä ja huvittavaa luettavaa: T moikkas mulle. Ihan varmasti myös hymyili. Hurjaa, hän hymyili mulle. Olen siis ihan korviani myöten ihastunut.

Sitä vaan mietin, että mitä sitten kun minusta aika jättää. Mitä päiväkirjoilleni käy. Lukeeko joku niitä vai esitänkö toiveen testamentissa, että ne tuhotaan kuolemani jälkeen lukemattomina. Tällä hetkellä ainoa lukija olisi äiti. En usko, että hän lukisi toisen päiväkirjoja edes kuoleman jälkeen. On ne senverran yksityisiä. Äitilläkin on yksi lukollinen salainen lipaston laatikko jota minä en saa avata. Se kätkee sisälleen kirjeitä ja päiväkirjan ilmeisesti. En koskaan ole tuota laatikkoa avannut. En edes teini-iässä, vaikka se lipasto oli minun huoneessani kunnes siirtyi yläkerran käytävään urkujen alle.
Tästä meidän täytyykin äitin kanssa keskustella. Mitä sitten, kun toinen kuolee. Kuinka toimitaan salaisten lipaston laatikoiden kanssa.

Nykyinen päiväkirjani

Meni vuosia etten kirjoittanut päiväkirjaa. Tuntuu, kun en tuolloin olisi elänytkään, vaikka juuri silloin taisin elää niin lujaa etten malttanut kirjata muistiin tapahtumia. Näin jälkeenpäin harmittaa, mutta onneksi vahingosta voi viisastua ja nyt jatkan kirjoittamista. Nuorena sitä vielä jaksoi koristellakkin tarroin ja kuvin kirjaa. Nykypäivänä aika pelkistetty versio. Tekstiä vaan. Ei enää sydämiä tai tähtiä.

Kysynkin vielä tähän loppuun, että saadaan fiksu päätös tekstille: Kirjoititko sinä nuorena päiväkirjaa ja jos niin teit, säästitkö kirjat vaiko tuhosit?

Maanantai meni mukavasti

Njaah, hammaslääkärissä ja ne tykkäävät minusta niin paljon, että menenpä ensi viikolla vielä ainakin kerran uudestaan. Hammastahan taas kerran paikattiin ja pari puudutuspiikkiä vastaanotettiin. Sanoinkin että tää on hyvää harjoitusta, kun aion tulevaisuudessa hankkia tatuoinnin niin totutella näihin piikkeihin. Hammaslääkäri sanoi että hää ei niitä valitettavasti tee. Minä olin: No, voi harmi. Teillä ois ainakin hygieniset tilat. Siinä sit puhuttiin enemmän ja vähemmän tatuoinneista. Avustajalle hampilääkäri heitti että mitähän se sun ukko tuumais, kun joku kerta palaisit hammaslääkäripäiviltä ritariperhonen takapuolessa. Jos mulla ei ois ollut suu täynnä instrumentteja oisin nauranut ääneen. Hyvin ainakin huumori lentää näillä kahdella. Eivätkä ota itseään turhan vakavasti. Mun lekurilta pääs myös Perkele suusta. Se tuli siltä niin nopsaan että seuraavat viis minuuttia paikkaili sanomisiaan. Nyt hää jää ylitöihin avustajan ripitettäväksi tästä kiroamisestaan, mutta etkös sinäkin joskus kiroa pärräytä. No jo toki ja heti sen jälkeen homma hoituu paremmin! Meidän hammaslääkärillä on niin mukava pehmeä tuolikin, että siihen vois jopa nukahtaa.

Hyvin huomaavainen ja asiansa osaava lääkäri. Kysyi monta kertaa operaation aikana sattuuko, tuntuuko pahalta? No problem. Tuumas vaan, että pääsisitkö ensi viikolla vielä käymään, että yksi pieni reikä löytyi ja se ois hyvä paikata nyt ennenkuin suurenee. No tietystihän minä pääsen. Pyysin hoitajalta vielä vettä ja olin varmaan kuin pieni lapsi kun otti kaapista kirkkaanvihreän kertakäyttömuki. Minä nimittäin huudahdin ilahtuneena: Wau! Mistä tän värisiä mukeja saa?! Vähän aikaa hoitsu oli häkeltynyt ja vastasi sitten. Eikä siinä kaikki hampilääkäri ite veti oman mukinsa esiin ja esitteli: Katoppas tätä minkä värinen muki mulla on! Hänellä oli hempeän vaaleanpunainen johon minä totesin: Asennemuki, nythän vietetään roosanauha kuukautta. Hammaslääkäri siihen: Niin ja seuraavaksi viiksi kuukautta. Hammaslääkärissä voi siis olla hauskaakin. Ei sinne menoa kannata pelätä. Ainakaan, jos on onni omistaa näin mukavat, ihanat ja huumorintajuiset alansa taitajat kuin mulla.

Viikossa aikuiseksi elokuva

En odottanut elokuvalta mitään niinkuin en yleensä yhdeltäkään suomalaiselta komedialta. Suomalaiset osaavat kyllä melankolisen draaman teon, mutta komediat onnistuvat harvemmin. Siksipä tämä olikin mukava yllätys joka sai jopa parit ääneen naurut aikaiseksi.

Tiivistetysti kymmenen ihmisen ja yhden kissan ryhmä lähtee saaristoon viikon mittaiselle aikuistumis leirille. Aikuistuuko kukaan ja millä tavalla selviää kyllä elokuvan aikana, mutta sitä ennen ehtii tapahtua jos ja vaikka mitä. Hyvin erilainen sakki eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kun laitetaan samaan pihapiiriin ei kommelluksilta voi välttyä. On rockistaraa ja uskovaista. Nuorta sekä vanhaa. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi yhteinen tekijä nimittäin hukassa olo omassa elämässä ja henkisen tasapainon puute. Jokainen kaipaa myös rakkautta tai läheisyyttä jota tällä leirillä opitaan ja saadaan.

Elokuva oli sopivan puolitoista tuntisen pituinen. Asiaan eli juonen ytimeen päästiin suoraan heti alussa eikä ollut turhaa puisevaa alustusta. Eikä loppua pitkitetty turhaan myöskään. Eli jämäkästi koossa pysyvä paketti joka ei aiheuttanut inhon väristyksiä. Homofobiaa sairastavat ovat varmaan ainoat jotka tästä inhoväristyksiä saattavat saada. Muille sen sijaan täyttä nauruterapiaa. Elokuva ei jätä kylmäksi tunnepuolellakaan. Tuollaiselle leirille vois vaikka itsekkin lähteä mukaan.

Teinin äiti

Tämä voi olla sinun tarinasi...
Illalla peittelet sun kultamussukan sänkyyn. Halaat ja toivottelet hyvät yöt, mutta aamulla sieltä nousee: Teini hirviö! Kymmenennen huutokerran jälkeen alas raahautuu vähintäänkin tympeän näköinen leidi, joka ei vastaa hyvään huomeneen. -Kulta mitä muroja otat? -En mitään. Murot lihottaa ja niissä on liikaa hiilareita! -No, ei ne vielä eilen lihottanut, kun vedit kerralla puol pussillista. Mites jugurttia? -Onks rasvatonta? -Ei kun tätä ihan tavallista vaan. -Joo, en mä sit sellasta. Anna tomaatti! -Tomaatti, mutta pitäähän sun nyt muutakin syödä. -Ei pidä! Mä en halua tommoseks tankeroks ku sä!!

Vetäydyt kahvimikin ja aamulehden kanssa pöydän ääreen ja vaivihkaa vilkuilet tytärtäsi. Miettien...Kuka hemmetti vaihtoi mun lapsen yön aikana. Teini järsii tomaatin, huuhtelee kahvimukin ja sulkeutuu vessaan. Kuluu vartti. Ikävästi sinusta tuntuu siltä, että kahvi tahtoo jo ulos. -Meneekö sulla vielä kauan. Olet ollut liki puol tuntia jo ja mulla on hätä. Ei vastausta. Hetken mietit, että nyt se jo pyörtyi sinne kun söi niin vähän. Alat hakkaamaan ovea ihan tosissas, niin että talon miespuoleinenkin henkilö herää. -Mitä täällä meuhkataan heti aamusta? Onks kahvii? Samalla vessan ovi aukeaa niin nopeaan, että olet saada sen nenilles. -Mutsi meuhkaa omiaan. Hierot nenääsi samalla miettien...Mikä mutsi? Juuri kun olet sulkemassa vessan oven kuulet vielä: -Hei  faija. Heitä kymppi tai anna oikeastaan pari samantein. -Ei mulla nyt ole käteistä. Pyydä äidiltäs. -No ei se anna. Tulet vessasta ja suunnittelet jo antavasi sen kympin, kun näet tytön naaman. -Mitä sulla on kasvoilla? -Meikkiä! Tiet sä kajalii, ripsarii, puuterii, huulipunaa ja sillai. Tarttes muuten sunkin tehdä jotain tolle pärstävärkille enneku on liian myöhästä. -Nyt kuule loppu! Pyydä äiteeltäs anteeksi ja heti! Ärähtää talon mies. - Miks, ei sekään pyydä multa anteeks olemassa oloaan. Purkka poksahtaa ja reppu lentää selkään. Ovi pamahtaa niin, että taulut tärisee seinällä. Tässä vaiheessa romahat keskelle käytävän lattiaa itkemään ihan hysteerisesti. -Olenko minä sun mielestä tankero? Kysyt kyynelten läpi mieheltä. Et ole kulta. Et. Mutta meillä on teini talossa seuraavat viisi vuotta joten koitetaan olla kärsivällisiä. Mies kyykistyy lattialle viereesi lohduttamaan.

Teinin huone on linnake jonne ei ole asiaa kuin imurin kanssa. Stop kyltit on valloittaneet oven. Pastellin väriset seinät on tapetoitu julistein ja sinä pohdit kuinka pahat sinitarra läikät niistä jää. Teiniä ei juurikaan näe, mutta kuulee kyllä. Taukoamaton jytke todistaa teinin olevan kotona ja musiikin enemmän kuin kovalla. Ruokalautaset häviää, jos häviää pöydältä omaan huoneeseen ja palautuu viikon viiveellä takasin. Et uskalla ajatellakkaan viikonlopun yli lomamatkaa teinin jäädessä yksin kotia. Päässä hoet: Tämä on vain vaihe. Ihan niinkuin koliikki, uhma-ikä, kysely-ikä ja minä itse. Se menee ohi. Vuodessa tai viidessä, mutta se menee ohi. Tää on vain vaihe, hoet hermorauniona.

Raamattu suuri satukirjako

Aikoinaan kirjoitin blogissa, että on kolme asiaa joista en tule kirjoittamaan: Koti, uskonto ja isänmaa ei kun: Seksi, uskonto ja politiikka. Uskonto ja politiikkaa aiheuttavat kaikki maailman sodat ja seksi on jokaisen oma asia. Noh, seksiähän täällä on käsitelty monta kertaa ja seksuaalivähemmistöjä myös. Politiikasta lupaan pitää blogin puhtaana ainakin seuraaviin presidentinvaaleihin asti. Uskontoa aion käsitellä nyt ja tarkemmin raamattua. En tahdo loukata ketään enkä väheksyä mitään uskontokuntaa. Kirjoitan raamatusta koska muita suuria kirjoja en tunne. Ateistit voivat sitten blokata tän tekstin kokonaan.

Itsellenihän raamattu on ollut tuttu pyhäkoulusta lähtein jonne vahingossa viisi vuotiaana eksyin, kun serkku-poika kävi ja sai sieltä kivoja tarroja vihkoon kera raamatunlauseiden. Se oli mummolan lähellä yksityiskodissa jossa käytiin. Ei seurakunnan omissa tiloissa. Se oli kivaa. Tykkäsin käydä siellä. Kirkossa meidän perhe ei vieraillut. Nykyään käydään äitin kanssa Jouluaaton aattohartaudessa. Se on meidän kahden juttu.

Raamattu on kiinnostanut minua aina, mutta isäni ei tykännyt siintä että sitä luin. Näin ollen livautinkin useammin kuin kerran valkoisen valheen lukevani sitä koulutehtäviä varten. Isäni piti sitä humpuukina. Äitini on tapauskovainen ja minä vielä vähän enemmän. En pysty nukahtamaan ilman iltarukousta. Olen ala-asteikäisestä asti mumissut iltarukouksen. Pyytäen siunausta ja varjelusta lähimmäisilleni.

Jutun pointti on se että moni tuntuu pitävän raamattua hyvin keksittynä ja kirjoitettuna satukirjana joka on minusta hieman uskomatonta. On saanut olla ihan hiton hyvä mielikuvitus keksiäkseen ylijumalan ja jeesuksen sekä heidän seikkailut siihen päälle. Minä (huom.oma mielipide) uskon, että ainakin osittain raamatun tarinat ovat tosia ja tapahtuneita. Jos joku haluaa pitää raamattua satukirjana, niin se on mulle okei. Se on hänen mielipide, mutta hänen pitää ymmärtää myös niitä jotka uskovat raamatun sanaan ja todellisuuteen. Menikö liian vakavaksi. Ei se mitään. En aio ottaa tavaksi kirjoittaa uskontoon liittyvistä asioista.

Ps. Muisto lapsuudesta: Muistan sen yhden kerran, kun meillä kävi mormoneja. Iskä pyysi kaksi siististi suoriin housuihin ja kauluspaitaan pukeutunutta miestä sisälle juttelemaan uskonnostaan. Tarjosi kahvia vai teetä kera antimien ja vieläpä vieraskirjaankin he kirjoittivat terveisensä. Jättivät kirjansa luettavaksi ja kysyivät milloin voisivat tulla uudestaan uskonnosta juttelemaan. Isäni vastasi: Katellaan vuoden päästä josko hää siihen mennessä ehtisi tän kirjan lukemaan. Kirja on vieläkin kirjahyllyssä silkosinsilein lehdin, lukematta.

Markkinoilla ja muuta mutinaa

Käytiin markkinoilla, koska niin on aina tehty ja niin tullaan aina tekemään. Rahavaranto antoi periksi kolmelle makulakulle viiden sijaan ja niistäkin tingittiin, kun kolikot loppuivat kesken. Meillä on menossa todella tiukat ajat ja kohta oikeasti eletään sillä leivällä ja pullalla jonka äiti leipomolta henkilökunta-alennuksella saa.  Minä valitsin noitapillin, äiti sitruunalakun ja yhteiseks hyväksi uutuus karhunvatukka joka olikin ihanan raikas tuttavuus lakumaailmassa.

Muutenkin olen kokenut kovia ruokapuolella. Nimittäin lempijogurttini reseptiä muutettiin niin etten voi sitä enää syödä. Aloitetaan alusta... Kaupassa huomasin päärynä sileän jugurtin kyljessä isolla painetun tekstin: Nyt 30% vähemmän lisättyä sokeria. Okei, hyvä homma, mutta tarkastetaanpa etteivät vaan ole lisänneet e-koodeja ja makeutusaineita. No, en päässyt sinne asti tuoteselostuksessa, kun silmiini osui sana kerma. Mun pikku massuhan ei voi sietää kermaa missään muodossa. Kävin siinä itseni ja kroppani kanssa pientä keskustelua, että kokeillaanko? Sitä kermaa on kuitenkin varmaan minimaalisen vähän. Maha sanoi ei, suu sano kyllä, pää sanoi ei. Joten kaks-yks voitolla uudet purkit saivat jäädä hyllyyn ja hamstrasin loput vanhalla reseptillä tehdyt pois hyllystä kohdaten jälleen ongelman. Sillä kuusi jugurttia kahdestatoista oli päiväys vanhoja joista vanhin yli viikon vanha! Lähti kyllä paikalliselle K-Supermarketin omistajalle palautetta asiasta. Ei meinaan ollut eka kerta, mutta tuo viikon vanha jugurtti ylitti mun valituskynnyksen rajan.

Hetken (viikon) jugurttihyllyä tutkittuani löysin itseäni, mahaani, suutani ja päätäni miellyttävän uuden tuttavuuden. Nimittäin tän:

Play Jugupala vanukasjugurtti. Nimi hämää. Tässä ei ole mitään vanukkaaseen viittaavaa. Ei maussa eikä ulkonäössä, mutta lohkeaa melkein yhtä näpsäkästi kuin sileä jugurtti. Maku on ihanan raikas ja maukas, vaikka tänkin kyljessä lukee 30% vähemmän lisättyä sokeria. Hei, mikä trendi tää oikein on? Maussa ei kyl huomannut mitään. Makiaa on. Erikoisplussaa pirteästä ulkonäöstä. Täytyy maistaa myös saman sarjan muita makuja. Oletko sinä maistanut tätä hauskaa tuttavuutta?

Yleistä napinaa loppuu tuosta lisätystä sokerista. Ihan kiva hei tuotekehittelijät, mutta vähentäkää myös limuista ja energiajuomista! Niitähän tää nykyajan nuoriso kittaa kaksin käsin kiduksiin. Ei jugurttia. En kuitenkaan jaksa taas saarnata kuinka ennen oli kaikki paremmin tai ainakin hieman toisin. Oli Nami Nami vanukkaat ja vähemmän e-koodeja. Limpparikin maistui limpparilta ja hyvää päivää. Päätän raporttini tähän.

Kanelipullan omapäivä

Tänään 4.10. on kansallinen korvapuustipäivä. Olen aiempinakin vuosina asiasta kirjoittanut ja suurena korvapuustin ystävänä erittäin onnellinen tästä päivästä. Vielä kun saatais virallinen päivä munkkipossulle, niin ois asiat mallillaan. Siihen asti puusteista nautitaan.

Äiti leipoi tällaisia pikkupuusteja. Juuri sopivan kokoisia välipaloja. Itsetehty pulla,paras pulla!
Vietätkö sinä tätä kansallista kanelipullapäivää herkutellen korvapuusteilla vai oliko ihan uusi juttu sulle?
Maukasta viikon jatkoa!

Ps. Mä aloitin jo näidenkin koemaistelun, kun kyllästyin joulutorttuihin.

Eihän Runebergin päivään ole aikaa kuin neljä kuukautta ja päivä päälle.

Syyskauden vieraileva tähti

Niin se vain kaunis kesä syksyksi muuttui ja olemme päässeet viimoiseen vierailevaan tähtöseen sarjassamme: Vierailevat tähdet. Joulukuussa tulee vielä kooste kirjoitus kera Extra tähden, mutta sitä ennen tutustumme ihanaan, iloiseen, aitoon Etelä-Karjalaiseen Minnaan Harmaa ja muut iloiset värit blogista.
Minnan blogiin eksyin ihan sattumalta toisen blogin kautte ja jäin lukijaksi, kun näin kuvissa tuttuja maisemia. Minnan arki ei todellakaan ole harmaata, vaikka blogin nimi vähän on. Mitä Minna itse sanoo. Se kuullaan seuraavaksi.

Heippa kaikille!

Olen Minna Harmaa ja muut iloiset värit -blogista. Minttu pyysi miua bloginsa syksyn vierailevaksi tähdeksi (vau!) joten täällä ollaan. :)

Olen kohta kolmekymppinen naisihminen ja kaikkein tärkeimpänä kahden tytön äiti: Ellu on kolme ja Veenu syntyi vasta elokuussa. Kirjoittelen blogiini meidän arjesta ja juhlasta ja jaan aina välillä hyväksi kokemiani tekemisvinkkejä lasten kanssa. Ja juttua tulee välillä myös kauniista lastenvaatteista... Menossa mukana myös mies ja kaksi koiraa.

Välillä esittelen blogissa myös kotiamme, olemme nyt puolitoista vuotta asuneet talossamme. Tykkään tuunailla ja tehdä itse ja näppärä mieheni auttaa siinä. Kotiympyröiden vastapainoksi on kiva hiukan reissailla, ulkomaanmatkat tosin ovat vaihtuneet Maretariumeihin ja Titi-nallen taloihin toistaiseksi. ;)

Blogini nimi tulikin alun perin sisustustyylistäni, koska kun muut tuunaavat asioita iloisemman värisiksi, valitsen mie väripaleteista yleensä vain sitä mustaa, valkoista ja harmaata. Toisaalta blogin nimellä on myös syvempi merkitys, koska yritän löytää siitä arkielämän harmaastakin niitä iloisiakin värejä.

Oikein ihanaa syksyä kaikille ja kiitos Mintulle tästä vierailijan tehtävästä!

Tilannekomiikkaa

Ajattelin välillä vähän keventää, kun on tullut niin vakavaa tekstiä luotua. Mut se on tää syys tai tarkemmin loka-marraskuu joka mielen matalaksi ja synkäksi saa. Kaikki ikävät asiat minulle on näet tapahtunut loka-marraskuussa. Oman kissan kuolema, koulukiusaaminen, oma melkein kuolema kaks kertaa, ero kaks kertaa ( ensin vanhempien sit oma). Joten voitte kuvitella, että tästä mustasta aukosta on vaikea repiä huumoria. Siksi apuun rientää arjen komiikka ja tämä tarina on tosi:

Äiti meni ulos haravoimaan ja sano että huuda sisälle kun Emmerdale alkaa. (Oikeesti täs talossa ei saa puhua tahi liikkua silloin kun tuo ohjelma pyörii. Se on sen henki ja elämä.) Mä meni kellon lähestyessä kuutta huutamaan, niin että koko kuja raikas: Mimmi, Pikku Kakkonen alkaa! Sisälle sieltä ja iltapalalle! Kurkkas naapurin Elsan kaa nurkan takaa ja sano kohta. Minä: Ei kun heti ja ei enää kavereita sisälle.
Elsaa nauratti ja äitiäkin.

Siinä sulle ikävä lokakuu! I hate you!

Tällaisella tilannekomiikalla saa iloa harmaisiinkiin päiviin, kun tekisi mieli vetää peitto korviin ja näyttää lokakuulle keskaria. Etenkin, kun meillä ei ole tänä vuonna varaa ostaa jouluruokia tahi lahjoja, niin ei tarvii jouluakaan valmistella joka on yleensä ollut mun syksyn pelastus. Mut hei, kevääseen on enää puol vuotta aikaa!
Juhuu, valoa päin päivä kerrallaan!

Ps. Kuva ei ole omani.