Zootropolis

En odottanut mitään tältä elokuvalta, koska edeltäjänsä Big hero 6 oli suuri pettymys. Näinollen kun mitään ei odota. Ei voi pahasti pettyäkkään. Joten olin positiivisesti yllättynyt siintä, että tässä elokuvassa oli selkeä juoni, mielenkiintoiset hahmot ja huumoria mielinmäärin.

Kani joka tahtoi ja pääsi poliisiksi aika veikeää. Kania enemmän tykkäsin kyllä ketusta. Tuosta mairean suloisesta juonittelevasta repolaisesta joka tarinan edetessä koki totaalisen suunnanmuutoksen. Nämä kaksi ja kaikki sivuhahmot päälle takasivat viihdyttävän melkein kaksi tuntisen elokuva nautinnon jonka parissa mieskin viihtyi. Tosin elokuvan jälkeen tunnusti ettei ehkä yksinään olisi jaksanut loppuun katsoa. Minulle suurelle animaatioiden kuluttajalle ja Disneyn piirrettyjen rakastajalle ei tuota vaikeuksia katsoa tulevaisuudessa yhä uudelleen ja uudelleen tuota leffaa.

Elokuva eteni sopivaa tahtia eteenpäin. Eikä ollut samanlaista kohellusta ja sähellystä kuin Big hero 6. Okei, myönnän että hieman tuo adhd-kani otti aluksi aivoon, mutta siihen tottui elokuvan aikana ja onneksi ketturepolainen tuli rauhoittamaan tilannetta.
En tiedä mikä siinä on, mutta minä vaan tykkään kettu hahmoista niinkuin esim. Robin Hood ja Marian-neito. Ihania! Ketuissa on sitä jotain.

Arvosanaksi annan 4 tähteä. Yksi tähti lähtee pois tosiaan koheltavan kanin takia. Oikeasti rauhallisempi tahti riittäis ja miksi kani. Miks ei vaikka kissa? No, mutta kanithan koheltaa tosi elämässäkin joten ymmärtäähän tämän, että hahmokin on ylivilkas tapaus. Huumori oli kyllä ihan huippua, kun jaksoi naurattaa aikuistakin. Mene ja katso itse, niin tiedät mistä kirjoitan. Suosittelen animaatioiden ystäville.

Lapsuusmuistoja: Minä ja iskä

Me oltiin lyömätön parivaljakko aina yhdessä (ainakin melkein). Missä iskä siellä Minttu. Renkaanvaihdossa, halkoja pinoamassa, autoa pesemässä, grillitulia sytyttämässä, lumia kolaamassa joskus jopa tiskaamassa. Tosin minä kuulemma hidastin sitä touhua joten vähiin jäi tiskaamiset. Silloin kun iskä päräytti ruohonleikkurin tai moottorisahan käyntiin minä juoksin sisälle. Vieläkään en voi sietää kummankaan härvelin metelöintiä. Siinäpä kai ainoat touhut joissa en ollut mukana piha puuhissa.

Otetaanpa tähän muutama kuva katsaus siihen mitä ollaan tehty. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa ihan pihalta ja kesä kuvia. Eipä taida paljoa talvikuvia löytyä, koska kuvaaja vilukissa äiti ei ole ollut ulkona.

Tässä poseerataan juuri valmistuneen aidan takana. Vuosi 1986 uskoisin.

Onni on omakotitalo aidatulla pihalla. Ennen aitaa ihmiset tykkäs kävellä tuosta sivupihan poikki läpi. Tämä kuva on etupihalta. Iskä suunnitteli ja suunnitteli aidan rakennusta. Kunnes äidinisä eli rakas ukkini päräytti mopedilla pihaan ja sanoi: Nyt kuule poika hommiin siintä ja laitetaan aita pystyyn. Kyllähän iskä vähän vastaan laittoi, mutta ukkipa ei antanut periksi ja niin työt alkoivat. Malli käytiin tarkkaan mittaamassa ja ottamassa naapurin aidasta, koska tuolloin talojen aitoineen piti olla yhtenäisiä ja saman värisiä. Ei voitu sooloilla oman maun mukkaan edes aidan värissä. Minä muuten sain auttaa iskää aidan lautojen maalaamisessa. Se oli kivaa puuhaa. Minulla on kuvassa ihka uusi Tammen kultainen kirja Jere Jarruvaunu. Halusin sen kuvaan mukaan, kun tykkäsin siintä niin paljon.

Toisinaan pihaa on pakko siivota. Kottikärryt olikin kovassa käytössä koko kesän.
Aina aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Meidän pihalla oli niin paljon mäntyjä jotka tiputtelivat risuja ja roskia, että siivoamista riitti ennenkuin pääsi nurmea leikkaamaan tai haravoimaan.

Toisinaan oli näin isoja roskia ja puusta pudonneita kakaroita. Voisin olettaa olevani tuossa neljän vanha ja ihan selvästi kevättä elellään. Mukavat kyydithän tuossa sai. Omia pieniä kottikärryjä en omistanut, mutta pienen vihreän haravan kylläkin ja sen kanssa uutterasti vanhempia autoin aina pihan siistimisessä. Talvella tein lumitöitä iskän kanssa omalla pienellä punaisella lumikolalla ja kun touhu alkoi kyllästyttämään hyppäsin iskän kolan kyytiin ja sain hyvät lennot lumipenkkaan. Jossain vaiheessa vaan iski totuus esiin: Kuule kun sinä olet jo liian iso tyttö lumikolan kyytiin.

Kevät ja uusi keinu saa hymyn huulille. Varmaan yksi parhaimmista syntymäpäivä lahjoista joita olen ikinä saanut. Tosi paha sanoa sainko tuon keinun neljä vai viisi vuotis lahjaksi tädin perheeltä. Kuitenkin kovat vauhdit siinä sai ja aluksi iskä joutui olemaan aina vauhdin antaja, mutta nopeasti opin itse heivaamaan lisää vauhtia. Yleensä kyllä keinuin nokka toiseen suuntaa, mutta ilmeisesti auringon takia kuva otettu näinpäin. Keinu asennettiin kahden yhtä korkean männyn väliin lujasti puuparruun kiinni eikä se sieltä irronnut. Tykkäsin myös kun keinu oli sininen eikä keltainen niinkuin monella kaverilla. Pintakin oli hieman rosoinen eikä sileä joten siinä oli hyvä istua eikä valunut helposti pois. Takana näkyykin ihanassa kukallisessa retrokuosissa oleva puutarha keinummekin. Voi voi tuossa keinussa keinuin aina murrosikään asti. Sitten tuli myrskyinen yö ja kaatoi toisen keinupuun eikä sille enää ollut paikkaa pihalla. Kyllä harmittaa. Myöhemmällä iällä oltiin kavereiden kanssa keinu polttopalloa ja kilpailtuun kuka hyppää pisimmälle. Tulin siihen tulokseen, että tämäkin kuva on vuodelta 1985. Jokaisessa kuvassa minulla on punaiset sametti pintaiset lappuhaalarit. Enpä juuri muita tainnut pitääkkään.

Semmosta kivaa ja paljon muuta tehtiin iskän kanssa. Niistä lisää vielä toisella kertaa.

Sadan lukijan arvonta

Joo ehkä vähän hassu otsikko. En aio sataa lukijaa arpoa, vaan sadan lukijan kesken jotain hyödyllistä ja makiaa. Odottelin jo syksyllä tän maagisen rajan menevän rikki, mutta niin ei vain käynyt. Samapa tuo mulle, mutta ainahan se hauskempaa on mitä enemmän on lukijakuntaa, mutta tuhansiin en pyri. Minä tykkään pienistä piireistä ja aktiivisista lukijoista jotka kommentoi niin paljon enemmän kuin tuhansista jotka eivät kommentoi. Arvonta tulee sisältämään siis Minttumaiseen tyyliin jotain herkkua, yllätyksen ja alla näkyvät hiuslenkit. Joo,pojat tiedän ettette te tee mitään hiuslenkeillä siksipä tuo yllätysmomentti jätetään tuohon jotta voin lisätä jotain teillekkin sopivaa.

Feikki puhelinlangat.

Osallistuminen on helppo kakku. Olet blogini virallinen lukija (voit myös liittyä arvonnan aikana) ja kerrot kommentissa mikä on parasta blogissani sekä jätät toimivan sähköposti osoitteesi. Tästä hyvästä saat yhden arvan ja toisen saat jos olet niin kultainen, että jaat arvontalinkin blogissasi (ei facessa). Kiitos.

Julkistan voittajan 8.8.2016. Onnea arvontaan.
Ps. Myös sadantuhannen katselu määrä meni rikki 17.7. Jee!

Pieniä ostoksia Rocherilta

Ajattelin esitellä nämä, kun tuli kuvattua. Tilatessani Lootus suihkugeeliä lisää. Otin testiin myös pari uutuus suihkugeeliä joista toinen on kesäsesonki tuote.

Ennenkuin esittelen suihkugeelit, niin otan esiin tämän karpalo kasvonaamion jonka pitäisi raikastaa  ja viilentä ihoa. Oikei kyllä se raikasti, mutta viilennyksestä en tiedä, kun en osaa säilyttää kosmetiikka tuotteita jääkaapissa joka tehostaisi naamion vaikutusta. Karpalon tuoksu ei ollut liian voimakas ainakaan minun nenääni. Tuote on parabeeniton.

Tässäpä nämä jo alussa mainitsemani suihkugeelit. Pop exotic on kesän sesonkituoksu ja juu en tykännyt. Liian imelä mun makuuni. Piparminttu-vadelma oli kiva uusi tuttavuus. Vadelma yksistään tuoksuna suihkugeeleissä on todella imelä, mutta tuo piparminttu antoi tähän kivan raikkaan tunnun. En kyllä varmaan tule ostamaan toiste, koska tuo vadelma puskee kuitenkin voimakkaasti tuolta läpi.

Näitä kynsitarroja en kertakaikkiaan voinut vastustaa. Todella herkullisen näköisiä.

Tilaajalahjana tällä kertaa tuli kesäisen hempeä kauniin värinen ranta\kylpypyyhe. Ainakin kolmena vuonna peräkkäin on Rocherilta nyt joka kesä saanut tuon pyyhkeen tilaajalahjana. Minusta mukava ja käytännöllinen kaupanpäällinen. Pyyhkeitähän tarvii jokainen.

Oletko sinä tilannut Yves Rocherilta viime aikoina mitään? Olivatko nämä suihkugeelit sinulle tuttuja?

Isänsä tytär

Minä olen isääni tullut herkkäuskoinen varsin hyväätahtova, mutta usein mokaava persoona. Ihminen joka menee, vaikka läpi harmaankiven jos niin päättää. Ihminen joka lyö päänsä seinään useammin kuin kerran ennenkuin uskoo, että nyt ei onnistu.
Itsenäinen silti läheisyyttä ja hellyyttä kaipaava humoristi. Kovan elämänkoulun käynyt ja siitä oppinut ehkäpä enemmän kuin missään yliopistossa koskaan.
Rakkauttava antava ja sen ääneen sanova ihminen joka ei pelkää myös itkeä, kun oikein joku koskettaa.
Lähestulkoon rauhallinen persoona ja jos suuttuu niin leppyy nopeasti.
Kannustava ja rohkaiseva. Ei koskaan toisia alentava tai haukkuva ihminen.
Hyväksyy ihmiset juuri sellaisena kuin ovat.
Ei pelkää sanoa omaa mielipidettään, mutta kuuntelee toki muitakin.
Rakastaa lakua ja salmiakkia.
Inhoaa työlistoja. Ne kahlitsevat liikaa.
Tekee asiat mielummin inspiraation mukaan kuitenkin tehden ne ajallaan.

Lakua sen olla pitää.

Ulkoisesti muistutan isääni hyvin vähän, mutta jotain kuitenkin:
Silmät ja sama katse.
Huono iho ja hauraat hiukset. Ei niin kiva piirre, mutta minkäs teet.

Minä ja iskä 80-luvun alussa Haukkavuorella.

Tää viimoinen on hauska. Isäni on vasenkätinen, äitini oikeakätinen. No mikä minusta sitten tuli: Sekakätinen!

Suku rakkaus

Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän sitä arvostaa. Sukuaan ja sukulaisia. Kukaanhan ei ole täällä ainiaan niin on hyvä, kun vielä tavataan. Muutettuani äidin luo olen alkanut käymään myös enemmän sukulaisissa. Ei yhtään huono homma se.

Tajusin tuossa taannoin nimittäin että enoni on nyt saman ikäinen kuin äitinsä kuollessaan eli 62.v. Oma äitini on vuoden vanhempi kuin isänsä kuollessaan eli 57.v. toinen eno täyttää 60-vuotta ja äitin sisko 65-vuotta.

Isän puolella on vielä vanhempaa sukua koska iskä on sisarussarjansa nuorin iällään 62-vuotta. Toiset ovatkin sit jo reilusti yli seitsemänkympin. Tosin isän toinen isoveli on jo kuollut. Isän äiti oli kuollessaan jotain yli 80.v. joten hieman vanhempaa ikäluokkaa kuin äitin puolella.

Äidinäiti kuoli leukemiaan, äidinisä sydänkohtaukseen, isänisästä en tiedä sydän kait hälläkin ja isänäiti ihan vanhuuteen nukkui pois.
Suvussa on myös sokeritautia joten minun olisi syytä oikeasti vähentää herkuttelua. Isän veli kuoli huonosti hoitamaansa sokeritautiin. Isänäidillä oli sokeritauti ja mun toisella enolla joten huh huh, ei hyvältä näytä.

Senpä vuoksi koitan muistaa sanoa näille jäljellä oleville sen kuinka rakkaita he minulle ovat. Viedä ne kukat merkkipäivänä enkä vasta sinne haudalle. Sanoa kauniita asioita nyt eikä vasta muistovärssyssä.

Liisan seikkailut peilimaailmassa

Meinaan aina kirjoittaa tuon nimen: Liisan seikkailut peilimassa. Tämä oli kuitenkin elokuva jonka halusin nähdä teatterissa, koska tiesin sen fantasiamaailman näyttäytyvän todella upeana valkokankaalla ja oikeassa olinkin. Vähän alkoi kuitenkin elokuvan puolessa välissä ärsyttää liika tehosteilla mässäily. Vaikea vielä yhden katselu kerran jälkeen sanoa onko parempi kuin ykkösosa, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän sen puoleen, että ykkönen on parempi ja seesteisempi. Niin ja tuosta nimestä vielä pari sanaa. Hämäsi minua. Kuvittelin nimen perusteella, että Liisa seikkailee peilien seassa, vaan ei. Ainoastaan peilin kautte ajautuu seikkailemaan ajan kanssa. Se ei kuitenkaan kait olisi toimiva leffan nimi: Liisan seikkailut kello\aika maailmassa.

Tämä elokuva keskittyykin oikeastaan kertomaan Hatuntekijästä, vaikka Liisa pääosassa loistaakin. Tehdään aikamatka menneisyyteen joka kertoo monta asiaa esimerkiksi sen: Miksi Herttakuningatar on niin ilkeä ja miksi hällä on niin iso pää.
Hatuntekijän lapsuudessa piipahdetaan ja tavataan tämän hassun miehen perhe.
Liisa itse on yhtä itsepäinen ja omatahtoinen kuin ensimmäisessäkin elokuvassa. 

Tykkäsin värikkäästä mielikuvitusmaailmasta, mutta liikaa tehosteita minun makuuni. Elokuva oli turhan pitkä. Liki kaksi tuntia ja alkujaarittelu etenkin turhan pitkä ennenkuin koko jutun juoni selvisi ja elokuva pääsi vauhtiin. Alkua olisi huoletta voinut lyhentää ja näin saada elokuvasta tiiviimmän sekä kiinnostavamman. Harmittaa, kun kakkososissa intoudutaan aina lisäämään tehosteita jolloin tarinan kerronnallinen puoli kärsii. Hieman hitaampaa tahtia olisin toivonut jotta fantasiamaailman pikku yksityiskohdista olisi päässyt nauttimaan kunnolla. Kohtauksesta toiseen sinkoilu aikamatkalla teki elokuvasta rasittavan katsoa. Tämän seikan kun ei anna liikaa häiritä niin elokuva on tasoa: Hyvä. Näyttelijöiden rooli suorituksissa ei ole moitittavaa. Etenkin Johnny Deppiä Hulluna Hatuntekijänä rakastan. Loistavaa ilmehdintää sekä elekkäitä liikkeitä.

Kenelle sitten suosittelisin tätä elokuvaa. No tietenkin kaikille niille jotka tykkäsivät ykkös osasta ja fantasian sekä satujen ystäville. Ei tosikoille tai suurta draamaa rakastaville. Yhden katselukerran jälkeen annan arvosanaksi: Neljä tähteä. Se yksi tähti putoaa pois jaarittelevan alun takia ja liiallisesta tehosteiden mätkinnästä ruutuun.
Katsosinko uudestaan: Jo vain ja aivan varmasti tämä elokuva tulee löytämään tiensä dvd-kirjastooni ykkösosan viereen. Onhan tämä sentään Disneyn tuotantoa.

Ps. Mä haluaisin tuollaisen oman hassun hatuntekijän. Hattufriikki, kun olen.

Katutaiteilija

Minusta on ihanaa, kun lapset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja päästää luovuuden valloilleen. Minä annoin naapurin tytölle luvan tulla tuomaan väriä meidän etupihan asfaltin pintaan. Liidut olin ostanut itse valmiiksi odottamaan naapuroston lasten innokkaita kätösiä. Puhukoot kuvat puolestaan omaa tarinaa.

Ensin hän piirsi kissan ja kukan. Niin varmaan minäkin oisin tehnyt.

Aurinko toivottaa tervetulleeksi aurinkoiseen taloon. Näin hän itse asian ilmaisi.

Lippu ja hymyilevä sydän. Mun fiiliksiä kuvaa hyvin tuo hymyilevä sydän.

Siili. Päheet piikit siilellä. Ei passaa mennä kiusaamaaan tuota kaveria.

Tässä hän ite kuulemma uneksii jäätelöstä. Suusta menee zzz merkit. Jäätelössä on vanilja, mansikka ja mustikka makua.

Suomen suurin mustikka. Haukkasin pari palaa ja tulin ihan täyteen.

Koko komeus. Sieltä löytyy vielä iso puu ja polkupyörä. Polkupyörässä on sydämen muotoinen satula.

Taiteilija työssään. Ei saa häiritä!

Eivät pienestä kesäsateesta säikähtäneet nämä taideteokset ja lupasinkin, kun häviävät pois saa tulla tekemään uudet. En ymmärrä ihmisiä jotka valittaa siitäkin, kun lapset kesällä vähän piirtää asfalttiin. Kivaa väriähän tuo tuo vaan harmaalle pinnalle. Pysyteltiin kuitenkin pihan puolella eikä jatkettu taideteoksia tielle. Onko teillä katutaiteiltu?