Tulenarkoja asioita, Celeste Ng

 

Joskus kaikki pitää polttaa

Yhdysvaltalainen Celeste Ng tietää, miten herättää keskustelua. Vai miltä kuulostaisi kirja, joka sisältää aiheita kuten rasismi, äitiys, rotujenvälinen adoptio, lapsettomuus ja abortti yhdistettynä luokkaeroihin? Jos joku tai jotkut näistä teemoista herättävät kiinnostusta, kannattaa ehdottomasti tutustua Ng:n kirjaan Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere, 2017). Kyseinen kirja vieläpä sijoittuu kirjailijan oikeisiin lapsuudenmaisemiin ihannekaupungissa nimeltä Shaker Heights. Tästä teoksesta on tehty myös Reese Witherspoonin tähdittämä minisarja, mutta kirja on kuulemma (vielä) parempi.

Tulenarkoja asioita oli lukupiirikirjana vetämässäni lukupiirissä ja se jakoi mielipiteitä melko lailla. Osan mielestä kirja käynnistyi turhan hitaasti, kun taas toiset, itseni mukaan lukien, olivat heti koukussa. Ihailin suunnattomasti tapaa, jolla Ng pystyi kuljettamaan yli kymmenen eri henkilöhahmon tarinaa eteenpäin ilman, että henkilöt menivät sekaisin. Kerronta oli todella sulavaa. Lisäksi juoni oli mielenkiintoinen ja yllätyksellinen, joskin ajoittain hatara ja epäuskottava. Loppuratkaisu jätti toivomisenvaraa. Minusta totuus jäi liiaksi piiloon.

Tarinan ytimessä ovat porvarisperheen äiti, Elena, ja hänen kiertolaisen elämää viettävä vuokralaisensa Mia. He ovat täydelliset vastakohdat toisistaan monessa suhteessa. Elenaa ajaa tarve kontrolliin, Miaa taas tarve vapauteen:

Vuosia kestäneen kiertolaiselämän aikana Mia oli laatinut itselleen vain yhden säännön: Älä kiinny. Älä kiinny ainoaankaan paikkaan, ainoaankaan asuntoon, mihinkään. Keneenkään.

---

Elena oli kuullut kerta toisensa jälkeen, että intohimo oli yhtä vaarallista kuin tuli. Lieskat riistäytyivät kovin helposti valloilleen.. Oli parempi pitää silmällä intohimon kipinää ja luovuttaa se sukupolvelta toiselle varovaisesti kuin olympiasoihtu.

Vähintään yhtä kiinnostavaa oli silti seurata tarinan nuorien kasvua aikuisuuteen. Miehet sen sijaan näyttelivät vain sivurooleja. Tämä tarina on ennen kaikkea tulenarka ja monisyinen kertomus äideistä ja heidän lapsistaan. Liian vakavasti Ng:n kirjaa ei toki kannata ottaa, koska kyse on kuitenkin viihteestä, ei korkeakirjallisuudesta. Todennäköisesti lukija tuleekin ärsyyntymään joko a) "kliseisistä henkilöhahmoista" tai b) juonen ajoittaisesta epäuskottavuudesta. Suosittelen kuitenkin lukemaan ihan jo siksikin, että tällä kirjalla on taipumus herättää erittäin räiskyviä, detaljisia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Vahva suositus erityisesti lukupiirikirjaksi!

The Twat Files, Dawn French

 

Yksi hauskimmista elämänkerroista pitkään aikaan

"Yep, I rode a horse upside down like a proper twat."

            -Dawn French 

Myönnän heti kärkeen, että olen onnistunut kehittämään kevyen pakkomielteen tähän kirjaan. Olen nimittäin tätä bloggausta kirjoittaessani kuunnellut läpi Dawn Frenchin kolmannen elämänkerran, The Twat Filesin (2023), jo enemmän kuin kerran. Kun kirja on tarpeeksi hyvä, ei yksi luku(/kuuntelu)kerta vain riitä minulle. Tämä hauska ja kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, vahvan itseironian sävyttämä elämänkerta yksinkertaisesti tempaa mukaansa. Yksi osasyy tähän on ilman muuta se, että Dawn lukee tämän äänikirjan itse, kuten nykyään melko monet kirjailijat tekevät, varsinkin kun kyse on omaelämänkerrasta.

Meillä Suomessa Bafta-palkittu komedienne Dawn French on valitettavan vieras suuruus, mutta briteissä hänet tuntevat kaikki. Ja myös Dawn tiedostaa oman asemansa, hyvässä ja pahassa. Kun hän nimittäin oli menossa polvileikkaukseen, päätti armoitettu näyttelijätär lääketokkurassaan sopertaa leikkaavalle kirurgille suurin piirtein näin: "Olen kansallisaarre, joten älä tapa minua. Ei siis mitään paineita!" 

Itse löysin Dawnin alun perin Jennifer Saundersin kautta, koska olen suuri Todella Upeeta -fani. Sittemmin olen katsonut useaan kertaan French & Saunders -sarjan ja luonnollisesti myös The Vicar of Dibley -boksi löytyy DVD-hyllystäni. Tämän uuden elämänkerran myötä French and Saunders oli jälleen pakko kahlata läpi tuorein silmin. The Twat Files paljastikin, että Dawn on ammentanut French & Saundersiin pitkälti myös omista kokemuksistaan. Esimerkiksi kuudennen tuotantokauden Norah Jones -juonikuvio, jossa Dawn on käynyt Noran konsertissa ja päättää ostaa tälle kengät lahjaksi, perustuu Dawnin omaan elämään varsin tarkasti. Paitsi idiotismi, myös fanius yhdistää meitä kaikkia. Olimmepa sitten julkkiksia tai emme.

Itselleni hevosihmisenä The Twat Filesin parasta antia oli ehdottomasti luku, jossa Dawn kertoo vastoinkäymisistään Shula-poninsa kanssa. Itse tein ja säästin -satulaviritys ja epäonnistuneet ratsastuskilpailut saivat minut nauramaan ehkä enemmän, kuin on hyväksyttävää. Myöskään omaa islanninhevostani tuo luku ei jättänyt kylmäksi. Kuuntelin äänikirjaani juuri tuon luvun kohdalta nimittäin antaessani poneilleni iltaheiniä ja luvun loppuun lisätty ääniefekti, oikea hevosen hirnahdus, sai issikkani suunniltaan. Korvat nousivat pystyyn ja hevonen syöksähti etsimään vierasta hevosta laitumelta! Toinen ponini katseli kummissaan vierestä ja jatkoi tyynenä ruokailua. Hän ei ole yhtä sosiaalinen tapaus.

Lisäksi esimerkiksi Dawnin ja hänen silloisen miehensä Lenny Henryn osallistuminen naamiaiskutsuille Michael Jacksoniksi ja tämän lemmikki-apinaksi pukeutuneina sai minut tyrskimään melko lailla. Jään toiveikkaana odottamaan, milloin Dawn pääsee näyttelemään Apinoiden planeetta -elokuvassa. Heh heh..

Kömmähdyksiä tässä kirjassa on laidasta laitaan, ensimmäiset Dawnin lapsuudesta, jolloin hän muun muassa jähmettyi täysin tavatessaan kuningatar Elisabet II:n, aina viimeaikaisiin töppäyksiin asti (kuten se kerta, kun hän luuli kotinsa kolisevia vesiputkia merkiksi paranormaalista toiminnasta). Kaiken kaikkiaan The Twat Files täydentää mielestäni hienosti Dawnin ensimmäistä, astetta tunteikkaampaa ja vakavahenkisempää Dear Fatty -elämänkertaa vuodelta 2009. Ja mikä parasta: on ilmeisesti olemassa vielä kolmaskin elämänkerta, jota en ole vielä lukenut!

The Twat Filesillä on tietenkin myös syvempi viesti: kukaan ei ole täydellinen ja omia tai muiden puutteita ei pidä tuomita tai hävetä. Meistä jokainen on hiukan ääliö ja se on okei. Kuten zen-buddhalaisten wabi-sabissa, myös The Twat Filesissä epätäydellisyydessä ja keskeneräisyydessä nähdään kauneutta. 

Unruly: The Ridiculous History of England's Kings and Queens, David Mitchell

 

Vuoden 2023 lempikirjani on tässä

You love people from the past, don't you Mark. Like Napoleon!

- Sophie Chapman (Peep Show, series 9, episode 5, Kid Farm)

Brittiläisen Peep Show -komediasarjan Mark Corrigan rakastaa historiaa yli kaiken. Hän on ikuisesti katkera, että opiskeli yliopistossa historian sijaan liiketaloutta ja muutama vuosi valmistumisensa jälkeen hän jopa ujuttautuu hetkellisesti takaisin vanhan yliopistonsa historian laitokselle ja "varastaa ilmaista koulutusta". Lisäksi Mark tietenkin julkaisee ikonisen teoksensa Business Secrets of the Pharaohs. 

Markia sarjassa näytellyt David Mitchell on puolestaan toden totta opiskellut historiaa yliopistossa, joskin näytteleminen vei hänet sivu-urille varsin nopeasti. Jotain silti tarttui mukaan, kuten Unruly: The Ridiculous History of England's Kings and Queens (2023) osoittaa.

Itse kuuntelin Unrulyn äänikirjana, jonka lukijana toimi kirjailija itse. Ja mikäs sen parempaa, kun Mitchell sattuu olemaan Bafta-palkittu näyttelijä, joka saisi puhelinluettelonkin kuulostamaan kiinnostavalta. Toki haalin myös printtiversion itselleni (toivoin joululahjaksi), mutta parhaimman kokemuksen Unrulysta saa silti äänikirjamuodossa, jos minulta kysytään. 

Itselleni Unruly on täydellinen kirja monestakin syystä: sen lisäksi että olen David Mitchell-fani ja anglofiili, on myös brittihovilla aina ollut lämmin paikka sydämessäni. The Tudors, The Crown, Musta Kyy.. olen nähnyt ne kaikki. Ei siis ihme, että Unruly onkin tullut kuunneltua läpi enemmän kuin kerran. Mielestäni se on kerrassaan hypnoottinen. Huonon nimimuistini takia vanhemmat brittimonarkit (pre-Tudorit, pois lukien suuret persoonat kuten Rikhard III) ehkä sekoittuvat päässäni iloisesti, mutta se ei haittaa. Minulle pelkkä yleinen tunnelma ja Mitchellin samanaikaisesti nokkela ja letkeän jutusteleva kerrontatyyli on tarpeeksi suuri motivaattori painaa play-nappulaa. Siitä kuuluisasta brittihuumorista puhumattakaan.

Yhdestä asiasta haluan huomauttaa. Mitchell nimittäin väittää, että kaikkien hänen kirjansa lukijoiden on "pakko" tietää, kuka oli Vilhelm Valloittaja:

England was a word that gradually gained currency, like mansplain or staycation, and it was fully in use by the time William the Conqueror was king of it. I expect you've heard of him. Most people know that, in 1066, William the Conqueror (not at that point so named) won the Battle of Hastings and became king of England. When it comes to the likely readership of this book, that 'most' must rise to 'all'. If there is anyone reading this book who didn't already know that, I would love to hear from you because you are genuinely reading in a genre that was previously of no interest. You, if you exist, and I bet you don't, are an absolute confounder of the algorithms. It would be like someone reading a biography of Elvis Presley who did not already know that he was a singer. What you are doing is probably more statistically remarkable than what William the Conqueror did.

Voin myöntää saman tien, että en muista koulussakaan lukeneeni juuri mitään Hastingsin taistelusta. Mutta minäpä en olekaan britti, vaan suomalainen. Meille suomalaisille ehkä hieman vastaava tapahtuma, joka on iskostunut kaikkien mieliin ja joka sijoittuu suunnilleen samalle aikakaudelle, lienee Pähkinäsaaren rauha (1323). Kysyin jopa eräältä historian maisterilta, tietääkö hän, kuka voitti Hastingsin taistelun. Ei tiennyt. 

Esko - Stripparin tarina, Antto Terras

Voi sen elämänkerran näinkin kirjoittaa

Jokin aika sitten tyrmäsin täällä blogissani Antto Terraksen Tauskista kirjoittaman elämänkerran totaalisesti. Tämä ei kuitenkaan (nähtävästi) estänyt minua tarttumasta toiseenkin Terraksen kirjoittamaan elämänkertaan. Tällä kertaa lukuvuorossa oli Scandinavian Hunkseista ja reality-tv:stä tutun Esko Eerikäisen elämänkerta: Esko - Stripparin tarina (julk. 2016). 

Syy siihen, että annoin tälle kirjalle mahdollisuuden, piilee pitkälti taannoisessa, varsin positiivisessa kuuntelukokemuksessani, jonka tarjosi Terraksen Pilkkuun asti- Baarimestarin muistelmat -kirja. Valitettavasti tuo teos ei kuitenkaan koskaan selvinnyt tänne blogiin asti, koska minulla ei tuolloin, noin 1,5 vuotta sitten, ollut aikaa kirjoittaa kirja-arvosteluita työkiireiden takia.

Mutta eli sanottakoon nyt näin jälkikäteen, että oman kokemukseni perusteella Pilkkuun asti on yksi Terraksen parhaista teoksista. Siinä hän ei ainoastaan roustaa muita, vaan laittaa myös itsensä ja oman elämänsä tulilinjalle.

Mutta se Esko. Tätä elämänkertaa lähdin lukemaan aivan eri lähtökohdista, kuin Tauskin tarinaa. Tiesin jo, mitä odottaa. Niinpä myös lukukokemukseni oli positiivisempi, joskin jälleen varsin levoton. Terraksen tapa kirjoittaa kun on poikkeuksellisen nopeatempoinen. Sitä voisi ehkä parhaiten verrata stand-up -keikan seuraamiseen. Mukana on nimittäin huikea määrä enemmän ja vähemmän mustaa huumoria, kuten nämä lausahdukset:

Naisia karkeloihin ei huolittu eikä hommattu, koska Hunkseille on juhlaa kun saa olla ilman. 

Ei se elämä ole Eerikäisellekään ollut näköjään pelkkää lentoa kukasta kukkaan - aina välillä on tullut laskeuduttua myös kaktukseen.

Olipa Terraksesta mitä mieltä tahansa, yksi asia on pakko myöntää: hän on nokkela kynäniekka, jolla on sana hallussa. Mikään suuri kaunokirjallinen elämys Stripparin tarina ei ollut, mutta kyllä sen parissa viihtyi, kun lähestyi teosta kirjailijan tarkoittamalla tavalla, eli kaikkea muuta kuin vakavasti.

Iltalukemiseksi tämä teos ei kuitenkaan sovi, sen verran hengästyttävä se on. Kirjan kanssa nukahtamista ei myöskään helpottanut, että kaltaiseni juoruhaukka tunsi vähän väliä tarvetta googlettaa kirjassa mainittuja ihmisiä ihan vain, että tarinassa esiintyvät henkilöt saisivat kasvot. Lyhyet ja napakat kappaleet provosoivine otsikkoineen viimeistelivät "vielä yksi aukeama" -syndrooman syntymisen. Kyllä tämä aina Seiskan voittaa.

Näkökulmia Game of Thronesiin & The Hobbit -elokuvatrilogiaan

(HBO)

Fantasian suurimmat ilmiöt juuri nyt

Kuten blogiani pidempään lukeneet tietävät, kirjoitan tällä hetkellä väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle. Tähän liittyen osallistuin viime marraskuussa (24.-25.11.2015) Tanskassa järjestettyyn fantasiakonferenssiin. Seminaarimatka oli kaikin puolin hauska kokemus, ja minulle myös ensimmäinen ulkomailla järjestetty. Kotimaassa olen kyllä matkustellut seminaarien perässä kerran jos toisenkin, mutta tämä sunnuntaista seuraavaan perjantaihin kestänyt ekskursio oli kokemuksena luonnollisesti aivan omaa luokkaansa.

Odensessa sijaitsevassa Etelä-Tanskan yliopistossa  (The University of Southern Denmark) järjestetty The Fantastic in a Transmedia Era: New Theories, Texts, Contexts oli koonnut yhteen fantasiatutkijoita monista eri maista, muun muassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Havaijilta. Suurimmiksi yksittäisiksi teemoiksi tässä kaksipäiväisessä seminaarissa nousivat tämän hetken kuumimmat fantasiailmiöt: Game of Thrones & The Hobbit -elokuvatrilogia.

Game of Thrones heijastelee aikamme arvoja

George R. R. Martinin huippusuosittuun Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan (A Song of Ice and Fire) perustuvasta HBO:n Game of Thrones -televisiosarjasta puhuttiin The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa muun muassa adaptaation (kirjasta televisiosarjaksi) ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista. Yhden seminaarin pääpuheenvuoroista käytti Englannista paikalle saapunut Stéphanie Genz. Hänen esitelmänsä "I'm Not Going to Fight Them, I'm Going to Fuck Them: "Sexist Liberalism and Gender (A)Politics in Game of Thrones oli säväyttävä. Kaltaiselleni vanhan koulukunnan Tolkien-fanille, joka ei ole toistaiseksi ehtinyt perehtymään Game of Thronesiin, tuli nopeasti selväksi, että Game of Thrones sisältää enemmän väkivaltaa, seksiä ja seksuaalista väkivaltaa, kuin fantasia yleensä. 

Genzin mukaan Game of Thrones heijastelee vahvasti nyky-yhteiskunnan arvoja, aivan kuten esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjakin (Sex and the City) teki aikanaan. Seksi eri muodoissaan on keino käyttää valtaa, ja pelata pelejä. Genz totesi, että Game of Thrones tekee seksismistä näkyvää ja liberaalia:

Either you are on the playing field of liberal competition, in which case you require no protection, or you prove into a category as a victim who is being kept off the field (Duschinsky 2013).

Lisäksi väkivalta- ja kidutuskulttuuri, varsinkin naisiin kohdistuva, on yleistä 9/11-tapahtumien jälkeisessä maailmassa, ja tämä heijastuu myös Game of Thronesiin.

Genzin näkemyksiin Game of Thronesista voi tutustua myös tänä keväänä (7.4.2016) ilmestyvässä Women of Ice and Fire - Gender, Game of Thrones and Multiple Media Engagements -kirjassa:

(Bloomsbury Publishing)

"The series has crossed the line between acceptable and unacceptable"

Myös norjalainen Anne Gjelsvik puhui Game of Thronesista Adapting the Un-Imaginable -esitelmässään. Hänen mukaansa tämän HBO:n menestyssarjan kidutuskohtaukset, seksi ja seksuaalinen väkivalta ovat ylittäneet sopivuuden rajat, mutta se on onnistunut siitä huolimatta saamaan kriitikot puolelleen lähes poikkeuksetta. 

Gjelsvik kertoi, että George R. R. Martin ei ole karsinut väkivaltaa pois tarinoistaan, koska se olisi kirjailijan mielestä valheellista ja epärehellistä. Martinin teokset nimittäin perustuvat löyhästi 1400-luvulla käytyyn Ruusujen sotaan, eikä "yhtäkään sotaa ole sodittu ilman seksuaalista väkivaltaa tai raiskauksia sitten muinaisten sumerilaisten aikojen".

The Guardianin haastattelussa Martin on todennut:

..the true horros of human history derive not from orchs and Dark Lords, but from ourselves. We are the monsters. (And the heroes too). Each of us has within himself the capacity for the great good, and great evil.

(starecat.com)

Hahmon siirtyminen kirjasta televisioruudulle

Itä-Suomen yliopistosta paikalle saapunut Anna-Leena Harinen keskittyi omassa esitelmässään hieman seesteisempiin George R. R. Martin -teemoihin. Hän puhui muun muassa siitä, mitä hahmolle tapahtuu, kun sille annetaan uusi elämä kirjan ulkopuolella, televisioruudulla, ja alunperin vain sanoina paperilla elänyt hahmo saa konkreettisen, fyysisen muodon. 

Harinen käsitteli ennen kaikkea perinteistä hyvis/pahis -kahtiajakoa rikkovaa Jaime Lannisteria, ja paljon medianäkyvyyttä saanutta Tyrion Lannisteria. Harinen toi esille myös sen, miten katsojat kiintyvät fiktiivisiin hahmoihin kuin ystäviin, ja voivat näiden kautta laajentaa omaa kokemuspiiriään ja maailmankuvaansa. Tähän liittyen Martin ei tosin päästä yleisöään helpolla; mikä hahmo tahansa voi kuolla koska vain. Martin osaa toden totta pitää ihmisiä varpaillaan: 

Tyrion and Jaime have survived so far, but no one knows what might be in store for them until, and especially when, winter comes. 

Peter Jacksonin The Hobbit -elokuvatrilogia jakaa mielipiteitä

J. R. R. Tolkienin tuotanto saavutti aiempaakin laajemman yleisön, kun Peter Jackson teki menestyksekkään The Lord of the Rings –elokuvatrilogiansa vuosina 2001-2003. Kuuluisa Tolkien-tutkija Tom Shippey luonnehti näitä elokuvia seuraavasti: ”These are arguably the most successful films ever made”. (Shippey 2007: 365.) Tämän sekä kaupallisesti että taiteellisesti menestyneen trilogian päätösosa, The Return of the King (2003) palkittiin peräti yhdellätoista Oscarilla (Sir Peter Jackson 2016.) Samaan saavutukseen ovat yltäneet vain kaksi muuta elokuvaa: Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997).

Jacksonin työ Tolkienin luoman maailman filmatisoijana sai jatkoa, kun hän teki myös Tolkienin The Hobbit-teokseen perustuvan trilogian: An Unexpected Journey (2012), The Desolation of Smaug (2013) & The Battle of the Five Armies (2014) (Sir Peter Jackson 2016). Trilogian ensimmäinen osa tuotti yli miljardi dollaria, toinen ja kolmas osa molemmat hieman alle miljardin (lotr.wikia.com 2016).

The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa The Hobbit näkyi vahvasti, kiitos kansainvälisen yleisötutkimuksen, joka kantaa nimeä The World Hobbit Project. Mukana on tutkijoita 46:ta eri maasta, myös Suomesta. Lisäksi Peter Jacksonin synnyinmaa, Uusi-Seelanti, oli tehnyt oman, Hobbit Audience Project -tutkimuksensa.

"Things must be done right"

The World Hobbit Projectin vetäjänä toimiva, Iso-Britanniasta paikalle saapunut Martin Barker kertoi, että verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen oli saatu vaikuttavat 39 109 vastausta. Tällä hetkellä tulosten analyysi on käynnissä. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, miten The Hobbit -elokuvat ovat vaikuttaneet fantasian genreen yleisellä tasolla, mitä ne merkitsevät yleisölle, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Vastaavaa yleisötutkimusta tehtiin aikoinaan myös The Lord of the Rings -trilogiasta. Tuolloin tutkijoille selvisi, että LOTR-elokuvat olivat kohottaneet fantasiagenren mainetta suuren yleisön silmissä.

Monien eri maiden edustajat olivat saapuneet Odenseen esittelemään alustavia tutkimustuloksiaan. Suomesta paikalla olivat Jyväskylän yliopiston Urpo Kovala ja Irma Hirsjärvi. He kertoivat, että Suomessa on tavallista enemmän Tolkien-faneja, ja nämä ovat pitäneet The Hobbit -elokuvista keskimääräistä vähemmän. Sinällään suomalaisilla ei ole mitään Jacksonia vastaan, häntä ei vain haluta yhdistää Tolkieniin. Monet katsojat pitivät Jakcsonin elokuvasovituksia muun muassa liian väkivaltaisina.

Uusi-Seelanti oli niin ikään edustettuna. Siellä tutkijoille oli selvinnyt, että elokuvien suosio laski trilogian loppua kohti, ja Jacksonin tiimin keksimä Tauriel-haltia jakoi mielipiteet. Venäjällä taas Radagast-velho ei miellyttänyt kaikkia, koska hahmoa pidettiin liian humoristisena. Moskovan yliopistoa edustanut Larisa Mikhaylova huomautti myös, että Venäjällä luetaan ennemmin kirjoja, kuin katsotaan elokuvia.

Kaiken kaikkiaan fantasia-genren fanit näyttäisivät olevan hyvin tarkkoja sen suhteen, miten kirjat käännetään elokuviksi. Heille on tärkeää, että asiat tehdään juuri oikein. The Hobbit -trilogian kohdalla ongelmia aiheutti se, että ohjaaja vaihtui viime hetkellä Guillermo del Torosta Jacksoniin, ja niinpä kuvauksia ei ehditty valmistella kunnolla. Lisäksi Jacksonilla ei ollut lopussa suoraa kontaktia näyttelijöihin. Kaikesta huolimatta katsojat olivat kuitenkin iloisia, että The Hobbit -trilogia toi Keski-Maan takaisin valkokankaalle.

(thehobbitblog.com)

LÄHTEET:

Duschinsky, Robbie (2013). Childhood, Responsibility, and the Liberal Loophole: Replaying the Sex-Wars in Debates on Sexualisation? Sociological Research Online. [online]. 18(2)7. 

Flood, Alison (2014). George RR Martin defends Game of Thrones' sexual violence. The Guardian. [online]. 

lotr.wikia.com (2016). The Hobbit (films). [online].

Shippey, Tom (2007). Roots and Branches. Selected Papers on Tolkien by Tom Shippey. Switzerland: Walking Tree Publishers.

Sir Peter Jackson (2016). Encyclopaedia Britannica. [online].