Syytös, Hanna Kuusela

 

Yliopisto kaupan

Hanna Kuusela oli minulle ennestään tuttu tutkijana. Omassa väitöskirjassani muistan siteeranneeni häntä ja ajatelleeni, että "tässä on lahjakas tyyppi, jolla on edessään suuri tulevaisuus". Nyt tapaamme hieman toisenlaisissa merkeissä. Valitettavasti.

Kuuselan jossain määrin autobiografinen teos Syytös - Muuan akateeminen komitragedia (2024) käy läpi yhden vuodenkierron Tampereen yliopistolla. Tämä vuoden ajanjakso ei toki vastaa tapahtumien todellista aikajanaa. Kirjan rakenteen toimivuuden kannalta se on kuitenkin hyvä ja napakka ratkaisu.

Kuuselan teos nostaa esiin suomalaisessa yliopistomaailmassa nykyisin yleisen trendin, jossa mennään raha, ei tiede ja sivistys edellä. Yliopistossa pitkään työskennelleen ystäväni mukaan tämä koskee kaikkia Suomen yliopistoja, mutta Tampereella asiat on hoidettu harvinaisen huonosti. Johtaminen siellä on ollut katastrofaalista:

Myöhemmin, kun yliopistomme on juuri käynyt läpi rankan irtisanomiskierroksen ja rehtori on alkanut ehdotella kampuksen rakennuksista luopumista, uusi vararehtorimme muotoilee stressitarpeemme näin: "Tarvitaan lisää positiivista turbulenssia".

Tampereen yliopistosta hetki sitten maisteriksi valmistunut työkaverini puolestaan kommentoi, että alamäki alkoi, kun yliopisto muuttui säätiömuotoiseksi (ja uusi, laajasti kritisoitu visuaalinen ilme julkaistiin). Tästä nykymenosta kertoo paljon esimerkiksi tämä sitaatti: 

--sivuovesta sisään livahti kuitenkin kertomuksista suurin, niin suuri, ettei sellaista ollut ennen nähty: taloudellinen hyöty -- se ohjaa nyt kaikkea. Strategiat, innovaatiot, vaikuttavuus ja yrittäjyys, joita yliopistot ovat väärällään, ovat välineitä palvella taloutta. Totuutta tai sivistystä ei tarvita, kun taloudellisen hyödyn uskotaan tihkuvan yliopistojen käytäville ja värjäytyvän matkan varrella viisauden sävyiseksi. 

Tällainen markkinavetoisuus iskee kovimmin ennen muuta humanisteihin. Ei siis ihme, että Kuuselan kirja alkaakin sangen dramaattisissa merkeissä. Päähenkilö on joutunut päivystykseen rytmihäiriöiden takia ja niiden syyksi ilmoitetaan lopulta yliopisto.

Moni muu vaihtaisi alaa tai painaisi päänsä alas, mutta Kuusela on taistelija. En voinut kuin ihailla hänen sinnikkyyttään ja rohkeuttaan ajaa yliopiston asiaa, joka on menettämässä autonomiansa. Matkan varrella järkkyy niin mieli kuin kehokin. Eikä Kuusela ole ainoa. Sairaslomat ja työuupumus muuttuvat arkipäiväksi yliopiston työntekijöiden keskuudessa.

Syytös kertoo sen, mitä jo ounastelin yliopiston tilasta Suomessa -ja paljon muuta. Olen itse väitellyt vuonna 2022 Jyväskylän yliopistosta (missä Kuusela muuten nykyisin työskentelee) ja työskentelen edelleen yliopiston ulkopuolella. Periaatteessa voisin lähteä hakemaan dosentin arvonimeä ja yrittää edetä yliopistomaailmassa. Mutta vaikka yliopisto on minulle rakas, olen jo vuosien ajan sanonut kyselijöille (ja itselleni): "vaikka unelmatyöni voisi olla yliopistolla, pidän sitä kuitenkin hyvin raskaana työpaikkana näkemäni ja kuulemani perusteella". Toisin sanoen: sydämeni halajaa yliopistouraa, mutta itsesuojeluvaistoni estelee. Lisäksi vakityön saamisen vaikeus on silmissäni iso ongelma. Kuuselan kirja vahvisti nämä pelkoni todeksi, vaikka toki hänen(kään) näkemystään ei voi pitää universaalina totuutena.

Kirjallisena teoksena Syytös oli vangitseva, ja ahminkin sen nopeasti. Matkan varrella opin myös uutta yliopistojen hallinnosta ja historiasta, mistä iso plussa. Nyt sain tietää myös ensimmäistä kertaa, että tohtorintutkintoni arvo on 90 000 euroa. 

Suosittelen Syytöstä kaikille yliopistomaailmasta ja johtamisesta kiinnostuneille. Tosin luulenpa, että tätä teosta ei tarvitse enää edes juurikaan suositella, niin kysytty ja puhuttu se on. Esimerkiksi työpaikallani kirjastossa Syytöstä jonotetaan ja tämäkin bloggaus syntyi paineen alla, jotta voin luovuttaa oman kappaleeni seuraavalle varausjonossa.

Väittelen tohtoriksi lauantaina 10.12.2022 Jyväskylän yliopistossa

 

Väitöskirjani kansikuva on 
Essi Variksen käsialaa.

"There is not a single original thought in Eragon" Tekijyys, intertekstuaalisuus ja fandom internetin fantasiakirjakeskusteluissa

Päätin tulla tänne bloginkin puolelle kertomaan, että väittelen tulevana lauantaina kahdeksan vuoden työrupeaman jälkeen. Väitös käsittelee J. R. R. Tolkienista, J. K. Rowlingista ja Christopher Paolinista käytyjä tekijyyskeskusteluita. Mukana on myös asiaa verkkoyhteisöistä ja faniudesta. Suosittelen tulemaan joko paikan päälle kuuntelemaan, tai seuraamaan etäyhteyden välityksellä, jos nämä aiheet kiinnostavat. 

Yliopiston väitöstiedote tarvittavine linkkeineen löytyy täältä.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi, Elina Jokinen

Yksi vavahduttavimmista romaaneista pitkään aikaan

Yhtäkkiä en ollutkaan enää niin varma, että osaisin asettaa sanani oikein. Tai että ylipäätään pystyisin sanomaan ääneen sen, mikä Tienpäässä oli yöaikaan niin helppo huutaa ilmoille. Se, että todellinen tehtäväni oli lappaa muumikulhoja ja -mukeja tiskikoneeseen ja sieltä pois; että aineiston sijaan halusin itse asiassa lajitella kuhunkin säähän sopivat vaatekerrat - välikausihaalarit, villasukat, kumisaappaat, vedenpitävät hanskat ja kypärämyssyt - eteisen lattialle sopiviin pinoihin. Että tiedeyhteisössä käytävien merkitysneuvottelujen sijaan halusin nukkua patjalla lastenhuoneen lattialla parkkitalon vieressä, junaradan kaarteet selkäni alla - ja että minua ei haitannut lainkaan herätä hakemaan vatia ja puhtaita lakanoita siinä vaiheessa, kun yksi elämäntarkoituksistani oksensi päälleni. Tai että tulevan talven päivieni kohokohta olisi silkkihuivin vetäminen lattialla pötköttävän vauvan päältä ja "kukkuun" sanominen. Siinä olisi käsiteanalyysiä kerrakseen. 

Pääsen harvoin bloggaamaan teoksista, joiden kirjoittajan tunnen. Elina Jokisen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (2020) on kuitenkin poikkeus, sillä Elina on yksi Jyväskylän yliopiston opettajista, joiden opissa minulla on ollut ilo olla tohtorikoulutukseeni liittyen. Tämä asetelma tekee tämän teoksen arvioimisen tietenkin astetta haastavammaksi, ja eturistiriitaa on enemmän ja vähemmän. Voin kuitenkin rehellisesti todeta, että pidin tästä esikoiskirjasta. Pidin niin paljon, että tulen todennäköisesti kahlaamaan tämän läpi vielä uudelleenkin. Ja tietenkin myös Stellan sisarteos, tietokirja Säröjen kauneus: Sisäisen tarinasi voima (2020), on luettava.

Perheenäidin, uskovaisen ja yliopistotutkijan elämänpolkuja törmäyttävän Stellan tarina nappasi minut otteeseensa alusta asti. Ajoittain ehkä hieman liikaakin. Yhdessä vaiheessa Stellan kohtaamat ja kokemat asiat nimittäin riipivät siinä määrin, että minun piti laskea kirja käsistäni, vetää henkeä, ja jatkaa myöhemmin äänikirjan parissa. Tähän liittyen tekisi myös mieli antaa jokunen triggerivaroitus kanssalukijoilleni, mutta koska se spoilaisi kirjan juonen, jääköön tällä kertaa. Mutta sanottakoon vaikka näin: tämän kirjan aiheet ovat ajoittain raskaita, ja lukemaan ryhtyessä kannattaa varautua laajaan ja primitiiviseen tunnekirjoon. 

Onneksi välillä sentään sukelletaan menneisyyteen, ja tutustutaan Stellan isoäitiin, Maariaan. Minulle Maarian tarina oli kuin pelottavan YouTube-videon kommenttiosio: siellä olin turvassa. Tosin, myönnettäköön, Maarian osuudet olivat samalla myös niitä vähemmän mielenkiintoisia kuunneltavia, tietynlaisia välisoittoja. Samoin, tämän sukutarinan vanhimpaan aikatasoon liittyen, myöskään Armas-isoisän sotakokemukset eivät olleet minulle sitä ominta luettavaa. Kotimaisessa nykykirjallisuudessa sodalla on edelleen vankka jalansija, mutta minä en oikein enää jaksaisi paneutua aiheeseen.

Mitä näihin kirjan eri aikatasoihin tulee, oli niiden parasta antia ehdottomasti esiin piirtyvät kausaliteetit: miten Stellan isovanhemmat lapioineen, huuhkajineen, velkakirjoineen ja oravanpoikineen vaikuttavat Stellaan, ja tämän mielenmaisemaan. Tavat, joilla Julmalan suvun edustajien elämäntarinat punoutuvat yhteen, ovat kiehtovia.

Tähän tarinan sidosteisuuteen liittyen täytyy antaa myös yksi kunniamaininta: Pidin erityisesti kirjan loppupuolella olleesta kohtauksesta, jossa eri sukupolvien naiset tapaavat toisensa, ja ympyrä (sekä jokunen mentaalinen haava) sulkeutuu. Tuo kohtaaminen on jäänyt mieleeni erityisen hienona ja kauniina, ja on myös yksi syy sille, miksi haluan lukea Stellan tarinan vielä uudelleenkin. Vaikka tämä kirja onkin ajoittain synkkä ja armoton, vahvistaa se kuitenkin uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen, ja elämän tarkoituksellisuuteen. 

Tohtoritakuu - Kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle, Carol Kiriakos & Kimmo Svinhufvud

Jokaisen tohtoriopiskelijan must-read

..Toisin sanoen: olenko itse se voima, joka vie toimintaani eteenpäin? Haastavaksi tämän perustavanlaatuisen valinnan tekee se, että sitä ei tehdä kerran. Se täytyy tehdä joka päivä. Aivan kuin alkoholistin on päivittäin päätettävä olla juomatta, luovan työn tekijän on päivittäin valittava, toimiako reaktiivisesti ja antaa sähköpostin, esimiehen, puolison tai sosiaalisen median määrittää toimintaansa vai valitako luova, pitkäjänteinen työskentely kohti tavoitteita, jotka itse kokee merkityksellisiksi.

Kun kirjoitin aikoinaan graduani Vaasan yliopistossa, sain työhöni paljon hyviä ohjeita Kimmo Svinhufvudin kirjasta Gradutakuu,  jota ohjaajani minulle lämpimästi suositteli. Nelisen vuotta sitten tämä maisteriopiskelijoiden kulttiklassikko sai jatkoa, kun Svinhufvud julkaisi yhdessä Carol Kiriakoksen kanssa Tohtoritakuu-kirjan (julk. 2015). Itse törmäsin Tohtoritakuuseen sattumalta Helsingin yliopiston myymälässä, ja päätin välittömästi hankkia teoksen käsiini. Tällä hetkellä käytössäni on lainakirja, mutta todennäköisesti tulen ostamaan tämän myös omaksi ennemmin tai myöhemmin, niin hyvä se on. 

Tällä hetkellä kirjoitan väitöskirjaani Jyväskylän yliopistossa, ja tavoitteeni on saada se esitarkastukseen ensi vuonna. Puolen vuoden opintovapaalle jään nyt tammikuun alussa. Yksi tavoista, joilla olen tähän opintovapaaseeni valmistautunut, on ollut tämän oppaan lukeminen. Ja nyt  kirjan läpi kahlanneena ei voi kuin vain sanoa, että aikani uhraaminen Tohtoritakuulle todella kannatti!

Kiriakos ja Svinhufvud antavat Tohtoritakuussa kerrassaan loistavan työkalupakin jatko-opiskelijalle. Omia suosikkejani olivat erityisesti fokuspäivä, puskuripäivä ja vapaapäivä -kolmiajako ("kolmenlaiset päivät"), sekä laajasti tunnettu Podomoro-tekniikka. Lisäksi huomio siitä, että jos aikaa on vähän, kannattaa mitoittaa kirjoittamistavoitteet ajan mukaan (esimerkiksi 30 minuuttia päivässä), ja jos aikaa taas on puolestaan enemmän, voi ottaa käyttöön päiväkohtaiset sanamäärätavoitteet.

Näiden ohella myös kirjoittamisen näkeminen kolmen eri roolin (lapsi, aikuinen, kriitikko) vuorotteluna oli silmiäavaava lähestymistapa. Itse olen pyrkinyt aina kirjoittaessani väitöskirjaa tuottamaan heti mahdollisimman valmista, kritiikon tarkastelun kestävää tekstiä (tässä toki onnistumatta, heh heh), mutta Kiriakos ja Svinhufvud saivat minut ymmärtämään, että tällainen lähestymistapa saattaa aiheuttaa kirjoittamisjumin. Niinpä tulevalla apurahakaudellani aion kokeilla myös yllä mainittua tekniikkaa.

Yksi ehdottoman tärkeä osa-alue tässä kirjassa oli kirjoittamisongelmien käsittely. Asioita tulee helposti lykättyä, kun "työssä on paljon itsenäisyyttä päivittäisten tehtävien organisoinnin suhteen, mutta toisaalta myös suuria paineita ja isoja tavoitteita". Juuri tämä väitöskirjaprojektin massiivisuus ja tietynlainen hahmottomuus saattaa tuntua ajoittain lamaannuttavalta. Onneksi tähän on tarjolla paljon hyviä ratkaisuja, kuten Tohtoritakuu osoittaa.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille väitöskirjan kirjoittajille sekä niille, ovat jo siirtyneet rajan yli post-doc -vaiheeseen. Takaan, että Tohtoritakuun parissa vietetyt tunnit maksavat itsensä takaisin moninkertaisina!

Nainen junassa, Paula Hawkins

Tarina, joka vei mukanaan hitaasti mutta varmasti

Meneepä aika nopeasti. Edellisestä bloggauksestani on jo neljä kuukautta. Syy tähän on yksinkertainen: olen keskittynyt kaunokirjallisuuden ja siitä bloggaamisen sijaan väitöskirjaani, joka on tätä kirjoittaessa kasvanut 159-sivuiseksi. Ja aivan kuten bloggaaminenkin, myös väitöskirjan kirjoittaminen voi olla hyvin addiktoivaa. Mutta mutta.. Sain tänään pitkästä aikaa kuunneltua loppuun äänikirjan, joten ehkä sanon siitä nopeasti pari sanaa.

Paula Hawkinsin huippusuosittu Nainen junassa -trilleri (The Girl on the Train, 2015) lähti liikkeelle  nihkeästi. En pitänyt päähenkilön (Rachel Watson) katkerasta asenteesta, ja koko asetelma tuntui liian ankealta. Niinpä tämä äänikirja jäikin pitkäksi aikaa minulta kesken. Sain itseni kuitenkin palaamaan tarinan pariin uudelleen, ja jossakin kohtaa sitten vain tuli vastaan se kohta, kun tipuin kaninkoloon, enkä voinut enää lopettaa kuuntelemista. Tämä tarina on nimensä mukaisesti kuin juna: kiihtyy hitaasti, mutta etenee sen jälkeen vääjäämättömän vastaanpanemattomasti. 

- Suosittelen!

The Two Lolitas, Michael Maar

Oliko Vladimir Nabokovin Lolita plagiaatti?

Olen viime aikoina keskittänyt valtaosan energiastani väitöskirjani kirjoittamiseen, ja siihen liittyvän lähdemateriaalin lukemiseen. Tämä on kostautunut täällä kirjablogini puolella melkoisena hiljaiselona. Olen kyllä lukenut myös kaunokirjallisuutta, mutta varsin laiskasti, teoksesta toiseen hyppien. Kirjoja on kesken useita (Ruusun nimi, Kuolema Venetsiassa, Kotiopettajattaren romaani..), mutta en ole saanut mitään luettua kannesta kanteen moneen viikkoon.

Kaikeksi onneksi osa väitöskirjani lähdemateriaaleista soveltuu myös kirjabloggauksien tekemiseen. Yksi tällainen teos on saksalaisen Michael Maarin kirjoittama The Two Lolitas -spekulaatio (julk. 2005), jossa hän pohdiskelee, onko Vladimir Nabokovin Lolita (julk. 1955) mahdollisesti plagiaatti saksalaisen Heinz von Eschwegenin Heinz von Lichberg -pseudonyymin suojassa vuonna 1915 julkaisemasta samannimisestä teoksesta. Von Lichbergin kirjan juoni on Maarin mukaan hyvin samankaltainen kuin Nabokovin postmodernissa klassikossa. Maar kuvailee tarinoiden yhtäläisyyksiä seuraavasti:

A cultivated man of middle age recounts the story of his coup de foudre. It all starts when, travelling abroad, he takes a room as a lodger. The moment he sees the daughter of the house, he is lost. She is very young, but her charms instantly enslave him. Heedless of her tender age, he becomes intimate with her. In the end she dies, and the narrator - marked by her for ever - remains alone. The name of the girl supplies the title of the story 'Lolita'. It is the ninht of the fifteen tales in the collection The Accursed Gioconda, and it appeared forty years before its famous homonym.

Tämä kuvaus on sinällään varsin vaikuttava todiste mahdollisista yhteyksistä Nabokovin ja von Lichbergin välillä. Maar esittää kirjassaan kolme mahdollista selitystä Nabokovin ja von Lichbergin teosten välisille vastaavuuksille: sattuma, cryptomnesia (muistihäiriö, jossa kirjailija luulee keksineensä kaiken itse, mutta todellisuudessa kopioi tiedostamattaan aiemmin lukemaansa) tai tietoinen lainaaminen ja jälkien peittely. Maar itse kallistuu vahvasti kolmannen vaihtoehdon kannalle.

Kirjallisuuskriitikot ja tutkijat ovat kuitenkin suhtautuneet Maarin väitteisiin sangen skeptisesti todeten, että ei ole minkäänlaisia todisteita siitä, että Nabokov olisi koskaan edes lukenut von Lichbergin kirjaa, joka ilmeisesti julkaistiin vain saksaksi, eikä saanut sen suurempaa suosiota. Venäläissyntyinen Nabokov asui kyllä jonkin aikaa myös Saksassa, mutta tämä ei silti tarkoita, että hän välttämättä olisi tutustunut von Lichbergin tuotantoon. Lisäksi useat tahot pitävät Maarin väitteitä kaiken kaikkiaan kaukaa haettuina ja hatarina. On esimerkiksi todistettu, että nimi "Lolita" on esiintynyt myös useiden muiden teosten nimissä, joista ensimmäinen ilmestyi jo 22 vuotta ennen von Lichbergin kirjaa.

Jos osaisin saksaa paremmin, ja saisin ilmeisen harvinaisen von Lichbergin Lolita-teoksen käsiini, lukisin sen mielelläni. Olisi hauskaa päästä tekemään tämä vertailu itse.

Väkivalta, Slavoj Žižek

Ja nyt hieman slovenialaista filosofiaa

..vaikka kykymme abstraktiin järjenkäyttöön on kehittynyt valtavasti, kykymme reagoida tilanteisiin emotionaalisesti ja eettisesti on edelleenkin ikiaikaisten vaistonvaraisten toimintojen ehdollistamaa.

Slavoj Žižekiä pidetään yhtenä nykyajan tunnetuimmista filosofeista ja kulttuuriteoreetikoista. Minulle Žižek oli kuitenkin vielä aivan viime viikkoihin asti tuntematon suuruus, ja tutustuin häneen vasta erään tutkijakollegani suositeltua minulle tätä Väkivalta-kirjaa (Violence - Six Sideways Reflections, julk. 2008) lähdemateriaaliksi erääseen työn alla olevaan artikkeliini. Yleensä en bloggaa lähdeteoksistani, mutta tämän kirjan kohdalla päätin tehdä poikkeuksen, koska kyseessä on suhteellisen populaari teos. Heti etuliepeessä kirjoitetaan:

Žižekin kirjoituksia on kuvailtu parhaaksi älylliseksi viihteeksi ja häntä on kutsuttu kulttuuriteorian Elvikseksi, sillä hän havainnollistaa filosofiaa käyttämällä esimerkkejä tunnetuista elokuvista ja muualta populaarikulttuurista.

Olen kieltämättä samaa mieltä. Žižek konkretisoi filosofisia pohdintojaan käyttämällä esimerkkeinä muun muassa Lars von Trierin ja Alfred Hitchcockin elokuvia, psykoanalyysiä ja maailmanlaajuisesti paljon kuohuntaa herättäneitä kriisejä ja välikohtauksia, kuten syyskuun 11. päivää, Lähi-idän konfliktia ja holokaustia.

Teksti oli vetävästi kirjoitettua ja ajatuksia herättävää. Akateemisesti en saanut tästä irti sitä mitä hain, mutta kyllä tämän luki ihan mielikseen. Mukana oli minulle ennestään tuttuja näkemyksiä, kuten ajatus siitä, että ideologia toimii voimakkaimmin silloin, kun se hyväksytään neutraalina ja universaalina totuutena (vrt. Hegel), mutta Žižek rikastutti mieltäni myös monilla uusilla katsontakannoilla.

Žižekin pohdintojen keskiössä oli niin sanottu väkivallan troikka, johon kuuluvat hänen mukaansa paitsi subjektiivinen väkivalta, myös symbolinen, kieleen liittyvä väkivalta ja systeeminen, poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin sisäänrakennettu väkivalta.

Pidän tavasta, jolla Žižek ajattelee. Hänellä on kyky kääntää asiat päälaelleen ja katsoa niitä uusista näkökulmista. Mukana oli lisäksi paljon loistavia sitaatteja, kuten esimerkiksi nämä:

Jos valta korruptoi, myös sen kääntöpuoli on totta; vainokin korruptoi uhrinsa, tosin ehkä paljon hienovaraisemmin mutta myös paljon traagisemmin.
- Arthur Koestrel

Vasta kun kohtaa jonkun, joka on lähtöisin omasta poikkeavasta kulttuurista, alkaa käsittää, mihin itse oikeasti uskoo.
- George Orwell 

Watching the Lord of the Rings - Tolkien's World Audiences, Martin Barker & Ernest Mathijs (toim.)

(amazon.com)

Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogia globaalin yleisön silmin

Olen viimeaikoina lukenut tavallista vähemmän kaunokirjallisuutta, koska olen keskittynyt enimmäkseen väitöskirjani ja parin tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Yksi artikkelini linkittyy Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogian vastaanottoon. Aiheesta on tekeillä kansainvälinen vastaanottotutkimus, The World Hobbit Project, jonka kesällä 2015 valmistuneeseen kyselyyn vastasi yli 37 000 ihmistä ympäri maailman. Tutkimushankkeessa on mukana kaiken kaikkiaan yli 145 tutkijaa 46:sta eri maasta. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin yleisötutkimus ("..the largest audience study ever conducted").

Kysely toteutettiin myös meillä Suomessa, ja sen organisoivat omat tutkijakollegani, Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen väki. Tällä hetkellä meillä on menossa tulosten analysointi.

Tähän liittyen luin juuri Martin Barkerin ja Ernest Mathjisin toimittaman Watching the Lord of the Rings: Tolkien's World Audiences -teoksen (julk. 2008). Tähän kirjaan on koottu The World Hobbit Projectin edeltäjän, The Lord of the Rings -trilogian vastaanottotutkimuksen, Lord of the Rings International Audience Research Projectin, tulokset. Mukana on monipuolinen kattaus eri maiden tutkijoiden kirjoittamia artikkeleita. Edustettuina ovat muun muassa Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kiina, Belgia, Saksa, Ranska ja Australia.

Kuten arvata saattaa, otettiin LotR hyvin eri tavalla vastaan kulloisenkin maan kulttuurista, ja ennen kaikkea Tolkien-kytköksistä riippuen. Esimerkiksi Tolkienin maanmiehet vertailivat Jacksonin filmatisointia tuon tuostakin alkuperäisteokseen ja pohtivat, oliko Jackson ollut tarpeeksi uskollinen Tolkienin tekstille:

As a fan of the books I was disappointed at some of the missing parts and changed but as a cinema fan I found it breathtaking.

Kiinalaisille Frodon ja Aragornin seikkailut olivat taas jotain aivan uutta ja eksoottista, koska siellä Tolkienin alkuperäisteoksia on alettu lukemaan vasta hiljattain, ja niinpä monet näkivät elokuvat ilman kirjojen asettamia ennakko-odotuksia. Lisäksi aasialainen kulttuuri eroaa länsimaisesta, mikä näkyi muun muassa seuraavista kiinalaisen katsojien kommenteissa:

This movie is full of the mystery and fantasy of the western world, rich in content, and worth watching. 

..If only I had a profound understanding of the history and background of the film, I would like it even more!!!

Tutkimuksena tämä LotR-elokuvien vastaanottokartoitus, joka keskittyi erityisesti trilogian the Return of the King -päätösosaan, oli oman aikansa suurin ja kunnianhimoisin. Vastaajia ympäri maailmaa oli 25 000, ja lisäksi tutkijat kokosivat ja analysoivat merkittäviä määriä taustatietoa, kuten lehtiartikkeleita ja arvosteluja. Myös New Line Cineman markkinointikoneiston toiminta oli tarkkailun alaisena, ja televisio- ja radio-ohjelmat aiheeseen liittyen monitoroitiin. Erityishuomiota saivat lisäksi LotR-elokuvien DVD-versiot ekstroineen.

Kirjana Watching the Lord of the Rings oli mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti, joka kiinnostaa varmasti paitsi tutkijoita, myös monia Tolkien-faneja. Itse luin tämän kirjan ennen kaikkea tutkimusmielessä, mutta huomasin viihtyväni sen parissa muutenkin.

Oli hauska lukea, miten erilaisista lähtökohdista käsin elokuvaa katsottiin, ja millaisia reaktioita se herätti. Joillekin vannoutuneille Tolkien-faneille Jacksonin adaptaatioiden näkeminen oli vuosikymmeniä kestäneen odotuksen huipennus, toiset taas menivät katsomaan elokuvaa, koska halusivat tietää, mistä kaikki puhuvat. Katsomiskokemus puolestaan saattoi vaihdella "itkin ja nauroin hurmioituneena" ja "nukahdin tuoliini" -ääripäiden välillä.

Kirjojen ja elokuvien erot herättivät keskustelua

Osa kirjat hyvin tuntevista närkästyi Jacksonin tekemistä muutoksista. Esimerkiksi Tolkienin kirjoja suuresti arvostavat australialaiset katsojat kritisoivat eniten näitä:

1. the treatment of Faramir's character and story line, with 8 percent of respondents making reference to the absence of detail about his developing relationship with Eowyn (14 percent);

2. the omission of the Scouring of the Shire, as well as the character of Tom Bombadil (13 percent); and

3. the absence of Saruman from the cinema releases of the third film, and the omission of his humiliation and defeat (13 percent).

Tämän kaltaisista muutoksista huolimatta katsojat ympäri maailman kuitenkin yleisesti ottaen nauttivat Jacksonin adaptaatioista:

..even the Tolkien purists, the "guardians" of Tolkien's work, have begun to accept the changes made to the Fellowship of the Ring and the Two Towers.

Nähtäväksi jää, millaisia tuloksia The World Hobbit Project -tutkimus tuottaa esimerkiksi tämän kirja - elokuvat -vertailun osalta. Alustavasti näyttäisi siltä, että Hobitti-elokuvat eivät ole voittaneet yleisöä puolelleen samalla tavalla, kuin LotR-trilogia.

P.S.

Lord of the Rings International Audience Research Projectin tulokset ovat vapaasti saatavilla British Economic and Social Data Services -sivustolla.

Näkökulmia Game of Thronesiin & The Hobbit -elokuvatrilogiaan

(HBO)

Fantasian suurimmat ilmiöt juuri nyt

Kuten blogiani pidempään lukeneet tietävät, kirjoitan tällä hetkellä väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle. Tähän liittyen osallistuin viime marraskuussa (24.-25.11.2015) Tanskassa järjestettyyn fantasiakonferenssiin. Seminaarimatka oli kaikin puolin hauska kokemus, ja minulle myös ensimmäinen ulkomailla järjestetty. Kotimaassa olen kyllä matkustellut seminaarien perässä kerran jos toisenkin, mutta tämä sunnuntaista seuraavaan perjantaihin kestänyt ekskursio oli kokemuksena luonnollisesti aivan omaa luokkaansa.

Odensessa sijaitsevassa Etelä-Tanskan yliopistossa  (The University of Southern Denmark) järjestetty The Fantastic in a Transmedia Era: New Theories, Texts, Contexts oli koonnut yhteen fantasiatutkijoita monista eri maista, muun muassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Havaijilta. Suurimmiksi yksittäisiksi teemoiksi tässä kaksipäiväisessä seminaarissa nousivat tämän hetken kuumimmat fantasiailmiöt: Game of Thrones & The Hobbit -elokuvatrilogia.

Game of Thrones heijastelee aikamme arvoja

George R. R. Martinin huippusuosittuun Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan (A Song of Ice and Fire) perustuvasta HBO:n Game of Thrones -televisiosarjasta puhuttiin The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa muun muassa adaptaation (kirjasta televisiosarjaksi) ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista. Yhden seminaarin pääpuheenvuoroista käytti Englannista paikalle saapunut Stéphanie Genz. Hänen esitelmänsä "I'm Not Going to Fight Them, I'm Going to Fuck Them: "Sexist Liberalism and Gender (A)Politics in Game of Thrones oli säväyttävä. Kaltaiselleni vanhan koulukunnan Tolkien-fanille, joka ei ole toistaiseksi ehtinyt perehtymään Game of Thronesiin, tuli nopeasti selväksi, että Game of Thrones sisältää enemmän väkivaltaa, seksiä ja seksuaalista väkivaltaa, kuin fantasia yleensä. 

Genzin mukaan Game of Thrones heijastelee vahvasti nyky-yhteiskunnan arvoja, aivan kuten esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjakin (Sex and the City) teki aikanaan. Seksi eri muodoissaan on keino käyttää valtaa, ja pelata pelejä. Genz totesi, että Game of Thrones tekee seksismistä näkyvää ja liberaalia:

Either you are on the playing field of liberal competition, in which case you require no protection, or you prove into a category as a victim who is being kept off the field (Duschinsky 2013).

Lisäksi väkivalta- ja kidutuskulttuuri, varsinkin naisiin kohdistuva, on yleistä 9/11-tapahtumien jälkeisessä maailmassa, ja tämä heijastuu myös Game of Thronesiin.

Genzin näkemyksiin Game of Thronesista voi tutustua myös tänä keväänä (7.4.2016) ilmestyvässä Women of Ice and Fire - Gender, Game of Thrones and Multiple Media Engagements -kirjassa:

(Bloomsbury Publishing)

"The series has crossed the line between acceptable and unacceptable"

Myös norjalainen Anne Gjelsvik puhui Game of Thronesista Adapting the Un-Imaginable -esitelmässään. Hänen mukaansa tämän HBO:n menestyssarjan kidutuskohtaukset, seksi ja seksuaalinen väkivalta ovat ylittäneet sopivuuden rajat, mutta se on onnistunut siitä huolimatta saamaan kriitikot puolelleen lähes poikkeuksetta. 

Gjelsvik kertoi, että George R. R. Martin ei ole karsinut väkivaltaa pois tarinoistaan, koska se olisi kirjailijan mielestä valheellista ja epärehellistä. Martinin teokset nimittäin perustuvat löyhästi 1400-luvulla käytyyn Ruusujen sotaan, eikä "yhtäkään sotaa ole sodittu ilman seksuaalista väkivaltaa tai raiskauksia sitten muinaisten sumerilaisten aikojen".

The Guardianin haastattelussa Martin on todennut:

..the true horros of human history derive not from orchs and Dark Lords, but from ourselves. We are the monsters. (And the heroes too). Each of us has within himself the capacity for the great good, and great evil.

(starecat.com)

Hahmon siirtyminen kirjasta televisioruudulle

Itä-Suomen yliopistosta paikalle saapunut Anna-Leena Harinen keskittyi omassa esitelmässään hieman seesteisempiin George R. R. Martin -teemoihin. Hän puhui muun muassa siitä, mitä hahmolle tapahtuu, kun sille annetaan uusi elämä kirjan ulkopuolella, televisioruudulla, ja alunperin vain sanoina paperilla elänyt hahmo saa konkreettisen, fyysisen muodon. 

Harinen käsitteli ennen kaikkea perinteistä hyvis/pahis -kahtiajakoa rikkovaa Jaime Lannisteria, ja paljon medianäkyvyyttä saanutta Tyrion Lannisteria. Harinen toi esille myös sen, miten katsojat kiintyvät fiktiivisiin hahmoihin kuin ystäviin, ja voivat näiden kautta laajentaa omaa kokemuspiiriään ja maailmankuvaansa. Tähän liittyen Martin ei tosin päästä yleisöään helpolla; mikä hahmo tahansa voi kuolla koska vain. Martin osaa toden totta pitää ihmisiä varpaillaan: 

Tyrion and Jaime have survived so far, but no one knows what might be in store for them until, and especially when, winter comes. 

Peter Jacksonin The Hobbit -elokuvatrilogia jakaa mielipiteitä

J. R. R. Tolkienin tuotanto saavutti aiempaakin laajemman yleisön, kun Peter Jackson teki menestyksekkään The Lord of the Rings –elokuvatrilogiansa vuosina 2001-2003. Kuuluisa Tolkien-tutkija Tom Shippey luonnehti näitä elokuvia seuraavasti: ”These are arguably the most successful films ever made”. (Shippey 2007: 365.) Tämän sekä kaupallisesti että taiteellisesti menestyneen trilogian päätösosa, The Return of the King (2003) palkittiin peräti yhdellätoista Oscarilla (Sir Peter Jackson 2016.) Samaan saavutukseen ovat yltäneet vain kaksi muuta elokuvaa: Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997).

Jacksonin työ Tolkienin luoman maailman filmatisoijana sai jatkoa, kun hän teki myös Tolkienin The Hobbit-teokseen perustuvan trilogian: An Unexpected Journey (2012), The Desolation of Smaug (2013) & The Battle of the Five Armies (2014) (Sir Peter Jackson 2016). Trilogian ensimmäinen osa tuotti yli miljardi dollaria, toinen ja kolmas osa molemmat hieman alle miljardin (lotr.wikia.com 2016).

The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa The Hobbit näkyi vahvasti, kiitos kansainvälisen yleisötutkimuksen, joka kantaa nimeä The World Hobbit Project. Mukana on tutkijoita 46:ta eri maasta, myös Suomesta. Lisäksi Peter Jacksonin synnyinmaa, Uusi-Seelanti, oli tehnyt oman, Hobbit Audience Project -tutkimuksensa.

"Things must be done right"

The World Hobbit Projectin vetäjänä toimiva, Iso-Britanniasta paikalle saapunut Martin Barker kertoi, että verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen oli saatu vaikuttavat 39 109 vastausta. Tällä hetkellä tulosten analyysi on käynnissä. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, miten The Hobbit -elokuvat ovat vaikuttaneet fantasian genreen yleisellä tasolla, mitä ne merkitsevät yleisölle, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Vastaavaa yleisötutkimusta tehtiin aikoinaan myös The Lord of the Rings -trilogiasta. Tuolloin tutkijoille selvisi, että LOTR-elokuvat olivat kohottaneet fantasiagenren mainetta suuren yleisön silmissä.

Monien eri maiden edustajat olivat saapuneet Odenseen esittelemään alustavia tutkimustuloksiaan. Suomesta paikalla olivat Jyväskylän yliopiston Urpo Kovala ja Irma Hirsjärvi. He kertoivat, että Suomessa on tavallista enemmän Tolkien-faneja, ja nämä ovat pitäneet The Hobbit -elokuvista keskimääräistä vähemmän. Sinällään suomalaisilla ei ole mitään Jacksonia vastaan, häntä ei vain haluta yhdistää Tolkieniin. Monet katsojat pitivät Jakcsonin elokuvasovituksia muun muassa liian väkivaltaisina.

Uusi-Seelanti oli niin ikään edustettuna. Siellä tutkijoille oli selvinnyt, että elokuvien suosio laski trilogian loppua kohti, ja Jacksonin tiimin keksimä Tauriel-haltia jakoi mielipiteet. Venäjällä taas Radagast-velho ei miellyttänyt kaikkia, koska hahmoa pidettiin liian humoristisena. Moskovan yliopistoa edustanut Larisa Mikhaylova huomautti myös, että Venäjällä luetaan ennemmin kirjoja, kuin katsotaan elokuvia.

Kaiken kaikkiaan fantasia-genren fanit näyttäisivät olevan hyvin tarkkoja sen suhteen, miten kirjat käännetään elokuviksi. Heille on tärkeää, että asiat tehdään juuri oikein. The Hobbit -trilogian kohdalla ongelmia aiheutti se, että ohjaaja vaihtui viime hetkellä Guillermo del Torosta Jacksoniin, ja niinpä kuvauksia ei ehditty valmistella kunnolla. Lisäksi Jacksonilla ei ollut lopussa suoraa kontaktia näyttelijöihin. Kaikesta huolimatta katsojat olivat kuitenkin iloisia, että The Hobbit -trilogia toi Keski-Maan takaisin valkokankaalle.

(thehobbitblog.com)

LÄHTEET:

Duschinsky, Robbie (2013). Childhood, Responsibility, and the Liberal Loophole: Replaying the Sex-Wars in Debates on Sexualisation? Sociological Research Online. [online]. 18(2)7. 

Flood, Alison (2014). George RR Martin defends Game of Thrones' sexual violence. The Guardian. [online]. 

lotr.wikia.com (2016). The Hobbit (films). [online].

Shippey, Tom (2007). Roots and Branches. Selected Papers on Tolkien by Tom Shippey. Switzerland: Walking Tree Publishers.

Sir Peter Jackson (2016). Encyclopaedia Britannica. [online].

Sankarin tuhannet kasvot, Joseph Campbell

Kirja, joka innoitti George Lucasin luomaan Star Warsin

"Myytti johdattaa syvällisten, elävien vertauskuvien avulla sielun ja sydämen perimmäisen salaisuuden äärelle, mysteerin joka täyttää kaikki olennot ja ympäröi niitä."

Maailmankuulun myyttitutkija Joseph Campbellin Sankarin tuhannet kasvot (The Hero with a Thousand Faces, julk. 1949) on teos, johon tuskin olisin tarttunut ilman väitöskirjaopintojani, mutta joka osoittautui paitsi informatiiviseksi, myös varsin viihdyttäväksi tuttavuudeksi. Se on nimittäin täynnä toinen toistaan kiehtovampia tarinoita lukemattomista eri maailmankolkista ja kulttuureista, ja monesti nämä myytit vieläpä yhdistetään freudilaiseen psykoanalyysiin.

Yhdeksi lempitarinoistani nousi hindujen mytologiaan
kuuluva kertomus Shivan ja Parvatin rakkaudesta.
(www.eprarthana.com)

Ero - initiaatio - paluu

Vertailevalla otteella kirjoitettu Sankarin tuhannet kasvot rinnastaa monomyytin kautta toisiinsa muun muassa Herakleen, Muhammedin, Krishnan, Jeesuksen, Buddhan, Väinämöisen, Kamar al-Zamanin ja Oidipuksen. Kaikkien näiden myyttisten sankarien tarinoista voidaan Campbellin mukaan löytää enemmän ja vähemmän muunneltuna seuraavanlainen perusjuoni:

Mytologinen sankari lähtee houkuteltuna, eksytettynä tai sitten vapaaehtoisesti arkisesta kotimajastaan tai -linnastaan seikkailun kynnykselle. Siellä hän kohtaa kuin unessa yliluonnollisen olennon, joka vartioi rajakohtaa. Sankari saattaa voittaa tai saada puolelleen tämän voiman ja päästä elävänä pimeyden valtakuntaan (taistelemalla veljeään tai lohikäärmettä vastaan, uhrin tai taian avulla) tai vaipua vastustajansa surmaamana kuolemaan (silvottuna tai ristiinnaulittuna). 

Sen jälkeen sankari kynnyksen tuolla puolen kulkee vieraiden mutta silti merkillisen tutunomaisten voimien maailman halki. Jotkut niistä uhkaavat häntä pahasti (koetukset), toiset taas antavat hänelle maagista apua (auttajat). Kun sankari saapuu mytologisen kehän aallonpohjaan, hän läpikäy viimeisen koetuksen ja saa palkintonsa. Riemuvoitto voidaan kuvata sellaiseksi, että sankari yhtyy seksuaalisesti maailman äitinä esiintyvään jumalattareen (pyhä avioliitto), että isä-luoja tunnustaa hänet (sovitus isän kanssa) tai että hän itse kohoaa jumal-olennoksi (apoteoosi). Toisaalta voitto voi merkitä - jos tuonpuoleisen voimat ovat pysyneet hänelle vihamielisinä - että hän varastaa lahjan jota on tullut hankkimaan (morsiamen tai tulen ryöstö). Olennaista on, että sankarin tietoisuus ja sen myötä oleminen laajenee (valaistuminen, kirkastuminen, vapaus). 

Viimeisenä tehtävänä on paluu. Jos tuonpuoleisen voimat ovat siunanneet sankarin, hän lähtee nyt matkaan niiden suojelemana (lähettiläänä); jos eivät, hän pakenee ja häntä ajetaan takaa (pako, johon liittyy muodonmuutos tai esteiden asettelu). Sankarin ylittäessä paluukynnyksen tuonpuoleisen voimien on jäätävä taakse. Hän ilmaantuu takaisin unen valtakunnasta (paluu, ylösnousemus). Hänen tuomansa lahja virvoittaa maailman uuteen elämään (eliksiiri).

Sankarin paluu normaaliin maailmaan ei ole helppo:

Palaava sankari kohtaa ensiksi sen ongelman, että hänen on - saatuaan täyttymyksen näystä sielulleen tyydytyksen - sopeuduttava siihen, että elämän ohimenevät ilot ja murheet sekä banaalisuudet ja äänekkäästi lausutut rivoudet, joita hän joutuu kuulemaan, ovat todellisuutta. Miksi palata sellaiseen maailmaan? Miksi pitäisi yrittää saada intohimojen kalvamia miehiä ja naisia uskomaan ylimaallisen autuuden kokemusta tai edes kiinnostumaan siitä? 

Niin kuin unet, jotka olivat yöllä merkityksellisiä, saattavat päivänvalossa näyttää peräti typeriltä, samoin runoilija tai profeetta voivat havaita esittävänsä järkevien ihmisten tuomioistuimen edessä idiootteja. Helpointa on jättää koko yhteisö saatanan haltuun, vetäytyä jälleen taivaalliseen kallioluolaan ja sulkea sen oviaukko lujasti.

Campbellin uskomattoman laaja tuntemus maailman eri myyteistä, sekä kyky tiivistää niiden yhteiset piirteet parhaimmillaan yhteen selkeään kaavioon teki minuun syvän vaikutuksen. Ei ihme, että myös Star Warsin luonut George Lucas otti inspiraationsa juuri tästä teoksesta:

(www.pinterest.com)

"Kuolleet ovat kaikki jumalat"

Sankarin tuhansien kasvojen loppupuolella, luvussa "Myytti ja yhteisö", Campbell pohdiskeli osuvasti myyttien asemaa nykymaailmassa. Hänen mukaansa myytit ovat ylpeyden, ahneuden, itsekkyyden, individualismin ja kovien tieteiden hallitsemassa nykykulttuurissamme menettäneet voimansa:

..demokraattinen, omista asioistaan päättävän yksilön ihanne, sähkö- ja moottorikäyttöisten koneiden keksiminen ja tieteellisten tutkimusmenetelmien kehitys ovat siinä määrin muuttaneet ihmiselämää, että kaukaisilta ajoilta periytynyt ajaton vertauskuvien maailma on luhistunut. Käyttääkseni Nietzchen Zarathustran kohtalokkaan tuntuisia, uutta aikakautta julistavia sanoja: "Kuolleet ovat kaikki jumalat".

..Erilliset yhteisöt, jotka elävät mytologisella alueella kuin unessa, ovat enää vain riiston kohteita. Ja edistyvissä yhteisöissä itsessään ikivanhan rituaali-, moraali- ja taideperinteen viimeisetkin jäännökset ovat täyden rappion tilassa.

..Nykyään ryhmällä ei ole mitään merkitystä - ei koko maailmallakaan: sitä on vain yksilöllä. Mutta tämä merkitys on kerta kaikkiaan tiedostamaton. Yksilö ei tiedä minne hän on menossa. Hän ei tiedä mikä häntä kuljettaa. Kaikki ihmissielun tietoisen ja tiedostamattoman alueen väliset kommunikaatioyhteydet ovat katkenneet ja olemme haljenneet kahtia.

Myyttien katoaminen nykykulttuurista on suuri menetys, koska ne ovat Campbellin mukaan ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä:

Mytologian ja riittien tärkeimpänä tehtävänä on aina ollut tuottaa symboleita, jotka vievät ihmishenkeä eteenpäin, vastapainoksi niille pysyville inhimillisille fantasioille, jotka pyrkivät kahlehtimaan sitä.

..Aikaisemmat sukupolvet selviytyivät psyykkisten vaarojen halki heidän mytologiseen ja uskonnolliseen perinteeseensä kuuluvien symbolien ja henkisten toimintojen opastamina. On aivan ilmeistä, että meidän nykypäivän ihmisten on kohdattava nämä vaarat yksin.

Myöskään uskonnoista ei Campbellin mielestä ole sielunyhteytensä ja yhteisöllisyytensä hukanneiden nykyihmisten pelastajiksi:

Tehtävän suorittamisen edellyttämiä vaatimuksia eivät pysty täyttämään myöskään suuret maailmanuskonnot sellaisina kuin ne nykyään käsitetään. Ne on näet valjastettu ajamaan nurkkakuntien tarkoitusperiä propagandan ja omien saavutusten ylistelyn välineinä.

Vaikka tämä teos onkin jo yli 60 vuotta vanha, ovat Campbellin huomiot minusta edelleen ajankohtaisia. Monesti nimittäin tuntuu, että nykymaailmamme vallitsevia arvoja ovat ennen kaikkea itsekäs voitontavoittelu, kyynisyys ja yleinen nihilismi. Tutkijana ja kirjailijana tunnettu Jari Ehrnrooth puhui tästä osuvasti Helsingin Sanomissa aivan hetki sitten:

Ehrnroothin mukaan 1960-luvulla voimistunut arvomurros, "Suuri Vapautuminen" viimeisteli moraalisen periksi antamisen. "Itsehillinnän, kohtuullisuuden ja sopusuhtaisuuden ihanteet kuopattiin. Alkoi riehakas pako viettikeskeiseen alkukantaisuuteen."

Vapautumisen kultti on muuttunut vastakohdakseen. Uskonto pantiin syrjään arvokeskiöstä ja tilalle astui konsumerismi, tyydyttämättömän kuluttajan rajaton halu ja elämysten jano. Tuotteet, nautintoaineet, jopa tuotemerkit vangitsevat kuluttajat alkukantaisiin riippuvuuksiin.

Sekä Campbell että Ehrnrooth ovat siis syvästi huolissaan nykymaailmassa vallitsevasta arvotyhjiöstä ja itsekeskeisestä minäminäminä-ajattelutavasta, jotka jättävät mielenrauhaa etsivät ihmiset yksin ja tuuliajolle. 

Textual Poachers - Television Fans and Participation Culture, Henry Jenkins

"The guy, who dignified fandom"

Luin professori Henry Jenkinsin vuonna 1992 julkaistun Textual Poachers - Television fans & Participation Culture -teoksen tulevaa väitöskirjaani varten, en niinkään viihdemielessä. Päätin kuitenkin kertoa tästä kirjasta myös täällä kirjablogini puolella, koska kyseessä on fanikulttuurin ehdoton klassikkoteos, jota arvostetaan niin tutkijoiden kuin fanienkin keskuudessa.

"Fandom constitutes a base for consumer activism"

Mediatutkijoiden piireissä Textual Poachersia pidetään fandom-tutkimuksen lähtölaukauksena, fanien keskuudessa taas faniuden synninpäästönä. Erityisesti scifi-faniuteen ja Star Trekkiin keskittyvässä kirjassaan Jenkins eliminoi useita faniuteen monesti liitettyjä stigmoja ("epäsosiaalinen, äitinsä kellarissa asuva nörtti..") ja korostaa, että fanit ovat ennen kaikkea valveutuneita, älykkäitä ja aktiivisia kuluttajia, joilla on useissa tapauksissa kunnioitettava määrä tietoa seuraamiinsa mediateksteihin liittyen:

"Organized fandom is, perhaps first and foremost, an institution of theory and criticism, a semistructured space where competing interpretations and evaluations of common texts are proposed, debated, and negotiated and where readers speculate about the nature of the mass media and their own relationship to it.

..Within the realms of popular culture fans are the true experts."

Jenkins toteaa, että fandom toimii vastavoimana perinteelle, joka suosii mediateksteistä käydyissä keskusteluissa niin sosiaalisessa kuin juridisessakin mielessä auktorisoituja tutkijoita ja muuta älyllistä eliittiä. Niinpä faniyhteisöt lisäävät omalta osaltaan kulttuurielämän demokratiaa.

Ja mitä faniuden psykologisiin vaikuttimiin tulee, voi aktiivinen osallistuminen faniyhteisöjen aktiviteetteihin (kokoontumiset, keskustelut, fanitaiteen teko..) tarjota kaivatun henkireiän arjen keskellä:

"Fans, like all of us, inhabit a world where traditional forms of community life are disintegrating, the majority of marriages end in divorce, most social relations are temporary and superficial, and material values often dominate over emotional and social needs. Fans are often people who are overeducated for their jobs, whose intellectual skills are not challenged by their professional lives. Fans react against those unsatisfying situations, trying to establish a "weekend-only world" more open to creativity and accepting of differences, more concerned with human welfare than with economic advance."

- Kyseessä on siis älyllisesti ja sosiaalisesti palkitseva harrastus, joka lisää ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia. 

Jokaisen trekkerin must-read -kirja

Jenkinsin teksti on hyvin helppoa ja sujuvaa luettavaa, ja hänen perehtyneisyytensä taso fandomiin on ihailtava. Se minua hieman harmitti, että Jenkinsin pitää olla juuri Star Trek -intoilija (hän on paitsi tutkija, myös fani), koska itse olen puolestani enemmänkin kallellani fantasiaan. Niinpä loputtomat Star Trek -tapaustutkimukset alkoivat jossain kohtaa jo puuduttaa. 

Toinen varjopuoli nykylukijan kannalta on kirjan ikä, 22 vuotta: Textual Poachers sijoittuu aikaan, jolloin internet ei vielä ollut tehnyt läpimurtoa, ja fanikulttuuri pohjautui pitkälti printattuun materiaaliin, tapaamisiin ja videonauhoihin. Lisäksi useat tarkastellut sarjat (kuten Beauty & the Beast) eivät ole enää ajankohtaisia. Teos on siis joiltakin osin vanhentunut. 

Nostalgisena katsauksena ja oman alansa klassikkona tämä silti toimi hyvin, ja mikä tärkeintä, pohjalla olevat ideologiat, kuten mediatekstien uudelleenmuokkaus ja kritisointi ovat edelleen voimissaan, vaikka välineet ovatkin muuttuneet tietotekniikan kehittymisen myötä. Lähteensä ja suuret linjat Jenkins hallitsi hyvin, ja hän sovelsi omia havaintojaan tunnettuihin teoreetikkoihin sangen kiitettävästi. Ei siis ihme, että Textual Poachersista otetaan edelleen uusia painoksia.

Suosittelen tätä teosta erityisesti kaikille Star Trek ja -scifi -faneille!

Textual Poachersin 20-vuotisjuhlajulkaisu
(www.routledge.com).

Tohtoriopinnot alkakoon!

Back to Campus

Kun maisteriopintoni kaksi vuotta sitten olivat loppusuoralla Vaasan yliopistossa, tunsin haikeutta. Olin nauttinut viestintätieteiden opinnoista siinä määrin, että pelkkä ajatus siitä, että en enää voisi tulla yliopistolle, tuntui surulliselta; Joutuisin luopumaan kaltaisteni seurasta, enkä saisi tehdä sitä, mistä nautin ja missä menestyn. Se tosiasia, että opintoni Tampereen avoimessa yliopistossa Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laajan sivuaineen parissa tulisivat jatkumaan vielä kaksi vuotta, oli laiha lohtu. Ja kuten aiemmin täällä kerroin, nuokin opinnot saivat jo päätöksensä.

Paatuneena opiskeluintoilijana, joka on haalinut yliopistopuolen opintopisteitä lähes yhtäjaksoisesti viimeiset kymmenen vuotta, milloin päivälinjalla ja milloin taas avoimessa, en tyytynyt kohtalooni tiedeyhteisön ulkopuolisena kansalaisena sitten millään. Niinpä olen omistanut viimeiset puoli vuotta elämästäni tohtoriopintojen suunnittelulle, ja väitöskirjan tutkimussuunnitelman kirjoittamiselle.

Keväällä käynnistynyt "ottakaamutsisäänpliis" -projektini saikin tänä syksynä onnellisen päätöksensä, kiitos Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen. Neuvottelin väitöskirjasta myös muutaman muun yliopiston kanssa, mutta poikkitieteellinen lähestymistapani istui lopulta parhaiten Jyväskylään. 

Paikkana Jyväskylän yliopisto on minulle jo tuttu ja kotoisa, olenhan suorittanut siellä paitsi Taidekasvatuksen perusopinnot lukuvuotena 2006-2007, myös Journalistiikan perusopinnot vuosina 2007-2008. Nuo Journalistiikan opinnot tein Alkio-opiston journalismin linjan opintojen yhteydessä Korpilahdella.
- Mukava opisto muuten, suosittelen lämpimästi!

Mutta nykyhetkeen: Ensimmäinen ohjaajatapaaminen ja tutkijaseminaari ovat nyt onnellisesti ohitse, ja väitöskirjani kantaa tällä hetkellä nimeä "There is not a single original thought in Eragon" - Verkon intertekstuaaliset fantasiakirjakeskustelut romantiikan ja postmodernismin taistelukenttänä. Se jatkaa graduni "Did J.K. Rowling rip of Tolkien?" - Taru Sormusten Herrasta -trilogian ja Harry Potterin yhtäläisyydet lukijoiden verkkokeskusteluissa, narratologisesti ja intertekstuaalisesti  aihetta verkkokeskusteluihin painottuen. Toki on huomattava, että tilanne elää koko ajan, ja tutkimukseni voi muuttaa sisältöään vielä moneen kertaan ennen väitöstilaisuutta. 

Olen tyytyväinen, että jo ennen gradun valmistumista syntynyt väitöskirjahaaveeni on vihdoin toteutumassa! :) Täällä kirjablogini puolella väitöskirjani ei välttämättä tule hirveästi näkymään, mutta välillä kirjapostaukset saattavat hieman viivästyä, jos väitöskirjan kanssa on intensiivisempi vaihe menossa.

Ensimmäinen seminaarini oli kulkuluvan
vaativissa tiloissa.

Kirjastoalan pätevyys hankittu!

"Google can bring you back 100, 000 answers, a librarian can bring you back the right one"

-Neil Gaiman

Neljän vuoden projektini kirjasto- ja informaatiotutkimuksen oppiaineen parissa valmistui lopultakin. Kirjastourasta viimeiset kymmenen vuotta haaveilleena ja alalla työskennelleenä olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. 

Helppoa näihin opintoihin sisään pääseminen ei ollut. Tampereen yliopisto on ymmärtääkseni edelleen ainoa paikka Suomessa, jossa on mahdollista suorittaa laaja (63 op:n) informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median sivuaine avoimen yliopiston puolella, ja näin saada avoimen yliopiston kautta virallinen kirjastoalan pätevyys, (kun alla on jo korkeakoulututkinto). Nykyään esimerkiksi kunnan kirjastolaitoksen työntekijöistä 45 prosenttia pitäisi lain (kirjastoasetus 6.6.2013/406) mukaan olla koulutettu tälle tasolle (korkeakoulututkinto AMK:ssa tai yliopistossa, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot). Kyseessä on siis yliopistomaailmassa ei-aina-niin-itsestään-selvä asia: ammattiin virallisesti pätevöittävä koulutus, joka nostetaan kelpoisuusvaatimukseksi useissa alan työpaikkailmoituksissa.

Ainakin Oulussa ja Helsingissä on myös ollut tarjolla saman alan avoimen opintoja, mutta kurssipaletti on ollut ainakin ennen huomattavasti suppeampi, eikä se siksi tarjoa samanlaista pätevyyttä työelämässä. Niinpä Tampereelle on erittäin kova tunku. 

Näiden opintojen kovasta kysynnästä kertoo jotain se, että jäin ensimmäisessä haussa viisi vuotta sitten ulkopuolelle, koska täytin hakulomakkeen "vasta" vajaa kymmenen minuuttia verkkohaun alkamisen jälkeen. Pääsin muistaakseni varasijalle 27. Seuraavana vuonna olinkin sitten fiksumpi, ja nappasin opiskelupaikan muutamassa sekunnissa refresh-toiminnon ja valikoivan hakulomakkeen täytön ansiosta. Kirjastoalalle pääseminen vaatii ärhäkkyyttä!

Informaatiotutkimuksen opinnot etenivät opintopistemäärään nähden hitaasti, mutta tämä on ymmärrettävää, koska iso osa opiskelijoista on työssäkäyviä aikuisia. Nopeampaakin suoritustahtia oli kuulemma takavuosina kokeiltu, mutta keskeytyksiä oli tullut liikaa, koska ihmisten aikataulut olivat pettäneet. 

Vaikka luonnontieteellisen tiedekunnan absoluuttisiin totuuksiin nojaava, ajoittain hyvinkin positivistinen meininki sai minut, tyypillisen "se on kiinni näkökulmasta" -humanistin ajoittain tuskastumaan, voin rehellisesti todeta nauttineeni opinnoista suurimman osan ajasta. Erityisesti kurssien monipuolisuus oli mieleeni. Milloin käytiin opettamassa tiedonhakua yläastelaisille, milloin taas kirjoitettiin esseitä kirjastoalan uusimmista tuulista, tai harjoiteltiin HTML-koodausta ja hakufraasien muotoilua. Opinnot tarjosivatkin hyvin kattavan läpileikkauksen kaikesta siitä, mikä alaan kuuluu.

Ylivoimaisesti parasta antia olivat harvat, mutta sitäkin odotetummat lähiopetuspäivät, jolloin pääsin viettämään aikaa ympäri Suomea paikalle saapuneiden kurssikaverieni kanssa. Erinomainen seura onkin se, mitä tulen kaipaamaan eniten. 

- Toivottavasti tapaamme vielä työn merkeissä!

**Tilannepäivitys

Aloitin kirjastovirkailijan vakituisessa työsuhteessa loppuvuodesta 2018! Olen viihtynyt työssäni erinomaisesti. Työuraa on tätä päivitystä lisätessä (marraskuu 2020) takana parisen vuotta :)

Väitöskirjasuunnitemia

Gradunaikaisia tunnelmia.

Tämä on vain pakko tehdä

Kun valmistuin toukokuussa 2012 filosofian maisteriksi, haaveilin jo tuolloin väitöskirjan teosta. Esimerkiksi gradun lähdekirjojen palauttaminen aiheutti vieroitusoireita, ja otin kopiota niistä "ihan vaan varoiksi" js "sitten kun..". Graduni ohjaajat ja tarkastajat olivat myös yksimielisiä: minun kannattaisi tehdä väitöskirja, viedä tutkimustani eteenpäin. Tänä keväänä päätin vihdoin tarttua asiaan. 

Niinpä siis kirjoitankin parhaillaan tohtorihakuun tarvittavaa väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa, ja dl. lähenee lähenemistään. Saas nähdä, miten tässä käy. Otetaanko minut jatko-opiskelijaksi vai ei. Tutkimusaiheeni on poikkitieteellinen, siinä yhdistyvät kirjallisuus ja viestintä.

Viihteellinen lukuharrastukseni, ja sen myötä myös tämä kirjablogi joutuvat siis toistaiseksi hieman syrjäään. Esimerkiksi Tommi Kinnusen kuumakin kuumempi Neljäntienristeys odottelee kyllä kutsuvana hyllyssäni, mutta en valitettavasti ehdi tarttumaan siihen, ennen kuin väitöskirjani tutkimussuunnitelma on palautuskunnossa. Harmi sinänsä, koska tilasin teoksen itselleni maksullisena kaukolainana, ja nyt joudun palauttamaan sen lukemattomana, kiitos kirjavarauksista johtuvan lainanuusintakiellon. Mutta noh, ainahan voin palata asiaan myöhemmin, ja juuri nyt minun kertakaikkiaan vain on priorisoitava. Haave jatko-opinto-oikeudesta menee kaiken muun edelle.

Yksi tähänastisen elämäni hienoimmista hetkistä: valmistuminen
Vaasan yliopiston viestintätieteiden laitokselta.