"Siteeraan vielä lopuksi Aila Meriluotoa: 'Miehet. Mitä paskasakkia. Entä naiset sitten? Voi jumalauta'."
On olemassa kirjailijoita, joiden tekstit ovat niin hyviä, että niitä lukiessa vaipuu transsiin, jota ei pysty häiritsemään juuri mikään. Ei televisio, ei puhelin, ei edes some. Sitä vain lukee, lukee ja lukee, koska nyt vaikka joku Facebook tuntuu äkkiä kovin lattealta ja tylsältä vaihtoehdolta kädessä olevaan, säkenöivän hauskaan ja osuvasti kirjoitettuun teokseen verrattuna. Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito (julk. 2014) kuuluu juuri tähän viihdekirjallisuuden eliittiryhmään.
Olen lukenut useita Härkösen kolumnikokoelmia, ja tämä on niistä tähän mennessä paras. En tiedä, onko Härkönen alkanut kirjoittamaan paremmin, vai olinko nyt vain juuri oikeassa mielentilassa. Oli miten oli, tämä Kirjan ja ruusun päivä -erikoisteos oli mielestäni todellinen täysosuma.
Pidän Härkösen kirjoista, koska hän osaa tarttua ihmiselämän pieniin outouksiin osuvan viihdyttävästi ja itsensä peliin laittaen, olipa kyse sitten kauneushoitoaddiktiosta, lääkkeistä, hotellin aurinkotuolin varaamisesta tai baarin valomerkistä. Enemmän kuin kerran Härkönen myöntää, että hän ei ole täydellinen, ja saa näin lukijankin rentoutumaan:
Onko tyhmä, jos ei tiedä tarpeeksi asioita? Selitä revontulien pointti! En osaa! Selitä globalisaatio! En pysty! Selitä vallan kolmijako! Unohtui jo! Miksi simpukat ja muut nilviöt kiinnittyvät koralliriuttaan? Koska niitä huvittaa!
On myös ehdottomasti mainittava, että eräs oleellinen osa Härkösen viehättävyyttä on hänen kykynsä käsitellä ihmiselämään luonnollisena osana kuuluvia negatiivisia tunteita vapauttavasti ja hauskasti. Omalla tavallaan hän onkin suomalainen vastine Grumpy Catille.