Liitto, Tuomas Kyrö

Kyrö vakavana

Suomen kärkikirjailijoihin kuuluva Tuomas Kyrö on aiemmin ollut minulle tuttu lähinnä Mielensäpahoittajista ja Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta, ja minun silmissäni hän onkin aina ollut ennen kaikkea huumorimies, koko kansan oma karvahattu. Niinpä yllätyinkin melkoisesti, kun kuuntelin tämän, Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen Liitto-teoksen vuodelta 2005. 

Vaikka äänikirjan takakannessa tarinaa kuvailtiinkin tragikoomiseksi, en itse juurikaan komiikkaa havainnut. Nyt uitiin syvissä vesissä. Osa sota-aikaan sijoittuvista kohtauksista oli suorastaan pysäyttävän raakoja ja puistattavia, vaikka Mielensäpahoittajan taustalla leijuva henki lievensikin tunnelmaa. Olisikin ollut mielenkiintoista tietää, miten paljon synkempänä olisin tätä romaania pitänyt, jos se ei olisi ollut juuri Kyrön kirjoittama.

Sinällään Liitossa on paljon samaa kuin Mielensäpahoittajissakin; menneet vuosikymmenet ovat tarinoissa läsnä joko konkreettisesti, tai ainakin muistoina. Ja ennen kaikkea: päähenkilöt ovat sympaattisia ja rehtejä puurtajia, mutta heillä on vaikeuksia kommunikoida läheistensä kanssa, tuppisuisia suomalaismöllejä kun ovat. 

Liitto on kerännyt kirjabloggarien keskuudessa pääosin kiitosta. Kerrontaa ja kieltä on kehuttu, ja mitä äänikirjaversioon tulee, totesi esimerkiksi Amma omassa arviossaan, että kahden eri lukijan (Veikko Honkanen ja Päivi Akonpelto) käyttäminen oli onnistunut ratkaisu, joka toi tarinaan lisäsyvyyttä. Itse olen pitkälti samoilla linjoilla, vaikka minulle Mielensäpahoittaja onkin silti edelleen ykkönen, mitä Kyrön tuotantoon tulee. Noissa kirjoissa kun on jotain uniikkia tähän verrattuna. Koska onhan toki selvää, että Liiton kaltaisia teoksia on julkaistu Suomessa useita, ja esimerkiksi niin ikään Suomen sota-ajoista kertova Katja Ketun Kätilö (julk. 2011) oli minusta kokonaisuutena kiehtovampi. 

Mielensäpahoittaja, Tuomas Kyrö

"Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen
suomalaismies, joka ehdottaa ystävänpäivän tilalle
Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa
moottoriteitä, koska 'routavaurio on luontainen
nopeusrajoitus'."

Järjen ja jäärän ääni

Olen kuunnellut nämä Mielensäpahoittaja-äänikirjat väärässä järjestyksessä. Ensin kuuntelin uudemman kirjan, eli Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, sitten vasta tämän ensimmäisen kirjan. Mutta eihän tuo mitään haitannut. Se kertoo jotain, että kävin lainaamassa tämän toisenkin kirjan heti, kun ensimmäinen oli kuunneltu. Olin ihan että "Aargh, ei auta! Pakko saada heti se toinenkin!". 

Pettyä ei tarvinnut tälläkään kertaa, vaikka toki jollain tapaa ruuanlaiton ympärillä pyörinyt Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike olikin ehkä vielä parempi. Tässä oli minun mielestäni enemmän vakavia teemoja, ja aidomman tuntuista närkästystä. Mielensäpahoittaja muun muassa ruoti sitä, miten emäntä on laitoksessa, ja pojan kanssa ei ole parhaat mahdolliset välit. Lääkärikin vieläpä vie ajokortin ja samalla vapauden huonontuneen näön vuoksi. 

Amerikkalainen Mielensäpahoittaja

Minulle tuli tästä mieleen vuonna vuonna 2002 tehty amerikkalainen elokuva nimeltä About Schmidt. Se käsittelee Mielensäpahoittajasta tuttuja vanhentumiseen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiseen liittyviä teemoja niin ikään humoristisesti ja kouriintuntuvasti. 

About Schmidt -elokuvassa vakuutusyhtiössä elämäntyönsä tehnyt Warren Schmidt (Jack Nicholson) jää vastentahtoisesti eläkkeelle, eikä hän voi sietää nuorta ja yli-innokasta seuraajaansa, joka "ei tiedä mitään mistään". Aivan kuten Mielensäpahoittaja, myös Warren menettää vaimonsa, ja välit lapseen eivät ole ongelmattomat. Niin ja tietysti lapsen puoliso on liian tuttavallinen ja halailee liikaa. 

Onneksi molemmat ukot ovat ymmärtäneet, että puhuminen auttaa. Mielensäpahoittajalla oli tapana avautua vaimolleen (nykyisin hän avautuu meille kuulijoille), Warren taas kirjoittaa kirjeitä afrikkalaiselle Plan-kummilapselleen Ndugulle.

Jos pidit Mielensäpahoittajasta, tämä elokuva kannattaa katsoa.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, Tuomas Kyrö

"Mies osaa rakentaa taloja, mutta ei tehdä ruokaa.
Ja kun emäntä on vuodeosastolla, on isäntä nälässä.
On tartuttava kauhaan, kattilaan ja karjalanpaistiin."

Kumpa Suomessa olisi enemmän Tuomas Kyrön kaltaisia kirjailijoita!

Mistä tietää, että äänikirja on hyvä? Esimerkiksi siitä, että ärsyyntyy, kun huomaa ystävän soittaneen kesken äänikirjan kuuntelun. Ensireaktio ei ole: "Nyt cd pois päältä ja soittamaan takaisin", vaan "Pahus.. Noh, soitan takaisin myöhemmin". 

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on juuri tällainen äänikirja. Kun viimeinen levy kolmesta oli menossa, olin suorastaan surullinen, koska Antti Litja oli mitä piristävintä matkaseuraa. Kaikeksi onneksi Mielensäpahoittajaa on saatavilla lisääkin. 

Kirjan päähenkilö on 80-vuotias suomalaismies, ja lukijana toimivan Antti Litjan tulkinta on erittäin autenttinen. Jokainen korahdus ja ärähdys osuu naulan kantaan. Voisi kuvitella, että alle 30-vuotiaana naisena en kuuluisi kohderyhmään, ja Mielensäpahoittajan sielunmaisema jäisi vieraaksi. Toisin kuitenkin kävi: vanhan, jalat maassa elävän ukon yhteiskuntakriittisyys ja "ennen kaikki oli paremmin" -asenne riemastutti minua suuresti. Sain katsoa maailmaa erilaisesta, mutta uskottavasta ja loogisesta näkökulmasta.

Tunnen joitakin tosielämän mielensäpahoittajia, ja ajoittain kuuntelun aikana kummastelin, miten kolmikymppinen Tuomas Kyrö onkaan päässyt noin syvälle itseään huomattavasti vanhemman miehen pään sisälle. Samaa on pohtinut myös seitsemänkymppinen lukija, Antti Litja:

-Sitä ainoastaan ihmettelen, kuinka Tuomas Kyrö pystyi saamaan tuollaisen vanhan ukon aivoituksia paperille (yle.fi.).

Tyyliltään ja tunnelmaltaan Kyrön tekstit tuovat minulle mieleen Sinikka Nopolan ja Veikko Huovisen, nuo suomalaisen kirjamaailman valopilkut, joiden hehkuttamiseen en tule väsymään koskaan. Mielensäpahoittajan sielunmaisema oli silkkaa Huovista, ulosanti ja asenne taas Nopolan Eilaa ja Rampea.

 Henkilökohtaisella tasolla Mielensäpahoittaja toi
 mieleeni jokakesäiset heinäpeltotyöt: Olen nimittäin jo pitkään
 ollut porukkamme ainoa alle 50-vuotias. Noin 47 %
dynaamisen huipputiimin ajasta menee hangon varteen
nojailuun ja menneiden aikojen muisteluun.