Vihan enkeli, Taavi Soininvaara

Arto Ratamo -sarjan viides osa yllätti jokseenkin positiivisesti

Mistä tietää, että en ole löytänyt mitään oikeasti kiinnostavaa kuunneltavaa kirjaston loppuun kalutusta äänikirjahyllystä? Turvaudun dekkareihin, viimeiseen oljenkorteen, kun kaikki muu on jo lainattu ja kuunneltu.

Nyt minulla tosin oli hieman parempi tuuri kuin viimeksi, kun pitkästytin itseni lähes kuoliaaksi kuuntelemalla Taavi Soininvaaran esikoisteoksen, Ebola-Helsingin. Vuonna 2004 ilmestynyt Vihan enkeli ei sekään ollut varsinainen tajunnanräjäyttäjä, mutta nyt toimintaa oli enemmän, ja henkilögalleria kiinnostavampi. Arto Ratamo-sarjan viides osa alkoi vahvasti, ja myös loppu oli mukavan yllätyksellinen ja vauhdikas. Väliin mahtui toki myös suvantoja, mutta tuolloin mielenkiintoani piti yllä kirjan nimikkohahmo, psykopaatti nimeltä Ezreal.

Turun Sanomien Kimmo Rantanen moitti Ezrealia liian kompleksiseksi: "Ezrealin erilaisuus ja persoonan ristiriitaisuus hyppäävät romaanissa liiaksi silmille". Olen eri mieltä. Ezreal oli kirjan ainoa selkeästi mieleen jäänyt henkilöhahmo, ja juuri sopivan rosoinen. Olisiko esikuvana toiminut vuotta aikaisemmin ilmestyneen Dan Brownin Da Vinci -koodin albiino Silas-munkki? Omiin silmiini hahmot vaikuttivat pieniä detaljeja myöten (itsensä ruoskiminen, psykopatia, uskonnollisuus, murhien teko) lähes identtisiltä. Tämä tuskin koskaan selviää. Mutta olipa asia miten vain, Ezreal todisti jälleen kerran, miten merkityksellistä on, että tarinasta löytyy persoonallisia ja mieleenjääviä henkilöhahmoja.

Photobomb.

Ebola-Helsinki, Taavi Soininvaara

Nyt tihkaisi ja pahasti

Taavi Soininvaaran esikoisteos, Ebola-Helsinki (julk. 2000), tarjosi minulle elävän muistutuksen siitä, että perus-trillerit eivät ole minun juttuni. Ilman vahvaa omaäänisyyttä ja räiskyvää persoonallisuutta pitkästyn hyvin nopeasti, koska minulle normi-ajojahti ei tarjoa mitään kokemisen arvoista. Olen havainnut, että trillerin henkilögallerian ja juonen pitääkin olla tavallista oudompi, pelottavampi tai särmikkäämpi (vrt. esimerkiksi Stieg Larssonin Millenium-trilogia, Leonie Swannin Murha laitumella tai Outi Pakkasen Julma Kuu), jotta jaksaisin innostua. Nyt en valitettavasti innostunut. 

Etukäteen oletin Ebola-Helsingin olevan sisällöltään takavuosien menestyselokuvan, The Outbreakin, (ilm. 1995) kaltainen. Oli se sitten maailman nykyisen Ebola-tilanteen huomioon ottaen korrektia tai ei.

Noh, ei hätää. Soininvaara piti Ebola-viruksen huolellisesti koeputkissa, ja työnsi sen visusti taka-alalle. Ei siis tarvetta Morgan Freemanille ja Dustin Hoffmanille tällä kertaa. Tämä tarina oli laimeine viruskauppaviritelmineen ennemminkin Juhana Helmenkalastajan ja Jethro Rostedtin alaa. Kai siinä lopussa joku autokin räjäytettiin, mutta itse olin siinä vaiheessa jo puoliunessa. 

P.S.

Ei kannata koota ylisuurta henkilögalleriaa, ja sitten kutsua jokaista hahmoa jollakin todella persoonattomalla ja huonosti mieleen muistuvalla sukunimellä (Ketonen, Jalava, Siren..). Vähemmästäkin lukija kettuuntuu.