Tää oli vaan niin huono
Mitä yhteistä on J.K. Rowlingin erinomaisilla Harry Potter -kirjoilla, ja Robert Galbraith -salanimellä julkaistulla Käen kutsu -dekkarilla (The Cuckoo's Calling, julk. 2013)? Eipä juuri mitään. Ja eihän periaatteessa tarvitsekaan olla, onhan kyseessä eri genre ja eri kohdeyleisö.
Mutta nyt näyttää vain valitettavasti käyneen niin, että lähes kaikki hyvä materiaali on valunut Pottereihin, ja tämä dekkari on saanut vain joitakin jämiä: hieman latinaa sinne tänne, rikoksen jota selvitetään, ja sympaattisen antisankarin päähenkilökseen. Poissa ovat lennokas mielikuvituksellisuus, omaleimainen huumori, sekä yllätyksellinen juoni, joka saa lukijan haukkomaan henkeään. Olen pettynyt.
Käen kutsu oli toki sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, mutta sen juoni oli käsittämättömän monotoninen. Vain alussa ja lopussa oli kiinnostavia käänteitä, ja muuten yksinkertaisesti seurattiin, miten elämäänsä totaalisen kyllästynyt yksityisetsivä Cormoran Strike haastatteli murhatun supermallin tunteneita ihmisiä, ja eleli hiljakseen tylsää ja ankeaa arkeaan.
Kyllästyin hyvin nopeasti naisystävästään eronneen Striken loputtomaan tilitykseen siitä, miten rahat ovat lopussa, hän joutuu nukkumaan telttasängyssä toimistossaan, ja kuinka amputoitua jalkaa särkee. On toki hienoa, että päähahmossa on rosoa, mutta kyllä samojen henkilökohtaisten ongelmien toisteiselle märehtimisellekin pitäisi asettaa jotkut rajat. Tunnustan suoraan, että loppua kohti tuli skippailtua lukuja yhä enemmän ja enemmän. Heti, jos lukijana toiminut Eero Saarinen alkoi puhumaan Striken yksityiselämästä, painoin surutta >> -nappia.
Kyllästyin hyvin nopeasti naisystävästään eronneen Striken loputtomaan tilitykseen siitä, miten rahat ovat lopussa, hän joutuu nukkumaan telttasängyssä toimistossaan, ja kuinka amputoitua jalkaa särkee. On toki hienoa, että päähahmossa on rosoa, mutta kyllä samojen henkilökohtaisten ongelmien toisteiselle märehtimisellekin pitäisi asettaa jotkut rajat. Tunnustan suoraan, että loppua kohti tuli skippailtua lukuja yhä enemmän ja enemmän. Heti, jos lukijana toiminut Eero Saarinen alkoi puhumaan Striken yksityiselämästä, painoin surutta >> -nappia.
Ja niin joo: arvasin kuka on murhaaja heti alussa.