Mötley Crüe: the Dirt, Törkytehdas, Neil Strauss

Elämänkertakirja, joka aiheutti painajaisia

Seison avaralla hiekkakentällä. Kyseessä on jonkinlainen aavikko, jonka keskellä kohoaa siellä täällä vanhoja hökkeleitä. Aurinko porottaa kuumasti. Kaukaisuudesta luokseni astelee hoikka mies, jonka ylävartalo on paljas. Kädessään tämä tatuoitu muusikko pitelee keskikokoista lihaveistä. Vaistonvaraisesti tunnistan hänet Mötley Crüen rumpaliksi, enemmän kuin yhden naisystävänsä pahoinpidelleeksi Tommy Leeksi.

Pian rauhattomasti liikehtivä mies alkaa kiertelemään minua kuin peto saaliseläintä, veitsi uhkaavasti koholla, aina välillä uhkaavia hyökkäyseleitä tehden. Yritän puhua sekavanoloiselle rokkarille rauhoittavasti, mutta se ei auta. Juuri ennen kuin Tommy sohaisee veitsen vatsaani, pinkaisen pakoon. Juoksen, juoksen, ja juoksen vielä vähän lisää. Rauhoitun vasta, kun olen päässyt metsään, lähelle Ruotsin rajaa.

..Herään säpsähtäen keskellä pimeintä yötä. Yöpöydälläni lepää puoleenväliin asti luettu, Neil Straussin toimittama Mötley Crüe: the Dirt, Törkytehdas -yhteiselämänkerta (julk. 2001). Kirja, johon olin pahaksi onneksi uppoutunut juuri ennen nukahtamistani.

En muista, onko mikään aiempi kirja aiheuttanut minulle painajaisia, mutta nytpä on tämäkin sitten koettu. Voin siis mitä suurimmalla varmuudella todeta, että the Dirt on vaikuttava, ihon alle menevä lukuelämys. Vauhdikas, rosoinen ja hämmentävä.

Vaikka tarinassa oli paljon kaunistakin (kuten hetket, jolloin miehet kuvailivat rakastamiaan naisia), toivat glam metal -artistien ja heidän tuttaviensa (kuten Ozzy Osbournen) edesottamukset usein mieleen lähinnä Intiassa pelkoa herättävät, tuhonjumala Shivaa palvovat Aghori Sadhu -uskontokunnan edustajat, joiden ideologian pohjana on ajatus siitä, että mikään tässä maailmassa, ei siis todellakaan mikään ole vastenmielistä. The Dirt -kirjan tarinoiden perusteella arvioisin, että erityisesti Ozzy Osbournella voisi hyvinkin olla luontaisia taipumuksia tuonkaltaiseen uskonnolliseen vakaumukseen. Sen verran groteskeja juttuja Black Sabbath -tähti nimittäin kiertueillaan puuhaili, mikäli Mötley Crüe:ta on uskominen.

"Meillä oli mahtava lentokone, käytössä loputtomasti valuuttaa ja me saatiin tehdä ihan mitä vittua lystäsi. Girls, Girls, Girls oli meitsin elämän vöyhkintä aikaa. Ainakin luultavasti - siitä ajasta on nimittäin vain hämärä muistikuva, että silloin sekoiltiin aivan kybällä."

En ole Mötley Crüe -fani, mutta se ei tarinan koukuttavuutta vähentänyt. Don Juanista (laulaja Vince Neil), Michael Kelsosta (Tommy Lee), synkästä pohdiskelijasta (Nikki Sixx) ja vanhasta kitaravelhosta (Mick Mars) koostuvan Full Retard -ryhmän tarinalla kun oli sen verran ansioita jo pelkästään narratiivisessakin mielessä.

Torakoiden keskellä nukkuneista narkomaaninuorista kuoriutui iskevän glam metallin ansiosta yksityiskoneella lentäviä miljonäärejä, joille kaikki oli sallittua. Ja kuten niin usein: what goes up must go down. Kirjan loppupuolella liian suureksi kasvaneet egot eivät enää mahtuneet samaan yhtyeeseen, ja laulaja Vince Neil lähti omille teilleen. Tämän seurauksena stadionit eivät enää täyttyneet:

Tarvittiin ainoastaan yksi konsertti - rundin ensimmäinen - murskaamaan kaikki toiveet ja unelmat. Keikka oli  Arizonan Tusconissa, ja viidentoista tuhannen hengen vetoiseen amfiteatteriin oli myyty vain neljätuhatta lippua.

..Pian me jouduimme lähettämään rekkoja kotiin ja vaihtamaan stadionkeikat salikeikoiksi ja lopulta salit klubeiksi. Kiertäessämme edellisen kerran meillä oli ollut käytössä lentokoneet ja stadionit olivat olleet täynnä yleisöä.

- Kuten arvata saattaa, halusivat lakimiehet ja managerit Vincen takaisin yhtyeeseen, ja järjestivät nelikolle tapaamisen. Tästä seurasi yksi ehdottomista suosikkikohtauksistani koko kirjassa:

Kaikki ne ahneet limanuljaskat halusivat vain massinsa, eikä me tai meidän hyvinvointimme kiinnostaneet niitä tippaakaan. Yhtälö oli seuraavanlainen: Vince plus Mötley = fygyä, Mötley miinus Vince = ei fygyä. 

..Me yritettiin Nikkin kanssa olla mukavia. Sanoin Vincelle jotain tyyliin: "Nastaa nähdä sua pitkästä aikaa", mitä en kylläkään tarkoittanut. Se tuhahti häijysti jotain just niin kuin vain Vince voi, tyyliin: "Niin varmaan", ja meillä Nikkin kanssa keitti yli.

"Vittu vedä handuun, me lähdetään vetämään täältä", Nikki sanoi ja otti mua kädestä. Kaikki asianajajat kohottivat ahneet pikku nakkisormensa meitä kohti, niin kuin me oltais oltu miljoonan dollarin shekkejä leijailemassa polttouuniin. "Ei!" ne huusivat. "Kesti liian kauan saada teidät samaan huoneeseen."

- Juuri tämänkaltaisten, musiikkimaailmaa herkullisen osuvasti valottavien tilannekuvauksien ansiosta The Dirt oli ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, vaikka se hieman painajaisia aiheuttikin. Niinpä aion ilman muuta katsoa myös parhaillaan tekeillä olevan the Dirt -elokuvan, jonka pitäisi valmistua vuonna 2015.

How to... Make Love Like a Porn Star, Jenna Jameson & Neil Strauss

You make money, but you sacrifice the chance ever to have a normal life

Maailman ehkä kuuluisimman pornotähden, Jenna Jamesonin, vuonna 2004 julkaistu elämänkerta on rankin, jonka olen tähän mennessä lukenut. Esimerkiksi Ozzy Osbournen Minä, Ozzy -teos oli paljon kevyempi kokemus. Kun olin sivun sata paikkeilla Jennan (s.1974) elämänkerrassa, minua alkoi ahdistamaan sen verran, että oli pakko vaihtaa hetkeksi Donna Fahrin kirjoittamaan joogakirjaan, ja lehteillä lisäksi hieman J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori-teosta. Harvoin vaihdan kirjasta toiseen tästä syystä. Yleensä kaipaan vain vaihtelua, tai minulla on niin monta mielenkiintoista kirjaa kesken, että hypin innostuneena teoksesta toiseen. Nyt tilanne oli kuitenkin se, että minulle tuli liian paha olo.

Heti prologissa Jenna löytää strippariystävänsä elottoman ruumiin hirttoköydestä, ja joutuu leikkaamaan hänet alas. Sitten seuraa muun muassa äidin kuoleminen syöpään Jennan ollessa hyvin pieni, ajautuminen huonoon seuraan, raiskaus (joka ei jää viimeiseksi), karkaaminen kotoa, huumeiden käyttöä ja kevennykseksi tarkoitettu ohjeistus hyvän suuseksin antamiseen. Niin, ja tietenkin humoristinen sarjakuva stripparien ammattivaivoista (kuten repeilevät ja verta vuotavat nännilävistykset). 

Tämä kaikki oli minulle hieman liikaa. Kaikeksi onneksi luovan tauon pitäminen auttoi, ja loput 579-sivuisesta kirjasta oli jo helpompi lukea. Se johtui turtumisen lisäksi siitä, että Jenna muuttui  hetki hetkeltä vahvemmaksi. Kirjan alku hämmensi varmastikin siksi, että itse teksti loi kuvan uhrista, mutta sekaan oli heitetty roiseja, muusta tekstistä irrallisia huumoripläjäyksiä. Yhdistelmä ei toiminut. 

Kun mukaan sitten tuli tällaisia kommentteja: "I now had the confidence to rebuild my life by myself.", lukeminen helpottui huomattavasti. Toisaalta Jennasta tuli hyvin katkera ja kova. Pornoelokuviakin hän alkoi tekemään alunperin kostaakseen pettävälle poikaystävälleen Jackille mahdollisimman julkisella tavalla. Nämä kohdat kuvaavat osuvasti Jennan mielenmaisemaa: 

After working at the Crazy Horse for so long, every man in my mind was a cheater, a liar, and a shitty human being.

Sexuality became a tool for so much more than just connecting with a boy I was attracted to. I realized it could serve any purpose I needed. It was a weapon I could exploit mercilessly.

I'm certainly scared that if I try to fix what has been broken in me, so long ago, I may not succeed. So I go on faking that I am whole, and strong...

Kun tätä elämänkertaa luki, oli hyvin vaikea olla leikkimättä keittiöpsykologia. Ajautuiko Jenna pornoteollisuuteen rankan lapsuutensa ja nuoruutensa takia? Jennan äiti kuoli syöpään kun Jenna oli hyvin pieni, ja Jennan kasvatti työnarkomaani-isä, joka ei ollut koskaan kotona. Rajoja ei asetettu: 

I didn't have any female friends who were intelligent, so there was no one to tell me that I looked like a hoochie mama...I was always secretly jealous of my friends, who had to change in the car because their fathers didn't want their baby girls leaving the house dressed like a slut. Since I was four, my father had been letting me run wild in the streets, but the freedom had come with a price: security.

Jenna ja hänen veljensä näkivät ajoittain jopa nälkää, koska isän uusi nainen (pahansisuinen ja ilman vaatteita viihtyvä amatsoni) ei antanut heille ruokaa. Raha-ongelmat, jatkuva muuttaminen, häiriökäyttäytyminen ja väkivalta tulivat tutuiksi. On kuvaavaa, että Jennan veli Tony nukkui ase tyynynsä alla kuusivuotiaasta asti. 

Jennan äitiä, Judithia, kuvaillaan Jennan yliluonnollisen kauniiksi kaksoisolennoksi, ja Jennan vanhempien 12 vuotta kestänyttä yhteiseloa hyvin onnelliseksi. Judith harrasti elämänsä aikana seksiä vain Jennan isän kanssa, vaikka oli luonteeltaan yhtä sähäkkä, kuin Jennakin. Judithin kuvailu lienee ajan ja kaipauksen värittämää, ja suhtauduin siihen siksi kriittisesti. Tuskin Judithin iho nyt kuitenkaan aina oli täydellinen, ja varmasti hänkin joskus sairasti flunssaa, vaikka Jennan isä kirjassa muuta väittääkin. Tämä Jennan tekemä huomio on kuitenkin kipeän osuva:

When I woke up, I was completely naked. I looked down at my body and saw a huge pool of blood... Not having had a mother figure in my life, the thought that this was a textbook case of date rape never even crossed my mind. 

-Aika hiljaiseksi vetää...

Jennan elämänkerta oli hyvin avoin, vauhdikas ja täynnä kuvia, niin mustavalkoisia kuin värillisiäkin. Lukemisen teki ajoittain haastavammaksi se, että tarina ei edennyt aina lineaarisesti, ja kuvissa ei ollut juurikaan kuvatekstejä. Se ärsytti minua, ja huomasin vähän väliä selaavani kirjaa edes takaisin hämmentyneenä, kun yritin yhdistää nimiä ja kasvoja toisiinsa. Hyviä anekdootteja ja värikkäitä tapahtumia sen sijaan oli senkin edestä:

Jenna ja Nikki Tyler pahamaineisella ja viimeiseksi jääneellä
strippauskiertueellaan, jonka aikana päihteitä ei säästelty
ja veri lensi.

Half of the male population of the country was jacking off to me, and I was laughing all the way to the bank. -Tähän ei lisättävää.

I'd smash out mirrors in dressing rooms; Nikki would clay guys in leglocks until their heads turned purple; we'd kick drinks in guy's faces; and we'd pass out on top of each other onstage. -Vapiskaa, Tukiaisen siskokset!

Kaiken kaikkiaan Jenna Jameson on kovapintainen ja omalla alallaan lahjakas nainen. Hänen tarinansa ei kuitenkaan inspiroinut minua samalla tavalla, kuin vaikkapa Madonnan tarina (Lucy O'Brienin kirjoittamassa elämänkerrassa), koska Jenna ei ole ollut yhtä määrätietoinen ja kurinalainen, kuin Madonna. 

Sillä välin kun nuori Jenna kärsi huumeriippuvuudesta ja teki ohareita työnantajilleen, puski nuori Madonna  puolestaan pitkiä treenipäiviä tanssistudioilla, ja kävi klubeillakin selvin päin ensisijaisesti uusia työkontakteja etsimässä. Madonnan tarina oli niin uskomaton, että se antoi minulle energiaa omaankin elämääni pitkäksi aikaa (vaikka en olekaan kiinnostunut samanlaisesta urasta). Jennan monia synkkiä sivupolkuja sisältänyt tarina taas oli raskaampaa luettavaa. Lisäksi minun oli vaikea samaistua Jennaan. Monesti tunsin sympatiaa, mutta samaistumaan en oikein pystynyt. 

-Jenna Jameson on elänyt uskomattoman, mutta minulle monilta osin vieraan elämän. Voisin verrata tämän elämänkerran lukemista matkaan outoon, vinksahtaneeseen ja ahdistavaan rinnakkaistodellisuuteen. Onneksi sinne ei tarvinnut jäädä pysyvästi.

Minun näkökulmastani pornotähdet voidaan rinnastaa aamuvirkkuihin ihmisiin: Mä en vaan tajua.

Kirja sai kauniin lopun; Jenna meni naimisiin ja kertoi aikovansa
 perustaa perheen. Petyin, kun minulle selvisi, että tämä kirjan
onnellinen loppu ei kestänyt. Jenna ja Jay kärsivät
lapsettomuudesta, ja erosivat kolme vuotta myöhemmin.
Unelma lapsista sentään toteutui vuonna 2009, kun Jenna
sai kaksospojat toisen miehen kanssa.