Valkoinen aura, Mia Vänskä

Jälleen viihdyttävä kauhukirja Vänskältä

Mia Vänskästä on muodostunut minulle melkoinen guilty pleasure. Vaikka hänen teoksiaan ollaankin kritisoitu milloin töksähteleviksi, milloin kliseisiksi tai hätäisiksi, minä viihdyn niiden parissa erinomaisesti, eikä myöskään Valkoinen aura (julk. 2014) tehnyt poikkeusta. Joululoman suosiokkaan myötävaikutuksen tukemana onnistuin jälleen kerran kehittämään sitkeän "vielä yksi sivu" -syndrooman lähes välittömästi, ja kaikki muut kesken olleet kirjat jäivät oman onnensa nojaan sata-prosenttisesti. Voi kunpa tätä Suomi-kauhua vain olisi tarjolla enemmän! 

Se toki myönnettäköön, että erityisen pelottavana en Valkoista auraa pitänyt, enemmänkin luin sen trillerinä, jonka kiinnostavin elementti oli yllätyksellinen juoni ja sen selvittäminen, kuka tappoi ja kenet. Pelottavimman suomalaisen romaanin titteliä minun silmissäni kantaa edelleen Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa.

Valkoisessa aurassa käsiteltiin melko paljon energiahoitoja ja chakroja. Tämä oli minusta kiehtova lisä, koska olen perehtynyt aihealueeseen jonkin verran itsekin joogaharrastukseni kautta. Vänskän käsittelyssä nämä elementit saivat luonnollisesti hyvinkin synkkiä ja vastenmielisiä sävyjä, ja erityisesti pari raakaa kuolemaa jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Mitä itse murhiin tulee, toivat ne mieleeni italialaisen Leonarda Cianciullin tapauksen. 

Musta kuu, Mia Vänskä

"I see the bad moon rising, I see trouble on the way"

..Markuksen ote veitsestä herpaantui, ja se putosi kalahtaen lattialle. Yhtäkkiä häntä pelotti enemmän kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. Hän tunsi sydämensä kuminan rintakehässään ja kuuli tykytyksen korvissaan pelon liimatessa hänet paikalleen.

Kauhukirjailija Mia Vänskä viihdytti minua taannoin mitä erinomaisimmin Saattaja-teoksellaan,  ja kaikeksi onneksi kirjailijan hyvä vire näyttää jatkuneen myös seuraavassa, vuonna 2012 julkaistussa Musta kuu -kirjassa. Aivan kuten Saattaja, myös Musta kuu vei minut mukanaan siinä määrin, että ahmin tarinan parissa päivässä. Tätä ei vain halunnut jättää kesken! Mukana oli jälleen sopivassa suhteessa kauhuelementtejä, ihmissuhdevääntöä ja mytologiaa:

"Aivan! Vanhoissa uskomuksissa Kapeet ja Kuumeet ovat kuun vaiheisiin liittyviä henkiolentoja. Kuumeet vähentävät kuun ja Kapeet kasvattavat sen. Kapeiden sanotaan ilmestyvän lintujen muodossa, ehkä jopa ilmattarina. Kuumeet taas ovat salaperäisiä pimeyden olentoja." 

Itselleni nämä Kapeet ja Kuumeet olivat täysin uusia tuttavuuksia, aivan kuten edellisestä Vänskän kirjasta mukaan tarttunut metsänpeitto-käsitekin. Lisäksi nyt tiedän, kuka on Lilith, tuo Frasieristakin tuttu naisriivaaja, jota voidaan pitää kaikkien femme fataleiden itseoikeutettuna kantaäitinä.

- Aina ei tarvitse lukea tietokirjallisuutta sivistyäkseen. 

Parasta Mustassa kuussa oli yllättävä loppuratkaisu. Alussa olleen prologin perusteella tein nimittäin varsin selkeitä ennakko-oletuksia siitä, ketkä selviävät kirotusta, eristyksissä olevasta mökkikylästä hengissä ja ketkä eivät. Mutta ah, miten ihanan väärässä olinkaan! Kutkuttavan hitaasti mutta varmasti juoni ja henkilöhahmojen käytös alkoivat kääntyä odottamattomiin suuntiin, joista löytyi vaikka mitä mielenkiintoista. Lisäksi vielä aivan viimeisillä sivuilla mukaan pahuuden ketjuun astui uusi, yllättävä hahmo. 

- Erinomaista!

Saattaja, Mia Vänskä

Yksi parhaista äänikirjoista pitkään aikaan

Mia Vänskän Saattaja -kauhuromaani (julk. 2011) imaisi minut synkkiin syövereihinsä mitä ihanimmalla tavalla. Räväkästä alusta aina mielikuvitukselliseen loppuun asti hyrisin tyytyväisenä, ja toistelin mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen kysymystä siitä, miksi en löydä näin iskeviä äänikirjoja useammin. Kaikki nuo freudilaiset viittaukset, muinaisten mytologioiden käyttö ja Paranormal Activity -vibat.. Oih.

En olisi millään malttanut lopettaa Leena Pyöstin lukeman äänikirjan kuuntelemista hetkeksikään. Tässä oltiin todella jo hyvin lähellä Harry Potter -äänikirjojen aikoinaan aiheuttamaa kuuntelupsykoosia; tilaa, jossa hidastelen autoni vauhtia, koska ajomatkan päättyminen tarkoittaa, että joudun lopettamaan tarinan kuuntelun, ja pitkin päivää pyrin vaikka väkisin keksimään itselleni aktiviteetteja, jotka mahdollistaisivat äänikirjan pyörittämisen taustalla.

Niinä hetkinä kun vastaan tulee tällaisia teoksia, sitä taas muistaa kristallinkirkkaasti, kuinka paljon köyhempää elämä olisikaan ilman lukuharrastuksen tarjoamia vaihtoehtoisia maailmoja.

Vanhaan, paranormaaleja ilmiöitä vilisevään kotitaloonsa muuttavan Liljan tarina ei varsinaisesti pelottanut minua, paatunut kauhuelokuvien suurkuluttaja kun olen, mutta se oli juonellisesti ja psykologisesti kiinnostava, ja kutkutti mielikuvitustani juuri oikealla tavalla. Lisäksi löysin tämän teoksen ansiosta uuden, sangen mielenkiintoisen suomalaiseen uskomusperinteeseen kuuluvan ilmiön, metsänpeiton.