Jos minulla olisi tapana lopettaa tylsien kirjojen lukeminen kesken, niin....
Aikaisemmin Laila Hietamiehenä tunnettu Laila Hirvisaari (synt. 1938 Viipurissa) on tuottelias ja menestynyt kirjailija, yksi niistä, joiden nimen pitkälti jokainen suomalainen tunnistaa sen kuullessaan. Myös kasvot ovat tulleet tutuiksi lehtien kansista. Suomessa Hirvisaaren teoksia on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, ja erilaisten palkintojen joukosta löytyy esimerkiksi Lukijan Finlandia vuodelta 1993, ja kirjailijaliiton tunnustuspalkinto vuodelta 2011. Hirvisaari on erikoistunut historiallisiin romaanisarjoihin ja näytelmiin, jollainen äänikirjana kuuntelemani Vienan punainen kuu -teoskin on. Vienan punainen kuu on julkaistu alunperin vuonna 1992, mutta äänikirjaksi se luettiin vuonna 2010.
Kuuntelin 13-tuntisen äänikirjan pätkissä, samalla joogaten. Aina kun ei pelkkä Ujjayi-hengitys saa minua jaksamaan läpi kotona tehtävän, yksinäisen harjoituksen. Mieli alkaa harhailemaan. Niinpä rauhallisella poljennolla luettu äänikirja voi olla todellinen pelastus. Tällä kertaa Erja Mannon pehmeä ääni ei kuitenkaan miellyttänyt minua niin paljoa, kuin on joidenkin aiempien äänikirjojen kohdalla. Kaikki kunnia professorinkin arvonimen saanelle Hirvisaarelle, hän on tehnyt merkittävän elämäntyön. Mutta se ei ole minua varten.
Suomen sisällissodasta ja erityisesti sitä edeltävästä ajasta kertova Vienan punainen kuu ei nimittäin vanginnut mielenkiintoani kuin vasta loppumetreillä. Äänikirjan takakannen otsikko "Dramaattisia ihmiskohtaloita tarunhohtoisessa Viennassa" tuotti hämäävän, ja äänikirjaa kirjastosta lainatessa tunnetasolla valintaan ratkaisevasti vaikuttaneen assosisaation Wienin ja Venetsian kaltaisiin paikkoihin. Mieleni liihotteli kohti Marie Antoinette -henkisiä maailmoja hälyttävää vauhtia, ja koska äänikirjan kannetkin olivat kauniit, lainasin sen. Takatekstiä en kiireessä lukenut kovin tarkasti.
Teoksen todellinen olemus valkeni kuitenkin pian. Tarinassa ei puhuttu "tarunhohtoisesta Viennasta" muistaakseni kertaakaan, sen sijaan tapahtumat sijoittuivatkin syrjäiseen, ja ankean kuuloiseen paikkaan nimeltä Uhtua. Suurin osa teoksen kestosta tuntui kuluvan siihen, että ärsyttävästi nimetty päähenkilö nimeltä Aniviisu (eli Anna-Liisa) ei hyväksynyt elämäänsä Kanadasta palannutta isoisäänsä, joka rakensi Aniviisulle ja itselleen upean talon Kuittijärvellä sijainneelle niemelle. Loputon valitus siitä, miten tyttö ei suostunut muuttamaan pienestä koinsyömästä pirtistä komeaan kartanoon tuskastutti minut siinä määrin, että muistan elävästi, miten mutisin tuskastuneena ääneen Prasarita Padottanasanassa pää alaspäin: "Voi saamari, voisko tää saman hokeminen jo loppua? Oikeasti! En jaksa kuunnella tätä enää!"
Mitä tulee kirjassa käytettyihin nimiin, korvaani särähtivät ärsyttävästi Uhtuan ja Aniviisun lisäksi ainakin nimet Teppana, Nasti, Purlakka ja Ilja Huotarista käytetty lempinimi Buobo. Miksi juuri nämä nimet piti valita? Esimerkiksi nimi Nasti toi nimittäin heti mieleeni englannin kielen sanan "nasty". Teppana taas on liian lähellä sanoja "käppänä" ja "keppana". Joka kerta, kun Manto lausui ääneen jonkun näistä nimistä, minusta tuntui, kuin joku olisi tökkäissyt minua kepillä, tai raapinut liitutaulua kynsillään.
Kirjan ongelma oli se, että henkilöhahmot olivat liian yksitoikkoisia, särmättömiä ja huumorintajuttomia, enkä samaistunut keneenkään. Tämä oli kuolinisku mielenkiinnolleni, koska tarinan aika ja paikkakaan eivät kiehtoneet tai puhutelleet erityisemmin. Lisäksi päähenkilöiden lapsuudesta kerrottiin minusta liian pitkästi. Vasta lopussa, kun sota valkoisten ja punaisten välillä alkoi, heräsi mielenkiintoni. Aloin jännittämään päähenkilöiden puolesta, ja mietin, kuinka kauheaa olisi joutua samanlaiseen tilanteeseen. Kirjan viimeiset lauseet, joissa Hirvisaari kertoi löytämästään nuoren naisen haudasta ja siitä, miten tämä hauta inspiroi hänet kirjoittamaan Vienan punaisen kuun, olivat mielestäni kirjan parhaat. Tämän tiedon olisi voinut minusta sijoittaa jo kirjan alkuun.
Kiitos joogaseurasta Laila, kehitit luonnettani. En luovuttanut, kuuntelin loppuun asti. OM