Ikuisen elämän lyhyt historia, Peilityyni ja Korppinaiset/Tiina Raevaara

 

Throwback kohtaamiseeni Tiina Raevaaran kanssa

Viime syksynä pääsin haastattelemaan Tiina Raevaaraa työni puolesta Kirjojen yöhön. Valmistauduin lukemalla (/kuuntelemalla) Raevaaralta kolme kirjaa: Korppinaiset (2016), Peilityyni (2025) ja Ikuisen elämän lyhyt historia - Kuinka taistelemme kuolemaa ja vanhuutta vastaan (2024). Näistä erityisesti hyvin ajonkohtainen ja mielenkiintoinen Ikuisen elämän lyhyt historia jäi mieleeni. 

Korppinaiset, lukemistani Raevaaran kirjoista vanhin, oli hienoinen pettymys. Kirjan kansi ja nimi toivat mieleeni Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotannon, josta pidän erittäin paljon. Valitettavasti vain kyseessä oli Aalo ja Johannes -trilogian toinen osa, joka viittasi ensimmäiseen osaan, Yö ei saa tulla (2015), vähän joka käänteessä. Tämä siitä huolimatta, että kyseessä piti olla itsenäinen jatko-osa. Lisäksi pidin kirjan loppua turhan sekavana. Tämä harmitti minua, sillä halusin todella pitää tästä kirjasta. Plussaa haluan kuitenkin antaa hienoista kauhu-elementeistä.

Peilityyni oli lukuhetkellä Raevaaran uusin teos. Tämä oli myös syy, miksi haastattelijana halusin lukea juuri sen, vaikka kyseessä olikin Eerika Hämeranta -kirjasarjan viides osa. Kuten arvata saattaa, myös tässä kirjassa oli melko paljon viittauksia sarjan edellisiin osiin. Lisäksi alku tuntui joiltakin osin hieman jaarittelevalta. Kaiken kaikkiaan Peilityyni oli kuitenkin varsin mainio ja teemoiltaan ajankohtainen trilleri, joka nappasi minut lopulta otteeseensa napakasti. Juoni oli varsin suoraviivainen, mutta haitanneeko tuo. 

Tiina Raevaara on koulutukseltaan biologi ja filosofian tohtori. Niinpä hän olikin minusta eniten elementissään Ikuisen elämän lyhyt historia -tietokirjassaan, vaikka toki tietokirjailijoiden ohella myös scifi-kirjailijat ovat perinteisesti olleet varsin oppineita luonnontieteiden saralla. Esimerkiksi Isaac Asimov oli biokemian tohtori, H. G. Wells biologi ja Arthur C. Clarke paitsi matemaatikko, myös fyysikko. Ei siis ihme, että Helsingin yliopiston luonnontieteiden laitokselta ponnistava Raevaarakin on päätynyt kirjoittamaan scifiä.

Pimeän vuodenajan kunniaksi aloitin haastattelumme kysymällä Tiinalta, miten hän määrittelee kuoleman. Tiina vastasi sen olevan tietynlaista virtauksen loppumista. Erinomainen vastaus, sillä elävä kehohan on jatkuvassa prosessissa. Esimerkiksi erään yleisesti tunnetun anekdootin mukaan kaikki ihmiskehon solut uusiutuvat seitsemän vuoden välein. 

Ikuisen elämän lyhyessä historiassa, jota käsittelimme haastattelussakin runsaasti, pohdittiin elämän pidentämistä monelta eri kantilta; ei kysytty vain miten, vaan myös miksi. Raevaara kyseenalaistaa kirjassaan median ihmisille itsestäänselvyytenä tyrkyttämää pitkän elämän ihannetta osuvasti. Hän huomauttaa, että todellisuudessa monet ihmiset haluavat ennen kaikkea hyvän ja terveen elämän, eivätkä välttämättä mahdollisimman pitkää elämää. Itselleni tuli tästä myös mieleen gonzo-journalismin isänä tunnettu Hunter S. Thompsonin kuuluisa lausahdus: 

Life should not be a journey to the grave with the intention of arriving safely in a pretty and well preserved body, but rather to skid in broadside in a cloud of smoke, thoroughly used up, totally worn out, and loudly proclaiming "Wow! What a ride!"

Thompson eli tämän, käytännössä varsin äärimmäisen filosofiansa mukaan loppuun asti. Hän kuoli lopulta oman käden kautta 67-vuotiaana, kun sairaudet estivät häntä elämästä haluamallaan tavalla. Itsemurhaviestissään Thompson totesi, että hän ei enää nauti elämästään ja on jo elänyt kauemmin kuin halusi tai tarvitsi. Eli aivan kuten Raevaarakin kirjassaan kirjoittaa: "Kuolemaa enemmän tunnutaan pelkäävän avuttomuutta ja oman määräysvallan hiipumista."

Kynttiläänsä molemmista päistä liekinheittimellä polttaneen Thompsonin täydellisenä vastakohtanaan voidaan pitää Raevaaran kirjassa oman lukunsa saanutta Bryan Johnsonia, jonka tavoitteena on elää mahdollisimman kauan biohakkeroinnin avulla. Tämä tekee Johnsonin elämästä hyvin rajoittunutta ja äärimmäisen kurinalaista. Yleisin reaktio Johnsonin elämäntapaan on ällistys ja epäusko. Ja kuitenkin, kun hänen päivärutiiniaan tarkastelee lähemmin, löytyy sieltä Raevaaran mukaan lopulta paljon samaa kuin esimerkiksi hänen arjestaan. Molemmat heistä käyttävät esimerkiksi samanlaista punavalolaitetta. Itse ymmärrän tämän vallan mainiosti, olenhan itsekin varsin kiinnostunut terveellisestä elämästä ja jopa siitä kohutusta biohakkeroinnista.

Kantasolukloonien, koneen ja ihmisen yhdistämisen, veriplasmasiirtojen ja kryoniikan ohella Raevaara käsittelee teoksessaan myös omaa, kompleksista suhdettaan kuolemaan. Hänellä on taustallaan paha auto-onnettomuus, jossa hengenlähtö oli lähellä. Haastattelumme aikana Raevaara kertoi, että Ikuisen elämän lyhyen historian kirjoittaminen auttoi häntä käsittelemään kuolemanpelkoaan. Näin tehdessään hän on samalla osa pitkää jatkumoa, sillä kuolema on laajasti käsitelty aihe kaikissa kulttuureissa, ja siitä on kirjoitettu runsaasti läpi ihmiskunnan historian. Mutta miksi? Yhdenlainen vastauksen antoivat Maailmanpuu-podcastin vetäjät, tietokirjailija Matti Rautaniemi ja joogaopettaja Miska Käppi. He totesivat, että kuolemasta on jostain syystä kirjoitettu paljon enemmän kuin sen vastaparista syntymästä, tutkipa sitten mitä sivilisaatiota tahansa. Syyksi he epäilivät sitä, että kuoleman on vielä jokaisella meistä elävistä edessä, kun taas syntymä on jo takana päin. Ehkä sitten siellä tuonpuoleisessa edessä olevaa syntymää prosessoidaan samalla intensiteetillä, kuin meillä kuolemaa.

The Autobiography of a Brown Buffalo, Oscar Zeta Acosta

Meksikolaiskirjallisuuden kulmakivi avarsi maailmankuvaani

My father is an Indian from the Mountains of Durango. Although I cannot speak his language.. You see, Spanish is the language of our conguerors... No one ever asked me or my brother if we wanted to be American citizens. We are all citizens by default. They stole our land and made us half-slaves. They destroyed our gods and made us bow down to a dead man who's been strung up for 2000 years.

Kiinnostuin Oscar Zeta Acostan The Autobiography of a Brown Buffalo -elämänkerrasta (julk. 1972) alun perin Hunter S. Thompsonin ansiosta. Acosta on nimittäin tuttu Gonzo-journalismin isänä tunnetun Thompsonin kuuluisasta Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -teoksesta, jossa hän esiintyy samoalaisena asianajajana. Lisäksi Oscar nähdään Thompsonista kertovassa Where the Buffalo Roam -elokuvassa (1980). 

Olen lukenut niin paljon Hunter S. Thompsonin teoksia, että oli lähes väistämätöntä, että ennemmin tai myöhemmin domino-efekti lähtee kolisten liikkeelle, ja siirryn lukemaan myös hänen hyvän ystävänsä kirjoja. Acostan tuotanto on tosin huomattavasti suppeampi, koska hän katosi jo vuonna 1974, vain kaksi vuotta tämän teoksen ilmestymisen jälkeen. Syyksi Oscarin katoamiselle epäillään hänen robinhoodmaista osallisuuttaan meksikolaisliikkeessä (Chicano Movement), joka pyrki parantamaan meksikolaisten asemaa ja vähentämään meksikolaisiin liitettyjä negatiivisia stereotypioita. 

Lukukokemuksena The Autobiography of a Brown Buffalo oli ajoittain melko samanlainen, kuin Hunter S. Thompsonin teokset; sekoitus villejä käänteitä, poliittista kantaaottavuutta ja gonzomaista kerrontaa. Lisäksi Hunter S. Thompson esiintyi kirjan sivuilla paitsi esipuheen kirjoittajana, myös nimellä "the King", tietenkin vain hankkiutuakseen vaikeuksiin yhdessä Oscarin kanssa. Tämä oli hauska yllätys kaltaiselleni Thompson-fanille. 

Hunter S. Thompson & Oscar Zeta Acosta (justin-maurer.com).

Suurin ero Oscarin ja Thompsonin tekstien välillä on niiden sävyssä. Oscar on selvästi katkerampi, koska Yhdysvalloissa asuvana meksikolaisena hän kärsii juurettomuuden tunteesta, ja lisäksi hän suree tapaa, jolla meksikolaisia kohdellaan.

Parasta The Autobiography of a Brown Buffalo -kirjassa oli tapahtumarikas ja elävästi kuvailtu vierailu Oscarin syntykaupunkiin, El Pasoon:

My head was in a guagmire, twisted with the delights of the most beautiful women I'd ever seen in my life. Millions of brown women with black hair, Graceful asses for strong children; full breasts for sucking life; eyes of black almonds encased in furry nests.

Luonnollisesti Oscar joutuu ongelmiin, ja päätyy lopulta maapohjaiseen, torakoita kuhisevaan vankilaan, ja siitä oikeuden eteen, jossa hän puolustaa itse itseään, asianajaja kun on. Tämän rujon välikohtauksen jälkeen vanhan kotikaupungin loisto tuntuu hiipuvan hänen silmissään:

I walk slowly in the late morning hours trough the city of sin and colored lights. Gone are the shaped women with mascara and ruby lips. The bars are silent. I see no pimps. The city is grey. Dust covers all the walls of cheap paint.

Oscarin juurettomuuden tunne konkretisoituu Amerikan rajalla, kun hän on poistumassa Meksikosta, ja henkilöpaperit ovat hukkuneet. Tämä johtaa henkiseen romahdukseen:

I stand naked before the mirror. I cry in sobs. My massive chest quivers and my broad shoulders sag. I am a brown buffalo lonely and afraid in a world I never made. I enter the womb of night and am dead to this world of confusion for thirty-three hours..

Kirjan loppu on kuitenkin riehakkaan kapinallinen; Oscar aikoo tehdä kaikkensa kansansa ja vallankumouksen eteen. Tästä voi halutessaan lukea lisää hänen toisesta kirjastaan, vuonna 1973 ilmestyneestä teoksesta nimeltä The Revolt of the Cockroach People.

The Autobiography of a Brown Buffalo sai minut tajuamaan, miten Eurooppa-keskeistä suomalaisen koululaitoksen historianopetus lopulta onkaan. Minulla kun ei ollut juuri minkäänlaista muistikuvaa meksikolaisten vaiheista, ja huomasin, että minulta puuttuu meksikolaiskirjallisuuden kulttuuritaustan tuntemus pitkälti kokonaan, ja pieni yleistiedon paikkailu on aiheellista. Niinpä tämän teoksen lukeminen oli paitsi viihdyttävää, myös avartavaa.

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Hunter S. Thompson

Gonzo-journalismin sähäkkä kruununjalokivi

Stand up -koomikko Andre Wickström on todennut kirjassaan Das Humoristische Manifest - Kirja Stand Up -komiikasta (2005) seuraavasti:

Vitsejä kertomalla voi kokeilla, onko minulla ja yleisöllä samanlainen käsitys todellisuudesta. Katsojat nimittäin nauravat sille, mikä ei heidän mielestään ole "totta". Stand up -koomikko voi tietenkin myös näyttää katsojille omat "rajansa" ja yrittää saada heidät nauramaan asialle, jossa heidän mielestään ei aikaisemmin ole ollut yhtään mitään huvittavaa.''

Kun luin Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -teosta (Fear and Loathing in Las Vegas, 1971-1972), Andren sanat muistuivat mieleeni tuon tuostakin. Syy on yksinkertainen: Tämä faktaa ja fiktiota yhdistelevä gonzo-journalismin klassikkoteos loputtomine huumehoureineen ja eriasteisine rikoksineen on oikeastaan todella raju ja häiriintynyt, mutta koska sen maailma on minulle tosielämässä vieras, voin kuitenkin nauraa sille vapautuneesti; ottaa koko sekopäisen tarinan vastaan tietynlaisena kuriositeettinä. Thompsonin alter egon, Raoul Duken ja hänen asianajajansa Dr. Gonzon edesottamuksia ei kuitenkaan voi suositella kenellekään, jolla on omakohtaisia, synkkiä kokemuksia laittomista huumausaineista. Syy on sama, kuin miksi Andre Wickström ei kertonut haaksirikkovitsejä keikoillaan Estonian uppoamisen aikoihin.

Kirjan kuuluisin, ikonin asemaan noussut piirros matkasta erämaan
halki kohti Las Vegasia.

Mestariteos

Kaunokirjallisena teoksena Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa hipoo täydellisyyttä. Sen mukaansatempaava, äärimmäisen hiottu rytmitys vailla puuduttavia suvantoja muistuttaa vahvasti George Orwellin Eläinten vallankumouksen mestarimaista kerrontaa. Tämä on niitä kirjoja, joita on lähes mahdoton laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Johnny Deppin tähdittämään elokuvaversioon ihastuneena odotin tältä kirjalta paljon, ja kaikki odotukseni myös lunastettiin. 

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on hauska, monitasoinen ja vauhdikas. Lisäksi se luiskahtaa todorovilaisittain ilmaistuna ajoittain jopa fantamatiquen puolelle. Mukana on siis yliluonnollisia tapahtumia, jotka selittyvät (tässä tapauksessa huumeiden aiheuttamiksi) aistiharhoiksi:

Ja yhtäkkiä kuulin kamalaa ärjyntää joka puolelta ja taivas oli täynnä valtavia lepakon näköisiä otuksia, jotka kaartelivat ja kirkuivat ja syöksähtelivät auton ympärillä, joka meni arviolta satakuusikymmentä kilometriä tunnissa kohti Las Vegasia. Ja ääni karjui: "Hyvä Jumala! Mitä pirun elukoita nämä oikein on?"

Naisen naama oli muuttumassa: se turposi, sykähteli.. kauheat vihreät leuat ja torahampaat, mureenan naama! Tappavaa myrkkyä! Kavahdin taaksepäin suoraan asianajajaani, joka tarttui käsivarteeni ja ojensi kättään kohti kirjekuorta. "Minä hoidan tämän asian", hän sanoi mureenanaiselle.

Äärimmäisen autenttisuuden vaikutelma

Mukana on myös Thompsonille tunnusomainen tehokeino, joka tuli minulle tutuksi jo Suuri Hainmetsästys -teoksesta:

TOIM. HUOM. Tapahtumien tässä vaiheessa tri Duke näyttää romahtaneen täysin; alkuperäinen käsikirjoitus on niin hajanainen, että jouduimme etsimään käsiimme alkuperäisen nauhoitteen ja tekemään siitä sanatarkan transkription. Emme yrittäneet lainkaan editoida tätä osuutta, eikä tri Duke suostunut edes lukemaan sitä.

Tätä alustusta seurasi litteroiduksi tarkoitettu tekstiluku täynnä sekavahkoa dialogia. Kenenkään muun teoksissa en ole vielä vastaavaan "tämän tekstikappaleen kirjailija vain saneli nopeasti nauhalle tapahtumien keskipisteessä" -tehokeinoon törmännyt. Tämä siis paitsi istui kirjan tyyliin, oli myös virkistävän omaleimaista.

Kirjan kuvitukset loi Ralph Steadman.

"True voice of Hunter S. Thompson is revealed to be that of American moralist.. one who often makes himself ungly to expose the ugliness he sees around him"

- Hari Kunzru

Amerikassa monet kirjallisuustieteen opiskelijat lukevat Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirjan opintoihinsa kuuluvana pakollisena perusteoksena. En ihmettele tätä lainkaan, koska kaiken sekoilun alla on myös syvempiä pohjavirtoja; kirjassa kritisoidaan amerikkalaista kulttuuria hyvin voimakkaasti. 

Tarinan edetessä tuhotaan muun muassa konsumerismia symboloiva amerikanrauta, ja piikitellään presidentti Nixonia. Wikipedian mukaan tapahtumien keskipisteenä oleva Las Vegas puolestaan kuvastaa amerikkalaisen mainstream-kulttuurin kuvottavaa rumuutta. Kirjassa todetaankin:

Pieni annos tätä kaupunkia riittää pitkäksi aikaa. Kun on ollut viisi päivää Vegasissa, tuntuu että siellä on ollut viisi vuotta.

Yksi Raoul Duken hallusinaatioista.

Suuri Hainmetsästys, Hunter S. Thompson

"Kun meno muuttuu oudoksi, oudot muuttuvat ammattilaisiksi"

..tässä riitasointuisessa saagassa on tuskin kappalettakaan, jota ei olisi kirjoitettu kuumeisen raivon vallassa aivan viime tingassa.

Hunter S. Thompsonin (1937-2005) Suuri Hainmetsästys -kirja (The Great Shark Hunt, 1979) on koko 716:ta sivun massiivisuudessaan vihdoinkin luettu. Hehkutin tätä kirjaa blogissani heti, kun sain sen postista, ja näin lukemisen jälkeen voin todeta, että tämä nosto oli täysin paikallaan. Jälleen kerran Thompson sai minut kiinnostumaan aiheista, joille yleensä lähinnä kohauttelen harteitani silmissäni tyhjä katse: urheilu, politiikka.. Ja vieläpä neljäkymmentä vuotta vanha sellainen!

Thompsonin kirjoitustyyliä on verrattu kubismiin: hän rikkoo kaikkia sääntöjä. Gonzo-journalismin isä kirjoittaa Nixonista ihmissusikauhukertomuksen, vertaa Jimmy Carteria keväiseen lepakkoon, käyttää aiheesta eksymistä tyylikeinona, ja kertoo yksityiselämästään asioita, joista voisi joutua vankilaan.

Ei ole salaisuus, että tämä äärikäyttäytymiseen taipuvainen kulttihahmo rakasti alkoholia, aseita ja huumeita. Minusta Thompson onkin parhaimmillaan turvallisen etäisyyden päästä tarkasteltuna, aivan kuten valkohait ja tiikeritkin. Hän oli hauska, älykäs ja kiehtova, mutta myös turmeltunut ja arvaamaton. Hunterin poikkeuksellinen elämä päättyi itsemurhaan yhdeksän vuotta sitten. Pitkästymistä vihaava ja energinen mies ei kestänyt vanhuuden mukanaan tuomia vaivoja.

The true voice of Thompson is revealed to be that of American moralist ... one who often makes himself ugly to expose the ugliness he sees around him.
-Hari Kunzru

Suuri Hainmetsästys on melkoinen nostalgiatrippi 1970-luvun Amerikkaan. Aikaan, jolloin mojo-lennätin korvasi internetin, uutisen leviämiseen läpi mantereen kului kokonainen päivä, ja Motorolan 24-tuumainen väri-tv vaikutti valtavan suurelta.

Kaiken tämän vauhdikkaan elämäntavan takaa löytyi myös vakavasti otettava poliittinen toimija, jonka hautajaisiin saapuivat mm. demokraattien entiset presidenttiehdokkaat George McGovern ja John Kerry.
-Erkki Tuomioja

BONUS:

Pieni Hunter-hakemisto

Aamiainen: "Haluan syödä aamiaista yksin ja hyvin harvoin ennen puoltapäivää. Ruokaa täytyy olla aina massoittain: neljä bloody marya, kaksi greippiä, pannullinen kahvia, täytettyjä ohukaisia Rangoonin tapaan, neljänneskilo makkaraa, pekonia tai suolalihaa pilkotun chilipippurin kera, espanjalainen munakas tai munia a la Benedict, litra maitoa, paloiteltu sitruuna mausteeksi, pala limettipiirakkaa tai jotain vastaavaa, kaksi margaritaa ja kuusi viivaa parasta kokaiinia jälkiruoaksi.. Tämän kaiken kimppuun pitäisi käydä ulkosalla, auringonpaisteessa ja mieluummin täysin alasti."

Ahma: "..hyvin vähäiseksi jääneessä kanssakäymisessäni paikallisen virkavallan kanssa minua kohdeltiin kuin jonkinlaista ahman ja erakon puolihullua ristisiitosta, joka oli vain paras jättää rauhaan niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista."

Amerikkalaiset: "..olemme oikeasti 220-miljoonainen porukka käytettyjen autojen kauppiaita, joilla on riittävästi rahaa ostaa aseita, eikä mitään omantunnontuskia tappaa kaikkia ihmisiä, jotka yrittävät tehdä olomme epämukavaksi."

Ammattilaisnyrkkeily: "Kukaan, joka on istunut etupenkissä, parin metrin päässä kehästä ja kuunnellut etovia jymähdyksiä, rysähdyksiä ja vaikerointia kahden epätoivoisen, ylikierroksilla jytistävän jättiläisen käydessä toistensa kimppuun kuolonkamppailuun ryntäävien bitbullterrierien lailla, ei voi koskaan unohtaa kokemaansa."

Aspen: "Kaupungin nimi on yleisellä kansanäänestyksellä muutettava Aspenista Läskikaupungiksi. Tämä estäisi ahnehtijoita, maanraiskaajia ja muita ihmisenmuotoisia sakaaleita hyötymästä Aspen-nimestä."

Aspen-tekniikka: "Tässä on Aspen-tekniikaksi kutsutun politiikanteon ydin: se ei jättäydy järjestelmän ulkopuolelle eikä liioin työskentele sen sisältä käsin.. vaan haastaa järjestelmän kääntämällä sen voiman sitä itseään vastaan.."

Demokraattinen valtio: "...demokraattisessa valtiossa ihmiset yleensä saavat juuri sellaisen hallituksen kuin ansaitsevat. -Adlai Stevenson"

Elintärkeä: "Tupakointi, ryyppääminen ja törkeä kielenkäyttö eivät ole pelkästään luonnollinen asia minulle, ne ovat elintärkeä osa luonnettani.."

Helppo homma: "Olisi varmaankin ollut yhtä helppo homma saada Rubinista irti muuta kuin mahtipontista hevonpaskaa ja korkealentoista hölynpölyä kuin yrittää varastaa lihaa vasarahailta."

Gonzo-journalismi: "Se on raportoinnin tyyli, joka perustuu William Faulknerin ajatukseen siitä, miten paras kaunokirjallisuus on paljon todempaa kuin mikään journalismi - ja tämän ovat parhaat journalistit aina tienneet."

Hirviö: "Eilisiltaisesta keskustelusta tri Squanen kanssa sain sellaisen vaikutelman, että Thompsonin kammiossa viettämä aika on ollut henkilökunnalle erittäin epämieluisaa. 'En millään tajua miksei hän vain kuihtunut ja kuollut pois', Tri Squane totesi minulle. 'Ainoastaan hirviö voi selvitä noin pahasta onnettomuudesta.' Vaistosin pettymystä hänen äänessään.."

Hubert Humhrey: "Tämä mädäntynyt epärehellinen vanha sekopää ilmestyi televisioruutuun auringon noustessa ja kaakatti kuin amyyliä itsensä täyteen ahtanut kana."

Huumeratsia: "Matkalla baariin hän huomautti, että näytin houkuttelevalta huumeratsian kohteelta. Lampaannahkaliivit eivät kuulemma olleet kova sana Bostonissa nykyään."

Hätääntyneiden lampaiden kansakunta: "Sikojen hallitsemassa valtiossa porsaat kiipeävät kohti yläluokkaa - ja me muut olemme kusessa, kunnes saamme ryhdistäydyttyä. Se ei ole tärkeää siksi, että meidän tarvitsisi välttämättä voittaa, vaan siksi, ettemme häviäisi kaikkea. Olemme sen velkaa itsellemme ja rampautuneelle käsitykselle itsestämme jonakin parempana kuin hätääntyneiden lampaiden kansakuntana.."

Iso-Ed: "Iso-Edille työskentely oli vähän samanlaista kuin jos olisi ollut lukittuna holtittomasti vyöryvään tavaravaunuun 100-kiloisen häijyn vesirotan kanssa."

Jimmy Carter: "..ja käännyin ympäri huomatakseni, että Jimmy Carter syöksyy minua kohti hampaat irvessä, silmät villisti punoittaen valmiina iskemään kuin keväinen lepakko.."

Jätesäkki: "..Humphrey oli mielipidemittausten mukaan saamaisillaan niin pahasti köniinsä, että hänet jouduttaisiin poistamaan osavaltiosta jätesäkissä."

Jääpalat: "..hain pysäköintipaikalta jeeppini ja ajoin sen verannalle pienten puiden muodostaman aidan läpi. Pysäköin auton suoraan baaritiskin eteen ja osoitin järkyttyneelle baarimikolle, että halusin takaistuimen täyteen jäätä."

Karikatyyri: "He olivat eläviä karikatyyrejä valkoisesta roskajoukosta, joka mellasti vierailla rannoilla."

Kirjoittaminen: "Vielä viimeinen tärkeä seikka, jonka Pelosta & Inhosta voi tässä vaiheessa sanoa on se, että sitä oli hauska kirjoittaa, ja tämä on harvinaista - ainakin minulle, jolle kirjoittaminen on aina ollut kaikkein inhottavinta työtä. Naimisen kanssa taitaa olla vähän sama juttu, se on hauskaa vain harrastelijoiden mielestä."

Kyynelkaasu: "Joo, suihkutin kyynelkaasua tarjoilijan päälle. Hän oli äreä paskiainen, ja arvelin, että annos kaasua tekisi hänelle hyvää - ja meille myös."

Lakimies: "Miksi ruumisvaunujen hevonen hirnahtelee vetäessään lakimiestä hautuumaata kohti? -Carl Sandburg"

"Ensimmäiseksi, tappakaamme kaikki lakimiehet. -William Shakespeare, Henrik VI"

Lehdistöbussista myöhästyminen: "Lämpötila on aina pakkasen puolella, katuja pyyhkii lumimyrsky, joka on ajanut taksitkin etsimään suojaa ja juuri kun uhri muistaa jättäneensä lompakkonsa päällystakin taskuun, joka on lehdistöbussissa, hänen vatsansa kääriytyy kasaan äkillisen myrkytyskohtauksen kourissa. Ja kun hän ryömii pitkin katua polvillaan oksennuskohtauksen ravistellessa hänen kehoaan, inhottavat poliisit nappaavat hänet, antavat reippaan pamputuksen ja heittävät hänet putkaan, missä paikalliset puliukot raiskaavat häntä vuorotellen pitkin yötä. Näitä tarinoita kiertelee suusta suuhun tusinoittain.."

Liikenneruuhka: "Kun toinen tunti ruuhkassa alkoi lähestyä loppuaan, minä olin jo niin raivona, että katkaisin vuokratun Mustangini ohjauspyörän yläkaaren ja räjäytin vesipumpun kaasuttamalla moottoria täysillä. Jätin lopulta koko rojun pientareelle parin kilometrin päähän Newport Beachin liittymästä."

Muhammad Ali: "Hänellä oli erikoinen huumorintaju ja itsensä tiedostamisessa hän oli mennyt niin pitkälle, että hän tuntuu ajoittain leijailevan jossain egomanian ja aidon haavoittumattomuuden välisessä hermostuneessa tyhjiössä."

Mutanttienergia: "Sekä poliitikot että panttilainaajat ovat tuomittuja elämään kuin narkkarit; he ovat koukussa omien selittämättömien addiktioidensa tuottamaan mutanttienergiaan."

Ongelma: "..yhden ongelman ratkaiseminen poistaa vain yhden kerroksen pulmien sipulista ja paljastaa uuden ja entistä aremman vaikeuksien kerrostuman."

Onni ja rauha: "Ja olen tottunut elämään sen ajatuksen kanssa, että en myöskään tule koskaan löytämään onnea ja rauhaa. Mutta niin kauan kun tiedän, että minulla on hyvät mahdollisuudet saada hetkittäin kokea jompaakumpaa, olen valmis pärjäämään kohokohtien välisen ajan jotenkuten."

Paholaisrausku: "..tunsin itseni kahden tonnin paholaisrauskuksi joka loikkii yli koko Bengalinlahden."

Paskasade: "Matkustin Washingtoniin hänen (Nixon) virkaanastujaisiinsa toivoen suunnatonta paskasadetta, joka hakkaisi Valkoisen talon päreiksi. Sellaista ei kuitenkaan tullut: ei paskasadetta, ei oikeudenmukaisuutta... ja Nixon oli lopulta vallassa."

Perverssi vaisto: "Toisaalta kyse voi aivan yhtä hyvin olla samasta yksinkertaisesta ja perustavanlaatuisen perverssistä vaistosta, joka saa jäniksen odottamaan viime tinkaan, ennen kuin säntää kaahaavan auton editse tien poikki."

Poliittinen journalismi: "Politiikasta kirjoittaminen on julmaa, epäterveellistä puuhaa, jossa kirjoittaja tarvitsee kahdeksan yhdeksän paukkua päästäkseen vauhtiin.."

"Yritettyäni yli kymmenen vuotta suhtautua politiikkaan ja poliitikkoihin ammattilaisen ottein, olen lopultakin tullut siihen vääjäämättömään tulokseen, että on täysin mahdotonta - vaikka olisit kemoterapialääkäri, jolla on mahdollisuus saada käsiinsä kaikkia laillisia ja laittomia huumeita ja jolla on hybridihain ruumiinrakenne ja yhtä terävät aivot kuin Sloat-timatti - toimia poliittisena lehtimiehenä.."

Rappio: "Tämä oli täydellisen rappion näyttämö ja minä tunsin olevani kotona täällä."

Rentoutuminen: "..joten minulle jäi hieman aikaa rentoutua ja olla ihmisiksi. Täytin kylpyammeen kuumalla vedellä, kytkin nauhurin ammeen vieressä olevaan pistorasiaan ja oleilin kaksi tuntia höyrypilvessä. Kuuntelin Rosalie Sorrelsia ja Dough Sahmia, pureskelin laiskasti LSD:tä ja lueskelin Sigmund Freudin kirjoituksia kokaiinista."

Richard Nixon: 

"Nixon tulee olemaan synonyymi häpeälle, korruptiolle ja epäonnistumiselle."

"En ikinä ostaisi Nixonilta käytettyä autoa, paitsi jos hän olisi kännissä."

"Minulle Nixon on aina edustanut täydellistä huumorintajuttomuutta; en pysty kuvittelemaan hänen nauravan millekään, paitsi ehkä alaraajahalvaantuneelle, joka haluaisi äänestää demokraatteja, muttei aivan ylety äänestyskoneen vipuun."

"Nixon on se, joka edustaa pimeää, myrkyllistä ja parantumattoman väkivaltaista puolta amerikkalaisessa mielenlaadussa, jota maapallon miltei jokainen maa on oppinut pelkäämään ja halveksumaan. Meidän Barbie-nukkepresidentillämme on Barbie-nukkevaimo ja laatikollinen Barbie-nukkelapsia, mutta hän on myös amerikkalainen vastine hirviömäiselle Mr. Hydelle. Hän vetoaa meissä kaikissa asuvaan ihmissuteen; hän on öykkärimäinen ja petomainen niljake, joka muuttuu sanoinkuvaamattomaksi olennoksi raatelukynsineen ja syylineen aina kun kuu tulee liian lähelle..

Kellon lyödessä kaksitoista keskiyöllä Washingtonissa kuolaava punasilmäinen peto, jolla on ihmisen jalat ja jättimäisen hyeenan pää, ryömii Valkoisen talon eteläsiivessä sijaitsevan makuuhuoneensa ikkunasta ja hyppää viidestätoista metristä pihanurmelle.. pysähtyy kuristamaan vahdissa olevan kiinanpystykorvan ja ryntää sitten pimeyteen.. kohti Watergatea"

Rubert Hunphrey: "Petollinen ja aivovammainen vanha korppikotka"

Sudet: "Meistä saattaa alkaa tuntua siltä, että olemme kuin hyvä paimen, jonka eräs suippokorvainen herrasmies on suostutellut hankkiutumaan eroon ärhäkästä mutta sisukkaasta lammaskoirasta vain siksi, että sen turkissa oli vähän kirppuja, ja ennen pitkää sudet ovat jälleen porteillamme."

Suosiomyrsky: "Älkää huoliko pojat, me kyllä kestämme tämän suosimyrskyn ja nousemme taas vihatumpina kuin koskaan. -Saul Alinsky henkilökunnalleen vähän ennen kuolemaansa heinäkuussa 1972."

Symboli: Seriffin-kampanjaani varten valitsen symbolikseni joko kammottavasti epämuodostuneen kyklooppipöllön tai kaksipeukaloisen nyrkin, joka puristaa peyote-nappia. Jälkimmäinen on myös yleisen strategia- ja järjestäytymisseuramme Liha-Opossumin Urheilijoiden symboli."

Syvänmerenkalastus: "Jälkeenpäin ajatellen ainoa tunteeni syvänmerenkalastusta kohtaan on täydellinen, syvällinen inho. Hemingway oli oikeassa tullessaan siihen tulokseen, että ainoa oikea väline hain kalastukseen on .45-kaliiperinen konepistooli, mutta maalien suhteen hän oli mielestäni väärässä. Miksi ammuskella viattomia kaloja, kun todelliset syylliset kulkevat vapaina laiturilla ja vuokraavat veneitään 140 dollarilla päivässä juopuneille typeryksille, jotka kutsuvat itseään 'urheilukalastajiksi'?"

Syyllisyydentunne: "..kuten Gregg Allman sanoo: 'Olen tuhlannut niin paljon aikaa... syyllisyydentunteisiin...'"

Totuus: "Jos olisin kirjoittanut kaikki ne totuudet, jotka olin viimeisen kymmenen vuoden aikana saanut selville, viruisi kuutisensataa ihmistä - minä mukaan lukien - vankiloissa Riosta Seattleen. Absoluuttinen totuus on hyvin harvinainen ja vaarallinen kauppatavara ammattimaisessa lehtityössä."

"Älä seuraa liian lähellä totuuden kannoilla, ettei se käänny ja sivalla sinulta hampaita kurkkuun. -George Herbert, Jacula Prudentum"

Turhautuminen: "Tämä puoliksi sekava turhautuminen pani minut lopulta kuljeskelemaan pitkin laituria etsimässä jotakuta, joka suostuisi viemään minut ja Bloorin yöllä ihmissyöjähaita kalastamaan."

Unettomuus: "Kun ajattelin vuosien mittaista kokemustani, uskoin pystyväni toimimaan huipputeholla ainakin väliaikaisesti kahdeksan- tai yhdeksänkymmenen unettoman tunnin jälkeenkin."

Valkoisen talon viholliset -luettelo: "..pahempaa oli ainoastaan se vammauttavaa kuvotusta aiheuttava törkeys, ettei nimeäni ollut kelpuutettu pahamaineiselle Valkoisen talon viholliset -listalle." "Kun seuraava Valkoisen talon viholliset -lista julkaistaan, haluan olla listalla. Poikani ei ikinä anna minulle anteeksi - kymmenen vuoden päästä - jos en pysty puhdistamaan nimeäni, ja se onnistuu vain kuulumalla virallisesti niiden ihmisten joukkoon, joita Richard Milhous Nixon pitää vaarallisina."

Vietnamin sota: "..mikä osaltaan selittää muiden asioiden ohella sen, miksi 25 000 nuorta amerikkalaista kuoli turhan takia Vietnamissa sillä välin kun Nixon ja hänen aivoriihensä yrittivät keksiä, miten myöntää, että koko homma oli alusta pitäen yhtä suurta erehdystä."

Villieläin: "Menin demokraattien puoluekokoukseen journalistina ja tulin takaisin raivoavana villieläimenä."

White Rabbit: "Vedän mielelläni pään täyteen meskaliinia ja väännän vahvistimeni sataankymmeneen desibeliin saadakseni annoksen White Rabbitia, kun aurinko nousee lumihuippujen ylle mannerlaattojen rajalla."

Ystävät: "Useimmat ystäväni tekevät kummallisia asioita, joita en täysin ymmärrä - ja muutamaa häpeällistä poikkeusta lukuun ottamatta toivotan heille onnea yritykseen. Kuka minä olen loppujen lopuksi sanomaan kenellekään, ettei hänen pitäisi muuttaa nimeään Oliver Highksi, hankkiutua eroon perheestään ja liittyä seattlelaiseen satanistikulttiin? Tai riitelemään toisen ystävän kanssa, kun tämä haluaa ostaa kertalaukaisevan Remington Fireballin voidakseen ampua kyttiä turvallisen välimatkan päästä? Tehkööt kuten oikeaksi kokevat, se on minun kantani."

Kirjatilaus CDON:ilta

Hunter S. Thompson, tuo pimeän puoleni toteemieläin

Hain juuri kirjapaketin postista. Olin tilannut gonzojournalismin isän, Hunter S. Thompsonin Suuri Hainmetsästys -tiiliskiven (1979/2010) ja joululahjaksi menevän Maailman parhaat luontokuvat -kirjan (2013). En voinut vastustaa kiusausta, vaan avasin paketin heti autoon päästyäni. Suuri Hainmetsästys oli juuri niin paksu kuin olin toivonutkin, ja iloitsin jo etukäteen siitä, että saan lukea sen. Kotimatkan kirja matkusti sylissäni. 

Aiemmin olen lukenut Thompsonilta Pelon Valtakunta-, Helvetin Enkelit- ja Rommipäiväkirja -teokset. Pidin kaikista. Thompsonin älykkyys, räjähtävä energisyys ja anteeksipyytelemätön paheellisuus ja rohkeus ovat aina vetäneet minua vahvasti puoleensa. Viestintätieteilijänä ja freelancer-toimittajana arvostan Thompsonia tietenkin myös ammatillisesti. Olen katkera vain siitä, että en ole vielä saanut haalittua käsiini Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -kirjaa, koska painos on ilmeisesti lopussa. Elokuvan olen toki katsonut monesti. Siitä ei koskaan nauramatta selviä.   

Hunterista sanottua

Thompson oli hurmaava ja ritarillinen Etelän herrasmies. Hän oli hilpeä pojanviikari. Totuudenetsijä. Hän oli hypersensitiivinen tyyppi, joka näki totuuden valheiden takana, valheiden jotka olemme tottuneet nielemään. Hunter oli nero, jonka tekemä vallankumous kirjoittamisessa vastasi Marlon Brandon tekemää mullistusta näyttelemisessä; hän oli yhtä merkittävä, oleellinen ja arvokas kuin Dylan, Kerouac ja Rollarit.

-Johnny Depp

Thompsonin ajatukset ovat häikäiseviä ja kunnioitettavia - kubismin kirjallisia vastineita: kaikki säännöt rikotaan.

-Kurt Vonnegut Jr

Thompson viihdyttää; hän pelottaa; hän flirttailee tuhon kanssa. Hän tavoittaa olennaisen.

-WASHINGTON POST

Joululahjan saaja ei lue blogiani, joten uskallan paljastaa tämän täällä.
Kirjan nopeasti selanneena en voi kuin todeta, että kuvat ovat
kerrassaan upeita. Suosittelen.

Rommipäiväkirja, Hunter S. Thompson

Jo 1960-luvulla kirjoitettu Rommipäiväkirja julkaistiin vasta
vuonna 1998.  Tarina on fiktiivinen, mutta se perustuu
vahvasti Hunter S. Thompsonin omiin kokemuksiin.

"Tuo tämäniltainen juttu voi karata käsistä.. 

Ainakin toivon niin."

Hunterin S. Thompsonin (1937-2005) persoonassa on jotain tavattoman kiehtovaa. Hunter oli älykäs, tarkkanäköinen ja oikealla tavalla vihainen mies, jonka olemus huokui kahlitsematonta energiaa. Nämä piirteet tulivat esille erityisesti aiemmin lukemissani kirjoissa Helvetin enkelit ja Pelon valtakunta. Nyt lukemani, 1950-luvun Puerto Ricon San Juaniin sijoittuva Rommipäiväkirja oli niihin verrattuna melko rauhallisesti kirjoitettu.

Ok, mukana oli kyllä esimerkiksi tämä kohtaus:

Olin yhä tajuissani, ja tietoisuus siitä, että minua potkittiin kuoliaaksi Puerto Ricon viidakossa yhdentoista dollarin ja viidenkymmenen sentin takia, täytti minut sellaisella kauhulla, että aloin kirkua kuin eläin.

-Tällaiset kohdat olivat kuitenkin pääsääntöisesti melko harvassa. Kerrontatyyliltään kirja oli nimensä mukaisesti päiväkirjamainen: Lueteltiin, mitä juotiin ja syötiin ja missä, millaisia lehtikeikkoja tehtiin, ja niin edelleen. Pitkälti Hunter myös vain tarkkaili ympäristöään ja mietti: "Mitä minä teen täällä?".

Juoni tiivistyi vasta kirjan loppupuolella. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tarina muuttui kiinnostavaksi sivun 159 paikkeilla, jossa Hunter totesi: "Tuo tämäniltainen juttu voi karata käsistä.. Ainakin toivon niin."

Vähemmän pisteitä= parempaa luettavaa

Hunterille tyypillisiä, tarkkanäköisiä, taidokkaasti ja rönsyilevästi ilmaistuja ajatuksia lauottiin liian harvoin. Tähän liittyen haluan kuitenkin esitellä tämän poikkeuksellisen hyvän kohdan:

Heittelimme lyhyitä syöttäjä keskustan yli ja pitkiä leijoja sivurajaa pitkin, ja jonkin ajan kuluttua minusta alkoi tuntua siltä, etä suoritimme jotain pyhää rituaalia, kaikkien nuoruudenlauantaidemme uudelleenvahvistamista - karkotettuina, eksyneinä ja eristettyinä nuoruutemme peleistä ja juopuneista stadioneista, melun tuolle puolen ja sokeina niiden iloisten spektaakkelien valheellisuudelle - siinä minä nyt olin, pilkattuani vuosia amerikkalaista jalkapalloa ja kaikkea mitä se edusti, autiolla Karibian hiekkarannalla, juoksemassa hölmöjä syöttökuvioita aidon korttelipallofanaatikon antaumuksella.

-Minä nautin suunnattomasti juuri tällaisista lennokkaista ja hengästyttävän pitkistä lauseista. Minulle Hunter on parhaimmillaan juuri tällaisena. Tässä kirjassa tällainen flow oli valitettavasti harvinaista herkkua, ja pääosin kerronta vaikutti hieman laiskalta. Sanoisinkin, että jos haluaa tutustua Hunter S. Thompsonin kirjoihin, ei kannata aloittaa Rommipäiväkirjalla. Se kannattaa lukea vasta lopuksi, niin sanottuna bonuksena, jos piti muusta tuotannosta.

Nuori Hunter.

Hunterin herkempi puoli

Nostan tämän kirjan parhaimmaksi ja mieleenpainuvimmaksi kohtaukseksi hyvin epähuntermaisen kohdan, joka toi unenomaisella ja haikealla tunnelmallaan mieleen enemmänkin Sofia Coppolan elokuvat:

Sitten huomasin kaksi toisiinsa kietoutunutta ihmistä lähellä riuttaa. Tunnistin Yeamonin ja tytön, joka oli ollut samassa koneessa kanssani. He olivat alasti ja seisoivat vyötäröään myöten vedessä, tytön jalat Yeamonin lantion ympärillä ja kädet tämän kaulalla. Tytön pää oli taaksepäin kallellaan ja hänen hiuksensa valuivat hänen takanaan ja kelluivat vedessä kuin vaalea harja.

Aluksi luulin näkeväni harhoja. Näkymä oli niin idyllinen, että järkeni kieltäytyi hyväksymästä sitä. Minä vain seisoin paikallani ja katselin. Yeamon piteli tyttöä kiinni lanteilta ja keinutti tätä hitaissa kaarissa puolelta toiselle. Sitten kuulin äänen, pehmeän, iloisen kiljahduksen, kun tyttö levitti kätensä kuin siivet.

Silloin lähdin pois ja ajoin takaisin Jesus Lopo -kaupalle. Ostin pienen pullon olutta viidellätoista sentillä, istuin ulos penkille ja tunsin itseni vanhaksi mieheksi. Näky, jonka olin juuri todistanut, toi mieleen paljon muistoja - ei asioista, joita olin tehnyt, vaan asioista, joita en ollut onnistunut tekemään, tuhlatuista tunneista ja turhauttavista hetkistä ja iäksi hukatuista tilaisuuksista, koska aika oli syönyt niin ison osan elämästäni enkä koskaan saisi sitä takaisin. Kadehdin Yeamonia ja säälin itseäni samaan aikaan, koska olin nähnyt hänen kokevan hetken, joka sai minun onneni vaikuttamaan mitättömältä.

Rommipäiväkirja-elokuva

Rommipäiväkirjasta on tehty myös elokuva, joka ilmestyi vuonna 2011. Se ei noudattele kirjan juonta orjallisesti (ja miksi pitäisikään, ovathan elokuva ja kirja kaksi eri diskurssia), mutta on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Rommipäiväkirja-elokuvan pääosan näytteli Johnny Depp. Itse olen assosioinut Johnnyn Hunteriksi jo vuosia, tekihän Johnny suorastaan ikimuistoisen roolityön Hunterina elokuvassa Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa. En tule koskaan unohtamaan kohtausta, jossa Hunter/Johhny herää vettä lainehtivasta ja täysin tuhotusta hotellihuoneesta jättimäinen matelijan tekohäntä takapuolessaan.
-Jos nauruun voisi kuolla..

Johnny Depp ja Hunter S. Thompson olivat hyviä ystäviä myös tosielämässä. Hunter oli Johnnylle tietynlainen mentori.