Bridget Jones: Vauvapäiväkirja, Helen Fielding

Kun adaptaatio ajaa alkuperäisteoksen ohitse

Olen ollut Helen Fieldingin luoman ikisinkku Bridget Jonesin fani 2000-luvun alusta asti. Pidin kovasti jopa siitä monien teilaamasta Mad About the Boy -kirjasta, joka sijoittuu ajallisesti kauemmas rakkaan (anti-)sankarittaremme tulevaisuuteen, kuin tämä nyt lukemani Bridget Jones: Vauvapäiväkirja (Bridget Jones's Baby, julk. 2016). Mutta mitä ihmettä? Kesti neljä vuotta uuden Bridget Jones -kirjan julkaisun jälkeen, ennen kuin minä luin sen? Kuinka tämä on edes mahdollista! 

Jotenkin tuntuu, että aika on ajanut ohi Bridget Jonesista, ainakin kirjallisessa muodossa. Omastakin DVD-hyllystäni toki löytyy myös se uusin Bridget Jones's Baby -elokuva, ja olen katsonut sen jo kauan sitten muutamaankin kertaan, kuten kaikki Bridget Jones -elokuvat. Ja silti: itse kirja oli lukematta näin pitkään. Outoa. Syytän tästä osittain väitöskirja- ja työkiireitäni, mutta sanonpa silti myös sen, että havaintojeni perusteella tämä kirja taisi jäädä aikoinaan markkinoinnissa muiden, "kuumempien" teosten jalkoihin, ja se ei siksi ole yksinkertaisesti vain osunut lukututkaani. Lisäksi, ja ennen kaikkea, tämä kirja on jäänyt siitä tehdyn elokuvan jalkoihin. Ja syystä.

Melko harvoin kuulee tapauksista, että elokuva-adaptaatio olisi alkuperäiskirjaa selvästi parempi. Nyt niin kuitenkin pääsi käymään. Pidin elokuvasta enemmän kuin kirjasta. Bridget Jones -elokuva-adaptaatioihin on tunnetusti aina tehty melko isoja muutoksia alkuperäisteoksiin verrattuna, ja niin nytkin. Muun muassa toinen isäehdokas oli elokuvassa eri kuin kirjassa, ja tämä muutti juonta merkittävästi, samoin esimerkiksi Bridgetin ystävien elämäntilanteet olivat hyvin erilaiset elokuvassa. Aiempien Bridget Jones -adaptaatioiden muutokset eivät kuitenkaan häirinneet minua lainkaan näin pahasti kuin nyt, koska a) ne eivät olleet näin isoja ja b) olin lukenut kirjan ensin.

Tuntui jotenkin kieroutuneelta lukea elokuvasta merkittävästi eroava kirjaversio vasta viimeisenä, ja pitää siitä vähemmän, kuin elokuvasta. Tämä soti pahasti sisäistä kirjanörttiäni vastaan, ja hämmensi minua syvästi. Voisinkin sanoa, että tämä on omalla kohdallani kauhuesimerkki siitä, miten pahasti erilaiset kirja- ja elokuvaversiot samasta tarinasta voivat häiritä toisiaan. Se siitä monimediaisen tarinamaailman ihanuudesta..

Lopuksi haluan sanoa vielä tämän: Vauvapäiväkirja oli rytmiltään ja perusvireeltään tuttua Bridgetiä, mutta tarina tuntui jotenkin heppoiselta ja väärältä (kiitos, elokuva, kiitos!). Tästä vain puuttui se jokin. Kirjan aiempiin osiin verrattuna lyhyt sivumäärä antoi myös tunteen, että nyt raapaistiin vain pintaa, ja kirjailija ei antanut kaikkeaan. Tästä olisi voinut saada niin paljon enemmänkin irti, olihan tarinan perusasetelma mitä herkullisin. Suoraan sanottuna minusta tuntui, että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä elokuva-adaptaatio sukelsi tarinaan hyvällä tavalla syvemmälle, kuin alkuperäinen kirja (Peter Jacksonin Hobitti-trilogiaa ei lasketa tähän kategoriaan).

Tämä oli minulle henkilökohtaisesti se huonoin Bridget Jones -sarjan kirja. En osaa sanoa, olisiko mielipiteeni toinen, jos en olisi nähnyt elokuvaa ensin, mutta sitä emme saa koskaan tietää.

Bridget Jones - Mad about the Boy, Helen Fielding

Mark Darcyn kuolema tuo uusimpaan Bridget Jones-
kirjaan aiempaa tummempia sävyjä, mutta kuten aina
ennenkin, Bridget pysyttelee tiiviisti ajan hermolla.

"Ei pidä koskaan, ikinä enää alkaa tekemisiin miesten kanssa. Olin kokonaan unohtanut 'miksei hän soita' -painajaisen!"

Jos minulta kysytään, on Helen Fieldingin kauan odotettu Bridget Jones -jatko-osa, Mad About The Boy (julk. 2013), yksi kiinnostavimmista uutuuskirjoista vuosiin. Muistan edelleen, miten samaistuin, liikutuin ja nauroin vedet silmissä kahden ensimmäisen Bridget-teoksen parissa 2000-luvun alussa. Noiden chick-lit - genren kulmakivien lukeminen oli kuin pitkä ja intiimi keskustelu rakkaan ystävän kanssa:

Mad about the Boy jatkoi pohjimmiltaan tutuilla linjoilla, vaikka Bridgetin maailmassa olikin tapahtunut suuria muutoksia sitten Bridget Jones - Elämä jatkuu -romaanin (julk. 2000) onnellisen "he saivat viimein toisensa" -lopun jälkeen. Sillä vaikka 51-vuotias leski-Bridget onkin vaihtanut savukkeet juustoraasteen ahmimiseen, flirttailee sähköpostin sijasta Twitterissä, ja pelkää lemmikkien sijaan lasten syövän hänen ruumiinsa yllättävän kuoleman sattuessa kohdalle, on moni asia edelleen ennallaan: paino on ikuinen huolenaihe, ystävät toimivat ihmissuhdekonsultteina, ja tilannekomiikkaa riittää vaikka muille jakaa. 

Ja kuten aina ennenkin: kirjan juoni noudattaa Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo -tarinaa sangen uskollisesti. Tähän liittyikin minun silmissäni tarinan ainut merkittävä heikkous: arvasin jo satoja sivuja ennen kirjan loppua, kenen kanssa Bridget lopulta päätyy yhteen. Kyllä vain: juuri sen alussa hieman etäisen, mutta ehdottoman kunnollisen alfauroksen kanssa.

Tästä puutteesta huolimatta viihdyin Bridgetin matkassa tälläkin kertaa kerrassaan erinomaisesti. Varsinkin, kun Bridgetin elämään saapui tarinan aikana monia uusia ja värikkäitä tuttavuuksia, kuten nyt vaikkapa tämä naapurissa asuva, lievästi sanottuna räiskyväluonteinen äiti, josta Bridget toteaa: "..minun on pakko ystävystyä tuon naisen kanssa":

Äkkiä vastapäisen talon yläkerran ikkuna lennähti auki, ja ulos sinkosi kaksi pleikkarin ohjainta, jotka lävähtivät roskiksen viereen. 

Parin sekunnin päästä ulko-ovi heilahti selälleen, ja boheemi naapuri ilmestyi näkyviin asunaan pörheänpinkit aamutossut, viktoriaaninen yöpaita ja pieni knalli ja kantamuksenaan sylintäysi läppäreitä, iPadeja ja iPodeja. Hän hoiperteli portaita alas ja sulloi kapistukset roskakoriin vanavedessään poikansa ja kaksi pojan kaveria, jotka valittivat: "Eeeeii! Ei olla päästy tasoa loppuuuuun!"

"..Teidän ikäisenne lapset Intiassa pärjäävät oikein hyvin katulapsina", hän jatkoi. "Voitte siis vain istua siinä portailla, ja sen sijaan että valjastaisitte KAIKEN AIVOKAPASITEETTINNE siihen, miten pääsette seuraavalle tasolle MINECRAFTISSA, voitte suunnata sen miettimään sitä miten minä MUUTTAISIN MIELENI ja päästäisin teidät takaisin sisään. Älkääkä uskaltako koskea tuohon roskapönttöön tai ilmoitan teidät NÄLKÄPELIIN."

- Kiitos että palasit, Bridget! Jään odottamaan Mad about the Boy -elokuvaa innolla. Toivottavasti kirjoitukset Renee Zellwegerin ja Hugh Grantin nihkeydestä uuden Bridget-filmatisoinnin suhteen eivät pidä paikkaansa, koska tämä kirja on elokuvasovituksensa ansainnut.