Vanhan rouvan lokikirja, Kyllikki Villa

Kiireettömyyden ylistys

Kuuntelin Kyllikki Villan (1923-2010) Vanhan rouvan lokikirjan (julk. 2004) ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten, ja tuolloin ihastuin tähän lempeään matkatarinaan siinä määrin, että oli vain ajan kysymys, milloin tarttuisin siihen uudestaan. Maailmanmatkaajana, kirjailijana ja kääntäjänä tunnettu Villa nousi suuren yleisön suosioon juuri tämän, Vuoden 2004 Matkakirjaksikin valitun Vanhan rouvan lokikirjan ansiosta. 

Tässä teoksessa 73-vuotias Villa tekee kuukausia kestävän, yksinäisen rahtilaivamatkan, ja jakaa kaiken, myös tylsät, surulliset tai hermostuttavat hetket lukijansa kanssa. Välillä pakkaaminen ahdistaa, laiva on liian rähjäinen, tai Kyllikki kaatuu ja loukkaa itsensä voimakkaan mainingin riepotellessa alusta. Eteenpäin kuitenkin aina jatketaan, vaikka hiukan pelottaisikin.

Paitsi aiheet, myös itse kieli on hyvin autenttista ja tajunnanvirtamaista kaikkine rosoineen, koska kirja pohjautuu Villan kasettinauhurille sanelemiin monologeihin. Lopputuloksena on yksi inhimillisimmistä kirjaelämyksistä, mitä olen koskaan kokenut. Editointi on minimissä. Tällaisiahan me kaikki pohjimmiltaan olemme: iloitsemme, pelkäämme, ikävöimme, haaveilemme ja joitakin asioita mietimme yhä uudelleen ja uudelleen. Katkeraksi Villa ei kuitenkaan heittäydy; hän kertoo toistuvasti, miten kiitollinen on kaikista kohtaamistaan ystävällisistä ja avuliaista ihmisistä.

Päällimmäiseksi Villan lokikirjasta jää mieleen kiireetön ja pohdiskeleva tunnelma. Meri rauhoittaa ja rentouttaa, läheisiin pidetään yhteyttä lähinnä kolikkopuhelimista harvakseltaan tehdyillä soitoilla, ja päivät kuluvat verkalleen kirjoja lukien ja muiden matkustajien kanssa maailmaa parantaen. Maissa käydään lähinnä hoitamassa pakollisia asioita. Tämä poikkeuksellisen hidas ja rauhallinen tapa matkustaa herätti minussa suurta mielenkiintoa ja ihailua. Voisinpa itsekin tehdä joskus samanlaisen irtioton!

Villalta ilmestyi myöhemmin vielä kaksi muutakin matkapäiväkirjaa: Pakomatkalla: toinen lokikirja (julk. 2007) ja Myrskyssä - kolmas lokikirja (2010).  Niitä en ole vielä lukenut, mutta aion ehdottomasti korjata asian.

Kesäkirja, Tove Jansson

Mustalla huumorilla ja myymäisellä kurittomuudella höystetty tarina isoäidistä ja lapsenlapsesta

Aion nyt olla täysin rehellinen. Luulin, että tässä kaukolainana tilatussa Tove Janssonin Kesäkirjassa (Sommarboken, 1973) olisi muumeja. Ja petyin, kun niitä ei ollut. Pitkään esimerkiksi ajattelin, että kannen kuvassa oli Nuuskamuikkunen ja joku pikku tiuhti takaapäin kuvattuna. Oi voi.. Miten väärässä olinkaan!

Tiedän, että vanhemmalla iällään muumeihin tuskastunut Jansson ei olisi pitänyt edellä paljastamastani odotushorisontista, mutta se on totuus. Jansson on aina edustanut, ja tulee varmasti aina edustamaan minulle ennen kaikkea muumeja, vaikka hänellä oli maailmalle paljon muutakin annettavaa.

Herre Gud!

Kun pääsin yli muumittomuuden aiheuttamasta järkytyksestäni, sain pian onneksi todeta, että kirjan päähahmoissa, isoäidissä ja Sophia-tytössä, oli paljon muumilaakson hahmoistakin tuttuja piirteitä. Nuori Sophia oli yhdistelmä suorapuheista Pikku-Myytä ja neuroottista Vilijonkkaa, isoäiti taas toi mieleeni milloin muumimamman, milloin Nuuskamuikkusen, tai jo edellä mainitun Pikku-Myyn. Kaiken kaikkiaan tämä saarelle, merelliseen ympäristöön valtoimelleen päästetty, yllättävän anarkistinen parivaljakko oli ajoittain hyvinkin villi ja rääväsuinen. Esimerkiksi seuraava, sysimustaa huumoria ja yleistä kurittomuutta sisältänyt pätkä sai minut kohottamaan kulmiani huvittuneena:

- Milloin sinä kuolet, lapsi kysyi. 
Hän vastasi: "Pian, mutta sinuun se ei kuulu vähääkään".
- Miksei, kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle, ja jatkoi siitä rotkolle päin.
- Tuo on kiellettyä, huusi Sofia. 
Vanhus vastasi halveksivasti: "Tiedän. Sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta mennään joka tapauksessa. Isäsihän nukkuu, eikä saa sitä tietää."
He menivät kallion yli, sammal oli liukasta. Aurinko oli ehtinyt hyvän matkaa ylöspäin, ja nyt höyrysi kaikki. Koko saari oli täynnä utua ja hyvin kaunis. 
- Tehdäänkö sinulle kuoppa, lapsi kysyi ystävällisesti. 
"Tehdään", hän vastasi, "Iso kuoppa". Ja hän lisäsi kavalasti: "Niin iso, että me mahdumme siihen kaikki."

Kuten yllä olevasta kohdasta voi huomata, Jansson ei todellakaan sokerikuorruttanut tarinaansa. Milloin puhuttiin tekohampaista, milloin alusastioista. Ja tietenkin oli ihan pakko harrastaa myös hieman laittomuuksia, ja jäädä niistä nolosti kiinni. Niin, ja riidellä. Rumastikin.

Rauhoittavan vastavoiman tämä räkkyinen parivaljakko sai kauniista saaristolaismiljööstä. Sen tunnelmallisista ja suolantuoksuisista kuvaksista aisti selvästi Toven syvän rakkauden merta kohtaan. Tovellahan oli tapana viettää kesänsä Klovaharun saarella ulkosaaristossa, Porvoon paikkeilla, yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa.

Luin taannoin Kotilieden Tove-jutusta, että Klovaharuun oli joskus murtauduttu, ja murron aiheuttamat vauriot saivat Toven päätymään rohkeaan ratkaisuun: hän jätti mökin oven auki pysyvästi, ja mahdollisille vierailijoille kirjoitettiin ohjelappu. Näin uudet murtovauriot pyrittiin välttämään. Tämä käytäntö siirtyi myös Kesäkirjaan. Myös siinä nimittäin kirjoitetaan mahdollisille mökillä vierailijoille joukoittain ohjeita.
- Mikä ihailtava asenne! Muutenkin tämän tarinan hahmoista näkee selvästi, että heidät luonut Tove ei pelännyt elämää, ja otti sen vastaan sellaisenaan.

P.S.

Tässä pari vinkkiä teille, joille kuvaukset merestä ja/tai räväköistä vanhuksista sopivat. Nämä tulivat minulle spontaanisti mieleen Kesäkirjaa kuunnellessa:

Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan vuonna 2004 ilmestynyt Vanhan rouvan lokikirja on yksi hienoimmista äänikirjoista, joita olen koskaan kuunnellut. Sen tunnelmassa on jotain ainutkertaista. Kirjassa käännös- ja kirjoitustyötä tekevä Kyllikki Villa seilaa yksin Etelä-Amerikan meriä, ja pohtii elämäänsä 73 vuoden iässä. Olen kuunnellut tämän äänikirjan noin kuusi vuotta sitten, mutta edelleen se pyörii mielessäni.

Kirjasta sanottua: "pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu" & "Kukaan ei ole kuvannut kirjallisuudessa yhtä eläväisesti valtameren maininkia kuin Kyllikki Villa.".

- Suosittelen lämpimästi!

(www.like.fi)

Monty Python - Hell's Grannies

Monty Pythonia parhaimmillaan: