Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whiff Of Joy Challenge. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whiff Of Joy Challenge. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. marraskuuta 2009

WOJ challenge ja asiaa leimasinvalmistajista kirjoituksen lopussa

Pitkästä aikaa päätin osallistua WOJ:n haasteeseen, jossa tällä viikolla olikin kiva luonnos haasteen pohjana. Hiirulaisen väritin messuilla kuivapastellikynillä ja täysin tyytyväinen en ole väritykseen, mutta menköön se vähäisen valon piikkiin ;D
Kaikki paperit Scrapworksin skräppipapereita. Papereiden yhdisteleminen on minulle vaikeaa, mutta kun valitsee saman valmistajan papereita, on sävyt usein samanlaisia, tämä helpottaa hieman papereiden asettelua :) Koristeina hieman puolihelmiä sekä "hammaslankaa". Tekstin kirjoitin itse, kun en löytänyt sopivaa leimasinta, mikä olisi sopinut tuohon pieneen palloon. Reunoja ressattu.

Here is my card to WOJ challenge, thanks for great sketch!!
Ja minulta on kyselty nyt useaan otteeseen, missä vaiheessa Angel policy postaukseni on ja aionko tätä tehdä ollenkaan. Olen jonkin verran tätä listaa tehnyt (tarkastanut n.30 valmistajaa) ja samalla miettinyt tätä asiaa ja postauksen tekemistä tarkemmin.

Tuo postaus herätti aikamoisia reaktioita ja nyt olen tullut siihen tulokseen, etten listaa julkaise.
Tässä muutama syy. Ensinnäkin, minä en halua ottaa vastuuta siitä listasta, koska leimasinvalmistajien vaatimukset näyttävät muuttuvan aika ajoin. Toisekseen, en halua saada ikävää postia enään tai leimautua sen kummemmin "poliisiksi" tms. Jokainen kortteja tekevä/myyvä saa mielestäni itse ottaa näistä asioista selvää tai sitten olla välittämättä, aivan kuten haluaa :) Ja kolmas syy on nämä tekniset ongelmat tällä hetkellä tietokone yhteyden kanssa. Anteeksi pyydän kuitenkin tässä kohtaa, kun olen tällaista luvannut tehdä ja nyt perun. Toivottavasti ymmärrätte.

Yleisesti ottaen kuitenkin säännöistä sanon, että leimasinvalmistajien Angel policy teksteissä sanotaan, että leimakuvien myynti ( ja kuten järki sanoo..samoin ostaminen) on kiellettyä, samoin leimakuvien printtaaminen, massatuotanto tai kuvien muokkaaminen millään lailla (tätä ei koske digileimasimia, joiden "omistusoikeus sinulla on ostaessasi digileimasimen) on kiellettyä.
Näissä teksteissä sanotaan myös, että kuvista tehdyistä korteista saa tehdä kortteja myyntiin tietyin rajoituksin ja vaatimuksin (tähän asti Whipper Snapper ainut johon olen törmännyt , jonka leimasinkuvilla ei kortteja myyntiin saa tehdä) mutta esmes Art Impression vaatii kirjallisen pyynnön (osoite johon pyyntö lähetetään löytyy heidän sivuiltaan) heidän leimakuvia sisältävien korttien myyntiin, antaa voi itsetehtyjä kortteja Artin leimasinkuvilla, siihen ei siis tarvitse lupaa kysyä, mutta myyntiin jos teet, silloin tarvitset luvan ja tämän luvan kyllä saa helposti.
Yksi vaatimus myös leimasinvalmistajilla on lähes kaikilla, kortissa pitää näkyä, kenen valmistajan leimakuva on. Tämän voi kirjoittaa esmes kortin taakse tyyliin Copyright Penny Black ja WOJ:n leimakuvakorteissa pitää valmistajan lisäksi myös näkyä artisti eli tyyliin © Elisabeth Bell by Whiff of Joy . Tämä minulla on täysin jäänyt tekemäti ja pitäisi asia korjata myös vanhoihin kortteihin.

Nämä vaatimukset siis ovat pääosin kaikilla leimasinvalmistajilla samat, ainut mikä eroaa eri valmistajilla on se, että kuinka monta leimaa saat kunkin valmistajan leimasimella valmistaa myyntiin tehtyjä kortteja. Esmes Penny Blackilla tämä luku on 36/leimasin ja WOJ:lla tämä luku on 100/leimasin, ja taas Magnolialla tällaista lukua/rajoitusta en löytänyt ollenkaan.

Tässä kohtaa myös mainitsen, että usealla leimasinvalmistajalla oli Angel Policy tekstissään maininta, että mikäli tekee heidän leimasimillaan kortteja myyntiin, pitää leimasin itse omistaa ja olla siis itse leimattu. Saaduilla/ostetuilla kuvilla siis ei saa kortteja myyntiin tehdä.

Missään Angel Policy tekstissä en nähnyt kieltoa, etteikö käytettyä leimasinta saisi myydä. Ainoastaan Hänglareiden sivuilla maininta huutokaupoista (esmes huutonet, että sellaisissa ei saisi leimasimia myydä, jossa leimasinten hinnat voivat kohota pilviin).

Kuten huomaatte...aikamoinen sillisalaatti ja tällaisen listan ajantasalla pitäminen olisi aika iso homma.

Kysymyksiin vastaan toki, mikäli pystyn/osaan, mutta sen tarkempaa listaa en tosiaan ala tekemään. Toivottavasti tästä postauksesta kuitenkin jotain selkisi, mitä Angel policy tarkoittaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!

tiistai 24. helmikuuta 2009

WOJ Guest DT call



Tällä viikolla WoJ haasteessa on erikoishaaste, eli Katharina on tehnyt luonnoksen, jonka pohjalta kortti on tehtävä. Samalla tämä on vierailevan suunnittelijan kutsu. Mikäs oliskaan sen ihanampaa kun päästä tuohon tiimiin, tekemään kortteja näillä leimasimilla, joista niin kovin tykkään :) Mutta toinen toistaan ihanampia kortteja siellä jo on ja taitavia kortintekijöitä, mutta ompahan ainakin yritetty :)
Kuten monella muullakin, on minula näitä 3D tauluja isot pinot varastossa. Näitä hankittuja varastoja pyrin nyt lähiaikoina tyhjentämään oikein urakalla, että mahtuisi edes itse nurkkaan ;D
Tykkäsin luonnoksesta, ja sen pohjalta oli helppo alkaa korttia tekemään, tai taulua, niinkuin tässä nyt sitten kävi. Hankala oli tätä taulua sitten kuvata, aina tuntui oma naama pilkistävän heijastuksena kuvassa ja sehän on kaikkea muuta kuin edustava :D Käytin tässä kolmea eri leimasinta, eli tuo tyttö on kevät setistä, nurmikko erikseen sekä perhoset. Perhoset tein 3D systeemillä, eli leimasin niitä 3 enemmän ja laitoin sitten 3D tarrapaloilla kiinni, näyttävät vähän aidommilta. Väritykset tehty Distresseillä sekä osin inktensen kynillä.
Mukavaa päivää kaikille!!

I noticed, that there is WOJ GDT call. There is already so many beautiful cards and talented cardmakers, but still have to try, just because I love these stamps so :)
Katharina´s sketch was great, so it was easy to start making this card, and my "card" is inside of 3D frames and it was difficult to take a picture, but finally I got picture where isn´t my face in :D In this card I have used 3 different WOJ stamps; Willow with flowerbasket, butterfly and fall grass.
I stamped 3 butterflies and cut them out and put some 3D foam tape under and put those on butterflies I stamped in paper. So now butterflies are really flying :) Images coloured with Distress and Derwent inktense.
Great day to everyone!! And thanks for looking!

torstai 25. syyskuuta 2008

Whiff Of Joy Challenge #1


No niin, keskiviikkona julkaistiin ensimmäinen Whiff Of Joy:n haaste, jonka luonnoksen on tehnyt Katharina. Ihana luonnos olikin, vaikkakin haasteellinen minulle :) Leimakuvana Charlie lumipallojen kanssa. Taustapaperit pääosin Dovecraftin Winter Wonderland setistä. Valkoinen lumihiutale sizzixin stanssi, jonka päällä ääriviivatarra lumihiutale.
Here is my card for the first Whiff Of Joy challenge :)) Sketch is made by Katharina, thanks for this great and challenging sketch! Image is Charlie with snowballs and i love it :)) Papers are from Dovecraft Winter Wonderland.