Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivet. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. joulukuuta 2009

Motivet challenge

Motivetin haasteessa oli kiva luonnos, joten korttia kiiruusti tekemään, meinasi jopa tulla kiire. Tämän leimasimen sain Heinikasta Inspiroidu haasteen voittona, nytpä tuli tämäkin sitten "korkattua". Väritykset Distresseillä, poika 3D tekniikalla tehty, eli on vähän kohollaan. Muutamia lumihiutaleita leimailin taustaan. Paperit G45. Koristeina muutama Marthan lumihiutale ja keskustoissa puolihelmet. Teksti ääriviivatarra.

Here is my card to Motivet challenge, thanks for great sketch !


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Motivet challenge

Tämä kuva on ollut väritettynä jo muutaman viikon, mutten ole ehtinyt kortiksi asti tehdä.
Tänä aamuna huomasin, että Motivetin blogissa on alkanut haaste, joten tytsin päikkäreiden aikaan kiiruusti korttia väsäämään kun luonnoskin tuntui mukavalta.
Käteen ei onneksi sattunut yhtään *tuuletuksia*, joten korttien kasaaminen siis onnistuu ja onneksi väritettyjä kuvia on kasapäiten valmiina.
Ja tämä on myös muuten minun ensimmäinen kortti Motivet leimasimella :))

Here is my card to the first Motivet challenge.
This is also my first card with Motivet stamp :)) Thanks for great sketch!
Tarvikkeet:
Taustapaperit Basic Grey
Leimasin Motivetin orava, leimaus mementon musteella tussipaperille
Väritykset copic tusseilla sekä kuivapastellikynillä, muutamia yksityiskohtia valkoisella kynällä
Koristeina organza nauhaa sekä hammaslangalla laitetut metallikoristeet
Tekstileimasin Taitopuodista
Taustapaperin lumihiutaleet embossattu valkoisella kohojauheella Inkadinkadon leimasimella, lumihiutaleiden keskustoissa pieniä timantteja
Papereita ressattu ja värjätty Distress musteella