Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Impression. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Impression. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. tammikuuta 2012

Synttärikortti

Pikaiseen piti tehdä synttärikortti koska sellaiselle tuli tarvetta. Huumoria sai kortissa olla ja silloinhan sitä aina tulee valinneeksi leimasimen ArtImpressionin valikoimasta :)
Jotenkin sitä kaipaa värejä näin talven keskellä ja siksi tästä kortista tuli aikasta pirtsakka :D

perjantai 21. tammikuuta 2011

Huumoria välillä

Työkaveri tilasi synttärikortin. Ainut vinkki oli, että synttäribileet vietettäisiin 60-luvun tyyliin.
Piti oikein miettimällä miettiä, että millaisen kortin sitä tekisi. Onneksi mieleen tuli lopulta tämä Art Impressionin mainio pariskunta. Väritykset Copic tusseilla. Vinyylilevyn tein tuonne taustalle kartongista, kun rokkaamaanhan tuo pari on selkeästi lähdössä :D Koristeiksi lisäsin lisäksi ruusuja sekä nuppuja, metallikoristeen sekä muutaman timantin.
Näitä huumorikortteja pitäisi kyllä ehdottomasti tehdä enemmän,
näistä kun tulee itsekin hyvälle tuulelle :)
Kortin myötä toivotankin mukavaa ja rennonlupsakkaa viikonloppua kaikille!!


torstai 25. marraskuuta 2010

Naisenergiaa

Niin se vaan perjantai taasen lähestyy, jipii. Kummasti sitä nykyjänsä odottaa viikonloppuja :) Viikonloput ikävä kyllä aina tuntuvat hujahtavan kuin hetkessä, huushollatessa (yleensä). Tarkoitus ei kuitenkaan valittaa tms. ja siitä syystä näytille kaksi iloista korttia joissa Artin mammat iloisissa merkeissä :) Hyvin simppeleitä kortteja, olkoon kuvat nyt pääosassa. Leimasinten nimet girlfriends ja In the tub, löytyvät täältä.
Väritykset Copic tusseilla sekä chalkseilla.



Mukavaa viikonloppua kaikille!!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kihlakortteja välillä

Yllätys..toinen postaus samalle päivälle :D

Tämä ihana Amor on myös viimeisimpiä hankintoja, tykkään tästä aivan hurjasti ja ihmettelen, miksen ole aiemmin tätä hommannut.
Tämä käy sopivasti kihlakortteihin, ei ole turhan vakava, käy toki myös hääkortteihin :)
Tein pari korttia samalla leimasimilla, jotta näin, toimiiko vaaleassa ja tummassa kortissa.
Ekaa kertaa kokeilin myös paperin reunojen embossaamista, josta oli ohje uusimmassa Magnolian lehdessä. Ei yhtään minun tyyliäni tehdä mitään noin suurpiirteistä, mutta lopputuloksesta tykkään vaikkei se reuna tasainen olekaan :D Ehken pitäisi enemmän alkaa tekemään suurpiirteisemmin hommia eikä niin, että kaikki aina suorassa ja tasaisesti :D

Tämän kortin taustapaperi Tilda paperikosta. Koristeina ainoastaan paksua nauhaa sekä stanssatut sydämet, pari timanttia sekä valokuvakulmat.

Tämän kortin paperit My Mind´s Eyen sydänpaperi ja toinen Echon paperi. On tosi harmi, etteivät paperit pääse oikeuksiinsa nettikaupan kuvissa, ja siitä syystä yritän linkittää näitä papereita myös ja koska tätä myös pyydetty. Kortin kulmakiekura leimattu Stempelgleden leimasimella joka löytyy Grunge Collection setistä. Koristeina kukkarykelmä ja helmipiikkejä, puolihelmiä sekä punchattuja oksia. Papereiden reunoja ressattu osin ja papereiden reunoissa Distressin Vintage Photo mustetta, levitetty musteenlevittimellä.
Isänpäiväkortteja pitäis tehdä vielä mutta...inspis niihin hävis johonkin :D
Joten jatkossa tulossa kaiketi jotain muuta ja autoilevat isät ehken jäävät ilman kortteja :D
-Tuuliviiri- ;D

Isänpäiväkorteilla jatketaan vielä

Eilen aloitin isänpäiväkorttien esittelemisen täällä blogissa, kalamiehille tarkoitetuilla korteilla. Tänään vuorossa isät, jotka ovat jonninsortin remonttireiskoja :D
Ja ylläri, miesten korteissa tällä kertaa myös vähän kukkasia :)
Leimasimet Art Impressionin hyppäävä ukko sekä työkalumies väritykset Copic tusseilla.
Paperit ovat uusia ja valmistaja on 3bugs in a rug; mutterit ja työkalut.
Koristeina mm valokuvakulmia, ruuvihaaraniittejä, kukkia ja mustaa flossylankaa sekä leimasimilla tehtyjä lippuja, onnea leimasin on kirkkaita leimasimia :)


Mukavaa viikkoa kaikille, ja pysykäähän terveinä, meillä nimittäin täällä sairastetaan...taasen.
Tytsillä kurkunpääntulehdus, joka alkoi säikäyksellä kun tuntui ettei tyttö saa henkeä.
Onneksi tällaisiin kaikkiin tauteihin on valmiina lääkkeet, nyt sitten hienosta putkesta hengitellään lääkettä :)

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Samalla leimasimella kortti miehelle sekä naiselle

Koukussa kortteihin sivustolla on menossa haaste, väritellään leimakuva osiossa.
Haasteena on tehdä yhdellä leimasimella kortti sekä pojalle että tytölle tai sitten miehelle ja naiselle. Mielestäni tämä Artin pariskunta on sellainen, jolla voi tehdä kortin sekä miehelle että naiselle.

Kortti miehelle.

Kortti naiselle.
Edelleen korttien kokoaminen tuskan takana, leimakuvien värittely kyllä maistuu :D
Iso kasa väriteltyjä kuvia odottaa inspiraatiota. Kohtahan sitä pitäisi alkaa jo tohinalla tekemään joulukorttejakin, vaikka tuntuu, että justaanhan senkin urakan vasta lopetti :D
Luulen kuitenkin, että viimeistään keskiviikkona kortteiluinspis tulee takaisin kun pääsen neljän päivän "lomalle" Seinäjoelle :)) Värityskursseja on tosi mukava pitää ja tavata pitkästä aikaa askarteluun hurahtaneita kanssasisaria, joten eiköhän sitä taasen vanhakin innostu ;D

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Puetuille leimakuville eläväisyyttä

Pienimuotoinen tutorial/vinkki.
Aika monet ovat kokeilleet leimakuvan pukemista. Pukemisella tarkoitetaan sitä, että leimakuvaa ei väritetä, vaan leimasimella leimataan kuviopaperille, leikataan haluttu kohta ja liimataan leimakuvan päälle. Tällä tavalla saa kyllä hienoa jälkeä, mutta eläväisyyttä kuvasta jää puuttumaan. Eläväisyyttä lisätäkseni minä olen pumpulipuikolla ottanut chalkseista väriä näihin puettuihin leimakuviin eli värittänyt hieman varjokohdista. Eihän tämä mikään uusi juttu ole, mutta ajattelin kertoa, jos jollekulle ei ole tullut mieleen :)
Tässä Artin elämästä nauttivat tädit, taustalla pienet suikaleet papereista ennen chalkseilla värjäystä.


Ja tässä valmiit kortit. Nämä ovat telinekortteja, mutta kuvasin vain etusivun.


Tarvikkeet:
Taustapaperit October afternoon, Maja Designs,
kultaista ja hopeista kartonkia (jotka ei kuvassa näy)
Leimakuva Art Impressions, leimattu Mementon mustalla musteella,
väritys (kasvot ja ihon alueet) Copic
Stempelgleden Grunge Collections leimasetista käytetty kiekuraleimasinta
teksti Taitopuodin leimasinsetistä joulunaika
koristeina Glimmer Misteillä värjättyjä Hydrangea kukkasia (jotka oli alunperin ruskeita)
ruusuja, nuppuruusuja, helminauhaa, helmipiikkejä, perhosia, puolihelmiä
käytetty Distress musteita papereiden reunojen värjäämiseen sekä kiekuroiden leimaamiseen


Näiden korttien myötä toivotan kaikille oikein mukavaa loppuviikkoa sekä juhannusta
..kiirusta :)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Paljon toivottu tutorial...Megapostaus siitä, kuinka kortti valmistuu (osa 1)

Ensinnäkin pyydän anteeksi, etten aikaisemmin ole tätä postausta tehnyt. Tätä on pyydetty jo tosi monesti, en vaan jostain syystä ole saanut aikaiseksi, kenties syynä se, että tämä todella on megapostaus..paljon tekstiä ja paljon kuvia.
Tässä se nyt sitten kuitenkin tulee, toivottavasti jaksatte lukea ja toivottavasti tästä nyt sitten tuli toiveiden mukainen/tästä on apua jollekin. Esittelen ensimmäisenä yhden ja mieluisimman tavoistani tehdä kortteja. Aina en tällä samalla kaavalle tee, joten näitä tulossa joskus vielä lisää.

On päiviä, jolloin tekee mieli väritellä leimakuvia. Leimaan aina samaa leimakuvaa useamman ja värittelen kaikki kerralla (kuvassa Art Impressionin hauska täti). Väritän useamman kuvan kerralla ihan siitä syystä, että jos väritän yhden kuvan tänään ja toisen huomenna, saattaisi kaikista kuvista tulla samanvärisiä. Näin siis tulee testattua eri värejä ja korteistakin tulee näin eri sävyisiä. Leimakuvat leimattu Mementolla ja väritykset Copic tusseilla.

Tulee sitten seuraava päivä...tai sitä seuraava päivä..
Leimakuvat on väritetty ja valmiina ja taasen on vähän omaa aikaa. Leikkaan jokaisen leimakuvan erikseen ja alan etsimään sopivia papereita. Paperit valitsen leimakuvan värien perusteella, tässä tapauksessa korttiin tulee oranssia ja vihreää.
Ensimmäisenä käyn läpi silppulootan ja sitten isommat paperit, Otan useampia papereita leimakuvan alle myöhempää valkkausta varten, ja kun olen löytänyt muutamia papereita, siirrän tuon kasan sivuun. Teen näin jokaiselle värittämälleni leimakuvalle. Kasaan siis 4 korttia samanaikaisesti.

Kun kaikkiin kortteihin on papereita valkattu, alan miettimään, millä kaavalla kortin tekisin eli siis miten paperit asettelisin. Joskus haastemalli helpottaa tätä, joskus taasen haluan tehdä kortin aivan oman pääni mukaan. Pyörittelen papereita ja vertaan sävyjä toisiinsa. Aika usein "kehystän" valitsemani paperinpalat valkoisella tai mustalla kartongilla. Jostain syystä silmä vaan tästä tykkää, muuta syytä siihen ei ole. Kun olen tyytyväinen papereihin ja asetteluun, teippaan kaksipuoleisella teipillä paperit taustaan. Tässä vaiheessa lisään myös yleensä nauhaa, mikäli sellaista laitan.
Huom! Tässä vaiheessa teen myös kaikki muut 3 korttia samaan pisteeseen ja kun kaikissa korteissa on paperit valmiina, siivoan pöydän ylimääräiseksi jääneistä papereista, silpusta ja teipin suojapapereista. Pöydälle jää vain 4 tällaista kortin raakaversiota.
Ja jos haluat tekstin korttiin, mallaa sitä myös tässä vaiheessa. Itse päätin tässä vaiheessa, että oikeaan nurkkaan laitan vain numerot.

Tyhjä, siisti pöytä joten on aika alkaa sotkemaan taasen. Kortti kerrallaan alan etsimään sopivia koristeita. Tähän korttiin halusin tehdä kukka-asetelman. Mietin ensin oransseja kukkia, mutta sitten valitsinkin vihreän siitä syystä, että muuten kortista olisi tullut liian oranssinen ja kukat ja leimakuva olisivat "riidelleet" huomiosta. Kun valitsee hieman eriväriset kukat, niin leimakuva kuin kukatkin tulevat kauniisti esiin ja ovat ihan sulassa sovussa, sointuen kuitenkin hyvin yhteen koska leimakuvassa on vihreää. Asettelen kukat, lehdet ym asetelman tarvikkeet irtonaisina ensin kortin päälle ja kun olen tyytyväinen asetelmaan, liimaan koristeet Glue dotseilla taustaan.

Kun kukat on kiinnitetty korttiin on aika miettiä, että mitä kaikkea muuta voisin korttiin vielä lisätä. Koristeita nurkkauksessa vaikka minkämoista ja käyttääkkin niitä pitäisi eikä vain ihailla. Lisäsin vähän timantteja, pari helmipiikkiä, numerot siirtokuvilla ja mustalla kynällä tein paitaan kuviointia ja vähän ompeleita papereihin. Tässä vaiheessa totean kortin olevan valmis, koska en keksi, mitä muuta voisin korttiin lisätä :D

Tässä kortti vielä mustaa taustaa vasten kuvattuna.

Ja kuten sanoin, teen yleensä aina 4 korttia samanaikaisesti. Tähän oikeastaan monta syytä. Yksi syy on se, että on päiviä jolloin tämä kasaaminen vain tuntuu kivalta ja saan tehtyä sitä suht nopsaan ilman tuskaa. Toinen syy on, että säästän aikaa, kun teen vaihe kerrallaan, välillä pöydällä paperit, sitten pöydän siivous ja sitten koristeet esiin. Mikäli teen yhden kortin kerrallaan, on sotku aivan yhtä kamala ja aikaa mennyt tuplasti enemmän kaikkien välineiden ja koristeiden esille ottamiseen. Ja yksi syy on tuo, että tulee tosiaan käytettyä eri värejä, eikä kaikista tule aina vaaleanpunaisia hempeilykortteja.

Tällaisia pelkistettyjä kortteja teen siitä syystä, että monella on "kipuraja", mitä kortti saa maksaa. Itsetehty kortti halutaan, mutta mieluummin ilmaiseksi tai jos ei ilmaiseksi niin halvalla sitten ;D Isojen kukkakoristusten teko näihin halpoihin kortteihin on mahdotonta, joten hyvin simppeleillä koristuksilla teen osan korteista ja monesti käytän paperikukkasia. Ja on toki myös ihmisiä, jotka yksinkertaisesti pitävät hyvin pelkistetystä.
Yksi, kaksi, kolme...mutta missä neljäs kortti??
Yksi korteista oli vaaleanpunainen ja täynnänsä Bling-blingiä. Tein sen esimerkiksi, että on asiakkaita, jotka nimenomaan etsivät kortteja jotka hohtavat ja kimaltavat kilometrien päähän (just sellaista mistä en itse tykkää). Tuo kortti kuitenkin läksi uuteen kotiin nopsaan valmistumisensa jälkeen, enkä muistanut sitä kuvata.

Nyt se on tehty (huoks)...aurinkoista sunnuntaita kaikille!!

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kortti P*skikseen, demoilua ja lelun esittely samalla

P*skarteluhaasteessa oli tällä viikolla haasteena tehdä kortti käyttäen mustaa ja valkoista. Mustalla ja valkoisella saa tyylikkäitä kortteja tehtyä, näillä väreillä pitäisi kortteja tehdä kyllä ilman haasteitakin. Nämä Artin leimakuvat ovat aivan mahtavalla huumorilla höystettyjä leimasimia. Tämä täti on supersuosittu, nämä kortit viedään aina käsistä ensimmäisenä.
Kortin tarvikkeet:
Paperit on sälälaatikosta, kulmat leikattu Sizzixin stanssilla, numerot Cuttiksen stansseilla, ympyrä ja piparireunat spellbindersin stansseilla-apuna tietty Sizzix. Leimakuva väritetty copic tusseilla, koristeina stanssattujen lisäksi muutama puolihelmi.


Ja nyt kun kortti on näytille laitettu, on pienen demon vuoro. Minulta kysyttiin sähköpostitse, että kuinka kiinnitän stanssaamani aakkoset ja numerot. Jos aakkoset tai numerot ovat paksut, kohotan ja kiinnitän ne usein 3D tarrapaloilla tai glossylla, mutta mikäli stanssatut aakkoset, numerot tai koristeet ovat joistain kohdista ohuita tai pieniä, käytän näitä Letra Tac kalvoja. Kalvojen lisäksi tarvitset vain taittoluun (saksien kahvat käy tarvittaessa myös) tms.

Kalvosta otetaan ensin suojapaperia vähän sivuun ja asetetaan stanssatut kuviot papereiden väliin, tottakaiten kohdistetaan kuviot siten, että kuviot ovat oikeinpäiten eli kuvioiden taustat liimapisteisiin päin.

Sitten laitetaan suojapaperi takaisin kuvioiden päälle, ja kevyesti hangataan suojapaperin päältä sopivalla työkalulla (tässä käytän taittoluuta) niistä kohdista, joissa stanssattuja kuvioita on.

Kun olet kaikkien stanssattujen kuvioiden päältä hangannut, voi poistaa suojapaperin, ja ottaa pinseteillä kuviot alustasta. Kuten kuvasta näkyy, on kuvioihin tarttunut pieniä liimapisteitä kauttaaltaan joten kuvio on valmis kiinnitettäväksi. Siistiä ja näppärää ja kuviot pysyvät hyvin kiinni korteissa ja skräppisivuissa (happovapaata myös).

Ja sitten vimppana, muttei suinkaan vähäisimpänä näytille tämä iiihana lelu (runko)
Nikon D90.
Kameralla olen näpsytellyt jo muutamia satoja kuvia ja jotain olen jo oppinutkin :D.
Onneksi tässä kamerassa on paljon kuvaamista helpottavia nappuloita, jotka tarkoitettu sellaisille jotka eivät säätöjä halua/osaa tehdä :D
Ja seuraavaksi rakas "joulupukki", jos se valokuvatulostin ilmaantuisi tuohon viekkuun ;D ja sen lisäksi sitä aikaa näiden kaikkien härveleitten opetteluun :D

Oikein aurinkoista ja ihanaa päivää kaikille!!

tiistai 12. tammikuuta 2010

Artin papparaiset

Miehille pitää kortteja tehdä, ei auta.
Ja koska nyt on vähän vähän aikaa kortteiluun (nukkuminen vie suurimman osan ajasta :D),
niin pitää tehdä mahdollisimman simppeleitä kortteja, että saa edes jotain aikaiseksi.
Molemmat kortit tehty samalla Art Impressionin leimasimella, tussipaperille, eli mitään kuviopapereita en ole käyttänyt, enkä koristeitakaan. Tällä tyylillä aioin tehdä jatkossakin kortteja-tykkään, eli leimakuva ja teksti riittäköön :)


Tarvikkeet:
Tussipaperia,
stempelgleden pisteleimasin,
tekstileimasimet: ylempi taitopuodin setistä sekä alempiMerjan ja Pammun setistä
mustaa kartonkia,

tiistai 5. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uusi vuosi 2010 menossa hyvää vauhtia, kiitokset uuden vuoden toivotuksista kaikille :)
Minä olen ollut reissussa, eli vuoden ensimmäisenä päivänä suuntasin kohti Seinäjokea.
Perjantaina kävin illalla Taitopuodilla Heliä moikkaamassa ja hieman shoppailemassa, sitten mentiin serkun kanssa syömään.
Perjantai iltana sitten tapahtui yllätyskäänne, eli serkku bongas paikallisesta lehdestä, että Timo Kotipelto on keikalla ihan siinä lähistöllä. Nooh...kahta kertaa ei tarvinnut miettiä että mennäänkö vaiko eikö. Onneks ollaan totuttu vartissa laittamaan lähtövalmiiksi ittemme, jos kauemmin olis menny, oltais myöhästytty :D
Keikka oli aivan iiiiihana, Timo lauloi ja kitaraa soitti Jani Liimatainen (Sonata arctican entinen kitaristi) ja mä pääsin aitiopaikalle, eli istuin lattialla puolentoista metrin päässä.
Ei olis voinut siis paremmin uusi vuosi alkaa- tapittaa Timoa silmiin ja kuunnelle aivan loistavaa laulantaa, biisivalinnat oli loistavia! Ja kaiken tietty kruunasi nimmari, yhteiskuva (kuvat otti Toni Aurell) ja jutustelu keikan jälkeen...happy!! Näistä tunnelmista skräppisivujen muodossa vähän myöhemmin :))

Lauantain ja sunnuntain sitten olin kortteilemassa Taitopuodille vähän mallikortteja, pääasiassa hääkorttimalleja. Nyt päässä hirrrmuisesti ideoita kortteiluun ja muutenkin kaikkea ihanaa askartelunurkkauksen pöytä täynnä, en ole vielä ehtinyt laitella tavaroita paikoilleen.

Tässä kuitenkin Art Impressionin leimasimella kortti, joka kuvastaa mun tunnelmia viime viikonlopusta...
hyvää seuraa, hyvää juomaa ja herrrkkuja, ja taustalla tietty soi I surrender, black diamond, sleep well ja hunting high and low :D
Toivottavasti teillä kaikilla on myös uusi vuosi alkanut mahtavasti!!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Artin täti täpinöissään



Tuli sähköpostitse kysely, että olisko mulla Art Impressionin kortteja valmiina kotona.
Nämä humoristiset kortit menevät aina sitämukaa kun näitä valmistuu,
joten ei siis ollut yhtään valmiina.
Toivomuksena oli tämä Art Impressionin täti ja väritoiveena oranssi, myös 50 toivottiin kortissa näkyvän. Tässäpä siis kortit, ja pitkästä aikaa väritykset Distress musteilla. Kortit kokoa 15x15.
Hyvää yötä :D

tiistai 29. syyskuuta 2009

Sekalainen korttipläjäys

Tässä sekalainen joukko kortteja. Mulla vähän sellanen täpinä päällänsä, odotan niin kovasti loppuviikkoa ja Seinäjoelle menoa, että käyn ylikierroksilla :D Monenlaista siis olen tehnyt ja jopa saanut valmiiksikin, hyvä näin.

Ekana Artin täti, joka matkasi Kuopioon. Väritykset copic tusseilla sekä pastellikynillä. Taustapaperi Basic Grey, jota ommeltu, ressattu ja vähän Distresseillä maalattu. Koristeina punchattuja retrokukkia ja puolihelmiä, hieman nauhaa ja helmipiikit. Numerot tarroilla.

Sitten uusi "farmari". Ihanaa, että tuli näitä poikia! Väritykset copic ja pastellikynät. Koristeina hieman nauhaa ainoastaan. Musta paperi Fancy pantsin, jota leikattu EK:n vihkoboordileikkurilla.
Sitten vielä toinen samanlainen poika, väritykset copic tusseilla. Koristeina Fiskarsin squeeze punchilla tehtyjä tähtiä. Teksti dymolla.
Ja sitten vimppana tämä olostaan täysillä nauttiva Pennyn katti :) Taustapaperi Bo Bunny, jota reunustaa punainen kiiltävä paperi. Koristeina ainoastaan pieniä retrokukkia ja timantit niiden keskellä. Ja kortissa samalla pieni kurkistus tulevaan myös :) Minulla on ollut eri leimasinkumilaatuja testattavana ja nyt on tilaus lähtenyt etiäpäiten :) Muunmuassa tällainen tekstileimasin siis tulossa taitopuotiin..
"Istahda hetki ystävä hyvä.
Nosta jalat ylös, vedä henkäys oikein syvä.
Itseäs halaa ja hymyile vähän, ole tyytyväinen hetkeen tähän."
Ja tämän tekstin myötä toivotankin mukavaa viikkoa kaikille! Huomenna tulee klo 12 ajoitettu postaus, toivottavasti myös Pipaiitalta ;D
Itse alan siis valmistautua reissuun ja toivonkin näkeväni mahdollisimman monta vanhaa sekä uutta tuttua Seinäjoella niin kursseilla kuin messuillakin-nähdään :))

tiistai 8. syyskuuta 2009

Art Impressions kortteja

Nämä kolme Art Impressionin leimasinta ostin viime viikolla, minulla ei näitä kovin montaa ole, ja nämä Artin kortit ovat juuri niitä, jotka aina ensimmäisenä viedään käsistä. Näitä pitää siis hankkia vähän enemmänkin varastoon.

Nämä uimahyppääjät olen värittänyt copic tusseilla sekä kuivapastelleilla. Taustapaperit Basic Greyn sekä fancy pantsin. Pilkkunauhaa hieman koristeeksi ja nauhan laitoin kiinni timpan nitojalla. Tekstit ääriviivatarroilla jotka väritin peel off markereilla.
Sitten tämä 80`s pariskunta :D Väritykset taasen copic tusseilla sekä kuivapastelleilla. Paperi Basic Grey. Koristeina ainoastaan muutama punchattu sydän joiden päälle laitettu glossy accenttia, ja muutama Marthan punchilla tehty kukka joiden keskustaan laitoin mikrohelmiä. Teksti NSS:n leimasin.
Sitten vimppana hieman erilainen Artin leimasimella tehty kortti. Tämä joululeimasin on kaunein, mitä tiedän! Tämä kuva vaan on jotenkin niin herkkä :) Väritykset copic tusseilla sekä kuivapastelleilla. Koristuksia en laittanut hirmuisesti, koska halusin pitää tämän kortin tosi selkeänä. Tähdet tehty Fiskarsin squeese punchilla ja keskustoihin timantit ja hieman lankaa taakse ristiin ja siinä se.Ja sitten...värityskursseja on kysytty hirmuisesti. Siitä syystä päätin pitää pari kurssia samalla, kun olen Seinäjoella käsityömessuilla. Alla olevat tekstit kopioitu Taitopuodin sivuilta.

KURSSEJA:

Torstaina 1.10.09 Klo 17-20
Leimakuvien värityskurssi (Kurssin pitää Miia Girsen)
- Osallistumismaksu 15 €, sisältää tarvittavat materiaalit. (Kurssille mahtuu 10 osallistujaa)
- Voit ilmoittautua myymälässä, tai sähköpostitse info@paperinauha.fi. Ilmoittautuminen on sitova.


Lauantaina 3.10.09 Klo 16-19
Leimakuvien värityskurssi (Kurssin pitää Miia Girsen)
- Osallistumismaksu 15 €, sisältää tarvittavat materiaalit. (Kurssille mahtuu 10 osallistujaa)
- Voit ilmoittautua myymälässä, tai sähköpostitse info@paperinauha.fi. Ilmoittautuminen on sitova.

Kursseilla minulla siis mukana kaikki värit, joita omistan ja niillä sitten näytän, kuinka minä olen värittämään tottunut ja yritän antaa mahdollisimman paljon vinkkejä värien käyttöön. Värejä pääsee myös itse kokeilemaan ja saa itse päättää, mitkä värit ovat itselle mieluisimmat. Myös copic tussini ovat mukana, joten mikäli haluaa, voi itselle tehdä värikarttaa :) Kursseille tosiaan mahtuu 10 molempina päivinä, joten jos mukaan haluaa, kannattaa ilmoittautua mahdollisimman pian :)

Mukavaa tiistaita kaikille!!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

On sen verran kylmä, että puetaan sitten leimakuvatkin :D

Tämä(kin) tutoriali on pitänyt tehdä iät ja ajat, mutta aina vaan on jäänyt jostain syystä. Nyt kuitenkin päätin tämän tehdä, kun tätä sähköpostitse taasen kysyttiin, helpompi siis aina viitata näihin valmiisiin ohjeisiin, kuin selittää sähköpostilla, mistä on kyse.

Ajatuksena siis on, että leimakuvaa ei väritetä, vaan vaatteet tehdään kuviopaperista. Tämä on aivan loistava tekniikka, jos värittäminen tympii, tai leimakuvassa on isoja alueita jotka pitää värittää. Tälle tekniikalle en termiä tiedä, mutta pukemiseksi tätä itse sanon.

Tässä siis tarvikkeet:
Leimasin, jonka haluat pukea. Minä käytin Art Impressionin tätiä.
Mustetta; itse käytin mementoa, koska väritin leimakuvaa copic tusseilla ja muut musteet olisivat levinneet.
Liima; itse käytän Glossy accenttia, joka liimaa nopsaan ja pysyvästi, eikä paperi ala rypistymään.
Ja sitten sakset tietty, kuvasta uupuu vielä sormisakset, joita käytän aina kun on pieniä alueita leikattavana, ne ovat näppärät kyllä.
Sitten vielä kuviopaperia, itse tässä käytin yksiväristä paperia, että on helpompi hahmottaa teidän, mistä on kyse.


Vaihe 1:
Leimaa sama kuva valkoiselle paperille jolle yleensä leimaat kun värität, sekä leimaa lisäksi toinen kuva kuviopaperille.

Vaihe 2:
Leikkaa kuviopaperille leimaamastasi kuvasta pois osa, jonka haluat liittää kuvan päälle. Leikattuasi osan/osat, liimaa ne valkoiselle paperille leimaamasi kuvan päälle.

Vaihe 3:
Tässä kuva sitten valmiiksi puettuna. Olen siis paperista tehnyt tuon mekon, muut osat leimakuvasta väritin copic tusseilla. Mekkoon laitoin hieman pilkkuja mustalla tussilla sekä valkoisella kynällä. Leikkasin sitten vielä koko tädin ääriviivojaan myöten irti, tosin tämä ei olisi välttämätöntä, voisi kortin koota valkoisellekin paperille leimaten jne.
Tässä sitten kortti valmiina. Teksti leimattu ja laitettu disco black kohojauhetta. Perhoset tehty Marthan sekä EK:n pucheilla, lisätty muutama timantti. Priman kukka, jonka keskustana punchattu roiske ja haaraniitti. Pari suipporuusua sekä helmipiikkiä sekä pilkkunauhaa. Kulmaan vielä Melissa Francesin siirtokuva-arkista koukero ja siihen myös timantit.Aurinkoisia ilmoja odotellessa...

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Lentskaripoika sekä lisää Art Impressions kortteja

Tässä lentskaripoika, joka väritetty ainoastaan Distress musteilla. Tätä tekniikkaa olen yrittänyt harjoitella, mutta aika hakusessa on vielä. Haastavaa tehdä yhdellä värillä. Tässä kortissa neljää eri ruskeaa sävyä. Tähdet tehty Fiskarsin squeese punchilla, ja tähtien keskustoissa iiiihanat TiNpan pienet ruuvihaaraniitit. Koukerot leimattu Basic Greyn leimasimella. Ja lisänä pari Timpan tikettiä myös. Paperinressaajaa käytetty tässäkin repimään noita paperin reunoja. Ja iloinen uutinen liittyy tähän korttiin, tämä korttihan tosiaan toi muutaman leimasimen lisää, joten kiitos onnitteluista.
Sitten muutama kortti tällä iki-ihanalla Maude leimasimella. Väritykset Distresseillä ja kaikki paperit Fancy Pantsin. Boordi Marthan Doily Lace. Kukkanen priman petaloo, jonka keskelle laitoin hieman paperinarua, nauhaa sekä ompelin napin.
Samainen täti tässäkin, kuin omaa kuvaa katsoisi ;D Väritykset Distress musteilla. Kukat Mathan hydrangea puncheilla iso sekä pieni. Teksti itse tehty printtaamalla siirtokuva arkille. paperit Fancy pants.
Sitten vielä viimoinen täti. Väritykset myös Distress musteilla.Tässä paperi DCWV:n lehtiöstä. Kiekurat Melissa Francesin siirtokuva-arkista. Mutamia timantteja lisätty. Onnitteluteksti NSS.
Tasa-arvon vuoksi miehiäkin samaan postaukseen, vaikkei täti energiassakaan mitään valittamista ole :D
Oskari tässä lehteä lukemassa. Taustapaperi Memorykeepersin lehtiöstä, jossa mahtavia papereita just miesten kortteihin. Muutama kukkanen pienimmällä retrokukka leikkurilla, ja keskustoihin puolihelmet. Onnitteluteksti NSS:n leimasin. Väritykset inktense kynillä.
Sitten lopuksi vielä yksi Oskari. Tässä taustapaperi K&Co lehtiöstä. Teksti tehty itse printtaamalla. Muutama kukkanen Marthan hydrangea puncheilla ja timantit lisätty keskustoihin. Leimakuva väritetty copic tusseilla ja leimakuvan ympärys Distress musteilla musteenlevitintä käyttäen. Näiden korttien myötä toivotankin oikein mukavaa viikonloppua, satoi tai paistoi :)