Näytetään tekstit, joissa on tunniste draama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste draama. Näytä kaikki tekstit

2. lokakuuta 2020

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin.
Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan - turhaan.
"Kulta, nyt ei ole hyvä hetki." Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.
Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: "Mites sun niskat?" Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei ole välttämättä halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

     Anna-Leena Härkönen on omalla kohdalla ollut sellainen kirjailija, että haluaisin tykätä hänen kirjoistaan, mutta jostain syystä ne eivät ole olleet suosikkejani. Tästä syystä minulla oli omat ennakkoluuloni tätä kirjaa kohtaan ja sen lisäksi menin vielä lukemaan muutaman kommentin kirjaan liittyen, joka ei helpottanut tilannetta.
     Kuten Härkösen kirjoissa aikaisemminkin, myös tähän on osattu sisällyttää huumoria, vaikka aihe on vakava. Heli on tympääntynyt, kun hän ei saa avioliitossaan enää seksiä, joten hän alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Keskustelu Matin kanssa ei tunnut toimivan ja mies vaikuttaa muutenkin olevan enemmän kiinnostunut kaikesta muusta. Ympärillä arjessa pyörii myös pariskunnan yhteinen tytär.
     Ei kiitos oli mielestäni ihan viihdyttävä kirja. Se herätti ajatuksia, mutta hyviä ratkaisuja se ei antanut. Ihan kelpo kirja siis ja nopea välipala sitä tarvitsevalle. Ei kuitenkaan mikään mahtiteos, josta sen suurempia vastauksia kannattaisi alkaa hakemaan.

Genre: aikuiset, draama, chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Äänikirjan lukija: Sari Mällinen
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

9. huhtikuuta 2020

Kate Davies: Syvään päähän

Vielä hetki sitten Julia ei ollut harrastanut seksiä kolmeen vuoteen.
Mutta nyt:
- Epäonninen yhden illan säätö syyttää häntä peniksensä rikkomisesta.
- Itsevarma lesbo flirttailee hänelle provokatiivisen käsitetaiteen äärellä.
- Julia miettii, tekeekö häpykarvoituksen ajelu hänestä huonon feministin.
Julia sukeltaa puolivahingossa Lontoon queer-maailman syvään päähän ja alkaa ymmärtää, että on aiemmin etsinyt rakkautta - ja nautintoa - ihan vääristä paikoista...

   Joskus kirjan takakansi saa innostuksen heräämään ja odottaa innolla sitä hetkeä, kun kirjan saa käteen ja pääsee lukemaan. Jostain syystä tämä kirja veti minua puoleensa. Ehkä se oli kirjan kannen väritys tai takakannen teksti. Joka tapauksessa, odotukseni olivat korkealla ennen kirjan aloittamista.
     Syvään päähän on tarina Juliasta, joka ei ole harrastanut seksiä kolmeen vuoteen. Hän päättää "korjata" tilanteen ja eräissä bileissä vastaan tulee juuri "sopiva" mies hoitamaan homman. Mies haisee ja vaikuttaa muutenkin huonolta valinnalta, mutta viimeistään kun tämä syyttää Juliaa peniksensä rikkomisesta, Julia miettii mitä ihmettä hän tekee miehen talossa. Tämän kokemuksen jälkeen syntyy päätös, että ei seksiä enää ikinä. Tämä päätös pitää pari päivää. Seuraavissa bileissä Julia sitten tapaa naisen, joka ehdottaa seksiä kanssaan. Yhden yön, ilman sen suurempia lupauksia. Julia tarttuu tilaisuuteen ja illan jälkeen hän miettii, onko hän aina ollut syvällä sisimmässään lesbo. Seksi naisen kanssa toimii ainakin paljon paremmin kuin miehen kanssa.
     Tämän itseensä uudelleen tutustumisen lisäksi Julia kohtaa naisen, Samin, jonka kanssa hän aloittaa suhteen. Läheiset antavat useita varoittavia katseita ja viestejä, mutta Juliaa tämä ei kiinnosta. Hän on rakastunut ja hän on valmis tekemään kaiken tämän naisen eteen. Moniavioisen, kontrolloivan ja BDSM:stä tykkäävän naisen eteen. Eli juuri niiden asioiden, joista Julia ei ennen suhdetta juurikaan innostunut.
     Syvään päähän alkoi kevyesti. Alussa saatoin jopa nauraa muutaman kerran. Tykkäsin Juliasta ja hänen ystävistään ja työkavereista. Ajattelin, että tästä tulee rento kirja joka hymyilyttää alusta loppuun. Olin väärässä. Kunnolla.
     Hyvin pian sen jälkeen, kun Julian ja Samin suhde lähtee kunnolla käyntiin, kirjan tunnelma muuttuu. Voisin jopa sanoa, että siitä tulee aika synkkä ja omalla tavallaan hieman ahdistava. Samin luonne, epävarmuus ja kontrolloivuus vievät tilaa Julian elämästä ja muuttaa häntä (ei hyvään suuntaan). Ystävät meinaavat unohtua ja perhesuhteet kärsivät. Loppua kohti mentäessä voidaan jopa nähdä, miten tapahtumat vaikuttavat Julian mielenterveyteen.
     Tässä kirjassa oli paljon hyvää. Nautin siitä, mutta samalla olin epävarma ajatuksistani. Lyhyesti sanottuna tämä kirja aiheutti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Siihen nähden kuitenkin, että odotin humoristista ja rentoa kirjaa, tämä ei todellakaan ollut sitä. Ja sanottakoon vielä, että jos seksikohtausten kuvailu ei ole sinun juttusi, kannattaa tämä kirja ehkä jättää hyllyyn.

In at the Deep End
Suomentanut: Kristiina Vaara
Genre: LGBT+, aikuiset, romantiikka, chick lit, huumori, realistinen fiktio, draama
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019,  suom. 2020
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,58
Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä
Helmet2020: 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020
Goodreads2020: 10. Between 400-600 pages, 23. Featuring an LGBT+ character, 48. Published in 2020

16. maaliskuuta 2020

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

Holly ja Gerry ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta, ja heillä on hauskaa jopa kinatessa. Kun Gerry kuolee yllättäen, Holly vaipuu surun syövereihin. Hän herää horteestaan vasta kolme kuukautta Gerryn kuoleman jälkeen, kun hän saa äidiltään paksun kirjekuoren, jonka päällä lukee "Lista".
Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta ja maito ostamatta. Gerry on ottanut kaiken huomioon ja kirjoittanut Hollylle kymmenen muistilistaa, yhden jokaiselle kuukaudelle. Gerryn kirjeet auttavat Hollya surutyössä, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten.

     P.S. Rakastan sinua on kirja, josta on tehty menestynyt elokuva ja tänä vuonna tälle on tullut suomennettu jatko-osakin, näin useamman vuoden jälkeen. Itse en kuitenkaan ole syystä tai toisesta tullut aikaisemmin lukeneeksi tätä, mutta koska laitoin jatko-osan varaukseen katalogeja selaillessani, oli tämä nyt luettava.
     Jos kirja ei ole sinulle ennestään tuttu, elokuva on varmaan joltain osin tullut ainakin katsottua. En siis ala purkamaan kovin syvällisesti sitä, mistä tämä kirja kertoo. Kirjan takakansikin kuvailee melko hyvin kirjan tapahtumia. Tarina lähtee heti liikkeelle Gerryn kuolemasta ja siitä, miten Hollyn maailma musertuu.
     Pelkäsin ennalta, että tämä kirja tulisi vuodattamaan kyyneleitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta näin ei ainakaan omalla kohdallani käynyt. Jotenkin kirjeiden siivittämänä tarina eteni kuukausi kerrallaan, eikä itselleni ainakaan ehtinyt muodostua niin suuria tunnekuohuja. Silti tämä oli alusta loppuun asti mielenkiintoinen ja upea tarina ensimmäisestä vuodesta kumppanin kuoleman jälkeen.

P.S. I love you
Suomentanut: Pirjo Lintuniemi
Genre: romantiikka, aikuiset, draama
Sarja: P.S. I love you #1
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2004, suom. 2005
Arvosana: ****
Goodreads: 4,02
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 10. Sijoittuu maahan, jossa vähemmän asukkaita kuin Suomessa, 37. Ajankohta merkittävä, 39. Kirjassa lennetään, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 33. At least four star rating on Goodreads, 34. Meant to read in 2019, 41. Written by an author in their 20s
Goodreads2020: 5. The first book in a series, 10. Between 400-600 pages, 24. An emotion in the title, 52. Related to time

30. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä

Romaani naisen elämän suuresta solmusta - tarina täynnä hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta.
Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä, ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheensä rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi.

     Härkösen tuotannon lukuprosessini seuraavaksi teokseksi valikoitui Avoimien ovien päivä, joka kertoo Astasta ja hänen eron jälkeisestä elämästään. Astalla on homoystävä ja ongelmia perheensä kanssa. Hyvät ainekset siis viihdyttävälle kirjalle.
     Tämä teos tempaisi mukaansa jo alkuvaiheilta ja se oli viihdyttävä sekä sykähdyttävä loppuun asti. Kirjan tapahtumia värittää hieman Astan perheen uskonnollisuus ja halu itsenäisyyteen, jota ei tunnu kuitenkaan aikuisenakaan olevan. Lisäksi päästään käymään läpi Astan lapsuutta ja hänen pikkusiskojen mietteitä omasta elämästään. Kuitenkin keskiössä on Astan ja hänen äitinsä välit, jotka ovat kiemuroita täynnä.
     Avoimien ovien päivä käsitteli paljon erilaisia aiheita ja joistain niistä olisin halunnut lukea vielä lisää. Kirja kuitenkin loppui ennen kuin olisin halunnut, mutta niinhän ne aina tuppaavat tekevän. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus hieman erilaisesta lapsuudesta ja tytär-äiti -suhteesta. Tämä tuntuu myös sellaiselta teokselta, että se kestäisi toisenkin lukukerran, jolloin huomaisi uusia asioita ja yhdistelisi asioita eri tavalla.

Genre: chick lit, aikuiset, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1998

15. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen

Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota.

     Heikosti positiivinen on Härkösen ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos, joka kertoo raskaudesta ja äitiydestä. Sekä lapsettomuudesta. Kirjan kirjoittamisesta. Elämästä. Ja sen vaikeuksista.
     Ennen kirjan aloittamista minulla oli suuret odotukset. En vielä silloin tiennyt, että tämä kertoo Härkösen omasta elämästä. Kun tämä tieto tuli minua jossain vastaan, mietin voinko kirjoittaa mielipidettäni tästä. Härkösen kirjoitustyyli on aivan mahtava ja kirjaan sisältyy monia letkautuksia, jotka saavat nauramaan - tai ainakin hymyn huulille.

     "Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskaus on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?"

     Kokonaisuutena tämä teos jäi kuitenkin mielestäni hieman vaisuksi. Odotin jotain muuta. Odotin enemmän lapsettomuudesta puhumista, niitä tunteita. Nyt lapsettomuutta oli hieman alussa ja sitten raskautta oli lähinnä loppu. Synnytyksen ja jälkeisen ajan kuvailu oli karmeaa ja toivon, että moni ei joudu (tai ole joutunut) kokemaan samaa.
     Tämä oli kuitenkin rohkea kirja ja omalla tavallaan juuri niin avoin, kun omasta elämästään kirjoittaessa viitsii olla.

Genre: muistelma, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2001
Kirjailijan muut teoksetHäräntappoaseIhan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia, Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,38

2. lokakuuta 2014

Kirja: Damaged

Kirja: Damaged
Kirjailija: H.M. Ward
Gengre: romantiikka, aikuiset, draama, erotiikka
Sarja: Damaged #1
Sivumäärä: 341
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-061-5796-154
Luettu: huhtikuussa 2014

Life sucks. And, as soon as Sidney picks up the pieces something always knocks her back onto her butt. It's never pretty, but this time is different. This time pretty isn't even the right word.
Peter is the personification of perfection. It's like he fell off his angel perch in purgatory, because let's face it--any guy that hot has got to be naughty. He was probably sent here to ruin her life.
Peter is beyond beautiful with his sexy blue eyes, dark hair, and toned body. Add in his charming wit and Peter is everything Sidney ever wanted in a man, but when things get hot and heavy Peter shows her the door. Sidney takes the walk of shame and leaves. It's the end of the worst blind date ever. Her life couldn't possibly reach higher levels of suckage, but it does.
The next morning everything comes crashing down. The insanely hot guy from last night, the one that saw her half naked, is teaching at the front of the class room.

Arviointi: Miksi, oi miksi menin lukemaan tämän kirjan? Tiesin jo ennen kirjan avaamista, että tämä tulee olemaan kirja jota en halua lukea. Ja silti. Avasin kirjan ja luin sen loppuun.
     Okei. Ensimmäinen ongelma oli se tosi asia, että kirja kertoo kuumasta opettajasta joka harrastaa (tai melkein harrastaa) seksiä tulevan oppilaansa kanssa. Ja sitten kun käy ilmi, että molemmat heistä viettävät osan päivästään luokan eri puolilla, näiden kahden välille muodostuu kauheaa draamaa. Että ollako vai eikö olla. Ja voi kun minä rakastan sinua, mutta en halua menettää työtäni jonkun oppilaan takia.
     Ainoa hyvä asia tässä kirjassa oli itse kirjoittaja. Ja McGuiren onneksi hän osaa kirjoittaa huonostakin aiheesta ihan luettavasti. Joten nuo kaksi tähteä tulee ihan vain siitä. Koska minun on siis pakko myöntää, että kirjan lukeminen ei loppujen lopuksi ollut niin kamalaa kuin aluksi sen luulin tulevan olemaan.
     Mutta, jos tykkää lukea näitä oppilas-opettaja –draamoja niin tämä kirja on oiva valinta. Itse en vain ole kovin suuri fani. Ja silti tulin lukeneeksi tämän kirjan. Mitä ihmettelen edelleen.

Arvosana: **