Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tahereh Mafi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tahereh Mafi. Näytä kaikki tekstit

23. helmikuuta 2020

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

16-vuotias muslimityttö Shirin elää New Yorkin terrori-iskujen jälkimainingeissa ja saa kokea päivittäin, millaista on olla vihan kohteena. Ainoa keino selvitä on piiloutua kovan kuoren taakse. Vain tanssiessaan iltapäivisin breakdancea veljensä kanssa Shirin voi olla oma itsensä.
Kun Shirin tapaa koulun koripallotähden Oceanin, hänen on vaikea uskoa, että poika oikeasti haluaa tutustua häneen. Voivatko heidän maailmansa kohdata? Ja uskaltaako kovia kokenut Shirin päästää pojan lähelleen?

     Kun tämä teos ilmestyi englannin kielisenä, siitä puhuttiin paljon ja omakin kiinnostus heräsi. Jostain syystä en kuitenkaan saanut otettua kirjaa käteen, ennen kuin nyt.
     Tämä kirja herätti omalla kohdallani paljon tunteita. Päähenkilö Shirin on muuttanut perheensä kanssa niin usein, että  uusiin ihmisiin ei jaksa enää tutustua. Lisäksi Shirin on saanut kokea kiusaamista niin paljon, että hän haluaa vain sulkea kaiken ulkopuolelleen ja elää omassa kuplassaan, kuulokkeet huivin alla piilossa. Ja tähän soppaan kun vielä lisätään se, että Shirin ei voi puhua asioistaa kotona (sillä vanhemmat ovat joutuneet kokemaan niin paljon kamalampia asioita), hän on päätynyt patomaan aivan kaiken sisälleen. Onneksi Shirillä on kuitenkin veljensä, joka auttaa tiukan paikan tullen. Siinä missä Shirin on omissa oloissaan, hänen veljensä kuitenkin paistattelee suosiossa ja ystävystyy helposti uusien luokkakavereiden kanssa.

     "Hän yritti parhaansa mukaan olla minulle ystävällinen, ja jollain hämmentävällä tavalla hänen ystävällisyytensä herätti minussa epämääräistä ärtymystä. Työnsin häntä kauemmas itsestäni, koska pelkäsin läheisyyttä kenenkään sellaisen kanssa, jonka arvelin jonain päivänä satuttavan minua. En luottanut enää keneenkään. Toistuva julmuus oli jättänyt minut niin vereslihalle, että pienikin raapaisu jätti syvät arvet. Jos lähikaupan kassarouva oli minulle tyly, tämä yksinkertainen epäystävällisyys herätti minussa levottomuutta, koska en ikinä tiennyt - en voinut mitenkään tietää -
     Oletko rasisti? Vai onko sinulla vain huono päivä?"

     Rasismi ja kiusaaminen ovat mielestäni aiheita, joista pitäisi kirjoittaa lisää. Kirjailijan omakohtainen kokemus tarinan taustalla lisää myös vaikuttavuutta ja saa tarinan tuntumaan todellisemmalta. Tätä kirjaa lukiessani toivoin vain, että asiat ovat nykyään eri tavalla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden päähän siitä, kun 9/11 tapahtui ja sen ajan maailma tuntuu raastavalta.
     Rakkaus suurempi kuin meri ei ole juonellisesti mikään kovin ihmeellinen kirja. Tapahtumia ei ole paljoa, vaan kirja kertoo enemmänkin Shirin kasvusta ja siitä, miten hän alkaa kuoria kerroksia päältään. Kirja on pieni pätkä nuoren elämästä, kun kaikki menee nollasta sataan, huonosta hyvään. Tämä on tunteita herättävä ja mielenkiintoinen lukukokemus.

A Very Large Expanse of Sea
Suomentanut: Leena Peltomaa
Genre: nuoret, romantiikka
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2019
Kirjailijan muut teoksetShatter meDestroy me, Unravel me
Arvosana: ****
Goodreads: 4,26
Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Jatka lukemista
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 9. Kohdataan pelkoja, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan
PopSugar2020: 15. Involving social media, 25. Only words on the cover, 32. By a WOC, 33. At least four star rating on Goodreads, 47. More than 20 letters in title
Goodreads2020: 22. Major theme of survival, 24. An emotion in the title, 39. Not sure how to pronounce the authors name, 45. The same author who wrote one of your best reads in 2019 

12. joulukuuta 2019

Tahereh Mafi: Unravel me

It should have taken Juliette a single touch to kill Warner. But his mysterious immunity to her deadly power has left her shaken, wondering why her ultimate defense mechanism failed against the person she most needs protection from.
She and Adam were able to escape Warner's clutches and join up with a group of rebels, many of whom have powers of their own. Juliette will finally be able to actively fight against The Reestablishment and try to fix her broken world. And perhaps these new allies can help her shed light on the secret behind Adam's - and Warner's - immunity to her killer skin.

     Sarjan ensimmäisessä osassa Juliette tapaa upean pojan, joka voi koskea häntä kuolematta. Tyttö rakastuu poikaan. He karkaavat yhdessä ja löytävät kapinalliset. Tässä osassa kaksikko kehittää omia voimiaan. Adamin kyky selviytyä Julietten kosketuksesta on yksi tutkimuksen aihe. Tämän tutkimuksen kautta selviää asioita, jotka muuttavat kaksikon suhdetta suuntaan jos toiseenkin.
     Samaan aikaan kun Adam yrittää selvittää omia kykyjään ja parantua niiden hallinnassa, jotta suhde Julietten kanssa olisi edelleen mahdollinen... Juliette haikailee toisen miehen perään, joka myös voi koskettaa häntä. Ei siis tunnu olevan väliä miehen luonteella tai muilla piirteillä, jos hän voi koskettaa kuolematta, Juliette kiinnostuu (vaikka ei sitä haluakaan myöntää).
     Suhdekuvioiden lisäksi tässä kirjassa tökki ihan yleisesti Juliette ja hänen ajatuksensa elämästä. Valitusta valituksen perään, vain omaan napaan katsomista, surkuttelua omasta elämästä. Onneksi koko kirja ei ollut tätä ja loppua kohden Juliette kasvoi hahmona, jonka ajatuksista oli jo ihan mukavaa lukea.
     Ennen tätä osaa luin Destroy me -kirjan, joka on siis sarjassa osa 1,5. Sen luettuani tiesin joitain asioita jo tämän kirjan osalta, mikä hieman häiritsi lukukokemusta. Omalla tavallaan sitä vain odotti sitä hetkeä, minkä oli aikaisemmin lukenut. Muutenkin ensimmäiseen osaan verrattuna tämä ei ollut niin viihdyttävä lukukokemus, mutta ei tämä kauhean kauas jäänyt.

Genre: nuoret, scifi, fantasia, romantiikka
Sarja: Shatter me #2
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi: 2013
Kirjailijan muut teokset: Shatter me, Destroy me
Arvosana: ****
Goodreads: 4,25
Muissa blogeissa: Kirjaston kummitus

11. joulukuuta 2019

Tahereh Mafi: Destroy me

Back at the base and recovering from his near-fatal wound, Warner must do everything in his power to keep his soldiers in check and suppress any mention of a rebellion in the sector. Still as obsessed with Juliette as ever, his first priority is to find her, bring her back, and dispose of Adam and Kenji, the two traitors who helped her escape. But when Warner's father, The Supreme Commander of the Reestablishment, arrives to correct his son's mistakes, it's clear that he has much different plans for Juliette. Plans Warner simply cannot allow.

     Destory me on Shatter me-sarjan ensimmäisen ja toisen osan väliin sijoittuva kirja, joka kertoo tarinaa Warnerin silmin. Tapahtumat sijoittuvat osittain kahden ensimmäisen osan tapahtumien välille, kertoen tarinaa Warnerin joukoista, hänen isästä ja uudesta suunnitelmasta Juliettea kohtaan.
     En itse ole kovin kiinnostunut lukemaan näitä sarjojen väliosia, joissa tutustutaan yhteen hahmoon paremmin ja annetaan uutta tietoa muuta sarjaa varten. Kuitenkin nyt päätin tarttua tähän, sillä luin joistain kommenteista, että sarjan väliosissa annetaan tietoa, jota ei avata myöhemmin sarjassa. Hahmot siis tekevät varsinaisissa osissa päätöksiä, joita avataan näissä. Joten, etten aivan turhaan hauku pääosia, oli pakko lukea tämä ja toivottavasti saada jotain lisätietoa mahdollisia seuraavia tapahtumia silmällä pitäen.
     Yksi ongelma näissä väliosissa on se, että ne on harvoin kuvattu sellaisen hahmon näkökulmasta, joka kiinnostaisi itseäni. Ensimmäisen osan perusteella Warner vaikutti ärsyttävältä, enkä halunnut tietää hänestä sen enempää. Tämän osan jälkeen tietoni hänestä ovat suuremmat, mutta en vieläkään koe häntä sen ihanampana. Hän on edelleen ärsyttävä, nyt ainakin sain siihen varmuuden.
     Tässä osassa päästään toki hieman paremmin The Reestablishmentin sieluun ja toimintaan. Sinänsä mielenkiintoista, jos siitä on kiinnostunut. Minä en ollut. Haluan seurata kapinallisryhmän toimintaa, en sen ryhmän jota vastaan kapinoidaan. Sympatiani eivät kohonneet tätä osaa lukiessani. Tämä tuntui koko ajan vain välttämättömältä pahalta, jotta voin jatkaa seuraavaan osaan.

Genre: fantasia, nuoret, scifi, romantiikka
Sarja: Shatter me #1,5
Kustantaja: Harper
Julkaisuvuosi: 2012
Kirjailijan muut teokset: Shatter me
Arvosana: ***
Goodreads: 4,25

4. joulukuuta 2019

Tahereh Mafi: Shatter Me

I have a curse
I have a gift

I am a monster
I'm more than human

My touch is lethal
My touch is power

I am their weapon
I will fight back

Juliette hasn't touched anyone in exactly 264 days.
The last time she did, it was an accident, but The Reestablishment locked her up for murder. No one knows why Juliette's touch is fatal. As long as she doesn't hurt anyone else, no one really cares. The world is too busy crumbling to pieces to pay attention to a 17-year-old girl. Diseases are destroying the population, food is hard to find, birds don't fly anymore, and the clouds are the wrong color.
The Reestablishment said their way was the only way to fix things, so they threw Juliette in a cell. Now so many people are dead that the survivors are whispering war - and the Reestablishment has changed its mind. Maybe Juliette is more than a tortured soul stuffed into a poisonous body. Maybe she's exactly what they need right now.
Juliette has to make a choice: Be a weapon. Or be a warrior.

     Shatter me aloittaa saman nimisen sarjan, joka on noussut suosituksi heti alusta asti. Sarja on saanut useampi osia ja nyt päätin itse tarttua haasteeseen ja alkaa kahlata näitä kirjoja läpi. Onneksi tämä ensimmäinen osa oli yllättävän hyvä, joten usko tämän urakan olevan liian vaikea suorittaa.
     Shatter me on nuorille aikuisille suunnattua scifiä, jota on hieman höystetty fantasialla. Romantiikkaa ei tietenkään saa unohtaa ja sitä löytyy hieman, mutta ei liikaa. Kolmiodraaman ripauksia on olemassa, mutta tässä kirjassa tältä draamalta kuitenkin vältytään. Muuta draamaa tässä kuitenkin on ja pari päähahmoa on kokenut elämässään niin paljon, että se vaikuttaa heidän olemiseen edelleen. Hahmojen ajatuksia ja mielenmaailmaa päästäänkin hyvin käsittelemään ja hahmot ovat hyvin luotuja. Ne ovat selkeitä yksilöitä ja vaikka jotkin heidän teot saavat lukijan repimään hiuksia, ovat he kuitenkin hyvin lähellä normaalisti toimivia ihmisiä ja heidän tekonsa ovat inhimillisiä.
     Kuten sanoin, tässä kirjassa on draamaa. Osittain se on sellaista normaalia teinidraamaa kun yritetään kasvaa aikuisiksi, mutta ei olla varmoja siitä, että ollaanko siihen valmiita. Suhdekiemuroilta ei voida välttyä ja juonenkäänteet värittävät jo valmiiksi virkistävän erilaista tarinaa. Alusta loppuun lukijan mielenkiinto saadaan pysymään yllä, mikä on aina hyvä asia. Ja lopun tapahtumat takaavat sen, että on vain pakko jatkaa sarjan lukemista. Kirjassa käsitellään myös hyvin isoja teemoja ja asioita ei jätetä puolitiehen.

Genre: scifi, fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Shatter me #1
Kustantaja: Harper Collins
Julkaisuvuosi: 2011
Arvosana: ****
Goodreads: 3,97
Muissa blogeissa: Kirjavarkaan tunnustuksia, Kirjaston kummitus