Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Xiomara Batista on aina pitänyt sanansa sisällään. Hänellä on kuitenkin paljon sanottavaa, ja hän vuodattaa turhautumisensa ja intohimonsa muistikirjansa sivuille. Kun Xiomara saa kutsun koulun lavarunouskerhoon, hänellä on vihdoin tilaisuus tulla kuulluksi. Mutta kykeneekö hän lausumaan ajatuksensa ääneen?

     Säeromaanit ovat lisääntyneet omassa lukemistossani tänä vuonna ja nyt tartuin Elizabeth Acevedon tunnettuun kirjaan. Runoilija X on paljon puhuttu kirja ja odotin innolla hetkeä, kun pääsin sen lukemaan.

     Runoilija X kertoo Xiomarasta ja hänen arjestaan ja tunteista. Kirja imaisi minut heti mukaansa ja innostus vain kasvoi kirjan edetessä. Xiomaran vaiheet kuvataan selkeästi ja säeromaani soljui hyvin eteenpäin. Kirjan luettuani jäin kaipaamaan lisää, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Tämä vain oli koskettava ja upea tarina nuoren elämästä. Ja voin suositella todellakin tämän lukemista muille ja koska kyseessä on nopealukuinen säeromaani, sopii se hieman tiukempaankin aikatauluun. 

     Yksi pieni miinus omalla kohdallani oli muutamat vuoropuhelut, joita ei oltu käännetty suomeksi. Joitakin näistä oli myöhemmin käännetty, mutta ei kaikkia. Tämä on kuitenkin vain omasta kielitaidottomuudestani johtuva pieni juttu ;)

Poet X
Suomentanut: Leena Ojalatva
Genre: runous, nuoret, realistinen fiktio
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2019

Kirjailijan muut teokset: Clap when you land

Arvosana: *****
Goodreads: 4,43

Helmet2020:

9. Kirjassa kohdataan pelkoja

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä

27. Säeromaani

Johanna Sinisalo: Vieraat - Naistenviikko 2020

Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla ja hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikkaasti: on kaksi kaunista lasta, tyttö ja poika, ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempikin haava. Miksi lapsi oireilee itseään vahingoittamalla? Vai suojeleeko hän vammojen aiheuttajaa?

     Johanna Sinisalon Vieraat valittiin Kariston kauhuromaanikilpailun voittajaksi vuonna 2019 ja kirjan sanotaan olevan moderni kotimainen kauhukirja. Näillä meriiteillä odotin kirjalta paljon, mutta sen sijaan vain hämmennyin.

     Olen lukenut Sinisalolta useammankin kirjan ja tykkään hänen tyylistään ja kirjojen aiheista. Vieraat ei tehnyt poikkeusta siinä suhteessa. Kirja käsittelee nelihenkisen sateenkaariperheen arkea ja varsinkin kuusivuotiaan Sissin ajatuksia. Sissi on ikäisekseen hyvinkin kehittynyt ja hän lukee ihmisen biologiaa käsitteleviä kirjoja ja julkaisuja, kääntäen tekstin lapsen aivoille ymmärrettäväksi. Sissin lukeminen ja asioiden miettiminen saavat aikaan ketjureaktion, joka laittaa jokaisen perheen jäsenen miettimään toistensa motiiveja ja tekemisiä.

     Kirjan hahmot olivat hyvin tehtyjä ja heidän tekemisensä olivat selkeitä. Jokainen hahmo oli erilainen ja näitä piirteitä tuotiin hyvin esiin. Essin ja Siirin parisuhteesta kuitenkin tuli itselleni niin negatiivinen kuva, että siinä ei tuntunut olevan mitään hyvää. Molemmat syyttelivät tapahtumista toisiaan, eivätkä nähneet itsessään mitään vikaa. Itseäni eniten kuitenkin häiritsi kirjassa se, miten varsinkin Essi tuntui ajattelevan lapsista. Sissillä ja Luukkaalla on molemmilla sama isä, Ville, mutta Essi on synnyttänyt Sissin ja Siiri Luukkaan. Tätä eroa tunnutaan koko ajan painottavan ja jaottelu siitä, kumpi on kumman äiti, on esillä usein.

     No entä kirjan juoni sitten? Omaan makuuni kirjan oli melko hidastempoinen ensimmäiset neljäsataa sivua ja viimeiset neljäkymmentä sivua mentiin niin kovaa, että en pysynyt perässä. Lopun tapahtumia oli jonkin verran valmisteltu aikaisemmin, mutta itselle se tuli silti aivan puun takaa. Lisäksi lopetus oli mielestäni jotenkin töksähtävä ja jätti vain läjän kysymyksiä peräänsä ilman vastauksia. Kauhua en jotenkin tästä kirjasta löytänyt, ehkä sen suhteen tykkään enemmän ihan klassisesta muodosta. Yhtä kaikki, Vieraat oli ihan luettava kirja ja omalla tavallaan nopeasti ohi. 

Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2020

Kirjailijan muut teokset: Ennen päivänlaskua ei voi
Arvosana: ***
Goodreads: 3,65

Muissa blogeissa: Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjat kertovat
Helmet2020:

4. Kuvauksessa monta ihmistä

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö (mainitaan Tomi Björck)

22. Epäluotettava kertoja

41. Kirjassa laitetaan ruokaa/leivotaan

49. Julkaistu vuonna 2020

Naistenviikon kunniaksi blogissa nyt seitsemänä päivänä naisen kirjoittaman kirjan arvio.

Käy lukemassa lisää Tuijatan blogista: Naistenviikko 2020.

Aiemmat julkaisut:

1. Kesämyrsky (Siiri Enoranta)

2. Kun kuningas kuolee (Elina Backman)

3. Armonvuosi (Kim Liggett)

4. Kiviäidit (Erin Kelly)

5. Vi (Kim Thúy)

Kim Liggett: Armonvuosi - Naistenviikko 2020

Kukaan ei puhu armonvuodesta. 

Se on kiellettyä.

Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistautuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...

Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki.

     Armonvuosi on feministinen dystopia, josta itselleni tuli hieman Margaret Atwoodin Orjattaresi mieleen, varsinkin kirjan alussa. Armonvuosi oli kuitenkin enemmän omaan makuuni ja se piti otteessaan paremmin alusta loppuun.

     Armonvuosi seuraa Tierneyn matkaa hänen armonvuoden aikana. Muiden tyttöjen unelmoidessa vaimoksi tulemisesta ja armonvuodesta selviämisestä, Tierney haluaa vuoden jälkeen töihin pellolle. Hänen pahin pelkonsa on saada ennen armonvuotta huntu päähänsä, tulla valituksi vaimoksi, joutuvansa häkkiin miehen armoille. Kohtalolla on kuitenkin omat suunnitelmat Tierneyn varalle, eikä hän voi väittää näitä suunnitelmia vastaan.

     Armonvuosi oli henkeä salpaava, jännitystä ylläpitävä ja koukuttava lukukokemus. Päähenkilön matkan seuraaminen sai omankin sydämen pamppailemaan. Tyttöjen tekemiset ja julmat teot tuntuivat niistä lukiessa ja muutama kyynelkin vuodattui. Kirjassa oli muutama ennalta-arvattava kohta, mutta itseäni nämä eivät häirinneet. 

The Grace year
Suomentanut: Leena Ojalatva
Genre: nuoret, scifi, dystopia
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020

Arvosana: *****
Goodreads: 4,15

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Kirjojen keskellä
Helmet2020:

28. Tulevaisuudesta kertova kirja

37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Naistenviikon kunniaksi blogissa nyt seitsemänä päivänä naisen kirjoittaman kirjan arvio.

Käy lukemassa lisää Tuijatan blogista: Naistenviikko 2020.

Aiemmat julkaisut:

1. Kesämyrsky (Siiri Enoranta)

2. Kun kuningas kuolee (Elina Backman)

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

     Laura Suomelan uutuuskirja tuli itseäni vastaan e-kirjana ja jokin kirjan kannessa ja nimessä sai minut lukemaan sen. Uusioperheen arki kiinnosti itseäni ja kirjan takakannen jotkin maininnat koskettivat itseäni. Suru, epävarmuus siitä mitä elämältä haluaa, uusiin ihmisiin tutustuminen. Ilman kokemusta Suomelan aikaisemmista kirjoista, tartuin tähän innolla.
     Kirjan ensimmäiset luvut tuntuivat pieneltä iskulta päin naamaa, sillä kirja ei ollut sitä, mitä olin ajatellut. Kirjan sivuilta hyökkäsi teiniangstinen päähenkilö, kenen ajatuksiin minulla meni heti hermot. Ymmärrän, että teini-iässä elämä tuntuu joskus epäreilulta, mutta itsekeskeinen ajattelutapa ottaa silti hermoon.
     Suuri osa kirjasta tuntui olevan sitä, että päähenkilömme Rosa vihasi Iiroa, koska hän tuli uutena talouteen ja ei nyt sattumoisin ollut sielunveli. Kaikki mitä Iiro teki ja sanoi, oli syitä Rosalle suuttua ja kiukutella. Lisäksi Rosa sai ystävänsä olemaan samaa mieltä, että Iiro on kamala ja kauhea ja siitä pitäisi päästä eroon.
     Kaiken tämän kiukuttelun keskellä oli hyviäkin asioita. Oli ihastumisia, ystävystymisiä ja painavista asioista keskustelua. Tämä kuitenkin tuntui jäävän todella pienelle osalle ja olisin varsinkin niistä painavista asioista - suru, yksinäisyys - halunnut hieman laajempaa pohdintaa. Myös henkilöhahmot tuntuivat jäävän hieman vajaiksi Rosaa lukuun ottamatta.
     Ilmatilaloukkaus oli kuitenkin omalla tavallaan viihdyttävä ja nopea luettava. Kirjassa oli myös sellaisia aiheita, että varmasti oikean kohdeyleisön kohdalla tämä kirja voi kolahtaa ja laittaa ajattelemaan.

Genre: nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 3,67

Helmet2020: 14. Urheiluun liittyvä kirja (koripallo), 30. Pelastetaan ihminen, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 48. Published in 2020

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

Suojaava kerros ilmaa on raaka, kaunistelematon ja koskettava kuvaus ylipainoisuudesta. Kepa ei usko, että kukaan voi nähdä häntä läskin läpi. Vasta toisen outolinnun kohtaaminen tuo maailmaan keveyden ja värit.

     Johanna Hulkko on kirjoittanut useampia kirjoja, mutta valitettavasti itse en ole vielä niihin ehtinyt sen suuremmin tutustua. Nyt kuitenkin päätin tarttua hänen uuteen teokseen, Suojaava kerros ilmaa. Takakannen tekstin perusteella innostuin, mutta samalla tulin hieman ennakkoluuloiseksi. Teksti toi sen vaikutelman, että tässä kirjassa käsitellään niin ylipainoa kuin jotain muutakin, mutta miten tämä kaikki mahtuu niin ohueen kirjaan (tässä kirjassa kun on reippaasti alle 150 sivua). Päätin kuitenkin antaa kirjalle mahdollisuuden ja toivoin, että en pety aivan kamalasti.

     "Eli tietää se paljon, mutta ei tajua sitä, että minäkin tiedän. Tiedän arviolta kaiken, mitä ihmisen tulee tietää terveellisestä ruokavaliosta ja painon ylläpidosta, tieto ei ole koskaan ollut ongelma. - - Olisi helppo sanoa, että tieto ei ole ongelma vaan tunne on. Se tunne, kun himottaa suklaata tai pullaa niin, että sylkirauhaset pirskivät kuolapalloja, jos sattuu avaamaan suunsa väärällä kohden. Se tunne, kun vihdoin saa upotettua hampaansa viineriin ja kieli alkaa tehokkaasti ja automaattisesti ohjata hiutaleista tahmeutta kohti hampaiden tehomyllyä, se tunne kun ruoka valuu pitkin ruokatorvea kohti lapsellisen kärsimätöntä vatsaa, joka saattaa jopa naukaista odottaessaan vatsaportin aukeamista ja ruokasulan lössähdysä päämääräänsä.
     Mutta ei tunnekaan ole ongelma. Elämä on."

     Kirjassa Kepa eli Kerttu lähtee äitinsä kanssa postcorssing-matkalle Ahvenanmaalle. Postcrossing on jonkinlaista postikorttien vaihtoa ja harrastus on levinnyt maailmanlaajuiseksi. Matka Ahvenanmaalle tapahtuu harrastajien kanssa ja paikan päällä on erilaista aktiviteettia ja tietenkin postikorttien kanssa toimimista. Kepan lisäksi matkalle on tullut toinen nuori, Huu. Kaksikko alkaa viettää aikaa keskenään ja heidän välilleen muodostuu side, jota voisi kai kutsua ystävyydeksi. Huu on mustiin pukeutuva, pitkä kummajainen, jonka kanssa Kepa alkaa hullutella ja kaksikko päätyy tekemään erilaisia asioita matkansa aikana. Samaan aikaan sivuutetaan Kepan suhdetta hänen äitinsä kanssa.
     Suojaava kerros ilmaa oli omalla tavallaan hyvä kirja. Tykkäsin Hulkon kerronnasta ja siitä, että välillä sanoilla hassuteltiin ja asiat etenivät joutuisasti. Silti, tämä kirja ei iskenyt. Käsiteltäviä asioita oli mielestäni liikaa ja niitä käsiteltiin hyvin pintapuolisesti, jos edes sitäkään. Pelkoni liittyen käsiteltävään aiheeseen ja kirjan paksuuteen liittyen kävivät toteen. Ehkä kuitenkin eniten itseäni jäi harmittamaan se, että vaikka Huun erilaisuutta tuotiin jonkin verran esiin, ei asiaa käsitelty kunnolla missään vaiheessa ja se jäi varjoksi kirjan laitamille.
     Jos vielä palaan hieman Kepaa, on minun sanottava, että en tykännyt hänestä yhtään. Hänen ajattelunsa oli ahdistavaa ja kovin negatiivista. Omalla tavallaan kaikessa hänen toiminnassa näkyi se, että hän olisi yksin koko maailmaa vastaan ylipainonsa kanssa. Muutenkin hänen ajatustensa takia, joita oli jokaisella sivulla, kirjan kokonaiskuvasta tuli kovin synkkä ja jotenkin epämiellyttävä.
     Haluan vielä mainita erään kohdan, joka häiritsi itseäni ja näin kirjan lukemisen jälkeen jäi mieleeni. Harrasteryhmä käy Taffelin tehtaalla ja siellä ollessaan saavat maistella erilaisia sipsejä. Jossain kohtaa Kepa miettii, että sipsintekijän tulisi voittaa Idols hyvien sipsien takia. Idols? Sehän on laulukilpailu? Varmaan tässä oli haettu Talent-kilpailua, mutta silti kohta jäi häiritsemään minua aivan liikaa.
     Suojaava kerros ilmaa oli ihan luettava kirja ja vaikka en itse siitä niin paljoa tykännytkään, voin suositella sitä muille luettavaksi. Tärkeä aihe (tai aiheet), mutta itse olisin kaivannut vielä enemmän asioiden käsittelyä.

Genre: nuoret, LGBT, mielenterveys
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,07

Muissa blogeissa: Bibbidi Bobbidi Book, Yöpöydän kirjat, Kirjahilla, Lastenkirjahylly,
Helmet2020: 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, 4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 25. Kirjassa ollaan saarella, 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
PopSugar2020: 15. A book about/involving social media, 35. A book with three-word title
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 15. Set in a global city, 23. A book featuring a LGBT+ character 

Kirsti Kuronen: Merikki

Ruusu muutti B-rappuun, kun Meri oli viisi. Siitä lähtien he ovat olleet erottamattomat surusiskot. Ruusun kanssa Meri on soutanut kumiveneellä myrskyyn, nähnyt verikuun, piirtänyt vihkot täyteen mustia sydämiä, tehnyt loputtomasti lettejä ja kuvannut joka ikisen letin vlogiin. Nyt he ovat 14-vuotiaita, ja kesäloman alkaessa Ruusu lähtee kuukaudeksi saaristoon. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Ruusu viihtyy yhtäkkiä eri porukoissa, joissa hän ei todellakaan ole ollut. Kuka sotkee Merin elämää?

   Merikki on Kirsti Kurosen kolmas säeromaani, mutta valitettavasti itse en ole aikaisemmin tutustunut hänen kirjallisuuteensa. Nyt kuitenkin päätin tarttua tähän noin sata sivuiseen ja nopeasti luettavaan teokseen. Olen aikaisemmin lukenut yhden säeromaanin ja rakastuin siihen (Yksi, Sarah Crossan), joten totta kai odotukseni olivat korkeat myös tämän kirjan kohdalla.
     Merikki kertoo Merin ja Ruusun ystävyydestä, sen muuttumisesta ja vaiheista. Meri huomaa, että hänen suruystävänsä on ystävystynyt uusiin ihmisiin, eikä halua enää tehdä lettivideoita Merin kanssa. Tämän lisäksi Merin väitetään tehneen asioita, joita hän ei ole tehnyt. Hänen väitetään olleen jossain, missä hän ei ole oikeasti ollut. Onko Meri sekoamassa?

     Minä olen Meri,
     sinä olet Ruusu,
     me ollaan me
     nyt vähän rikki
     me ollaan rikki
     me rikki
     merikkimerikki
     merikkimerikki

     Merikki oli alusta loppuun hyvä ja koskettava tarina, ei siinä mitään. Minua kuitenkin häiritsi kirjassa kaksi asiaa, Merin luonne ja kirjan lopetus. Meri tuntui alusta asti sellaiselta henkilöltä, joka saa tunteet nousemaan pintaan. En tykännyt hänestä, turha sitä on pehmittää. Ymmärrän Ruusua paremmin kuin hyvin, olisin itse tehnyt varmaan samalla tavalla ja hankkinut uusia ystäviä. Jos toinen päättää kaikesta eikä näe tässä mitään väärää, on sellaisen kanssa vaikea olla ystävä.. varsinkin jos haluaisi itsekin tehdä jotain päätöksiä joskus.
     Kirja oli jossain vaiheessa hieman sekava, mutta tämä sekavuus sai selityksen kyllä matkan varrella. Kirjan loppu vastasi muodostuneisiin kysymyksiin, mutta silti kirja tuntui loppuvan aivan tyysti kesken. Jotekin tämän kirjan lopetus ei vain ollut sellainen, joka olisi minun mieleen. Eihän näin voi lopettaa, eihän?

Genre: säeromaani, nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ***½
Goodreads: 3,24

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjapöllön huhuiluja
Kirja luettu vuoden 2019 puolella, joten en merkkaa lukuhaasteisiin sopivuutta.

Courtney Summers: Sadie

Gold Creekin pienessä kaupungissa 19-vuotias Sadie voi luottaa vain itseensä. Hänen äitinsä jätti Sadien ja tämän pikkusiskon Mattien omilleen, kun tytöt olivat pieniä. Kun Mattie löytyy murhattuna, Sadien koko maailma romahtaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä, mutta Sadie on vakuuttunut, että hän tietää tappajan henkilöllisyyden. Nyt hän ei voi levätä ennen kuin on kostanut sisarensa kohtalon. Hinnalla millä hyvänsä.
Radiotoimittaja West McCray omistaa uuden podcastinsa Sadien tarinalle ja yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui. Tunsiko Sadie murhaajan? Saiko hän ikinä syyllisen kiinni?

     Kuuntelin tämän kirjan englanniksi, mutta nyt kun teos on julkaistu myös suomeksi, olen miettinyt kirjan lukemista uudelleen. Mennään nyt kuitenkin tähän arvioon, ja otetaan huomioon lähtötilanne.
     Kaksi mysteeriä. Kaksi näkökulmaa. Kaksi eri aikaa.
     Summersin kirjat eivät ole itselleni ennestään tuttuja, mutta päätin tarttua tähän kirjaan lähinnä sen suosion takia. Kehuja on sadellut ja erilaisia ehdokkuuksia on ollut. Miksipä en siis antaisi teokselle mahdollisuutta? Asetelma mysteeristä mysteerin päällä ei tuntunut kovin luontevalta, mutta kaikeksi onneksi tarina oli sujuvaa ja se eteni vaihe vaiheelta kohti loppua. Kuuntelin tätä mielelläni ja olin hieman pettynyt kun se loppui. En sen takia, miten kirja loppui. Vaan sen takia, että olisin halunnut kuulla Sadien matkasta enemmän.
     Alusta asti on selvää Sadien päämäärä, löytää hänen siskon murhaaja. Murhaajan löytäminen on kuitenkin ongelmallista ja matkalla Sadie kohtaa erilaisia ihmisiä ja erilaisia kohtaloita. Hän kokee uusia asioita elämässään ja kasvaa nuorena naisena. Hänen matkaansa varjostaa ja hidastaa kuitenkin eräs hänen ominaisuus, änkyttäminen. Asia, joka kulkee matkassa alusta loppuun ja tekee matkaan mutkia.
     Samalla kun kuljetaan Sadien kertomuksen matkassa, kuullaan välillä podcastia, jossa on haastateltu ihmisiä. West on kiertänyt Sadien jalanjäljissä hänen reittiä ja yrittää löytää totuuden siemenen ihmisten kertomuksista. Mikä on totta? Kuka valehtelee? Miksi totuutta ei kerrota? Tarina piti hyvin otteessaan ja oli kiehtovaa luettavaa. Trilleriksi (nuortenaikuisten sellaiseksi) tämä oli kuitenkin mielestäni hieman vaisu, mutta kyllä siinä hieman jännitystä oli.

Sadie
Suomentanut: Leena Ojalatva
Genre: mysteeri, trilleri, rikos, nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018 suom. 2019

Arvosana: ****
Goodreads: 4,18
Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja