Jännitystä ja poliiseja, osa 2

Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)

****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri

     Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.

     Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)

***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos

     Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.

     Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)

***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri

     Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos. 

     Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).

Jo Nesbø: Rottien saari ja muita kertomuksia

Viisi kertomusta yhteiskunnan raunioilta.

Rikoskertomukset kiertävät maailmaa. Yhteistö niille on se, että maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole. Ja ihmisen henki on hiuskarvan varassa.

     Rottien saari ja muita kertomuksia on Jo Nesbøn toinen kokoelmakirjoista. Viime vuonna luin Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia, enkä voinut sanoa sen olleen oma suosikkini. Tästä syystä tartuin tähän teoksen hieman ristiriitaisin tuntein ja mietin jättäväni koko kirjan lukematta. Onneksi kuitenkin lähdin kuuntelemaan tätä äänikirjana, sillä tämä oli parempi kuin Mustasukkainen mies. Ei tämäkään mikään mieleenpainuvin kirja ollut, mutta kaksi näistä viidestä kertomuksesta oli sellaisia, että olisin voinut jatkaa niiden lukemista kauemminkin. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen tarina nousivat suosikeiksi, kolme muuta oli ihan ok, muttei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Tasalaatuisempi teos ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. 

 

"Jossakin lähellä takoo lipputangon naru tuulessa salkoa vasten. Katselen kaupunkia. Se vaikuttaa oudon rauhalliselta. Mutta 90-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ei tietenkään näe kaduilla pakenevia tai metsästäviä ihmismuurahaisia. Ei kuule mukiloitavien huutoja, armonpyyntöjä, varmistimen naksahdusta kun aseen piippu kohoaa. Mutta laukaukset kuulee. Jonkin yksittäisen moottoripyörän mylväisyt. Ja nyt pimeän laskeuduttua myös näkee tulipalot."

Rottien saari: Tämä ensimmäinen kirjan kertomuksista oli myös pisin. Tämä mahdollisti selkeästi paremman pohjustuksen ja sai mielenkiinnon herämään. Tarina sijoittuu viruspandemian jälkeiseen aikaan, kun yhteiskunta on romahduksen partaalla. Selviytymiskamppailu vahvojen ja heikkojen välillä on ottanut vallan ja jokainen on valmis tekemään mitä vain saadakseen nähdä huomisen. Kertomus eteni hyvällä vauhdilla ja piti mielenkiinnon loppuun asti.

"Kärpänen istahtaa minun kädelleni. Tuijotan sitä. Kärpäsen keskimääräinen elinikä on 28 päivää. Tietääkö kärpänen itse sen? Toivoisiko se pitempää elämää? Mitä kärpänen tekisi, jos sille tarjottaisiin pitempi elämä sillä ehdolla, että se tuhoaisi kaikki muistot rakkaimmistaan, omista saavutuksistaan, parhaista päivistään ja hetkistään? Kumman se valitsisi?"

Makulaattori: Toisen kertomuksen päähenkilö yrittää keksiä lääkkeen ikuisen elämän saamiseksi, samalla kun hän yrittää estää vaimonsa ennenaikaisen kuoleman. Tarina etenee hyvällä tahdilla, mutta se ei ollut mitenkään yllättävä. Tarina jäi etäiseksi ja unohtui äkkiä mielestä.

Kaskaat: Kolmas kertomus on rinnakkaistodellisuuksien mysteeriä käyttävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut siihen lisää yllättävyyttä. Nyt se oli vain tarina, jonka kuuntelee kyllä kerran, mutta ei siitä juuri mitään jäänyt mieleen.

"Jossain rääkyy lintu rumasti. Tai ehkä se on jokin muu eläin, Ken ei tiedä. Hän nostaa lasiputkilon kohti valkoista aurinkoa, työntää neulan pehmeän muovikannen läpi ja vetää mäntää ylös niin, että kirkas ja hiukan kellertävä neste imeytyy ruiskuun. Hikipisara löytää tiensä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta, hän mutisee kirouksen, kun hien suola kirvelee silmässä."

Seerumi: Kirjan lyhin tarina kertoo rikkaasta isästä ja huumeriippuvaisesta pojasta. Tarinalla oli pituutta n. 30 sivua, eikä siinä ajassa ehtinyt herätä kunnolla mielenkiintoa juonta tai hahmoja kohtaan. Lopun jännite jäi hieman vajaaksi ja siksi se ei päässyt yllättämään ansaitsemallaan tavalla.

Musta hevonen: Kirjan viimeinen tarina päätti teoksen mielenkiintoisesti ja sopivan koukuttavasti. Tykkäsin tästä, sillä tässä oli jännitettä ja juonenkäänteitä tasaiseen tahtiin. Hahmot jäi tässäkin hieman valjuiksi, mutta toisaalta sataan sivuun ei ehdi kovin ihmeellistä pohjaa luomaankaan.

Rotteøya og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Genre: mysteeri, novellikokoelma, scifi
Kustantaja: Johnny Kniga (2021)

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat, Mustasukkainen mies
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää

Jo Nesbo: Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia

Motiivina mustasukkaisuus, ratkaisuna murha - viisi variaatiota.

Epäilys. Mustasukkaisuus. Kateus. Teeskentely. Valehtelu. Jännityksen mestarin tiiviit rikostarinat vievät pimeyden ytimeen.

Mustasukkaisuus on murhan motiiveista kiehtovimpia. Siihen kietoutuu vahvimpia tuntemiamme tunteita, jotka suistavat varomattoman raiteiltaan. Ja seuraamukset voivat olla peruuttamattomia.

     Jo Nesbo on kerännyt mainetta suositulla Harry Hole -sarjallaan ja sen lisäksi hän on kirjoitellut myös lastenkirjoja ja yksittäisiä mysteerejä aikuisille. Mustasukkainen mies on seitsemän novellin kokoelma, johon alunperin suhtauduin odottavaisesti, kunnes minua vastaan tuli muutama kommentti, ennen kuin kirja ehti itselleni lainaan. Yritin kuitenkin lähteä lukemaan teosta avoimin mielin, ilman ennakkoluuloja (tai ennakko-odotuksia).

     Kokoelman seitsemän novellia olivat hyvin erilaisia ja eritasoisia, tästä syystä kirjan arviointi kokonaisuutena oli vaikeaa ja päätin antaa sille keskiarvon niistä tähdistä, jotka annoin yksittäisille novelleille. Jotkin novelleista oli hyvinkin viihdyttäviä ja mielestäni onnistuneita. Mutta sitten sinne joukkoon mahtui myös niitä, joiden tarkoitusta jäin miettimään. Käydäänpä siis muistiinpanojani läpi jokaisen novellin kohdalla erikseen:

1. Lontoo, ***½: Tämä oli ihan luettava novelli, joka ei jäänyt sen suuremmin mieleen. Piti hyvin otteessaan ja loppu pääsi ehkä jopa hieman yllättämään. Hyvä aloitus kokoelmalle, jäin odottamaan innolla lisää.

2. Mustasukkainen mies, **: Kirjan pisin novelli (yli 100sivua, kun muut oli selkeästi alle 50sivuisia), tästä syystä hieman hirvitti aloittaa lukemista. Melko nopeasti tuli selväksi, että novellissa jaaritellaan ja sitä olisi voinut mielestäni lyhentää. Juoni ei yllättänyt, eikä saanut kunnolla kiinnostusta heräämään missään vaiheessa.

3. Jono, **: Lukemiseeni saattoi vaikuttaa edeltävän novellin tylsyys, mutta tämäkään ei juuri tunteita herättänyt. Tuntui, että ei päässyt kunnolla alkuun ennen kuin jo loppui. Käsitteli hyvin rasismia, tästä syystä olisin voinut lukea enemmänkin.

4. Jätteitä, **: Kolmas peräkkäinen plääh-kokemus. Lopputulos arvattavissa, eikä juurikaan herättänyt tunteita lukiessa.

5. Tunnustus, ****: Teoksen paras ja mielenkiintoisin novelli. Tässä oli jännitystä ja yllättävyyttä, tykkäsin todella (tai sitten asiaan vaikutti aikaisemmat ei-niin-mielenkiintoiset novellit).

6. Odd, *: Ja takaisin pohjalle.. En ymmärtänyt mikä oli novellin idea ja mitä siinä tapahtui. Yksinkertaisesti ei toiminut itselle sitten yhtään.

7. Korvakoru, **: Alkoi mielenkiintoisesti, mutta loppu tyssäsi kesken ja homma levisi käsiin. Odotin parempaa kirjan lopetusta, mutta nyt jäi hieman huono maku suuhun.

Sjalusimannen og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: mysteeri, novelli
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2021

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat
Arvosana: **½
Goodreads: 3,39

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää, Mummo matkalla, Hemulin kirjahylly

Jo Nesbø: Torakat

Norjan Thaimaan-suurlähettiläs löytyy murhattuna bangkokilaisesta bordellista. Oslossa tehdään suunnitelma, jolla on tarkoitus välttää skandaali. Paikalle lähetetään Harry Hole. Jahdatessaan säälimätöntä murhaajaa Hole ajautuu Bangkokin syrjäkujien oopiumluoliin, bordelleihin, vedonlyöntipaikkoihin, strippibaareihin. Kosketusta pedofiilirinkeihin Hole ei voi välttää, pahan kosketusta...

     Harry Hole ja hänen omituisuutensa, vajaavaisuutensa ja erikoisuutensa tulivat esille melko hyvin sarjan avausosassa, Lepakkomiehessä. Torakat jatkaa tämän mielenkiintoisen miehen matkasta kertomista. Lukija ihmettelee yhtälailla Holen lähettämistä Bangkokiin, kuin hänet sinne lähettävä poliisipäällikkö. Ensimmäisen osan loppu ei meinaan jätä epäselväksi sitä, missä kunnossa Hole on ja varmuus hänen huonohappisesta kunnosta tulee esille tässäkin kirjassa jo heti alkumetreillä. Hole kuitenkin osaa yllättää, niin lukijan kuin kirjan Norjassa istuvat poliitikotkin.

     ""Hieno", sanoi Torhus. "Halusimme kuulla mielipiteenne näin nopeasti siksi, että asialla on luonnollisesti kiire. Holen on jätettävä kaikki, mitä hänellä on tällä hetkellä työn alla, ja lähdettävä huomenna."
     No, ehkä tämäntyyppinen komennus on juuri sitä, mitä Hole tällä hetkellä tarvitsee, Møller ajatteli luottavaisesti.
     "Pahoittelen, että joudumme viemään teiltä niin tärkeä miehen", Askildsen sanoi.
     Poliisiosaston päällikkö Bjarne Møller joutui hillitsemään itsensä, jottei olisi purskahtanut nauruun."

     Kuten sarjan ensimmäisessä osassa, ulkomailla tapahtuu murha ja sinne lähetetään Harry Hole. Tarina etenee verkkaisesti ja päämäärätietoisesti heti alusta lähtien. Turhia hyppyjä ei tehdä ja juoni nivoutuu pikkuhiljaa. Ensimmäiseen osaan verrattuna "outoja" tapahtumia kirjoittamisen suhteen ei ole. Nesbon esikoisteokseen verrattuna kehitystä on siis tapahtunut jo nyt.
     Tässä osassa politiikka on suuressa osassa ja sen erinäiset kiemurat, kun joukko kärkihenkilöitä pyrkii pitämään kätensä puhtaina, vaikka niihin on tarttunut liikaa likaa matkan varrella. Itse en ole niin suuri poliittisten ristiriitojen lukija, mutta tämän teoksen kohdalla tuo politiikalla palloilu jotenkin ei häirinnyt niin paljoa. Juoni vei mennessään ja loppu tuli liian nopeasti. Tämän lisäksi kirja esittelee aivan yhtä taitavasti Thaimaan kulttuuria ja maailmaa, kuin ensimmäinen osa teki Australian suhteen.
     Tykkään Nesbon tavasta edetä tarinassa pienin hiiren askelin. Palaset loksahtelevat paikalleen, mutta ennen loppua lukijan on vaikea edes arvata, kuka murhaaja voisi olla. Toki tässä kirjassa joitain epäilyksiä heräsi jo ennen lopun lähestymistä, mutta silti kaiken eteneminen oli hyvin suunniteltua ja järjestelmällistä. Yksinkertaisesti sanottuna tykkäsin tästä ja voin suositella tätä myös muille.

Kakerlakkene
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Harry Hole #2
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 1998 suom. 2009

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta, Macbeth, Lepakkomies
Arvosana: ****
Goodreads: 3,71

Jo Nesbo: Lepakkomies

Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Australiaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa.
Hole saa työparikseen aboriginaalin Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän myös ystävä. Kun ratkaisu tuntuu olevan käden ulottuvilla, osoittautuu, ettei kumpikaan ole sitä miltä näyttää. Holen oman menneisyyden haamut ajavat hänet vaikeuksiin.

   Jo Nesbo on tunnettu ja suosittu norjalainen kirjailija, kenen esikoisteos Lepakkomies oli minun lukulistallani seuraavaksi. Odotin kokemusta innolla, sillä dekkari-innostukseni on tässä viimeisen vuoden aikana vain yltynyt ja halusin päästä lukemaan minulle suositellun kirjailijan suurta sarjaa. Aikaisemmin olen lukenut Nesbolta muutaman kirjan, jotka ovat jakaneet mielipiteeni kahtia. Yksi floppi, yksi todella hyvä ja kaksi siltä väliltä. En siis ollut aivan varma, mitä odottaa, mutta olin innoissani. Todella.
     Kirja alkaa, kuten harvat dekkarit alkavat, siitä kun etsivä matkustaa paikkaan X (tällä kertaa Australiaan). Murhasta ei puhuta, se selviää vasta myöhemmin. Murhaa ei heti kuvailla, se tulee myöhemmin. Syy Australiaan matkustukseen, tulee myöhemmin. Tämä kaikki sinetöi sen, että minun oli pakko saada luettua kirja mahdollisimman nopeasti. Halusin vastauksia, janosin niitä. Ja mikä parasta, kun yksi kysymys sai vastauksen, tuli uusia kysymyksiä. Juoni oli rakennettu niin, että se ei ollut liian selkeä ja aina välillä tapahtui jotain, mikä esti laskemasta kirjaa alas. Hyvän dekkarin ainekset siis.

     ""Totuus on se, ettei kukaan elä totuudella ja ettei kukaan siksi ole kiinnostunut totuudesta. Se totuus, jonka me muodostamme mielessämme, on vain ihmisten totuudesta saaman hyödyn summa mitattuna sillä, kuinka paljon valtaa kelläkin on."

     En ole itse käynyt Australiassa enkä ole tutustunut aboriginaalien historiaan sen enempää, joten en voi sanoa kuinka totta kirjassa kerrotut asiat olivat. Vanhan uskomuksen tarinat kuitenkin tekivät minuun vaikutuksen ja niiden avulla juoni eteni sutjakkaasti ja luontevasti. Tarinan avulla saatiin myös luotua toisenlainen syvyys tarinaan, joka muuten olisi ehkä ollut liian tavallinen.
     Lepakkomies on Nesbon esikoisteos, mikä näkyy joiltain osin kirjaa lukiessa. Kaikki tapahtumat eivät täysin käy järkeen niiden tapahtuessa, mutta niistä on myöhemmin hyötyä. Lisäksi Harry Hole ei kuuluu niihin päähahmoihin, joihin on helppo samaistua (ainakaan kaikkien), mutta juuri siksi tykkään hänestä. Hän ei ole ärsyttävä, hän on erilainen. Toki samanlaisista ongelmista kärsiviä etsiviä on muissakin sarjoissa. Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä, vaikka tämä ei olekaan se suosituin muihin sarjan osiin verrattuna.

Flaggermusmannen
Suomentanut: Outi Menna
Genre: trilleri, mysteeri, rikos
Sarja: Harry Hole #1
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 1997 suom. 2001
Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta, Macbeth

Arvosana: ****½
Goodreads: 3,54

Jo Nesbo: Macbeth

Macbeth johtaa poliisin erikoisjoukkoja, Kaartia. Hän on rakastettu johtaja ja äärimmäisen tehokas toimissaan kaupungissa, jota hallitsevat rikollisjoukkiot. Myyttisen Swenon johtama moottoripyöräjengi Norse Riders ja vielä myyttisemmän Hekaten johtama huumejengi.
Macbethin rakastettu, Lady, johtaa pelikasinoa. Niin Ladyn kuin Macbethinkin tausta on karu. Mutta he ovat nousseet hierarkkiassa korkealle.
Tapahtumat johtavat siihen, että tie taivaisiin - ehdottomaan valtaa kaupungissa - näyttää aukenevat pariskunnalle. Siitä heille kuiskutellaan, sinne heitä ohjataan.
Ja niin kaupungissa jossa sataa aina, virtaa vuolaana veri, joka tahrii Macbethin kädet, kunnes kohtalo janoaa hänen vertaan.

     Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen. Myönnän sen. Aloitin kirjan lukemisen innoissani, sillä aikaisemmat Nesbon kirjat ovat olleet sellaisia, jotka voisin hyvin lukea toisenkin kerran. Nyt kuitenkin jouduin pettymään. Ja pahasti. Tämä kirja tuntui alusta asti jotenkin tönköltä ja homma ei vain minun mielestäni toiminut. En tiedä oliko ongelmana se, että tämä oli uudelleen kerrottu versio Shakespearen samannimisestä näytelmästä, vai oliko ongelman taustalla jotain muuta. Oli miten oli, tämän kirjan loppuun lukeminen ei ollut itsestään selvyys ja minulle ei jäänyt mitään halua lukea tätä toista kertaa.
     Olen lukenut alkuperäisen Macbethin joskus vuosia sitten, mutta en muistanut sen juonesta juuri mitään kun tartuin tähän teokseen. Pikkuhiljaa muistikuvat kuitenkin palailivat, sillä tämä teos seurasi hyvinkin tarkkaan alkuperäisiä tapahtumia. Ja ehkä itselläni juuri senkin takia tämä kirja tökki. Juoni eteni niin samalla linjalla, että koko kirja tuntui turhalta lukea, kun tiesi niin tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä uudelleen kerrotut versiot eivät vain ole minua varten.
     Henkilöhahmot olivat hyvin luotuja, mutta he olivat joiltain osin hieman alkeellisia. En ole varma, haettiinko tässä kirjassa mennyttä vai tulevaa, mutta joka tapauksessa maailma oli hyvin luotu. Ei ongelmaa sen suhteen. Ongelmani tätä kirjaan kohtaan liittyy enemmänkin kerrontaan. Ja jotkut hahmot vain ärsyttivät itseäni sen verran, että heihin ja heidän päätöksiin meni hermot. Kokonaisuutena tämän kirjan lukeminen oli jotenkin puuduttavaa. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö tässä kirjassa olisi ollut myös niitä hyviä vaiheita ja hyviä puolia. Mutta ei tämä kauheasti yli keskinkertaisen kirjan pääse.

Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, retelling, rikos
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: PopSugar19 (15. Klassikon uusi versio)

Jo Nesbo: Lisää verta

Kalastaja löytää aina etsimänsä.

Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa. Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä. Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut.

Ystävälliset kåsundilaiset auttavat Olofia majoittumaan ja asettumaan kylään. Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksiantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohessa hallitsee Oslon huumekauppaa. Suvereenisti nyt, kun Daniel Hoffmann on pysyvästi poissa kuvioista.

Olof on Johnnyn kohde, Kalastajan etsimä mies, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asiainhoitajaa kohtaa.

Mutta punainen on myös rakkauden väri.

Ja kaikki on mahdollista.

     Ennen tämän kirjan aloitttamista oletin, että tämä olisi selkeästi jatkoa ensimmäiselle osalle. Tyhmä oletus, kun ottaa huomioon kirjasarjan genren ja miten usein kyseiseen genreen kuuluvat sarjat yleensä jatkavat tarinaa osasta toiseen. Silti, kun aloitin tätä kirjaa, petyin hieman. Ensimmäinen osa jäi jotenkin sellaiseen kohtaan, että olisin halunnut lukea sille jatkoa. Toisaalta en tiedä, miten sitä tarinaa olisi voitu jatkaa..

     Tätä ja ensimmäistä osaa yhdistää Kalastaja. Ensimmäisestä osasta tuttu huumeparoni. Nyt päästään näkemään hänen asiainhoitajien elämää, kun ensimmäisessä osassa päästiin Daniel Hoffmannin asiainhoitajan mukaan. Tällä kertaa päästään kuitenkin paremmin sisään itse päähenkilön elämään, hänen ajatuksiin, häneen. Selvä parannus siis ensimmäiseen osaan verrattuna. Ei tässäkään osassa toki kauhean paljoa päähenkilön kuvailua ollut, en ainakaan muista saaneeni tietää, miltä hän esimerkiksi näyttää. Mutta muuten hän tuli tutuksi ja hänen historiaa käytiin hieman läpi.

     Ensimmäiseen osaan verrattuna tämä osa oli muutenkin mielestäni parempi. Ei vain hahmokuvausten takia, jota oli selkeästi enemmän. Myös muu kerronta oli parempaa ja juoni jotenkin selkeämpi ja jännittävämpi. Itse ainakin nautin tämä lukemisesta huomattavasti enemmän. Tämä oli tarinana jotain enemmän. Tässä onnistuttiin yhdistämään mennyt ja nykyisyys yhteen. Tarinaa oli helppo lukea ja lukemista ei voinut jättää kesken. Tähän toki auttoi tiivis ja simppeli juoni, joka vei mukanaan.

     Tämä ei toki ollut täydellinen teos, mutta näin lyhyemmäksi jännitysromaaniksi tämä oli hyvä. Kaikki ei ollut aivan ennalta-arvattavaa, tapahtumat olivat loogisia. Kuitenkin tästä jäi vielä puuttumaan se jokin, joka tekee jännäristä täydellisen. Siksi tämä jäi hieman keskinkertaiseksi, mutta silti sellaiseksi, jonka voisin lukea vielä uudelleen.

Nimi: Lisää verta (Mere blod)
Kirjailija: Jo Nesbo
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, mysteeri, trilleri
Sarja: Verta lumella #2
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjailijan muut teokset: Verta lumella, Isänsä poika
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: Helmet19 (41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää)

Jo Nesbo: Verta lumella, osa 1

Toisenlainen joulu 1977.
Oslolainen Olav on Daniel Hoffmannin asiainhoitaja. Hoffmannin pääasialliset elinkeinot ovat huumekauppa ja prostituutio.
Olav ei käsittele huumeita eikä sekaannut parittamiseen. Hän on sellaiseen aivan liian heikko ja herkkäluontoinen. Hänen asiansa on hoitaa kappaleita.
Tämän keikan pitäisi näyttää asuntomurrolta. Kappale pitäisi hoitaa Hoffmannin kotona. Liikutaan vaarallisilla vesillä. Yksityisalueella.
Lähestytään hetkeä, jolloin keikan kohteena oleva ihminen alkaa ymmärtää elämän rajallisuuden. Hänen asiansa hoidetaan, hänestä tulee Olavin kappale.
Tänä jouluna lumi on punaista.

     Tämä kirja oli lyhyt ja ytimekäs. Sivuja ei ollut montaa ja lisäksi teksti oli sen kokoista, että sivulle ei paljoa tekstiä mahtunut. Tämä lyhyys toi esille yhden ongelman, hahmot jäivät valjuiksi ja kuvailua ei ollut. Asiat vain painoivat menoaan eteenpäin ja välillä näin lukijana joutui miettimään, että missä asti sitä oikeastaan jo mennään. Lisäksi kirjassa oli muutama kohta, josta ei aivan ottanut selvää, että tapahtuivatko ne oikeasti vai eivät. Ja taas hämmennys oli suuri.
     Lyhykäisyydessään tämä kirja kertoo rakkaudesta, rahaan. Tämä kertoo Olavista, joka saa hoidettavakseen "pomonsa" vaimon. Vaimosta pitäisi tulla uusi kappale. Asiat eivät kuitenkaan mene ihan niin kuin on suunniteltu, sillä Olav saa tietää Hoffmanin vaimosta erään asian. Hän päätyy ratkaisuun, joka tulee maksamaan hänen hengen, ellei hän tee asialle jotain, pian. Kun Olav yrittää saada pois päiviltä sen henkilön, joka hänen henkeään uhkaa, hänet petetään ja homma menee vielä vähän enemmän mönkään. Kirjan lopetus saa lukijan miettimään kaksi kertaa, että mitä hittoa tässä nyt oikein tapahtui. Mikä on totta? Mitä seuraavaksi?
     Olav on kirjan hahmoista ainoa, kenestä saa jonkinlaisen otteen. Alussa hänestä kerrotaan hieman, lopussa kuvaillaan hänen ulkonäköään. Ei siis mikään ihmeellinen kuvaus hänenkään kohdalla. Mutta jotain kuitenkin. Muista hahmoista ei saa oikeastaan mitään irti, joitain pieniä paloja ehkä ulkonäöstä. Lisäksi päästään hieman tutustumaan Mariaan, kuuroon naiseen, johon Olav on ihastunut ja kuka on ihastunut Olaviin. Hänestäkään ei kerrota paljoa, mutta vähän.

     "Eli tiivistettynä asia menee näin: En osaa ajaa hiljaa, olen pehmeä kuin voi, rakastun aivan liian helposti, menetän malttini kun suutun ja olen huono matematiikassa. Olen lukenut yhtä ja toista mutta tiedän hyvin vähän, enkä ainakaan mitään sellaista mille olisi käyttöä. Ja kirjoitan hitaammin kuin tippukivi kasvaa."

     Se minun on kuitenkin tästä kirjasta sanottava, että tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tämä oli erilainen kirja kuin odotin. Tämä oli erilainen kirja kuin vastaavat. Tämä oli kirja, joka jatkoi sitä käsitystäni Nesbosta, minkä sain hänen toista kirjaansa, Isänsä poika, lukiessani. Mielipiteeni hänestä kirjailijana vain parani. Tykkäsin siis tästä kirjasta, vaikka siinä oli paljon puutteita. Toki jos tarkoitus on kirjoittaa lyhyt kirja, ei siihen saa kaikkea mahdollista mahdutettua. Annan siis sen takia hieman anteeksi. Muuten, suosittelen kyllä tätä jos nopealukuinen jännitys yhtään kiinnostaa.

Nimi: Verta lumella (Blood on Snow)
Kirjailija: Jo Nesbo
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri
Sarja: Verta lumella #1
Sivumäärä: 195
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika
Arvosana: ***1/2

Lukuhaasteet: Helmet19 (48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä)

Jo Nesbø: Isänsä poika

Nimi: Isänsä poika (Sønnen)
Kirjailija: Jo Nesbø
Suomentanut: Outi Menna
Genre: rikos, mysteeri, trilleri
Sivumäärä: 528
ISBN: 978-951-0-40856-8
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014
Luettu: kesäkuu 2018

Murhamies ja heroinisti.

On istunut korkeimman turvaluokituksen vankilassa viimeiset 12 vuotta.

Vasta 30-vuotias.

Vapauttaa muut synneistään,

tunnustaa muiden rikokset ja 

kärsii heidän puolestaan.

Eräänä päivänä hän saa kuulla jotain, mikä muuttaa hänen koko elämänsä. Hänen on noustava jaloilleen ja rangaistava syyllisiä. Yksikään, joka on vahingoittanut väärää ihmistä, ei ole turvassa. On koittanut tuomiopäivä ja tuomion langettaa Sonny Lofthus, isänsä poika. Armon voivat saada vain ne, joilla ei ole mitään. Kukaan ei voi paeta, ei myöskään Sonny, sillä häntä jahtaavat niin poliisit kuin rikolliset.

Arvostelu: Tämä kirja ei ollut sellainen kun ensin takakannen luettuani ajattelin. Ei sinne päinkään. Mutta en ole pettynyt, tämä oli jotain parempaa. Tämä kirja vain oli jotain sellaista, minkä lukemista olisi halunnut jatkaa loputtomiin ja samalla asiat eivät tuntuneet etenevän riittävän nopeasti (vaikka siis kirjassa ei ollut yhtään sellaista hetkeä, jolloin ei olisi tapahtunut jotain).
     Alusta loppuun asti olin tämän kirjan pauloissa. Hahmot, kirjoitustyyli, kaikki. Se vain oli jotain sellaista, mikä pakotti lukemaan ja jatkamaan yömyöhään, vaikka aamulla oli aikainen herätys. Tätä vain ei voinut laskea käsistään. Helpotuksekseni useat luvut olivat hieman lyhyempiä, niin pystyi helposti lukemaan luvun loppuun ennen kuin laski kirjan alas käsistä.

     ""Me seisomme tässä, koska olemme kolunneet Akerselvan läpikotaisin ja tämä on ainoa paikka, jossa silta on niin korkealla ja vesi niin matalaa, että uhri olisi voinut iskeytyä kiviin riittävän kovalla voimalla. Lisäksi asuntola on tältä sillalta katsottuna kaikkein lähimpänä."
     "Palvelutalo", Kari sanoi.
     "Yrittäisitkö sinä itsemurhaa hyppäämällä tästä?"
     "En."
     "Tarkoitin siis, että jos haluaisit tappaa itsesi."
     Kari lakkasi vaihtamasta jalkaa. Vilkaisi kaiteen yli. "Valitsisin varmaan jonkin korkeamman paikan. Henkiin jäämisen mahdollisuus on liian suuri. Ja riski joutua pyörätuoliin."
     "Etkä luultavasti myöskään työntäisi ketään tältä sillalta, jos haluaisit tappaa hänet?"
     "Luultavasti en", Kari vastasi haukotellen.
     "Eli me etsimme henkilöä, joka ensin katkaisi Per Vollanilta niskan ja sen jälkeen heitti hänet jokeen tältä sillalta."
     "Tuo lienee se mitä te kutsutte hypoteesiksi."" s. 69

     Kirjassa tapahtumia kuvattiin usean ihmisen näkökulmasta. Siihen oli aluksi vähän vaikea tottua kun ei ollut ihan varma, että kenen suunnasta asioita kuvattiin. Ja alussa ei ihan muistanut, että kuka on kuka, joten sekin vaikeutti. Sen lisäksi jossain välissä näkökulma vaihtui täysin tuntemattomiin ja taas meni hetki käsittää, että mitä tapahtuu. Odotin koko kirjan ajan, että tarinaa kerrottaisiin itse päähenkilön, Sonnyn, näkökulmasta, mutta sitä ei tapahtunut. Ja oikeastaan se oli hyvä asia. Hänen ajatuksistaan sai aika hyvän käsityksen ilman tarkempaa kuvaustakin.
     Lyhyestä virsi kaunis, en tiedä mitä negatiivista sanoisin tästä kirjasta. Voin vain suositella sitä. Tämä ei ole perus dekkari, kuten ensin luulin. Ehei, tämä oli jotain aivan muuta. Jotain, mikä pitää itse lukea ja kokea, että sen ymmärtää.
Arvosana: *****