Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elena Mady. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elena Mady. Näytä kaikki tekstit

17. kesäkuuta 2019

Elena Mady: Varjelija

Alex Winter on ottanut kiinni menneisyytensä varjon - nyt hänen on valittava tulevaisuutensa.
Lontoossa koivut ja palmut kasvavat sulassa sovussa, ja vaihdokas, tyttö vieraassa elämässä sulautuu joukkoon siinä missä muutkin kapinalliset.
Tilaisuus aloittaa alusta houkuttelee Alexia. Mutta osaksi saatu rakkaus ja ymmärrys vahvistavat ja velvoittavat. Alex janoaa saada murhaajan vastuuseen teoistaan ja oikeutta Wintereille.
Eikä mikään korvaa Jesseä...
Mystisen rakkaustrillerin kolmas osa vie Alex Winterin jälleen elämän ja kuoleman rajamaille - ja panokset ovat kovemmat kuin koskaan. Ottaako Alex roolinsa varjelijana?

     Varjelija on trilogian päätösosa, ja sen rooliksi on muotoutunut koota yhteen kahden ensimmäisen osan tapahtumat ja kysymykset. Tässä roolissaan kirja onnistuu melko hyvin, vaikka ihan kaikkea ei selitetä ja sarjan päähenkilön vaihdokkaana olemista ei aivan täysin ymmärretä.

     "Herakleitos sanoi, että samaan virtaan ei voi astua kahdesti. Muistin ajatelleeni, että lause kuvasti muutosta joessa, että siinä virtaava vesi, siihen lankeava valo, siinä asuvat olennot muuttuivat joka sekunti. Nyt ymmärsin, että myös jokeen astuja muuttui, kasvoi, uudistui. Että tuo muutos vaikutti siihen, kuinka astuja koki ja näki joen."

     Tässä viimeisessä osassa Alex lähtee etsimään äitiään Lontoosta ja haluaa näyttää tälle kuka hän oikeasti on. Samalla Alexia vainoava murhaaja on edelleen vapaana. Muutamia läheltä-piti -tilanteita sattuu Alexin ollessa Lontoossa ja hän sekä hänen ystävänsä pyrkivät saamaan asiat päätökseen vielä nopeammin. Yllättävä apu löytyykin ja asiat lähtevät rullaamaan eteenpäin.
     Kirjassa oli paljon hyvää, mutta myös sellaisia kohtia jotka olisin halunnut muuttaa erilaisiksi. Kun tulin siihen kohtaan, missä paljastuksia alkaa ropista (tai niin luulin), petyin pahasti. Ensin yhden luvun lopussa luodaan kunnon tunnelma ja jännitys kohoaa. Sitten seuraavan luvun alussa kaikki on hyvin, totuus on otettu vastaan kuin päivittäinen aamulehti, ilman ongelmia ja kysymyksiä. Siis miten? Melkein sama kävi ensimmäisessä osassa ja sen takia kirjan loppu tuntui oudolta enkä tykännyt siitä yhtään. Nyt tämä tapahtui reilusti ennen loppua. Odotukset loppua kohti eivät kauheasti kasvaneet. Onneksi kuitenkin loppu oli samaa tasaista laatua kuin muukin kirja, joten lukeminen sujui vaivatta.

     "'Ai niin. Jos ja kuin jokin tuntuu aidosti ja jatkuvasti tai usein pahalta, silloin ei vain voi, vaan pitää lähteä, kävellä pois tai lopettaa, aloittaa alusta ja valita toisin. Maailma on maailmoja täynnä. Pitää rakastaa itseään niin paljon, että etsii itselleen parhaiten sopivan maailman, sellaisen, jossa voi mahdollisimman hyvin, jossa ei mene liian rikki. Sitten on hetkiä, jolloin olo on niin kestämättömän kamala, ettei näe ulospääsyä ja tekee mieli luovuttaa. Silloin pitää luvata odottaa vähintään seuraavaan aamuun ja antaa huomiselle tilaisuus. Sen on huomisen itselleen velkaa. Aamun valossa vuoren korkuinen murhe paljastuu paljon pienemmäksi, sellaiseksi, jonka yli vie sittenkin kuljettava polku.'"

     Kaiken kaikkiaan tämä kirja ei aivan täyttänyt kaikkia odotuksiani. Olisin halunnut lisää vastauksia. Olisin halunnut, että totuutta ei otettaisiin vastaan aivan niin helposti kuin se nyt otettiin. Olisin halunnut tältä kirjalta enemmän, kuin se nyt antoi. Ja täytyy myöntää, että tämän kirjan loppumisen jälkeen minulle ei tullut sellaista oloa, että haluaisin päästä lukemaan vielä lisää.

Nimi: Varjelija
Kirjailija: Elena Mady
Genre: nuoret, fantasia
Sarja: The Body Jumper #3
Sivumäärä: 275
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Kirjailijan muut teokset: Vaihdokas, Varjo
Arvosana: *** ½
Lukuhaasteet: Helmet19 (22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja)

8. huhtikuuta 2019

Elena Mady: Varjo

Jos elämä on kuin dekkarin sivuilta, ongelmat eivät pääty yhteen täydelliseen suudelmaan.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, millaista on elää jonkun toisen elämää, joka ikinen päivä?
Jos selviää sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin, elämän pitäisi olla mallillaan. Vaihdokas Alex saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johdattavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei tunnu myöskään haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista. Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?

     Varjo on jatko-osa Vaihdokkaalle, jonka luin tuossa joku aika sitten. Tykkäsin ensimmäisestä osasta ja odotin innolla tämän toisen osan lukemista. Ja minun onnekseni en joutunut pettymään. Tämä toinen osa jatkoi sitä samaa hyvää linjaa, jonka ensimmäinen osa aloitti. Kyllä, ensimmäisessä osassa oli asioita jotka olisin halunnut muuttaa. Kyllä, tässä toisessa osassa oli myös sellaisia asioita. Näillä kuitenkin on mentävä ja voin tyytyväisenä antaa tälle teokselle neljä tähteä.
     Tämä teos oli jaettu kolmeen osaan, joista toinen osa kattoi melkeinpä koko kirjan. Se painottui Alexin oman identiteetin ja menneisyyden etsimiseen. Eli asiaan, jota jäin ensimmäisessä osassa kaipaamaan. Nyt sain siitä kunnon annoksen ja menneisyyden varjo alkoi siirtyä sivuun. Miinuksena kuitenkin tuli se, että juuri mitään muuta kirjassa ei sitten päässytkään tapahtumaan. Tämä teos oli selvästi ns. väliteos, joista en yleensä pidä. Tämä kuitenkin avasi sen verran ensimmäisessä osassa muodostuneita kysymyksiä, että jostain syystä halusin antaa useammankin tähden. Toista lukukertaa en kuitenkaan tämän kirjan parissa silti alkaisi pitämään. Ei tämä niin ihmeellinen ollut.
     Tämä kirja siis painottui Alexin vaihdokkaan menneisyyteen ja perheen etsimiseen. Siinä sivussa ensimmäisestä osasta tuttu murhaaja piinasi vielä omalla tavallaan varjoissa. Tämän lisäksi saatiin tietää lisää muistakin kirjan hahmoista. Isojakin yllätyksiä mahtui mukaan. Alexin ja tämän ah niin ihanan hakkerin, Jessen, tarinasta ei kerrottu juuri mitään. Minkä koin pienenä miinuksena. Kuten muutenkin sen, että tarinallisesti tämä kirja ei kovin paljoa vienyt mitään eteenpäin ensimmäisen osan loppuun nähden. Ehkä kolmas, ja viimeinen osa, sitten on vielä jotain parempaa.

     "Jokaisen kilometrin kohdalla halusin vain kääntyä takaisin ja soittaa Jesselle, sanoa, että olin hänen nyt ja aina. Mutta ajoimme turmapaikan ohi ja muistin, miten Saralle ja hänen vanhemmilleen oli käynyt. Heidät oli murhattu. Sitäkö toivoin Jesselle?
     Hieman ennen kuin saavuimme lentokentälle, kännykkääni tuli viesti. Palkkaamani etsivä oli selvittänyt äitini osoitteen ilman ongelmia. '24 Arundel Gardens, Notting Hill, London', supisin ääneen. Jos jotain sanoi ääneen, se tuli todeksi.
     Katsoin ikkunasta marraskuun likaista maisemaa. Liiketiloja ja halpahalleja, bensa-asemia ja toimistorakennuksia vilisi silmissä. Suomessa oli paljon hienoa ja hyvää. Terveyttäkin hoidettiin lähes ilmaiseksi. Silti tienoon rumuus lohdutti. Oli aina helpompi paeta jostain, mikä ei houkutellut jäämään."

Nimi: Varjo
Kirjailija: Elena Mady
Genre: nuoret, fantasia
Sarja: The Body Jumper #2
Sivumäärä: 265
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Kirjailijan muut teokset: Vaihdokas
Arvosana: ****
Lukuhaasteet: PopSugar19 (4. Kirja, josta mielestäsi pitäisi tehdä elokuva)

3. maaliskuuta 2019

Elena Mady: Vaihdokas

Rakkaustrilleri elämän ja kuoleman rajamailta.
Onko elämä elämisen arvoista, jos kukaan ei näe sinua, et edes sinä itse?
Vaihdokas on tarina ulkokuoren alle haudatusta salaisuudesta. Päähenkilö on nuoren naisen mieli, aave elämästä joka päättyi liian varhain. Hän on vihainen ja pysyy mieluummin kuolleena kuin elää jonkun toisen elämää.
Mutta päädyttyään hohdokkaan Alex Winterin nahkoihin, vaihdokas saa kosketuksen ystävyyteen ja rakkauteen. Voisiko hän jäädä ja silti pitää kiinni itsestään? Pian kaiken sekoittaa murha, ja kuolemaan pakopaikkanaan pitänyt Alex joutuu taistelemaan elämänsä ja rakkaidensa puolesta.

     Takakannen teksti (tuo tuossa ylhäällä) sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta ja päätin lukea sen e-kirjana. Nuorten kirja, jota sanotaan trilleriksi. Murha. Rakkaus. Hyvät eväät kunnon kirjaan siis. Ja takakannessa kuvailtu mielenkiintoinen tarina oli sitä myös kirjan kansien välissä. Ei ihan viiden tähden arvoinen veto, mutta melkein.
     Kirja siis lähtee siitä liikkeelle, kun tämä nimetön Vaihdokas herää Saran (tai Alexin kuten myöhemmin kirjassa puhutaan) kehosta. Hän ei muista omasta menneisyydestään kuin pieniä sirpaleita, eikä hän tiedä miksi on päätynyt juuri tähän kehoon juuri tällä hetkellä. Sitten saadaan kuulla, että Saran vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa. Onnettomuudessa, jossa Sarankin olisi pitänyt olla, mutta kuin ihmeen kaupalla hän ei ollutkaan auton kyydissä. Vain Vaihdokas tietää, että Sara kuoli ja hänen kehoon hyppäämisen takia Sara nyt kuitenkin löytyy omasta sängystään nukkumasta.
     Kun onnettomuus todetaan tahalliseksi, alkaa jännittävin osuus. Sara/Alex alkaa tutkia onnettomuutta, yrittäen samalla selvittää kenen kehossa hän on. Hän tutustuu naapurissa asuvaan Jesseen ja rakastuu. Ainoa ongelma on, että Vaihdokas ei ole omassa ruumiissaan, eikä siksi usko Jessen ihastuvan juuri häneen. Lisäksi Jessellä on tyttöystävä, Jenna. Ei niin ystävällinen ihminen, mutta tyttöystävä kuitenkin. Lisäksi Jessellä on kaveri, Lukas, joka ihastuu Saraan/Alexiin. Vai ihastuuko sittenkään, hänestä ei ota ihan täysin selvää.

     "Mieleeni juolahti identiteettini selvittämisen epäitsekäs puoli. Kokemani oli paljastanut, miten suuri suru on niillä, jotka jäävät jäljelle. Vaikken muistanut perhettäni, niin tiesin rakastaneeni heitä ja että hekin olivat rakastaneet minua. Minun piti yrittää löytää heidät ja kertoa, että sisimpäni eli yhä... Ilman, että minut vedettäisiin pois saman tien.
     Hitto.
     Jokainen tie johti samaan lopputulokseen."

     Kirja tempaisi mukaansa jo alusta alkaen. Tapahtumat vyöryivät nopeasti yli, mutta kuitenkin selkeänä kokonaisuutena jossa oli helppo pysyä mukana. Itseäni tässä kirjassa ilahdutti ehkä eniten se, että murhaajaa ei osannut (ainakaan minä en osannut) aavistaa ennen kuin vasta lopussa. Lisäksi kirja sisälsi joitain hyvinkin kuvailtuja kohtia, jotka voivat herkkähermoisemmalle olla ehkä jopa liikaa. Itse kuitenkin pidin niistä ja ne toivat oman lisämausteensa kirjaan. Aivan loppu oli kuitenkin sellainen, mikä miinusti viidestä tähdestä puolikkaan. Liian ennalta-arvattava. Vähän huonosti tehty. Tai ainakin itse olisi kaivannut, että lopussa tapahtumien kulusta ja totuuden esiintulosta olisi kerrottu enemmän. En kuitenkaan sano siitä sen enempää tai muuten spoilaan liikaa.
     Vaikka kirja on nuorille (aikuisille) suunnattu, uskon, että myös aikuinen (aikuisempi kuin minä) voi viihtyä tämän kirjan parissa. Kovin nuorille tätä en kuitenkaan suosittele, juuri noiden kuvailujen takia. Mutta muuten, oikein viihdyttävä ja erilainen kirja.

Nimi: Vaihdokas
Kirjailija: Elena Mady
Genre: fantasia, romantiikka, mysteeri, nuoret, jännitys
Sarja: The Body Jumper #1
Sivumäärä: 379
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Arvosana: ****½
Lukuhaasteet: Helmet19 (Kirjassa nähdään unia), PopSugar19 (31. Kirja kertoo perheestä)