Tietokirjoja ja elämäkertoja, osa 2

Vielä muutama tietokirja ja elämäkerrallinen tarina :)

Anne Pennanen: Pako päihdehelvetistä

Into, 2021, nonfiktio

Pako päihdehelvetistä on Jennan tarina karusta lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen, jossa asiat alkavat pikkuhiljaa palata hyville uomille. Tarinaansa kertoessaan Jenna on ollut kuusi vuotta ilman päihteitä ja hänen tavoitteena on saada kaikki huostaanotetut lapsensa takaisin. Pitkä ja kivikkoinen tie on siis vielä edessä, mutta toivottavasti suurempi osa on jo jäänyt taakse.

     Tälläiset selviytymistarinat ovat tärkeitä. Ne ovat tärkeitä niin samoista asioista kamppaileville kuin näistä asioista tietämättömille. Tälläiset tarinat avaavat silmiä, jos ne on oikein tehty. Tämän kirjan kohdalla, en ole täysin varma asiasta. Varmasti se auttaa joitakin, mutta itse koin, että Jennan matka ei ole vielä niin varmoissa uomissa, että siitä olisi pystynyt kirjoittamaan vielä kirjaa. Kaikki se katkeruus yhteiskuntaa ja ymmärtämättömyys omia tekemisiään kohtaan huokui tästä kirjasta. Ehkä muutaman vuoden kuluttua tilanne olisi ollut jo eri ja tästä kirjasta olisi voinut saada enemmän irti.

Laura Roininen: Perhe parrasvaloissa

Avain, 2021, ****, nonfiktio, novelli

Perhe parrasvaloissa on kokoelma kymmenen perheen tarinasta. Nämä perheet ovat kaikki erilaisia ja "ydinperheen" mallia venyttäviä. Nopealukuinen teos avaa erilaisia perhemalleja kattavasti. Sen tavoitteena on laajentaa käsitystämme erilaisista perheistä ja mielestäni se onnistuu tässä tavoitteessa. En kuitenkaan ollut aivan varma tätä lukiessani, että kenelle tämä kirja oli suunnattu.

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

Suomalaisen kirjallisuuden seura/SKS, 2020, ****, nonfiktio, historiallinen

Pullopostia Seilin saarelta on kirja Saima Rahkosesta ja hänen elämän vaiheista. Samalla kirja pitää sisällään mielenterveyden hoidon vaiheita. Tämä oli hyvä tietoteos ja koskettava tarina, jonka taustalla on suuri työmäärä. Yksinkertaisesti vain viihdyin tämän kirjan parissa alusta loppuun saakka ja olisin halunnut vielä tietää enemmän.

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on

Art House, 2020, ****, Ari Jaatinen, nonfiktio, huumori

Kolme yövuoroa jouluun on on Adam Kayn toinen nuoren lääkärin päiväkirja, joka on julkaistu. Kohta voi vähän kirpaista julkaistiin suomeksi 2019 ja se jakoi lukijoita kahteen leiriin. Osa tykkäsi paljonkin, osa taas ei päässyt Kayn huumorin syövereihin sisälle. Itse kuuluin tähän ensimmäiseen joukkoon ja tästä syystä päätin tarttua myös tähän kirjaan. Enkä pettynyt. Kirja jatkoi hyvin edeltäjänsä jäljissä ja sai naurua aikaan. 

Richard Shepherd: Epäluonnolliset syyt

WSOY, 2020, *****, Veera Kaski, nonfiktio, mysteeri

Epäluonnolliset syyt sukeltaa ruumiinavausten maailmaan oikeuslääkärinä toimineen Shepherdin muistelmissa. 30 vuotta oikeuslääkärinä Iso-Britanniassa toiminut Shepherd on ollut monissa tapauksissa mukana ja hän on nähnyt jos jonkinlaista kuolemaa. Kirja avaa hyvin näitä tapauksia ja samalla sukelletaan Shepherdin omaan elämään ja hänen työnsä vaikutuksiin. Tämä oli teos, jota oli vaikea jättää kesken. Luin muutaman tarinoista fyysisestä kirjasta ja loput kuuntelin äänikirjana. Markus Järvenpää sopi hyvin lukijaksi tälle kirjalle.

Erin Hunter: Into the Wild

Sukupolvien ajan neljä villikissojen klaania - Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani - on jakanut metsän soturiesi-isiensä säätämien lakien mukaan.
Muiden klaanien reviirejä uhkaava Varjoklaani kuitenkin voimistuu päivä päivältä, ja Myrskyklaanin kissat ovat vakavassa vaarassa. Uljaita sotureita kuolee, ja jotkut varsin salaperäisellä tavalla.
Keskelle näitä tapahtumia ilmestyy tavallinen kotikissa nimeltä Ruska - joka saattaa osoittautua Myrskyklaanin kaikkein urheimmaksi soturiksi.

   Olen kuullut tästä sarja usein, mutta jostain syystä se ei ole oikein koskaan herättänyt kiinnostustani niin paljoa, että olisin tarttunut kirjaan. Ehkä syynä oli kissat. Ehkä se, että kirjan tarinat sijoittuu ihan meidän omaan maailmaan, mutta kissat nyt vain sattuvat elämään metsässä ja taistelevat keskenään omista alueistaan. En tiedä, mutta olipa syyt mitkä tahansa, olen hieman surullinen niiden olemassa olosta. Nyt kun sitten vihdoin tartuin tähän kirjaan (en ole vieläkään varma, onnistuinko aloittamaan kuinka alusta), olen positiivisesti yllättynyt ja mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä kun pääsen jatkamaan tämän sarjan parissa.

     "Bluestar approached Rusty and placed the shredded collar on the ground in front of him. She touched his ear gently with her nose. "You look like a brand of fire in this sunlight", she murmured. Her eyes flashed briefly, as if her words had more meaning for her than Rusty knew. "You have fought well." Then she turned to the Clan and announced, "From this day forward, until he has earned his warrior name, this apprentice will be called Firepaw, in honor of his flame-colored coat."

     Luin tämän osan englanniksi, mutta voi olla, että jotkin osat tulen lainaamaan suomennettuina. Sinällään englanniksikin lukeminen oli aika helppoa sillä kuten sanottu, tarina sijoittuu meidän omaan maailmaan. Lisäksi kirjan kieli oli hyvin simppeliä, eikä sitä lukiessa tarvinnut tarkistaa kuin muutama sana (luontoaiheiset sanat eivät ole vahvuuteni). Voin siis suositella lämpimästi tätä kirjaa myös englannin kielisenä luettavaksi, jos kielitaitoa on edes hitusen.
     Mutta palatakseni taas itse kirjaan... tämä oli alusta loppuun mielenkiintoinen, vaikka kauheasti mitään dramaattisia juonenkäänteitä ei ollutkaan. Pieniä paljastuksia oli siellä täällä ja loppua kohti mentäessä tätä kirjaa olisi voinut melkeinpä kuvailla jännittäväksi. Melkein, ei ihan. Asiat olivat liian ennalta-arvattavia, että varsinaista jännitystä olisi ehtinyt muodostumaan. Mutta koska en jännitystä tältä kirjalta kaivannutkaan, niin tämä seikka ei itseäni haitannut.
     Tarina alkaa siis siitä kun Ruska, punaturkkinen kotikissa näkee unia, joissa hän metsästää hiiriä. Päivisin hän katselee kotitalonsa pihalta kohti läheistä metsää ja haluaa lähteä tutkimaan tätä tuntematonta. Eräänä päivänä hän päättää, että nyt on aika. Hän menee metsään, joutuu ensimmäiseen tappeluunsa ja tapaa uuden, tulevan, ystävänsä Harmaatassu. Seuraavan iltana Ruska palaa uudelleen metsään, liittyäkseen Myrskyklaaniin. Tästä alkaa uskomaton matka kohti soturiutta, samalla kun leirissä tapahtuu kummia ja luottamus on kovilla. Lisäksi muissa klaaneissa kohisee, yhden ottaessa enemmän valtaa kuin saisi.
     Koska tarina sijoittuu meidän maailmaan, ei suurta kuvailua maailmasta tarvittu. Voitiinkin keskittyä ihan täysillä kissojen mielenmaailmaan ja heidän käyttäytymisestä kertomiseen. Kerronta olikin riittävän elävää, jotta tapahtumat pystyi kuvittelemaan mielessään. Kissoja vilisi tarinassa vaikka miten paljon, mutta jokainen niistä kuvailtiin eri tavoin, jolloin ne oli erotettavissa vielä myöhemminkin. Päähahmojen sielunmaailmaan päästiin jonkin verran käsiksi ja itse rakastuin aivan täysin Ruskaan - myöhemmin nimeltään Tulitassu ja vielä myöhemmin Tulisydän. Hän vain oli niin ihana, valloittava ja hänen matkansa kotikissasta soturiksi oli vain jotain sellaista, mikä lämmitti sydäntäni. Hän oli rehti, rohkea ja hänessä selkeästi virtaa jotain villiä, vaikka ihmisten keskellä onkin syntynyt ja elänyt.

Nimi: Into the Wild (suom. Villiin luontoon)
Kirjailija: Erin Hunter
Suomentanut: Vesa-Matti Paija
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: The Warriors #1, The Prophecies Begin (suom. Soturikissat, Ennustusten alku)
Sivumäärä: 288
Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2003 (suom. 2009)

Arvosana: ****

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista

Elämän ja kuoleman kysymykset. Jatkuva ihmisruumiin eritteiden tsunami. Surkeammat tienestit kuin sairaalan pysäköintimittarilla. 97 tunnin työviikko ja hei hei ystävät ja vapaa-aika. Sellaista on nuoren lääkärin elämä.
Nämä salaiset päiväkirjamerkinnät on raapustettu keskellä sairaalan hektistä arkea. Ne tuovat iholle todellisuuden lääkärisarjojen takana - sensuroimatta yhtäkään ällöttävää yksityiskohtaa tai potilaiden älynväläystä.
Päiväkirja paljastaa kaiken mitä olet halunnut tietää sairaalaelämästä - ja enemmän kuin muutaman asian, jotka olisit voinut jättää väliinkin. Ja kyllä, sen lukeminen voi vähän kirpaista.

     Nykyään koomikkona toimiva Adam Kay on julkaissut humoristisen, järisyttävän, järkyttävän ja salaisuuksia avaavan päiväkirjansa kaiken kansan luettavaksi. Nykyään hän ei enää toimi lääkärinä, mikä on varsin ymmärrettävää kirjan lukemisen jälkeen. Kaikkea ei vain voi unohtaa ja jotkut asiat jättävät liian ison jäljen meidän muistiin, että sen voisi vain ohittaa.
     Tämä kirja kuvailee siis lääkäriksi opiskelua, valmistumista, valmistautumista. Tämä kirja käsittelee niitä vuosia, kun lääkärikokelas viettää sairaalassa nousten askel askeleelta kohti huippua. Ja Adamin kohdalla hän tekee sen synnytysten ja gynekologian avulla.  "Työvuorolista oli heitellyt minua ympäri sairaalaa sattumanvaraisen oloisesti - raskaudenseurannasta gynekologiseen kirurgiaan, hedelmättömyyshoitoihin, synnytysosastolle, kohduntähystykseen ja ultraäänikuvaukseen - kaikk ihmiset vaikuttivat vierailta. .- -" Tämä teema voi joitain järkyttää ja jo sen takia kirjan lukeminen voi tuntua huonolta idealta. Itseäni tämä asia vain innosti lisää, sillä aihe _hyvin_ lähellä opiskelemaani alaa. Luin siis mielenkiinnolla Adamin kertomusta. Ja lopussa järkytyin. Nyt mietin uravalintaani.
     Kirja on hyvin avoin. Ja välillä todella toivoin, että toivottavasti kirjassa olevilta henkilöiltä oli kysytty lupa tekstin julkaisemiseen. Vaikka eihän siellä nyt mitään niin paljastavaa ollut, että tarinasta ketään tunnistaisi (ainakaan jos ei ole ollut itse paikalla). Kirja sai myös miettimään niitä eroavaisuuksia mitä eri maiden välillä koulutuksissa on.

     "Kaikista ahdistavinta on huomata, että en ole vastannut hänen puheuunsa - jos soitan takaisin liian myöhään ja hän on päästänyt itsensä päiviltä, onko se minun vikani, olenko minä silloin se, joka potkaisee tuolin hänen jalkojensa alta? Tuskinpa, mutta siltä minusta lääkärinä tuntuu, ja siksi kai olen tässä tilanteessa ylipäätään. - -"

     Sairalaaelämän lisäksi kirjassa päästään hieman näkemään vaikeuksia sairaalan ulkopuolisessa elämässä. Pieniä paloja sieltä täältä, ei paljoa kerralla. Mutta kuitenkin sen verran, että lukija tietää, että elämää sairaalan ulkopuolella ei ole. Ja seurustelusuhteessa se ei ole toimiva yhdistelmä. Toisin sanoen, kirja paljastaa sen karun totuuden mitä elämä oikeasti on (enkä tarkoita nyt vain lääkäriksi opiskelevien elämää). Väliin onneksi mahtui myös huumoria, joka sai jatkamaan lukemista vaikeidenkin hetkien jälkeen.

Nimi: Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (This is going to hurt: Secret diaries of junior doctor)
Kirjailija: Adam Kay
Suomentanut: Ari Jaatinen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 269
Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2017 (suom. 2019)

Arvosana: ****

Lukuhaasteet: Helmet19 (14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella)