Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Lontoossa asuva Nikki on koko elämänsä yrittänyt etääntyä sikhiyhteisöstä ja murtaa vanhoillisia perinteitä. Kun Nikkin isä yhtäkkiä menehtyy, perhe joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Kartuttaakseen kassaa Nikki hankkii työpaikan luovan kirjoittamisen opettajana.

Pian hänelle valkenee, että lähes kaikki opiskelijat ovat lukutaidottomia punjabilaisia leskiä. Luovan kirjoittamisen sijaan Nikki huomaa opettavansa aakkosia. Mutta kun yksi naisista löytää eroottisia tarinoita sisältävän kirjan ja lukee sitä luokassa ääneen, leskiin syttyy aivan uudenlainen opiskeluinto. Perinteisten asujen alla pulppuaa varsinainen luovuuden lähde, kun naiset alkavat kertoa tarinoitaan. Pian sana oppitunneista leviää naisyhteisön keskuudessa kulovalkean tavoin ja luokkahuoneen seinät pullistelevat osallistujista. Ei aikaakaan kun skandaalin ainekset ovat kasassa.

     Tähän kirjaan törmätessäni, sen enempää kirjan sisältöön tutustumatta, lisäsin sen lukulistalleni. Kirjan nimi kiehtoi sen verran, että en voinut tehdä muutakaan. Sitten luin jostain, että kirja ei sisällä, kuten itse olin nimen perusteella kuvitellut, tarinan leskien kertomuksia novellien tapaan. Tällöin päätin poistaa kirjan lukulistaltani. Seuraavan kerran kirja ilmestyi lukulistalleni, kun huomasin sen olleen Reese's Book Clubin kuukauden kirjana aikaisemmin. Ja lopulta päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana syksyn aikana.

     Kirjaa aloittaessani ajatukseni olivat hieman sekavia, en ollut vieläkään varma olisiko kirjan lukeminen hyvä vai huono idea. Tai siis, ei mikään kirja varmasti koskaan täysin huono idea ole, mutta olisi sitä läjä muitakin kirjoja, joihin tutustua. Yritin kuitenkin aloittaa kuuntelun avoimin mielin. Tarina lähti hyvin käyntiin ja mietin, että tästä voi tulla vielä ihan hyvä kuuntelukokemus. Ja niin, ei siitä nyt ihan huono kokemus tullut, mutta olisin voinut käyttää tämän kuunteluajan johonkin muuhunkin kirjaan.

     Yksinkertaisesti sanottuna tämä kirja tuntui hieman sekavalta. Kuuntelemisen jälkeen en oikein tiennyt, yrittikö tämä kirja olla romantiikka vai jännitystä sisältävä kirja, kummankin osuus jäi heikoksi suoritukseksi. Lisäksi leskien eroottiset tarinat eivät ollee oikein omaan makuuni. Hahmot olivat hyvin luotuja ja erilaisia, mutta hekään eivät saaneet kiinnostustani kovin korkealle. Sekavuudestaan huolimatta loppu oli kuitenkin saatu joten kuten parsittua kokoon. Ja kyllä, näen miksi jotkut ovat tykänneet tästä (ehkä itsekin olisin, jos olisin alusta asti kirjaan ensimmäisen kerran törmätessäni ymmärtänyt, mistä on kyse), mutta henkilökohtaisesti tämä jää yhdeksi kirjaksi, josta en muista pian enää mitään.

Erotic Stories for Punjabi Widows
Suomentanut: Inka Parpola

Äänikirjan lukija: Maija Lang
Genre: romantiikka, chick lit, mysteeri
Kustantaja: Sitruuna (2017, suom. 2021)

Arvosana: **

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta, Satunnainen ohikulkija

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Nora ei ole nähnyt lapsuudenystäväänsä vuosiin, kunnes eräänä päivänä hän saa kutsun tämän polttareihin, joita vietetään talossa metsän keskellä kaukana maaseudulla. Mutta jokin menee vikaan, pahasti vikaan.

Nora herää sairaalasta loukkaantuneena ja muistinsa menettäneenä.

Joku on murhattu. Mitä mökillä oikein tapahtui? Voiko Nora itse olla murhaaja?

Synkimmillä salaisuuksilla on tapana paljastua.

     Olen tullut lukeneeksi pari Waren uusinta teosta, Lukitut ovet ja Lumimyrsky, ja nyt päädyin tarttumaan hänen ensimmäiseen jännäriin. Warelta on tätä kirjaa ennen julkaistu salanimellä nuorille suunnattua fantasiaa (näitä ei ole suomennettu). Aikaisemmin lukemani teokset ovat olleet viihdyttäviä, mutta ne eivät ole tehneet sen suurempaa vaikutusta. Tämä teos jatkaa valitettavasti samalla linjalla.

     Synkän metsän siimeksessä alkaa sillä tiedolla, että jotain on mennyt pahasti pieleen polttareissa ja tarinan kertoja, Nora, on päätynyt sairaalaan. Tarina etenee Noran näkökulmasta niin sairaalassa, polttareissa kuin menneisyydessä. Lopulta palaset alkavat loksahdella paikalleen ja päästään kohti loppuratkaisua. 

     Omalla painollaan etenevä tarina on nopeasti luettavaa, mutta ei jäänyt sen suuremmin mieleen. Hahmoista löytyi enemmän ja vähemmän ärsyttäviä piirteitä, joiden sokkelossa lukijana yritti luovia ja saada käsitystä siitä, miksi nämä ihmiset ovat päätyneet näihin polttareihin. Jotkin vihamieliset silmäykset jäivät kokonaan vaille vastausta ja loppu tuntui hieman "helpolta" ratkaisulta. Nora on rikoskirjailija ja hän muistaa mainita tästä muutamaankin otteeseen yrittäessään ratkaista tapahtumia, mutta hänen tekonsa eivät aina tunnu kovin järkeviltä.

     Kuten aikaisemmin Warelta lukemani kirjat, ei tämäkään ollut mikään suurta jännitystä sisällään pitävä teos. Pieniä murusia oli ripoteltu sinne tänne, painottuen kirjan loppupuoliskolle. Nämä murenat eivät kuitenkaan luoneet yhdessä kovin jännittävää tai ahdistavaa olotilaa ainakaan omalla kohdalla. Ja kuten aikaisemmin lukemieni osien jälkeen, jäin kaipaamaan suurempaa jännitettä loppua kohti mentäessä. Tämä oli hyvä välikirja, mutta ei se kovin suuria tunteita herättänyt. Silti, jostain käsittämättömästä syystä, tulen varmasti lukemaan Warelta vielä muitakin kirjoja.

In a dark, dark wood

Suomentaja: Oona Nyström

Genre: mysteeri

Kustantaja: Otava (2015, suom. 2017)

Arvosana: ***

Aikaisemmin luetut: Lukitut ovet, Lumimyrsky 

Muissa blogeissa: Kirjarikas elämäni, Amman kirjablogi, Lumiomena, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Unelmien aika, Sivumerkkejä, Yksi luku vielä, Kirjakaapin avain, Järjellä ja tunteella

Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri -kirjasarja

Amelia rakastaa halailla lemmikkikurpitsaansa. Amelia vihaa osallistua vanhempiensa järjestämiin kauhukarkeloihin. Ai niin, Amelia on muuten vampyyri.

Amelia Kulmurin perheessä on jälleen vuosittaisten kauhukarkeloiden aika. Tänä vuonna paikalle saapuvat myös itse kuningas ja hänen poikansa! Kun pilalle hemmoteltu prinssi kaappaa Amelian lemmikkikurpitsan, alkaa armoton pelastusoperaatio.

     Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot aloittavat lapsille suunnatun kauhukirjasarjan, jossa päähenkilönä seikkailee pieni vampyyri Amelia Kulmuri ja hänen ihanat ystävänsä. Laura Ellen Anderson on kirjoittamisen lisäksi kuvittanut kirjat upeilla kuvilla, jotka pitävät varmasti nuoremman lukijan mielenkiintoa yllä (mikäli siis jännittävät tarinat eivät itsessään tähän kykenisi).

     Kirjasarjan lukusuositus on 7+, ja olen tästä samaa mieltä. Tämän lisäksi kannattaa miettiä ennen sarjaan tarttumista, miten hyvä mielikuvitus lapsella on ja miten pelottavia kirjoja hän on valmis lukemaan ja katselemaan. Ainakin jos mietin itseäni lapsena, tämä kirja(sarja) olisi varmasti tullut uniini, kirjan kuvitukset olisivat vielä lisänneet tätä mahdollisuutta. Toisaalta, kirjat ovat koukuttavia ja opettavaisia, joten aivan täysin niitä ei kannata laittaa syrjään mahdollisten luettavien listalta.

     Kauhukarkelot siis aloittaa tämän tapahtumarikkaan kirjasarjan ja siinä päästään tutustumaan niin Ameliaan kuin hänen perheeseen ja ystäviinkin. Maailma tulee tutuksi ja kirjan luettua jää kaipaamaan lisää näiden hahmojen kommelluksia. Olin aivan myyty kirjan lukemisen jälkeen ja odotin innolla sitä, että pääsin jatko-osien kimppuun. Hahmot olivat ihania ja he saivat näin vanhemmankin lukijan hymyilemään. Juoni eteni nopealla tahdilla, joten tylsiä hetkiä ei mahtunut mukaan.

Amelia Fang and the Barbaric Ball
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Genre: fantasia, lapset, seikkailu, kauhu
Sarja: Amelia Kulmuri #1
Kustantaja: Kumma Kustannus

Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020

Arvosana: *****
Goodreads: 4,09

Amelia Kulmuri on takuulla suurisydämisin vampyyri, jonka olet koskaan tavannut!

Kun aurinko nousee Pimeyden valtakunnassa, Amelia ystävineen pukee valepuvut ylleen ja suuntaa kohti kammottavaa, kimaltavaa Valon valtakuntaa. Ystävysten päämääränä on löytää pitkään kadoksissa ollut kuningatar Hentomieli.

Pelottavat keijut ja karmivat enkelikisut lymyävät joka kulman takana, mutta Hentomieltä ei näy missään. Vaikuttaa siltä, että Amelian on sukellettava syvemmälle ylhäisten yksisarvisten maailmaan. Etsintöjen tiimellyksissä paljastuvat salaisuudet laittavat liikkeelle tapahtumavyöryn, jota tuskin kukaan osaisi aavistaa.

     Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset ilmestyi suomeksi alkuvuodesta ja tartuin tähän heti tilaisuuden tullen, sen verran hyvän vaikutuksen sarjan aloitusosa sai aikaan. Kirja jatkoi samalla vakuuttavalla tyylillä. Tapahtumilta, kommelluksilta ja jännittäviltä hetkiltä ei säästytty tässäkään kirjassa. Hahmoihin päästiin vielä syvemmälle ja rakastuin heihin kaikkii vielä syvemmin. Olen niin iloinen, että kirjasarja on päätetty suomentaa, sillä onhan tämä ihan mahtavaa luettavaa!

Amelia Fang and the Unicorn Lords

Sarja: Amelia Kulmuri #2

Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2021

Arvosana: *****
Goodreads: 4,23

Amelian isot ja huikeat syntymäiltajuhlat ovat aivan nurkan takana, ja hän on TODELLA innoissaan. Mutta Yösydämen asukkaat ovat alkaneet käyttäytyä oudosti. Kukaan ei tunnu muistavan mitään - kuten omia nimiään tai Amelian juhlia.

Alkaa näyttää siltä, että joku varastelee heidän muistojaan. Pystyykö Amelia selvittämään syyn ja pelastamaan perheensä ja ystävänsä ennen kuin kaikki unohtavat, kuka hän on?

     Kolmas Amelia Kulmurin ja hänen ystäviensä seikkailuista kertovat Amelia Kulmuri ja muistovaras julkaistiin suomeksi tässä jokin aika sitten ja sormeni syyhysivät päästä lukemaan sen heti. Ja kuten edelliset kaksi osaa, myös tämä oli ihana lukukokemus jota en voi hehkuttaa riittävästi. Joten en edes yritä. Tähän sarjaan pitää tutustua itse, jotta ymmärtää mistä puhun.

     Muistovaras päästää lukijansa keskittymään Ameliaan ja pikku prinssiimme, joka on jäänyt hieman etäiseksi hahmoksi aikaisemmin. Nyt hänestäkin kuitenkin kuoriutui ihastuttava hahmo, joka syöksähti sydämeeni muiden hahmojen viereen. 

Amelia Fang and the Memory Thief

Sarja: Amelia Kulmuri #3

Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2021

Arvosana: *****
Goodreads: 4,30

Mm. näissä blogeissa kirjoista on myös maininta: Kirjavaras Rere, Luetaanko tämä, Yöpöydän kirjat

Säeromaanien loistoa, osa 1

Kulunut vuosi on ollut tapahtumia täynnä ja postausten julkaiseminen on jäänyt taka-alalle. Kirjat on ollut hyvä tapa rentoutua ja erilaisia teoksia onkin tullut luettua vino pino. Nyt kun ajattelin taas ryhdistäytyä täällä blogin puolella, julkaisen "muutaman" kokoelmapostauksen lyhyillä saateteksteillä näistä luetuista kirjoista. Johonkin väliin varmasti mahtuu myös yksittäisistä kirjoista julkaisuja :)

Ajattelin, että nämä kokoelmat voitaisiin aloittaa säeromaaneilla. Nämä kirjat ovat nopeita lukea ja voin suositella kaikkia.

Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais

Otava 2021, **

Veera Salmi on aikaisemmin kirjoittanut mm. lapsille suunnatun Puluboi ja Poni -kirjasarjan, mihin itse en ole päässyt tutustumaan. Nyt kuitenkin tartuin hänen uutuusteokseensa, uuteen kotimaiseen säeromaaniin. 

Olin niinku aurinko paistais kertoo ensirakkaudesta koronakevään aikana, samaan aikaan kun äiti ei poistu huoneestaan ja Gabrielin tulee huolehtia myös pikkusiskostaan. Nopealukuinen kirja tuli ahmaistua yhdessä illassa, mutta sen suurempia tunteita tämä ei itsessäni herättänyt. Sanoilla leikkimistä oli jonkin verran, mutta se tuntui hieman teennäiseltä. Nyt tämä tuntui enemmänkin vain säeromaanilta, joka olisi hyvin voinut olla myös normaalin romaanin muodossa kirjoitettu.

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

Brown Girl Dreaming 2014, S&S 2021, Katja Laaksonen, ***½, historiallinen

Ruskea tyttö unelmoi on muistelmateos lapsuudesta ja nuoruudesta. Rotuerottelu ja taistelu omista oikeuksista on käynnissä. 

Tasaisella tahdilla etenevä teos, josta olisin toivonut tykkääväni enemmän. Jostain syystä jäin kuitenkaan kaipaamaan jotain lisää, tunnetta ja ajatuksia. Mietin vain, että jos olisin lukenut kirjan alkuperäiskielellä, olisin saanut tästä enemmän irti...

Jason Raynolds: Minuutin mittainen ikuisuus

Long Way Down 2017, Otava 2021, Niko Toiskallio, ****

Jason Raynolds on palkittu kirjailija ja runoilija, jonka säeromaani ilmestyi alkuvuodesta myös suomeksi. Minuutin mittainen ikuisuus kertoo viisitoistavuotiaasta Willistä, joka on lähdössä kostamaan veljensä murhaa. Hissimatka alaspäin on elämää muuttava ja saa Willin horjumaan päätöksensä kanssa.

Koskettava ja ajatuksia herättävä kirja jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ehkä vielä joskus päädyn lukemaan tämän toisen kerran ja pääsen vielä enemmän pintaa syvemmälle.

Thanhha Lai: Inside out & back again

2013, ****, historiallinen

Inside Out & Back Again on Vietnamin sodan jaloista Yhdysvaltoihin pakenevan perheen tarina lapsen näkökulmasta. Säeromaanin muodossa kerrottu tarina etenee tasaista tahtia, tunnetta täynnä jokaisella rivillä. Elämä Vietnamissa ja Yhdysvalloissa on hyvin erilaista ja Lai osaa hienosti sanoilla taituroida nuo maisemat lukijan eteen. Kirjailijan omakohtainen kokemus on varmasti tuonut oman mausteensa kirjan tarinaan, niin koskettava tämä teos oli lukea.

Laini Taylor: Strange the dreamer

The dream chooses the dreamer, not the other way around

- and Lazlo Strange, war orphan and junior librarian, has always feared that his dream chose poorly. Since he was five years old he's been obsessed with the mythic lost city of Weep, but it would take someone bolder than he to cross half the world in search of it. Then a stunning opportunity presents itself, in the person of a hero called the Godslayer and a band of legendary warriors, and he has to seize his chance or lose his dream forever.

What happened in Weep two hundred years ago to cut it off from the rest of the world? What exactly did the Godslayer slay that went by the name of god? And what is the mysterious problem he now seeks help in solving?

The answers await in Weep, but so do more mysteries - including the blue-skinned goddess who appears in Lazlo's dreams. How did he dream her before he knew she existed? And if all the gods are dead, why does she seem so real?

     Laini Taylor on tullut aikaisemmin tutuksi varmasti monelle Karou, savun tytär-kirjasta. Hänen uusinta sarjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta halusin silti päästä lukemaan teoksen. Strange the dreamer on kaksiosaisen sarjan avaus. Toinen osa, Muse of nightmares, on myös jo ilmestynyt ja siihen olisi itsekin tarkoitus tarttua vielä lähitulevaisuudessa.

     Strange the dreamer kertoo siis Lazlo Strangesta ja hänen matkastaan kohti Weep-nimistä kaupunkia. Lazlon ollessa pieni, hän kuulee useamman tarinan kyseisesta kaupungista, mutta eräänä päivänä paikan nimi katoaa kaikkien muistista. Tästä alkaa Lazlon matka ja jännittäviä tilanteita sattuu eteen kerran jos toisenkin.

     Kirja edustaa sitä melko normaalia YA-fantasiaa. Juoni tempaa mukaansa, maailma on hyvin rakennettu ja totta kai välissä on myös pieniä romantiikan hippuja. Taylorin kirjoitustyyli luo omanlaisen, maagisen tunnelman. Tykkäsin kirjasta alusta loppuun asti ja toivoisin todella, että kirja saisi jossain vaiheessa suomennoksenkin. Ja tosiaan, jatko-osa olisi tarkoitus jossain vaiheessa päästä lukemaan.

Genre: fantasia, romantiikka, nuoret
Sarja: Strange the dreamer #1
Kustantaja: Little, Brown books
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****
Goodreads: 4,30

Erin Hunter: Hajonnut lauma

Leijona, jonka lauma on hylännyt.

Norsu, joka osaa lukea totuuden vainajien luista.

Paviaani, joka kapinoi kohtaloaan vastaan.

Sukupolvesta toiseen Afrikan tasankojen eläimet ovat noudattaneet ankaraa lakia: tapa vain elääksesi. Mutta nyt petojen ja saaliin välinen hauras tasapaino on vaakalaudalla, ja lain tulevaisuus riippuu näistä kolmesta epätodennäköisestä sankarista.

     Hajonnut lauma on Erin Hunterin Uljasmaa-sarjan avausosa. Kirja on alunperin julkaistu 2017 ja nyt se pääsi suomennettavaksi. Erin Hunterin nimimerkin alla kirjasarjan kirjoittamisesta on vastannut Gillian Philip.

     Olen lukenut Erin Hunterilta aikaisemmin vain yhden kirjan, ensimmäisen osan Soturikissoista (kirjoittanut Kate Cary). Ennen tuon sarjan jatkamista päätin tarttua tähän tänä vuonna suomennettuun kirjaan, uuden sarjan aloitukseen. Hajonnut lauma kertoo nuorista eläimistä ja pääosassa on leijona, norsu ja paviaani. Heidän kohtalot sitoutuvat yhteen yllättävillä tavoilla tarinan edetessä.

     Heti alusta alkaen Hajonnut lauma oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä lukukokemus. Juoni eteni hyvällä tahdilla ja tapahtumia oli riittävästi. Suuria ja ihmeellisiä juonenkäänteitä ei päästy näkemään, mutta se ei itseäni haitannut. Tarina piti riittävän hyvin muutenkin otteessaan.

     Kuuntelin osan kirjasta äänikirjana, lukijana toimi Panu Kangas (kesto 10h 40min). Kuuntelukokemus oli muuten ihan hyvä, mutta valitettavasti tähän kirjaan olisi sopinut paremmin useampi lukija. Nyt Kangas joutui muuntelemaan ääntään usean hahmon kohdalla ja itseäni tämä häiritsi melko paljon. Varsinkin silloin, kun oletetut naispuoliset hahmot kuulostivat hyvinkin möreiltä. Tämä on kuitenkin pieni tekijä, jonka en antanut häiritä liikaa.

     Hajonnut lauma oli mielenkiintoinen sarjan avaus ja se jätti kyllä kiinnostuksen jatko-osia kohtaan. Odotankin innolla seuraavan osan Savannin laki julkaisemista lokakuussa.

Broken pride
Suomentanut: Ulla Selkälä
Genre: fantasia, lapset

Äänikirjan lukija: Panu Kangas
Sarja: Uljasmaa #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020

Kirjailijan muut teokset: Villiin luontoon
Arvosana: ****
Goodreads: 4,28

Muissa blogeissa: Kirjataivas
Helmet2020:
9. Kirjassa kohdataan pelkoja

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

49. Julkaistu 2020

Sarah Crossan: Kuunnousu

17-vuotias Joe ei ole nähnyt veljeään kymmeneen vuoteen. Ei Ed varsinaisesti häipynyt. Se oli rajumpi juttu. Ed on telkien takana - ja odottaa kuolemantuomiota.

Nyt Edin teloituspäivämäärä on päätetty, ja aika käy vähiin. Joe tahtoo viettää viimeiset viikot veljensä kanssa. Riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat, ja riippumatta siitä oliko Ed syyllinen siihen rikokseen, josta hänet tuomittiin.

     Tunnetun ja tykätyn kirjailijan säeromaani ilmestyi vihdoin suomeksi ja totta kai minun piti tarttua siihen heti tilaisuuden tullen. Sarah Crossanin esikoisteos Yksi julkaistiin pari vuotta sitten ja se oli upea kokemus. Tästä syystä omissa silmissäni toiveet säeromaaneille saattavat olla hieman liian suuret, mutta yritin olla vertaamatta tätä teosta liian paljon aikaisempiin kokemuksiin. 

     Siinä missä Yksi oli surullinen, tämä kirja oli myös ahdistava. Kaikissa tarinoissa ei voi olla onnellista loppua ja mitä tulee kuolemaan tuomittuihin, heillä sellainen on vielä harvemmin. Jo tämä ajatus sai siis itseni hieman kauhulla odottamaan sitä, miten kirja päättyy.

"Ei esimerkiksi

kannata ampua valkoista poliisia Walkerin piirikunnassa

     Texasissa.

Jos sellaista suunnittelee, parempi paikka on Arlington,

     New York -

siellä ei tarvitse  murehtia myrkkyruiskeista eikä

     sähkötuoleista."

     Kuunnousu ei koskettanut itseäni niin vahvasti kuin kuvittelin, mutta silti se oli sellainen lukukokemus, jonka voisin uusia. Kuten säeromaanit yleensä, tämä oli nopealukuinen tarina ja piti hyvin otteessaan alusta loppuun. Tykkäsin siitä, että koko tarina ei pyörinyt vain kuolemantuomion ympärillä, vaan mukana oli myös ihmissuhdekuvioita. Lisäksi Edin ja Joen lapsuudesta päästiin näkemään useita palasia.

Moonrise
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: säeromaani, nuoret, realistinen fiktio
Kustantaja: S&S
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020

Kirjailijan muut teokset: Yksi
Arvosana: ****
Goodreads: 4,18

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi bobbidi book, Lastenkirjahylly, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 18. Tuntematonta aihetta käsittelevä kirja (kuolemantuomio), 27. Säeromaani, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 37. Ajankohta merkittävä tekijä, 44. Kirjassa kirjeenvaihtoa, 49. Julkaistu 2020 
PopSugar2020: 1. Published 2020, 21. Published the month of your bday (toukokuu), 24. Subject you know nothing about, 33. At least four-star rating on Goodreads 
Goodreads2020: 1. Title doesn't contain A, T or Y, 9. Can be read in a day, 18. By an author you've only read once, 45. By the same author who wrote on of your best reads in 2019, 48. Published 2020

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Padua on ruusupuutarhan ympäröimä lontoolainen talo, jonka omistaa iäkäs kirjailija Anthony Peardew. Kirjailijan apuna työskentelee nelikymppinen Laura, joka pakenee ihmissuhteiden haavoittuvuutta Paduan ruusuntuoksuisiin huoneisiin ja pysähtyneeseen aikaan.
Neljäkymmentä vuotta aiemmin nuori Eunice kiiruhtaa pitkin Lontoon Bloomsbury Streetiä työhaastatteluun. Vihreä ovi, kolkutus. Ennen kuin Eunice on edes ehtinyt astua kynnyksen yli, hän on umpirakastunut sen toisella puolella seisovaan mieheen.

     Ruth Hoganin esikoisromaani on erilainen, mukaansa tempaava kirja, jonka lukeminen on viihdyttävää ja tunteita herättävää. Ajatus siitä, että joku keräisi pudottamamme/kadottamamme tavarat ja haluaisi meidän saavan ne takaisin, on erilainen. Kadonneiden tavaroiden vartija on kuitenkin tarina juuri tästä.
     Kirja alkaa kahdesta ajasta, jotka loppua kohden löytävät kiinnekohtansa toisistaan. Ihmisten tarinat nivoutuvat yhteen ja lukija saa huomata näitä yhtymäkohtia pitkin matkaa. Itselle kuitenkin tuli jossain kohtaa sellainen olo, että jääkö minulta nyt joitain kohtia ymmärtämättä, sillä jopa ihmisten puheilla oli vielä myöhemminkin vaikutuksensa.
     Eunice on matkalla työhaastatteluun 70-luvulla. Hän näkee matkallaan miehen, joka on selvästi odottamassa jotakuta. Koputtaessaan tulevan työnantajansa oveen, taustalla soi hälytysajoneuvon äänet. Eunice on kuitenkin niin jännittynyt, että ei huomaa tätä. Oven avaa vihdoin kustannusalalla työskentelevä Pommikone ja heidän yhteinen matkansa alkaa.
     Nykyisyydessä Laura on kokenut kovia ja hänen itsetuntonsa ja itsekunnioituksensa ovat pohjamudissa. Hän on juuri eronnut ja nyt etsii suuntaa elämälleen. Kirjailija Anthonyn apurina hän saa jonkinlaisen merkityksen ja päivät etenevät ilman suurta tuskaa. Anthonylla on salaisuus, joka on kuljettanut häntä elämässä eteenpäin. Nyt hänen on kuitenkin aika siirtää tämä salaisuus eteenpäin. Samalla hän toivoo, että Laura olisi onnellinen ja tutustuisi naapurissa asuvaan tyttöön.
     Kirjan tarina eteni verkkaiseen tahtiin ja se oli mielenkiintoinen alusta loppuun asti. Kirjan idea oli mielestäni mielenkiintoinen, mutta kirjan alku ei oikein saanut minua vakuuttumaan. Keskellä tarinaa oli yhtäkkiä kertomuksia kadonneista esineistä. Myöhemmässä osassa kirjaa maagisen realismin muoto ilmestyi tarinaan mukaan. Valitettavasti se tuntui hieman väkisin väännetyltä. Naapurin tyttö tiesi vain esineitä koskettamalla niiden tarinan. Itse olisin kaivannut tähän hieman parempaa selvitystä.
     Tarinan hahmot olivat samaistuttavia ja miellyttäviä. Heillä oli historiansa ja omat oikkunsa. Samalla kirjaan oli saatu tuotua aiheita, joita ei ole liikaa kirjallisuudessa. Voin siis lämpimästi suositella tämän kirjan lukemista. Jos kuitenkin kaipaa jotain menevää ja nopeatempoista kirjaa, tämä ei ole paras valinta siinä kohtaa. Kadonneiden tavaroiden vartija sopii siihen hetkeen, kun kaipaa kevyttä irtiottoa arjesta ja on valmis tunteiden vietäväksi.

The Keeper of the Lost Things
Suomentanut: Susanna Tuomi-Giddings
Genre: romantiikka, aikuiset, maaginen realismi
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020

Arvosana: ****
Goodreads: 3,81

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta, Kirsin kirjanurkka, Annelin kirjoissa, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirsin book club
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 9. Kohdataan pelkoja, 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 45. Esikoiskirja, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 15. Involving social media, 35. A three-word title, 47. More than 20 letters in title
Goodreads2020: 48. Published 2020

Veronica Roth: Viillot

Cyra on Shotetin hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman - ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.
Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa.

     Veronica Roth on aikaisemmin tunnettu Outolintu-sarjastaan. Sarja oli aikoinaan menestynyt ja kun Roth alkoi kirjoittaa uutta kirjaansa, sitä odotettiin innolla. Kun Viillot sitten ilmestyi, vastaanotto oli hyvin ristiriitainen. Omaan hyllyyni tämä kirja päätyi vasta viime vuonna, vaikka ilmestymisestä onkin jo hetki. Nyt päätin tarttua tähän ja antaa mahdollisuuden kaikista lukemistani kommenteista huolimatta.
     Kirja alkoi omalla kohdallani jotenkin jäykästi, sillä en tuntunut heti pääsevän jyvälle siitä, että mitä kirjassa tapahtuu. En ole varma, että oliko ongelmana oma keskittymiskyvyttömyyteni vai se, että heti ensimmäiseksi aletaan puhua Kukintaseremoniasta ilman mitään alustusta. Oli syy kumpi tahansa, hyvin nopeasti tarina imaisi minut kyytiinsä ja lopulta tulin ahmineeksi tämän kahdessa päivässä.
     Viillot on tieteisfantasiaa, eli fantasian lisäksi siinä on scifin piirteitä. Harmi vain, että kirjan scifi-osuus jäi hyvin pieneksi ja mitättömäksi. Kirjan maailma sijoittuu avaruuteen ja se koostuu pääosin yhdeksästä planeetasta. Lisäksi kirjassa mainitaan jonkin verran kehittynyttä teknologiaa. Maailman kuvaus kuitenkin oli niin heikkoa, että sitä ei ollut juuri lainkaan. Tämä on myös suuri syy siihen, miksi tämä ei ollut itselleni viiden tähden kirja.
     Vaikka ympäröivän maailman kuvaus oli kirjassa olematonta, muuten kirja oli mielenkiintoinen ja juoni imaisi mukaan. Kuten YA-kirjallisuudessa on usein tapana, myös tässä oli hieman romantiikkaa. Joiltain osin se tässä kirjassa toimi, eikä sitä viety liian pitkälle liian nopeasti. Itse kuitenkin olisin kaivannut hieman lisää pohjustusta, kuin mitä nyt oli tarjolla.
     Kirja keskittyi hyvin paljon thuvhelaisten ja shotetlaisten väliseen kinaan siitä, kumpi oli heidän planeetan kansaa ja kummalla oli enemmän oikeuksia. Shotetlaiset eivät ole julistettu varsinaiseksi kansaksi ja heidän vihansa thuvhelaisia kohtaan ajaa heitä eteenpäin. Onneksi tällaiset ongelmat on kuitenkin helpoin ratkaista tyrannimaisella hallitsemisella ja sodalla. Kaiken tämän keskellä on oraakkelien lausumat kohtalot, jotka tapahtuvat ihmisen valinnoista huolimatta ja ovat muuttumattomia. Nämä kohtalot eivät kuitenkaan ole kaikkien mieleen, varsinkaan jos ne osoittavat jonkinlaista heikkoutta.

     ""Pyörre kulkee kaiken elollisen läpi", Sifa jatkoi, "ja saa sen kukoistamaan. Pyörre kulkee jokaisen ihmisen läpi, joka täällä elää ja hengittää, ja ilmenee omalla tavallaan kaikissa meissä. Pyörre kulkee jokaisen kukan läpi, joka kukkii keskellä jäätä.""

Carve the Mark
Suomentanut: Outi Järvinen
Genre: fantasia, nuoret, scifi, romantiikka
Sarja: Viillot #1
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****
Goodreads: 3,78

Muissa blogeissa: mininkirjat, Yöpöydän kirjat, Sivujen välissä
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 9. Kohdataan pelkoja, 30. Pelastetaan ihminen, 39. Kirjassa lennetään
PopSugar2020: 20. Picked because the title caught your attention, 27. Feat one of the seven deadly sins (viha)
Goodreads2020: 2. An author whose last name is one syllable, 5. A first book in a series, 10. Between 400-600 pages, 11. Originally published in a year that is a prime number, 19. A fantasy, 34. Sub genre that starts with a letter in your name (S) 

Camilla Läckberg: Noita

Nelivuotias Linnea katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätäännystä ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi samanikäinen tyttö, joka löytyi myöhemmin kuolleena.
Tuolloin sieppauksesta ja taposta tuomittiin kaksi teinityttöä mutta alaikäisinä he välttivät vankilan. Onko pelkkää sattumaa, että Linnea katoaa juuri silloin kun toinen tuomituista - tätä nykyä palvottu maailmantähti, näyttelijä Marie Wall - palaa paikkakunnalle kuvaamaan uutta elokuvaa?
Patrik Hedström yhdessä Tanumsheden poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää, vai yhdistääkö mikään. Apua he saavat Erica Falckilta, joka on kirjoittamassa vanhasta tapauksesta kirjaa. Tutkinta repii auki monta haavaa ja paljastaa, että salaisuuksien juuret kiemurtelevat 1600-luvulle ja noitaroviolla poltetun naisen langettamaan kiroukseen. Vieraan pelolla on hirvittävät seuraukset.

     Läckberg on saanut itselleen jo paljon mainetta ruotsalaisena dekkarikirjailijana ja itsekin olen hänen kirjojaan lueskellut. Noita on hänen suurimman sarjansa kymmenes osa ja se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Itse en ole sarjasta vielä ehtinyt lukea kuin kaksi ensimmäistä ennen tätä, mutta koska tämä oli tutulta lainassa, tartuin tähän vähän aikaisemmin kuin olisin muuten halunnut. Kirjassa tuli jonkin verran paljastuksia siitä, mitä sarjassa tulee tapahtumaan, mutta toisaalta sitä osasinkin odottaa.
     Kuten ainakin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa Jääprinsessassa ja Saarnaajassa, tarinaa kerrotaan useamman hahmon näkökulmasta ja vasta loppumetreillä lukija ymmärtää, miksi nämä kaikki hahmot ovat edustettuina. Tässäkin osassa näitä näkökulmahenkilöitä oli enemmän kuin tarpeeksi ja muutama kymmen sivu meni siihen, että pääsi taas perille heistä kaikista. Tämä onneksi oli kuitenkin asia, johon tottui melko nopeasti ja se ei häirinnyt kovin pitkään. Ainoa miinus tulee kuitenkin siitä, että ennen näkökulman vaihtumista ei kerrota, kenen tarinaa aletaan seuraamaan. Jokaisen vaihdon jälkeen siis meni muutama lause aikaa siihen, että oli perillä tapahtumista.
     Sen lisäksi, että Noita on kirjoitettu miljoonan hahmon näkökulmasta nykyajasta kerrottaessa.. soppaan on lisätty vielä kaksi menneisyyden aikatasoa. Välillä kerrotaan kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneesta murhasta, sillä uudella murhalla on sen kanssa paljon yhteistä. Tämän lisäksi kerrotaan 1600-luvulla eläneestä naisesta. Ja nyt minun on pakko myöntää, että en kirjan loppuun päästyäni ihan kokonaan ymmärtänyt sitä yhteyttä, mikä menneillä oli nykyisyyteen.
     Itse murhatutkinta eteni pienin askelin ja vaikka siinä oli jotain yllätyksiä, ei se ollut mitenkään ihmeellinen. Lähinnä kirjan jännitysaspekti tuli kaikista muista kirjan tapahtumista. Silti tykkäsin tästä. Kirja oli omalla tavallaan kevyttä luettavaa, vaikka kuolemalta ei vältytty.

Häxan
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, rikos, mysteeri, trilleri
Sarja: Fjällbacka #10
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa, Saarnaaja, Kultahäkki
Arvosana: ****
Goodreads: 3,90

Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 24. Kirjailija kirjoittanut yli 20 kirjaa, 30. Pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta merkittävä tekijä, 42. Kirjassa isovanhempia
PopSugar2020: 27. Featuring one of the seven deadly sins (kateus), 46. An author who has written more than 20 books
Goodreads2020: 11. Originally published in a year that is a prime number, 41. A mystery, 43. Related to the four horseman of the apocalypse (kuolema), 44. Related to witches

Victoria Aveyard: Lasinen miekka

Nortan kuningaskunnassa kuohuu - punaisten keskuudessa muhii kansannousu ja hopeiset ovat varpaillaan. Heidän ylivaltaansa on ilmestynyt punainen särö nimeltä Mare Barrow, jonka kyky hallita sähköä ja salamoita on ennennäkemätön jopa mahtavia kykyjä hallitsevien hopeisten keskuudessa.
Kostonhimoinen prinssi Maven on kruunattu Nortan kuninkaaksi, ja hän on päättänyt napata Maren. Ajojahdin kiihtyessä Mare ystävineen lähtee etsimään itsensä kaltaisia punahopeisia uusverisiä Punakaartin avuksi taistelemaan hopeisia sortajia vastaan. Samalla hän joutuu kohtaamaan sisällään kuohuvan pimeyden. Onko hän muuttumassa samanlaiseksi hirviöksi kuin hopeiset vastustajansa?
Vallasta syrjäytetty prinssi Cal, Mavenin isoveli, seuraa Maren mukana, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ole sammuneet. Mutta keneen Mare voi todella luottaa ja millaisen hinnan hän on valmis maksamaan kansansa vapaudesta?

     Lasinen miekka on Hopea -sarjan toinen osa ja ensimmäisen osan jälkeen minulle jäi korkeat odotukset tälle osalle. No, nämä odotukset eivät aivan täyttyneet, mikä näkyi muun muassa siinä, että kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan. Lukemisen jälkeen minun oli pakko käydä Goodreadsissa katsomassa näiden kahden osan välinen ero annetuissa tähdissä ja kyllä, tämä toinen osa on saanut hieman huonommat arvostelut (toki tähtien antajiakin on tuplasti vähemmän). Joka tapauksessa, sain luettua kirjan loppuun ja se ei vienyt kaikkea innostustani sarjan jatkon osalta.
     Lasinen miekka jatkaa juuri siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Edelleen on hopeaveriset (heillä on voimia/erityiskykyjä, miksi niitä nyt haluaakin kutsua) sekä punaveriset (ne tavalliset tallaajat, joita sorretaan). Ja sitten on tietysti meidän päähenkilömme Mare, joka ensimmäisessä osassa joutui hopeisten hoviin ja sai selville, että vaikka hänen verensä on punaista, hänellä on voimia/erityiskykyjä. Sen lisäksi on vielä Punakaarti, joka yrittää syöstä vallan hopeisilta ja joihin Mare on entisen kruununprinssi Calin kanssa liittynyt. Nyt siis taistelu on kesken. Pako on kesken. Kaikki on kesken. Punakaarti on hyökännyt hopeisten joukkoon ja sota on lähtenyt käyntiin. Mare saa tietää pala palalta kuinka suuri organisaatio Punakaarti lopulta onkaan ja kuinka paljon ympäröivien seutujen väki tukee kaartin toimintaa. Mare myös saa selville, että häntä pelätään ja että Cal on elossa vain hänen takiaan.

     "Jos minä olen miekka, olen lasista tehty, ja tunnen jo hajoavani sirpaleiksi."

     Kaikesta toiminnasta riipumatta, tämän kirjan alku tuntui jotenkin todella hitaalta ja asioiden paljastaminen tapahtui hyvin tiputellen. Sitten kun päästiin kirjan viimeiselle kolmannekselle, toiminta rysähti käyntiin ihan kunnolla ja sitten ei enää hidasteltu. Tästä johtuen kirja ei tuntunut kovin tasapainoiselta ja jäin kaipaamaan siltä jotain, mikä on vaikea selittää.
     Ensimmäisessä osassa Maren luonne oli jollain tasolla ärsyttävä, se ei kuitenkaan haitannut juurikaan itseäni (tai ainakaan nyt en muista niin olleen). Tässä toisessa osassa taas, en tykännyt Maresta yhtään ja häntä kohtaan kokemani arvostus (jos sitä sellaiseksi voi alunperinkään kutsua) katosi kyllä kokonaan ja hänet olisi voinut heivata tästä sarjasta pois. Hänessä ei tuntunut tapahtuvan juurikaan kasvua muuhun suunta kuin kieroksi, juonittelevaksi tytöksi, joka kaipaa kotiin mutta ei myönnä sitä. Ja tämän kaiken lisäksi itseäni häiritsi Maressa se, että hän tuntui ajattelevan, että on kaiken keskipiste ja kaikki kulminoituu häneen. Vaikka tapahtumien edetessä kävi aika selväksi, että näin ei ehkä sittenkään ole.

     "Pelkään yksinäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Miksi siis teen näin? Miksi työnnän rakkaimpani luotani ja pakenen heitä? Mikä minussa on vialla?
     En tiedä.
     Enkä tiedä, miten voin lopettaa sen."

Glass Sword
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka, scifi
Sarja: Hopea #2
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2017

Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,91

Muissa blogeissa: Unelmien aika, Sivujen välissä
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 28. Tulevaisuudesta kertova kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 39. Kirjassa lennetään
PopSugar2020: 9. A book with a map, 34. A book you meant to read in 2019, 50. A book with a main character in their 20s
Goodreads2020: 3. You are prompted to read because of something you read in 2019, 4. Set in a place/time that you wouldn't want to live, 10. A book that is between 400-600 pages, 18. By an author you've only read once before, 19. A fantasy book, 22. A book with the major theme of survival

Stephanie Garber: Caraval

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan, mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Suenosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

     Caraval aloittaa samannimisen trilogian päätähuimaavasti ja sykähdyttävästi. Pääosassa on Scarlett, kohta naimisiin pääsevä (joutuva) isosisko, joka tekisi siskonsa eteen mitä vain. Nyt hän joutuu kunnon koettelemuksen eteen, sillä hänen on löydettävä siskonsa ennen kuin aika loppuu. Etsintä tapahtuu maailmassa, jossa osa on totta ja osa ei. Mutta mihin ja kehen voi luottaa? Onko kaikki peliä ja mitkä tapahtumat ovat todellisia? Caravalissa on muistettava, että menneinä vuosina yksi osallistuja on kuollut.

     Meni seitsemän vuotta ennen kuin hän sai muotoiltua kirjeen oikein.

     Tarina lähtee liikkeelle kirjeistä, joita Scarlett on vuosien varrella lähettänyt mestari Legendille, Caravalin järjestäjälle. Yhtenä vuotena Scarlett saa vastauksen pyyntöihinsä ja kirjeen mukana tulee kolme lippua. Häät ovat kuitenkin oven takana ja Caravaliin pääsy meinaa jäädä. Scarlettin seikkailu kuitenkin lähtee käyntiin hänen siskonsa Donatellan ansiosta ja pian peli lähtee käyntiin, Scarlett ja hänen "sulhanen", Julian, etsijöinä.

     Tyttö karaisi kurkkuaan ja kiihdytti polkemisvauhtiaan. "Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. Se, mitä näiden porttien takana tapahtuu, voi olla pelottavaa tai kiihottavaa, mutta älkää menkö lankaan. Me yritämme vakuuttaa teille, että pelimme on totta, mutta se on pelkkä esitys. Lumemaailma. Siispä, vaikka haluamme lumota teidät, älkää antako lumon viedä teitä mennessään. Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä."

     Tykkäsin kirjan ideasta jo ennen lukemista ja lukeminen vain vahvisti ajatustani. Olisin voinut lukea vielä lisää maailmasta ja sen kaikista puolista. Tarinan aikana salaisuuksia pudoteltiin sopivissa määrin, mutta ehkä olin hieman pettynyt loppuun (toki ymmärrän, miksi se oli tehty niin). Mestari Legendin historiasta kerrottiin pieniä pätkiä, mutta jäin kaipaamaan lisää. Hänen yhteytensä meidän päähenkilöihin, Scarlettiin ja Donatellaan jäi vielä mielestäni niin auki, että siitä olisi voinut kertoa lisää. Tähän aiheeseen kuitenkin varmasti palataan vielä sarjan jatko-osissa. Muutenkin Legend jäi hieman avoimeksi ja hänestä kerrottiin aika vähän. Kuitenkin hän oli jo tässä osassa merkittävä hahmo, joten olisin halunnut tietää paljon enemmän hänestä.
     Scarlett ja Donatella sitten taas. Scarlett tuli melko tutuksi ja hän kehittyi kirjan aikana, oppi itsestään uusia asioita ja niin edes päin. Donatella taas, hän jäi hyvin pieneksi tässä osassa, tosin hänen roolinsa oli osasyy tähän. Scarlett oli joissain asioissa ärsyttävä ja hänen päätökset pistivät miettimään, että mitä täällä oikein tapahtuu. Hän oli kuitenkin mielestäni omalla tavallaan hyvin luotu ja ihmismäinen. Eihän kukaan ole täydellinen ja tee aina niitä oikeita valintoja. Hänen suhteensa Julianiin oli kuitenkin jotenkin sellainen, että hieman ihmettelen sitä. Kun Scarlett esitti kysymyksiä, ei niihin tullut vastauksia. Tästä syystä Julian jäi myös hieman valjuksi hahmoksi, vaikka hän vaikuttikin hyvin potentiaaliselta. Kaiken kaikkiaan moni hahmo jäi vajaaksi, mutta ehkä jatko-osissa tämä asia korjaantuu.
     Caraval oli teoksena aika kevyttä fantasiaa ja kuuluu niihin "normaaleihin" nuorten romantiikan kirjoihin, joissa on pientä ihastusta ja epävarmuutta omasta itsestään. Itse kuitenkin tykkäsin tästä todella paljon ja varmasti luen jatko-osatkin tässä lähitulevaisuudessa.

Caraval
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Caraval #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****
Goodreads: 3,95
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta, 25. Kirjassa ollaan saarella, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 3. A great first line, 9. A book with a map, 10. Rec. by your favorite blog etc., 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 4. Set in a place or time that you wouldn't want to live, 5. The first book in a series, 11. Originally published a year that is a prime number, 19. A fantasy book, 35. A geometric pattern/element on the cover, 52. Related to time

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestonkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin, jotka syövät ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.

     Kirja tulevaisuudesta, kun kaikki eläimet on tapettu niissä olleen viruksen takia ja lihaa on saatava jostain. Mitäpä muutakaan siis tehtäisiin, kuin alettaisiin kasvattamaan ihmisiä karjatalouden tapaan. Ja tietenkään tätä karjaa ei saa kutsua sen oikealla nimellä, vaan asioita pitää peitellä ja päättäjiä totella. Jos et syö lihaa, olet outo. Jos puhut lihasta ihmisenä, olet vaarassa. Jos kävelet ulkona ilman sateenvarjoa, saatat kuolla.
     Kirjan konsepti oli mielestäni kiinnostava. Ihmisen karjana. Miten tähän ollaan päädytty? Valitettavasti kirjassa ei tätä asiaa avattu juuri ollenkaan. Asiat nyt vain oli näin ja kaikki eli annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos omatunto alkoi kolkuttaa, tämä omatunto piti vaientaa. Kysymyksiä ei saa esittää... Kirjan tapahtumat tuntuivat liian utopistisilta, vaikka samalla tuntui, että kirjasta oli yritetty tehdä kantaaottava.
     Kirja jakaantuu kahteen osaan. Molemmissa osissa seurataan "häntä", eli Marcos Tejoa. Lukiessa hämäännyin kerran jos toisenkin, että kuka "hän" on, kunnes muistin hänen olevan päähenkilömme. Hän-kertoja ei siis ole suosikkini. Ensimmäisessä osassa päästään näkemään Marcosin elämää lihanpakkaamolla, jossa hän hoitaa melkein kaiken, kun hänen pomo vain istuu huoneessaan eikä edes tervehdi työntekijöitään. Marcosin työtä on kaikki mahdollinen, uusien työntekijöiden valitseminen, uusien lihojen hankkiminen, lihojen vienti paikasta A paikkaan B... Samalla hän yrittää selvitä omassa arjessaan päivästä toiseen, vaimo asuu äidillään, Marcosin isä on hoitokodissa, sisko ei halua ottaa vastuuta mistään tai ajatella omilla aivoillaan.
     Marcos oli omalla tavallaan mielenkiintoinen hahmo. Hän oli samaistuttava, tiettyyn pisteeseen asti. Kirjan toinen osa siirtyy useamman kuukauden eteenpäin ja asiat mutkistuvat. Marcosin omatunto tuntuu alkavan kolkuttaa, hän miettii uudelleen elämäänsä. Hän asuu edelleen kahdestaan saamansa lahjan kanssa, rotukarjan. Parin kuukauden välein ovella käy tarkastaja katsomassa, että rotukarjaa kohdellaan sääntöjen mukaisesti. Kirjan loppu oli kuitenkin jotain sellaista, joka vei viimeisenkin uskoni kirjan hyvyydestä ja luonteesta. Järkytyin ihmisen luonnetta.
     Vaikka tässä teoksessa oli hyvät puolensa, ei tämä ollut niin ihmeellinen, että voisin suositella juurikaan tätä lukemaan. Jos olet kiinnostunut tästä, niin voi tämän lukea. Itse en nauttinut tämän lukemisesta. Jäin kaipaamaan tältä kirjalta liian paljon vastauksia.

Cadáver Exquisito
Suomentanut: Einari Aaltonen
Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2019

Arvosana: **½
Goodreads: 3,97

Muissa blogeissa: Tähtivaeltajablogi, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja

Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi

Sitä kutsutaan Surmaksi. Tautia, joka alkaa levitä Skotlannin maaseudulta kylmänä uudenvuodenaattona. Miljoonat ja miljoonat sairastuvat ja menehtyvät, mutta on myös selviytyjiä ja heidän joukossaan nitä, joissa syntyy uudenlaisia kykyjä.
Newyorkilainen Lana pystyy siirtämään esineitä tahdonvoimalla. Uutistoimituksen harjoittelija Fred osaa loihtia valoa pimeyteen. Jonah, ensihoitaja, kykenee näkemään tulevaisuuteen. Mutta Surma vaikuttaa ihmisiin myös päinvastaisella tavalla, ja valon rinnalle nousee synkkiä voimia.
Kun elämä käy kaupungissa tukalaksi, Lana ja muut lähtevät etsimään turvapaikkaa muualta. Vaikka maailma ympärillä tuhoutuisi, heillä on toisensa - ja loppua seuraa uusi alku.

     Dystopia ajasta, jolloin Surma vie ja vain pieni osa maailman väestöstä jää henkiin. Ja koska ihmisluonto on mitä on, selvinneistä osa on hyviä ja osa pahoja. Tämä kirja on matka Surman alusta siihen, kun ne ketkä ovat kuollakseen tautiin, ovat jo kuolleet. Valittu on syntynyt. Kaikki haluavat Valitun. Mutta kuka Valittu on? Mikä hänen merkityksensä on? Mikä hänen tarkoituksensa on?
     Olisin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän kuin loppujen lopuksi sitten pidin. Takakannen teksti sai minut innostumaan niin paljon, mutta toteutus jäi hieman vaisuksi. Kirjan alku oli lupaava, tapahtumat saivat alkunsa ja homma lähti lapasesta. Sitten tapahtui jotain ja alettiin hyppiä selviytymisporukasta toiseen, ilman selkeää suuntaa ja tarkoitusta. Kuin ihmeen kaupalla ihmisen osaavat kokoontua samaan paikkaan ja saadaan aikaiseksi kylä.
     Kirjassa oli niitä vaiheita, joissa oli enemmän toimintaa ja tarkoitusta. Suuri osa kuitenkin oli omanlaista matkakertomusta, eri porukoiden näkökulmasta. Hahmoja tulvi ovista ja ikkunoista, eikä kenestäkään kerrottu niin paljoa, että kokonaiskuvaa olisi ehtinyt muodostua. Tämä tuntui vain alkusoitolta, joka olisi voitu tiivistää lyhyemmäksi ja näin päästy nopeammin itse asiaan. Eniten kuitenkin itseäni jäi häiritsemään se, että Surmaa ja selviytyneiden voimia (joita ei kuitenkaan ollut kaikilla) ei mitenkään selitetty missään vaiheessa kunnolla, tai juuri ollenkaan.

Year One
Suomentanut: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen
Genre: scifi, fantasia, romantiikka
Sarja: Valitun aikakirjat #1
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017 suom. 2018

Arvosana: ***½
Goodreads: 4,04

Muissa blogeissa: Kirjahilla, Yöpöydän kirjat

Julie Kagawa: Kapinalliset

Petturi. Luopio. Kapinallinen.
Lohikäärme Ember Hill, joka oli soluttautunut ihmisten maailmaan Talon-järjestön käskystä, on vaihtanut puolta ja liittynyt kapinallisiin. Hän ei pysty unohtamaan Garret Xavier Sebastinia, Pyhän Yrjänän Veljeskunnan sotilasta, joka on tuomittu kuolemaan petturuudesta pelastettuaan Emberin hengen.
Ember päättää auttaa Garretia. Kapinallisjohtaja Cobaltin avustuksella hän onnistuu vapauttamaan Garretin, josta kapinalliset saavat arvokkaan liittolaisen. Samaan aikaan kun lohikäärmejärjestö pyrkii tukahduttamaan yhä voimistuvan kapinallisliikkeen, Talonin ja Pyhän Yrjänän Veljeskunnan välinen konflikti kiristyy. Suurimittainen sota vaikuttaa väistämättömältä ja Emberin on tehtävä valinta: pitäisikö jatkaa pakenemista vai kohdata rohkeasti vihollisensa?

   Kapinalliset jatkavat tarinaa suoraan siitä, mihin Lohikäärmeet jäivät. Ember on liittynyt Cobaltin seuraan, Garret on vangittu Veljeskunnan puolesta ja Emberin veli Dante on Talonin puolella ja yrittää saada Emberin ymmärtämään oman parhaansa. Tarinaan on siis helppo päästä taas mukaan, vaikka kirjojen lukemisen välissä olisikin pitempi aika.
     Sarjan avausosa oli omalla tavallaan näyttävä ja tämä osa ei jäänyt ensimmäisen kirjan varjoon millään lailla. Tämä oli aivan yhtä viihdyttävä, koukuttava ja mielenkiintoinen. Kolmiodraamaa oli, mutta ei liikaa ja sille ei annettu suurta painoarvoa tarinan edetessä. Se toi toki oman lisämausteensa tarinaan ja mustasukkaisuus näkyi joissain hahmoissa. Kuitenkaan tätä draamaa ei ollut niin paljoa, että se olisi itseäni häirinnyt.
     Kirjan hahmoihin päästiin hieman syvemmälle ja nyt varsinkin Dante pääsi näyttäytymään paremmissa valoissa. Hänen osuutensa eivät kuitenkaan olleet kirjassa niitä, mistä olisin kovin paljoa tykännyt. Ne olivat välttämätön paha lukea, jotta ei aivan putoisi kärryiltä tulevia tapahtumia ajatellen, mutta muuten en kokenut niitä kiinnostaviksi. Olisin halunnut keskittyä vain Emberiin ja hänen sopeutumiseensa luopion elämään. Hänen mielenmaailmaan päästiinkin melko hyvin käsiksi, aivan kuten Garretin ja Cobaltinkin. Ja koska heihin päästiin tutustumaan paremmin, mielipiteeni Cobaltin ääliömäisyydestä vain lisääntyi. Hänen ajatusmaailmansa ei vain sovi yhteen omani kanssa.

Rogue
Suomentanut: Eeva Parviainen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Talon #2
Kustantaja: Harper Collins
Julkaisuvuosi: 2015 suom. 2017

Kirjailijan muut teokset: Lohikäärmeet
Arvosana: ****
Goodreads: 3,91

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Kolmekymppinen Eleanor elää yksin ja säntillisen organisoitua elämää. Työssään hän on tarkka ja tehokas, mutta ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan ottaa kaiken kirjaimellisesti ja herkästi sanoa paukauttaa mitä ajattelee. Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja parin votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Kerran viikossa Eleanor keskustelee sapekkaasti motkottavan äitinsä kanssa, mutta vieraita hänellä ei käy, sosiaalityöntekijää lukuun ottamatta.
     Miksi Eleanor on sellainen kun on? Kuin vahingossa yksinäisyyden muuri Eleanorin ympäriltä alkaa murtua, kun työtoverin ystävällinen teko aloittaa ketjureaktion, joka muuttaa Eleanorin pinttyneet tavat.

     "Perjantaisin en nouse heti töiden jälkeen bussiin vaan menen kulman taakse Tesco Metroon ostamaan juustotomaattikastikepizzan, chiantia ja kaksi isoa pulloa Glen's-votkaa. En tarvitse kovin paljon perjantaisin, vain muutaman kelpo kulauksen. Useimmiten herään sohvalla noin kello kolme aamuyöllä ja kompuroin sänkyyn. Jaan loput votkasta lauantaille ja sunnuntaille niin, etten ole päihdyksissä mutten myöskään selvä. Maanantaiaamuun on pitkä aika."

     Odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet suuret, myönnän sen. Ajatus siitä, että luen jonkun kolmekymppisen tylsästä elämästä ei ollut houkutteleva, mutta sitten kuulin jostain, että tässä on myös mielenterveydellinen puoli. Siitä syystä tartuin tähän kirjaan. En kuitenkaan tiennyt miten mielenterveys liittyi tähän kirjaan tai miten se tulisi esiin kirjaa lukiessa. Yritin kuitenkin olla avoimin mielin ja antaa tälle kirjalle mahdollisuuden, jonka se ansaitsee.
     Kirjan alku oli järkyttävä. Miettisin kirjan lukemisen lopettamista kerran jos toisenkin, mitä tapahtuu harvoin. Päähenkilö Eleanor oli syy näihin tunteisiin. En pitänyt hänestä yhtään ja en olisi halunnut lukea hänen tarinaansa. Sitten, menin Facebookiin ja siellä minua vastaan tuli keskustelu tästä kyseisestä kirjasta. Kommenteissa jotkut tykkäsivät tästä kirjasta, toiset eivät. Ne ketkä eivät tykänneet, olivat saaneet kirjasta pitäneiltä vastauksia. Näissä vastauksissa kehotettiin jatkamaan alusta pidemmälle. Kirja kuulemma paranisi ja Eleanorin käytös ja tarina veisivät lukijan mennessään. Näistä kommenteista innostuneena päätin antaa tälle kirjalle mahdollisuuden ja päätin lukea kirjan loppuun vaikka väkisin.

     "Katsoin taas kuvajaistani. Olen terve ja vahva. Minulla on toimivat aivot ja myös ääni, vaikka se ei olekaan sointuva. Hengitin savua silloin kauan sitten, ja äänihuuleni vaurioituivat pysyvästi. Minulla on hiukset, korvat, silmät ja suu. Olen ihminen ja nainen, en enempää enkä vähempää.
- -
Sydämessäni on aivan yhtä paksuja ja rumia arpia kuin kasvoissani. Tiedän sen. Toivon että jäljellä on myös vahingoittumatonta kudosta, kohta jonka läpi rakkaus pääsee sisään ja ulos. Toivon niin."

     Olen ikionnellinen siitä, että luin tämän kirjan loppuun asti. Alusta huolimatta. En voi vieläkään sanoa tykkääväni siitä mitenkään erityisesti. Eleanor ei vieläkään ole suosikkihahmoni kaikista maailman hahmoista. Hän on kuitenkin tämän kirjan päähenkilö. Kirjan, joka sai minut itkemään ja nauramaan. Kirjan, joka oli niin riipaiseva, että minulta meni pari päivää ennen kuin pystyin aloittamaan seuraavan kirjan (ensimmäinen kerta ikinä!). Kirjan, jonka aijon joskus lukea uudelleen ja jota voin suositella koko sydämestäni kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita tästä. Ja haluan vielä muistuttaa, että alun jälkeen se paranee. Kun ensin se ärsyyntymisaste saadaan maksimiin, kaikki paranee.

     "Nämä tosiasiat eivät ole muille mieluisaa kuultavaa, enkä mahda sille mitään. Jos joku kysyy kuulumisia, täytyy vastata: "Kaikki on hyvin." Ei saa kertoa, että itki itsensä uneen edellisenä iltana, koska ei ollut puhunut kenellekään kahteen päivään. Täytyy sanoa: "Kaikki on hyvin.""

     Kirjan tarinaa on vaikea käsitellä ilman, että kirjoitan kovin suuria spoilereita. Siksi en käsittele sitä sen suuremmin. Takakannen teksti antaa varmasti riittävästi tietoa siitä, mitä tämä kirja pitää sisällään. Sen verran voin kuitenkin tästä kirjasta sanoa, että tykkäsin kirjan tyylistä. Asioita ei kaunisteltu, tarina eteni sopivalla nopeudella niin, että lukija pysyy mukana, mutta tylsiä hetkiä ei kuitenkaan ehdi muodostua. Suoranaista hahmokuvausta ei ollut paljoa, mutta rivien välistä pääsi lukemaan kaiken tarvittavan. Hahmot muodostuivat kokonaisuudeksi tarinan edetessä ja muutokset hahmojen kehityksessä oli huomattavia.
     Kokonaisuutena tämä oli sellainen kasvutarina, joka on ajatuksia ja tunteita herättävä.

     "Minulle oli alkanut valjeta, että sisäinen ääneni - oma ääneni - oli oikeastaan varsin maltillinen ja rationaalinen. Äidin ääni oli arvostellut muita ja usuttanut minua tekemään samoin. Olin alkanut pitää aika tavalla omasta äänestäni, omista ajatuksistani. Halusin niille lisää tilaa. Niiden ansiosta minulle tuli hyvä ja jopa rauhallinen olo. Niiden ansiosta minusta tuntui, että olin oma itseni."

Nimi: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine)
Kirjailija: Gail Honeyman
Suomentanut: Sari Karhulahti
Genre: chick-lit, aikuiset
Sivumäärä: 429
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017 (suom. 2018)

Arvosana: *****

Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä, Kirja vieköön, Kahvikissan kirjahylly, Älä ota sitä niin vakavasti, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjamerestä ongittua

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Miranda matkaa pohjoisen metsäalueelta etelän rannoille sukeltaakseen kevään tullen helmiä kuningattaren hovin tarpeisiin. Hän on helmenkalastajista taitavin ja uskoo löytävänsä myös kaikkien havitteleman, myyttisen silmäkiven. Kerrotaan, että sen, joka löytää silmäkiven, ei tarvitse koskaan enää kaivata mitään.
     Mutta miten etsiä arvokasta helmeä, kun vaivoiksi lähtee mukaan Syrsa, höpöttävä pikkutyttö joka ei pysty sukeltamaan helmiä nostattamatta merenpohjasta hiekkaa?

     Sopiva satu lapsille ja aikuisille. Kaunis kansi. Tarina ystävyydestä. Tarina kaipuusta. Koskettava tarina, joka etenee pikkuhiljaa ja joka on täynnä käänteitä, ajatuksia ja oivalluksia.
     Tarinan pääosassa on kaksi lasta, toinen vanhempi ja kokeneempi helmenkalastaja ja toinen nuori, kuka ei osaa sukeltaa oikeastaan yhtään. Hänessä on kuitenkin jotain, mikä tekee hänestä paremman kalastajan. Hänessä on jotain, mikä saa aikaan tarinassa käänteen, joka kauhistuttaa ja saa lukemaan kirjan loppuun vielä nopeampaa.
     En kauheasti lue lastenkirjoja, mutta joskus kun näin pääsee käymään, olen iloinen kun saan yllättyä positiivisesti. Tämä teos on voittanut palkintoja, joten odotukseni olivat korkealla. Ja kaikki odotukseni olivat kerrankin hyvin täytetty. Tämä teos oli yksinkertainen tarina, mikä sopii myös varttuneemmalle kansalle luettavaksi. En voi kuin suositella tämän lukemista. Enkä yhtään ihmettelisi, jos tästä tulisi seuraava lastenklassikko, jonka kaikki päätyy lukemaan.
     Kirjan juoni eteni tasaisesti, siinä oli sopivasti käänteitä. Hyvä ja paha taistelivat keskenään, kuten aina. Lisäksi joukkoon oli lisätty Silmäterä, helmi, jonka löytäjä ei kaipaa enää mitään. Mutta ne ketkä lähtevät etsimään helmeä, kaipuu täyttää heidät. Moni juonenkäänne oli odotettavissa ja varsinkin loppu oli melko itsestään selvä jo hyvän matkaa ennen viimeiselle sivulle pääsyä. Mutta tästä huolimatta kirjan lukeminen (tai omalla kohdalla kuunteleminen) ei tuottanut ongelmia ja kirjan loputtua jatkon lukeminen tuli heti mieleeni.

Nimi: Helmenkalastaja (Pärlfiskaren)
Kirjailija: Karin Erlandsson
Suomentanut: Tuula Kojo

Äänikirjan lukija: Hanna Hurskainen
Genre: fantasia, lapset, nuoret
Sarja: Legenden om ögonstenen #1, Taru silmäterästä #1
Sivumäärä: 169
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****

Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä, Oksan hyllyltä

Margaret Atwood: Orjattaresi

Vavahduttava dystopia lähitulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Hedelmälliset naiset on alistettu nimettömiksi synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, heillä ei ole edes omaa nimeä. Myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.

Nolite te bastardes carborundorum.

     Orjattaresi on nyt noussut pinnalle HBO:n sarjan ja tulevan jatko-osan (Testamentit) takia, joten totta kai minun piti lukea tämä myös. Odotukseni olivat korkealla, sillä niin takakansi kuin kuulemani kommentitkin kirjasta olivat jotain, mikä sai minut innostumaan tästä kirjasta. Sitten aloin lukea tätä ja hyvin nopeasti tajusin, että kirjailijan tyyli kertoa tätä tarinaa ei ollut minua varten. Sen lisäksi tarina herätti monia kysymyksiä jo alusta asti ja ollessani jo puolivälissä kirjaa, sain vasta yhden vastauksen. Joihinkin kysymyksiin en saanut koskaan selkeää vastausta. Mitä/ketä ovat enkelit? Millä perusteella naiset jaoteltiin kasteihin/rooleihin? Mistä kaikki sai alkunsa? Miten näin annettiin tapahtua?
     Heti kirjan alkumetreillä selviää, että päähenkilömme (kenen nimeä ei muistaakseni tullut missään vaiheessa esille), on elänyt jo ajalla ennen kaikkea tätä muutosta. Hänellä on ollut mies, lapsi ja kissa. Tästä ajasta nähdään vilauksia pitkin tarinaa. Näin saadaan tutustua hieman myös päähenkilömme äitiin ja erääseen ystävään, Moiraan. Näiden pätkien lisäksi menneisyydestä kerrotaan myös niitä pätkiä, jolloin muutos on jo tapahtunut, päähenkilömme on jäänyt kiinni ja hänestä muiden naisten joukossa koulutetaan orjatarta, "siitostammaa". Näissä pätkissä pääsemme myös tutustumaan Moiraan, hän on samassa paikassa ja hän ei suostu muutokseen.
     Menneisyyden pätkien välissä on pilkahdus nykyhetkeä. Pätkiä päivän kulusta, mutta sitten taas pompataan takaisin muistelmiin. Nykyhetkestä saadaan vain pieniä palasia, enkä ainakaan minä saanut luotua noiden pätkien avulla niin ehjää kuvaa, kuin olisin halunnut. Pääperiaatteet tulivat kyllä selville. Orjattaret viettävät yön talon komentajan (eli miehen) kanssa, samalla kun komentajan vaimo katselee vierestä. Vaimot eivät saa hankkia muulla tavalla lapsia. Heidän tehtävänsä on vain hallita taloutta ja sen jäseniä. Lisäksi taloudessa asuu muita naisia, jokaisella on oma tehtävänsä ja roolinsa talouden pyörittämisessä. Jokaisen roolin erottaa siitä, minkä värisiin vaatteisiin he pukeutuvat. Orjattaret pukeutuvat punaiseen ja heidän kasvonsa on siipien peitossa, jotta heitä ei voi katsoa kukaan, kenellä ei ole siihen oikeutta.
     Kirjan tarina on karu ja mielenkiintoinen. Itseäni valitettavasti vain häiritsi tässä teoksessa niin moni asia, että en kokenut tätä maailmaani mullistavana kirjana. Suurin ongelma oli ehkä kerronta ja se, että vaikka menneisyydestä kerrottiin jotain, jäi tarinaan silti suuria aukkoja, joihin kaipasin kipeästi vastausta. Eniten haluaisin saada vastauksen kysymykseeni siitä, miten tämän kaiken vain annettiin tapahtua ilman sen suurempaa vastarintaa?

Älä anna niiden perhanoiden nitistää itseäsi.

Nimi: Orjattaresi (The Handmaid's Tail)
Kirjailija: Margaret Atwood
Suomentanut: Matti Kannosto
Genre: klassikko, scifi
Sarja: Orjattaresi #1
Sivumäärä: 436
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1985 (suom. 1986, korjattu 2017)

Arvosana: ***½

Sarah J. Maas: Lasipalatsi

Kahden miehen rakastama
Koko valtakunnan pelkäämä
Heidän ainoa toivonsa

Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan hän on siellä lunastaakseen vapautensa. Jos hän päihittää taistelutaidoillaan 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilta ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias nuori nainen.
Kruununprinssi saa Celaenan raivoihinsa. Kuninkaallisen vartioston kapteeni ottaa hänet suojatikseen. Kaukaisen maan prinsessasta tulee hänen ystävänsä. Mutta linnassa lymyää jotain hyvin uhkaavaa, ja Celaenan kilvoittelu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahan kitkemiseksi ennen kuin se tuhoaa hänen maailmansa. Onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta?

   Maailmalla suosiota saanut sarja on nyt vihdoin saanut myös suomenkielisen käännöksen. Itselleni ei Maasin kirjallisuus ole ennestään tuttua, mutta tartuin tähän kirjaan innolla ja suurilla odotuksilla. Olin kuullut niin paljon asioita tästä kirjasta, hyviä ja huonoja. Nyt kirjan lukemisen jälkeen voin todeta, että kirja täytti odotukseni, ehkä jopa paremmin kuin kuvittelin. Se ei ollut aivan viiden tähden kirja, jotain jäi puuttumaan.
     Tarina lähtee siitä liikkeelle kun kruununprinssi tulee henkilökohtaisesti suolakaivoksille hakemaan maan tunnetuinta salamurhaajaa, nuorta Celaenaa. Celaena on ollut kaksi vuotta kaivoksilla ja jollain ihmeen kaupalla hän on vielä elossa. Kaivoksilla oleminen on kuitenkin jättänyt jälkensä nuoreen naiseen.
     Prinssillä on Celaenalle ehdotus. Jos hän ei tartu siihen, hänet heitetään takaisin kaivoksiin jossa hän ei selviäisi enää kauaa. Vaihtoehtoja ei siis oikeastaan ole. Celaenan on suostuttava. Hänen on osallistuttava kilpailuun, mutta hän ei saa kertoa kenellekään oikeaa henkilöllisyyttään. Kilpailun aikana kaikki ei kuitenkaan ole palatsissa hyvin ja kilpailijoita kuolee ennen koetuksia. Joku repii heidät palasiksi ja syö elimiä. Mutta kuka? Sitten alkaa Celaenan unet ja hän löytää salaisen reitin omasta huoneestaan. Miksi valtakunnan ensimmäinen kuningatar ottaa häneen yhteyttä? Mitä hän haluaa? Miksi kapinallisten maiden hallitsijan tytär on palatsissa?
     Kaiken tämän keskellä on kaksi miestä, kruununprinssi ja vartioston kapteeni. Toinen on valinnut Celaenan kilpailijakseen ärsyttääkseen isäänsä, toinen on määrätty Celaenan suojelijaksi ja valmentajaksi kilpailun ajaksi. Molemmat tietää, miten vaarallinen nainen on. Toinen haluaisi Celaenan, mutta ei voi saada häntä. Toinen tietää, että hän ei voi saada Celaenaa, mutta haluaa silti.

     ""Aika surkea esitys maailman parhaalta salamurhaajalta", Dorian sanoi astuessaan sisään.
     Celaena kiljahti ja kiepahti häntä kohti. Tytöllä oli yllään paita ja housut, ja hiukset olivat vapaina. Dorian nojasi pöytää vasten hymyillen, kun Celaenan kasvot karahtivat helakanpunaisiksi. "Jos tulit tänne solvaamaan minua, voit työntää tämän -" Celaena nosti kepin ilmaan ja teki rivon eleen.
     Dorian kääri hihansa ja otti biljardikepin seinällä olevasta telineestä. "Aiotko taas purra keppiä? Jos aiot, haluaisin kutsua hovimaalarin paikalle, jotta saan ikuisen muiston siitä näystä.""

     Kirjan lähtöasetelma on mielestäni mielenkiintoinen. Kirjaa lukiessa lähtöasetelma muovautui omaan muottiinsa ja juoni lähti kunnolla käyntiin. Palatsin monivaiheinen elämä siivitti kilpailua ja tarina eteni sopivalla vauhdilla, paljastaen pikkuhiljaa pieniä palasia, jotka eivät kuitenkaan aina sopineet yhteen. Lopulta kuitenkin palapeli tuli valmiiksi ja ainakin minut lopputulos sai janoamaan lisää. Minun on kuitenkin myönnettävä, että "taikuus" jota tässä kirjassa käytettiin, eli Mahti, ei aivan avautunut. Oli mahtimerkkejä ja mahtiportteja, mutta siihen saadut tiedonjyvät jäikin ja kysymyksiä oli paljon ilman vastauksia. Toivon todella, että seuraavassa osassa tämä Mahti saa paremman selityksen kuin tässä kirjassa annettiin.
     Ennen kirjan lukemista minua hieman pelotti tämän kirjan mahdollinen kolmoisdraama, koska takakansi ei jätä paljon arvailujen varaan. Kolmoisdraamaa ei kuitenkaan ollut liikaa, eikä ainakaan sitä naisen pähkäilyä siitä, kenet hän valitsee vai valitseeko hän ollenkaan. Tässä tuo draama oli piilossa olevaa, ei suoraan pinnalla ja heti tyrkyllä. En kuitenkaan voi vielä valita kumman puolella tässä hommassa olen, Dorianin eli kruununprinssin vai Chaolin eli kapteenin, sillä heidän ajatuksista ja sielunmaailmasta ei tässä kirjassa saanut kunnon otetta. En siis tunne heitä riittävästi tehdäkseni tätä päätöstä, koska kyllä, haluan tehdä sen vielä jossain vaiheessa, kuten asiaan kuuluu kolmoisdraaman kohdalla.
     Hahmokuvauksissa parhaimman käsityksen sai Celaenasta, sillä hän nyt oli tässä kirjassa se kenen kohtaloa seurataan. Joitain pätkiä kuitenkin kerrottiin myös näiden kahden upean miehen näkökulmasta ja heistäkin sai sitä kautta pienen otteen, mutta ei niin vahvaa, että kokonaiskuvaa pystyisi muodostamaan. Muista hahmoista taas annettiin pieniä palasia, mutta ei mitään kovin ihmeellistä. Varsinkin Nehemia, kapinallisten "prinsessa" on sellainen hahmo, johon odotan pääseväni tutustumaan paremmin. Hänestä paljastui tässä kirjassa muutamia mehukkaita asioita, mutta uskon hänessä olevan vielä paljon lisää. Lisäksi ihastuin Philippaan, Celaenan palvelijaan, vanhempaan naiseen. Hän vain vaikuttiin niin ihanalta niissä pienissä pätkissä kun hänestä kerrottiin. Toivon, että häntä ei ole unohdettu seuraavissa osissa.
     Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä kirjasta, vaikka siinä oli omat pienet ongelmansa ja asiat, jotka jäivät vaivaamaan. Tykkäsin kuitenkin melkein kaikista hahmoista ja heidän erilaisuuksia oli saatu hyvin esille. Lisäksi tarina eteni hyvin ja kuten sanottu, lopussa palaset loksahtelivat kohdalleen. Kirja oli eheä kokonaisuus, joka kyllä piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun.

Nimi: Lasipalatsi (Throne of Glass)
Kirjailija: Sarah J. Maas
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #1
Sivumäärä: 433
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012 (suom. 2017)

Arvosana: ****

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarileikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä.
Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.

     Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin, mutta siinä on myös fiktiivisiä osia. Tästä syystä päätin, että annan tälle kirjalle arvosanan. Ensin olin ajatellut, että en anna. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ja taas, kuten kaikkien aikaisempien muistelmien ja elämäkerrallisten kirjojen kohdalla, en halua millään lailla arvostella tarinaa kirjan takana. Annan vain mielipiteeni lukijana, enkä halua loukata ketään sanoillani.
     En tiedä miten muuten kuvailin tätä kirjaa, kuin että se on vaikeasti luettava teos. Aihe on vaikea. Kirjoitustyyli on vaikea. Dialogit on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappale (joka sisältää dialogia) voi kestää jopa kymmenen sivun verran ilman, että sinä aikana on kertaakaan painettu enteriä. Ajassa hypitään sinne ja tänne ilman, että siinä on kunnollista logiikkaa. Yksinkertaisesti vaikeaa luettavaa.
     Kirjaa aloittaessani ajattelin pääseväni lukemaan tarinaa pariskunnasta, josta vain toinen osapuoli lähtee vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Sitten olisi hautajaisten valmistelua ja yksinhuoltajan arkea. Kuinka väärässä olinkaan. Tai no, alku meni oikein. Arjesta ei ollut tietoakaan. Tuntui, että kirjassa oli enemmän tarinoita menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Teoksen kirjoittaminen on varmasti ollut hyvästä kirjailijalle, surutyö on helpompaa. Näin lukijana kuitenkaan en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Se ei koskettanut minua juurikaan. Olin vain pettynyt. Odotukseni olivat olleet eri, mitä todellisuudella oli antaa.

     "Papilla on prätkätakki ja Ray-Banit, siiliksi ajeltu tukka, lyhyt harmaantuva parransänki ja kolhot mustat bootsit. Tom? hän tiedustelee ja ottaa aurinkolasit silmiltään. Kyllä, olen, ja tässä on Livia, vastaan. Aivan, Livia, heipä hei, mies sanoo ja kättelee ensin Liviaa ja sitten minua. Totta, hän esittäytyy. Niin oletinkin, vastaan. Kello yksitoista, niinhän me sovittiin? Kyllä, olin vain juuri vaihtamassa vaippaa ja yltä päältä paskassa, sanon. Pappi naurahtaa, riisuu bootsit, katselee uteliaana ympärilleen eteisessä ja sanoo: Olin vähän ajoissa ja tein pienen kävelylenkin, hienoa seutua, kauanko olet asunut täällä? --"

     Jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, miten vaikea tätä kirjaa oli lukea, voin silti sanoa tykänneeni Malmquistin osin ironisesta, mutta myös todellisesta kerronnasta. Pieniä yksityiskohtia, jotka luovat suuren kokonaisuuden. Lyhyesti sanottuna tämä oli mielenkiintoinen tarina, joka sisälsi paljon asiaa. Vaikka tämä ei suosikkeihini kuulukaan, olen silti iloinen saatuani lukea tämän teoksen. Olen ainakin yhtä tarinaa viisaampi. Harmi, että kirja ei vain ollut ehkä minulle tehty, sen kaikessa loistossaan.

Nimi: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv)
Kirjailija: Tom Malmquist
Suomentanut: Outi Menna
Genre: muistelma
Sivumäärä: 326
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)

Arvosana: **