Jo Nesbo: Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia

Motiivina mustasukkaisuus, ratkaisuna murha - viisi variaatiota.

Epäilys. Mustasukkaisuus. Kateus. Teeskentely. Valehtelu. Jännityksen mestarin tiiviit rikostarinat vievät pimeyden ytimeen.

Mustasukkaisuus on murhan motiiveista kiehtovimpia. Siihen kietoutuu vahvimpia tuntemiamme tunteita, jotka suistavat varomattoman raiteiltaan. Ja seuraamukset voivat olla peruuttamattomia.

     Jo Nesbo on kerännyt mainetta suositulla Harry Hole -sarjallaan ja sen lisäksi hän on kirjoitellut myös lastenkirjoja ja yksittäisiä mysteerejä aikuisille. Mustasukkainen mies on seitsemän novellin kokoelma, johon alunperin suhtauduin odottavaisesti, kunnes minua vastaan tuli muutama kommentti, ennen kuin kirja ehti itselleni lainaan. Yritin kuitenkin lähteä lukemaan teosta avoimin mielin, ilman ennakkoluuloja (tai ennakko-odotuksia).

     Kokoelman seitsemän novellia olivat hyvin erilaisia ja eritasoisia, tästä syystä kirjan arviointi kokonaisuutena oli vaikeaa ja päätin antaa sille keskiarvon niistä tähdistä, jotka annoin yksittäisille novelleille. Jotkin novelleista oli hyvinkin viihdyttäviä ja mielestäni onnistuneita. Mutta sitten sinne joukkoon mahtui myös niitä, joiden tarkoitusta jäin miettimään. Käydäänpä siis muistiinpanojani läpi jokaisen novellin kohdalla erikseen:

1. Lontoo, ***½: Tämä oli ihan luettava novelli, joka ei jäänyt sen suuremmin mieleen. Piti hyvin otteessaan ja loppu pääsi ehkä jopa hieman yllättämään. Hyvä aloitus kokoelmalle, jäin odottamaan innolla lisää.

2. Mustasukkainen mies, **: Kirjan pisin novelli (yli 100sivua, kun muut oli selkeästi alle 50sivuisia), tästä syystä hieman hirvitti aloittaa lukemista. Melko nopeasti tuli selväksi, että novellissa jaaritellaan ja sitä olisi voinut mielestäni lyhentää. Juoni ei yllättänyt, eikä saanut kunnolla kiinnostusta heräämään missään vaiheessa.

3. Jono, **: Lukemiseeni saattoi vaikuttaa edeltävän novellin tylsyys, mutta tämäkään ei juuri tunteita herättänyt. Tuntui, että ei päässyt kunnolla alkuun ennen kuin jo loppui. Käsitteli hyvin rasismia, tästä syystä olisin voinut lukea enemmänkin.

4. Jätteitä, **: Kolmas peräkkäinen plääh-kokemus. Lopputulos arvattavissa, eikä juurikaan herättänyt tunteita lukiessa.

5. Tunnustus, ****: Teoksen paras ja mielenkiintoisin novelli. Tässä oli jännitystä ja yllättävyyttä, tykkäsin todella (tai sitten asiaan vaikutti aikaisemmat ei-niin-mielenkiintoiset novellit).

6. Odd, *: Ja takaisin pohjalle.. En ymmärtänyt mikä oli novellin idea ja mitä siinä tapahtui. Yksinkertaisesti ei toiminut itselle sitten yhtään.

7. Korvakoru, **: Alkoi mielenkiintoisesti, mutta loppu tyssäsi kesken ja homma levisi käsiin. Odotin parempaa kirjan lopetusta, mutta nyt jäi hieman huono maku suuhun.

Sjalusimannen og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: mysteeri, novelli
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2021

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat
Arvosana: **½
Goodreads: 3,39

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää, Mummo matkalla, Hemulin kirjahylly

Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki

On kesä 1940, ja 19-vuotias Vivian Morris saapuu New Yorkiin. Uhrattuaan opintonsa turhamaisuuden alttarille hän ryhtyy epäsovinnaisen Peg-tätinsä omistaman revyy-teatterin pukuompelijaksi. Manhattanilla sijaitsevassa ränsistyneessä mutta ylväässä Lily Playhousessa Vivian tutustuu kokonaiseen karismaattisten hahmojen maailmankaikkeuteen, iloluontoisista showtytöistä maineikkaisiin näyttelijöihin.

Sodan varjo leijuu Manhattanin yllä, mutta Vivian uusine ystävineen nauttii elämän maljasta viimeiseen pisaraan, juhlii ja rakastaa. Hän tekee myös valtavia virheitä, joutuu maksamaan niistä - ja ymmärtää seuraukset kunnolla vasta vuosien päästä. Mutta tärkein läksy, jonka hän tulee eläänsä varrella oppimaan, on kuitenkin se, ettei tarvitse olla kiltti tyttö ollakseen hyvä ihminen.

     Tyttöjen kaupunki on kirja, joka jakaa lukijoita kahteen ryhmään. Toiset rakastavat kirjaa, toiset eivät niinkään. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja miettin kauan, että miten annan tälle kirjalle tähtiä.

     Kirja kuvaa hyvin Vivianin matkan eri vaiheita. Kirja on kerrottu Vivianin näkökulmasta, kun hän kertoo tarinaansa häneen yhteyttä ottaneelle naiselle. Alussa kerrotaan hyvin pitkästi Vivianin ensivaiheita näyttelijöiden maailmassa ja hänen kasvustaan New Yorkin asukkaaksi. Puolessa välissä kirjaa Vivianin elämässä alkaa tapahtua vähän enemmänkin ja hänen teoillaan alkaa tulla seurauksia. Loppukirja menee itsesäälissä rypemiseen, sieltä nousemiseen ja uuden alun alkamiseen. 

     Tarinaansa kertova Vivian on kirjan alusta asti hyvin selvillä siitä, millainen hän oli nuorempana ollut. Rikkaasta perheestä kotoisin olevana hän oli etuoikeutettu, mutta ei tajunut sitä itse. Tätä asiaa toistettiin useaan otteeseen, mitä mielestäni ei olisi tarvittu. Hahmona Vivian tuntui kasvavan vastoinkäymistensä kautta jopa maailmaa ymmärtäväksi henkilöksi.

     Maailman kuvaus kirjassa oli hyvin tehty ja lukiessa tuli sellainen olo, kuin näkisi vanhan New Yorkin silmiensä edessä. Omaa lukukokemustani kuitenkin häiritsi tarinan hidas tempo ja turhiin kohtauksiin pysähtyminen. Lisäksi jotkut hahmoista jäivät hieman etäisiksi ja olisin halunnut tietää heistä lisää, sillä he kuitenkin olivat tärkeitä muun tarinan kannalta. Itseäni myös jotenkin häiritsi kirjan kuvaus sodasta. Toki toinen maailmansota ei yltänyt raakuutensa kanssa Yhdysvaltojen rannoille samalla tavalla kuin Euroopassa, mutta olisin odottanut sen vaikuttavan edes jollain tavalla maailman menoon.

City of girls
Suomentanut: Taina Helkamo
Genre: historiallinen, romantiikka, realistinen fiktio
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 4,04

Muissa blogeissa: Kahvikissan kirjahylly, Oksan hyllyltä, Karlan kirjahylly, Suvikukkasia, Mannilainen
Helmet2020:

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa

49. Julkaistu 2020

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset

Velvollisuus.

Juonittelu.

Kruunu.

Prinsessa Beatricesta on tulossa Amerikan ensimmäinen kuningatar. Kruununperijänä hän on aina tiennyt, mitä häneltä odotetaan. Mutta kun vanhemmat patistavat häntä löytämään itselleen sopivan puolison, velvollisuus tuntuu äkkiä kuristavalta.

Täydellisen sisarensa varjossa prinsessa Samantha saa tehdä melkein mitä haluaa. Bileprinsessaa ei tunnu kiinnostavan juuri mikään... paitsi se ainoa poika, jota hän ei voi saada.

Samanthan kaksoveli, huoleton huliviliprinssi Jefferson, on koko Amerikan unelmävävy - ja autuaan tietämätön kamppailusta, jota kaksi hyvin erilaista nuorta naista käy hänen sydämestään.

     Vaihtoehtohistorialliset kirjat harvoin päätyvät omaan lukemistooni, mutta nyt päätin tarttua sellaiseen. Ketäpä ei kiinnostaisi tietää maailmasta, jossa Amerikassa olisikin kuninkaallisia presidentin sijaan. 

     "Olet kuullut tarinna niin monta kertaa, että pystyt kertomaan sen itsekin: Yorktownin taistelun jälkeen eversti Lewis Nicola pudottautui polvilleen kenraali George Washingtonin eteen ja pyysi koko kansakunnan puolesta, että hän ryhtyisi Amerikan ensimmäiseksi kuninkaaksi."

     Katharine McGee on kirjoittanut aikaisemminkin trilogian, jota en itse ole lukenut. Nyt kuitenkin päätin tarttua hänen uuden trilogian ensimmäiseen osaan ja en tiedä mitä sanoisin tästä kokemuksesta. Olin todella innoissani kirjan ideasta ja odotin jotain maailmaa mullistavaa. Petyin kuitenkin suuresti, sillä omaan makuuni kirjan toteutus hieman ontui. Amerikka oli edelleen maailman napa ja koko muu maailma tuntui vain sivujuonteelta. Lisäksi juonellisesti koko kirja oli vain yhdestä ihmissuhdedraamasta toiseen hyppimistä.

     Yhdestä asiasta kuitenkin tykkäsin. Henkilöhahmoista. He tuntuivat kokonaisilta, kiinnostavilta ja olivat ainakin hieman erilaisia toisiinsa nähden. Kirjan monista ongelmista ainakin osa olisi saatu selvitettyä jo heti alkuunsa puhumalla asioista ääneen, mutta tässäkin tapahtui kehitystä kirjan edetessä. Sitten saapuivat kirjan viimeiset sivut, joilla tämä kaikki kehitys tunnuttiin heittävän viemäristä alas. 

     Amerikan kuninkaalliset oli viihdyttävä kirja, joka ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Lukeminen oli nopeaa, mutta en ole vielä päättänyt, tulenko tarttumaan jatko-osaan (ilmestynyt englanniksi syyskuussa 2020).

American royals
Suomentanut: Outi Järvinen
Genre: nuoret, romantiikka, realistinen fiktio, vaihtoehtohistoriallinen
Sarja: Amerikan kuninkaalliset #1
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 3,86

Muissa blogeissa: Amma, Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet
Helmet2020:

4. Kannessa ja kuvauksessa monta ihmistä

11. Vaihtoehtohistoria

49. Julkaistu 2020

Maiju Markkanen & Tero Tiittanen: Miten täältä pääsee pois?

Hauskimmat ja hirveimmät treffikokemukset. Äidiltä saatu kortsupussi ja muita kaameita kertomuksia ensitreffeiltä.

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen hilpeä kokoomateos Miten täältä pääsee pois? viihdyttävät sekä sinkkuja että entisiä sinkkuja. 

     Miten täältä pääsee pois? on kirja, jonka kuvaus sai minut innostumaan. Odotin oikeasti hauskoja ja hirveitä kokemuksia. Halusin päästä nauramaan ja kauhistelemaan. Ja osittain sainkin näitä toivomiani asioita. Sen lisäksi sain myös tarinoita siltä väliltä, ehkä enemmän kuin kaipasin.

     Luin kirjan melkein kuukausi sitten. Muistikuvani ovat hyvin hatarat, sillä kirja ei ollut mitenkään mieleenpainuvin kokemus. Tämä oli yksi novellikokoelma muiden melko tylsien kirjojen seassa. Se oli nopealukuinen ja omalla tavallaan viihdyttävä, mutta se myös ärsytti. Jotkut treffikokemukset nostivat karvat pystyyn, sillä vaikka kirjan ei takakannen mukaan ole tarkoitus "lynkata tai haukkua treffien toista osapuolta", jotkut kertomuksista tuntuivat juuri siltä.

     Markkanen ja Tiittanen ovat koonneet yhteen ihmisten lähettämiä kokemuksia. Vaikka kirjan kannen mukaan kirja sisältää sekä hauskoja että hirveitä kokemuksia, hauskoja ei ollut kuin nimeksi mukana. Muutamassa kohtaa muistan hymyilleeni, en tainnut naurahtaa kertaakaan. Sen sijaan hirveitä kokemuksia oli paljon ja valitettavasti niiden joukossa oli tarinoita, jotka olisi voinut jättää välistä tai muokata hieman. Maailmaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä erilaisine tapoineen, eikä kaikki aiheet ole sellaisia, joille mielestäni voi nauraa ja väittää epänormaaleiksi.

Genre: nonfiktio, huumori, novellikokoelma
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 2,45

Helmet2020:

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa

49. Julkaistu 2020

Camilla Läckberg: Hopeasiivet

Juuri kun Faye luuli, että kaikki on hyvin, hänen elämänsä järkkyy taas. Hän on rakentanut uuden elämän ulkomailla, ex-puoliso Jack on vankilassa, ja Revenge-yritys menestyy. Mutta kun yritys aiotaan lanseerata Yhdysvaltoihin, uhkaa bisnestä yllättävä vaara, ja hänen on pakko palata Tukholmaan.

Faye on menettämässä kaiken, minkä eteen hän on uurastanut. Mutta onnistuuko hän nousemaan tuhkasta ja ottamaan vallan takaisin? Luottonaisensa avulla Faye aikoo kamppailla sen puolesta mikä on hänen - hän aikoo pelastaa itsensä ja ne, joita rakastaa.

     Hopeasiivet ovat jatkoa Kultahäkille, joka ainakin omalla kohdallani oli tavallaan pieni pettymys. Kultahäkki toi ristiriitaiset fiilikset ja mietin pitkään, haluanko oikeasti jatkaa sarjan parissa. Päätin kuitenkin antaa Hopeasiiville mahdollisuuden, enkä ole varma, oliko se oikea päätös. 

     Hopeasiivet jatkavat Fayen tarinaa pari vuotta Kultahäkin tapahtumien jälkeen. Kirja jatkaa samalla polulla kuin ensimmäinen osa, kalliita tuotemerkkejä vilahtelee tekstissä enemmän kuin tarpeeksi, muutama seksikohtaus on saatu ujutettua tarinaan ilman sen suurempaa syytä, jännitystä ei ole juuri yhtään. Kuuntelin kirjasta suurimman osan, enkä tiedä olisinko kyennyt lukemaan fyysistä kirjaa loppuun. Tämä versio Läckbergistä ei vain nappaa omalla kohdallani, vaikka hyviäkin piirteitä kirjoista löytyy. En usko, että tulen tarttumaan kolmanteen osaan ainakaan heti sen ilmestyttyä.

Vingar av silver
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Genre: jännitys, mysteeri, trilleri
Sarja: Faye #2
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa, Saarnaaja, Noita, Kultahäkki
Arvosana: **½
Goodreads: 3,17

Muissa blogeissa: Kirjojen kuisketta, Kuunnellut äänikirjat
Helmet2020:

3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti

7. Rikotaan lakia

49. Julkaistu 2020

Erin Kelly: Kiviäidit - Naistenviikko 2020

Marianne kasvoi vanhan viktoriaanisen mielisairaalan varjossa, joka vainoaa häntä yhä hänen unissaan. Marianne oli 17-vuotias lähtiessään pakoon kaupunkia, perhettään, poikaystäväänsä Jesseä - ja ruumista, jonka he hautasivat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Mariannen on pakko palata, ja hän tuntee heti menneisyyden kuristavan otteen. Yhä katkera Jesse uhkaa viimein paljastaa totuuden.

Marianne tekisi mitä vain vaaliakseen rakentamaansa elämää ja tytärtään, jonka ei halua koskaan kuulevan menneisyydestään. Mutta Marianne ei tiedä koko tarinaa - eikä hän ole ainoa, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin varjellakseen salaisuuksia.

     Erin Kelly on kirjoittanut useamman psykologisen trillerin, mutta ymmärtääkseni Kiviäidit oli vasta toinen suomennettu teos. Aikaisemmin suomennettu Älä pimeään jää ilmestyi vuonna 2019 (alkuperäiskielellä 2017), mutta itse en ole siihen vielä ehtinyt tarttua. Voi olla, että vielä joskus tutustun siihenkin kirjaan, mutta nyt ei ole sen aika.

     Kiviäidit sai minut takakannen tekstin avulla innostumaan ja tarttumaan itseensä. Mielisairaaloihin liittyvät kirjat ovat jostain syystä itseäni kiinnostavia ja kahden ajan kuvaukset tuntuivat mielenkiintoisilta. En ole varma, olivatko odotukseni jotenkin liian korkeat, mutta tämä kirja ei aivan lunastanut niitä ja tästä syystä kirja oli pieni pettymys.

     Kirjan hahmot olivat hyvin luotuja ja todentuntuisia, mutta samalla jäin kaipaamaan lisää. Itseäni henkilökohtaisesti häiritsi liikaa Mariannen kontrollin tarve omaan tyttäreensä liittyen. Tätä asiaa painotettiin mielestäni liikaa ja Mariannen ajatukset pyörivät samoja ratoja, tehden turhaa toistoa. Kahdesta muusta keskiössä olevasta hahmosta, Jessestä ja Helenistä, olisin kaivannut lisää kerrontaa. Se mitä heistä kerrottiin, oli hyvin tehty, mutta silti he jäivät hieman etäisiksi, tärkeästä roolistaan huolimatta.

     Entä kirjan juoni sitten? Omaan makuuni tämä kirja oli hieman tylsä ja loppuratkaisu huono. Odotin jotain paljon suurempaa ja ihmeellisempää. Kirjan lukemiseen meni enemmän aikaa kuin sivumäärään nähden olisi tarvinnut. Mietin kirjan kesken jättämistä ainakin pariin otteeseen. Psykologinen vivahde kirjassa kuitenkin toimi ihan hyvin ja osittain siitä syystä kirja sai enemmän kuin kaksi tähteä.

Stone mothers
Suomentanut: Päivi Pouttu-Delière
Genre: trilleri, mysteeri, psykologinen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 3,55

Muissa blogeissa: Kirjoihin kadonnut, Leena Lumi, Kuunnellut äänikirjat, Kirjasähkökäyrä
Helmet2020:

4. Kuvauksessa monta ihmistä

7. Kirjassa rikotaan lakia

9. Kirjassa kohdataan pelkoja

34. Kirjan nimessä luontoon liittyvä sana

42. Kirjassa on isovanhempia

49. Vuonna 2020 julkaistu

Naistenviikon kunniaksi blogissa nyt seitsemänä päivänä naisen kirjoittaman kirjan arvio.

Käy lukemassa lisää Tuijatan blogista: Naistenviikko 2020.

Aiemmat julkaisut:

1. Kesämyrsky (Siiri Enoranta)

2. Kun kuningas kuolee (Elina Backman)

3. Armonvuosi (Kim Liggett)

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

     Laura Suomelan uutuuskirja tuli itseäni vastaan e-kirjana ja jokin kirjan kannessa ja nimessä sai minut lukemaan sen. Uusioperheen arki kiinnosti itseäni ja kirjan takakannen jotkin maininnat koskettivat itseäni. Suru, epävarmuus siitä mitä elämältä haluaa, uusiin ihmisiin tutustuminen. Ilman kokemusta Suomelan aikaisemmista kirjoista, tartuin tähän innolla.
     Kirjan ensimmäiset luvut tuntuivat pieneltä iskulta päin naamaa, sillä kirja ei ollut sitä, mitä olin ajatellut. Kirjan sivuilta hyökkäsi teiniangstinen päähenkilö, kenen ajatuksiin minulla meni heti hermot. Ymmärrän, että teini-iässä elämä tuntuu joskus epäreilulta, mutta itsekeskeinen ajattelutapa ottaa silti hermoon.
     Suuri osa kirjasta tuntui olevan sitä, että päähenkilömme Rosa vihasi Iiroa, koska hän tuli uutena talouteen ja ei nyt sattumoisin ollut sielunveli. Kaikki mitä Iiro teki ja sanoi, oli syitä Rosalle suuttua ja kiukutella. Lisäksi Rosa sai ystävänsä olemaan samaa mieltä, että Iiro on kamala ja kauhea ja siitä pitäisi päästä eroon.
     Kaiken tämän kiukuttelun keskellä oli hyviäkin asioita. Oli ihastumisia, ystävystymisiä ja painavista asioista keskustelua. Tämä kuitenkin tuntui jäävän todella pienelle osalle ja olisin varsinkin niistä painavista asioista - suru, yksinäisyys - halunnut hieman laajempaa pohdintaa. Myös henkilöhahmot tuntuivat jäävän hieman vajaiksi Rosaa lukuun ottamatta.
     Ilmatilaloukkaus oli kuitenkin omalla tavallaan viihdyttävä ja nopea luettava. Kirjassa oli myös sellaisia aiheita, että varmasti oikean kohdeyleisön kohdalla tämä kirja voi kolahtaa ja laittaa ajattelemaan.

Genre: nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 3,67

Helmet2020: 14. Urheiluun liittyvä kirja (koripallo), 30. Pelastetaan ihminen, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 48. Published in 2020

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Äiti tekee kansainvälistä uraa, isä ei halua poikaa elämäänsä. Koulussa Alvaria tarttuu kuitenkin kädestä luuranko, joka seuraa häntä kotiin. Se kertoo julmia iltasatuja eikä anna rauhaa, mutta osaa olla myös lempeä.
Toisessa ajassa 20-luvulla Helli tajuaa, että on rakkauden vuoksi valmis vaikka rikkomaan lakia. Teko vie hänet kauas kotoa. Hän tuntee ja näkee, mitä on olla epätoivottu - imee itseensä samoja tarinoita, joita Alvarkin kuulee kuiskauksena pimeästä.


     206 pientä osaa on Palosen esikoisteos. Kirja kertoo tarinaa kolmen hahmon näkökulmasta: luurangon, Alvarin ja Hellin. Luuranko ja Alvar ovat samassa ajassa ja Helli on elänyt menneinä vuosina. Takaosan tekstin luettuani odotin kirjalta jotain uutta ja ihmeellistä. Lukemisen jälkeen mietin, että oliko takakannen teksti jostain muusta kirjasta, vai enkö vain ymmärtänyt lukemaani.
     Luurangossa on 206 osaa. Itselleni ei aivan avautunut se, mitä luuranko tässä kirjassa tarkoitti. Ikäviä ajatuksia? Jotain muuta? Luurangon ajatukset tuntuivat aidoilta, hän pystyi tekemään asioita Alvarin ja hänen äitinsä talossa. Hän kertoi tarinoita pojalle ja poika kertoi tarinoita hänelle. Hän tuntui inhimilliseltä, mutta sitten kuitenkaan ei aivan.
     Alvarin tarina oli hyvin hyppiväinen ja siitä oli mielestäni vaikea saada otetta. Mikä oli hänen tarinan tarkoitus? Kirjassa oli lyhyitä pätkiä hänen arjestaan. Siitä, miten äiti on koko ajan matkoilla ja isällä on huonoja uutisia. Kaikki jäi hieman kaukaiseksi eikä kokonaisuus hahmottunut ainakaan itselleni.
     Entä Helli sitten taas? Hänen tarinaansa olisin voinut lukea yhden kirjan verran. Hän ajatteli, hän toimi, hänellä oli tarkoitus. Hänen karusta matkasta kerrottiin vaihe vaiheelta. Elämästä ajalla, josta itsellä ei ole kokemusta. Jäin kaipaamaan siihen tarinaan jatkoa.
     Näiden kolmen tarinan yhdistelmänä tämä kirja ei mielestäni toiminut kovin hyvin. Hellin ja Alvarin tarinoilla varmasti oli jokin tarkoitus. Tämän yhteyden olisi voinut mielestäni tuoda esiin hieman paremmin. Nyt näiden tarinoiden välille kehitteli mielessään yhteyksiä, koska miksi muuten ne olisivat samojen kansien välissä.
     Esikoisteokseksi tämä ei ollut huono. Kirjan kieli oli kaunista ja sitä luki mielellään. En kuitenkaan ole varma, tartunko jatkossa Palosen kirjoihin, jos hän niitä vielä kirjoittaa.

Genre: realistinen fiktio
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2020

Arvosana: **½
Goodreads: 3,59

Muissa blogeissa: Tuijata
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 42. Isovanhempia, 45. Esikoiskirja, 46. Kirjassa sauna, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020, 35. With three-word title, 36. With a pink cover, 44. Set in the 1920s
Goodreads2020: 48. Published in 2020

Sari Luhtanen: Sydän kylmänä

Isadellalla on kolme äitiä, eikä se suinkaan ole erikoisin asia hänen perheessään. Jälleen kerran on aika vaihtaa maisemaa. On varottava tekemästä mitään, mikä kiinnittäisi huomiota ja saisi jonkun kiinnostuksen heräämään. Ja jälleen Isadellalla on sama strategia: pitää matalaa profiilia eikä juuri hankkia kavereita.
Mutta sitten uuden koulun kuviksen tunnilla eteen osuu Minna, joka rupeaa heti hanakasti tekemään tuttavuutta. Ja reksin kanslian edessä Fairuz, joka saa miettimään, miten on mahdollista, että jonkun hymy on yhtä aikaa niin sairaan ärsyttävä ja jotenkin... ihana?

     Sari Luhtasen uusi nuorille suunnattu kirjasarja, kevyttä fantasiaa ja polyamoriaa kolmen naisen kanssa. Toiveeni tätä kirjaa kohtaan olivat kovat, mutta kirjaa lukiessa aloin melko nopeasti tajuamaan, että tästä ei tule uutta hittisarjaa omaan kirjahyllyyni.
     Tässä kirjassa oli paljon hyviä puolia. Ensinnäkin, alkuasetelma oli mielestäni aivan mahtava. Kolme äitiä ja lapsi, jotka muuttavat usein kunnasta toiseen, sillä nämä kolme äitiä ovat kaikki vampyyreja. Toiseksi, vampyyrikirjoja ei ole koskaan liikaa ja vaikka suurin ryntäys näiden kirjojen kohdalla onkin mennyt jo useampi vuosi sitten, olen edelleen innoissani jokaisesta vampyyreja käsittelevästä kirjasta. Kolmanneksi, kirja ei ole mikään kovin pitkä, joten se toimi hyvin kevyenä välipalana.
     Sitten alkoivat ne ongelmat. Ensinnäkin, polyamoriasta ei kirjassa saanut minkäänlaista käsitystä. Olisin kaivannut jonkinlaista selvitystä siitä, miten kolmen äidin välinen talous oikein toimii. Äidit jäivät muutenkin aika valjuiksi hahmoiksi kirjassa. Toiseksi, vampyyrit olivat kirjassa hyvin minimaalisessa osassa. Lähinnä kirjaan oli muutamiin kohtiin listattu "faktoja" vampyyreistä ja muuta ei paljastettu. Jäin kaipaamaan lisää tietoa. Kolmanneksi, sen lisäksi että äidit jäivät aika valjuiksi hahmoiksi, myös muut henkilöt saivat saman kohtalon. Neljänneksi, koko kirja oli alusta loppuun sellaista teiniangstia, että meinasi hermo mennä.
     Suurimpana ongelmana itselleni oli tuo teiniangstiuden määrä. Ymmärrän, että päähenkilön kokemassa elämänvaiheessa voi tulla niitä synkempiä hetkiä, mutta hänellä ei tuntunut olevan valoa tunnelin päässä. Sen lisäksi Isadellamme teki kärpäsestä härkäsen mielestäni hieman liian nopeasti. Rajojen kokeileminen ja omien ajatusten esiin tuominen on tietenkin tärkeää, mutta lopun tapahtumat menivät mielestäni hieman yli.
     Tämä kirja oli kuitenkin sen verran nopealukuinen, että varmasti jatkan vielä sarjan lukemista. Ei tämä niin huono ollut. Ja toivon, että jatko-osa on jo parempaan päin.

Genre: nuoret, fantasia, LGBT+
Sarja: Isadella #1
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **½
Goodreads: 2,65

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja, Todella vaiheessa, Bibbidi bobbidi book, Kirjasähkökäyrä
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 47. Kaksi kirjaa, joilla hyvin samanlaiset nimet
Goodreads2020: 5. First book in a series, 9. Can be read in a day, 19. A fantasy book, 23. Featuring an LGBT+ character, 33. About a non-traditional family 

Anni Saastamoinen: Sirkka

Sirkka on statisti, ihmismassaa, kahvilassa kahvia juova nainen (ei repliikkejä), ohikulkija kadulla (ei katsekontaktia), joku, joka painaa hissin nappia juuri ennen sinua, sillä nappia kuuluu painaa tehokkaasti eikä haaskata aikaa haaveiluun ja seisoskeluun. Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan.
Sirkka on Sirkka.

     Luin viime vuonna Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat ja sen kohdalla mietin kauan, että tykkäsinkö kirjasta vaiko enkö. Kallistuin silloin siihen suuntaan, että tykkäsin. Nyt tämän kirjan kohdalla jouduin miettimään samaa asiaa. Ja valitettavasti kallistuin toiseen suuntaan. En tarkoita silti, että tämä olisi ollut mitenkään huono kirja ja monet ovat tykänneet tästä paljonkin. Omalla kohdallani tämä kirja ei vain jotenkin nyt napannut.
     Ennen kirjan aloittamista olin omalla tavallani innoissani, mutta jännitin myös lopputulosta. Jo heti alusta lähtien tiesin, että tämä kirja ei tule nousemaan suosikkeihini. Alku oli hidas, tylsä ja ei kovin mielenkiintoinen. Puolessa välissä kirjaa kävin lukemassa muutamia kommentteja kirjasta ja yksi niistä sai minut jatkamaan loppuun asti. Kommentissa todettiin, että sadan sivun jälkeen tulee muutos Sirkan elämään ja tarina paranee.
     Kun sitten pääsin siihen sadan sivun paikkeille, odotin tuota käänteen tekevää muutosta ja toivoin sen tekevän tästä kirjasta mahtavan. Näin ei käynyt. Käänteen aiheuttaja oli jo alusta asti selvä ja muutos Sirkan elämässä ei ollut niin suurta ja ihmeellistä kuin toivoin. Omasta mielestäni kirja ei siis parantunut ja loppu oli melkolailla samanlaista puuduttavaa luettavaa. En voinut olla ajattelematta, että tämä oli hyvin pelkistetty versio Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää -teoksesta. Tämä ajatus häiritsi itseäni koko lukemisen ajan ja ehkä senkin takia tämä kirja tuntui hieman vaisulta.
   Plussaa tässä kirjassa oli Saastamoisen kirjoitustyyli. Tykkään siitä, miten vakavastakin aiheesta hän osaa tehdä kaunista ja ajatuksia herättävää, olematta kuitenkaan liian raskasta luettavaa. Vaikka siis juonellisesti tämä kirja ei napannut, aion kyllä tutustua Saastamoisen mahdollisiin tuleviin kirjoihin, jotta pääsen nauttimaan hänen tyylistään.

Genre: fiktio, huumori
Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2019

Kirjailijan muut teokset: Depressiopäiväkirjat
Arvosana: **½
Goodreads: 3,73

Muissa blogeissa: Sivusuhteita, Amman kirjablogi
Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan
PopSugar2020: 10. Recommended by favorite blog, vlog etc
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 15. Set in a global city, 18. By an author you've only read once before

Camilla Läckberg: Kultahäkki

     Camilla Läckberg, tuo Ruotsin dekkarikuningattareksikin joskus tituleerattu nainen, päätti aloittaa uuden kaksiosaisen kirjasarjan ja valloittaa hieman lisää tilaa kirjamaailmasta. Kultahäkki on kertomus naisesta, joka lähtee pakoon menneisyyttään ja tapaa komean miehen opiskeluidensa aikana. Opiskelut jäävät, kun mies ja hänen ystävänsä perustavat firman, mutta tarvitsevat naisen apua asian etenemiseen. Sitten tulee lapsi, kotiäitiys, yksinäisyys, varakkuus, tyylikäs koti. Mitä sitä nyt voikaan nainen toivoa. Eräänä päivänä nainen kuitenkin saa tietää miehensä petoksesta ja eron jälkeen alkaa matka koston tekoon. Koston, joka ankara, mutta suloinen. Kultahäkki on tarina Matildasta, joka muuttaa nimensä Fayeksi muuttaessa Fjällbackasta Tukholmaan.
     Olen lukenut Läckbergiltä kaksi kirjaa aikaisemmin ja tykännyt molemmista. Tartuin siis innolla tähän teokseen, vaikka siitä kuulemani huhut eivät olleetkaan kovin imartelevia. Halusin kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden. Halusin tämän kirjan olevan hyvä ja ihana lukukokemus. Idea vahvasta naispäähenkilöstä jotenkin sai positiiviset ajatukseni aukeamaan ja avasin kirjan innolla. Jo ensimmäiseltä sivulta lähtien tajusin, että tämä kirja ei tule vastaamaan odotuksiani.
     Kirjan kannessa sanotaan, että naisen kosto on kaunis ja karmea. No, kai kirjassa käsiteltävää kostoa voi niinkin kuvailla. Omasta mielestäni se oli vain häiriintyneen naisen käytöstä. Lisäksi kirjan takakannessa kuvaillaan kirjaa psykologiseksi jännitysromaaniksi. En tiedä onko ajatukseni psykologisista jännäreistä tai mysteereistä ihan väärä, mutta en kokenut tätä kovin psykologiseksi. Enkä sen puoleen kyllä jännittäväksikään. Alun paljastuksista lähtien kirjan lopputulos oli jo selvä, eikä kirjan tapahtumien muutkaan jännittävät käänteet olleet kovin ihmeellisiä. Ennalta-arvattavuus latisti tunnelmaa ja "jännitys"romaanista tuli vain eronneen ja katkeran naisen muistelma.
     Kultahäkki olisi voinut olla hyvä lukukokemus, mutta sen saavuttamiseksi olisi tarvinnut muuttaa asioita ja paljon. Eli ehkä se ei olisikaan voinut olla hyvä kokemus. Harmi sinänsä, sillä Läckberg osaa kyllä kirjoittaa ja se taito kyllä näkyy tässäkin kirjassa. Idea ja juoni vain meni siitä, mistä aita oli matalin. Mitä sitten taas tulee uuden identiteetin kehittäneeseen päähenkilöömme Fayeen, en edes tiedä kannattaako minun sanoa hänestä mitään.

     "Viikkoa myöhemmin sain kirjeen. Olin päässyt kauppakorkeakouluun. Kopioin kirjeen, etsin Julian osoitteen, ostin kirjekuoren ja panin kuoreen todisteen opiskelupaikastani sekä Viktorin itselaukaisimella ottaman valokuvan, jossa olen sängyllä nelinkontin ja Viktor on takanani naama nautinnosta vääränä. Kun pudotin kirjeen Julian perheen postilaatikkoon, ajattelin vain yhtä asiaa: kukaan ei saisi enää ikinä nöyryyttää minua.
     Kuukautta myöhemmin ilmoittauduin kauppakorkeakouluun Faye-nimellä. Se on toinen nimeni ja erään äitini lempikirjan kirjoittaja. Matildaa ei enää ollut."

     Fayella oli rankka lapsuus, josta kirjassa kerrotaan pieniä palasia. Hän oli näistä kokemuksista katkera ja päätti näyttää maailmalle. Hänestä annetaan sellainen kuva, että hän on itsenäinen vahva nainen, joka valloittaa maailman yksin ilman kenenkään apua. Näin ei kuitenkaan käy, vaan jostain ilmestyy ihana uskomaton Jack ja homma lähtee ihan raiteiltaan. Yhtäkkiä Faye on miehen lumoissa eikä tajua oman elämänsä parasta. Sitten alkaa se valitus. Miten ei ole työpaikkaa, ystävät ovat kauheita, mies ei enää himoitse minua... Kaikki tämä sai aivoni savuamaan ja Faye muuttui mielessäni ärsyttäväksi naiseksi.
     Fayen valitus omasta elämästään ei kuitenkaan ole kirjassa se pahin asia. Pahinta on ehkä se, miten täytyy lukea muutamasta murhasta, joilla ei ole mitään merkitystä eikä niitä olisi tarvinnut tapahtua. Sitä vain miettii, että miksi? Kuinka sekaisin päähenkilö on? Sitten päästäänkin siihen kauniiseen ja karmeaan kostoon. En edes aloita siitä. Sen verran kuitenkin haluan sanoa, että Faye on juuri sellainen ärsyttävä kaksinaamainen päähenkilö, kenestä on ärsyttävä lukea ja kenen toivoisi hakeutuvan hoitoon. Hänen tekemisillään ei vain ollut mielestäni järjellistä perustetta.

     "Se ei kerta kaikkiaan käynyt päinsä. Ajatus siitä, ettei hän kostaisi kunnolla, alkoi oksettaa. Hän ei voinut luovuttaa, ei halunnut. Mitä se kertoi hänestä ihmisenä? Hänen paras ystävänsä oli sairas, mahdollisesti kuolemansairas. Ja hän vain miettii, miten saisi murskattua Jackin."

     Kirjassa kerrotut pätkät Fayen lapsuudesta olivat lyhyitä pätkiä, mutta jäin kaipaamaan niitä lisää. Olisin halunnut päästä syvemmälle päähenkilömme sielunmaailmaan ja ymmärtää häntä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kun päästiin kirjan loppuun, hämmennyin, vaikka osasinkin odottaa kaikkia niitä yksityiskohtia jotka tulivat esille.
     Entä sitten sarjan toinen osa, aionko lukea sen kun se ilmestyy? En tiedä. Tämä osa ei jäänyt sellaiseen kohtaan, mistä haluaisi vielä jatkaa. Voi kuitenkin olla, että joskus tartun jatko-osaankin sillä haluan luottaa Läckbergin kirjoitustyyliin ja -taitoon. Haluan luottaa siihen, että toinen osa voi olla parempi ensimmäisen osan flopin jälkeen.

En bur av guld
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Faye #1
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa, Saarnaaja
Arvosana: **½
Goodreads: 3,59

Muissa blogeissa: Kirsin Book Club, Kirjojen kuisketta, Kirjanmerkkinä lentolippu
Helmet2020: 4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 39. Kirjassa lennetään, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan, 42. Kirjassa on isovanhempia
PopSugar2020: 15. About/involving social media, 31. With "gold" in the title
Goodreads2020: 15. Set in a global city, 22. With the major theme of survival, 41. A mystery 

Sini Helminen: Veden vallassa

Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat koulussa vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Sekä kännykän että koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Koulun nurkilla norkoilee vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse.
Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi.

     Veden vallassa jatkaa Väkiveriset -sarjaa itsenäisenä jatko-osana. Ensimmäisten kahden osan jälkeen mietin pitkään, haluanko vielä jatkaa sarjan lukemista. Päätin kuitenkin antaa tälle ja jatkossa vielä viimeisellekin osalle mahdollisuuden, vaikka aikaisemmat osat ovat olleet mielestäni keskivertoja.
     Veden vallassa seuraa Maria ja nyt tarinaa siivittää vedenväki suomalaisesta mytologiasta. Ahti ja Vellamo huollettavineen ja tarinoineen tulevat tutuiksi, kun Meri löytää säärestään kalansuomun. Mukana on myös totta kai Tuulia, joka on tuttu opastaja jo aikasemmista osista.
     Aikaisempien kahden osan tavoin, tämän kirjan juoni meni hyvin pitkälti samoja polkuja. Aikaisemmin se ei niin paljoa häirinnyt itseäni, mutta tässä se alkoi jo tuntua hieman toistolta ja puuduttavalta. Pääosan Meri oli "erilainen" nuori, kuten aikaisempien osienkin päähenkilöt ovat olleet. Tällä kertaa kyseessä oli kiusaaminen. Merin entinen paras ystävä oli kiusaajajengin pahin tekijä, eikä missään vaiheessa tähän oikein löytynyt syytä tai tarkoitusta. Aihe jäi hieman vajaaksi, kun keskittyminen meni veden alla olemiseen ja sen maailman kuvailuun. Henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan jotain vielä lisää.
    Yleisesti tämä kirja ei oikein saanut pidettyä otteessaan. Vaikka tämä teos voisi olla nopea herkkupala, itselläni meni lukemiseen turhan kauan. Juonellisesti tämä teos oli ihan mielenkiintoinen, mutta kun toisten osien lukemisesta on niin vähän aikaa, tämä oli ennalta-arvattava, eikä suuria ihmeellisyyksiä mahtunut matkalle mukaan. Päähenkilön kehityskaari kiusattuna yritettiin tuoda esiin, mutta siihen olisi tarvinnut paneutua paljon enemmän, että varsinaista kehitystä olisi ehtinyt tapahtua. Nyt asiat jäivät hyvin avonaisiksi (toki jotkut tykkäävät siitä).
     Yhtenä syynä tähän asioihin pureutumattomuuteen voi olla se, että kirjan tarina eteni sellaista vauhtia eteenpäin, että kovin syvällisiin asioihin ei voitu jäädä junnaamaan. Lopussa oli kuitenkin mukava huomata seikka, joka liitti tämän kirjan ensimmäiseen osaan. Tämä sai mielenkiintoni viimeistä osaa kohtaan heräämään ja uskon, että tulen vielä tarttumaan siihenkin. Lisäksi Helmisen kirjoitustyyli on sellainen mistä pidän, mutta tämän kirjan kohdalla tietyt seikat vain pisti enemmän silmään. Toki asennoitumiseni kirjaan kohtaan voi olla hieman "väärä" ihan siitäkin syystä, että tämä kirja on tarkoitettu nuoremmille lukijoille, kuin ne kirjat joihin yleensä tartun.

Genre: fantasia, lapset, nuoret
Sarja: Väkiveriset #3
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018

Kirjailijan muut teokset: Kaarnan kätkössä, Kiven sisässä
Arvosana: **½
Goodreads: 3,71

Muissa blogeissa: Lukijan roolissa, Yöpöydän kirjat, Kirsin kirjanurkka
Helmet2020: 13. Kirjassa eksytään, 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 34. Kirjan nimessä luontoon liittyvä sana, 37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa, 46. Kirjassa on sauna
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 3. Prompted to read because of something you read in 2019, 19. A fantasy book, 33. About a non-traditional family, 52. Related to time 

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestonkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin, jotka syövät ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.

     Kirja tulevaisuudesta, kun kaikki eläimet on tapettu niissä olleen viruksen takia ja lihaa on saatava jostain. Mitäpä muutakaan siis tehtäisiin, kuin alettaisiin kasvattamaan ihmisiä karjatalouden tapaan. Ja tietenkään tätä karjaa ei saa kutsua sen oikealla nimellä, vaan asioita pitää peitellä ja päättäjiä totella. Jos et syö lihaa, olet outo. Jos puhut lihasta ihmisenä, olet vaarassa. Jos kävelet ulkona ilman sateenvarjoa, saatat kuolla.
     Kirjan konsepti oli mielestäni kiinnostava. Ihmisen karjana. Miten tähän ollaan päädytty? Valitettavasti kirjassa ei tätä asiaa avattu juuri ollenkaan. Asiat nyt vain oli näin ja kaikki eli annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos omatunto alkoi kolkuttaa, tämä omatunto piti vaientaa. Kysymyksiä ei saa esittää... Kirjan tapahtumat tuntuivat liian utopistisilta, vaikka samalla tuntui, että kirjasta oli yritetty tehdä kantaaottava.
     Kirja jakaantuu kahteen osaan. Molemmissa osissa seurataan "häntä", eli Marcos Tejoa. Lukiessa hämäännyin kerran jos toisenkin, että kuka "hän" on, kunnes muistin hänen olevan päähenkilömme. Hän-kertoja ei siis ole suosikkini. Ensimmäisessä osassa päästään näkemään Marcosin elämää lihanpakkaamolla, jossa hän hoitaa melkein kaiken, kun hänen pomo vain istuu huoneessaan eikä edes tervehdi työntekijöitään. Marcosin työtä on kaikki mahdollinen, uusien työntekijöiden valitseminen, uusien lihojen hankkiminen, lihojen vienti paikasta A paikkaan B... Samalla hän yrittää selvitä omassa arjessaan päivästä toiseen, vaimo asuu äidillään, Marcosin isä on hoitokodissa, sisko ei halua ottaa vastuuta mistään tai ajatella omilla aivoillaan.
     Marcos oli omalla tavallaan mielenkiintoinen hahmo. Hän oli samaistuttava, tiettyyn pisteeseen asti. Kirjan toinen osa siirtyy useamman kuukauden eteenpäin ja asiat mutkistuvat. Marcosin omatunto tuntuu alkavan kolkuttaa, hän miettii uudelleen elämäänsä. Hän asuu edelleen kahdestaan saamansa lahjan kanssa, rotukarjan. Parin kuukauden välein ovella käy tarkastaja katsomassa, että rotukarjaa kohdellaan sääntöjen mukaisesti. Kirjan loppu oli kuitenkin jotain sellaista, joka vei viimeisenkin uskoni kirjan hyvyydestä ja luonteesta. Järkytyin ihmisen luonnetta.
     Vaikka tässä teoksessa oli hyvät puolensa, ei tämä ollut niin ihmeellinen, että voisin suositella juurikaan tätä lukemaan. Jos olet kiinnostunut tästä, niin voi tämän lukea. Itse en nauttinut tämän lukemisesta. Jäin kaipaamaan tältä kirjalta liian paljon vastauksia.

Cadáver Exquisito
Suomentanut: Einari Aaltonen
Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2019

Arvosana: **½
Goodreads: 3,97

Muissa blogeissa: Tähtivaeltajablogi, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja

Jan Guillou: Arnin perintö

Tarunhohtoinen kuvaus Arnin lapsenlapsesta Birgeristä, paremmin tunnettu Birger Jarlina, joka oli Tukholman perustaja ja Ruotsin yhdistäjä. Birger oli kaukana pyhimyksestä. Hän oli synnynnäinen voittaja, jota moraaliset tai käytännön esteet eivät pidätelleet. Hänen perustamistaan laeista, koti-, kirkko-, ja naisrauhasta, muodostui valtion sääntöjen tukipilari 600 vuodeksi eteenpäin.

     Arnin perintö on itsenäinen jatko-osa aikaisemmin tänä vuonna lukemalleni trilogialle. Se seuraa Birgeria, Arn Magnussonin pojanpoikaa aikana, jolloin Arn ja hänen poikansa ovat kuolleet sodassa tanskalaisia vastaan. Nyt maassa vallitsee taas rauha, mutta kuninkaan kruunu ei ole varmoissa käsissä ja epävarmuus kurkistelee nurkan takana etsien hyvää aikaa iskeä.
     Kuten aikaisempien osien kohdalla, sodasta kertominen ja kruunun perillisestä vääntäminen eivät ole niitä asioita, joista itse tykkään lukea. Ja mitäpä muuta tämä osa olisi ollut kuin juuri sitä. Kerronta oli aivan yhtä hyvää ja luontevaa kuin aikaisemminkin. Valitettavasti tarina kuitenkaan ei tuntunut etenevän kovin kovaa tahtia ja oma mielenkiinto ei meinannut pysyä mukana aivan loppuun asti.
     Ristiretki trilogian ja tämän itsenäisen osan kohdalla kuitenkin on ollut mukavaa se, että on päässyt tutustumaan (joskin fiktiivisesti) Ruotsin historiaan. Se on kiinnostava, mutta kuitenkaan aiheesta ei ole tullut muuten lueskeltua. Eli jos tästä pitää jotain positiivista löytää, niin historiallinen aspekti. Valitettavasti muuten tämä sarja ei kuulu niihin, joihin palaisin joskus uudelleen.

Arvet efter Arn
Suomentanut: Arvi Tamminen
Genre: historiallinen, sota
Sarja: Ristiretki #4
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2001, suom. 2003

Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin, Temppeliherra, Pohjoinen valtakunta
Arvosana: **½
Goodreads: 3,76

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Elämä ilman Larea, Myyjä on aina oikeassa, Mitä nainen haluaa, Jos et sä soita, Mikkihiirihelvetti, Meikkiorgiat... Anna-Leena Härkönen kommentoi suorasukaiseen tapaansa aikamme ilmiöitä ja tarjoaa pölyttyneiden mielipiteiden sijaan vastaansanomatonta arjen anarkiaa. "Väärien valintojen tekeminen on ihmisen perusoikeus."

   Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia sisältää Härkösen lyhyitä novelleja erilaisita elämään liittyvistä aiheista. Olen aikaisemmin lukenut samantyylisen Ihan ystävänä sanon Härköseltä ja pidin sitä keskinkertaisena, kerran luettavana. Tämä kirja kuului samaan kategoriaan. Tässä oli hyviä ja huonoja juttuja, jotkut nauratti ja jotkut eivät saaneet edes hymyä huuleen.
     Lukukokemuksena tämä kirja oli ihan ok, mutta eipä siitä juuri mitään jäänyt mieleen. Nopea välipala, jonka unohtaa nukkumaan mennessään. En edes tiedä voinko suositella tätä. Ehkä jos on lukujumi tai ei ehdi muuten lukemaan paljoa, niin tämä voi silloin olla hyvä vaihtoehto. Jos ei meinaan muuta, niin tämä oli nopeasti luettu.

Genre: huumori, novelli, kokoelma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012

Kirjailijan muut teokset: Häräntappoase, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Arvosana: **½
Goodreads: 3,35

S/S Urst: Kontakti

Huippusuosittujen tekijöiden trilleri kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön - ja tappava.
Ursa ja Stella ovat kasvaneet samassa perheessä, mutta eivät ole biologisia sisaruksia: Ursa adoptoitiin perheeseen seitsemänvuotiaana, mutta hän jätti perheen kymmenen vuotta myöhemmin lähteäkseen maailmalle.
Kun tehtaanjohtajana työskennellyt isä kuolee, Ursa palaa yllättäen perheen kartanoon. Jälleennäkeminen Stellan kanssa saa pinnanalaiset jännitteet kipunoimaan.
Vähitellen sisarukset yhdistää kammottava epäillys: isä ei kuollut luonnollista kuolemaa.

     Ennen tämän kirjan aloittamista olin tullut lukeneeksi tästä useita arvioita. Näiden arvioiden perusteella tiesin vähän mitä odottaa - ei trilleriä, paljon erotiikkaa. Nyt kun olen lukenut tämän voin myöntää, että ei tämä mikään kovin trillerimäinen suoritus ollut, mutta ei tässä ollut myöskään niin paljoa erotiikkaa kuin jotkut olivat antaneet ymmärtää.
     Kontakti on trilogian avausosa, mutta en ole aivan varma haluanko lukea niitä tulevia osia. Kirjan tarinassa oli jotain mielenkiintoista, tyttöjen melkeinpä maaginen yhteys, mutta silti en voi sanoa tätä kirjaa niin mielenkiintoiseksi, että haluaisin saada tietää lisää. Päähenkilöistä tai muustakaan. Tämä kirja oli kevyt ja nopea luettava, mutta siihen se hyvyys tuntui jäävän. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta valitettavasti se ei täyttänyt kaikkia odotuksiani.
     Kirjan nimimerkin takana on kaksi suomalaista nuortenkirjailijaa, Siri Kolu ja Salla Simukka. Olen lukenut aikaisemmin molempien kirjoja, ja olen tykännyt niistä valtavasti. Tämä kirja on kuitenkin luokiteltu aikuiskirjallisuudeksi ja täten odotin hieman erilaisempaa kirjoitustyyliä, kuin mihin olen näiltä kahdelta naiselta tottunut lukemaan. Näin ei kuitenkaan ollut ja kirja tuntui nuortenkirjalta siinä missä muutkin naisten teokset. Tosin tämän kirjan myyminen yleisölle ei ole muutenkaan mennyt aivan nappiin.

     "Palasit kotiin pieni tulitikkutyttö. Nyt sinun on viimein aika oppia tuntemaan minut. Annan sinulle neljä vuorokautta aikaa selvittää henkilöllisyyteni. Keskiviikkoon kello 16:00. Jos et siihen mennessä sitä tiedä, Stella joutuu kärsimään seuraukset."

     Tarina on muodostettu muutaman aikajanan avulla. Nykyisyyden ja menneisyyden. Menneisyyden pätkissä päästään tutustumaan Stellan ja Ursan lapsuuteen, heidän yhteyteen ja sen seurauksiin. Nykyisyydessä päästään seuraamaan kahden mysteerin selvittelyä, isän kuolema ja Ursan varjo. Salaisuudet alkavat selvitä ja Stellan ja Ursan on tehtävä päätöksiä. Kirja sisältää yllättävän monta kuollutta, ja päähenkilöiden suhtautuminen näihin kuolemiin on mielestäni hyvin outo. Ne eivät tunnut kiinnostavan kumpaakaan. Heitä kiinnostaa vain se, että he voivat olla yhdessä. Seurauksilla ei väliä. Muutenkin näiden kahden naisen välinen suhde tuntuu hieman oudolta, vaikka he eivät olekaan biologisia sisaruksia. Seuraavissa osissa varmasti tulisi parempaa selvyyttää tähän heidän yhteyteen, mutta toivon, ettei tähän soppaan vielä sekoiteta fantasiaa sen enempää.

     "Siitä tulee lanka. Pikkusormen ympärille sidottu punainen lanka. Katson omaa pikkusormeani. Siihen on sidottu langan toinen pää. Käännymme toisiamme kohti sanoaksemme jotain, mutta sillä hetkellä me molemmat putoamme.
     Uppoamme.
     Punainen lanka yhdistää kaksi ihmistä, joiden kohtalot ovat aina sidoksissa toisiinsa, olivat he missä tahansa.
     Punaista lankaa ei voi välttää tai väistää.
     Lanka voi venyä tai mennä solmiin, mutta se ei koskaan katkea.
     Tämä on vnaha myytti.
     Tämä on kauan sitten kerrottu tarina.
     Tämä on kipeänkaunis satu.
     Tämä on totuus."

Nimi: Kontakti
Kirjailija: S/S Urst
Genre: jännitys, romantiikka, erotiikka, aikuiset

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Sivumäärä: 347
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **½

Lukuhaasteet: PopSugar19 (21. Kirjan on kirjoittanut kaksi naiskirjailijaa)
Muissa blogeissa: Siniset helmet, Kirjasta kirjaan

Emily A. Duncan: Wicked Saints

     A girl who can speak to gods must save her people without destroying herself.
     A prince in danger must decide who to trust.
     A boy with monstrous secret waits in the wings.
     Together, they must assassinate the king and stop the war.
     In the centuries-long war where beauty and brutality meet, their three paths entwine in a shadowy world of spilled blood and mysterious saints, where a forbidden romance threatens to tip the scales between dark and light.

     Tätä arvostelua lukiessa kannattaa ottaa huomioon, että kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, englanniksi, ja keskittymiseni ei ollut aina sillä tolalla, että kirjan kuuntelu olisi järkevää. Tästä syystä olenkin päättänyt, että jos tämä kirjan joskus tulevaisuudessa suomennetaan, annan sille uuden mahdollisuuden, sillä nyt siitä ei jäänyt juuri mitään käteen. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä kirjasta edes jotain ylös tänne blogiin, joten tässä sitä ollaan. En varmaankaan saa aikaiseksi kovin järkevää tekstiä, mistä ainakaan saisi käsitystä tästä kirjasta ja sen luonteesta ja laadusta. Voinkin siis nyt jo sanoa, että jos tämä kirja yhtään kiinnostaa, ota se käteesi ja unohda tämä tuleva teksti kokonaan.
     Lähdetään liikkeelle sillä, mistä sain idean lukea tämän kirjan. Englanninkielinen kirjatube. Siellä tämä kirja on mainittu useammin kuin kerran, harvoin tosin kovin positiiviseen sävyyn. Päätin kuitenkin, että minäkin haluan tutustua tähän teokseen ja se löytyi kuin ihmeen kaupalla kirjastosta äänikirjana. En lukenut ennen lukemista tämän kirjan takakantta, katselemistani videoista ei ollut jäänyt kovin paljoa mieleen. Minulla ei siis ollut kovin ihmeellistä käsitystä siitä, mistä tämä kirja kertoo. Nyt kun kirjoitin tuon takakannen tekstin tuohon yläpuolelle, en usko, että olisin valinnut tätä kirjaa vain tuon tekstin perusteella. Se ei saanut kiinnostustani heräämään.
     Toiseksi, en ole varma mihin suuntaan maailmaa tämä kirja sijoittuu. Maailman kuvausta joko oli hyvin vähän tai sitten se meni minulta kokonaan ohi. Venäläiset nimet kuitenkin antavat jotain viitteitä. Ja jos olet kuuntelemassa tätä äänikirjana, en tiedä voinko suositella sitä. Nimet lausuttiin venäläisittäin, puhe äännettiin venäläisittäin, koko homma kuulosti venäläiseltä englannilta, enkä voi ainakaan itse sanoa olevani sellaisen ääntämisen fani. Toki jos sinä tykkäät siitä eikä se ole ongelma, niin toki voit ottaa äänikirjana tämän kuunteluun.
     Kolmanneksi, kirjan idea ja juoni eivät aivan valaistuneet minulle. Syynä voi olla edellä mainitut tekijät, tai sitten tämä kirja ei vain ollut oikein minua varten. Siinä oli mielenkiintoisia tekijöitä. Kuten verimagia (tai miten sen nyt haluaa suomentaa). Olisin kuitenkin halunnut saada siitä lisää tietoa, päästä vielä syvemmälle. Plussaa tässä kirjassa oli myös se, että varsinaista kolmiodraamaa ei ollut, vaikka koko aika oli sellainen tunne, että se ilmestyy nurkan takaa. Sitä en tosin tiedä, että miten seuraavissa kahdessa osassa (koska kyseessä on siis trilogia) tulee käymään.

Nimi: Wicked Saints
Kirjailija: Emily A. Duncan
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Something Dark and Holy #1
Sivumäärä: 385
Kustantaja: Wednesday Books
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **½

Paulo Coelho: Alkemisti

Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.

Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin.
Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämän tiellä olevia merkkejä ja - ennen kaikkea - kurkota kohti unelmiasi.

     Alkemisti on lyhyt tarina Santiago nimisestä paimenesta, kuka näkee kaksi kertaa unta samasta aarteesta. Näiden unien innoittamana hän lähtee etsimään tätä aarretta ja saa matkalla tietää sen olevan hänen elämäntiensä tarkoitus. Matka on pitkä ja sen varrelle mahtuu paljon. Niin iloisia kuin surullisiakin hetkiä. Epätoivoa. Toivoa. Hämmennystä. Onnistumisia.
     En itse ole kovin uskonnollinen ihminen ja kirjat, jotka toistavat uskonnollisia asioita eivät yleensä tunnu kovin luontevilta lukea. Tämän kirjan loppu oli varsinkin sellainen, että Jumala, Allah, Hän, mainittiin useammin kuin kerran. En tiedä onko se hyvä vai huono. Kuitekin siinä kohtaa kun Santiago puhui tuulen ja auringon kanssa maailmankieltä, oma uskoni tähän kirjaan alkoi mennä. Ehkä tämä ei ollut minua varten. Itselleni tämä kirja ei siis ollut sellainen, joka muuttaisi elämäni täysin, vaikka niin osittain luvataan. Minulle tämä oli kirja muiden joukossa, joka ei jättänyt paljon mitään käteen.
     Tämä kirja kertoo lyhyesti siis kohtalosta, elämäntiestä joka jokaisella on, mutta jonka harva kulkee loppuun asti. Tämä on tarina siitä, kun eräs paimen oppii kuuntelemaan sydäntään ja löytää vihdoin aarteensa. Tämä on kirja ennusmerkeistä joita seuraamalla pääsee kulkemaan omaa reittiään. Tämä on kirja positiivisuudesta, onnistumisesta. Omalla kohdallani kirjassa kuitenkin oli jotain, minkä takia en kokenut tätä lukukokemusta erityisen hyväksi. Ehkä se oli itse tarinan optimistisuus. Ehkä se oli kirjoitustyyli. Ehkä tätä ei vain ollut tarkoitettu minulle.

     "Tuosta päivästä lähtien aavikko olisi paljon tärkeämpi. Hän [Fatima] katselisi sitä ja yrittäisi arvata, mitä tähteä poika seurasi aarretta etsiessään. Hänen olisi lähetettävä suudelmansa tuulen mukana ja toivottava, että tuuli hipaisisi pojan kasvoja ja kertoisi, että hän oli elossa ja odotti poikaa niin kuin nainen odottaa urhollista miestään joka etsii unelmaansa ja aarrettaan. Tuosta päivästä lähtien aavikko merkitsisi yhtä ainutta asiaa: toivoa pojan paluusta."

Nimi: Alkemisti (O Alquimista)
Kirjailija: Paulo Coelho
Suomentanut: Sanna Pernu
Genre: klassikko, fantasia
Sivumäärä: 167
Kustantaja: Bazar Kustannus
Julkaisuvuosi: 1988 (suom. 2002)

Arvosana: **½
Lukuhaasteet: Helmet19 (8. Lukeminen yleissivistystä)

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Christian ja Leonora näyttävät parilta, jolla on kaikkea: hyvä avioliitto, suuri kaunis koti ja aikuistuva poika, joka on juuri parantunut vaikeasta sairaudesta.
Kiiltokuva repeää, kun Leonoralle selviää, että Christianilla on suhde nuoren kollegansa Zenian kanssa.
Voisiko mies todella hylätä vaimon, joka on uhrannut uransa ja elämänsä hoitaakseen sairasta poikaansa ja huolehtiakseen perheestä? Leonora päättää estää Christiania lähtemästä. Ja hänellä on siihen keinot.
Christian saa huomata, ettei hänellä ole ulospääsyä avioliitostaan - ainakaan niin kauan kun Leonora on elossa.
Christian ryhtyy toteuttamaan epätoivoista suunnitelmaa, jonka seurauksia hän ei pahimmissa painajaisissaankaan olisi osannut kuvitella. Onko hän koskaan todella tuntenut vaimoaan?

     Uskottu nainen on kerrottu selvittämätöntä rikosta tutkineen konstaapelin/poliisin näkökulmasta, kun hän kertoo tarinaa monta vuotta myöhemmin tyttärelleen hänen hääpäivänään (jos oikein ymmärsin). Keskustelu käydään kahvilassa, mikä mielestäni on hyvin outo paikka käsitellä vanhoja rikoksia. Rikoksen lisäksi kirjassa on muistoja poliisin omasta elämästä, kun hänen vaimo oli vielä elossa ja elämä hymyili. Tyttären rooli kuuntelijana on kyseenalaistaa tarinan eri kohtia, sillä kuten todettu, rikoksen tekijöitä ei koskaan saatu kiinni ja osa tarinasta on pelkkää arvailua. Lisäksi tyttären on tarkoitus oppia tarinasta jotain, kuten hänen isänsä monesti mainitsee, tarinalla on opetus. Näin lukijana en ole aivan varma, että mikä tarinan opetus olevinaan oli. Sekö, ettei omaan kumppaniin saa luottaa? Hämmentävä opetus ja hämmentävää antaa se sellaisena päivänä.
     Toinen asia mikä tässä kirjassa minua hämmentää, on kirjan nimi. Niin kuka oli tuo uskottu nainen? Ehkä olen vain tyhmä, mutta en vain tajua sitä. Ehkä suomennettua nimeä ei saisi miettiä liikaa, varsinkin kun alkuperäinen nimi (huonolla tanskallani), on suurin piirtein "Rakkaus aikuisille" (myönnetään, googlen kääntäjä oli käytössä). Paljon ymmärrettävämpi nimi tälle kirjalle.

     "Tekstiviestin ääni repii hänet pois mietteistään. Uusi puhelin tuntuu painavammalta, se on Peterin vanha, pelkkä väliaikainen ratkaisu. Zenia kirjoittaa, että hän odottaa iltaa kovasti. Ja Christianin näkemistä. Lisäksi viestissä on hymiö ja sydän, ikään kuin he olisivat rakastuneita teinejä. Alussa hänen oli vaikea tottua niihin, hänestä hymiöt ja sydämet olivat liikaa. Mutta nykyään ne eivät häiritse häntä. Rakastumisella on sellainen vaikutus: se antaa luvan olla jotain liikaa, liian iloinen, liian surullinen."

     Kuten edellä mainitsin, päätarinan keskellä oli pätkiä poliisin omasta elämästä sekä tarinan päähenkilöiden aikaisemmasta elämästä. Itse en nähnyt kaikille näille pätkille minkäänlaista järkevää tarkoitusta, kuin olla vain täytteenä. Jotkut pätkät liittyivät myöhempään tarinaan, mutta varsinkin poliisin elämästä kertovat pätkät tuntuivat vain turhilta. Jos tämä kirja olisi osa sarjaa, niin silloin voisin ymmärtää ne. Nyt kuitenkaan niille ei ole mitään jatkoa, eivätkä ne tuoneet tarinaan mitään uutta ja ihmeellistä. Lähinnä poliisista tuli katkeramman oloinen pitkin tarinaa, kun hänen onnensa on viety ja hänen tytär on astumassa uuteen vaiheeseen elämässään.

     "- Sanon vain, että rakkaus on mainettaan vaarallisempaa. Ihmiset rakastuvat ja tulevat jätetyiksi. Kun kävelet alttarille, mitä tahansa voi tapahtua.
     - Isä. Katso minua.
     Holger tottelee. Katsoo tytärtään, tämä on kaunis, kaunis ja kiukkuinen ja rakastava ja kiihkeä.
     - Rakastan sinua. Et menetä tytärtäsi, vaan saat pojan. Pojan, jota et koskaan saanut. Mark rakastaa sinua. Ja sinä rakastat häntä. Eikö niin?"

     Kirjan juoni eteni muuten ihan hyvin, välillä ei tapahtunut oikein mitään, mutta muuten ei valittamista. Ennalta-arvattavia kohtia oli useita, mutta kyllä siellä tuli pari yllätystäkin (vaikka nekin omalla tavallaan oli odotettavissa tavalla tai toisella). Kaiken kaikkiaan tämä oli kirja, jonka lukeaa kerran, mutta jota ei jää sen enempää muistelemaan ja kaipaamaan.

Nimi: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne)
Kirjailija: Anna Ekberg
Suomentanut: Katarina Luoma
Genre: trilleri, mysteeri
Sivumäärä: 416
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2016 (suom. 2019)

Arvosana: **½

Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

Lue tarina, jonka kaltaista ei ole. Astu maailmaan, jonka kaltaista ei ole.
Morrigan Korppi on syntynyt kirottuna. Hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään, mutta merkillinen mies, Jupiter Pohjoinen, kiidättää hänet taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor.
Jupiter on valinnut Morriganin osallistumaan kokeeseen, jossa sadat lapset pyrkivät Nevermooria hallitsevan taikajärjestön jäseniksi. Toisin kuin kilpailijansa, Morrigan ei kuitenkaan löydä itsestään erityiskykyä. Hänen on keksittävä keino läpäistä koe - tai palattava kohtaamaan kohtalonsa.

     Olen kuullut tästä kirjasta kahta eri mielipidettä, toiset ovat tykänneet ja toiset eivät. Itse en tiedä kumpaan ryhmään kuulun, ehkä siihen ketkä tykkäsivät. Tämä kirja kuitenkin pitää sisällään myös sellaisia asioita, joista en niin kauheasti tykännyt. Ensimmäisenä ja suurimpana asiana ehkä sen, miten paljon tässä oli yhtäläisyyksiä Harry Potteriin: lapsi saa sinä päivänä kun täyttää yksitoista tietää, että on olemassa toinenkin maailma; tässä toisessa maailmassa on elänyt jokin aika sitten todella paha henkilö/velho; tämä paha ihminen haluaa jotain Morriganilta; Morriganilla ja tällä pahalla ihmisellä on yhdistävä tekijä (ei taikasauva, mutta läheltä liippaa); Morrigan yrittää tutustua ja selviytyä uudessa maailmassa; perhe, jonka luona Morrigan aluksi asuu, ei pidä hänestä. Toki erojakin on, mutta nuo yhtäläisyydet olivat ehkä itselleni hieman liikaa.

   ""Miksi autoit minua?"
   "Koska..." Sointu empi. "Koska vihaan Noellea. En pidä paljon sinustakaan, mutta Noellea todella vihaan. Ja myös koska..." Hänen äänensä kävi hiljaisemmaksi. "Sinä muistat minut. Etkö muistakin? Muistat minut takaa-ajosta."    "Melkein potkaisit minut koetuksista."
   "Ja pyhäinpäivän illasta. Muistatko senkin?"
   Morrigan katsoi häntä vihaisesti. "Sinä tyrkkäsit minut lampeen. En minä sellaista noin vain unoh-"
   "Kukaan ei koskaan muista minua", Sointu keskeytti puhuen nopeasti. Hän katsoi Morrigania kummallisesti. "Ihmiset unohtavat mesmeristit, siinä koko jutun juju. Mutta sinä muistat." Hän vilkaisi käytävälle. "Täytyy mennä." Hän juoksi saadakseen kiinni suojelijansa ja ehti kadota kulman taakse ennen kuin Morrigan oli keksinyt mitä sanoa.
   "Onpa erikoinen tyttö", Jupiter sanoi katsoessaan hämmentyneenä Soinnun perään."Kuka hän on?"
   "Sointu Mustapalo." Morrigan poimi hylätyn julisteen maasta, taitteli sen ja pani taskuunsa. "Hän tosiaan on outo."
   "Hmm?" Jupiter ravisteli itsensä hereille mietteistään ja tarkensi katseensa Morriganiin.
   "Sanoin että hän tosiaan on outo."
   "Kuka on outo?"
   "Sointu."
   "Kuka on Sointu?"
   Morrigan huokaisi. "Tosissasi? Antaa olla."

     Tämä kirja aloittaa siis sarjan, joka kertaa maailmasta/kaupungista nimeltä Nevermoor. Nevermoorissa asuu magnifikatteja, vampyyreja, haamuja ja muita vastaavia olentoja. Nevermooria hallitsee Meineikas Seura, jonka jäseneksi Morrigan pyrkii, Jupiterin avustuksella. Päästäkseen seuraan hakijalla tulee olla jokin kyky, sekä hänen tulee läpäistä kolme koetusta (tai tässä tapauksessa neljä kun yksi koetus lisätään yllättäen mukaan). Morrigan ei kuitenkaan usko, että hänellä on kykyä, minkä takia häntä jännittää koetukset, varsinkin viimeinen. Sen lisäksi Morriganin ei pitäisi olla Nevermoorissa, sillä hän on kotoisin kaupungista jonka jäsenet eivät saa tulla tähän maagiseen maailmaan.
     Alkuasetelmat ovat hyvät ja ne innostivat minua tarttumaan tähän kirjaan. Toteutuksen puolesta homma jäi kuitenkin hieman vaisuksi. Maailma jäi jotenkin tuntemattomaksi, eikä siitä saanut kunnolla otetta. Kuvailua oli liian vähän. Asiat tapahtuivat nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti. Hommat vain vyöryi vauhdilla eteenpäin eikä kunnollista levähdystaukoa tullut missään vaiheessa. Ja sitten kirja loppui. Suurten paljastusten jälkeen. Noin vain. Toki siitä on hyvä jatkaa seuraavassa osassa.
     Ajatukseni voidaan kiteyttää niin, että tämä kirja jätti minut vähän kylmäksi. Kirjaa oli kyllä ihan mukava lukea, mutta se ei ollut sellainen tajunnan räjäyttävä kokemus. Kirjassa oli hyviä puolia ja asioita joista pidin, mutta myös niitä huonoja puolia. Ja näin kirjan lukemisen jälkeen mieleen jäi vain ne huonot, mikä näkyy tähdissä. Jos lukisin tämän kirjan uudestaan (mihin minulla ei ole minkäänlaista innostusta tai mielenkiintoa), voisin päätyä johonkin toiseen tulokseen. Nyt minun on kuitenkin pakko sanoa, että odotin enemmän tältä kirjalta kun sain.

Nimi: Nevermoor: Morriganin koetukset (Nevermoor: The Trials of Morrigan Crow)
Kirjailija: Jessica Townsend
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Genre: fantasia
Sarja: Nevermoor #1
Sivumäärä: 465
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017 (suomennettu 2018)

Arvosana: **½

Lukuhaasteet: Helmet19 (30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema), PopSugar19 (39. Kirjaan liittyy peli/ongelma/vastaava)