Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Lontoossa asuva Nikki on koko elämänsä yrittänyt etääntyä sikhiyhteisöstä ja murtaa vanhoillisia perinteitä. Kun Nikkin isä yhtäkkiä menehtyy, perhe joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Kartuttaakseen kassaa Nikki hankkii työpaikan luovan kirjoittamisen opettajana.

Pian hänelle valkenee, että lähes kaikki opiskelijat ovat lukutaidottomia punjabilaisia leskiä. Luovan kirjoittamisen sijaan Nikki huomaa opettavansa aakkosia. Mutta kun yksi naisista löytää eroottisia tarinoita sisältävän kirjan ja lukee sitä luokassa ääneen, leskiin syttyy aivan uudenlainen opiskeluinto. Perinteisten asujen alla pulppuaa varsinainen luovuuden lähde, kun naiset alkavat kertoa tarinoitaan. Pian sana oppitunneista leviää naisyhteisön keskuudessa kulovalkean tavoin ja luokkahuoneen seinät pullistelevat osallistujista. Ei aikaakaan kun skandaalin ainekset ovat kasassa.

     Tähän kirjaan törmätessäni, sen enempää kirjan sisältöön tutustumatta, lisäsin sen lukulistalleni. Kirjan nimi kiehtoi sen verran, että en voinut tehdä muutakaan. Sitten luin jostain, että kirja ei sisällä, kuten itse olin nimen perusteella kuvitellut, tarinan leskien kertomuksia novellien tapaan. Tällöin päätin poistaa kirjan lukulistaltani. Seuraavan kerran kirja ilmestyi lukulistalleni, kun huomasin sen olleen Reese's Book Clubin kuukauden kirjana aikaisemmin. Ja lopulta päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana syksyn aikana.

     Kirjaa aloittaessani ajatukseni olivat hieman sekavia, en ollut vieläkään varma olisiko kirjan lukeminen hyvä vai huono idea. Tai siis, ei mikään kirja varmasti koskaan täysin huono idea ole, mutta olisi sitä läjä muitakin kirjoja, joihin tutustua. Yritin kuitenkin aloittaa kuuntelun avoimin mielin. Tarina lähti hyvin käyntiin ja mietin, että tästä voi tulla vielä ihan hyvä kuuntelukokemus. Ja niin, ei siitä nyt ihan huono kokemus tullut, mutta olisin voinut käyttää tämän kuunteluajan johonkin muuhunkin kirjaan.

     Yksinkertaisesti sanottuna tämä kirja tuntui hieman sekavalta. Kuuntelemisen jälkeen en oikein tiennyt, yrittikö tämä kirja olla romantiikka vai jännitystä sisältävä kirja, kummankin osuus jäi heikoksi suoritukseksi. Lisäksi leskien eroottiset tarinat eivät ollee oikein omaan makuuni. Hahmot olivat hyvin luotuja ja erilaisia, mutta hekään eivät saaneet kiinnostustani kovin korkealle. Sekavuudestaan huolimatta loppu oli kuitenkin saatu joten kuten parsittua kokoon. Ja kyllä, näen miksi jotkut ovat tykänneet tästä (ehkä itsekin olisin, jos olisin alusta asti kirjaan ensimmäisen kerran törmätessäni ymmärtänyt, mistä on kyse), mutta henkilökohtaisesti tämä jää yhdeksi kirjaksi, josta en muista pian enää mitään.

Erotic Stories for Punjabi Widows
Suomentanut: Inka Parpola

Äänikirjan lukija: Maija Lang
Genre: romantiikka, chick lit, mysteeri
Kustantaja: Sitruuna (2017, suom. 2021)

Arvosana: **

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta, Satunnainen ohikulkija

Yksittäisten sarjakuvien kokoelma, osa 2

Vielä kertaalleen lisää sarjakuvia, sitten päästään seuraavanlaisiin teoksiin :)

Junji Ito: Uzumaki

2013, ****, kauhu, fantasia

Uzumaki on mangaa kauhun suositulta tekijältä, Junji Itolta. Uzumaki kertoo kaupungista, jonka spiraali on ottanut valtaansa ja leviää leviämistään. Itse en ole mikään kauhukirjallisuuden ystävä, mutta päätin silti tarttua tähän teokseen. Tämä oli hyvä, mielenkiintoinen, erilainen ja tyyliltään koukuttava. Tätä oli vain pakko jatkaa ja kauhulla odottaa, millaisia piirroksia seuraavalta sivulta ilmestyy. En voi suositella tätä kaikille, koska kuvat olivat joskus niin vastenmielisiä, että itsekin teki mieli vain sulkea kirja ja jättää koko homma kesken. Eli omalla vastuulla tarttuisin tähän teokseen.

Kevin Panetta & Savanna Ganucheau: Bloom

2019, *****, romantiikka, YA, LGBT

Bloom on ihanan sympaattinen kasvutarina, joka sijoittuu suurelta osin leipomon arkeen. Ari on päättänyt koulunsa ja haluaisi muuttaa isoon kaupunkiin bändinsä kanssa. Perheen leipomo jäisi kuitenkin tällöin ilman pyörittäjää ja Ari on valintojen edessä. Sarjakuva oli alusta loppuun sydäntä särkevä lukukokemus, jonka kokisin uudelleen ihan koska vain.

Ari Folman: Anne Frankin päiväkirja

2019, ****, Tammi, historiallinen, nonfiktio

Kaikki varmasti tietävät Anne Frankin ainakin jollain tasolla, on ainakin kuullut hänestä. Hänestä kertovia kirjoja ja hänen päiväkirjoja on julkaistu jos minkälaisessa muodossa, mutta itse en ole syystä tai toisesta näihin ennen tarttunut. Nyt kuitenkin päätin aloittaa hänen tarinaan tutustumisen helposta päästä, sarjakuvan avulla.

Koskettava tarina toimi ihan hyvin sarjakuvan muodossa, toki paljon tuntui jäävän myös kertomatta. Mikäli haluaa pikaisen käsityksen Anne Frankista, tämä toimii siihen hommaan vallan mainiosti. Omalla kohdallani en ole vielä aivan varma, herättikö tämä myös kiinnostuksen alkuperäisteokseen tarttumisesta.

Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This One Summer

2014, **, YA, realistinen fiktio

This One Summer on tarina ystävyydestä, elämän hankaluudesta ja kasvusta. Rose ja hänen perheensä matkustaa joka kesä kesämökille ja siellä on vastassa Rosen hyvä ystävä Windy. Tänä kesänä kaikki tuntuu kuitenkin muuttuneen, Rosen vanhemmat riitelevät koko ajan ja Rose yrittää etsiä tekemistä mökin ulkopuolelta. Draamalta ei kuitenkaan voi välttyä sielläkään.

Luin tämän sarjakuvan toukokuun alkupuolella, eikä minulla ole tällä hetkellä tästä juurikaan muistikuvia. Se kertoo siis jotain tästä teoksesta. Odotin tältä jotain suurta, sillä sarjakuva on ollut ehdolla jos minkälaisiin palkintoihin ja kanteenkin on päätynyt muutaman palkinnon tarra. Tämä jätti kuitenkin vähän kylmäksi.

Tillie Walden: On a Sunbeam

2018, ***, scifi, fantasia, LGBT, romantiikka, YA

On a Sunbeam on avaruusseikkailu kadonneen rakkauden löytymisestä. Tarinaa keskittyy päähenkilön ajatuksiin, tunteisiin ja matkaan. Siinä sivussa päästään pätkittäin tutustumaan upeasti luotuun avaruuteen, josta olisi voitu näyttää enemmänkin paloja. Sarjakuva oli miellyttävää luettavaa, mutta ainakaan itselleni se ei jäänyt juurikaan mieleen.

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up With Me

2019, ***, romantiikka, LGBT

Sarjakuva Freddystä, kuka haluaisi vain olla Laura Deanin kanssa, joka ei kuitenkaan tunnu kykenevän pysymään parisuhteessa. Suhteensa kanssa kipuillessa Freddyn parasystävä alkaa lipua myös kauemmas, sillä hän ei jaksa olla enää Freddyn tukena. Freddy saa neuvoja oman tilanteensa helpottamiseksi, mutta haluaako hän tehdä viimeiset suuret päätökset?

Sarjakuva tuntui tulevan minua vastaan joka puolella, joten lopulta päätin tarttua siihen. Tämä kuitenkin päätyi hieman pettymykseksi itselle, lähinnä päähenkilön tyhmyyden vuoksi. Tarina ei napannut kunnolla mukaansa, eikä se saanut aikaan juurikaan hyviä tunteita. Ihan luettava sarjakuva, mutta olisin voinut jättää lukemattakin.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema - esseitä

Silvia Hosseinin toisessa esseekokoelmassa kuljetaan kohti väistämätöntä - muutaman mutkan kautta. Kokoelmassa pohditaan ruumiillisuutta ja henkisyyttä, rahaa ja valtaa, elämäniloa ja menetystä. Esseet kutsuvat retkille maailmalle ja minuuteen, lukemaan kirjallisuutta ja historiaa sekä etsimään merkityksiä totuttujen totuuksien takana.

     Esseet eivät normaalisti kuulu omaan lukemistooni, mutta joskus sitä haluaa kokeilla jotain uutta ja tällöin käteen voi tarttua myös esseekokoelma. Kirjan kansi ja nimi vain vetivät minua luokseen, enkä voinut vastustaa niiden kutsua. Lisäksi lukupäätökseni muodostumista lisäsivät ne kommentit, joita luin Hosseinin ensimmäisestä esseekokoelmasta ja myöhemmin tästä teoksesta. Odotukseni olivat korkealla ja olin saanut vakuutettua itseni siitä, että tämä kokoelma tulee muuttamaan maailmani. Ja periaatteessa näin olisikin varmasti voinut käydä, tällä kertaa vain näin ei tapahtunut minulle.

     Kaikkien ylistävien ja rakastavien kommenttien keskellä on vaikea myöntää, että itselleni tämä kirja ei toiminut ollenkaan. Teos on jaettu kolmeen selkeään osaan ja jo ensimmäisen osan jälkeen mietin, että jättäisinkö tämän kesken. Päätin kuitenkin jatkaa kirjan parissa, tällä kertaa äänikirjan muodossa, jossa Hosseini toimi itse lukijana. Näin sain kahlattua kirjan loppuun asti. Ja olihan siellä muutamia kohtia, jotka laittoivat minutkin ajattelemaan, sai pohtimaan. Mutta muuten.. ehkä tämä kirja vain ei tullut omaan lukupinooni oikealla hetkellä. Tai sitten jätän essee-kokeiluni taas hetkeksi jäihin ja palaan asian pariin vuoden päästä. Omasta kokemuksestani huolimatta haluan suositella tätä kirjaa muille (varsinkin jos esseet ovat lähempänä sydäntäsi). Hosseini osaa kirjoittaa, en väitä sen kanssa vastaan, joten miksi et tutustuisi tähän teokseen.

Genre: essee, nonfiktio
Kustantaja: Gummerus

Äänikirjan lukija: Silvia Hosseini
Julkaisuvuosi: 2021

Arvosana: **
Goodreads: 3,99

Muissa blogeissa: Helmi Kekkonen, Kirja vieköön, Tuijata, Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him, Kulttuuri kukoistaa

Säeromaanien loistoa, osa 1

Kulunut vuosi on ollut tapahtumia täynnä ja postausten julkaiseminen on jäänyt taka-alalle. Kirjat on ollut hyvä tapa rentoutua ja erilaisia teoksia onkin tullut luettua vino pino. Nyt kun ajattelin taas ryhdistäytyä täällä blogin puolella, julkaisen "muutaman" kokoelmapostauksen lyhyillä saateteksteillä näistä luetuista kirjoista. Johonkin väliin varmasti mahtuu myös yksittäisistä kirjoista julkaisuja :)

Ajattelin, että nämä kokoelmat voitaisiin aloittaa säeromaaneilla. Nämä kirjat ovat nopeita lukea ja voin suositella kaikkia.

Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais

Otava 2021, **

Veera Salmi on aikaisemmin kirjoittanut mm. lapsille suunnatun Puluboi ja Poni -kirjasarjan, mihin itse en ole päässyt tutustumaan. Nyt kuitenkin tartuin hänen uutuusteokseensa, uuteen kotimaiseen säeromaaniin. 

Olin niinku aurinko paistais kertoo ensirakkaudesta koronakevään aikana, samaan aikaan kun äiti ei poistu huoneestaan ja Gabrielin tulee huolehtia myös pikkusiskostaan. Nopealukuinen kirja tuli ahmaistua yhdessä illassa, mutta sen suurempia tunteita tämä ei itsessäni herättänyt. Sanoilla leikkimistä oli jonkin verran, mutta se tuntui hieman teennäiseltä. Nyt tämä tuntui enemmänkin vain säeromaanilta, joka olisi hyvin voinut olla myös normaalin romaanin muodossa kirjoitettu.

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

Brown Girl Dreaming 2014, S&S 2021, Katja Laaksonen, ***½, historiallinen

Ruskea tyttö unelmoi on muistelmateos lapsuudesta ja nuoruudesta. Rotuerottelu ja taistelu omista oikeuksista on käynnissä. 

Tasaisella tahdilla etenevä teos, josta olisin toivonut tykkääväni enemmän. Jostain syystä jäin kuitenkaan kaipaamaan jotain lisää, tunnetta ja ajatuksia. Mietin vain, että jos olisin lukenut kirjan alkuperäiskielellä, olisin saanut tästä enemmän irti...

Jason Raynolds: Minuutin mittainen ikuisuus

Long Way Down 2017, Otava 2021, Niko Toiskallio, ****

Jason Raynolds on palkittu kirjailija ja runoilija, jonka säeromaani ilmestyi alkuvuodesta myös suomeksi. Minuutin mittainen ikuisuus kertoo viisitoistavuotiaasta Willistä, joka on lähdössä kostamaan veljensä murhaa. Hissimatka alaspäin on elämää muuttava ja saa Willin horjumaan päätöksensä kanssa.

Koskettava ja ajatuksia herättävä kirja jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ehkä vielä joskus päädyn lukemaan tämän toisen kerran ja pääsen vielä enemmän pintaa syvemmälle.

Thanhha Lai: Inside out & back again

2013, ****, historiallinen

Inside Out & Back Again on Vietnamin sodan jaloista Yhdysvaltoihin pakenevan perheen tarina lapsen näkökulmasta. Säeromaanin muodossa kerrottu tarina etenee tasaista tahtia, tunnetta täynnä jokaisella rivillä. Elämä Vietnamissa ja Yhdysvalloissa on hyvin erilaista ja Lai osaa hienosti sanoilla taituroida nuo maisemat lukijan eteen. Kirjailijan omakohtainen kokemus on varmasti tuonut oman mausteensa kirjan tarinaan, niin koskettava tämä teos oli lukea.

Kim Thúy: Vi - Naistenviikko 2020

Nuori Vi on perheensä ainoa tytär ja vanhempiensa silmäterä. Kun sota pakottaa Vin perheen jättämään kotimaansa, hellityksi ja varjelluksi syntyneen lapsen koko elämä muuttuu.

Isä jää Vietnamiin, äiti ja veljet sopeutuvat uuteen elämään Kanadassa. Vin tulevaisuus on kuitenkin toisenlainen. Etsiessään paikkaansa maailmassa hän kulkee Saigonista Montrealiin, Suzhousta Bostoniin, Kambodzasta Berliinin murtuvalle muurille.

     Kim Thúy nousi ihmisten tietoisuuteen esikoisromaanillaan Rulla vuonna 2009. Vi on kirjan sisarteos, kertoen matkasta Saigonista pois. Olin suunnitellut lukevani ensin kirjailijan esikoisteoksen ja sitten vasta tämän, mutta kirjastoon tekemäni varaukset tulivat toisessa järjestyksessä. Nyt Vin luettuani, en usko lukevani esikoisteosta ainakaan vähään aikaan.

     Vi kertoo äidistä ja hänen neljästä lapsestaan, jotka matkaavat Saigonista muiden pakolaisten kanssa etsimään parempia elinoloja. He päätyvät Kanadaan ja pyrkivät jatkamaan siellä elämäänsä osana yhteisöä ja yhteiskuntaa. Kirjan päähenkilönä on Vi, tyttö, joka haluaa toteuttaa unelmiaan ja joka joutuu taistelemaan äitinsä toiveita vastaan.

     Vi oli koskettava kirja, se oli mielenkiintoinen, se oli nopeasti luettava. Itselleni kirja oli kuitenkin liian rikkonainen lyhyine lauseineen, liian kauniilla kielellä kirjoitettu. Odotukseni olivat hieman liian korkeat ja kirja ei kolahtanut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Kirjan tarina ei vain saanut minua niin paljoa mukaansa, että olisin tykännyt tästä enempää. Kokonaisuutena, kirjan tarkoitus ei kunnolla hahmottunut minulle. Tämä oli ihan mukava matkakertomus, mutta siihen se sitten omalla kohdalla jäikin.

Vi
Suomentanut: Marja luoma
Genre: realistinen fiktio, omaelämäkerrallinen, historiallinen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,81

Helmet2020: 32. Alunperin kielellä, jota et osaa (ranska)

Naistenviikon kunniaksi blogissa nyt seitsemänä päivänä naisen kirjoittaman kirjan arvio.

Käy lukemassa lisää Tuijatan blogista: Naistenviikko 2020.

Aiemmat julkaisut:

1. Kesämyrsky (Siiri Enoranta)

2. Kun kuningas kuolee (Elina Backman)

3. Armonvuosi (Kim Liggett)

4. Kiviäidit (Erin Kelly)

Anna Todd: Pudotuksen jälkeen

Tessan ja Hardinin suhde on aina ollut intohimoinen ja myrskyisä, mutta nyt päivänvaloon nousee uskomattomia asioita, jotka muuttaavat kaiken.

     Luin viime vuoden keväällä Anna Toddin After -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja aloitin tätä kolmatta. Silloin kuitenkin lukeminen jäi kesken ja nyt päätin lukea kirjan loppuun. En tiedä oliko tämä kovin järkevä päätös, mutta onpahan nyt saatu tämäkin kirja päätökseen ja ehkä joskus päädyn lukemaan sarjan päätösosankin.

     Kahdessa ensimmäisessä osassa on päästy jo tutustumaan aika hyvin sarjan hahmoihin, eikä tämäkään kirja tuo kuin muutaman uutuuden hahmokaartiin. Yllättävimpänä tulokkaana voidaan mainita Tessan isä, joka lähti yhdeksän vuotta sitten sille kuuluisalle kauppareissulle, mistä ei palattu ennen kuin nyt. Tessa haluaakin päästä tutustumaan isäänsä uudelleen, mutta salaisuuksien alkaessa paljastua, epävarmuus hyvästä isä-tytär -suhteen kehittymisestä lisääntyy.

     Tämä kuvion lisäksi kirjassa käsitellään myös paljon muita suhdekiemuroita. Sivuja tähän kirjaan on saatu selkeästi enemmän kuin muihin osiin, melkein kahdeksansataa. Valitettavasti vain muutama näistä juonellisista tapahtumista oli mielenkiintoisia, kun taas loput olivat sitä samaa soutamista ja huopaamista, kuin on ollut kaksi aikaisempaa osaa. Tästä syystä hieman ihmettelenkin, että minkä takia vielä harkitsen päätösosan lukemista. 

     En muista kovin paljoa kahdesta aikaisemmasta osasta, vaikka ensimmäisestä tykkäsinkin melko paljon. Sen jälkeen taso on kuitenkin laskenut pikku hiljaa, sillä mitään ei tunnu tapahtuvan ja kaksikon suhde vain pyörii ympyrää. Ärsytykseni Tessaa ja Hardinia kohtaan on vain kasvanut, sillä heidän sanansa ja tekonsa eivät kohtaa millään tasolla. Hardinissa havaittu pieni kehitys ehtii tämänkin kirjan kohdalla muutaman kerran murentua ja sitten se taas paranee. Kuitenkaan kovin kestävältä tuntuvaa muutosta ei näy, kummassakaan hahmossa.

After we fell
Suomentanut: Johanna Rossi
Genre: nuoret, romantiikka, erotiikka
Sarja: After #3
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2015

Kirjailijan muut teokset: After, Törmäyksen jälkeen
Arvosana: **
Goodreads: 3,90

Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä, 41. Laitetaan ruokaa
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019

Emmi Puikkonen: Lupaus

Kun Rinna on lapsi, isä antaa hänelle lupauksen. Lupauksen tulevaisuudesta Rinna haluaisi antaa myös tyttärelleen Seelalle. Ilmastonmuutoksen todellisuuteen heräävässä maailmassa Rinna ei enää tiedä, mitä hänen olisi tehtävä, jotta voisi pitää sanansa. Samalla kun Rinna koettaa varustautua tulevaan, hänen veljensä Robert lähtee kohtalokkaalle matkalle Grönlannin sulaville jäätiköille.

     Lupaus on ilmastoahdistuksesta kertova kirja, jossa pääosin Rinna muistelee hoidossa ollessaan omaa lapsuuttaan ja äitiyttään. Tartuin tähän kirjaan hieman epäröiden, sillä ilmastonmuutokseen liittyvät kirjat eivät ole herättäneet omaa kiinnostustani. Toivoin kuitenkin, että tämä kirja muuttaisi ajatuksiani ja ehkä tutustuisin samanlaisiin kirjoihin jatkossakin.

     Rinnan muistellessa omaa elämäänsä, hänen saamat ja hänen antamat lupaukset nousevat keskiöön. Rinna on saanut lupauksen isältään ja edelleen, vaikka hänen isänsä on muistisairas, Rinna uskoo isän pitävän lupauksensa. Samalla häntä mietityttää, että voiko hän antaa saman lupauksen tyttärelleen. Tästä syystä Rinna päättääkin, että hän tekee kaiken mahdollisen sen eteen, että hänen olisi mahdollistaa pitää lupauksensa.

     Rinnan tarinan rinnalla kuljetaan pieni matka Rinnan veljen Robertin kanssa. Robert on Grönlannissa äänittämässä muuttuvan luonnon ääniä. Jäätikön sulaminen koskettaa ja matka ei suju kaikilta osin kovin mallikkaasti. Jäin kaipaamaan lisää kerrontaa tästä matkasta, nyt se jäi kevyeksi sivujuoneksi kaiken muun keskellä, vaikka olikin hyvin mielenkiintoinen.

     Omalla kohdalla tarina ei napannut minua mukaansa. Rinnan muistelot lähinnä ärsyttivät, varsinkin se pikkutyttömäinen usko lapselle annettuun "lupaukseen". Kirjassa tuli esiin myös toinen lupaus, johon eräs toinen hahmo ripustautui ja senkin koin hieman sinisilmäiseksi. Ymmärrän, että lupausten pitäminen on tärkeää, mutta kaikkia lupauksia vain ei ole mahdollista pitää.

     Lupauksessa oli monia sellaisia asioita, joista pidin. Kokonaisuutena kuitenkaan tämä kirja ei ollut minua varten. Se oli pitkäveteinen ja loppu meni ehkä hieman yli omasta mielestäni. Lisäksi kirjaan oli sisällytetty muutama luku yksittäisten, tarinassa vilahtavien hahmojen näkökulmasta, enkä kokenut niistä kaikkia tarinan kannalta tarpeellisiksi. Pari niistä antoi toisen näkökulman jollekin muun tarinan vaiheelle, mutta muuten ne tuntuivat vain täytteeltä.

Genre: realistinen fiktio
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,44

Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 9. Kohdataan pelkoja, 22. Epäluotettava kertoja
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 22. The major theme of survival, 23. Features an LGBT+ character, 31. Inspired by a leading news

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Yhdeksän vierasta kokoontuu kymmeneksi päiväksi ylelliseen hyvinvointihotelliin. Paikka on täysin eristyksissä: tekniset vempaimet kerätään pois ja vieraat opettelevat meditoimaan ja olemaan hiljaa.
Frances tulee retriittiin parantelemaan kipuilevaa selkää, särkynyttä sydäntä ja harvinaisen kivuliasta paperihaavaa. Ylitettävänä on myös hänen kirjailijanuransa pahin kriisi. Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muuta uuden elämän etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat, väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää ja aviokriisissa kärvistelevä nuoripari.
Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää vain arvoituksellinen hotellin johtaja, karismaattinen Masa, joka ei tarjoa asiakkailleen pelkkää kehon puhdistusta ja taiji-liikkeiden harmoniaa, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän. Jotakin kaiken mullistavaa. Pian paljastuu toimintaohjelma, joka totisesti saa jokaisen vieraan tolaltaan.

     Liane Moriarty ei ole itselleni aikaisemmin tuttu, mutta olen miettinyt hänen kirjojensa lukemista jo kauan. Nyt päädyin lukemaan Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista... enkä tiedä oliko se hyvä asia. Kun katsoo Goodreadsista, tämä kirja on kirjailijan yksi huonoiten arvioitu kirja. Päätin kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden ja lähdin lukemaan ennakkoluulottomasti. Moriarty on kuitenkin kehuttu kirjailija ja uskoin tämän kirjan olevan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.
     Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on neljän ja puolensadan sivun mittainen teos. Kirjasta noin puolet menee siihen, kun kerrotaan joidenkin henkilöiden menneisyydestä ja siitä miten he päätyvät hyvinvointilomalle. Toinen puolisko on sekavaa, "jännittävää" selostusta siitä, miten viimeiset päivät hyvinvointilomalla kuluvat. Moni hahmo jää valjuksi ja heistä ei kerrota juuri lainkaan. Muutamien hahmojen henkilökuvauksesta olisi aivan hyvin voinut nipistää hieman tilaa näille muutamalle tuntemattomaksi jäävälle hahmolle tai sitten vain yksinkertaisesti pari hahmoa olisi pitänyt pudottaa kyydistä jo valmiiksi.
     Puolessa välissä kirjaa mietin, että jätänkö tämän kesken. Hahmojen historiasta kertominen ja jaarittelu eivät innostaneet minua lukemaan. Lukiessani joitain kommentteja kirjasta sain tietää, että puolen välin jälkeen tapahtuu käänne ja loppuosa on parempi. Jatkoin siis lukemista. Ja toki käänne tapahtui, käänne joka ei yllättänyt eikä miellyttänyt. Tämän käänteen jälkeen, kuten jo aikaisemmin sanoin, kirjasta tuli hieman sekava ja väkisin väännetyn oloinen. Myönnän, että loppuosa oli parempi kuin alku, mutta ei loppukaan mikään hyvä minun mielestäni ollut.
     Yhtenä ongelmana kirjassa koin stereotypiat ja tiettyjen asioiden toistamisen. Oli vain uutta urheiluautoaan rakastava mies. Entinen urheilija, jonka elämä on lähtenyt alamäkeen. Äkkirikastunut nainen, joka on käynyt läpi kaikki mahdolliset kauneusleikkaukset, koska hän ei koe itseään kauniina. Parikin vanhempaa naista, jotka haluaa laihduttaa. Ja vaikka todellisuudessa toinen näistä naisista ei halunnut laihduttaa, laihduttamista toistettiin kirjassa monta kertaa. Liian monta kertaa. Yli viisikymppinen nainen ei vain voinut olla tyytyväinen omaan kehoonsa ja elämäänsä. Jossain kohtaa kaikkea tätä oli vain liikaa ja se meni ärsyttävän puolelle.

     "Tyttöjen ajateltiin olevan tunteidensa vietävissä, mutta asia oli aivan päinvastoin. Tytöt hallitsivat tunteensa erinomaisesti. He kieputtivat niitä esillä kuin paraatisauvoja: Nyt minua itkettää! Nyt minua naurattaa! Kukaan ei tiedä mitä teen seuraavaksi! Et ainakaan sinä! Pojan tunteet olivat kuin baseball-räpylä jonka takaa häntä ei nähnyt."

Nine perfect strangers
Suomentanut: Helene Bützow
Genre: chick lit, trilleri, mysteeri, aikuiset
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,50

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Amman lukuhetki, Kirjaluotsi, Lumiomena
Helmet2020: 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kohdataan pelkoja, 33. Tapahtuu muodonmuutos, 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 37. Ajankohta merkittävä tekijä, 42. Kirjassa isovanhempia
PopSugar2020: 15. Involving social media, 47. More than 20 letters in its title
Goodreads2020: 10. Between 400-600 pages, 22. Major theme of survival, 23. Featuring an LGBT+ character, 28. Book by an Australian author

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

Suojaava kerros ilmaa on raaka, kaunistelematon ja koskettava kuvaus ylipainoisuudesta. Kepa ei usko, että kukaan voi nähdä häntä läskin läpi. Vasta toisen outolinnun kohtaaminen tuo maailmaan keveyden ja värit.

     Johanna Hulkko on kirjoittanut useampia kirjoja, mutta valitettavasti itse en ole vielä niihin ehtinyt sen suuremmin tutustua. Nyt kuitenkin päätin tarttua hänen uuteen teokseen, Suojaava kerros ilmaa. Takakannen tekstin perusteella innostuin, mutta samalla tulin hieman ennakkoluuloiseksi. Teksti toi sen vaikutelman, että tässä kirjassa käsitellään niin ylipainoa kuin jotain muutakin, mutta miten tämä kaikki mahtuu niin ohueen kirjaan (tässä kirjassa kun on reippaasti alle 150 sivua). Päätin kuitenkin antaa kirjalle mahdollisuuden ja toivoin, että en pety aivan kamalasti.

     "Eli tietää se paljon, mutta ei tajua sitä, että minäkin tiedän. Tiedän arviolta kaiken, mitä ihmisen tulee tietää terveellisestä ruokavaliosta ja painon ylläpidosta, tieto ei ole koskaan ollut ongelma. - - Olisi helppo sanoa, että tieto ei ole ongelma vaan tunne on. Se tunne, kun himottaa suklaata tai pullaa niin, että sylkirauhaset pirskivät kuolapalloja, jos sattuu avaamaan suunsa väärällä kohden. Se tunne, kun vihdoin saa upotettua hampaansa viineriin ja kieli alkaa tehokkaasti ja automaattisesti ohjata hiutaleista tahmeutta kohti hampaiden tehomyllyä, se tunne kun ruoka valuu pitkin ruokatorvea kohti lapsellisen kärsimätöntä vatsaa, joka saattaa jopa naukaista odottaessaan vatsaportin aukeamista ja ruokasulan lössähdysä päämääräänsä.
     Mutta ei tunnekaan ole ongelma. Elämä on."

     Kirjassa Kepa eli Kerttu lähtee äitinsä kanssa postcorssing-matkalle Ahvenanmaalle. Postcrossing on jonkinlaista postikorttien vaihtoa ja harrastus on levinnyt maailmanlaajuiseksi. Matka Ahvenanmaalle tapahtuu harrastajien kanssa ja paikan päällä on erilaista aktiviteettia ja tietenkin postikorttien kanssa toimimista. Kepan lisäksi matkalle on tullut toinen nuori, Huu. Kaksikko alkaa viettää aikaa keskenään ja heidän välilleen muodostuu side, jota voisi kai kutsua ystävyydeksi. Huu on mustiin pukeutuva, pitkä kummajainen, jonka kanssa Kepa alkaa hullutella ja kaksikko päätyy tekemään erilaisia asioita matkansa aikana. Samaan aikaan sivuutetaan Kepan suhdetta hänen äitinsä kanssa.
     Suojaava kerros ilmaa oli omalla tavallaan hyvä kirja. Tykkäsin Hulkon kerronnasta ja siitä, että välillä sanoilla hassuteltiin ja asiat etenivät joutuisasti. Silti, tämä kirja ei iskenyt. Käsiteltäviä asioita oli mielestäni liikaa ja niitä käsiteltiin hyvin pintapuolisesti, jos edes sitäkään. Pelkoni liittyen käsiteltävään aiheeseen ja kirjan paksuuteen liittyen kävivät toteen. Ehkä kuitenkin eniten itseäni jäi harmittamaan se, että vaikka Huun erilaisuutta tuotiin jonkin verran esiin, ei asiaa käsitelty kunnolla missään vaiheessa ja se jäi varjoksi kirjan laitamille.
     Jos vielä palaan hieman Kepaa, on minun sanottava, että en tykännyt hänestä yhtään. Hänen ajattelunsa oli ahdistavaa ja kovin negatiivista. Omalla tavallaan kaikessa hänen toiminnassa näkyi se, että hän olisi yksin koko maailmaa vastaan ylipainonsa kanssa. Muutenkin hänen ajatustensa takia, joita oli jokaisella sivulla, kirjan kokonaiskuvasta tuli kovin synkkä ja jotenkin epämiellyttävä.
     Haluan vielä mainita erään kohdan, joka häiritsi itseäni ja näin kirjan lukemisen jälkeen jäi mieleeni. Harrasteryhmä käy Taffelin tehtaalla ja siellä ollessaan saavat maistella erilaisia sipsejä. Jossain kohtaa Kepa miettii, että sipsintekijän tulisi voittaa Idols hyvien sipsien takia. Idols? Sehän on laulukilpailu? Varmaan tässä oli haettu Talent-kilpailua, mutta silti kohta jäi häiritsemään minua aivan liikaa.
     Suojaava kerros ilmaa oli ihan luettava kirja ja vaikka en itse siitä niin paljoa tykännytkään, voin suositella sitä muille luettavaksi. Tärkeä aihe (tai aiheet), mutta itse olisin kaivannut vielä enemmän asioiden käsittelyä.

Genre: nuoret, LGBT, mielenterveys
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,07

Muissa blogeissa: Bibbidi Bobbidi Book, Yöpöydän kirjat, Kirjahilla, Lastenkirjahylly,
Helmet2020: 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, 4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 25. Kirjassa ollaan saarella, 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
PopSugar2020: 15. A book about/involving social media, 35. A book with three-word title
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 15. Set in a global city, 23. A book featuring a LGBT+ character 

Kristiina Saha: Minäpäivät

Ärhäkästi pureva esikosromaani repii kappaleiksi konsulttikielen, onnellisuusteollisuuden ja selfhelpin. Hellevi on pikkupomo keskisuuressa ohjelmistosuunnitteluyrityksessä. Yyteet paukahtavat päälle. Hellevi antaa päivisin potkuja ja käy iltaisin hoitamassa äksyä sairasta äitiään. Kiitokseksi 20 palvelusvuodesta firma patistaa Hellevin muutosseminaariin. Muutos vai häviö? Mitkä ovat vaihtoehdot?

     Takakannessa on teksti "Rohkea ja suorasanainen Minäpäivät istuttaa lukijan sohvaan ja puhuu sydäntäsärkevästi jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja yksinäisyydestä. Se kysyy, mikä on ihmisen mitta ja kuka sen täyttää?". Tämä jotenkin iski itseeni ja olin innokas aloittaessani kirjan lukemisen. Pian kuitenkin tajusin, että eihän tästä tule yhtään mitään. Jos tämä olisi ollut pidempi kirja (nyt n. 250sivua), en olisi jatkanut loppuun. Nyt kuitenkin pusersin itseni läpi tämän kokemuksen ja en tiedä mitä voisin sanoa.
     Ensinnäkin tämän kirjan kohdalla oli se ongelma, että en voinut oikein samaistua tähän. Olen vasta aloittamassa työuraani, joten työelämän vaatimukset eivät varsinaisesti ole päässeet iskemään minua kanveesiin. Toinen ongelma oli se, että en tiennyt yrittääkö tämä kirja olla vakava vai humoristinen. Nyt näiden yhdistelmä ei toiminut. Kolmas ongelma oli se, että tapahtumista hypittiin seuraavaan vähän liian suurilla hypyillä.
     Minäpäivät siis kertoo Hellevistä: hän on ollut samassa työpaikassa koko uransa, hänellä on skitsofreniaa sairastava äiti joka on vanhainkodissa, hän ei ole seurustellut eikä hänellä ole lapsia. Hellevi käy katsomassa usein äitiään, vaikka käynnit ovat raskaita. Nämä osuudet ovat kuitenkin jotain, mistä tykkäsin tässä kirjassa. Sitten kaikki muu olikin jotain, mistä en niin tykännyt.
     Melko pian kirjan alettua Hellevi saa työpaikaltaan lahjan seminaariin, jonka myötä muutoksen teko on mahdollista. Seminaarissa Hellevi tapaa miehen. Homma etenee. Seminaarin järjestäjät pommittavat erilaisilla tehtävillä, joiden suorittamiseen on viikko aikaa. Muutos koskee ulkonäköä, luonnetta, elämää, asenteita... kaikkea mahdollista. Hellevi on tehnyt kaiken väärin elämässään. Tämä jotenkin tökki itselläni. Hellevistä yritettiin muovata aivan eri ihminen. Ärsytti.
     Kirjan lopusta minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Olen kuitenkin varma, että tarvoin kirjan loppuun asti. Ehkä tämä kuitenkin kertoo jotain siitä, miten hyvänä tätä kirjaa pidin. Joku oli Goodreadsissä verrannut tätä kirjaa Olga Kokon Munametsään. Siitä voin olla ainakin jonkin verran samaa mieltä, kumpikaan ei ollut minua varten.

Genre: chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,10

Muissa blogeissa: Amman lukuhetki

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarileikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä.
Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.

     Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin, mutta siinä on myös fiktiivisiä osia. Tästä syystä päätin, että annan tälle kirjalle arvosanan. Ensin olin ajatellut, että en anna. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ja taas, kuten kaikkien aikaisempien muistelmien ja elämäkerrallisten kirjojen kohdalla, en halua millään lailla arvostella tarinaa kirjan takana. Annan vain mielipiteeni lukijana, enkä halua loukata ketään sanoillani.
     En tiedä miten muuten kuvailin tätä kirjaa, kuin että se on vaikeasti luettava teos. Aihe on vaikea. Kirjoitustyyli on vaikea. Dialogit on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappale (joka sisältää dialogia) voi kestää jopa kymmenen sivun verran ilman, että sinä aikana on kertaakaan painettu enteriä. Ajassa hypitään sinne ja tänne ilman, että siinä on kunnollista logiikkaa. Yksinkertaisesti vaikeaa luettavaa.
     Kirjaa aloittaessani ajattelin pääseväni lukemaan tarinaa pariskunnasta, josta vain toinen osapuoli lähtee vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Sitten olisi hautajaisten valmistelua ja yksinhuoltajan arkea. Kuinka väärässä olinkaan. Tai no, alku meni oikein. Arjesta ei ollut tietoakaan. Tuntui, että kirjassa oli enemmän tarinoita menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Teoksen kirjoittaminen on varmasti ollut hyvästä kirjailijalle, surutyö on helpompaa. Näin lukijana kuitenkaan en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Se ei koskettanut minua juurikaan. Olin vain pettynyt. Odotukseni olivat olleet eri, mitä todellisuudella oli antaa.

     "Papilla on prätkätakki ja Ray-Banit, siiliksi ajeltu tukka, lyhyt harmaantuva parransänki ja kolhot mustat bootsit. Tom? hän tiedustelee ja ottaa aurinkolasit silmiltään. Kyllä, olen, ja tässä on Livia, vastaan. Aivan, Livia, heipä hei, mies sanoo ja kättelee ensin Liviaa ja sitten minua. Totta, hän esittäytyy. Niin oletinkin, vastaan. Kello yksitoista, niinhän me sovittiin? Kyllä, olin vain juuri vaihtamassa vaippaa ja yltä päältä paskassa, sanon. Pappi naurahtaa, riisuu bootsit, katselee uteliaana ympärilleen eteisessä ja sanoo: Olin vähän ajoissa ja tein pienen kävelylenkin, hienoa seutua, kauanko olet asunut täällä? --"

     Jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, miten vaikea tätä kirjaa oli lukea, voin silti sanoa tykänneeni Malmquistin osin ironisesta, mutta myös todellisesta kerronnasta. Pieniä yksityiskohtia, jotka luovat suuren kokonaisuuden. Lyhyesti sanottuna tämä oli mielenkiintoinen tarina, joka sisälsi paljon asiaa. Vaikka tämä ei suosikkeihini kuulukaan, olen silti iloinen saatuani lukea tämän teoksen. Olen ainakin yhtä tarinaa viisaampi. Harmi, että kirja ei vain ollut ehkä minulle tehty, sen kaikessa loistossaan.

Nimi: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv)
Kirjailija: Tom Malmquist
Suomentanut: Outi Menna
Genre: muistelma
Sivumäärä: 326
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)

Arvosana: **

Päivi Koivisto: 16 tarinaa toivosta

Elämä on tässä ja nyt!

Joskus elämä on kevyttä liitoa, joskus turvallista etenemistä päivästä toiseen. Elämä voi olla välillä tylsää, mutta onneksi toisinaan täynnä iloa ja rakkautta. Ja hetkittäin eteen avautuu mustia kuiluja, jotka kouraiseat vatsanpohjasta.
16 tarinaa toivosta tarjoaa väläyksiä elämästä, toiveista ja toivottomuudesta, tärkeistä asioista. Koskettavia, lohduttavia ja huvittaviakin kertomuksia ihmissuhteista, perheestä ja parisuhteesta, arvoista, uskalluksesta elää, juuri nyt.

     Tämä kokoelmakirja sisältää 14 novellia, kolme runoa yhdeltä kirjailijalta sekä yhden tarinan parin kuvan muodossa. Takakannen perusteella odotin paljon. Odotin jotain yhtenäistä, edes jollain tasolla. Sain pettyä pahasti.
     Kirjan tarinoista vain muutama, yhteensä neljä, oli sellaisia, jotka saivat jonkinlaisen tunnereaktion aikaan. Eivätkä nekään novellit mitään kovin ihmeellisiä olleet, kolme niistä vain oli sen verran surullisia, että tunteet nousi väkisinkin pintaan ja yksi oli hauska. Entä loput novellit? Ne olivat onttoja, tylsiä, ilman tarkoitusta. Suoraan sanoen monen novellin kohdalla mietin, että miksi se on tässä kirjassa, mikä on novellin idea. Ehkä kokemukseni novelleista on liian vähäinen ymmärtääkseni näiden novellien kauneutta, tai sitten ne vain olivat huonoja, eivätkä anna lukijalle mitään.
     Kirjan kannen perusteella itselleni tuli jotenkin sellainen olo, että kansien välissä olisi jotain positiivista (toki surullistakin). Positiivisia tunteita tuli vain muutaman novellin kohdalla. Muuten nämä tarinat olivat aika melankolisia, mikään ei ollut hyvin, parisuhteet olivat joko hajonneet tai pian hajoamassa. Lyhyesti sanottuna, toivosta ei näissä novelleissa tuntunut olevan paljoakaan jäljellä.
     Novellien välisiä kiinnekohtia oli vähän tai ei juuri lainkaan. Jos ei lasketa sitä, että asiat eivät ole hyvin ja elämä ei mene niitä polkuja kuin sen haluaisi menevän. Jotkin novellit sijoittuivat osittain tai kokonaan sairaalaan, mutta muuta selkeästi yhteisiä tekijöitä ei monellakaan novellilla ollut. Tämä on yksi niistä monista asioista jotka ainakin itseäni häiritsi yllättävän paljon. Ja nyt kirjan lukemisen jälkeen en oikeastaan ymmärrä miksi nämä novellit on koottu yhteen. En, vaikka tarkoitus on ollut aikanaan hyvä (jokaisesta kirjasta on lahjoitettu 1 euro Roosa nauha -rahastoon).

     "Hän käänsi autonsa ja valot näyttivät taas pitkälle. Hän hymyili koko loppumatkan. Tuntui hyvältä, että oli taas syksy ja hän saattoi aloittaa uutta. Uudet asiat saivat alkunsa pimeässä. Ne suorastaan vaativat pimeyttä ennen kuin ne alkoivat säteillä ja kasvaa mielessä. Pimeästä ne saivat voimaa. Syksy oli niiden multaa. Onko elämässä alku, keskikohta ja loppu? Jos kertomukset ovatkin loukkuja, joihin hän oli jäänyt kiikkiin kuin syksyllä taloon hiipivä hiiri. Koko juttu on juusto, hän sanoi ja nauroi ääneen." Hannele Huovi, Syötti

Nimi: 16 tarinaa toivosta
Kirjailija: Päivi Koivisto (toimittanut)
Genre: novelli
Sivumäärä: 192
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

Arvosana: **

Lukuhaasteet: Helmet19 (34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia)

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Romaani kotoa lähdön pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies. Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkaansa maailmasta.

     Joskus kirjan ymmärtää (ennemmin tai myöhemmin) ja joskus ei. Nyt oli se kerta, kun en ymmärtänyt. En hahmoja. En kaikkia osia. En kirjan ideaa. Takakannessa kuvaillaan monta tarinaa ja ongelmaa, mikä hieman hirvittää jo ennen kuin kirjan edes avaa. Kun sitten alkaa lukea tarinaa, kaikki takakannessa mainitut asiat lyödään samaan kasaan ja tungetaan lukijan nenän eteen. Paikassa ja ajassa hypitään. Asioita kerrotaan eri hahmojen näkökulmasta. Kokonaisuudesta tulee sekava ja jossain kohtaa sitä miettii, että mikä osuus oli kenenkin tarinaa ja mitkä asiat liittyvät toisiinsa. Vai liittyvätkö mitkään. Onko tämä kirja vain sekava kokoelma eri henkilöiden tarinoita joissa on vain muutami yhtymäkohtia? Sellainen olo itselleni jäi, enkä vieläkään ole varma kaikista hahmoista ja miten he olivat sukua kenellekin.

     "Minä näen sen silmissäni. Se on nyt seitsemän vuotta, kahdeksan kuukautta ja kaksi päivää vanha.
     Säärissä on 17 mustelmaa ja hammasrivistössä kolme lovea. Sen paljaiden jalkojen takana pöllyää hiekka, kun se juoksee kotiin kertomaan, kuinka paljon kalaa se on saanut. Se haluaa kalapernoja. Sitä ennen se haluaa opettaa serkulleen miten ahven perataan. Itse se on oppinut sen tuntia aiemmin. Se on seitsemän ja sitä naurattaa koko ajan. Enemmän se hymyilee kuin kukaan muu lapsi. Kasvattiäitiinsä se varmaan luottaa, tietää, ettei äiti sitä satuta eikä hylkää.
     Minä katselen sen elämää kaukaa ja toivon, että pitävät sitä hyvin."

     En palaa takaisin koskaan, luulen, käsittelee monia tärkeitä aiheita ja se saa lukijan miettimään. On alkoholiongelmia, perheväkivaltaa, traumoja, vankilassa olemista, kuolemaa, syöpää, kiusaamista, vihaa... Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkälle. Monia tabuja. Monia asioita, joista pitäisi kirjoittaa enemmän. Mitä pitäisi tuoda enemmän esille. Valitettavasti tähän kirjaan noin pitkä lista on liikaa ja tekee siitä vain epäselvän lukea. Vaikean pysyä perässä.

     "Martta käski Topin odottaa ja jäi kysymään lääkäriltä, paljonko aikaa miehellä oli.
     "Lapsikin tässä tuloillaan vaikkei se vielä näy. Kolmas", Martta sanoi.
     "Kuukausia. Puoli vuotta, jos hyvin käy."
     Martta kääntyi Topin perään, mutta lääkäri huikkasi vielä pysähtymään.
     "On sitä kyllä yksi keino, jota voi vielä kokeilla."
     "No?" kysyi Topi.
     "Viina. Viina se parantaa jos sen joku parantaa."

Nimi: En palaa takaisin koskaan, luulen
Kirjailija: Satu Vasantola
Genre: fiktio
Sivumäärä: 299
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018

Arvosana: **

Lukuhaasteet: Helmet19 (4. Kirjailijan ainoa teos)

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Oletko joskus juuttunut puolisosi kanssa kinaan, jossa kumpikin puhuu aivan eri asioista? Oletko saanut kollegalta sähköpostia, joka on vaikuttanut tylyltä? Oletko ollut kokouksessa, jossa et käsitä mistä muut puhuvat, eikä kukaan tunnu ymmärtävän mitä sinä tarkoitat, vaikka selität asiat kristallinkirkkaasti? Oletko ajatellut, että kaikki ympärilläsi ovat idiootteja?
Yleisin syy sosiaalisiin konflikteihin on erilainen tapa viestiä, ja jotta voisi käsittää muita, pitää ensin ymmärtää itseään.
Kirjan luettuasi havahdut takuuvarmasti huomaamaan, että idioottien määrä ympärilläsi on vähentynyt huomattavasti.

     Aloitetaan siitä tosiasiasta, että en lukenut tätä kirjaa kokonaan loppuun. Pääsin kyllä viimeiselle sivulle asti, mutta toisen puoliskon kirjasta tulin vain selanneeksi ja lukeneeksi lauseen sieltä ja toisen täältä. Viimeisten sivujen aikana en tuntunut "oppivan" mitään uutta ja sellaista, mikä ei olisi tullut mieleen ensimmäisen puoliskon aikana.
     Toinen tosiasia, en ehkä kuulu kirjan kohdeyleisöön, sillä en ole ajatellut (kovin usein ainakaan), että ympärilläni olevat olisivat kaikki idiootteja. Enkä siis kirjan luettuani kokenut, että idioottien määrä olisi vähentynyt huomattavasti. Näistä lähtökohdista on siis hyvä lähteä purkamaan mielipidettäni tästä kirjasta.

     "- - Totuus on, että olemme erilaisia, ja haluan huomauttaa, että erilaisuuksien alleviivaaminen voi olla hyväksi niin kauan kuin teemme sen oikealla tavalla. Väärin käytettynä mikä tahansa työkalu on vaarallinen. Vaarallisuus liittyy pikemminkin työkalun käyttäjään kuin siihen itseensä."

     Thomasin tekstin jaottelu perustuu osittain IPUn materiaaleihin. Loput tekstistä on hänen kokemuksiaan ja kertomuksiaan ympärillään olevista ihmisistä. Kertomuksia, jotka eivät kiinnostaneet minua joten hyppelin niiden yli ihan suosiolla. Jokaisen kertomuksen lopussa oli pieni kertaus siitä, mitä tästä opimme. Luin vain ne pätkät. Se riitti minulle. Valitettavasti nuo kertaukset olivat yleensä samaa toistoa kuin oli kertomuksen edellä ollut teksti, johon kertomus toimi esimerkkinä. Eli toisin sanoen, sama asia kerrottiin ennen ja jälkeen kertomuksen. Jossain kohtaa tämä alkoi lähinnä ärsyttää itseäni (minkä takia toisen puoliskon kirjasta vain selailin läpi).
     Kirja lähtee siitä liikkeelle, mitä ovat nämä neljä eri väristä ihmistyyppiä/käyttäytymismallia. Jokaisesta on omat lukunsa, selkeästi jaoteltuna ja piirteet on kuvailtu positiivisuuden kautta. Sitten mennään negatiivisiin puoliin. Eli toisin sanoen, ne asiat mitkä olivat positiivisia, viedän yli ja tehdään niistä negatiivisia. Kun näistä negatiivisuuksista ollaan päästy yli, käydään läpi samoja asioita taas hieman eri näkökulmasta. Toistellaan siis samoja asioita vielä vähän lisää, jos vaikka ei heti alussa ole ymmärtänyt miten minkäkin värinen ihminen käyttäytyy.
     Kirjan idea on hyvä, toteutus ei niinkään. Tai sitten en ole self help -kirjojen lukija. Ehkä pitäisi harjoitella sitäkin taitoa. Uskon kuitenkin, että tämä kirja olisi ollut huomattavasti mielekkäämpi lukea ilman kaikkea sitä saman asian kertaamista. Sieltä täältä kirjaa löytyi hyviä asioita, mutta suurimmaksi osaksi teksti tuntui turhalta liipalaapalta, jota oli turhauttavaa ja tylsää lukea. En voikaan olla miettimättä, että miten tämä kirja saavutti sellaisen suosion Suomessa ilmestyessään?

Nimi: Idiootit ympärilläni - Kuinka ymmärtää muita ja itseään (Omgiven av idioter)
Kirjailija: Thomas Erikson
Suomentanut: Riie Heikkilä
Genre: psykologia, self help
Sivumäärä: 314
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2014 (suom. 2017)

Arvosana: **

Jan Guillou: Tie Jerusalemiin

Kirjan tarina sijoittuu 1100-luvulle ja se kertoo Arn-nimisen pojan lapsuudesta ja nuoruudesta. Arn on eräällä tavalla villilapsi, joka Jumalan tahdon mukaan lopulta päätyy luostariin tekemään Jumalan työtä. Hänellä uskotaan olevan tarkoitus Jumalan suurissa suunnitelmissa. Arn selviääkin hyvin luostarissa ja on hyvä niin hengellisissä asioissa kuin käden töissäkin. Hänelle opetetaan kaikkea mahdollista, sillä Jumalan suunnitelma Arnin varalle ei ole selvää kenellekään. Hänen oppi-isinään toimivat luostrin munkit, joista Isä Henri ja Veli Guilbert tulevat varsinkin tutuiksi.

     "Magnus yritti laskea leikkiä, että toista se oli norjalaisten kanssa, sillä hän oli itse norjalaista sukua. Mutta tämä pila ei ollut kenestäkään hauska, kaikkein vähiten Erik Jedvardssonista, joka nyt nousi seisomaan ja piteli eteensä pantua juomasarvea, se oli tosin norjalainen sarvi vaikkei hän sitä ehkä tiennyt, ja joi miehuullisuudelle sarven pohjaan ottamatta sarvea huuliltaan. Sitten hän julisti nähneensä juuri kuin ilmestyksessä uuden vaakunan, josta tulisi hänen ja koko valtakunnan tunnus. Siinä olisi kolme kultaista kruunua, yksi kruunu svealaisille, toinen itägööteille ja kolmas länsigööteille. Ja kolmella kruunulla olisi taivaan väri takanaan. Tämä, hän vannoi, olisi oleva hänen ja valtakunnan uusi vaakuna, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa." s. 68

     Näistä lähtökohdista voin sanoa, että on ole itse kovin uskovainen vaikka kristitty olenkin. Tästä syystä se miten kirjassa kuvattiin pohjoisen kansan kuin eteläisemmänkin kansan uskomuksia Jumalasta ja hänen tahdostaan ja ihmeistä, sai pienen hymyn huulille. Tästä syystä myös joissain kohdin kirjaa oli vähän vaikea lukea, sillä Jumalan työstä puhuttiin niin paljon ja monisanaisesti. Kirjassa tuli hyvin esille myös aika, johon tarina sijoittui. Kerronta oli vanhanaikaista ja ehkä jopa vähän vaikeaselkoista useammassakin kohtaa. Tätä voi pitää niin hyvänä kuin huononakin asiana, itseäni se enemmänkin häiritsi ja teki lukukokemuksesta heikomman (tästä syystä uskon myös, että en saanut ihan kaikkea irti kirjasta kuin olisin voinut saada).
     Tarina kirjassa oli mielenkiintoinen ja piti kyllä suhtkoht hyvin mielenkiintoa yllä. Suuri osa kirjasta oli kuitenkin erilaisten kansojen valtataistelusta ja naittamisista keskustelua, että mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan vaikka oli lukenut useammankin aukeaman. Jossain taustalla kuitenkin kirjan päähenkilö Arn kasvoi lapsesta nuoreksi aikuiseksi ja pääsi kokemaan luostarin ulkopuolisen elämän hyvyyden ja pahuuden. Kirjantakakannessa on maininta siitä, että "Guillou kuljettaa kertomustaan eteenpäin jouheasti ja jännittävästi", mistä en voi olla aivan samaa mieltä. Jännitystä en ainakaan kokenut kirjassa olevan juuri nimeksikään. Tai kyllähän jotkut kohdat kirjasta saattaa ajatella jännittäviksi, kuten Arnin ja muutaman kylänmiehen kohtaaminen "vaimonryöstön" aikaan, mutta itse en kokenut niitä kovin jännittäviksi.

     "Viikko Filippuksen ja Jakobin päivän jälkeen, kun kaiki karja oli päästetty hakaan ja aidat kunnostettu, myöhäinen kevät kääntyi yhtäkkiä kesäksi. Leuto eteläinen tuuli puhalsi pitkään, kaikki tuore vihreys puhkesi yhdellä kerralla ja Kinnekullen rinteiden tammien välissä levisi valkovuokkojen tuuhea matto. Käki kuultiin ensin lännessä.
     Tällä kertaa Arn ratsasti yksin ja rauhallista vauhtia kohti Husabytä. Oli kuin hän olisi halunnut pitkittää suloista kärsimystä nyt, kun hän tiesi että Cecilia olisi oleva hänen. Hänellä oli myös paljon ajattelemista, sillä viime ajat olivat olleet täynnä tehtäviä Knut Erikssonin palveluksessa. Paljon oli tapahtunut eikä hän ollut varma, ymmärsikö hän Knutin tarkoituksen joka asiassa." s. 365

     Luin tämän kirjan erään harrastukseni takia ja täytyy myöntää, että ilman tätä harrastusta en olisi tarttunut tähän teokseen (tai sarjan seuraaviin osiin). Ja nyt kun olen lukenut tämän teoksen.. ajatukseni on täysin sama kuin ennen lukemista. Tämä ei vain ollut minulle suunnattu kirja. Tässä oli liian vähän tapahtumia ja toimintaa, liian vaikeasti ja monimutkaisesti selitettyjä alueita ja ihmisiä sekä sitten tuo uskonnollisuus joka omalla kohdalla ei kolahtanut. En kuitenkaan väitä, ettei tämä olisi hyvä kirja jonkun muun mielestä.

Nimi: Tie Jerusalemiin (Vägen till Jerusalem)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Tapio Koivukari
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #1
Sivumäärä: 400
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 1998 (suomeksi 2000)

Arvosana: **

Lukuhaasteet: Helmet19 (43. Seuraa kasvua lapsesta aikuiseksi), PopSugar19 (23. Sijoittuu Skandinaviaan)

Leena Lander: Käsky

Nimi: Käsky
Kirjailija: Leena Lander
Genre: historiallinen, romantiikka, trilleri
Sivumäärä: 334
ISBN: 978-952-459-898-9
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2003
Luettu: heinäkuu 2018

Merenrantakylä sisällissodan runtelemassa Suomessa vuonna 1918. Entinen hermoparantola toimii nyt kenttätuomioistuimena. Eräänä huhtikuisena iltana sinne tuodaan syrjäisestä saaresta pelastettu vanki ja hänen saattajansa. Vanki sanoo nimekseen Miina Malin. Muuta hän ei itsestään kerro. Mihin kaikkeen hän on syyllinen?
     Entä mitä tapahtui niinä kahdeksana päivänä, jolloin vanki ja hänen saattajansa jääkäri Aaro Harjula olivat kadoksissa?
     Tutkintaa johtaa sotatuomari Emil Hallenberg, kiihkeä isänmaan ja punaviinin ystävä. Miehillä on valta mutta vangilta puuttuu alistujan luonto. Kuulustelujen edetessä asetelemat järkkyvät.

Arvostelu: Tämä teos on Landerin kolmas Finlandia ehdokkuuden saanut kirja. Tästä syystä minulla oli kovat odotukset ja olin innoissani kun pääsin lukemaan tätä. Nyt kun olen saanut kirjan luettua, en tiedä mitä ajattelisin. En tiedä, oliko tämä mielestäni hyvä vai ei. En tiedä, pitäisikö tämä lukea uudelleen niin sen ymmärtäisi paremmin. Hetken harkittuani päätin antaa tälle teokselle kaksi ja puoli tähteä, mutta luultavasti se on hieman alakanttiin. En vain kykene sanomaan, että mitä mieltä olen tästä teoksesta.
     Teos oli aiheestaan riippumatta kevyttä ja nopeaa luettavaa. Aihe oli mielenkiintoinen (jos nyt sota-ajan tarinat kiinnostaa) ja kerronta eteni jouhevasti eteenpäin. Omalla tavallaan kirja oli myös hieman tylsä, sillä itse odotin enemmän kun tätä teosta kuvattiin takakannessa "psykologiseksi trilleriksi". Siitä tämä oli mielestäni kaukana. Tämän lisäksi minua hieman ärsyttää se, kun pompitaan ajassa ties minne, kuten tässä kirjassa tehtiin. Välillä meni hetki tajuta, että "ahaa, nyt ollaan naisvangin nuoruudessa" ja sitten jo siirryttiin seuraavaan paikkaan. Joskus tuo ajassa pomppiminen toimii, mutta tässä teoksessa kun luvut olivat niin lyhyitä, ei aina ihan pysynyt kaikissa kohdissa mukana.

     "- Paasonen, perkele! Missä se poika kuhnailee? Ei kai se vetele meidän juomia kitusiinsa? Emil mylvii.
     Hetken aikaa hänen mielessään häivähtää ajatus, että uuden pulloerän voisi tilata hieman vähäeleisemmeninkin, että nuoruuden julmalla yleistämistaipumuksella Aro Harjula voi erehtyä pitämään häntä holtittomana juoppona. Mutta onneksi jääkäri on itsekin jo aika lailla päissään.
     - Tuolla on vielä yksi avaamaton pullo, jääkäri viittilöi.
     - Missä helvetissä?
     - Piirongin päällä.
     - Jumalan kiitos. Entäs missä on rakas vaimoni, joka lupasi soittaa meille pianoa. Osaatteko te soittaa?
     - Enpä juuri." s. 175

     En ole aikaisemmin lukenut Landerin kirjoja, joten en pysty sillä tavalla vertailemaan tätä teosta. Olen kuitenkin nähnyt elokuvia hänen teoksien pohjalta (mm. tästä Käskystä tehdyn) ja jotenkin niiden elokuvien pohjalta odotin enemmän Landerin kerronnalta. Vaikka tämän teoksen luki nopeasti, se ei ollut kovin mieleenpainuva. Monologeja ja tylsiä vuoropuheluita oli vähän väliä. Niistä ei oikein jäänyt mitään käteen, sillä useat monologit tuntuivat kertovan toista tarinaa kuin mitä tässä teoksessa oli tarkoitus kertoa. Tai ehkä se olen vain minä, kuka ei ymmärtänyt kaikkia niitä kätkettyjä hienouksia, mitä tämä teos sisälleen piilotti.
Arvosana: **½

Liza Marklund: Studio Sex

Nimi: Studio Sex
Kirjailija: Liza Marklund
Suomentanut: Outi Knuuttila
Genre: mysteeri, jännitys
Sarja: Annika Bengtzon #2
Sivumäärä: 381
ISBN: 978-9524-590-891
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1999, suomennettu 2001
Luettu: touko-kesäkuu 2018

Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Uutispommi

Uutispommi-jännäristä tuttu Annika Bengtzon oli jo 24-vuotiaana itsenäinen ja sinnikäs rikosreportteri.

Kvällspressenin kesätoimittaja Annika Bengtzon saa selostettavakseen 19-vuotiaan Josefin Liljebergin seksuaalimurhan - joka osoittautuu kuumemmaksi kuin kukaan on aavistanutkaan. Kilttinä papintyttärenä tunnettu Josefin esiintyi öisin väkivaltaisen poikaystävänsä Studio Sex -klubilla, jossa muun muassa ulkomaankauppaministeri seurueineen törsäsi verorahoja.
     Radion ajankohtaisohjelma, sekin nimeltään Studio sex, syyttää Kvällspresseniä tietojen salailusta ja ministerin suojelusta. Yleisö kääntyy lehteä vastaan ja Annika saa syyt niskoilleen. Hän eroaa työpaikastaan, mutta jatkaa omia tutkimuksiaan.
     Niiden lopputulos ei ole tarinan ainoa yllätys.

Arvostelu: Takakannen tekstin perusteella odotin innoissani, että pääsisin lukemaan tätä kirjaa. Prologi lähti hyvin käyntiin ja innostus vain nousi nousemistaan. Heti tapahtui jotain ja antoi hyvän pohjan lopulle tarinaa. Sitten tapahtui se mahalasku tylsyyteen. Luettuani puolet kirjasta mietin, että toivottavasti tämä paranee tästä vielä (ja nopeasti). Ja kyllähän se paranikin, viimeisten kymmenen sivun kohdalla. Eli ei kauhean nopeasti. Siihen mennessä takakannen lupaamia yllätyksiä ei ollut tullut (ainakaan mitään sellaisia, mitkä olisi minua hetkauttanut) ja muutenkin homma ei vain oikein tuntunut etenevän. Sitten tuli nuo viimeiset sivut ennen epilogia, joissa vihdoin tapahtui.

     "Patricia nielaisi. Ruumisvaunujen takana riippui suuri, sininen tekstiilitaulu. Se peitti koko takaoven. Hän tuijotti sinistä taulua, yritti erottaa siitä jonkin kuvion.
     - Kai minä teen sen sitten, hän sanoi.
     Mies johdatti häntä hitaasti kohti ruumisvaunuja yhä kädestä pitäen. Kuollut tyttö makasi lakanan alla. Kädet olivat pään yläpuolella.
     - Anja ottaa nyt varovasti lakanan pois kasvojen päältä. Minä seison tässä vieressä koko ajan.
     Anja oli se inhottava naispoliisi.
     Patricia näki liikkeen silmäkulmassaan, valkoinen kangas vetäistiin sivuun, hän tunsi kevyen ilmaväreen. Hän irrotti silmänsä sinisestä taulusta ja laski katseensa ruumisvaunuihin." s. 57

     Jos melkein neljästäsadasta sivusta alle kaksikymmentä on sellaisia, missä tapahtuu ja mitä lukee "en voi nyt lopettaa kesken"-ajatuksella, ei kauhean hyvin mene. Tai sitten olen ymmärtänyt dekkarit ihan väärin ja odotan niiltä liikoja. Tämä kirja näiden kahden hyvän vaiheen välillä oli melko tylsää luettavaa toimittaja Annikan elämästä ja siitä miten hän soitteli milloin minnekin ja yritti saada juttua kasaan ja keksiä kuka oli murhaaja. Ehkä jos tätä sarjaa lukisi useamman kirjan verran, tässä kerrotut asiat varmasti muuttuisivat vähän tärkeämmiksi. Mutta nyt, tämä oli vain tylsää iltalukemista ilman sen suurempia tunteita.
     Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä kirjassa oli yksi asia mistä tykkäsin ja mitä hieman ihmetytti ihan viimeisille sivuille asti. Päiväkirjamerkinnät jokaisen uuden alkavan päivän alussa. Tämä kirja oli siis kirjoitettu päivä kerrallaan ja jokaisen päivän alussa oli yhden sivun kokoinen pätkä päiväkirjasta. Näiden pätkien päivät eivät kuitenkaan menneet peräkkäin. Nämä pätkät ihmetytti joka kerta ja vasta aivan lopussa sai tietää, kenen päiväkirjasta nuo pätkät olivat. Ja täytyy myöntää, se oli yllätys.

     "Annika kumartui eteenpäin. Korttia koristi musta luuranko viikate kädessä.
     - Kuolema, hän sanoi.
     - Sen ei tarvitse merkitä fyysistä kuolemaa, vaan se tarkoittaa pikemminkin radikaalia ulkoista muutosta. Vanhat suhteet vaativat päätöstä. Kuolemalla on kahdet kasvot. Näetkö? Toinen rikkoo ja tuhoaa, toinen vapauttaa sinut vanhoista kahleista.
     Annika pomppasi pystyyn.
     - Minua eivät sinun paskaiset vanhat paperinpalasi kiinnosta, hän sanoi, meni huoneeseensa ja sulki oven." s. 264

     Tylsyydestään huolimatta sain luettua nopeasti tämän kirjan. Siinä oli jotain, mikä pisti lukemaan vaikka mitään ei oikein tapahtunutkaan. Ja ennen kuin huomasin, olin päässyt viimeiseen päivään ja olin saanut tietää uusia asioita Annikasta ja vaikka mitä oli tapahtunut. Niiden muutaman sivun aikana. Eli kyllä, oli helppo lukea loppuun vaikka ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus. Sellainen perus kirja ilman suuria käänteitä keskellä tarinaa.
Arvosana: **½

Sylvia Day: Sinun vallassasi

Nimi: Sinun vallassasi (Captivated by You)

Kirjailija: Sylvia Day
Suomentanut: Sirpa Parviainen
Genre: romantiikka, erotiikka
Sarja: Crossfire #4
Sivumäärä: 461
ISBN: 978-951-31-8556-5
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014 suom. 2015
Luettu: joulukuu 2017

Sinun vallassasi jatkaa Evan ja Gideonin kiihkeää rakkaustarinaa, jota menneisyyden varjot uhkaavat. Rakkaudenvalamme olisi pitänyt sitoa meidät lihaa ja vertakin tiukemmin yhteen, mutta se repikin vanhat haavat auki, paljasti kivun ja epävarmuuden ja houkutteli katkerat vihamiehet esiin koloistaan. Tunsin miten Gideon pakeni luotani, pahimmat pelkoni muuttuivat todellisuudeksi, rakkauteni joutui niin kovalle koetukselle, etten tiennyt voisinko sitä kestää.. Elämämme kirkkaimmalla hetkellä Gideonin menneisyys palasi uhkaamaan kaikkea, minkä puolesta olimme taistelleet. Edessämme oli kauhea valinta: entisten elämiemme vakaa turvallisuus vai kamppailu tulevaisuudesta, joka äkkiä tuntui vain saavuttamattomalta unelmalta..

     Vihdoin sain otettua tämän kirjan tuolta hyllystä ja avattua sen. Lukemisessa ei kauaa mennyt, sillä jollain tasolla kirjan sisältö sai pidettyä minua otteessaan. Tai sitten vain halusin kirjan loppuvan mahdollisimman nopeasti. En ole ihan varma kumpi on oikea syy.
     Sarjan aikaisemmat osat ovat olleet ihan luettavia teoksia. Tämä taas? Jotenkin koko kirja tuntui kovin tylsältä eikä oikein mitään tuntunut tapahtuvan. Vaikka tosiasiassa kyllä sinne johonkin naimisen ja itsensä etsimisen keskelle mahtui häät ja varsinaisten häiden suunnittelu, riitoja, draamaa ja "jännitystä". Ja tällä "jännityksellä" tarkoitan kaikkia niitä herra Crossin menneisyyden hahmoja ketkä yrittävät hyökätä hänen kimppuunsa. Tuli ihan sellainen olo, että tämä kirja on vain pakollinen välietappi missä aletaan muodostaa droppia... Mikä purkautuu vasta seuraavassa osassa. Joidenkin mielestä se on ehkä ok, mutta itse en ole näistä välietapeista kiinnostunut.
     Tässä kirjassa minua ehkä eniten ärsytti molempien päähahmojen omanlainen uhriutuminen. Hommat etenivät selvästi ihan liian nopeasti ja olisin vain halunnut ravistella heitä ja sanoa, että vituiksi se menee. Mutta koska minun ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kirjan hahmojen elämään, revin hiuksia päästäni ja pudistelin päätäni luku-urakkani edetessä. Kirjan loputtua olin ehkä jopa hieman helpottunut, että se oli ohi ja seuraavan osan lukemista saisin taas odottaa hetken. Kirjasarjan alussa ajattelin, että Evalla olisi edes jotain järkeä päässä ja itsekunnioitus kohdillaan. Tämä pilvilinna on nyt kuitenkin romahtanut ihan totaallisesti ja olen niin pettynyt. Ehkä tässä sarjassa vain on liikaa hahmoja kenellä on huono menneisyys. Tai ehkä tämä sarja vaan ei sovi minulle luettavaksi.

     ""Antaisiko hän minun maksaa häät?" isäni naurahti tuhahtaen. "Taitaisi tosin olla parempi kysyä, millaisen tappelun äitisi panisi siitä pystyyn."

     "Isä..." Rintaani puristi jälleen. Yliopiston lukuvuosimaksujen maksamisesta käymämme keskustelun jälkeen osasin olla sanomatta, ettei hänen tarvitsisi venyttää talouttaan äärirajoille minun takiani. Se oli kunniakysymys, ja isäni oli hyvin ylpeä mies. "En osaa sanoa muuta kuin kiitos."" luku 4, sivu 90

Arvosana: **

L. Marie Adeleine: S.E.C.R.E.T. Nautinnon kutsu

Nimi: S.E.C.R.E.T. Nautinnon kutsu (S.E.C.R.E.T. Revealed)

Kirjailija: L. Marie Adeleine

Suomentaja: Oona Timonen

Genre: erotiikka, aikuiset

Sarja: S.E.C.R.E.T.

Sivumäärä: 335

ISBN: 978-951-1-28466-6

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014

Luettu: 9/16

Eroottisen trilogian päätösosa tarjoaa uskaliaita nautintoja

Naisten salaseura S.E.C.R.E.T. toteuttaa jäsentensä seksuaalifantasiat ja vapauttaa heidät elämää kahlitsevista rajoitteista. Kolmikymppinen Cassie Robichaud on saanut kiihkeän seksielämän ja lopulta rinnalleen suuren rakkautensa Will Foretin.
     Mutta kun Cassien menneisyys S.E.C.R.E.T:issä tulee Willin tietoon, romanssi on historiaa. Cassien on aika keskittyä uraansa uuden ravintolan osakkaana - ja Willin yhtiökumppanina.
     Menestyneen uutisankkurin Solange Faradayn rakkauselämä on eron jäljiltä päässyt nuupahtamaan. S.E.C.R.E.T:in avulla hän pääsee tutkimaan uusia intohimon salaisuuksia. Ja Solange on valmis menemään pidemmälle kuin kukaan S.E.C.R.E.T:issä.

Arvostelu: S.E.C.R.E.T:in viimeinen osa on toisen osan tavoin kerrottu kahden henkilön näkökulmasta. Toisen henkilön elämä on mielenkiintoista ja sitä jaksaa lukea vaivatta. Toisen taas, yhtä tylsää luettavaa kuin toisessakin osassa. Ja selvennykseksi halua sanoa, että se mielenkiintoinen elämä kuuluu uudelle hahmolle Solangelle kun taas se tylsä kuuluu tutulle ja turvalliselle Cassielle, joka edelleen ei tiedä mitä elämältään haluaa ja harrastaa seksiä yhden kanssa ja rakastaa toista ja on heistä molemmista mustasukkainen. Että näin.
     Minun on pakko myöntää, että tämä viimeinen osa oli mielestäni kaikkein suurin pettymys tässä sarjassa. Mihin ei onneksi ole ehtinyt mahtua kovin montaa pettymystä. Takakannessa sanotaan: "Ja Solange on valmis menemään pidemmälle kuin kukaan S.E.C.R.E.T:issä", joten totta kai sitä odottaa innolla jotain suurta ja ihmeellistä. Ja mikä tämä ihmeellisyys sitten oli? No se, että tämä nainen kieltäytyy kahdesta askeleesta (en tuomitse, totean vain) ja päätyy lopulta takaisin yhteen ex-miehensä kanssa. Ja ai niin, hän haluaa kaikista varoituksista huolimatta päästä suorittamaan yhden fantasiansa miehen kanssa, joka on aikaisemmin yrittänyt tuhota koko salaseuran.
     Eniten kuitenkin ehkä petyin siihen, miten hitaasti kaikki tuntui alussa etenevän ja sitten lopussa hypittiin miljoonan asian yli ja äkkiä vietettiinkin jo häitä. Seuraavaksi käänsin eteeni kirjan takakannen ja tajusin, että se siitä. Joten kyllä, olen hyvin pettynyt tähän osaan. Mutta silti, minun on pakko sanoa siitä myös jotain myönteistä (koska kyllä, myönteisiäkin asioita oli havaittavissa). Ensinnäkin, tässä viimeisessä osassa kerronta ja kuvailu tuntui olevan enemmän hallussa kuin kahdessa edellisessä. Tai sitten tässä osassa ei vain ollut muuten mitään kerrottavaa niin oli pakko hieman kuvailla kaikenlaista. Ja siis, kyllähän tämän osan luki ihan vaivatta loppuun asti, ei se sentään liian tylsä ollut. Olen kuitenkin tyytyväinen, että se on nyt ohi ja saan siirtyä seuraaviin kirjoihin. Ehkä vielä joskus palaan tämän sarjan pariin. Ja ehkä silloin näen sen uudessa valossa ja totean sen olevan huippuluokkaa.

Arvosana: **
Muut sarjassa ilmestyneet: S.E.C.R.E.T. Kuuma liekki, S.E.C.R.E.T. Polttava peli

Kirja: Naked

Kirja: Naked

Kirjailija: Raine Miller

Gengre: romantiikka, erotiikka, aikuiset

Sarja: The Blackstone Affair #1

Sivumäärä: 208

Julkaisuvuosi: 2012

Luettu: toukokuussa 2014

Brynne Bennett is living the good life. An American art student at the University of London and part-time photographic model, she’s putting her life back on track with school and lots of hard work. When ultra successful London businessman, Ethan Blackstone, buys her nude portrait, he isn’t taking ‘no’ for an answer. He wants Brynne in his bed and makes plans to keep her there no matter what. His dominant nature captivates and ensnares despite the demons she carries inside her. But there are secrets in this relationship. Huge ones. Can Ethan free Brynne from the past that has marked her? Will Brynne let him or will the specters tormenting her resurface to destroy them both…

Arviointi: Haluaisin sanoa, että tämä kirja oli aivan ihana. Mutta en sano. Sillä se ei aivan ollut sitä. Tämän luettuani tuntui, kuin olisin lukenut yhden (hyvin pitkän) luvun ja seuraavaksi alkaisi toinen. Ja tosiasiassa pitäisi avata sarjan toinen osa, että voisi jatkaa. Kaikki jäi vain niin kesken. Jos tässä edes oikein kunnolla oli mitään minkä jättää kesken.

     Ainoa juonellinen osuus tuntui keskittyvän ensimmäisiin ja viimeisiin lukuihin. Kaikki siinä keskellä oli vain liiba-laabaa millä ei ole mitään merkitystä tai vaikutusta mihinkään. Oikeasti, tämä vain jäi niin kesken. Asioita vain mainittiin, mutta mitään ei selitetty sen pidemmälle. Tavallaan tämä osa nyt pakottaa lukemaan toisen osan. Enkä tiedä onko se todellakaan hyvä asia. Mieluummin lukisin seuraavat osat sen takia, että olen kiinnostunut lukemaan ne…

     ”I heard a loud bang coupled with one very comprehensible f-bomb shouted as the car started to take me down. Down to the street where I would hail a cab to drive me home to my flat. Where I would fall apart as soon as I could get inside, and where I would crawl into my bed and curl up and try to forget him. Ethan Blackstone. I was doomed to failure. I knew that. I would never be able to forget Ethan. Never.”

Arvosana: **