Rasisminvastaisen viikon lukupaketti

Rasisminvastainen viikko on tällä viikolla jäänyt Brysselin uutisten jalkoihin. Pääsiäisviikonloppuna toivottavasti jaetaan hyvää sanomaa, mm. kaikkien ihmisten kohteleminen tasa-arvoisesti ja hyvin. 

Olen itsekin lähdössä pääsiäisen viettoon, mutta sitä ennen laitan tänne blogiin postauksen, johon olen koonnut blogissani olleita kirjoja, joissa aiheena on maahanmuutto jollain muotoa. Aika monta kirjaa on mahdollista kohdata maahan muuttaneita. Tässä joitakin vaihtoehtoja kotimaisista kirjoista:

Annamari Marttinen: Vapaa 2015, Tammi

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 2014, Otava 

Nura Farah: Aavikon tyttäret 2014, Otava

Zinaida Lindén: Monta maata sitten 2013, Gummerus

Jukka Laajarinne: 72 2013, Atena

Kirsti Ellilä: Kaivatut 2013, Karisto

Eero Paso: Ruotsinmaa 2013, Nordbooks 

Sonja Hellman: Naiset ilman maata - viisitoista kertomusta 2013, Like

Johanna Holmström: Itämaa 2013, Otava

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin 2006/2004, Gummerus 

Niina Hakalahti: Uimataito 2008, Tammi

Sara Razai: Olen etsinyt sinua 2012, Teos & Schildts & Södersröms 

Umayya Abu-Hanna: Sinut 2007 WSOY

Ranya ElRamly: Auringon asema 2002, Otava

TaoLin: Suomen taivaan alla 2008. enostone

TaoLin: SIninen maa 2012, enostone

Pirjo Hassinen: Popula 2012, Otava

Esa Salminen ja Saeed Warsame: Mohammed, suomalainen (2012, Johnny Kniga

Jari Järvelä Parempi maailma (2012, Tammi)

Jari Tervo Layla (2011, WSOY

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli (2012, WSOY)

Hassan Blasim: Irakin purkkajeesus (2013, WSOY

Marja-Leena Tiainen Kahden maailman tyttö (2011, Tammi

Zinaida Lindén Kirjeitä Japanista (2007, Gummerus

Marianne Backlén: Linnoitukset (2006, Gummerus)

Mari Pyy: Paperiton 2015, Atena

Marja-Liisa Heino: Älä tähti putoa 2015, WSOY

Inna Patrakova: Naapurit 2011, Helsinki-kirjat;  Kultahammas 2012, Helsinki-kirjat; Tulkki

Maahanmuuttajatarinoita muualta: 

Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista 2014, Schildts & Söderströms

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag 2004, Otava

Jonas Hassen Khemiri: Ajatussulttaani 2004, Johnny Kniga

Kim Thúy: Ru 2012/2009

Faïza Guène: Hällä väliä huomisella 2005, Like 

Ayad Akhtar Appelsiininkuorten katu (2012, Otava

Fabio Geda Krokotiilimeri (2012, Otava

Jamie Ford Hotelli Panama (2011, Karisto

Maria Amelie Luvaton norjalainen (2011, Into

Xiaolu Guo Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (2008, Atena 

Jean Kwok: Girl in Translation (2010, Penguin books

Alaa Al-Aswani Chicagolaisittain (2011, WSOY

Chris Cleave Little Been tarina (2011, Gummerus

Kader Abdolah Talo moskeijan vieressä (2011, Bazar

Marjaneh Bakhtiari Toista maata

Giuseppe Catozzella: Et kai vaan pelkää? 2014, Like

Shahram Khosravi: Laiton matkaaja - Paperittomuus ja rajojen valta 2013, Gaudeamus

Emmy Abrahamson Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä (2012, Karisto

Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin

Tietokirjoja: 



Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä 2015, Into 
Mikä ihmeen uussuomalainen? 2009, Teos
Anni Valtonen & Milka Alanen: Uusia suomalaisia 2014, Like
Anne-Mari Souto: Arkipäivän rasismi koulussa – Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista (2011, Nuorisotutkimusverkosto)

Jorma Pollarin ja Marja-Leena Koppisen kirjoittama Maahanmuuttajan kohtaaminen ja opettaminen (2011/2000 PS-kustannus)

Maahanmuuttajan matka suomalaiseen yhteiskuntaan - Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B:42 Toim. Saara Hiltunen 2012

Umayya Abu-Hanna: Multikulti - monikulttuurisuuden käsikirja 2012, Siltala 

Laura Maragnani & Isoke Aikpitanyi Musta, kaunis ja kaupan - Euroopan uudet orjat (2012, Into

Pirkko Pitkänen toim. Kulttuurien kohtaamisia arjessa (2011, Vastapaino) 

En ole rasisti, mutta ... Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä (2009, Vastapaino)

Tuomas Martikainen - ja Lotta Haikkola Maahanmuutto ja sukupolvet (2010, SKS)

Sarjakuvat & runokirjat: 

Karim (teksti ja teksti)

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet 2011, WSOY

Yahya Hassan: Runot 2014, Tammi

HAUSKOJA LUKUHETKIÄ KIRJOJEN PARISSA, JA RAUHALLISTA PÄÄSIÄISEN AIKAA! 

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista / Rasisminvastainen viikko

Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista (2016, Johnny Kniga) sai suomalaisessa mediassa paljon huomiota osakseen ilmestyessään, minkä takia halusin tutustua Khemirin uusimpaan teokseen. Aiemmin lukemani Ajatussulttaani sai minut myös kiinnostumaan teoksesta, mutta tämä uusin oli kovin erilainen verrattuna yli kymmenen vuotta sitten julkaistuun esikoisteokseen. 

Kaikki mitä en muista kertoo Samuelista, joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Samuelista kertovat tämän ystävät, perheenjäsenet ja tyttöystävät. Khemiri on valinnut kerrontatavaksi tyylin, joka vaatii lukijalta keskittymistä: kertoja vaihtuu koko ajan, eikä tekstissä juurikaan käy ilmi, kuka muistelijan roolissa on, ellei kerronnan rytmiin pääse mukaan. 

Muistelmia Samuelista kerää nimettömänä pysyvä kirjailija, jolle kertojat "puhuvat". Kirjailija haluaa selvittää, mikä ajoi Samuelin kuolemaan johtaneeseen tekoonsa, vai oliko kyseessä onnettomuus. 

Kuoleman syytä tärkeämmäksi asiaksi kirjassa nousevat henkilöt, jotka maalaavat kuvaa itsestään: niistä maahanmuuttajista tai maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, jotka asuvat Ruotsissa ties kuinka monetta sukupolvea. Joukossa hääräävät "suvakit" kuten Laide ja ilman oleskelupaa Ruotsissa sinnittelevät maahanmuuttajat, joita Laide auttaa. 

Maahanmuuttajataustaisuus ei tässä kirjassa nouse kirjan teemaksi kuin osaksi; teoksen henkilöhahmotkin pyörittelevät silmiään, kun eivät juurikaan osaa arabiaa kuin muutaman sanan, vaikka ovat sitä koulussa opiskelleet. Samuelin nimi on perusruotsalainen, eikä kerro hänen etnisestä taustastaan juuri mitään. Khemiri, joka on itse syntynyt Ruotsissa, kirjoitti maahanmuuttajastereotypiosta jo Ajatussulttaanissa, ja arvelen kirjan perusteella, ettei hän halua olla enää vain maahanmuuttajien tulkki tai äänitorvi. Kirjassa on kyse siitä, mitä henkilön kuoleman jälkeen jäljelle jää: mitä muut ihmiset muistavat? Ja mitä eivät muista, sillä jokaisella on omanlainen totuus toisista ihmisistä. 

Pidin kirjasta, sen haastavasta rakenteesta ja erityisesti siitä, että kirjan lukemisen loputtua alkoi ajatustyö kirjan sanomasta. 

Muutamia blogitekstejä: Ullan kirjat, Leena Lumi, Lumiomena. 

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

2016, Johnny Kniga

Allt jag inte minns 2015

suomentanut Tarja Lipponen

291 sivua

Kirja on yhteiskunnallinen siinä mielessä, että se piirtää kuvaa monikulttuurisesta Ruotsista, ja sen takia kirjan yhteydessä sopinee pieni muistutus ensi viikosta: 

SPR viettää rasisminvastaista viikkoa 20.-27.3. kysymällä: 

#milloinviimeksi otit kantaa sosiaalisessa mediassa rasismia vastaan? Teit rasisminvastaisen teon? Toit esiin tasavertaisuutta korostavaa näkökulmaa? Puutuit rasistiseen tilanteeseen? 

Lisätietoja SPR:n sivuilta täältä. Muistetaanhan puuttua! 

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

 

Jarkko Sipilän Todennäköisin syin (2006, Gummerus, ensimmäisen kerran ilmestyi 2004) lähti mukaani niin ikään kirjastosta, kun etsin kirjallisuutemme maahanmuuttajatarinoita.

Sipilän teoksessa henkilöhahmoina ovat arabit, tarkemmin irakilaislähtöiset miehet ja osin naisetkin. Nuori, 17-vuotias Ibrahim löydetään kuolleena, hänet on hakattu hengiltä rautaputkella. Kyseessä ei ole rasistinen rikos, sillä paikalta on nähty lähtevän arabin näköisen miehen. 

Rikosta tutkii rikoskomisario Kari Takamäki ja hänen joukkonsa, joihin kuuluvat mm. naispoliisi Joutsamo, kovaotteinen ja lain rajoja venyttävä Suhonen ja muutama muukin poliisi, jotka ovat Sipilän teoksissa ratkaisseet rikoksia 2000-luvun alusta alkaen. Kaiken kaikkiaan Sipilä on kirjoittanut 10 rikosromaania ja ollut ennen dekkaristin uraansa HS:n rikostoimittaja. 

Todennäköisin syin -teoksessa pääsi hienosti mukaan poliisien ryhmään, sillä en ole koskaan aiemmin lukenut Sipilän teoksia ja silti, juuri nuo edellä mainitut poliisit tulivat eläviksi kirjan sivuilta. Teos oli muutenkin mukaansatempaava. Tarina oli jännä, yllättävä ja ratkaisut syntyivät kohelluksen ja taidon yhteissummana. Huumoriakin tässä kirjassa oli, esimeriksi kirjan alussa, jossa Joutsamo joutui kyttäyskeikalta suoraan yllättämään autoradioita vohkivan jengin, kun porukka ryösti pakun, jossa hän oli piilossa. 

Kirjan keskiössä on kuitenkin 17-vuotiaan pojan murha. Poliisit liikkuvat arabi-piireissä ja kokeilevat, mitä tietoa keneltäkin irtoaisi. Lukijallekin tietoja irtoilee, kuten sunnien ja shiiojen eroista ja erojen vaikutuksesta Irakin sotaan. Poliisit ovat viisaita Sipilän kirjassa: osan arabien tavoista he antavat mennä (esimerkiksi naishenkilön kuulusteluun sallitaan mieshenkilön tulla mukaan), poliisit ovat rasisteja -keskusteluihin he eivät lähde mukaan ja varsinkin Suhonen käyttää hyväkseen joitakin "tapoja", lähinnä henkilöihin, ei kulttuureihin, liittyviä rikollisia taipumuksia. Mietinkin kirjaa lukiessani, että pitääkö rikosromaaneissa olla yksi poliisihahmo, joka kulkee hieman omia polkujaan, että tapahtumat alkavat kiinnostaa? Itse ainakin ihastuin Suhoseen täysin, hänen asenteeseensa, että aina ei tarvitse tehdä sääntöjen ja lain mukaan, mutta oikeudenmukaisuus (tavallaan) on mukana hänen valinnoissaan aina. No, mutta siitä rasismista puheen ollen, Takamäki laukoo toimittajalle rasismista näin:

Rasismi ei ole välttämättä sanojassa, vaan vastaanottajassa. Jos sanon arabimies, niin herättääkö se mielikuvan verenhimoisesta terroristista, hiekkadyynillä seisovasta paimentolaisesta, tietokoneinsinööristä vai menestyvästä vaatesuunnittelijasta. Sitä en voi tietää. 

Selvittääkseen rikoksen poliisin täytyy selvittää ensin Ibrahimin äidin avulla, mitä tapahtui Irakissa 15 vuotta sitten. Teoksessa näytetäänkin se puoli maahanmuuttajien elämistä, mikä on tavallaan jäänyt kotimaahan, mutta seuraa elämässä jollain tavoin mukana. Kirjassa näytetään myös maahanmuuttajien inhimillinen puoli: mitä monet vuodet pakolaisleirillä tekevät ihmiselle: miten henkilön voi musertaa oleminen jossain, jota voi sanoa vain yhdellä sanalla: helvetti. Ja miten ihmisen täytyy olla jollain tavalla itsekäs, että pääsee paikasta pois. 

Mutta mitä sitten, kun ihmisten elämiin vaikuttavat myös kansainvälinen politiikka, terrorismi ja sen torjunta? Sipilän teos oli minulle positiivinen yllätys, sillä tämä oli todellakin vauhdikas tarina, joka yllätti tapahtumillaan ja juonellaan. Lisäksi henkilöhahmot olivat momiulotteisia, sekä poliisit että rikolliset. Myöskin maahanmuuttajat saivat olla sekä hyviksiä että pahiksia.

Sipilää on sanottu yhteiskunnalliseksi kirjailijaksi, ja tässä tuli ainakin rivien välistä esiin se, että sekä tarinan alun autoradiovarkaat että nuoret arabimiehet ovat vaarassa joutua rikolliselle tielle aivan samoista  syistä: siitä, että eivät pääse syystä tai toisesta mukaan yhteiskuntaan ja haluvat kuitenkin arvostusta tai rahaa itselleen. 

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin 

2006, Gummerus, 4. painos

1. painos 2004

252 sivua

 

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag

Henning Mankellin Nimeltään Tea-Bag (2004, Otava) löytyi kirjastosta, kun etsin kirjoja Rasisminvastaiselle viikolle. 

Kirja alkaa Tea-Bagin tarinalla. Tea-Bag on päässyt Afrikasta Etelä-Espanjaan pakolaisleirille, jossa odottaa hänen tavoin meren ylittäneitä afrikkalaisia. Joukossa kulkevat huhut, joiden mukaan milloin minnekin päin Eurooppaa olisi tietynmaalaisten mahdollista päästä turvapaikan hakijaksi. Tea-Bag keksii nimensä eräässä haastattelussa, koska ei halua kertoa oikeaa nimeään. Tea-Bag kertoo aina sellaisen kertomuksen, jonka ajattelee jonkun haluavan kuulla, esimerkiksi, että hän on kurdi (koska hän kuuli huhun, että kurdit pääsevät johonkin maahan). Harmi, että kukaan ei ole kuullutkaan tummaihoisista kurdeista koskaan.

Jesper Humlin on ruotsalainen runoilija, jota ahdistaa moni asia, kuten tyttöystävä, joka haluaa tietää, haluaako Jesper tehdä lapsen hänen kanssaan vai ei tai se, että hänen kustannustoimittajansa on päättänyt Jesperin puolesta, että runoilijan seuraava kirja on dekkari, koska ne myyvät parhaiten. 

Jesper Humlin on puhumassa runoistaan eräässä kirjastossa, jossa hänet pysäyttää nuoren mustan tytön kysymys: 

- Etkö ole koskaan kirjoittanut mitään tällaisesta ihmisestä kuin minä? 

Tea-Bag on päässyt siihen maahan, johon halusikin. Jesper Humlinin päähän jää Tea-Bagin kysymys pyörimään - ajatus alkaa syventyä, kun Humlin alkaa pitää kirjoituskurssia maahanmuuttajatytöille. Vastentahtoisesti Humlin tapaa tyttöjä, joita kurssille seuraa puoli sukua varmistamaan tyttöjen kunniallisuutta. Tea-Bagin lisäksi Humlin tapaa Leylan, joka haluaa tv-juontajaksi ja Tanjan, jolla on monta salanimeä ja joka saa jokaisen oven auki ja joka varastaa huomaamattomasti jokaiselta vastaantulevalta ihmiseltä kännykän. 

Humlin jää kuitenkin koukkuun tyttöjen tarinoihin, joita lukee paperilta tai kuulee tyttöjen kertomana. Mankell kirjoittaa tarinat kirjan sivuille, joilta voi lukea, miten Tanja päätyi tallinnalaiseksi huoraksi tai miten Leylan sisko sai happoa kasvoilleen. Kirjan sivuilla kerrotaan, miten Ruotsissa elää jopa 10 000 ihmistä, jotka asuvat piilossa jossain. Aivan kuten Tanjakin. Jesper Humlin törmää myös afrikkalaiseen vartijaan, joka lukee väliajoilla ruotsalaista runoutta. 

Ennen Ruotsiin tuloani olin kirjallisuushistorian dosenttina eräässä yliopistossa. Täällä Ruotsissa leimaan lippuja. 

Tässä kirjassa on monta erilaista tarinaa. Ja kirjassa on myös nykyiseen kirjallisuuteen liittyvää natinaa: jokaisen pitäisi kirjoittaa dekkari, koska dekkarit ovat ainoa kirjallisuudenlaji, joka myy hyvin. 

Kirja ei alleviivaa, mutta kertoo tarinoita. Jesper Humlin kohtaa eri maahanmuuttajat ja heidän tarinansa hieman ihmetellen ja kysellen, mutta selvittäen myös, miksi. Miksi joku elää mieluummin Ruotsissa ilman papereita ja ilman omaa perhettään ja ystäviään kuin omassa kotimaassan.

- - aivan kuin he olisivat nykyajan orjia. 

Mutta heillä ei ollut ollut rautakettinkejä jaloissaan, kahleina olivat olleet heidän unelmansa, heidän epätoivonsa, kaikki se pelko, joka oli saanut heidät lähtemään erilaisista maanpäällisistä helveteistä hankkiutuakseen vapauteen Euroopan puolelle. 

Aloitin Mankellin teoksen hieman epäluuloisin mielin, koska miellän Mankellin dekkaristiksi. Teos oli kuitenkin kiinnostavaa lukea, koska päähenkilö Jesper Humlin on mukavanoloinen hahmo. Hänen kyselevä, utelias, lempeä, mutta hieman kiukkuinen hahmonsa on tarinaan sopiva ja suuren dekkaristin, Mankellin, dekkarikritiikki on kiinnostavaa luettavaa. Maahanmuuttajien tarinat tulevat kirjassa esiin kuin huomaamatta, kuitenkin tyystin ilman kiihkoa suuntaan tai toiseen.  

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag

2004, Otava

alkuperäinen teos: Tea-Bag (2001)

suomentanut Laura Jänisniemi

378 sivua

 

Niina Hakalahti: Uimataito

Niina Hakalahden Uimataito (2008, Tammi) lähti mukaani kirjastosta, josta haalin kirjoja Rasisminvastaisen viikolle (18. - 24.3.) luettavaksi. Helmet-haussa kirja löytyy sellaisilla hakusanoilla kuin rasismi ja maahanmuuttajat. Tällä teemaviikolla halusin lukea kirjoja, joissa kerrotaan maahanmuuttajien tarinoita. 

Uimataito-teoksessa on kaksi maahanmuuttajamiestä: Ahmet ja Mahmood, joista ensimmäisellä on pitseria, jossa miehistä jälkimmäinen auttaa aina torstaisin, jolloin Ahmet käy uimahallissa uimakoulussa. Kirjan nimi siis selittyy tällä: Ahmet ei osaa uida, mutta haluaa oppia. Hänen mumminsa on kuollut veteen, ja Ahmet miettii, että on aika tehdä rauha tuon elementin kanssa.

Hakalahden teoksen nimi on kuitenkin hieman harhaanjohtava, sillä Ahmetin uimataito ja pitseria on vain sivujuonne tässä kirjassa. Pääosassa kirjassa on Kristiina, joka on lievästi takakireä äiti, vaimo ja merkonomi. Hän kasvattaa esikouluikäistä Santeri-poikaansa curling-otteella: lapsen pakottaminen on väkivaltaa. Ja lopputulos on sen mukaista: Santerin mielestä häntä ei voi esimerkiksi pakottaa kouluun, koska hän ei halua sinne mennä. Kristiina miettii, mihin katosivat kaikki hänen elämänsä merkittävät asiat: rakastava aviomies-Erkki käy kotona vain kääntymässä niin, että Santerin mielestä isä ei edes asu kotona; vanhat ystävät lähtivät rakentamaan elämäänsä omiin pesiinsä ja Kristiinan ainoa ystävä on Marja, joka on kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, holtiton rahankäyttäjä ja muutenkin omalaatuinen persoona. 

Hakalahti on kirjoittanut kirjansa isolla huumorilla, ja lukija voi todennäköisesti asettautua kahden naisen puoliväliin ja tarkkailla turvallisen välimatkan ja naurun päästä näitä ääripäisiä naisia. Kirjassa oikeastaan seurataan kahden naisen elämää ja heidän elämänsä mahdotonta tehtävää: Kristiina yrittää kasvattaa Santeria omien oppiensa mukaan, mutta huomaa tehneensä pojastaan hirviön, joka huutaa ja riehuu, jos ei saa tahtoaan heti läpi, Marja puolestaan yrittää saada selvyyttä elämäänsä, mutta sotkee asioitaan vain koko ajan enemmän. 

Hakalahden teokseta tulee mieleen Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, sekä huumorin että päähenkilöiden tehtävän, lasten kasvattamisen, suhteen. Hakalahti ehkä lyö hieman enemmän yli, esimerkiksi kun Marja päättää alkaa käyttää muslmiminaisen vaatteita, ihan vain testatakseen, miten ihmiset häneen suhtautuvat. Marja liikkuu vaatteissa aikansa, kerää katseita osakseen, mutta asiaa ei oikeastaan sen ihmeemmin koota kirjassa. Marja aikanaan luopuu vaatteista, ja asia ikään kuin unohtuu kirjassa. Uimataidon ongelma onkin siinä, että asioita ja aiheita on paljon, mutta ne kaikki jäävät lepattamaan ilmaan ja esiin pusertuu ehkä vähän tahattomasti vain huonosti käyttäytyvä Santeri. Ehkä vähän kirjan anti jäi sittenkin vähäiseksi, Santerin lisäksi tässä naureskeltiin naisille, jotka äitiys tuntuu tekevän jossain määrin hulluiksi tai vähintäänkin sekaviksi. 

Maahanmuuttajista, siis Mahmoodista ja Ahmetista, kirjassa annetaan hyvä kuva, ja esimerkiksi Marja ja hänen asenteensa asetetaan naurettavaksi, kun hän tarjoaa pitseriayrittäjälle vanhaa matkatelevisiota lahjaksi. Ahmetilla on aivan tarpeeksi hyvä televisio, eikä hän värähdä Marjan iskuyrityksille, vaikka Marja huutaa, että moni nainen ei ehkä innostu Ahmetin turkkilaisuudesta. Ahmet pitää lukemisesta ja on insinööri koulutukseltaan. Kai tämä on kirjan tapa haastaa lukijankin mielikuvat pitsanpaistajista. Mahmood on yritysideoita täynnä, eikä niitä hidasta edes se aika, jonka hän viettää sairaalassa toipuessaan päähän osuneesta kivestä. Mahmood on kuntavaaliehdokas kommunistisessa puolueessa ja onnellinen suomalaisen tyttöystävänsä kanssa. 

Kirja oli nopealukuinen, hauska ja kaiken maailman stereotypioilla naurava. Suosittelen kirjaa kaikille, joita Hietamiehen edellä mainitut kirjat huvittavat ja viehättävät.

Niina Hakalahti: Uimataito
2008, Tammi
290 sivua

Kirjablogeissa tätä kirjaa ovat lukeneet ainakin: 

Kirjanainen ja 
Annika K ja 
Elegia.