Niina With: Lähettäjä tuntematon

Niina With on minulle aiemmin tuttu kirjailija hänen Stella-teoksistaan (täällä ja täällä tekstini kirjoista), mutta nyt kustannustoimittajana työskentelevä With on vaihtanut tyylilajia, sanoisin että aivan onnistuneesti. Lähettäjä tuntematon (2016, Myllylahti) on dekkari, josta tulee mieleeni vastikään lukemani ensimmäinen Maria Kallio -dekkari. 

Kirjan päähenkilö, Laura Sirola, työskentelee kustannustoimittajana Maa-nimisessä kustantamossa. Hän saa sähköpostiinsa tietenkin käsikirjoituksia, ja aika ajoin hän kiinnostuu teksteistä niin kuin tällä kertaa Kolmastoista päivä -nimisestä kirjan raakileesta. Laura ottaa yhteyttä kirjailijaan, jonka ainoaksi yhteystiedoksi huomaa sähköpostiosoitteen, josta käsikirjoitus on lähetetty. Varsin välinpitämätön kirjailija, ja siksi myös ehdottoman kiinnostava, ajattelee Laura, kun kirjailija ei vastaa hänen sähköposteihinsa. 

Kiinnostus kirjaan kasvaa, sillä pian Laura alkaa huomata, että kirjan tapahtumat seuraavat häntä. 

Päästäkseen kirjailijan ja kirjan jäljille Laura lähtee vihjeiden perässä Seinäjoelle, lähelle pientä synnyinkaupunkiaan, jossa tutustuu lehdentoimittajaan, Samiin. He yhdistävät voimansa, kun huomaavat, että omituinen kirjailija on sitonut heidät jollain kummallisella tavalla toisiinsa. 

Pidin kirjan temposta ja nopealukuisuudesta. Leena Lehtolaisen Kallio-dekkarit kirja toi mieleeni, sillä teoksessa ehdittiin pureutua myös Lauran henkilökohtaiseen elämään, työpaikan ongelmiin ja samoin Samin perhe-elämä tuli tutuksi kirjan sivuilla. 

Hieman häiritsi sellainen asia, mikä on rasittanut minua muissakin "muistellaan vanhoja" -tarinoissa, että henkilöt muistavat aivan mahdottoman tarkkaan kaikki asiat, jotka ovat tapahtuneet 15-20 vuotta sitten. Luulen, että tästä ongelmasta pääsisi eroon kerrontatekniikkaa vaihtamalla: muistelmat voisi kirjoittaa takaumiksi. 

Niina With: Lähettäjä tuntematon

2016, Myllylahti

282 sivua

Liitän kirjan Helmet-haasteeseen kohtaan 41. Kirjassa lähetetään kirjeitä, koska tässä kirjassa lähetetään paljon sähköpostikirjeitä. 

Ritva Kokkola: Lukukauden loppu - kotimaisia futiskaupunkeja: Kemi

Kesän oma lukuhaasteeni on lukea kirjoja, jotka sijoittuvat Suomen futiskaupunkeihin. Tykkään lukuhaasteista, koska haasteiden myötä tulee luettua sellaisia kirjoja, joita en muuten lukisi. Ritva Kokkolan Lukukauden loppu (2005, Myllylahti) on juuri sellainen kirja, jota en olisi lukenut ilman tätä haastetta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kemiin, josta olisi ollut myös mahdollista lukea Peter Franzénin kirjoja, mutta olen ne jo aiemmin lukenut. Kirjaston hakupalvelu löytää Kemistä myös Eija Janssonin jännityskirjallisuutta, mutta tällä kertaa päädyin Kokkolan teokseen, aika paljon kirjan nimen perusteella, lukukauden lopussa on kivaa lukea Lukukauden loppua. 

Kirjassa kuitenkin eletään keävtlukukauden lopun sijaan syyslukukauden loppua, jolloin joulutohinat ja pikkujoulut ovat koulun elämää. Touhut keskeytyvät, kun koulun talonmies löytää koulun läheltä lumihangesta ruumiin, joka tunnistetaan koulun opettajaksi. Poliisit alkavat tutkia koulun opettajien suhteita ja löytävät paitsi kauas menneisyyteen yltäviä suhteita myös väärinkäytöksiä koulun rahoista. 

Koulun maailma, oppilaat ja opetus, eivät tässä kirjassa juurikaan esiinny, ainoastaan opettajat. Kirjaa oli yllättävän mieluisaa ja kiinnostavaa lukea, ehkä juuri sen takia, että koulumaailma on juuri tällä hetkellä itselleni läheinen. 

Kemi näyttäytyi lumisena ja kylmänä paikkana, ja erityisesti lumilinna ja meri tuntuivat olevan tärkeitä. 

Meri oli keuhkot ja ilma. Sisämaassa alkoi ahdistaa, tuntui, ettei henki kulkenut. Kaupunki sijaitsi niemellä. Se ei voisi laajentua muualle kuin naapurikunnan puolelle, mutta ei muuttotappiokunnassa enää ollut suurempia maanvaltaussuunnitelmia. Rantatie kiersi kaupunkia puistokatuna ja aivan keskustan kupeessa oli uusittu sisäsatama. Joskus sitä kautta kuljettiin laivalla Ruotsiin. 

Joskus lukuhaasteiden myötä törmää kirjoihin, jotka on väkisin luettava loppuun. Nyt tätä tunnetta ei tullut, vaan kirja oli mukava lukea - tämä oli tällainen leppoisa dekkari. 

Ritva Kokkola: Lukukauden loppu

2005, Myllylahti

222 sivua

Lukuhaaste: kotimaisia futiskaupunkeja: Kemi - kemiläinen Merilappi United pelaa Naisten liigassa. 

Laura Paloheimo, Sari Luhtanen ja Niina With - sinkkuja ja mamoja

Kesän lopulla sain innostuksen tutustua tämän vuoden kotimaiseen chick lit -kirjallisuuteen. Lainasin kirjastosta Sari Luhtasen Linssit huurussa (2014, Tammi) ja Laura Paloheimon Mama mojo (2014, Otava) -teokset ja Niina Within Joko taas, Stella (2014, Myllylahti) tulikin postissa. 

Eipä auttanut muu kuin alkaa lukea kirjoja. 

Laura Paloheimon Klaukkala-kirjoja olen joskus yrittänyt lukea, mutta en ole saanut loppuun asti. Epäilin kestävyyttäni tämänkin kirjan kohdalla, mutta kahlasin teoksen kutakuinkin sivu sivulta loppuun asti. Kirjan sankaritar Julia on saanut lapsen, ja yrittää mahduttaa kesään työn yksityisyrittäjänä ja lapsen hoitamisen ilman miehensä apua, sillä mies rientää maailmalla luomassa omaa uraansa ralliautomekaanikkona. Mojo alkaa olla tältä mammalta hukassa, sillä kaikkeen ei huonoilla yöunilla ehdi eikä jaksa. 

Suosittelen kirjaa sellaiselle lukijalle, jolle vauva-arki ja siitä selviäminen on ajankohtaista - varsinaiseksi chick litiksi en kirjaa enää luokittelisi. Itse en enää innostunut tästä(kään) Paloheimon kirjasta, vaikka joitakin hauskoja välähdyksiä kirjassa oli. 

4 kuukauden ja 1 viikon vanhana kävit elokuvissa ensimmäisen kerran. Söit eväät, röyhtäilit, nauroit ja lauloit. Sitten haukottelit ja itkit. Lähdimme pois alkutekstien aikana. Olet ihan parasta elokuvaseuraa! 

Laura Paloheimo: Mama mojo 

2014, Otava

328 sivua

Niina Within Stella-kirja viihdytti minua vuosi sitten, tänä vuonna tulikin sitten uusi Stella-kirja nimeltään Joko taas, Stella, jonka halusin tietenkin lukea.

Kirja alkaa, kun Stella päättää lähteä Espanjaan hoitamaan firmansa työasioita. Stellaa ei juurikaan haittaa se, ettei häntä ole hommaan valittu - eikä sekään, että hän ei ole työasioita juurikaan valmistellut. Pääasia on, että hän pääsee miesystävänsä, pilotin, kanssa samaan koneeseen ja maahan. 

Stella haaveilee tulevansa kuuluisaksi bloggaajaksi ja päättää ryhtyä kertomaan kahden lapsen äidin elämästä. Hänellähän ei varsinaisesti ole niitä lapsia, mutta hauskoja tarinoita lasten elämästä hän on valmis keksimään. 

Kirjassa Stella jatkaa ensimmäisen osan tapaan sekoiluaan - olisin itse kaivannut jo jotain muuta kuin espanjalaisia liikemiehiä tähän kirjaan. Ensimmäisen teoksen tapaan tämä kakkonenkin junnaa alussa liiaksi paikallaan, eikä meinaa käynnistyä ollenkaan. 

Olen silti iloinen, että kotimainen naisviihde on saanut uuden kirjailijan joukkoonsa. 

Niina With: Joko taas, Stella

2014, Myllylahti 

219 sivua

Sari Luhtanen oli minulle vielä tuntematon kirjailijatar, mutta päätin tarttua hänen teokseensa Linssit huurussa (2014, Tammi) ja sainkin yllättyä oikein iloisesti. Sari Luhtanen on teoksessaan luonut maailman, jossa suomalaiset nuoret naiset elävät kiinnostavan kansainvälistä ja menestyksekästä elämää, mutta ovat kuitenkin kovin maanläheisiä haaveineen ja yrityksineen löytää elämänsä suuntaa. 

Kirjan päähenkilö Riki on häävalokuvaaja, joka on haluttua tavaraa koko Euroopassa. Kuvamatkalta palatessaan hän törmää mieheen, jonka tulevaisuus tuo hänen eteensä vielä uudemman kerran. Riki muuttaa väliaikaisesti Suomeen ystävänsä, malli-Mannan, luo. Riki ihmettelee, miksi Manna on yhtäkkiä päättänyt asettua aloilleen. Riki on muutenkin varsin ulalla monesta asiasta, lähinnä oman elämänsä suunnasta: missä maassa eläisi, mitä työtä tekisi, kenen miehen kanssa olisi hyvä olla jne. Vaikeinta hänen elämässään onkin valintojen tekeminen.  Kömmähdysten sijaan Rikin hassuilut syntyvät siitä, että hän ei huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. 

Sari Luhtanen vei näistä kolmesta teoksesta voiton, sillä hänellä tuntui olevan oma tyyli kirjoittaa, jolla hän ei yrittänyt matkia ketään muuta. Sähläämisen ja sotkuihin joutumisen sijaan kirjassa edetään rauhallisesti ja elämänläheisesti. 

- Mitä naiset tekevät juhlistaakseen jotain merkittävää? Kuten vapautumista kusipäästä? minä kysyin. 

- Lähtevät kaupungille, juovat cosmopolitaneja ja shoppaavat raivokkaasti,Manna sanoi. - Siis ainakin telkkarisarjoissa.

- Entäs tosielämässä?

- Menevät töihin ja yrittävät olla säädyllisiä toisia ihmisiä kohtaan.

Sari Luhtanen: Linssit huurussa

2014, Tammi

292 sivua 

Niina With: Taisit narrata, Stella

Listailin syksyn uutuuksia aiemmin ja Myllylahden kustantamosta mukaan listalle pääsi Niina Within Taisit narrata, Stella -teos, jota mainostettiin chick litinä kustantamon sivuilla.

 

Sitäpä tämä 200-sivuisen kirja onkin: tiukkaa chick litiä sen perimmäisessä merkityksessään. Kaikkein eniten kirja muistuttaa Bridget Jonesin päiväkirjaa, sillä kirjan sankaritar Stella on kuin Bridgetin suomalainen sisar. Samalla tavalla kuin Bridget tekee kutsuilleen soppaa, joka muuttuu yllättäen siniseksi, Stella ojentaa kätensä vaalivalvojalle (ja vasta hetken päästä tajuaa, että äänestyslappua valvoja kaipaa) ja valehtelee pomolleen osaavansa espanjaa. Ja tietysti joutuu tulkkaamaan espanjalaisten liikevieraiden keskustelua.

 

Kirjan alussa jouduin hetken kärsimään myötähäpeää, kun luulin, että kirjassa on tekohauskoja kömmähdyksiä, joissa Stella loistaa (edellä mainittu vaalikömmähdys oli yksi tällainen huumorinosoitus, joka ei aivan uponnut minuun), mutta kirjan ja kirjailijan onneksi täytyy sanoa, että kirjassa oli myös sellaisia humoristista hölmöilyä, joka aivan oikeasti ja aidosti nauratti minua.

 

Stella on himpun verran alle kolmekymppinen sinkkutyttö, joka asuu Helsingin Hermannissa ja kohtaa naapurimiehen laskeutuessaan kutosen ratikasta Hämeentielle. Naapurin Markus on juuri oikealla kohdalla napatakseen Stellan kirjaimellisesti syliinsä. Lentokapteeni kiidättää Stellaa Nuuksion metsistä aina Dubaihin asti. Varsin kiva mies, mutta Stella on kuitenkin ihastunut netissä tapaamaansa mieheen.

 

Stella on työssä assistenttina eräässä toimistossa, jonka pomo, Petri, olisi aikamoinen saalis, miettii kirjan sankaritar. Töissä Stellalle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista - hän esimerkiksi joutuu Dubaihin tanssimaan eteläkorealaista tanssia pelastaakseen firman.

 

Oikeastaan koko kirja rakentuu Stellan kömmähdysten ja sekoilujen varaan. Osa toilailuista on todellakin vähän väkisin väännetyn oloisia, mutta suurin osa on oikeasti hauskoja (naureskelin kirjaa lukiessani ääneen junassa, koko vaunullisen kuullen). Stellalla kun sattuu olemaan vilkas mielikuvitus, ja esimerkiksi Markuksen seura saa Stellan laukomaan kaikkia suoranaisia valheita, kuten että hän on orpo ja aika ajoin parantaa maailmaa intialaisessa orpokodissa. Tai puhelleessaan nettirakkautensa kanssa puhelimessa Stella saattaa ollakin aivan jotain muuta, mitä on tai ajatteli olevansa.

 

- Mielenkiintoinen tuo sinun murteesi. Muistaakseni kerroit olevasi jostain Espoosta, mutta onko sun vanhemmat jostain tuolta idempää?

- Mitä lie karjalan evakoita, tietävätkö tuota itekkään, Stella vastasi naurahtaen. - Siis alakujaan ja siis isovanhemmat, ei tietenkään vanhemmat, ne on sodan jälkeen syntyneitä ja tuskinpa evakoita Espooseen niin paljon aikanaan tuli, hän sekoili puheissaan. - Mutta kerrohan sie itestäsi nyt jottain uutta - - 

 

Kirjassa on lopultakin kyse siitä, kenet ja milloin Stella nappaa prinssikseen, eli poikaystäväkseen. Ehdokkaita on välillä kolme, välillä kaksi - ja kun muissa ehdokkaissa on jotain perimmäisen kamalaa vikaa, valikoituu kirjan lopulta se yksi, joka on oikea.

 

Stellalla on tietenkin bestis, jonka myötä kirjassa tulee esiin myös perheen perustaminen ja lasten saaminen, niin kuin kunnon chick litissä ainakin. Manolot vilahtavat jollei aivan jalassa, niin ainakin muistilistalla. Stella käy syömässä ulkona, mutta nauttii aika ajoin teetä ihan vain omassa kodissaan.

 

Kaiken kaikkiaan kirja on pesunkestävä chick lit -teos. Tämä hauskutti aidostikin, mutta voin arvioida, että jos ei pidä tämän lajin kirjoista, niin moni kohta saattaa myös ärsyttää.

 

Tykkäsin, ja kirjaa suosittelen kaikille, jotka pitävät chick lit -teoksista: tässä on hyvä ja hauska sellainen. Kirja on selkeä rakenteeltaan, sisältää hieman övereiksi meneviä seikkailuja, ja unelmia löytää se oikea.

 

Niina With on kirjailijana minulle uusi tuttavuus, mutta hän on kirjoittanut mm. lastenkirjoja ja matkakirjoja, joista jälkimmäiset pitikin heti laittaa kirjaston varaukseen.

 

Niina With: Taisit narrata, Stella

2013, Myllylahti

198 sivua