Lukumaraton 17.6.2017 alusta loppuun

Jee! Huomasin, että huominen vapautui ja aikomuksena ottaa osaa lukumaratoniin, jonka emännöi Hannan kirjokansi -blogi. Aikomuksena lukea 24 tuntia kirjallisuutta. Katsotaan, miten käy - aloitan varmaan jo tänään illalla, koska huomenna lukemisen katkaisee kuitenkin futiksen seuraaminen tv:stä. 

16.6. klo 21.55. 

Aloitin lukumaratonin jo illalla, koska tuntui siltä, että lukeminen rentouttaa. Luin Chimanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (2017, Otava) -teoksen, jossa sivuja on vain 45. Olin hieman yllättynyt, että kirja on tosiaan näin ohut. No, asiaahan kaikki sivut olivat, vaikka nigerialaisesta näkökulmasta. Tuntuu, että naisilla on vielä pidempi tie kohti tasa-arvoa Nigeriassa kuin Suomessa, jossa nainen ei välttämättä mikään kodinkone enää ole. Silti samoissa asioissa täällä Pohjolassa vielä junnataan: miten naisia, jotka ovat hyvissä työpaikoissa, arvostellaan kovin samoista asioista kuin Nigeriassa. 

Luin myös Nelli Hietalan Kielillä puhumisen taito (2017, Aula & co.), jossa Sara muuttaa Dubliniin, koska Suomessa kärsii r-viasta. Puhuessaan englantia hän on vihdoin kuin kuka tahansa henkilö, eikä r-vikainen. Sara ystävystyy ranskalaisen Celinen kanssa, jonka ranskalaiseen ärrään rakastuu. Jouluaattona nämä kaksi nuorta naista ajelevat pitkin Dublinin lähiseutuja. Kirjassa on ihastuttavaa pohdiskelua kielestä, ja esimerkiksi siitä, voiko toisessa kielessä olla koskaan kotonaan. Kirjaa lukiessa huomio kiinnittyy ärrän käyttöön. Hieno kirja. 

Valitettavasti rentouduin työviikon jälkeen vähän liiaksi - ja vedin iltatorkut. Lukuaikaa hupeni, mutta jos tässä vielä vähän aikaa lukisi jotain kirjaa. 

17.6. klo 10.20

Illalla luin vielä Cecelia Ahernin teosta Muistojen kerääjä (2017, Gummerus), mutta sitten oli pakko luovuttaa väsymykselle. Aamulla aloitin lukea Maria Peuran Tunkeilijat (2017, Teos) -novellikokoelmaa, mutta sekin väsytti niin paljon, että nukuin vielä vähän lisää... Toisen kerran herättyäni luin Jukka Pakkasen Italialaisia (2014), jossa erimaalaiset äänet kertovat kokemuksiaan Italiasta. Jalkapallo, kilpapyöräily, Ferrari, vanhat rakennukset, epätoivoiset rakkaudet, kulttuurihenkilöt ovat esillä näissä kirjoituksissa. 

Nyt aloitin aamukahvilla Paola Piganin Älä astu sieluuni kengät jalassa -teosta. Katsotaan, viehätynkö kirjasta, vai palaanko aiempiin. Tällä kertaa lukumaraton ei kyllä kulje hirveän lujaa, on oikeastaan mukavaa vain, kun voi valita ja vaihtaa kirjaa. Ja välillä teen jotain muuta puuhia. 

17.8. klo 17.15

No huh, nyt on noin 24 tuntia tullut täyteen. Luin Piganin Älä astu sieluuni kengät jalassa -teoksen loppuun, samoin kuin Maria Peuran Tunkeilijat. 

Älä astu sieluuni kengät jalassa (2017, Aviador kustannus) tuo esiin vaietun historian toisen maailmansodan ajalta. Ranskalainen romaniväestö internoitiin leireille ja natsi-Saksa tuhosi arvioiden mukaan 50 % Euroopan romaniväestöstä. Piganin teos kertoo Alban perheestä, joka kiertää Ranskaa vankkureillaan. He esiintyvät ihmisille, aina siihen asti, kunnes esitykset kielletään ja romaniväestö suljetaan Alliersin leirille. Kun on tottunut kiertämään ja vaihtamaan paikkaa, paikalleen asettuminen on vaikeaa. Ihmiset elävät aidatulla alueella likaisissa parakeissa ja näkevät nälkää. Lika, täit ja luteet ja ihmiset niiden seassa. Niin vaikeaa käsittää, miksi ja miten nämä leirit ovat voineet syntyä. Ja toisaalta taas, kun katsoo nykyelämää, niin ei valitettavasti lainkaan niin vaikeaa nähdä, miten leirit syntyvät ja näännyttävät ihmiset. Piganin teos ei ole lopuksi niin surullinen kirja kuin se voisi olla, vaan tarinassa elää toivo. Kaiken kurjuuden keskellä elämä ja rakkaus on silti mahdollinen. 

Maria Peuran novellikokoelma on hämmentävä. Nimensä mukaisesti teoksen novelleissa on päähenkilöinä tunkeilijoita: henkilöitä, jotka tuntuvat olevan väärässä paikassa. Joukossa elävät lappilaiset, turvapaikanhakijat, lomamatkailijat, miehensä pahoinpitelemät ja kaikki muut. Hahmojen tarinoissa sykkii musta huumori. Ainakin oletan niin, sillä hieman hämilleni jäin kirjan luettuani. 

No niin, tämänkertainen lukumaraton oli sitten tässä. Jonkun verran tuli taukoja, joten hirveästi en ehtinyt lukea. Toisaalta, ei ollut tarkoituskaan lukea verenmaku suussa, vaan kivalla fiiliksellä päästä taas kirjojen makuun, kun en ole päässyt pitkään aikaan lukemaan intensiivisesti. 

Tässä vielä luetut kirjat: 

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä 
2017, Otava
We Should All Be Feminist 2012
suomentanut Sari Karhulahti 
45 sivua


Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito 
2017, Aula & Co 
207 sivua

Jukka Pakkanen: Italialaisia
2014, Artemisia edizioni
59 sivua

Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa
2017, Aviador kustannus 
N'entre pas dans mon ame avec les chaussures 2013
suomentanut Einari Aaltonen 
231 sivua

Maria Peura: Tunkeilijat
2017, Teos
222 sivua

Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä 
2017, Gummerus
The Marble Collector 2015
suomentanut Terhi Leskinen 
sivulle 74

yhteensä siis 838 sivua

Kesäinen lukumaraton naistenkirjallisuutta

Jäin paitsi kirjablogien yleisestä lukumaratonista 10.7., mikä jäi vähän harmittamaan - ja mieleen jäi kytemään ajatus, että kyllä kesällä kerran vielä maratoonailen. Nyt ajatus tuli taas mieleen, kun kävin palauttamassa kirjoja kirjastoon... ja no, samalla tulin katsoneeksi vähän jotain luettavaa. Muutama kirja oli vinkkilistalla, osan kirjoista valitsin ohuuden ja kiinnostavuuden perusteella. Haaveenani siis lukea paljon erilaisia tarinoita. 

Koska pilvimuodostelmat saapuivat jostain taas tänään taivalle, päätän aloittaa kirjamaratonin ihan tässä heti, koska siivota voi aina huomennakin, ja rantakeli ei ole vielä tänään... Kahvi on keitetty, joten lukeminen alkakoon!

15.44. pari tuntia luettu, ja pari kirjaa luettu.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like) kertoo 1500-luvun Italiasta aatelisperheestä, jonka tytär ja poika tuntevat vetoa toisiinsa. Sisko, Anna, rakastaa veljeään ja hellii ja tottelee tätä kuten sisko tekee. Veli, Miguel, alkaa tuntea rakkautta Annaa kohtaan ja tuntee omantunnontuskia näistä tunteistaan. Onneksi Espanja kutsuu Miguelia, hänet aiotaan lähettää espanjalaiseen hoviin. Kun suunnitelmat menevät pilalle, Miguel keksii toisenlaisen ratkaisun. Ahdistava uskonnollisuus ympäröi maailmaa, samoin aatelisten hillitty maailma. Tarina lisäksi kirjassa on pitkät jälkisanat ja viitteet.
118 sivua.

Leena Rantasen Vastaantulijoita (2006, Like) kertoo lyhyitä tarinoita Pariisissa asuvista kodittomista. Kuvien avulla ihmisten elämät näyttäytyvät lukijalle. Tai ne elämät, joita näillä ihmisraunioilla on mahdollisesti ollut. Kovin moni ei katso ohikulkiessaan kodittomia, mutta nämä novellit katsovat. Sydäntäsärkevää. Tämä teos pakolliseksi lukemistoksi (espoolaisiin) kouluihin!

Murheen murtamalla äidillä on huivi päässä, likaiset vaatteet eri paria kuten pojallakin. Mutta päällimmäisenä pojalla on uutuuttaan hohtava samettitakki jonka taskua koristaa kullalla kirjailtu uljas kotka, kuin aatelinen vaakuna. Rikkaan perheen poika on pitänyt takkia vain muutaman kerran, hän on kasvanut ja osaa jo pelata golfia ja lasketella hiihtokeskuksissa.

19.30

Luin teoksen Prinsessan kirjeet (2010, Teos), jossa nainen kirjoittaa jäähyväiskirjeitä miehelleen, joka makaa hänen vieressään sängyssä. Nainen allekirjoittaa nämä kirjeet prinsessana ja kertoo, miten aikoo matkustaa maailman ääriin, ilmeisesti Kiinaan, sillä kirjeissä käsitellään paljon Kiinan tapahtumia. Samoin hän kirjoittaa rakakudestaan mieheen. Kirjoittajan aikomus on lähettää yksi kirje joka päivä, niin että kun mies saa viimeisen kirjeen, hän tulee takaisin. Pidin tästä kirjasesta ja sen kirjeistä, kirja oli mukavan erilainen.
112 sivua

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena) on ratkiriemukas novellikokoelma, joka on jäänyt jostain syystä lukematta. Nämä novellit ovat hauskoja ja välillä täytyy jäädä naureskelemaan, esimerkiksi ruumiin siirtämistä Helsingistä Pohjanmaalle kahden naisen voimin. Niin paljon kuin novellit naurattavatkin, täytyy nyt kokeilla jotain muuta, koska novellit ovat myös kovin samalla tavalla räävittömiä. Luen pari novellia myöhemmin loppuun.
166 sivua

8.15.
Illalla luin vielä Dina Rubinan Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti) -teosta, jossa on kolme pidempää novellia. Ensimmäinen, kirjan nimikkonovelli oli kiinnostava, toinen novelli hieman tylsempi, joten jätin viimeisen lukematta (luen tänään). Kirjan teemana tuntuu olevan parisuhteiden ongelmat, pettäminen.

Pia Ronkaisen Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio) vaikutti kirjastossa kiinnostavalta, ja hieman epäröiden otin mukaan luettavaksi. Kirja olikin yllättävän hyvin kirjoitettu, siinä kuvataan, miten uusioperhe toimii, kun isä rakastuu uuteen naiseen. Emilialla on vaikeuksia suhtautua isän uuteen naisytävään ja tämän lapseen. Emiliaa kiinnostaa lisäksi terroristin seuraaminen, ja hän miettii kovasti, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja mistä kummatkin syntyvät. Nuortenkirja, ihan mukava sellainen.
126 sivua.

Ja nyt aamulla aloitin Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus) -novellikokoelmaa, vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Pääosin novellit tuntuvat kertovan ongelmista miesten kanssa.

11.30

Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa luettu loppuun. Tässä teoksessa on lyhyitä novelleja naisista, miehistä ja suhteista. Pettämisiä, rakastumisia ja oivalluksia, jotka ovat hauskoja omalla tavallaan. Loppupuolen novellissa esiintyy Picasso, joten saan tästä yhden kirjan Helmet-lukuhaasteeseen!
125 sivua

Samoin luettu loppuu Pöyliön Pölynimurikauppias, jossa oli heti kesään sopiva novelli Side, jossa kolme sukupolvea naisia saapuu vasta ostetulle kesämökille: kartta/ navigaattori eivät näytä tietä mökille, vettä ei ole, piha on pitkää ruohoa, jota aletaan parturoida ruohonleikkurilla.... hauskaa kaaosta, jota selvittämään vaaditaan yksi putkimies.
166 sivua

Luin myös viimeisen novellin Rubinan teoksesta Kaksiosainen sukunimi. Ljubka oli varsin erilainen kuin kirjan kaksi muuta novellia. Tämän novellin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1953 ja siinä kaksi naista, joiden omaisia on viety mm. Siperiaan, yrittävät selvitä pikkukaupungissa. Lääkärinä toimiva Irina Mihailovna palkkaa kotiavukseen Ljubkan, joka on ajautunut rikosten tielle. Ongelmia ei kuitenkaan tuota Ljubka, vaan Irinan kuuluminen sukuun, jota syytetään lääkärien salaliitosta.
158 sivua

Lukumaratonia on nyt pari tuntia jäljellä, ja ajattelin hylätä loput kirjaehdokkaat ja siirtyä Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjan ääreen, koska aloitin kirjaa jo vähän eilen, ja novellien vaihtuvat henkilöhahmot saavat pään pyörälle. Kaikki lukemani teokset ovat olleet kiinnostavia ja niitä on ollut mukava lukea, samoin ne kaikki olisivat varmaan jääneet lukematta ilman lukumaratonia.

Aurinkokin on alkanut paistaa, joten siirtyilen sitten lukumaratonista ulkoilmailemaan!

13.30
Huh, ei jaksa ei pysty! Nyt olen lukenut vuorokauden putkeen ja silmät alkaa olla sen verran rasittuneet, että pakko pitää pidempää taukoa. Luin Reeta Paakkisen kirjaa vielä vajaat sata sivua, ja jatkan sitä hieman levättyäni ja tehtyäni muita asioita.

Tässä vielä luetut kirjat:

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like)
Anna, soror.... 1981
suomentanut Jussi Lehtonen
118 sivua

Leena Rantanen: Vastaantulijoita (2006, Like)
65 sivua

Prinsessan kirjeet (2010, Teos)
112 sivua

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena)
166 sivua

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti)
novellit alun perin v. 1990/ 1994
suomentanut Tuukka Sandström
158 sivua

Pia Ronkainen: Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio)
126 sivua

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
suomentanut Lotta Toivanen
125 sivua

Rauhaa maailmaan -lukumaraton

Pinon päällimmäinen -blogi kajautti lukumaraton-haasteen ilmoille joululomaksi ja koska juuri tänään on paras hetki vetäistä villasukat jalkaan, ajattelin aloittaa heti aamusta lukemisen maratonin. Lukeminen tuo rauhaa maailmaan varmasti paremmin kuin riehuminen kylillä. 

Starttasin lukumaratoniin Sophie Kinsellan Kadonnut: Audrey -teoksella, jota koemaistoin illalla muutaman sivun verran. Heräsin tänään jo kello 7., jolloin aloin lukea kirjaa. Nyt kello on hieman yli yhdeksän, kirja on hauska aiheestaan huolimatta. Teinien ja vanhempien maailma on tuotu kirjassa lukijalle lempeällä huumorilla, ja myös Audreyn halu pysyä kodin seinien sisällä tuntuu hyvältä valinnalta, sillä aion itsekin pysytellä kotona ja lukea kirjoja. Epäilin aluksi Kinsellan genremuutosta, mutta vakava asia tuntuu kolahtavan rempseällä tyylillä lujaa. Valitsin alkuun tällaisen 300-sivuisen kirjan, koska näytti, että kirja on kuitenkin nopealukuinen. Nyt aamukahvilla eteenpäin. 

Ruokatauko. Kinsellan Audrey on luettu, eli 319 sivua takana. Saattoi olla, että hieman uuvahdin välissä vähäksi aikaa, mutta kirja oli kiinnostava omalla tavallaan. Vaikka Audreyn huolet painoivat lukiessa, niin vanhemmat tuntuivat hauskoilta. Joskus nuortenkirjaa lukiessa käy näin: sitä samaistuu niihin vanhempiin. 

11.30 ja aloitin lukea Henryk Sienkiewiczin teosta Bartek sankari. Tämä 1800-luvun lopussa kirjoitettu teos kertoo puolalaismiesten sotaan lähdöstä, kun Preussi ja Ranska sotivat. Sivuja 95. Luultavasti hyvin erilainen kuin edellinen kirja. Lainasin kirjan, koska halusin lukea puolalaista kirjallisuutta. 

13.20 Kaffepaussi. Nobel-palkittu Sienkiewicz vei mukanaan, vaikka etukäteen ajattelin, että kirja olisi tylsä ja olin jo mielessä valmistautunut sen keskenjättämiseen. Runebergin tyyliin teoksessa kuvattiin, miten sotamies Bartek löi ranskalaisia ja sai mitaleita enemmän kuin kukaan muu. Paluu Puolaan ei onnistunut aivan niin loistokkaasti, sillä Bartek ei kyennyt tekemään maatöitä, vaan mieluummin joi miestä väkevämpää. Myös saksalaisten politiikka Puolaa kohtaan oli melkoisen räikeää. Tekstinä Bartek sankari oli lennokasta, eikä yhtään tullut sellainen olo, että olisin lukenut 1800-luvun kirjallisuutta. Syvennyin tekstiin ja jäi ikävä mieli puolalaisten puolesta. Pitää jossain vaiheessa selvästi tutustua lisää Puolan historiaan. 

Kaffen ja joulusuklaanjämien voimalla kohtaan Marjatta Lintusen Mozartin hiukset (2011, WSOY) seuraavaksi. 

15.30 Luin Lintusen novelleja kirjan puoliväliin, mutta huomasin, että novellien uusia henkilöhahmoja on työlästä pitää mielessä, ja viimeinen novelli jäi tästä syystä ymmärtämättä. Kävin pienellä happihyppelyllä hoitamassa pari asiaa ja ostamassa kahvia ja karkkia, josko sokeri saisi pysymään skarpimpana. Aloitan nyt Mathias Rosenlundin Kuohukuja 5 -teosta, joka ainakin etukäteen kiinnostaa minua, sillä Vaskivuorentie 20 oli kiinnostavaa luettavaa.


19.10 No huh, nyt meni luultua pidempi aika Rosenlundin teosta lukiessa. Jäin myös hieman selaamaan nettiä, ja katselemaan telkasta Teemu Selännettä. Kuohukuja yllätti minut, sillä luulin, että kirja kertoo Vaskivuorentien jälkeisestä ajasta, mutta se kertoikin edeltävästä ajasta. Pääosin kirjassa oli kuitenkin esikoista positiivisempi ote: Rosenlund kertoi, miten sivistyksen ja kirjallisuuden jano ajoi häntä eteenpäin elämässä. Sama into tosin vei häntä kauemmas lapsuudenperheestään. Juuri kun kirjasta alkoi tulla mukava fiilis, astui tarinaan mukaan Christian, pikkuveli, joka kärsii itsemurha-aikeista, mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Melkoisiin sfääreihin kurjuutta kirja veikin mennessään.

Nyt pitää saada ruokaa ja kevyempää luettavaa! Taidan ottaa luettavaksi Haatasen Meikkipussin pohjalta.

22.10. Olen vissiin hidas lukija, koska 170 sivua Haatajan melkoisen nopealukuista kirjaa luettuna nyt. Katsoin kyllä samalla lätkää telkasta ja söin. Haatajan teosta epäilin vielä aloittaessani, mutta loppua kohden kirja alkoi viihdyttää ja naurattaa. Joulun ja uudenvuoden välissä voin sanoa, että jaan kutakuinkin samat tunteet juhlapyhistä ja viisi vuorokautta on todellakin maksimimäärä, jonka aikuinen lapsi voi olla omien vanhempiensa kanssa saman katon alla. Lisäksi opin, miksi jään ruokakaupassa tönittäväksi, enkä saa ratikassa istumapaikkaa. 

800 sivua luettuna ja taidan jatkaaa iltaa Rambon seurassa. 

10.50 Huomenta! Niin kuin edelliselläkin kerralla, kun osallistuin lukumaratoniin, nukuin aivan järjettömän hyvät ja pitkät yöunet. 10 tuntia on ihan kiva määrä unta, ja koska huomasin, että lukmaraton on tällä kertaa 42 tunnin mittainen, niin aion viettää tämän vuoden viimeisen päivän lukien tuota pinoa pienemmäksi. Rambo jatkuu nyt aamualkuun.

12.50 Rambo luettu, kirja sai hymyn huulille. Tässähän oli nykypäiväistetty Häräntappoase, jossa eksyneet nuoret etsivät itseään. Ongelmia tuntui olevan nuoria enemmän heidän vanhemmillaan - ihme että nuorista oli tullut niinkin järkeviä. Kaahailua ja törmäilyä pitkin maalaismaisemia ja lämmin sauna ja järvenranta. Odottelen, että tästä kirjasta tehdään elokuva... Ainoa, mikä kirjassa hieman tökki, oli sen loppu, triathlon-kisa, josta tuli mieleeni Risto Räppääjä -kirjat - ehkä myös kirjaillijalle, koska kisassa oli Räppääjä-niminen perhe mukana. No, kirja oli kuitenkin suloinen ja mukava luettava, ei huonolle kirjalle Junior Finlandia -palkinto tullut ollenkaan.

Luettuna 238 sivua lisää, ja nyt kun on niin hyvällä fiiliksellä, voi lukea taas maailmantuskaa. Jonkunmittaisia taukoja tänään enemmän luvassa kuin eilen, mutta katsotaan, mitä kaikkea ehtii lukuun. Tällä hetkellä ei ole paineita, vaan lukeminen tuntuu kivan rentouttavalta.

16.00 Imre Kerteszin Lopetus luettuna. Tarina alkaa, kun kustannustoimittaja Keserü kuulee näytelmäkirjailija "B:n" itsemurhasta. Keserü alkaa etsiä kirjailijalta jäänyttä käsikirjoitusta, sillä hän on varma, että sellainen on jossain. Keserü kiertää B:n lähipiiriä ja kyselee näiltä, vastaukset eivät vie Keserüä lähemmäksi käsikirjoitusta. Lukija huomaa, että kaikkien henkilöhahmojen tarinat ovat valetta, aina siitä alkaen, kun poliisi kuulustelee Keserüä, joka kertoo poliiseille löytäneensä kuolleen ystävänsä. 

Teos oli hämmentävä, mutta kiinnostava. Ehkä tarina olisi tullut selkeämmäksi, jos olisin lukenut Kertésziä aiemmin, sillä kirjan etuliepeessä sen kerrotaan olevan osa kirjailijan romaanisarjaa. Nimensä ja tarinansa puolesta kirja kuulostaa viimeiseltä osalta. Kirjassa kustannustoimittaja Keserü toteaa tulleensa työn päätökseen: kirjojen maailma on mennyttä maailmaa, ehkä hänenkin pitäisi tehdä elämässään jotain muuta kuin elää kirjojen keskellä. Varsinkin, kun Keserün työpaikka, kustannustoimisto, pistetään kiinni. 

22.40 No niin, joitakin taukoja tuli lukemiseen, mutta vielä kaksi kirjaa tuli mukaan lukumaratoniin: 

Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita oli pirteän erikoinen kirja, jotain sarjiksen, kuvakirjan ja aikuisten sadun sekoitusta oli tämä kirja. En ehkä pitänyt niin paljon kuin oletin, mutta mieleeni jäivät runoteokset, jotka myttääntyivät kaduille ja Eric-vaihto-oppilaan tarina, sekä tietenkin ohjukset pihamaalla. 

Aloitin myös uhkarohkeasti Ian McEwanin Sementtipuutarhan, josta jäi vähintäänkin hämmentynyt maku viimeisiltä sivuilta. Sementtipuutarha (, joka on kirjoitettu jo vuonna 1978!) kertoo tarinan perheestä, jossa on kolme teini-ikäistä lasta: Jack, Julie ja Sue, sekä 6-vuotias Tom. Heidän isänsä kuolee, pian isää seuraa äiti. Lapset päättävät, etteivät kerro äidin kuolemasta kenellekään, koska vähintäänkin nuorin lapsista joutuisi lastenkotiin. He haluavat elää yhdessä ja omassa talossa. Melkoista elämää talossa vietetäänkin ilman vanhempia. Aivan kirjan loppua lukiessani alkoivat silmät pyöristyä ihmetyksestä, ja viimeiset metrit saivat sitten epäilyksen heräämään: mitä oikeastaan oli totta ja mikä ei?

En nyt tällä kertaa kirjoita kirjoista tämän enempää, koska kasassa on vielä pino muitakin kirjoja joista aion postata, mutta luetuksi tulivat: 

Sophie Kinsella: Kadonnut: Audrey 

2015, Otava

Finding Audrey 

suomentanut Lotta Sonninen

319 sivua

Henryk Sienkiewicz: Bartek sankari 

2007, BTJ Kustannus, 1. suomennos 1899

95 sivua

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5

2015, Schildts & Söderströms

suomentanut Taija Mård

153 sivua

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

2015, Johnny Kniga

170 sivua

Nadja Sumanen: Rambo

2015, Otava

238 sivua

Imre Kertész: Lopetus

2006, Otava 

Felszámolás, 2003

suomentanut Outi Hassi

123 sivua

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

2015, Lasten keskus & Kirjapaja

Tales from outer suburbia, 2009

suomentanut Jaana Kapari-Jatta

93 sivua

Ian McEwan: Sementtipuutarha 

2009, Otava, 1. suomennos 1980

The Cement Garden, 1978

suomentanut Eva Siikarla

135 sivua 

Maritta Lintusen Mozartin hiukset -teos jäi nyt hieman kesken, siitä lisää sitten ensi vuonna!

Sellaisia kirjoja vielä tähän vuoden viimeiseen päivään. Lukumaraton oli hieno kokemus taas. Vaikeimpia hetkiä olivat iltapäivät, jolloin tuli tehtyä muita asioita, ja lukujumi yllätti. Olisikohan vaikutusta ollut myös sillä, että koukuttavat kirjat loppuivat, ja uuden aloittaminen ei ollutkaan sitten niin helppoa. Kirjat jäivät elämään mieleen, ehkä siksi, että ne olivat hyviä, ja tarpeeksi erilaisia ja eri aikakausilta. Luin myös melkoisen rauhallista tahtia ja annoin itselleni aikaa keskittyä kirjoihin. Kokemus oli mukava ja miellyttävä, eikä lukiessa käynyt yhtään murhanhimoista ajatusta mielessäni, joten varmasti maailma olisi rauhallisempi paikka, jos jokainen asettuisi lempisohvalleen kirjakasan kanssa. Aika moni lukemistani kirjoista kertoi samaa tarinaa: vaikeuksista voi nousta voittajaksi ja elämä jatkuu, vaikka huonoja asioitakin tapahtuu, joten tästä on hyvä mieli puhdistuneena lähteä uuteen vuoteen mukaan! 

Kiitos haasteen järjestäjälle, varmasti myöhemminkin lähden mukaan tällaiseen puuhaan taas. 

Lukumaratoni 19.9. - 20.9.

Sain idean kokeilla lukumaratonia eli 24 tuntia lukemista siitä yksinkertaisesti syystä, että siihen avautui tilaisuus. Sää ulkona näytti sateisen syksyiseltä ja olisin loppupäivän joka tapauksessa sisällä. 

13.00 Valmistaudun maratoniin, kuvasin kirjapinon ja tajusin, että kaikkea ei varmasti ehdi lukea. Keräsin kotoa ohuet kirjat ja kävin vielä kirjastosta hakemassa lisää, vaikka ei varmastikaan olisi tarvinnut. Olisin halunnut enemmän sarjakuvia, mutta en äkkiä muistanut/löytänyt mitään kiinnostavia. Aamupuuro on nyt syöty ja lukueväät sekä kahvi valmiina. Katsotaan, mihin asti jaksan lukea ja mitä. Ajattelin aloittaa sen ainokaisen sarjakuvaromaanin, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, joka on kyllä paksu kirja, mutta sarjakuvaan on mukavan helppo uppoutua. 

Aion pitää taukoa ainakin ruoanteon aikaan ja katsotaan, miten tuo televisio mahtaa viedä mukanaan, vai jättääkö rauhaan. 

15.50 Ensimmäinen kirja, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, on luettu. Sarjakuvaromaani oli täydempää tavaraa kuin etukäteen ajattelin. Hurja reissu Itävallasta Italiaan kosketti, varsinkin Italian macho-kulttuuri oli ällöttävää. Myös rajan ylitys metsän läpi oli melkoinen päähänpisto, ja minkälainen petos lopussa odottikaan! Luulin etukäteen, että kirja olisi nopeammin luettavaa, mutta onhan kirjassa toki 463 sivuakin ja paljon luettavaa. Kirjan lukemisen jälkeen pieni tauko: lihapullat 15 minuutissa uuniin ja ruokaa odottaessa aloittelen Pauli Koheloa. Kaipaan Lustin teoksen jälkeen hieman kevyempää luettavaa, toivottavasti Kohelolta löytyy keveyttä. Kirjailija on minulle tuntematon, mutta olen hänen teoksiin törmännyt mm. kirjablogeissa. 

17.50 Ruoka syöty ja kaksi kotimaista kirjaa luettuna: Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni -teoksesta sain kiinni Coelhoon kohdistuvasta kritiikistä ja Kari Hotakaisen Finnhits tarjoili pieniä elämäntarinoita ja elämän käännekohtia Suomesta ja suomalaisten elämästä. En aivan täysin lämmennyt näille teoksille, ja ehkä pari tuntia olisi voinut sujua toisenlaisenkin kirjallisuuden parissa. Kohelon lukeminen nauratti paikoin, mutta tuntui kuitenkin melkein yhtä tyhjältä kuin Coelhon elämänohjeet. Hotakaisen henkilöhahmot olivat taas niin tuttuja niin monesta kirjasta, että voihan sentään. Nyt on pakko hörppiä vähän kahvia, jotta jaksaa ja vaihtaa toisenmaalaiseen kirjallisuuteen. Edessä kahvikuppi ja Anna Gavaldan kauan omassa kirjahyllyssä odotellut Viiniä keittiössä. Kaipaan jo jotain juonellista kirjaa väliin, toivottavasti sellainen on edessä nyt. 

20.55 Lukuvauhti hieman hyytyi, Gavaldan 168-sivuinen teos on luettu nyt. Kirja vaati oikean ympäristön ja olisi vaatinut myös sitä viiniä seurakseen. Hieman erikoinen asetelema kirjassa, kun nainen keskustelee appensa kanssa avioliitosta, joka on päättymässä, kun hänen miehensä lähti toisen naisen matkaan. Viinilasillisten ääressä appi kertoo omasta elämästään toisenlaisen tarinan ja antaa perspektiiviä naiselle: onko velvollisuus parempi kuin onnellisuus vai toisinpäin. Hieman ranskalainen näkökulma, kotimaisessa olisi uhriuduttu ja suoritettu velvollisuutta. Lukemisen seurauksena päätä särkee, kahvi ja iltaruoka hieman auttoivat, mutta syöminen ja muu säätäminen hieman veivät lukurytmiä, 19 - 20 oli vaikea aika lukea ja aloin pitää taukoa, jonka aikana televiso ja netti alkoivat viedä huomiota. Olen kuitenkin tyytyväinen, että Gavalda on luettu, kirja on odotellut niin kauan ja kirja oli hyvä. Nyt jatkan Atiq Rahimin Kärsimysten musta kivi -teokseen, joka on myös ollut kirjahyllyssä todella kauan odottelemassa lukuvuoroaan. Toivottavasti ei ole liian synkkää luettavaa ja toivotaan, että päänsärky helpottaisi. 

11.00 Hups! En ole varmaan koskaan nukkunut näin kauan, heräsin vasta puoli yhdeltätoista. Yöllä tosin heräsin viideltä ja luin pari novellia Anna Gavaldan teoksesta Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Mutta sen jälkeen väsytti.... No, luin sängyssä lisää Gavaldaa ja jatkan nyt sitä tai Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla -teosta. Paljon en ehdi lukea, koska aikahan loppuu parin tunnin päästä. Vähän tosiaan harmittaa tuo herääminen noin myöhään, mutta ilmeisesti olin levon tarpeessa. Illalla lopetin Rahimin teoksen yhdentoista jälkeen. Aloitin toista kirjaa, mutta kirja ei kiinnostanut niin kovasti, että olisin jatkanut. Nyt aamukahvia ja Gavaldaa tai Modianoa. Katsotaan, mihin asti ehdin kirjoja. 

13.20. Päätin lukea Modianon kirja, koska en ole vielä koskaan lukenut Modianoa ja minua kiinnosti tietää, minkälaisia hänen kirjansa ovat. Hieman oli vaikea keskittyä teokseen, koska ajattelin koko ajan, että ehdinkö lukea kirjan loppuun. 13.20 sain luettua viimeisen sivun. Huh! Mielessä pyöri myös, mitä kaikkea muuta pitää tänään ehtiä tehdä - ja myös se harmitti, että aika monta tuntia hyvää lukuaikaa nukuin aamulla. No, tämä oli nyt tässä - ja Modianon kirjasta jäi mieleen kyllä asioita, mutta jäin miettimään, että oliko tämä nyt paras Modiano - eihän?

No niin, nyt lisään kuvat tekstiin ja kirjoitan vähän lisää lukemistani kirjoista. 

**************

Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi 
2009, Like (omasta hyllystä)
alkuperäinen teos: Syngué Sabour - Pierre de patience 2008
suomentanut: Kristina Haataja
132 sivua

Kirjan miljöö on afganistanilainen kylä, jossa öisin soditaan ja ammutaan, melkoisen umpimähkäisesti, mutta isojakin räjähdyksiä on joukossa. Eräs mies on loukkaantunut sodassa ja hän makaa kotona tuijottaen tyhjyyteen. Miehen vaimo pitää huolta miehestä ja on pitänyt jo usean viikon ajan: hän pesee miestä ja laittaa uutta sokeriliuosta tippumaan miehen suoniin. Nainen lukee Koraania ja rukoilee, kuten pitääkin. Kun taistelut ulkona kiihtyvät, hän miettii, mitä tekisi. Jättäisikö hän miehen yksinään taloon ja lähtisi karkuun. Nainen vie lapsensa heidän tätinsä luo turvallisempaan paikkaan ja pähkäilee, mitä tehdä miehelle, kun huomaa, että on jo liian myöhäistä. Taistelijat ovat heidän talonsa kohdalla. Odotellessaan tilanteen rauhoittumista nainen alkaa kertoa salattuja asioitaan miehelleen. Odottelu ja taistelut ulkona tekevät naisen hulluksi. Hän myös lopettaa rukoilun ja huomaa, että Koraanikin on viety pois. Lukiessani kirjaa mietin, mitä siinä voi enää tapahtua, kun tilanne on niin paha. Silti loppu yllätti, koska se oli vielä pahempi kuin ajattelin etukäteen. Tämä kirja jää kummittelemaan takaraivoon pitkäksi aikaa. 

******

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
2013, Like (kirjastosta)
alkuteos: Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens 2009
suomentanut Hannele Richert
463 sivua

Kirja kertoo Ulli Lustin menneisyydestä, kun hän viettää kesää Wienissä punk-henkisten ystäviensä kanssa. Ulli tutustuu Ediin, jonka kanssa päättää voittaa tylsyyden matkustamalla Italiaan rannalle. Vuonna 1984 rajan ylittäminen ei ole helppoa ilman passia ja rahaa, joten ystävykset kävelevät metsän kautta Italiaan. Rahattomina he matkustavat liftaamalla ja asuvat miesten kodeissa, pastapalkalla he antavat miesten nauttia heistä öisin. Tytöt päätyvät Roomaan, jossa pitävät olohuoneenaan espanjalaisia portaita ja nukkuvat Borghesen puistossa. Ulli huomaa, että hän saa kerjäämällä hyvät rahat. Elämä on mukavaa, mutta he haluavat rannalle. Alkaa kaaosmainen ajanjakso, jossa tytöt pyrkivät kohti Palermoa ja Sisiliaa. Alkaa myös Ullin henkilökohtainen sota miehiä vastaan, häntä ällöttää se, miten jokainen mies on hänen kimpussaan ja pyrkii hänen pöksyihinsä. Välillä sota sujuu hyvin, välillä siinä on takaiskuja. Elämä eteläisessä Italiassa ei ole helppoa, ja samaan aikaan, kun syksy alkaa saapua, Ulli alkaa väsyä. Onneksi, sillä hän huomaa ympärillä monen ihmisen käyttävän myös huumeita, ja maailmassa on tavattu ensimmäiset AIDS-kuolemat. Päähänpistosta syntynyt idea näyttää vaaralliset puolensa, onneksi maitojuna vie takaisin. Hurja reissu ja tarina, hienosti toteutettu. 

*******

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla 
2015, WSOY (kirjastosta)
alkuteos Pour que tu ne perdes pas dans le quartier 2014
suomentanut Lotta Toivanen
136 sivua

Kirjailija Jean Daragane elää erakkona asunnossaan ja on ihmeissään, kun hänelle soitetaan. Miehen vanha osoitekirja on löytynyt ja löytäjä haluaa palauttaa kirjasen hänelle. Löytäjällä on myös kysymyksiä liittyen yhteen henkilöön, jonka nimi ja osoite ovat osoitekirjassa. Daragane ei aluksi muista, kuka henkilö on, mutta hän palaa vuosien taakse oman kirjansa syntyhetkiin, ja sitten vielä omiin lapsuusvuosiinsa. Samoin kuin kirjailija myös lukija joutuvat miettimään, ovatko henkilöhahmot "oikeita" edes tarinan maailmassa, vai vievätkö ne vain vihjeiden avulla kirjailijan muistia vanhoihin tapahtumiin. Menneisyyttä ja muistia tonkimalla löytyy kiinnostavia asioita, jotka tuovat esiin rikoksen. Vaikea sanoa, onko tämä Modianon teos rikoskirja vai jotain muuta. En aivan ihastunut Modianoon, mutta aion jatkossakin tutustua hänen teoksiinsa. 

*******

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä 
2010, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je l'amais, 2002
suomentanut Titia Schuurman
168 sivua 

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
2009, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part
suomentanut Titia Schuurman
199 sivua (pääsin sivulle 84)

Nämä kaksi Gavaldan "minikirjaa" ovat olleet kauan lukulistallani ja olin niin iloinen, että sain kirjat vihdoin lukuun. Viiniä keittiössä kertoo avioliiton päättymisestä, siitä kun mies on lähdössä toisen naisen matkaan. Itselleni oli omituinen ajatus, että aviokriisiä voisi avata appiukon kanssa, mutta ehkä se on ranskalaista? Kirjasta kirjoitinkin jo tuossa edellä, joten ei siitä sen enempää. Kunpa joku odottaisi minua jossakin on novellikokoelma, jonka henkilöhahmoihin jokaiseen voisi lisätä kirjan nimen ajatuksen. Novelleissa henkilöt kohtaavat toisiaan ja heille tapahtuu surullisia asioita - mutta kaiken kaikkiaan henkilöt jatkavat taas elämäänsä. Kiinnostava kirja, jonka aion vieläpä tänään lukaista loppuun. 

*******

Kari Hotakainen: Finnhits
2007, WSOY (kirjastosta)
78 sivua

Päätin antaa Hotakaiselle vielä yhden mahdollisuuden ja lukaisin hänen teoksensa Finnhits, jossa on mininovelleja suomalaisista henkilöistä, jotka näissä minikertomuksissa kietoutuvat toisiinsa. Kirjasessa on kenties tarkoituksena päästä tutustumaan, mistä suomalainen melankolia syntyy, ja melkoisen hyvin siihen sisälle päästäänkin. En ihastunut, mutta onneksi kirja oli lyhyt. 

*******

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
2008, Siltala (kirjastosta)
109 sivua

Pauli Kohelo asuu Suomen erämetsissä ja ammentaa elämänohjeitaan metsästä. Tästäkin kirjoitin jo yllä, eikä kirjasta oikein muuta sanottavaa ole. Tämän tyylinen kirja iskee tietyssä mielentilassa, nyt ehkä odotin, että pääsen kirjan loppuun. Parasta kirjassa olivat nämä lyhyet "elämänohjeet": 

Saat sen mistä luovut. 
Luovut siitä minkä saat. 
Sen menetät minkä haluat. 
Sen haluat minkä menetät. 
Palauta se minkä otit. 
Niin saat takaisin trimmerisi, 
jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille. 


********************************

Ja lopuksi: kokemus oli kaiken kaikkiaan kiinnostava. Aika meni loppujen lopuksi nopeasti (siis varsinkin kun nukuin noin 11 tuntia lukuajasta) ja vaikka lukujumi meinasi tulla jossain vaiheessa, niin siitä pääsi ylitse, kun luettavaksi tuli kiinnostavia kirjoja. Lyhyet kirjat toimivat hyvin, mutta jotkut kirjat ja niiden tapahtumat jäivät mieleen toisia enemmän, varsinkin Rahimin teos tuli mieleen aina uusia kirjoja lukiessa. Sulatteluaikaa kirjoihin ei näin jäänyt kovin paljon, minkä takia en kovin syvällisiä kirjoja suosittele mukaan lukumaratoniin.