Kirjoja kirjoja kirjoja

Koska poden jotain loppukesän stressiä ja olen kuurannut asunnon kaikki muut huoneet katosta lattiaan, ei eilen ollut jäljellä muuta kuin kirjahylly. Tuo ihana sekasotku, joka on ihan syystäkin jäänyt viimeiseksi siivousintoilun, tai Hietamiehen Tarhapäivän sanoin "kalapäivan", kohteeksi. Hyllyt ovat loppuneet muustakin syystä kuin että yhdestä puuttuu pari kiinnikettä... Kesällä olen jotenkin huomaamattani raahannut kotiin pari kirjaa lisää. Tai no muutamankin ehkä... 

Olen oppinut jo kiertämään kirjakauppojen ale-myynnit ja kammottavat "kolme tai neljä pokkaria kympillä" -pöydät suhteellisen kaukaa ihan siitä syystä, että pokkareita ei enää mahdu mun elämääni lisää. Paitsi että jotenkin sain Akateemisen pokkarikorin täyteen (kahdesti) sit kuitenkin. 

Ja siis tämän verran on kyllä ale-myynnistä lähtenyt mukaan. 

 Franzenin Muutoksia oli sen pokkarikortin ilmainen pokkari (seli seli). 


Arne Nevanlinna: Hjalmar, 
Jonathan Franzen: Muutoksia, 
Henning Mankell: Panokset, 
Emma Donoghue: Sealed letter (tää ei kyllä ollut edes missään alessa)
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo (tää on voinut tarttua mukaan jo aiemmin), 
Veronica Pimenoff: Sankarin seisaus ja 
Jennifer Weiner: Tietyt tytöt 


ovat siis tulleet kutakuinkin kesän aikaan kotiin. Pyrin nykyisin ostamaan vain sellaisia kirjoja alesta, joita olen kirjastosta yrittänyt lukea, mutta en sitten ole ehtinyt. Tai joita olen ennen aleja himoinnut luettavaksi.

Jossain vaiheessa kesää päätin, että olisi ihan kiinnostavaa kiertää Helsingin divareita / kirppareita ja katsoa, mitä sieltä löytyy. Olen siis muutamaan otteeseen kiertänyt (huonon) kartan kanssa kaupunkia ja shoppaillut edellä mainituissa paikoissa, tavoitteena tietysti löytää se paras divari, josta voin muilta salaa viedä kaikki kiinnostavat teokset. No sitä parasta ei ole (vielä) löytynyt, joten en  pidä salaisuuksia. 

Aika monessa divarissa, jossa kävin, on kaikkea ihastuttavan vanhaa ja jännää, mikä ei kuitenkaan itseäni hirveästi kiinnosta. Tulinkin siihen tulokseen, että parhaimmat löydöt tekee ihan kirppareilta. Paitsi että monella kirpparilla kirjoja on tyyliin remes-anu kaipainen-kirjakerhojen "helmiä" 20 vuoden takaa. Kuten kirjoitin, en törmännyt mihinkään kulta-apajaan. 

Tässä joitakin mukaan lähteneitä: 

Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa, josta juuri päivä sitten kommentoin Tintille, että olen huomannut kirjan jossain - ihan vaan superhyvä syy, miksi mä nyt siivotessani ajattelin vähän tarkastella, mitä kirjoja mulla on...

Musta, kaunis ja kaupan, josta oli kiinnostava keskustelu Nooran blogissa - tämä oli kirjoista muuten kallein, 8 euroa

Manuela Bosco: Ylitys (huomasin, että joissain divareissa on aika uusia kirjoja, eikä tämä ollenkaan ollut uusin, lähti 3 eurolla, toisessa paikassa olisi ollut 17 e)

Jens Lapidus on ollut lukulistallani jo pariin otteeseen, otin nyt kotiini Malmin Pöytäparkista, jossa olen itse myynyt joskus lastenvaatteita Malmi-vuosinani ja todennut ihan kivaksi kirjojen myyntipaikaksi myös. Niitä ei ole paljon, mutta löysin muutaman kuitenkin, kaikki kirjat oli euron kappale täällä, eri pöydistä

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (1-2 e, menin tietty sekaisin, että mikä kirja on mistäkin) - aivan ihastuttava kirja, olen lukenut sen joskus vuonna 2003, pakko lukea vielä joskus uudelleen Vartiot

Yasunari Kawabata: Kioto - tämäkin on ollut niin monta kertaa lukulistallani, hinta 2 e, Samarian kirpparilla Tunturikadun ja Runeberginkadun kulmauksessa - jossa oli paljon kirjoja, mutta löysin sieltä kaksi mukaan

Marianne Backlen: Karma, jonka olen lukenut pariin kertaan, mutta se on jotenkin niin ensimmäinen kirja suomeksi monikulttuurisista perheistä, että pakko saada omaksi ja lukea vielä kerran, Hietsun kirppari, 50 senttiä. 

Paras paikka on varmasti Hietsun tori, jos haluaa tehdä joitain tosi halpoja löytöjä. Itse olin siellä vasta ihan viimeisten hetkien aikaan, niin ei ollut siltä päivältä oikein mitään enää jäljellä. Kirpparit, joissa on kirjoja, tuntuivat paremmilta halpojen löytöjen paikoilta kuin divarit. Tässä listaa Helsingin kirppareista. Sieltä pääsee toki myös tekemään hakua muidenkin kaupunkien kirppareista.

Mutta jos haluaa ehdottomasti löytää jotain tiettyä kirjailijaa/kirjaa, luulen, että divarit ovat parempi paikka etsiä. Itse lähdin siis etsimään Henrik Tikkasen kirjoja, ja löysin 5 e/kpl nämä. Pari ekaa jäi vielä puuttumaan,  vähemmillä juoksulenkeillä taitaa löytää nettihuutokaupasta ne puuttuvat. 

Koska kirjoja tuntuu olevan maailmassa liikaa, ja kirjoista lempeydellä ja palavalla rakkaudella huolehtivia koteja liian vähän, niin ainakin sieltä, missä kirjoja on paljon, niistä halutaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Kirjastot. Ainakin pk-seudun kirjastot myyvät kirjoja tosi vähäisellä rahalla ja myös antavat niitä ilmaiseksi pois. 

Nämä kirjat eivät tietysti ole uusia, ja ainakin itseäni ärsyttävät nuo kirjaston valkoiset tarrat kirjoissa. Ostan kirjastosta kuitenkin kirjoja, kun ne saa yleensä eurolla tai 50 sentillä kappale. Nostan kirjahyllyyni, ja leikin, että ehdin ne joskus muka lukeakin. Tuon kirjastostakin vain niitä kirjoja, jotka noin pääpiirteissään kiinnostavat. Tässä jotain listaa: 

J.M. Coetze: Michael K:n elämä ja Häpeäpaalu, jotka olen monesti lainannut/meinannut lainata, 

Per Olov Enquist: Matkamies - vähän randomi, mutta vaikutti kiinnostavalta

Maarit Verronen: Pimeästä maasta - Verrosesta pidin tosi paljon jo 90-luvulla, nyt on ollut tarkoitus tarttua monta kertaa 

Marjaana Aumasto: Zaida - olen joskus lukenut, ja tästä on jäänyt hyvät muistot, jotka pitää tarkistaa =D

Gabriel Garcia Marquez: Kenraalin labyrintti - Sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen olen halunnut lukea monta muutakin, ja osan olen joskus lukenutkin... 

Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa, olen lukenut Ero ja Kuu huoneessa -teokset, ei tämäkään voi olla huono

Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin mies, jäi kiinnostamaan sen jälkeen, kun oli kevättalvella kuuntelemassa Hämäläisen puhetta

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora, Jalonen on kiinnostanut, mutta jäänyt toistaiseksi lukematta

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka, samat sanat kuin edellä

Ja mitä vähemmäksi hinta käy kirjoissa, sitä vähemmän kriteerejä niissä on: 

Lloyd & Rees: Törmäillään 

Anna Kortelainen: Levoton nainen

jos kirja myydään 10 sentillä, sitä ei jätetä. Paitsi että jätin vielä monta kirjaa kirjaston hylättyjen vaunuun. Kamalaa, mikä kohtalo kirjalla. 

Ja sitten on vielä niitä poistokoreja. Minusta tuo 10-50 senttiä on kyllä aivan sama asia.

Henri Charriere: Papillon, olen lukenut tämän joskus (liian varhain), mutta haluan lukea sen aikuisenakin, koska silloin liian varhain oli tosi vaikuttava kirja

Christa Wolf: Erään naisen tarina, tunnetumppia teoksia ovat Medeia ja Kassandra, mutta jostain muistin kuulleeni tämän naisen nimen

Hella Wuolijoki: Työmiehen perhe - voiko olla kiinnostavampaa kirjailijaa?

Tuula-Liisa Varis: Vaimoni - no kun vaan kiinnostaa, että mitä tämäkin kirja pitää sisällään...

No joo, jonkunlainen tilapäinen majoitus ja elämä näillekin kirjoille on nyt ainakin vähäksi aikaa tarjolla. En nimittäin tiedä, mitä kirjoille tapahtuu, kun saan ne luetuksi? 

Kuten tuossa alussa totesin, kirjahylly on nyt siivottu ja värikoodaus purettu ja hyllyssä on sellainen koodaus, että dan brownikin olisi ihan ihmeissään. Mulle se kuitenkin kertoo, että kirjahyllyssä on vain kolme hyllyllistä sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut ja jotka olen vieläkin säästänyt. Säästän vain sellaiset kirjat, joihin olen ajatellut palata joskus uudelleen. Tähän mennessä en ole palannut kuin Tuntemattomaan ja Shakespearen draamoihin. Aika usein karsin kirjahyllyäni ja siellä odottavat sellaiset kirjat, joita en ole vielä lukenut... En tiedä, mitä ne odottavat. Sitä, että alkaa jääkausi ja ulos ei voi mennä about kymmeneen vuoteen, sillä näillä kirjoilla pärjäisi varmasti sen 10 vuotta kevyesti. 

Kunhan arki alkaa tasoittua, niin laitan tänne blogiini poistoon ne kirjat, joita en enää itse tarvitse, sillä hyvä kirja kestää kaksikin lukukertaa. 

Loput taidan laittaa sinne kirjaston poistokoriin. 

50 cent

No siis suomeksi 50 senttiä.

Viisi hyvää kirjaa:

Johanna Sinisalo: Sankarit,

jonka olen halunnut lukea uudelleen nyt, kun olen hieman enemmän tutustunut Kalevalaan ja no, elämään noin yleensä.

Märta Tikkanen: Punahilkka,

joka nyt vaan on, no, Märta Tikkasta, hyvää luettavaa!

Pirkko Saisio: Punainen erokirja,

joka on aivan mahtava kirja,

olen sen lukenut ja haluan ihan ehdottomasti lukea vielä kertaalleen!

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita,

joka vaikutti ainakin kanneltaan kiinnostavalta.

Raisa Lardot: Matkamies maan,

joka nyt ehkä lähti mukaan vähän vahingossa, kun en voinut jättää hyllyynkään.

10 senttiä / kirja ei ole kuitenkaan kovin paha hinta.

Vaikkakin se on kirjaston poistohyllystä.

Näitä voi lukea vaikka rannalla, puistossa,

eikä yhtään haittaa, vaikka unohtuisi

katselemaan aurinkoa

(heti kun se aurinko taas alkaa muistaa meitä).

Alla toinen postaus tältä päivältä.

Kirjastossa - Käpylä

Jatkan vielä(kin)  kirjastovierailupostauksiani,

joista muut osat täällä.

Koska tänään oli asiaa vähän Käpylän suuntaan, 

niin ajattelin, että käynpä tutustumassa hieman, tuohon viehättävään, 

puutalokaupunkiin.

Käpylä on varmasti monelle tuttu puutaloistaan ja ihastuttavista puutarhoistaan;

Käpylän teitä oli mukava kävellä, 

ilmassa väreili puutalojen tuoksu ja suoja-aineiden höyryt, 

puutarhat odottelivat loppukesän pitoja. 

En tullut yhtään vihreäksi, 

sillä on meillä täälläkinpäin kaunis rautatieasema, 

jolta pääsee suoraan Käpylän asemalle.  

Tämä tarina voisi olla myös kertomus siitä, missä tänään eksyilin,

mutta eihän sitä mihinkään voi eksyä, kun osuu matkaan samaan aikaan kuin postinjakajat. 

En ole kuulkaas koskaan saanut niin suoraa ja kuitenkin kuvailevaa reittiopastusta kuin tänään. 

Oli paljon parempi kuin se kartta, josta katsoin alustavasti ohjeet.  

Mutta, mikäs näissä kalevalaisissa ympäristöissä liikkuessa.

Kauniilla ilmalla.

Ilman kiirettä.

Ja löytyihän se sieltä!

Käpylän kirjasto on ollut remontin jälkeen muutaman viikon auki,

täältä löytyy kuvia ennen remppaa,

ja täältä jälkeen.

Pakko sanoa, että wau!

Ja siis, kirjastoon tietysti kuuluu kahviautomaatti (en muuten tullut katsoneeksi, että onko se jo toiminnassa). Yläpuolella oli Käpylän omia kirjailijoita.

Vaikka maali ja muut remonttipölyt hieman vielä leijailivat ilmassa, niin kyllä on hienonnäköinen kirjasto.

Kirjasto ei ole mikään megajättisuper kooltaan, kirjojakaan ei ole paljon, mutta koska olen tällainen maalainen, niin löysin paljon enemmän ja paremmin kirjoja kuin isommista kirjastoista.

Haluan saada kirjastosta jonkun yleiskuvan, ennen kuin voin alkaa penkoa hyllyjä. 

Isommista kirjastoista sitä yleiskuvaa ei saa, koska koko kirjastoa ei jaksa juosta läpi, vaan pitäisi tutustua vähän kerrassaan. 

Paras kirjastoreissu onkin (mielestäni) sellainen, että saa kirjoja vähän eri osastoilta, niin kuin tänään. 

Ja varsinkin, kun löytää sellaisia kirjoja, joita on pitkään etsiskellyt, 

mutta ei ole jaksanut varata, eikä sitten enää kovin aktiivisesti muistanutkaan, 

kun se yksi pieni muistilappunen on kadonnut sinne, 

minne ne muistilappuset nyt yleensäkin katoavat.  

Best seller -hyllyillä oli kiinnostavaa luettavaa.

Aika uusia kirjoja löytyi muualtakin hyllyiltä.

Ja kun on tarpeeksi pieni kirjasto, niin sieltä ehtii käydä läpi aika paljon hyllyjä.

Pakkasen teoksia on pitänyt lukea jo aikaa sitten lisää, mutta muissa kirjastoissa ei ole kävellyt vastaan kiinnostavaa kirjaa.

Tunnelmassaan kirjasto pääsi kyllä Helsingin ykköskastiin.

Osansa varmaan sillä ympäristölläkin,

joka heittää kävelijän ihan vieraisiin aikoihin ja paikkoihin.

Tykkäisin käydä tällaisessa pikkukirjastossa, 

harmi kun ei ole ihan kuitenkaan kävelymatkan päässä.  

Kirjastossa - Pasila

Kun nyt on lähdetty tähän kirjastokiertelyyn mukaan ja kun kamerakin oli sopivasti mukana, niin jatkanpa kirjastosarjaani minäkin.

Opuscolosta löytyy pitkä esittely Pasilan kirjastosta,

joka myöskin Helsingin pääkirjastona tunnetaan.

Itselleni Pasilan kirjasto oli Helsingin alkuaikoinani ensimmäisiä lähikirjastojani Vallilan kirjaston ohella ja en oikein ole sitä mieltä, että tänne olisi vaikea tulla. 

Ainakaan julkisilla: kaikki lähijunat pysähtyvät Pasilassa ja ratikat 7A ja 7B tulevat rappusten mitan päähän kirjastosta. 

Vielä viime talvena aiempaan kotiosoitteeseeni pääsi sitä paitsi kirjaston vierestä suoralla bussiyhteydellä. 

Junalla kulkevalle kirjasto on näppärä, koska esim. työmatkaliikenteessä joutuu usein vaihtamaan junaa juurikin Pasilassa. 

Nykyisin tosin huomaan, että en useimmiten jaksa lähteä kotikirjastoani pidemmälle

kuin erityistapauksissa. 

***

Pasila ei juhli ulkonäöllään sen enempää kuin aiemmatkaan kirjastot, joita olen esitellyt. Rikhardinkadun kirjasto on kirjastojen sarjassa poikkeus. 

Ihan mainittakoon sen verran, että yleensäkin pidän kauniina vain yli sata vuotta vanhoja taloja, joten aika moni muukin rakennus saa multa negatiivisen vastaanoton.

Positiivista on se, että Pasilan kirjasto sopii ulkonäöllisesti muuhun ympäristöönsä

(tulikohan nyt jo liikaa negatiivisuutta postaukseen, 

palun vabandust).  

Mutta hei, niin kuin elämässä yleensäkin, niin myös kirjastoissa:

sisin on tärkein.

Ja Pasilassa sitä sisältöä on.

Tällä hetkellä mua vaivaa joku kumma tauti nimeltä

"en vain löydä mistään mitään kivaa luettavaa" - (no, kirjapinoissa kylläkin vaan on isot kasat kirjoja), joten Pasilastakaan ei löytynyt oikein mitään kivaa luettavaa.

Siitä ei ollut tietenkään kyse, etteikö kirjastossa olisi ollut niteitä.

Pasilassa käyn yleensä hakemassa sellaista, mitä toisaalla ei ole.

Kuten Valkonen kirahvi kertoi, Pasilassa monikulttuurisuus näkyy: kirjastossa on lukemattomia (!) erikielisiä kirjoja, lisäksi siellä on kaupungin paras valikoima suomen kielen oppikirjoja.

Siispä, niiden perässä olin kirjastossa.

Ja tietysti piti vähän vilkaista muutakin...

Julkiset yhteydet pienen kävelymatkan etäisydellä siis.

Jotain muuta -osastoa. Pasilasta löytyy tietoa vaikka mistä kielestä ja vaikka millä kielellä...

Kuten Valkoinen kirahvi kertoi, kirjaston henkilökunta löytää koneiltaan vaikka mitä,

eikä asiakkaan tarvitse yhtään miettiä, mitä henkilökunta mahtaa tehdä (niin kuin joissain kirjastoissa, joissa on parempi luottaa omiin silmiinsä ja etsiä kirjahyllyistä haluamaansa). Niinpä löysin jotain, jota en tiennyt olemassa olevaksikaan. 

Siitä sitten myöhemmin...

Nyt tyydyn opiskelemaan suntaloa ja hunuhunnuhunchaa...  

Vähän sitä haettuakin.

Yleisarvosana 10+ Pasilalle. Tykkään tosi paljon heti kun pääsen ulko-ovista sisään. Kirjastossa on rauhallinen tunnelma, mutta kuitenkin sen verran muita, ettei yksinäisyys iske päälle. Pasilasta löytää sen, mitä on tullut hakemaan (vaikka vähän sydän pampahtaakin ylimääräisen kerran, kun huomaa ne tutut hyllyt tyhjinä... onneksi kirjoja oli vain siirrelty ns. helpompaan paikkaan) - jos ei itse, niin kyselemällä.

Tykkään kyllä. Voi olla, että tulen jatkossa käymään useammin, kun käyn päivittäin melkein kulmilla. Tai ehkä löydän uuden pienen lähikirjaston kulmilta. Palaillaan! 

Helsingin kirjastoja - Vallila

Kun muutin Helsinkiin, asuin vähän aikaa siinä, mihin Nenäpäivän Irman matka loppuu.

Ensimmäiset puolitoista vuotta asuin Helsingissä myös ratikkamatkan päässä keskustasta,

aluksi Hämeentien, sittemmin Mannerheimintien varrella.

Kuva Helsingistä oli kovasti erilainen,

ratikat, ihmiset, liikenne,

kaupat, kaupunginpuistot

olivat lähellä,

kulkureittien varrella.

Alkuvuosien jälkeen olen viihtynyt Helsingin rajojen vieressä,

metsien lähellä,

joissa oravat ovat olleet tutumpia

kuin ruuhkat ja bussejakin on välillä joutunut välillä odottamaan kuin maaseudulla. 

Olenkin sen verran maalainen, että ensimmäiset kuukauteni Helsingissä

nukuin ne välit,

jotka ratikat olivat kolistelematta.

Ja olen niin maalainen, että spora ei vaan lähde suustani,

se on ratikka minulle.

*

Ensimmäinen helsinkiläinen kirjasto, johon törmäsin, oli

Vallilan kirjasto,

joka sijaitsee näppärästi

Hämeentien ja Mäkelänkadun välissä,

Päijänteentiellä.

Tänään kävelin juurikin Mäkelänkadulta Hämeentielle, niin poikkesin kirjastoon pitkästä aikaa.

 

Vaikka Vallila on (mielestäni) kivannäköistä seutua, niin kirjasto on ikävästi hieman erilainen kuin muu seutu ja sen rakennukset.

Ja aika on sitä syönyt, ainakin ulkoa.

Sisältä kirjasto on pienehkö, mutta vaikuttaa tilavammalta, koska siinä on leveä käytävä tämän seinänmittaisen hyllyn edessä. Uutuuksia on ehkä hieman vähemmän kuin muissa kirjastoissa, joissa käyn, eikä tämä oikein yllä lemppareihini muutenkaan. Kirjasto on kuitenkin kiva levähdyspaikka kahden ison tien välissä: kirjaston seinien sisällä on mahtavan hiljaista verrattuna kahden tien varteen, ja usein asuessani näissä maisemissa levähdin matkalla kirjastossa. Parasta kirjastossa on se, että täällä on ehdottoman hyvä valikoima suomen kielen oppikirjoja aina. Ei nyt ihan Pasilan veroinen, mutta löysin tänäänkin juuri ne, joita olin hakemassa, ja yhden enemmän.

Taiteiden yönä Riikka Pulkkinen on näemmä vierailemassa täällä.

Kiertävätköhän muut kirjailijat silloin myös kirjastoissakin,

kirjakaupat ovat aina hieman liian täynnä ihmisiä.

Mun makuuni (maalaisveri ei jaksa).

Parhaat puolet - Malmi

Kävin aamupäivästä hoitamassa pari elintärkeää asiaa,

ja oli kamera unohtunut sopivasti laukkuun,

joten päätin jatkaa hieman eilistä postausta

kirjastoista.

Olen vuodesta 2007- 2008 kulkenut samoilla paikoilla: Vaikka asunto onkin muuttunut, niin olemme kiertäneet Malmin ympäristöä

ja aina palanneet saman kauppakeskuksen pihoille. 

Malmille on helppo tulla, koska I- ja K-juna kulkee säännöllisesti (joitain pakkas-, tuulisia, liukkaita, lehtisiä, ilkivalta- tai muuten vain nihkeitä päiviä lukuunottamatta) ja jos ei kulje, niin busseilla pääsee paristakin paikasta keskustaan, Puistolaan, Itäkeskukseen, Vuosaareen ja toiseen suuntaan

lentoasemalle. 

Itselleni Malmi on usein se paikka, jossa vaihdan junasta bussiin, 

kun kuljen julkisilla. 

Nyt kesäaikaan olen jopa jaksanut kävellä asemalta kotiin, 

ja muutenkin vähentänyt Malmin ostarilla säntäilyä. 

Sillä, siellä on omat lieveilmiönsä. 

Mutta nyt kuvasin vain niitä parhaita puolia. 

Ainakin  melkein.  

Malmitalo on keskeinen asia Malmilla: kirjaston lisäksi siellä on teatteria, musiikkia ja elokuvia - ja työväenopiston kursseja.

Vastapäätä on kauppakeskus Malmin nova, jossa on isojen markettien lisäksi muutama vaatekauppa.

Malmitalon vieressä on uimahalli, jota ollaan talviaikaan käytetty ahkeraan.

Kirjastoa olen käyttänyt ahkerasti, siitä lähtien kun jouduin luopumaan mun rakkaasta pikkukirjastosta muuton yhteydessä.

Kirjaston plussaa on se, että sinne on tuttua mennä ja se on edellä mainitusti kulkuyhteyksien varrella. Autolla joutuu sukkuloimaan puolen tunnin paikoille tai parkkihalleihin, joten autolla suhautan toisaalle.

Plussaa on myös se, että verrattuna moniin kirjastoihin täältä löytyy aika paljon uutuuksia best seller -hyllyltä - ja kirjaston hyllyjä on paljon. Verrattuna pieniin kirjastoihin, sopivasti enemmän - ja verrattuna Pasilan kirjastoon sopivasti vähemmän. Kirjoja on nostettu esiin juuri sopivasti ja oikeanlaisia.

Kuva.

Miinuksena voisi sanoa, että vaikka näin kesäaikaan onkin rauhallista ja hiljaista, niin syksy varmaan taas tuo ilta-aikaan kirjastoon häliseviä teinilaumoja, jotka maleksivat seudulla.

Myöskin lastenosasto on aika pieni, eikä siellä ole juurikaan viihdykettä.

Malmin kirjasto on sellainen paikka, jossa käyn mieluiten yksin, juostessani muilta asioilta kotiin.

Kirjasto toisesta näkökulmasta täällä. 

 Kirjaston ja Malmitalon takana on puisto, josta aina tulee sellainen helmiä sioille -olo, sillä vaikka puistossa onkin kaunista, niin sinne ei juurikaan tee mieli jäädä lukemaan kirjaa tai muuten vain oleksimaan, sillä sen ovat vallanneet puistomiehet (ja tasa-arvon nimissä myöskin -naiset). Tätäkin kuvatessa takavasemmalla möykkäsi ja elämöi tusinan verran elämää nähneitä ja pullonsuun kanssa kaveraaneita ihmisiä.

Syksyn alkaessa puistossa tosin liikkuu myöskin viereisen Hesoten opiskelijoita, niin kuva hieman siistiytyy.

Vaikka pitikin niitä parhaita puolia kuvata,

niin eihän sitä todellisuutta voi piilottaa...

Terveisiä kirjailijalta ja kirjastosta

Olipa mukavaa huomata, kun siivoilin sähköpostiani kesän jäljiltä,

että siellä oli kiitokset eräältä kirjailijalta,

jonka kirjasta olin kirjoittanut blogiini.

Samoin kuin huomasin, että blogissanikin oli kiitoksia kirjailijalta eräässä postauksessani.

Jotenkin kivaa, mukavaa ja hassuakin,

että netissä lukija ja kirjailija voi kohdata

tälläkin tavalla.

Siltikään en aio säästellä sanojani, jos jostain kirjasta en pidä, 

taikka jos vaikka jostain pidänkin.

Myönnän kyllä, että olen vähän sellainen lukija, 

että aika usein, vaikka kirja olisi hyvä ja erinomainen, 

alan siitä erittelemään kohtia, 

joissa olisi voinut tehdä jotain toisin. 

Mutta onnekseni en ole kriitikko, 

joka pyrkisi ehdottomaan ja absoluuttiseen objektiivisuuteen. 

Toisaalta yritän kyllä perustella niitä mielipiteitänikin. 

***

Asiasta toiseen: 

Mulla on tällä hetkellä muutama kirja luvun alla ja kesken. 

Yksi sellainen, joka on niin kamalaa luettavaa, että varmaan näen taas painajaisia pari yötä, 

yksi niin höttöä, että menetän yöuneni, kun haluan vain jatkaa ja jatkaa kirjan lukemista. 

Yksi projekti, jonka vannoin lukevani loppuun. 

Ja monta monta pinoa kaikkea luettavaa. 

Mitä siis tekee lukija, 

jolla on tarpeeksi kirjoja?

Ihana vapaa aurinkoinen iltapäivä tuhlattavanaan... 

Marssii tietenkin kirjastoon, 

siihen ainoaan oikeaan.

Olen vähän niin kuin huono copycat, Valkoinen kirahvi on 

jo esitellyt minunkin rakkaani, 

mutta en malttanut olla kaivamatta omaakin kameraa esiin, 

kun sinkoilin kerroksesta toiseen ja hyllyltä toiselle. 

Kääreistä oli kuoriutunut entistäkin ehompi ja ihkumpi 

Rikhardinkadun kirjasto.  

Joka ei kyllä hellepäivänä ollut mitenkään paras paikka ihmetellä maailmaa. Fani oli kuitenkin jossain yläkerran ikkunoissa, niin että englanninkielisiä kirjoja oli erityisen viileää ihmetellä. Tämä kirjasto on siitä erityinen, että siinä on jotain maagista, joka saa jähmettymään hyllyjen väliin ja lukaisemaan kirjan jos toisenkin. Yksi syy tähän viettelykseen on tietenkin kirjaston hyllyjen väliin ujutetut tuolit. Toinen syy hyllyjen päälle asetellut kirjat ja Rikun kirjastossa niitä on. Paljon. Joka paikassa joku teemapöytä, ja erityisen paljon kirjastossa oli kotimaisia kirjailijoita esillä. Keskeisin syy on kuitenkin se, että kirjastossa on niin kiireetön ilmapiiri: vaikka kirjaston viereisillä kaduilla kiirehtiikin salkkukätisiä, niin kirjaston ikkunoihin ihmiset eivät näy eivätkä kuulu. Täällä tuntuu siltä, että kirjojen lukeminen ja selaaminen olisi trendikästäkin puuhaa.

 Mietinkin kirjastossa, että olen ehdottoman helposti vieteltävissä: valitsen kirjani melkein aina pikalainoista (best seller -hylly), palautetuista tai näistä muista tyrkyistä. Taitaa olla ihan sama oikeiden kirjailijoiden kanssa: sitä valitsee uutuudet ja ne, joita muutkin lukevat. Miten käy niiden tyrkkyjen sitten? (Tällä en viittaa tuohon alkupään tekstiin) Aika paljon nykymaailmassa ihmiset lukevat nettiä, joten kirjailija pääsee näkyville, jos päivittää itseään nettiin.

Mietin, kun olen etsinyt tietoa joistakin ulkomaiden kirjailijoista, että aika monella on todella edustavat kotisivut, mutta miten on kotimaisten kirjalijoiden? Joko en ole vieraillut monenkaan kotona netissä, tai sitten koteja ei ole kovinkaan paljon. Mikään ei ole muuten inhottavampaa kuin kirjailijan kotisivut, joissa viimeisin päivitys on vuodelta 2004. Varsinkin jos sen jälkeen on kirjoittanut kolme kirjaa.

Kirjastossa näitä tyrkkyjä aina tarkastelee sillä silmällä.

Jos joku oma vanha ehdoton suosikki on hyllyllä ja esillä,

sitä tuntee suorastaan ylpeyttä kirjailijasta (tai omasta mausta).

Näiltä hyllyiltä poimisin

Verrosen, Piia Postin,

Behmin ja Sutisen mukaan,

ellen olisi niitä jo lukenut ja kovasti tykännyt.

Palautuksia-hylly on myös aina ollut sellainen,

jonka makuun ja sanomaan luotan.

Muiden maku ei voi olla väärässä, ajattelen - ja nolostelen vähän sitä, miten monesti itse palautan kirjoja, joista en ole pitänyt,

enkä jaksanut lukea kahta sivua kauemmas

- ja jotka vaanivat hyllyillä muita muiden makuun luottavia...  

Vielä on yksi salainen ase:

lippuset ja lappuset, joita kannan mukanani joka paikasta.

Huomasin vasta kotona, että nämä olivat vanhoja lippusia,

mutta kuitenkin kiinnostavia.

Minusta on kiinnostavaa nykyisin lukea kirjoja,

jotka tapahtuvat Helsingissä.

Muistan miten rasittavaa se, että joka toinen kirja elää Helsingissä,

oli silloin, kun asuin itse Turussa.

Mutta nyttemmin mikään ei ole niin rasittavaa kuin lukea kirja,

joka tapahtuu vaikka Tampereella

tai Jyväskylässä.

Molemmista on niin hatarainen kuva päässä,

että koko kirja menee kartan miettimisessä.

Olen pitkään miettinyt, että olisi mukavaa lukea kirja ja kävellä paikat läpi kirja karttana kädessä. 

Ehkä syksyllä eteen astelee joku sellainenkin kirja. 

Taidan napsia tästä lipuskasta erään kirjan oppaaksi.  

Mietin, että ehkä syksyllä alan lukea kirjoja jonkun muunkin kuin maateeman mukaan.

Kaaoksenomaisessa mielessäni ja elämässäni se voi olla aika epärealistinen idea, sillä tuntuu jo nyt, että en voi millään kahlita itseäni lukusuunnitelmiin.

Mutta voihan sitä yrittää:

aina pari kirjaa samaa teemaa?

Ainahan sitä teemaa voi viruttaa johonkin suuntaan, jos tuntuu, että kirjat eivät jotenkin mahtuisi tiettyyn teemaan...

****

Sitten vielä lopuksi, hyppäys aivan toiseen (vai oliko tämä jo kolmas):

Huomenna lähdetään pikareissulle lahden yli,

joten pikainen kysymys:

Tuleeko kenellekään mieleen virolaista nykykirjailijaa?

Saisi olla aika helppoakin tekstiä.

Vinkkaa vinkkaa!

Meinasin lukea viroksi kirjan 

(voi kyllä olla, että päädyn lastenkirjaan, 

niin kuin aina ennenkin, 

tai juorulehteen). 

*****

Täällä vielä linkki aiempaan

kirjastopostaukseeni.