WSOY:n kirjallinen ensi-ilta

Torstai-iltana pääsin mukaan viettämään WSOY:n kirjallista ensi-iltaa kustantamon uusiin tiloihin Korkeavuorenkadulle. Tilaisuudessa esiteltiin paitsi uudet tilat myös kevään uudet kirjat ja kirjailijat. Itselleni on aina ollut mieluisaa kuunnella kirjailijan itsensä kertovan kirjansa synnystä ja taustoista. Ilta oli lisäksi hienosti rakennettu: kirjoja esiteltiin paitsi haastatteluin myös musiikkiesityksin. Illasta lähdin hymyssä suin ja iloisin mielin: aiemmin listamaani suosikkini tuntuivat entistä kiinnostavammalta ja joitakin uusia kiinnostavia kirjoja löytyi myös kevääksi luettavaksi. 

Esikoiskirjailija Virpi Pöyhösen Hän rakastaa minua (3/2013) -teoksen olen jo aiemmin listanut kevään uutuuksista kiinnostaviin ja täytyy lukea -kirjoihin. Aasia-matkaani sopivasti tässä kirjassa seikkaillaan mm. Japanissa. Lastenkirjan aiemmin kirjoittanut Pöyhönen kirjoittaa tässä kirjassa kahden naisen elämästä: naisesta, joka kadottaa käsilaukun ja tytöstä, joka löytää sen. Pöyhönen kirjoittaa myös rakkaudesta, ja rakkauden etsimisestä. 

Mooses Mentulan Isän kanssa kahden (3/2013) kuului myös etukäteissuokkeihini. Mentulan teos sijoittuu Pohjois-Suomeen, jossa perheen elämä jähmettyy, kun äiti alkaa kaivata etelään. Silläkin uhalla, että kuulun niihin eteläsuomalai(stunei)siin ihmisiin, joille pohjoinen on tuttu vain kevättalven laskettelukeskuksista (Salla), aion tehdä tuttavuutta Suomen Lapin kanssa. Kirjainten virrassa -blogissa Hannalla on kirjasta tehty traileri, siihen voi tutustua myös youtubessa.

Yllätysnimi itselleni oli Viveca Sten, joka oli illassa kertomassa keväällä suomeksi julkaistavasta jännäristään Sisäpiirissä (5/2013). En ole dekkareiden ystävä, mutta kirjailija kertoi kirjoistaan, urastaan ja itsestään niin kovin innostavasti, että kiinnostuin kuitenkin. 

Sten kertoi kirjailijan uran alustaan, kuinka hän kesälomallaan Sandhamissa alkoi merenrannalla kävellessään nähdä selvästi rannalla lojuvan ruumiin, joka on kietoutunut kalaverkkoon, mistä mielikuvasta hän ei päässyt eroon, vaan alkoi kirjoittaa kirjaa Syvissä vesissä. Sten on Ruotsissa menestynyt juristi, mutta päätyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi vähän aikaa sitten. Hän kertoo tekevänsä taustatutkimuksen samoilla keinoilla kuin aiemmassa päivätyössään ja esittelevän kirjansa kustantajalle powerpointilla. Kirjailija vaikutti innostuneelta sekä  menetelmistään että kirjoistaan, joista ajattelin ensimmäiseksi tutustua hänen ensimmäiseensä. Stenin mukaan hänen dekkareissaan rikosten lisäksi on paljon myös ihmissuhteita, jotka ovat tulleet myös hänen lukijoilleen kovin läheisiksi. Täytyy tutustua Stenin kirjoihin ja henkilöhahmoihin -ja katsoa, alanko itsekin ehdotella henkilöihin muutoksia, kuten Sten kertoi joidenkin lukijoiden tekevän. 

Kevään kirjoissa minua kiinnosti myös jo WSOY:n esitteitä lukiessani Sami Rajakylän Pätkärunoilija (5/2013), joka illan esittelyssä vaikutti juuri niin hauskalta kirjalta kuin voi odottaa kirjailijalta, joka esitellään itähelsinkiläisenä autokauppiaana. WSOY:n kevään kirjasanomissa teos esitellään kirjana, joka tuo työläiskirjallisuuden 2010-luvulle. Määritelmä vaatii vielä tarkempaa tutustumista teokseen, jossa päähenkilönä on Kelassa työskentelevä Keijo. 

Ilta oli varsin humoristinen paitsi Rajakylän esitellessä kirjaansa myös Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja (3/2013) -teoksen ollessa esittelyvuorossa. Mikko Kuustonen illan isäntänä oli ihana ja hauska, ja sai tunnelman rennoksi omalla avoimuudellaan. Supisen Orvokki Leukaluun osa tarinoista on ollut Radio Suomen kuunnelmana, osa kirjan tarinoista on uusia, Supisen blogista voi lukea enemmän Leukaluun radiourasta. Jo Liha tottelee kuria -teos oli ainakin itselleni elämys, tuntuu, että Leukaluu voi olla vielä enemmän. Lihiskin nousee elämään uudelleen, näytelmänä Jyväskylässä, kertoi Supinen ja kertoo samaa myös bloginsa uudemmassa päivityksessä. 

Katja Kettu oli myös illassa esittelemässä novellikokoelmaansa Jäänsärkijä (3/2013). Kettu on itselleni vielä tutkimatonta aluetta, novellit vaikuttavat kuitenkin kiinnostavilta: niissä seikkaillaan ympäri maailmaa ja novellien maailmat vaikuttavat tarpeeksi oudoilta.

Illan päätti Anja Erämaan esitys Töölönlahti (5/2013) -teoksestaan, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin juoksulenkki ympäri Töölönlahden ja halki elämän. Ja tosiaankin, runoissa juoksuun lähtö, peiliin katsominen ja muut arkiset asiat kasvavat elämän filosofiseksei pohdinnaksi. Olin iloinen varsinkin tämän teoksen esittelystä, koska en olisi muuten ollenkaan kiinostunut siitä. 

WSOY:n illasta voit lukea lisää Kirjainten virrasta -blogista ja WSOY:lta. WSOY:n uutuudet löytyvät kevään kirjasanomista:

Tunnelmia kirjamessuilta ja kirjahankintoja

Kirjamessujen kahteen päivään mahtui myös muutama "harkittu" kirjaostos. Koska olen aika monet syksyn uutuudet jo lukenut syksyn kuluessa, keskityin muihin kirjoihin. Kateellisena seurasin touhua divari-puolella, jossa lappusten kanssa ihmiset etsivät aivan tiettyjä kirjoja. Pöh, itse en osaa kerätä joitain tiettyjä kirjoja, joten haahuilin paikalla ja palasin nopeasti pois. Mukaan tarttui sellaisia kirjoja, jotka ovat olleet jossain vaiheessa kotona luettavina (esim. kirjastosta), mutta joita en ole ehtinyt lukea loppuun asti. Siinä mielessä olen tyytyväinen hankintoihini. 

Lauantaina päivä alkoi WSOY:n järjestämällä blogistien aamiaisella, jossa mukana oli kirjojaan esittelemässä mainiolle yleisölle Seita Vuorela, Laura Lähteenmäki, Pekka Hiltunen ja blogi-Finlandian viime vuonna voittanut Katja Kettu. 

Seita Vuorela ja Laura Lähteenmäki ovat kirjoittaneet nuortenkirjoja, joita aivan varmasti tarvitaan. Hyviä ja kiinnostavia, jotta nuoret innostuisivat edelleen lukemaan muutakin kuin fb-päivityksiä (sama ongelma varmaan aikuisten puolellakin on olemassa). Seita on aiemmin kirjoittanut sukunimellä Parkkola, mutta sukunimen vaihdos ei varmaankaan siinä mielessä haittaa, koska itse tunnistan kirjailijan Turun-vuosiltanikin samaksi henkilöksi etunimen perusteella. Seita kertoi, että idea ja alku hänen uusimpaan teokseensa syntyi leirintäalueella, jossa erilaiset ja eritaustaiset ihmiset tuntuvat kohtaavan toisensa. Teoksessa realismi kohtaa fantasian: Turussa tapahtuneet surulliset tapahtumat ovat vaikuttaneet kirjan syntyyn ja toisaalta teoksessa on viitteitä kansanperinteestä ja saduista. Seita Vuorelaa olen halunnut lukea ikuisuuden, ehkä nyt vihdoin innostun toteuttamaan lukusuunnitelmani. 

Laura Lähteenmäki on myös kirjoittanut nuorille ja hänen uusimpansa North end -teoksensa sain mukaani. Lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia vaikuttaa tällaisena lokakuisena pakkasaamuna ehkä hieman liiankin pelottavan todelliselta ja läheiseltä aiheelta, mutta ehkä kirjaan ei ole vaikea päästä sisään... North End - Niskaan putoava taivas -teos aloittaa uuden nuortenkirjasarjan, johon on tietenkin tulossa jatkoa. 

Sekä Lähteenmäen että Vuorelan aiemmat nuortenkirjat ovat olleet Finlandia Junior -palkintoehdokkaina. 

Paikalla oli myös Katja Kettu kertomassa Pimppini on valloillaan -antologiasta. Teos onkin ollut sen verran esillä vaikka missä, että tyydyn vain kommentoimaan, että Kettu vaikutti sympaattiselta sen verran kuin ehti itseään ja ajatuksiaan tuoda esiin ja mieleeni jäi se, miten kirjan nimi on ollut kansanlaulun sanoitusta: olimmeko rääväsuisempia aiemmin, kun itse joudun kakistelemaan tällaisten sanojen ja ajatusten kanssa kovastikin...

Mukana oli myös Pekka Hiltunen, josta en onnistunut saaman itseäni tyydyttävää valokuvaa aikaiseksi (Kirsiltä voi käydä katsomassa), mutta joka oli myöskin miellyttävän oloinen kirjaiija. Olin kyllä aivan oikea kohderyhmä kuulemaan Hiltusen teoksesta, koska Sysipimeä ei kuulu aivan siihen kirjallisuuteen, jota normaalisti lukisin. Nyt kun sain kirjan, niin aion sen tietenkin lukea, voisin myös etsiä käsiini Vilpittömästi sinun -teoksen, joka on kahminut koko joukon palkintoja. 

Sysipimeä on jatko-osa Studio-sarjalle, jonka Vilpittömästi sinun -teos aloitti. Sysipimeä-teoksessa on luvassa paitsi jännitystä myös ystävyyssuhteita, koska teoksessa seikkailee kaksi suomalaista naista. Vahvat, suomalaiset naiset ovat kiehtoneet Hiltusta: täytyykin lukea kirjaa hieman sillä silmällä, että miten kirjassa kuvataan naisia ja ystävyyttä. Kirjoittaessani tuli mieleeni Poplaarin herättämä keskustelu naisten ja miesten kirjoista, johon itse kommentoin, että mieskirjailija ei osaa kovin hyvin kuvata naisten maailmaa. Katsotaan, muuttaako tämä kirja mielipidettäni. Lisäksi kirjassa on tarjolla brittiläistä pop-kulttuuria, nettirikoksia ja viharikoksia seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Sitten kirjamessujen kirjaostoksiini. Tähän mennessä paras kirjahankinta on ollut Junior Chef -teos, jonka kanssa samaan pakettiin kuului kokkihattu ja esiliina. Olen etsinytkin tällaista kirjaa, jonka avulla voisin muiluttaa osan kotitöistä perheen pienimmille (jotka, omaksi ja lapsityövoiman käytön puolustukseksi, ovat hinkuneet mukaan keittiöpuuhiin jo jonkin aikaa). Kirjassa kerrotaan kuvien kanssa, miten ruokaa saadaan aikaiseksi ja tämä onkin kierosti suunniteltu niin, että uunivuokaan sekoitetaan keitetyt pastat ja valmiit kananpalat. Pöh, äiti ei siis pääse kokonaan pois keittiöstä, mutta ensikertalaiskokeille tämä työnjako on sopiva, ei siis liian vaikeaa. Ekaluokkalainen lukee ohjeet, viisivuotias sotkee raaka-aineet ja keittiön ja äiti esitöiden jälkeen siivoaa keittiön.  

Ensimmäisen kirjamessupäivän aikana taisin hairahtua tilaamaan Erään Lehden. Kaupanpäällisiksi kirjamessujen henkeen tuli Carpleanin pokkari. Toista Lehteä en tilannut, mutta ostin Paperittomat-teoksen, joka on ollut minulla joskus lainassa kirjastosta.

Likellä pysähdyin euron kirjojen pöytään. 

Raj Kamal Jhan Jos korkealla pelottaa -teos tuli aivan harkitusti mukaan lisäksi Intia-kirjastooni, muut kuulostivat ihan ookoolta. 

Steve Sem-Sandberg: Täältä Yhteismaalle

Dubravka Ugresic: Kiputilahallitus

Laura Restrepo: Houre.

Tulevaisuuden nähtäväksi jää, kannattiko ostaa eurolla. 

Likeltä pääsinkin niin kauas kuin viereiselle pöydälle, Minervalta ostin kolme kirjaa kympillä:

Liu Xiaobo - Vangittu rauhannobelisti

Megan K. Stack: Kaikki tässä kylässä valehtelevat

ja 

Ameneh Bahrami: Silmä silmästä. 

Nämä kaikki ovat olleet lainassa, joten ostokset olivat hyvät omalla kohdallani. 

Jossain divariosaston reunamilla löysin pöydän, jossa oli kirjoja vitosella: 

Sergei Lukjanenko: Yöpartio (juurikin mulla lainassa)

ja Pankaj Mishra: Buddhan jalanjäljillä (no siksi, kun tässä on se Buddha).

Divari-puolella tosiaan olin hieman eksynyt muiden määrätietoisempien tiellä. Ostin sitten vähän randomilla lisää Keltaista kirjastoa, jota ajattelin hieman keräillä ja 

Chang-rae Lee: Ilmassa tuli vastaan.

No siis tällainen pino siitä tuli.

Kirjamessuihin liittyvästi (vähäsen): sain eilen mukaani näytenumeron Siitä Eräästä Lehdestä, jossa on myös viikon tv-ohjelmatiedot ja huomasin, että tänään MTV3:lla esitetään Marigold-leffa klo 14.45-17. Olen joskus katsonut leffan, ja se on ihan hauska ja siinä on palanen Bollywoodia, nimittäin leffassa on mukana Salman Khan, joka opettaa Bollywood-leffaan mukaan hinkuavaa Marigoldia, Intiaan eksynyttä länsimaista b-luokan näyttelijätärtä, tanssimaan. Salman Khan on muiden Khanien tapaan supertähti Intiassa, elokuva ei ehkä ole mikään maailmoja mullistava elämys, paitsi tanssiosuudeltaan (jos siis tykkää Bollywoodin loistosta). 

Tunnelmia kirjamessuilta

Kaksi viimeistä päivää on mennyt hurjaa vauhtia, olen päässyt viettämään niitä niin hyvään seuraan. Tarjolla on ollut, mistä valita seuransa: 

Kyseessä on tietysti Helsingin kirjamessut. Tänä vuonna pääsin jopa kahtena päivänä mukaan. Eilinen meni täyspökerryksissä ja sain kannettua kotiin kassillisen (no, ehkä pari) kirjoja. Olisin halunnut käydä jo torstaina kuuntelemassa paria kirjailijaa, mutta päätin kuitenkin uhrata aikani ja ajatukseni päivä- ja palkkatyölleni. Sainpa nauttia sitten paremmin nämä kaksi päivää. 

Perjantaina en jotenkin osannut keskittyä kirjailijoihin, mutta havaitsin, että heitäkin oli paikalla. 

Miehet puhuivat naisista....

... ja naiset puhuivat kirjoista.

Joitakin kirjailijoita olin varautunut kuuntelemaan, koska en ole aiemmin kuullut tai nähnyt heitä. Osan onnistuinkin näkemään, osaa taas vain ohimennen. 

Tänään eli lauantaina en halunnut enää lisätä kirjapinoihin korkeutta (se Mt. Everest löytyy omasta takaa), joten keskityin kuuntelemaan aivan vain parilla lavalla esiintyviä kirjailijoita. Se olikin hyvin toimiva suunnitelma (ja toteutus), koska en lyhyellä matkallani huomannut, että olisi ollut kovin paljon ruuhkaa. Varmaan oli, mutta se haittasi vain niitä, jotka halusivat ostella kirjoja ja juosta ympäriinsä. 

Kuunnellessani mietin, että jotkut kirjailijat ovat hyviä esiintyjiä, esim. Sirpa Kähkösen Kuopio-kommentit saivat yleisön taputtamaan. Myös minut, vaikka en (aivan) savolainen olekaan. Toiset taas kuluttivat puolituntisensa heikosti ja vähän ihmettelin huonoa antia. 

Joitakin kirjailijoita halusin ihan pikaisestikin nähdä. Kuten olen joskus aiemmin maininnut, musta on kiinnostavaa kuulla, mitä kirjan taustalla on ja vahingosta viisastuneena olen tullut uteliaaksi myös sen suhteen, että miltä kirjailija näyttää. Mia Vänskän kirja odottaa lukupinossa, joten kuuntelin ihan pikaisesti vain, mitä kirja pitää sisällään. Sofi Oksasen bongasin Akateemisen tentattavana, ja nauliuduin kuuntelemaan, mistä Oksanen on materiaalinsa hankkinut. Kiinnostavaa kerta kaikkiaan! Myös Oksasen kirja odottaa lukupinossani. Ja se kiinnostaa enemmän nyt, kun olen siitä kuullut kaikkea kivaa. 

Riikka Ala-Harja keräsi yleisöä paljon ympärilleen, mutta yleisön kiinnostuksesta erästä tiettyä asiaa kohtaan huolimatta keskustelu pyöri Normandiassa ja maihinnousussa. 

Inna Patrakova oli viimeisin kirjailija, jota jäin kuuntelemaan, koska olin juuri eilen saanut loppuun hänen kirjansa Kultahammas (katso edellinen postaukseni). 

Muita kiinnostavia kirjailijoita oli toki kasapäin muitakin, esim. Juha Vakkurin Afrikka-kokemukset olivat varsin kiinnostavia ja aionkin hankkia Vakkurin paksun ja isokokoisen teoksen jossain vaiheessa kirjahyllyäni kaunistamaan. 

Ehkä suurin yleisö (jossa itse olin mukana) oli kerääntynyt presidentti Tarja Halosen ympärille. Ehdin kuuntelemaan vain osan haastattelusta, mutta kyllä täytyy sanoa, että pidän edelleen Halosen tyylistä puhua ja olla läsnä tilanteessa. 

Hienoja päiviä ovat olleet nämä kaksi, ja niihin on mahtunut paljon muutakin. 

Mutta tämä nyt näin ensikokemuksina kirjamessujen annista. 

Tammi esittää: Kristiina Vuori

Tammi tarjoili tänä aamuna ensimmäisen "marmeladia ja proosaa" -tapahtuman, joka kokosi keskustan Akateemisen kahvio Aaltoon ison pöydällisen lukemisesta innostuneita ihmisiä: kirjabloggareita ja lukupiiriläisiä ja itse esikoiskirjailijan, Kristiina Vuoren.

Konsepti aamiais- ja kirjailijatapaamiseen on kotoisin Bonnierilta Ruotsista, ja tuntuu sen verran kivalta tapahtumalta, että voisi sulautua suomalaiseenkin menoon: nautin mieluusti aamukahvini kirjailijaseurassa uudelleenkin.

Kristiina Vuori on siis Tammen esikoiskirjailija. Hänen teoksensa Näkijän tytär on juuri julkaistu ja vaikutti erittäin kiinnostavalta historialliselta romaanilta, jossa liikutaan keskiajan Suomessa: Turussa ja Hämeessä. Vuori itse painottaa, että hän kirjoittaa viihdyttääkseen, ja kirjailijasta toivotaankin Kaari Utrion manttelinperijää historiallisen laatuviihteen kirjoittajana. Vuori on kirjoittanut teoksensa synnystä blogissaan Rajalinna, johon täytyy käydä heti tutustumassa. Sillä niin kuin HS tänään kirjoitti, kustantajille tarjotaan vuosittain tuhatta käsikirjoitusta ja vain 0-5 /kustantamo julkaistaan. Ehkä sieltä löytyy vinkkejä, miten kuulua niiden harvojen joukkoihin, joiden hengentuotteeen kustantamo uskoo toimivaksi romaaniksi.

Aivan hetkessä teos ei ole Vuorellakaan syntynyt, sillä idea kirjasta on elänyt hänellä pitkään: aikuisfantasian kirjasta on kirjoituskurssien ja neuvojen myötä kehkeytynyt historiallinen romaani. Myös kirjoitusprosessi on kestänyt oman aikansa.

Aamukahvin lomassa olikin kiinnostavaa kuulla, miten romaani oikeastaan syntyy kirjailijan näppäimistöllä: Näkijän tytär on ollut päässä videona, josta se on muokattu tekstin muotoon tarinaksi. Historiallisia faktoja on täytynyt etsiä kirjallisista lähteistä, välillä kirjallisten lähteiden puuttuessa tutkijoilta. Kirjoitusprosessi on ollutkin näiden kahden, tarinan ja historiallisten faktojen, yhdistämistä, kertoi Vuori.

Itse pieniä kirjoitusharjoituksia tehneenä voin vain kuvitella faktojen etsimisen vaikeuden ja työn määrän. Vuori kertoo, että hän on ollut kiinnostunut keskiajasta jo pitkään; aivan tyhjästä  hän ei suinkaan lähtenyt rakentamaan historiallista romaaniansa.  

Teoksessa on muuten aika huikean hieno kansikuva. Vuori kirjoittaa historiasta, mutta on ajantasalla: FB-sivujen ja edellä mainitun blogin lisäksi häneltä löytyy myös uusi blogi, josta voi lukea kuulumisia. Sivuilta löytyy tietoa jo siitäkin, että Vuori kirjoittaa uutta romaania nimeltään Siipirikko.  

Itse tapahtumasta kiitos kuuluu tietenkin Tammelle. Oli kivaa olla lauantaiaamua viettämässä kirjallisessa seurassa. Kirjailija, joka vaikutti erityisen sympaattiselta ja puheliaalta esikoiskirjailijalta, tuli itse nähtynä ja kuultuna lähemmäksi ja kirjakin alkoi kiinnostaa paljon enemmän kuin jos olisin kirjan nähnyt vain kaupanhyllyllä. Itse kuulun niihin lukijoihin, jotka nauttivat kirjailijan puheista.

Kiinnostavaa oli myös tavata sellaisia kirjablogisteja, joita en ole aiemmin nähnyt irl.

Mukava herätys aamuun kaiken kaikkiaan. Tämä sisältöön kuulumaton kuva maisemasta, joka oli vaan niin ihastuttava matkalla kaupunkiin.  

Kohtaamispaikassa Joel Haahtela

Eilen kiirehdin Akateemiseen kirjakauppaan kuulemaan, mitä hienoa Joel Haahtela kertoilee kirjoistaan, kirjoittamisestaan ja maailmanmenosta noin yleensä. Kirjailijathan ovat valo pimeässä: tuovat elämäämme sen puuttuvan sykkeen, jonka varassa voi nähdä paremmin.

Ennen Haahtelaa ehdin kuuntelemaan Liisa Keltikangas-Järvisen viisauksia lastenkasvatuksesta ja peittämään lapseni korvat kaikelta mahdolliselta, joka voisi haavoittaa pienen tunteita. Niin kuin se, että Suomessa on erilaisia päiväkoteja: hyviä ja huonoja. Omanihan ovat olleet vain siinä ensimmäisessä. Ja vasta sen jälkeen, kun kyky empaattisuuteen ja muut asiat, joita maailmassa tarvitsee, ovat päässeet kehittymään normaalilla tavalla. Koska lapselle pitää tuottaa pettymyksiä, niin seuraavaksi pahoitin lapseni mielen sillä, että pitää olla hiljaa ja antaa äidin kuunnella.

Haahtela kertoili uutuudestaan, Traumbachista, ehkä hieman hillitymmin kehuen kirjaansa kuin itse tein täällä. Haahtela on tehnyt kertakaikkisen kirjallisen vaikutuksen, sillä mennään.

Haahtela kertoi, kuinka Traumbach lähti liikkeelle lehtileikkeestä Itä-Saksan kerrostaloista, joiden kohtaloa Haahtela alkoi miettiä: minkälainen ihminen siellä asuisi. Haahtela pyrkii tipauttamaan kirjoissaan lukijansa tari-naan ja kieleen, ja ainakin Traumbachin kohdalla Haahtela onnistui aikeissaan: aloitettuani matkan Jochenin kanssa en halunnut tarinasta enkä kielestä pois. 

Haahtelan teokset eivät ole kovin pitkiä, koska kirjailija kertoi olevansa kärsimätön kirjoittaja. Onneksi kirjoja on tipahdellut sen verran useasti, että itselläni on vielä muutama vanhojakin lukematta, seuraavana varmaankin lukuvuoroon tulee Katoamispiste. Toivoa kuulemma sopii, että seuraavakin Haahtelan teos pulpahtaisi ulos.

Lopuksi ja välillä Haahtela jutteli niitä näitä ja harmitteli, että välillä nykymaailmassa ei pääse mihinkään muita piiloon ja karkuun. FB seuraa, minne menetkin. Somea sattumoisin pohdittin myös tämän viikon Annassa (itse tosiaan olen paitsi somen myös naistenlehtien orja). Haahtela muisteli, miten hauskaa oli aikana, jolloin keskellä kaupunkia voi kadota puhelinkoppiin kokemaan elämän hyviä ja huonoja hetkiä. Muilta piilossa. Miten musta tuntuu aina välillä, että aika moni kuvittelee olevansa samanlaisessa piilopaikassa, kun aloittaa puhelun vaikka ruuhkaisessa junanvaunussa. Ehkä se entinen maailma elää meissä syvemmin kuin huomaammekaan.

Itse elän keväisellä onnentiellä, ja vaikka nyt vähän koetellaankin, niin täytyy sanoa, että aina on mukavaa ja ilo pysähtyä kuuntelemaan herra (tai rouva) kirjailijan puheita kirjojensa synnystä ja taustoista.

Ketähän seuraavaksi pääsemme kuuntelemaan?