Kirjahyllystä - osa I

Kesän syksyisen sään saattelemana olen a) saanut kirjahyllyni kasatuksi ja järjestetyksi ja b) kuvatuksi ja näemmä vielä c) kerrotuksi. Pidin aikoinani hirveän paljon Kirjavan kammarin Karoliinan kirjahylly-esittelyistä ja olen aina halunnut toteuttaa samanlaisen postaussarjan. Koska kirjahyllyni järjestyy eri tavalla kuin aakkosjärjestyksessä, niin esittelen sitä hieman eri tavalla. 

Ensiksikin kirjahyllyssäni on pieni, mutta sitäkin rakkaampi, kokoelma kirjailijoita, joihin olen halunnut tutustua enemmän ja kirjasarjoja, joissa on hyviä kirjoja. Tämä ensimmäinen postaus esittelee nämä kirjani, kirjahyllyni ylimmät hyllyt. 

Ensiksikin kirjahyllyssäni on Henrik Tikkasen Helsinki-sarja. Olen lukenut vain Märta Tikkasen kirjoja (Punahilkka, Miestä ei voi raiskata, Emma ja Uno - rakkautta tottakai), joiden jälkeen on aina tullut mieleen, että pitäisi lukea myös hänen edesmenneen aviomiehensä kirjoja. Aloitinkin eräänä kesäyönä Kulosaarentien lukemisen, mutta se jäi kesken. Sittemmin minua jäi harmittamaan se, että kirjasarja ei ole täydellinen, enkä halunnut alkaa lukea keskeneräistä sarjaa. Olen ostanut kirjoja divareista ja sain viimeisen kirjan hankittua keväällä. Nyt tämä kirjasarja pitäisi siis aloittaa. Knausgårdin taistelussa on sama juttu: olen kerännyt kaksi kirjaani alesta ja divarista, nyt tuotakin sarjaa voisi aloittaa lukea, vaikka osa puuttuu. 

Pidän tosi paljon siitä, että kirjahyllyssä kirjat näyttävät jollain tavalla yhteneväisiltä. Siksi pidän kirjasarjoista. Akateemisen aleista olen ostellut  SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjaa, Tammen pokkarisarjaa on myös muutama kirja jostain hankittuina. Näistä kirjoista tärkein itselleni on Virginia Woolfin Oma huone, Woolf oli ensimmäinen kirjailija, josta olen tehnyt esitelmän yliopistossa. 

Järjestelin samaan seuraan myös kirjoja niiltä kirjailijoilta, joita olen suunnitellut ja halunnut lukea pitkän aikaa: Susan Fletcherin kirjat ovat tarttuneet aleista, Nina Banerjee-Louhijan kirjoja monesta eri paikasta, samoin kuin Veronica Pimenoffin kirjoja. 

Blogini aikana olen lukenut Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä -teoksen ja Banerjee-Louhijalta luin viime kesän kasarihaasteeseen Intian helmi -teoksen ja Valkoisen orkidean maa. Kaikki kolme aivan ihastuttavia kirjoja - kyllä pitäisi lukea enemmän kaikkia unohdettuja kirjoja ja kirjailijoita. 

Kirjasarjoista WSOY:n Aikamme kertojia -sarja oli pettymys siksi, että se loppui lyhyeen. Kuten edellä totesin, minusta on aivan ihanaa, että kirjat kirjahyllyssä sopivat jollain tapaa toisiinsa ja kirjasarjat yhtenäistävät kivasti. 

No, onneksi on nämä kaksi sarjaa, jotka eivät tunnu loppuvan ollenkaan. En ole hirveän paljon saanut kirjoja kannetuksi kotiini, koska en ole niitä systemaattisesti kerännyt, vaan poiminut mukaani kirja-aleista, kirjaston poistoista ja joitakin olen ostanut normaalihintaisinakin.

J. G. Ballard: Kiitos naisten
Ian McEwan: Sementtipuutarha
Lars Saabye Christensen: Velipuoli
Annie Proulx: Vaarallinen harmonikka
Ian McEwan: Sovitus
J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
J.M. Coetzee: Michael K:n elämä
Herta Müller: Hengityskeinu
Imre Kertész: Tappio
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Ian McEwan: Rannalla
V.S. Naipaul: Elämän kuva
Anne Tyler: Nooan kompassi
Hugo Claus: Belgian suru
Siri Hustvedt: Amerikkalainen
Mo Yan: Seitsemän elämääni
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Anita Brookner: Päivät Pariisissa
Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö
David Grossman: Sinne missä maa päättyy
Annie Proulx: Laivauutisia
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Margaret Atwood: Nimeltään Grace
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Per Petterson: Hevosvarkaat
Isabel Allende: Henkien talo
Anne Tyler: Amerikan lapset
Margaret Atwood: Herran tarhurit

Toinen tärkeä kotimainen kirjasarja on Tammen keltainen kirjasto, jota kirjahyllyssäni on toistaiseksi hieman vähemmän kuin Otavan kirjastoa, mutta tässäkin tykkään tosi paljon siitä, että nuo keltaiset kantit saavat kirjat sopimaan toisiin, eikä kirjahylly ole värisekamelska. 

Herta Müller: Sydäneläin

Herta Müller: hminen on iso fasaani

Kerstin Ekman: Herran armo

Kerstin Ekman: Viimeinen uitto

Kerstin Ekman: Raaputusarvat

Kerstin Ekman: Huijareiden paraati

Peter Hoeg: Nainen ja apina

Jennifer Egan: Sydäntorni

John Irving: Oman elämänsä sankari 

Haruki Murakami 1Q84 1 ja 2

Haruki Murakami 1Q84 osa 3

Chang-rae Lee: Ilmassa

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä
Orhan Pamuk: Musta kirja
Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
Doris Lessing: Ruoho laulaa
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

keltaisen kirjaston pokkarit: 

Haruki Murakami: Sputnik - rakastettuni 
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Jhumpa Lahiri: Tuore maa
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Yann Martel: Piin elämä
E.L. Doctorow: Gangsterin oppipoika
Graham Greene: Hiljainen amerikkalainen

Seuraavan sateisen päivän aikana sitten kuvaan seuraavan satsin kirjojani, ja kerron hieman enemmän, mitkä kirjat päätyvät kirjahyllyyni ja mitkä lähtevät kiertämään eteenpäin. En nimittäin ihan kaikkia kirjoja laita hyllyyn, vaan ne lähtevät moneen eri paikkaan kiertoon. 

Paljon vai vähän?

Olen muuttanut kirjoineni hieman liian usein,

ja muutoissa olen karsinut kirjoja kovin ottein.

Välillä tulee mietittyä, että onko jotain kirjaa kenties ikävä,

kun se ei omassa kirjahyllyssä ole mukana?

Täytyy myöntä että Sota ja rauha tekisi sivistyneen vaikutelman,

Dostojevskin tiiliskivet samoin.

Ne ovat kuuluneet kirjahyllystööni,

mutta karsiutuneet jossain vaiheessa pois.

Jotenkin kirjahyllyyn ovat jääneet satunnaiset seuralaiset,

pahojakin kolhuja kärsineet antiikkiset opukset,

joista ei ole ollut mitään syytä luopuakaan.

 

Kirjaharrastajan varmaan kuuluisi kerätä lukemistoaan hyllyyn, ja aika ajoin olenkin saanut herätystä keräilyyn, aloin kerätä suomalaisia klassikoita ja sainkin sinne mm. Runebergin Vänrikki stoolin ja Waltarin Sinuhen - näissä vanhoissa kirjoissa (jos ne ovat vanhoja painoksia) on vain se vika, että ne meinaavat hajota käsiin. Eihän niitä ole luettavaksi tarkoitettu, eikä ainakaan jokajaksoisen suomen kirjallisuushistoria -kurssien käsittelyyn.

Toisaalta aika moni kirjoista on hyllyssäni siksi, että tiedän kirjalla olevan jatkokäyttöä, en millään haluaisia ostaa kirjaa, jonka luen vain kerran läpi, kirjahyllyyn pölyyntymään. Siksi esim. viime vuonna suosin uusia kirjoja, joita pakotin muidenkin luettavaksi. Jotkut kirjat jäävät hyllyyn odottamaan sitä hetkeä, että saan ne vihdoin luetuksi, esim. Econ Ruusun nimi on tehnyt sitä kymmenisen vuotta.  

En tiedä, millä muulla perusteella ostaisin kirjoja; kirjasta kun ei tiedä kansien perusteella, onko se sisältäkin hyvä. Suosin toki joitakin kirjailijoita, esim. Anja Kauranen / Snellman on sellainen, joka lähtee kaupasta kotiin, vaikka joskus minua suuresti ärsyttää kirjailijan näppiksenjälki. 

 

Yksi ongelmatilanne syntyy siitä, että ostan usein kirjan pokkarina: kevyempi kuljettaa mukana, halvempi ostaa. Mutta kirjahyllyssä pokkarit näyttävät b-luokan kirjoilta. Siispä: pitäisikö ne eristää omalle pienemmälle hyllylleen, jossa ne näyttäisivät isommalta. Vai upottaa muiden väliin?

Ja vielä pitää ihmetellä, että miksi tiettyjä värejä hyöjeksitään?

Paljon tyhjää tilaa siis tuli, muutossa karsiutuneet ovat jääneet mikä minnekin, mutta hyvä asia tässä on se, että voin huoletta kurkistella divareiden ja kauppojen tarjoamia kirjoja. Kun vain vielä keksin, mikä on se syy, minkä takia hankin jonkun kirjan itselleni, enkä vain nauti kirjaston suomista eduista.

Ps. Sota ja rauha lähti kiertoon, koska se alkoi ahdistaaa minua niin paljon. Luin sen eräänä joululomana, kun ulkona paukkui -30 ja opiskelupaikkakuntani ulvoi tyhjyyttään. Jotenkin se kirjan lukutilanne (ellei vähän sisältökin) jäi kalvamaan mieltä: kylmä ja hyinen talvi harmaan betonitalon neljännessä kerroksessa... 

Ps. II - valkoinen kirjahylly jäi mieleeni tästä. Värien mukaan järjestäminen on minun mielestäni se ainoa oikea järjestys hyllyissä. Jotkut suosivat aakkostenmukaista järjestystä, esimerkiksi kirjastoissa siinä on etunsakin, mutta mitä jos onkin keltaisen kirjan olo - miten sellaisen löytää kirjastosta?  

Ps. III - tähän on siis matkaa,

täytyykö kirjoja paljon tai kohtuullisesti lukevalla olla kirjahylly täynnä

kirjoja, että kirjaharrastuksen voi ottaa vakavasti?

Vai riittääkö ahkera juokseminen kirjastoissa?