Ensimmäiseni, toiseni ja myöhemmätkin mietteet

Blogini sivupaneelissa on lista suosituimmista teksteistä viikoittain. On ollut hauskaa seurata, miten kirjat vaihtuvat - ja varsinkin näin koulujen alettua alkavat sellaiset teokset kuin Täällä Pohjantähden alla ja Miestä ei voi raiskata keikkua luetuimmissa (tai googlatuimmissa).

***

Ihan ensimmäinen postaukseni oli 13. lokakuuta 2010 Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta. Miten elokuva sitten johti blogini syntyyn? Jossain vaiheessa aloin kirjoittaa kirjoista jo toisessa blogissani, mutta koska huomasin kesällä -10, että kirjablogejakin on olemassa, niin mietin, että voisin myös itse laittaa muistiin joitain asioita lukemistani kirjoista. Mulla kun on sellainen paha tapa, että en muista, olenko lukenut jonkun kirjan ja sitten sellainen toinen, että en muista, mitä kirjassa onkaan oikein tapahtunut. Vieläkään en halua kirjoittaa useimmiten siitä, miten kirjat loppuvat, joten yksi paha tapa säilyköön: en tahdo muistaa useinkaan, miten kirjat päättyvät.

Tiedän, mulla on erittäin huono muisti.

Täällä Pohjantähden alla on tietenkin suomalainen superteos, jota ilman olisi vaikea kuvitella kirjallisuutta ja Linnan Tuntematon sotilas on teos, jota ilman olisi vaikea kuvitella koko suomalaisuutta. Siksi on hienoa, että blogini alkaa Linnan teoksella. Vaikkakin, jostain syystä mun blogiini on löydetty hakusanoilla "kamala täällä pohjantähden alla". Hups, miten sellainen onkin päässyt tapahtumaan... Hienojahan Linnan teokset ovat, kerta kaikkiaan. Mutta saahan niistä silti kirjoittaa muutakin kuin kehuja. Saahan? Vaikka kokonaisuus onkin hieno, niin kirjassa voi olla jokin asia, joka erityisen paljon jää mieleen: se ärsyttää tai sitten se kiehtoo ja ihastuttaa.

Kouluvuosinani (siis open kouluvuosinani tässä tapauksessa) huomasin myös, että samoin kuin äidinkielen ja kirjallisuuden -oppikirjat myös minä olen tipahtanut kirjallisuuden kärryiltä pahasti. Kun oppikirjat alkavat puhua 1980-luvun jälkeen nykykirjallisuudesta, voi se olla aika hämmentävää lukiolaiselle, joka on syntynyt -90-luvun puolivälin jälkeen. Siksipä uutuuskirjojen esiin nostaminen jää opettajalle, joka on tietysti selvillä siitä, mitä kirjallisuudessa tapahtuu. Piti siis aloittaa tutustuminen.

Täytyy myöntää, että kirjablogit ovat toimineet tällä saralla todella upeasti ja valovoimaisesti. Jos valtakunnan lehti nostaakin esiin kirjan silloin ja toisen tällöin ja naistenlehdet kirjoittavat (aina samoista) kirjalijoista, niin kirjablogeista saa niitä seuraamalla monipuolisemman kirjan. Onhan kirjojen luku- ja postaustahti aivan toista, kun meitä lukijoita ja kirjoittajia on monta.

Itselläni pääsi muutama vuosi vierähtämään niin, että en tiennyt mistään kirjoista mitään, enkä niitä ehtinyt itsekään lukea. Tämä puutostila on vuodessa korjaantunut - lukemalla muiden blogeja, ja olen myös alkanut itse lukea uutuuskirjoja. Paljon enemmän kuin aiemmin. Paljon enemmän kuin muita. Kuljen paitsi kustantamojen uutuusluettelojen myös kirjastojen best seller -hyllyjen talutusnuorassa, ja olen (melkein) unohtanut ne vanhemmat teokset. Onneksi kirjablogeissa on myös sellaisia, jotka muistuttavat vanhemmista teoksista, ja maanittelevat paitsi omilla jutuilla, myös erilaisilla haasteilla mukaan.

Uutuksista perillä oleva äikän maikka on tietysti onni opiskelijoille. Paitsi että nyt en enää tietenkään opeta kirjallisuutta ollenkaan.

Riikka Pulkkisen Totta oli ensimmäinen uutuus, jonka luin ja josta kirjoitin blogissani. Siihenkään en ollut aivan vilpittömästi tai välittömästi rakastunut. Taidan olla aika harvoin sitä.
Kotimaisen kirjallisuuden suhteen tuntuu välillä, että mulla on liikaa painolastia niistä kirjoista, joita olen kahlannut opintojen yhteydessä - ja välillä tuntuu, että kotimaisessa kirjallisuudessa on vieläkin niin samanlainen pohjavire, melankolinen virta, jota ei välttämättä vain jaksa. Jotain vaihtelua kotimaiseen vakavaan kirjallisuuteen joskus kaipaisi. Syvällisen ei aina tarvitse olla vakavaa. Hauska ja irrotteleva voi olla syvällistä myös. Voihan?  

Koulujen alkamisen myötä on viikon luetuimmissa -listalla kohonnut myös Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata -teoksen postaus. Joitakin kirjoja luetaan koulussa, ja yritän siksi aina kirjoittaa sellaisista kirjoista jostain inhottavasta näkökulmasta, ettei tekstejä voi suoraan kopioida koulun tehtäviin. Luulen, että jos äikän maikka kohtaa esseen, jossa pohditaan äitiyttä, niin se alkaa epäilyttää vähän.

Kun parissa kirjablogissa pohdittiin, mitä blogistit kirjoittavat blogeihinsa, ja anonyymi kommentoija kysyi, että miksi blogistit eivät kirjoita ajatuksia kirjaa laajemmalti, niin kyllähän sitä useimmiten tulee hieman mietittyä muustakin näkökulmasta kirjan sisältöä kuin kirjan tekstin tai tarinan kannalta.

Minulle lukeminen on henkilökohtaista. Saatan lukea hyvänkin kirjan, mutta voi olla, että se ei sytytä juurikaan sen takia, että siinä ei ollut mitään pintaa, johon omat jalkani olisivat mahtuneet astumaan mukaan. Sitten taas toisissa kirjoissa on niin paljon astumapintaa, että niistä irtoaa aivan eri tavalla näkökulmaa kirjoittaa. Kaikkea ei voi tietenkään julkisestikaan kirjoittaa.
Vaikka oma kohtaamiseni Intian kanssa on kovasti erilainen, niin on kirjoja, niin kuin Seija Vilénin Mangopuun alla, joka vaikuttaa syvästi just sen takia, että voi peilata omaa elämäänsä jonkun toisen elämään - tai tarinaan - kirjan sivuilta.

Palatakseni blogini alkutaipaleelle nostan esiin vielä yhden teoksen, nimittäin Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti -teoksen, joka oli osoittamassa sitä suuntaa, johon blogini tulisi kääntymään. Paitsi että blogini on kallellaan itään päin myöskin se on kallellaan maahanmuuttajien tarinoihin, joista kumpusi myöskin yksi kirjablogien haaste, johon olen ottanut osaa. Tosin en ole muistanut merkitä muistiin kaikkia kirjoja, jotka sopisivat haasteen suojiin. Yksi syy kirjojen lukemiseen on se, että voin pohtia kirjan kanssa omaa elämääni, toinen syy on se, että voin tutustua sellaisiin ihmisiin ja sellaiseen maailmaan, johon en ilman kirjoja välttämättä tutustuisi. Yritän olla rohkeampi tässä suunnassa.  

Sitten on vielä niitä kirjoja, jotka ihastuttavat kovasti, kuten Kader Abdolahin  Talo moskeijan vieressä. Kirjat, jotka jäävät syystä tai toisesta elämään mieleen ja sen maisemaan. Ja sitten huomaa, että toisia kirja ei ole sytyttänyt yhtään - ja sitten voikin vain jäädä ihmettelemään, mikä niitä toisia oikein vaivaa?!
Heh, eli kirjoista pitäminen, niiden lukeminen ja niistä kirjoittaminen on kovastikin subjektiivista puuhaa. Ihan vain mietittyäni näkemyseroja oli pakko seurata edellisestä kirjasta erimielisen kirjoittajan toista arvostelua ja todeta, että niinpä, kirjoista voi olla eri mieltä. Kirjablogeissa on se kiinnostava asia, että voi olla eri mieltä kirjoista ja mukavaa on myös se, että yleensä saa myös perusteluja näkemyksille, eikä tarvitse olla vain yhden valtakunnan suurimmassa kirjoittavan mielipiteiden varassa.

*****

Sitten on vielä sekin asia, että en pysty ihan vain ja ainoastaan kirjoista kirjoittamaan, mutta fiksu löytää ne kirjoista olevat postaukset ja sitten ne muut, esimerkiksi nämä. Kun nämäkin on vain niin ihania. 

Ja välillä menee vähän näin, että ei saa luetuksi, eikä kirjoitetuksi. On muuten kaikkea kivaa.

Sitä vain piti kirjoittamani, että on hauskaa, miten vanhoja tekstejäkin nousee luetuiksi. Joku punainen lankakin mulla oli alussa ajatuksena, mutta kun tätä kirjoitustakin on tässä päivän mittaan niin moneen otteeseen kirjoittanut ja katkonut ja taas kirjoittanut, niin voi hyvinkin olla, että se jossain vaiheessa hävisi. Siispä piti vain sanomani, että aion jatkaa tällaisena jatkossakin ja vuosipäivänä joku kiva yllätys tiedossa. 

Nyt saattaa tulla tekstiä vähän katkoittain, kun pitää hoitaa velvollisuuksia siellä sun täällä.