Eero Paso: Ruotsinmaa

Eero Pason Ruotsinmaa (2013, Nordbooks) -teos tuli vastaani kirjaston uutuus-luettelossa. Päätin lukea kirjan, koska minua kiinnostaa ihmisten tarinat muutosta uuteen maahan ja sopeutuminen uusiin ympyröihin. 

Pason kirjassa muuttajat eivät tule muualta Suomeen, vaan ovat lähteneet ja lähtemässä Suomesta pois. Ruotsiin, jossa on työtä. 

Olli Kaarre on lähdössä pois Suomesta, sen pohjoisosista. Ollin kesärakkaus Eevan kanssa on kuihtunut syksyn myötä, ja Olli päättää lähteä Suomesta pois, kun ei hänellä ole mitään eikä ketään, joka odottaisi häntä. 

Kirjassa seurataan Ollin lähtöä Ruotsiin laivamatkasta alkaen, läpi Ruotsin. Matkalla hän käy läpi menneisyyttään. Samalla kun hän jättää jäähyväisiä Suomelle, hän asettuu asumaan Ruotsiin ensimmäiseen asuntoonsa ja aloittaa työt alumiinivalimolla. 

Minä, agraariyhteiskunnassa maataloon pientilalle syntynyt, lehmänlannan ja leipäviljan hajussa varttunut poika, olen sulautumassa työläisiksi kutsuttujen ihmismassojen suureen joukkoon, minulle aivan uuteen ja tuntemattomaan yhteiskuntaluokkaan, yhdeksi heistä. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle, sillä kirjassa koetaan Olof Palmen murhan uutisointi. Aikaa kuluu syksystä kesään: Olli hankkii isomman asunnon, ystävystyy toisten ruotsinsuomalaisten kanssa ja viettää aikaa heidän kanssaan. 

Ikävä Suomeen tulee Jamppa Tuomisen laulujen sanojen myötä kun Olli viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa, kuppia kaataen. 

Vaikka Ollin elämä sujuu kohtuullisen hyvin, on hän mukana pikkurikollisissa toimissa, kuten hirvenlihan varastamisessa. Nämä rikkeet välillä menevät kännien, välillä poikien puuhien piikkiin. Aivan loistavinta valoa uusruotsalaiset eivät uudessa kotimaassaan ole, mutta kulkevat kuitenkin lain paremmalla puolella, suurimman osan aikaa. 

Elämä kaiken kaikkiaan on kovin samanlaista kuin siirtolaisen elämä uudessa maassa, oli se sitten mikä tahansa. Samoin kuin kotimaa mikä tahansa: 

Siirtolaisille annettiin helpot ja yksinkertaiset työt. Joskus ne kaikkein paskaisimmat, jotka eivät ruotsalaisille kelvanneet. Eikä sitä ruokakaupassakaan kielitaitoa tarvinnut, kun purkkien ja pussien kyljistä näki, mitä missäkin on, ja hyllyjen reunoista hinnat. - - Ja vaikka ikävä kaiversi sisikuntaa kuin tupajumi vanhaa lautaa, niin hyvä oli olla, taloudellisesti parempi kuin kotona Suomessa, jolla ei sodanjälkeen ollut kaikille paljoa tarjota. Säilyi silti mielessä maailman parhaana paikkana.

Kirjan kerronta ei ole kovinkaan huippua, eikä laadukasta. Juonessa ei ole kohokohtia, eikä juonenkäänteitä ole muuta kuin erilaiset hassut tapahtumat ja elämän kohokohdat kuten juhannuksen viettäminen. Välillä varsin turruttavaa kerrontaa: aamulla tein näin, sitten näin, ja sitten tapahtui tämä. Mutta kirjassa kerrottiin kuitenkin tarina, jonka jakaa varmasti moni saman kokenut siirtolainen: ikävä omaa kotimaata kohtaan ei jätä, vaikka ehkä haihtuu vähän kerrassaan pienemmäksi ja uusi elämä rakentuu vähän kerrassaan. 

Eero Paso: Ruotsinmaa
2013, Nordbooks 
151 sivua

Harri Tuomela: Vallilan murhamammat

Harri Tuomela: Vallilan murhamammat
2013, Nordbooks
206 sivua

Kiinnostuin kirjasta kirjaston uutuussivuilta. Huomasin, että tästä on aika monta varausta, joten päättelin että kirja on varmaan hyvä ja kiinnostava - ja päätin lukea kirjan, koska olen kuljeskellut Vallilan tienoilla ja halusin fiilistellä kulmilla. 

Kirjan alussa kuvaillaan nuoren tytön raaka murha ja sen teko. Toisessa luvussa kuvaillaan yksityisetsivä Miitta Mäki, joka aloittaa kuntoilun kuntosalilla. Miitta kuntoilee ja tutkii yksityisetsiville kuuluvia juttuja kuten pettämisiä. Pian hän kuitenkin joutuu keskelle murhatutkimuksia yhdessä poliisin, ylikomisario Mauno Luttisen, kanssa. 

Kuntosalilla Miitta tutustuu myös Vallilan murhamammoihin, joka on jengi vallilalaisia naisia, jotka lukevat dekkareita ja kokoontuvat keskustelemaan niistä aika ajoin. 

Kaikki kirjan henkilöt liittyvät toisiinsa ja erityisesti kuntosaliin: tässä kirjassa liikutaan erittäin pienellä alueella. Murhattu tyttö on kuntosalilla töissä, joten murhatutkimuset tietenkin keskittyvät kuntosalin ympärille ja sen työntekijöihin.

Odotin kirjalta Vallilan ympäristön kuvausta, mutta kirjassa ei kuvailtu oikeastaan mitään (ei ympäristöä eikä henkilöitä). Murhaaja selvisi johtolankojen ja keskustelujen ja kuulustelujen perusteella. Tästä olisi voinut kehitellä kiinnostavamman kirjan, kuvaamalla miljöötä, ja kirjoittamalla kirjaa yhteiskunallisesti kantaaottavaksi (aiheessa: kuntosalit, ulkonäköpaineet ja pillerit olisi kyllä ollut aineksia, ja välillä nämä aiheet nostettiinkin esiin kirjassa). 

Lea Edwards: Juonittelevien jumalten kaupunki

Lea Edwardsin Juonittelevien jumalten kaupunki (2012, Nordbooks) viehätti sen takia, että kirja kertoo Kreikasta, Ateenasta.

Teoksen päähenkilö Leena tapaa Harryn Suomessa ja seuraa tätä Ateenaan, jossa päätyy asumaan Glifadan vuorelle, lähelle pääkaupunkia. Eletään 1990-lukua, jolloin Eurooppa muuttuu; Kreikassa kaikki kallistuu, ministerit vaihtuvat ja lakot pysäyttävät julkista liikennettä ja elämää. Teos on siitä kiva tarina ulkomailta, että siinä ei oikeastaan ollenkaan mietitä kulttuurien ja maiden eroja. Siis tämän enempää:

Kreikkalaiset kyselevät, mitä toinen tekee, saksalainen haluaa tietää, miten kulkee, ranskalaisetkin ovat menossa, mutta englantilaiset vain ovat.

Ateena on elämän taustalla, ja siihen tutustutaan, kun Leenan ystävät tulevat kaupunkiin: Ystävän ja Leenan mukana myös lukija saa kiertää Likavitos-vuoren, vanhan olympia-stadionin, Arkeologisen museon, Plakan, Akropoliin. Sellainen lukija, joka on kulkenut Ateenan kuumilla kaduilla,  ilahtuu tästä kierroksesta varmasti. Ainakin tätä lukijaa miellytti ja aivan erityisesti se, että Edwards kuljetti lukijan Glifadaan, jossa olen uinut elämäni ensimmäisen kerran meressä! (Olen todellakin 100-prosenttisen sisämaalainen.) Olen siis itse vieraillut Ateenassa ja sen lähiympäristössä hyvinkin joskus 1990-luvun loppupuolella, tarkkaa vuotta en nyt millään muista.

Kirja ei kuitenkaan ole Ateenan turistiopas, vaan siinä on tarina: elämä Harryn kanssa ja rauhallisesti etenevä arki, jolloin Leena tutustuu vuokranantajaperheeseen, ulkoiluttaa perheen ottamaa ja unohtamaa koiraa, hankkii ruokaa, kävelee pitkin kaupunkia ja ihmettelee näkemäänsä. Leppoisan elämän kuvausta: Leenakin on jo hurjimmat juoksunsa elänyt, sillä hänen lapsensakin on jo aikuisen elämän alussa. Kirjassa kuvataan ja pohditaan myös suhdetta, uuden miehen kanssa - ja vaikka välillä suhteessa näkyy pessimistisiäkin sävyjä, on suhde kuitenkin arkisiin uomiinsa sujahtava.     

Nyt oli minun vuoroni istua kotona ja odottaa miestä, joka kaatui iltaisin väsyneenä sänkyyn ja pyöriskeli siellä stressaantuneena puoli yötä. Vaimon tehtävä oli ruokkia mies, hieroa niskaa ja kuunnella iltaisin päivän uutiset.

Mitäs tästä kirjasta oikein muuta kertoisi? 161-sivuinen kirja oli oikein sopivan mittainen matka Kreikkaan. Ehkä kirja jäi hieman lyhyeksi, mutta koska tapahtumiakaan ei ollut niin paljon, niin pidempi teos olisi varmaan ollut tylsä. Vaikka tämä kirja ei ollut kovin räiskyvän värikäs, jäi siitä kuitenkin positiivinen kaiku soimaan päähän. Tällaisena kevään ensimmäisenä aurinkoisen lämpimänä päivänä ehkä vähän kiukuttaa Ateenassa asuvien kuumuudesta kiukkuaminen. Mutta ymmärrän kyllä, että liika on liikaa, ja se, että aurinkoa joutuu odottamaan, on juurikin hyvä juttu!

+ + + ½

Venytän hieman Eurooppa-haasteen rajoja ja liitän tämän maan Kreikka kohtaan.