Kesäinen lukumaraton naistenkirjallisuutta

Jäin paitsi kirjablogien yleisestä lukumaratonista 10.7., mikä jäi vähän harmittamaan - ja mieleen jäi kytemään ajatus, että kyllä kesällä kerran vielä maratoonailen. Nyt ajatus tuli taas mieleen, kun kävin palauttamassa kirjoja kirjastoon... ja no, samalla tulin katsoneeksi vähän jotain luettavaa. Muutama kirja oli vinkkilistalla, osan kirjoista valitsin ohuuden ja kiinnostavuuden perusteella. Haaveenani siis lukea paljon erilaisia tarinoita. 

Koska pilvimuodostelmat saapuivat jostain taas tänään taivalle, päätän aloittaa kirjamaratonin ihan tässä heti, koska siivota voi aina huomennakin, ja rantakeli ei ole vielä tänään... Kahvi on keitetty, joten lukeminen alkakoon!

15.44. pari tuntia luettu, ja pari kirjaa luettu.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like) kertoo 1500-luvun Italiasta aatelisperheestä, jonka tytär ja poika tuntevat vetoa toisiinsa. Sisko, Anna, rakastaa veljeään ja hellii ja tottelee tätä kuten sisko tekee. Veli, Miguel, alkaa tuntea rakkautta Annaa kohtaan ja tuntee omantunnontuskia näistä tunteistaan. Onneksi Espanja kutsuu Miguelia, hänet aiotaan lähettää espanjalaiseen hoviin. Kun suunnitelmat menevät pilalle, Miguel keksii toisenlaisen ratkaisun. Ahdistava uskonnollisuus ympäröi maailmaa, samoin aatelisten hillitty maailma. Tarina lisäksi kirjassa on pitkät jälkisanat ja viitteet.
118 sivua.

Leena Rantasen Vastaantulijoita (2006, Like) kertoo lyhyitä tarinoita Pariisissa asuvista kodittomista. Kuvien avulla ihmisten elämät näyttäytyvät lukijalle. Tai ne elämät, joita näillä ihmisraunioilla on mahdollisesti ollut. Kovin moni ei katso ohikulkiessaan kodittomia, mutta nämä novellit katsovat. Sydäntäsärkevää. Tämä teos pakolliseksi lukemistoksi (espoolaisiin) kouluihin!

Murheen murtamalla äidillä on huivi päässä, likaiset vaatteet eri paria kuten pojallakin. Mutta päällimmäisenä pojalla on uutuuttaan hohtava samettitakki jonka taskua koristaa kullalla kirjailtu uljas kotka, kuin aatelinen vaakuna. Rikkaan perheen poika on pitänyt takkia vain muutaman kerran, hän on kasvanut ja osaa jo pelata golfia ja lasketella hiihtokeskuksissa.

19.30

Luin teoksen Prinsessan kirjeet (2010, Teos), jossa nainen kirjoittaa jäähyväiskirjeitä miehelleen, joka makaa hänen vieressään sängyssä. Nainen allekirjoittaa nämä kirjeet prinsessana ja kertoo, miten aikoo matkustaa maailman ääriin, ilmeisesti Kiinaan, sillä kirjeissä käsitellään paljon Kiinan tapahtumia. Samoin hän kirjoittaa rakakudestaan mieheen. Kirjoittajan aikomus on lähettää yksi kirje joka päivä, niin että kun mies saa viimeisen kirjeen, hän tulee takaisin. Pidin tästä kirjasesta ja sen kirjeistä, kirja oli mukavan erilainen.
112 sivua

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena) on ratkiriemukas novellikokoelma, joka on jäänyt jostain syystä lukematta. Nämä novellit ovat hauskoja ja välillä täytyy jäädä naureskelemaan, esimerkiksi ruumiin siirtämistä Helsingistä Pohjanmaalle kahden naisen voimin. Niin paljon kuin novellit naurattavatkin, täytyy nyt kokeilla jotain muuta, koska novellit ovat myös kovin samalla tavalla räävittömiä. Luen pari novellia myöhemmin loppuun.
166 sivua

8.15.
Illalla luin vielä Dina Rubinan Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti) -teosta, jossa on kolme pidempää novellia. Ensimmäinen, kirjan nimikkonovelli oli kiinnostava, toinen novelli hieman tylsempi, joten jätin viimeisen lukematta (luen tänään). Kirjan teemana tuntuu olevan parisuhteiden ongelmat, pettäminen.

Pia Ronkaisen Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio) vaikutti kirjastossa kiinnostavalta, ja hieman epäröiden otin mukaan luettavaksi. Kirja olikin yllättävän hyvin kirjoitettu, siinä kuvataan, miten uusioperhe toimii, kun isä rakastuu uuteen naiseen. Emilialla on vaikeuksia suhtautua isän uuteen naisytävään ja tämän lapseen. Emiliaa kiinnostaa lisäksi terroristin seuraaminen, ja hän miettii kovasti, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja mistä kummatkin syntyvät. Nuortenkirja, ihan mukava sellainen.
126 sivua.

Ja nyt aamulla aloitin Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus) -novellikokoelmaa, vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Pääosin novellit tuntuvat kertovan ongelmista miesten kanssa.

11.30

Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa luettu loppuun. Tässä teoksessa on lyhyitä novelleja naisista, miehistä ja suhteista. Pettämisiä, rakastumisia ja oivalluksia, jotka ovat hauskoja omalla tavallaan. Loppupuolen novellissa esiintyy Picasso, joten saan tästä yhden kirjan Helmet-lukuhaasteeseen!
125 sivua

Samoin luettu loppuu Pöyliön Pölynimurikauppias, jossa oli heti kesään sopiva novelli Side, jossa kolme sukupolvea naisia saapuu vasta ostetulle kesämökille: kartta/ navigaattori eivät näytä tietä mökille, vettä ei ole, piha on pitkää ruohoa, jota aletaan parturoida ruohonleikkurilla.... hauskaa kaaosta, jota selvittämään vaaditaan yksi putkimies.
166 sivua

Luin myös viimeisen novellin Rubinan teoksesta Kaksiosainen sukunimi. Ljubka oli varsin erilainen kuin kirjan kaksi muuta novellia. Tämän novellin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1953 ja siinä kaksi naista, joiden omaisia on viety mm. Siperiaan, yrittävät selvitä pikkukaupungissa. Lääkärinä toimiva Irina Mihailovna palkkaa kotiavukseen Ljubkan, joka on ajautunut rikosten tielle. Ongelmia ei kuitenkaan tuota Ljubka, vaan Irinan kuuluminen sukuun, jota syytetään lääkärien salaliitosta.
158 sivua

Lukumaratonia on nyt pari tuntia jäljellä, ja ajattelin hylätä loput kirjaehdokkaat ja siirtyä Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjan ääreen, koska aloitin kirjaa jo vähän eilen, ja novellien vaihtuvat henkilöhahmot saavat pään pyörälle. Kaikki lukemani teokset ovat olleet kiinnostavia ja niitä on ollut mukava lukea, samoin ne kaikki olisivat varmaan jääneet lukematta ilman lukumaratonia.

Aurinkokin on alkanut paistaa, joten siirtyilen sitten lukumaratonista ulkoilmailemaan!

13.30
Huh, ei jaksa ei pysty! Nyt olen lukenut vuorokauden putkeen ja silmät alkaa olla sen verran rasittuneet, että pakko pitää pidempää taukoa. Luin Reeta Paakkisen kirjaa vielä vajaat sata sivua, ja jatkan sitä hieman levättyäni ja tehtyäni muita asioita.

Tässä vielä luetut kirjat:

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like)
Anna, soror.... 1981
suomentanut Jussi Lehtonen
118 sivua

Leena Rantanen: Vastaantulijoita (2006, Like)
65 sivua

Prinsessan kirjeet (2010, Teos)
112 sivua

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena)
166 sivua

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti)
novellit alun perin v. 1990/ 1994
suomentanut Tuukka Sandström
158 sivua

Pia Ronkainen: Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio)
126 sivua

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
suomentanut Lotta Toivanen
125 sivua

Sergei Dovlatov: Matkalaukku

Sergei Dovlatovin Matkalaukku (2012, Idiootti) pääsi luettavakseni venäläisestä kirjallisuudesta, ja olinkin kirjaa lukiessa iloinen, että tulin aloittaneeksi kirjan. Jo edesmenneen Dovlatovin huumoripitoinen kerronta on hauskaa luettavaa ja kuitenkin myös mustan huumorinsa alla surullista. 

Matkalaukun kerrontatekniikka on kiinnostava: pienten tarinoiden ideat kumpuavat matkalaukusta, johon on pakattu Dovlatovin elämä. Kirjailija Dovlatov lähti Neuvostoliitosta ja asettui New Yorkiin, jossa vuosia myöhemmin avaa kaappiin unohdetun matkalaukun: matkalaukusta löydetyt esineet muistuttavat henkilöistä, tapahtumista ja asioista. 

Tarinoiden huumori nauratti minua väkisin. Ensimmäisen tarinan kertovat suomalaiset kreppisukat, joita pikkukriminaalit Leningradissa ostavat ison kasan aikomuksenaan rikastua. Neuvostoliittolaiset kaupat ovat tyhjillään, ja jopa sukistakin on puute. Juuri kun henkilöt saavat sukkalaatikkonsa, kaupat täyttyvät samoista sukista. Poliittisille johtajille ja puolueenjäsenille naureskellaan: kirjan toisessa tarinassa paljastettavalla Lenin-patsaalla on vahingossa kaksi laukkua. Juhlallisuuksissa Dovlatov varastaa pormestarin kengät, eikä tämä voi aloittaa puhettaan, vaan tekeytyy sairaaksi. 

Toimittajana työskennellyt Dovlatov kirjoittaa myös siitä, miten hänen työnsä toimittajana on tuhoontuomittua. Kun hän tuskailee kaikkien aiheidensa olevan tulenarkoja, häntä kehoitetaan etsimään käsiinsä sankariäiti, josta kirjoittaa ylistävästi j- a Dovlatov alkaa etsiä.

Tarinat veivät minut mukanaan. Myös Dovlatovin Meikäläiset viehätti minua muutama vuosi sitten. Mitäpä kirjoista voi muuta sanoa kuin kiitellä, että näitä on suomennettu ja iloita, että sattuivat luettavakseni. 

Sergei Dovlatov: Matkalaukku

2012, Idiootti

suomentanu Pauli Tapio

169 sivua

Sergei Dovlatov: Meikäläiset

Sergei Dovlatovin Meikäläiset (2012, Idiootti, alkuperäinen teos наши 1983, suomentanut Pauli Tapio) on kirjailijan postuumsti julkaistu novellikokoelma. Dovlatov eli vuosina 1941-90 ja elinvuosinaan mm. opiskeli suomen kieltä, oli armeijassa ja työssä vankileirillä, työskenteli journalistina Tallinnassa. Dovlatov joutui hankaluuksiin lehtijutuistaan ja muutti USA:han, jossa myös julkaisi kirjojaan.


Dovlatovin teoksia on käännetty 25 kielelle, ja syksyllä 2012 julkaistaan suomeksi toinenkin Dovlatovin teos Matkalaukku, kertoo jullkaisija Idiootti sivuillaan.

Meikäläiset kertoo Dovlatovista ja hänen sukulaisistaan. Ensimmäinen novelli kertoo isoisoisästä ja isoisästä, seuraavat novellit kertovat tarinan aina jostain sukulaisesta. Novelleissa ja tarinoissa rakennetaan kuvaa venäläisyydestä ja neuvostoliittolaisuudesta, vuosista ja historian käänteistä ja niiden vaikutuksesta ihmisiin.

Tätini miehen, Aronin, elämässä kuvastuu täydellisesti valtiomme historia. Aluksi hän oli lukiolainen. Sitten vallankumouksellinen opiskelija. Sitten hän oli vähän aikaa puna-armeijalainen. Sitten, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, valkopuolalainen. Sitten hän ryhtyi taas puna-armeijalaiseksi, mutta jo tietoisemmin.

Kun kansalaissota loppui, Aron-setä pääsi työläistiedekuntaan. NEP:in aikana hänestä tuli liikemies ja hän ilmeisesti rikastui hetkellisesti. Sitten hänen omaisuutensa pakkolunastettiin. Sitten hän siivosi puolueen rivejä. Sitten hänet itsensä siivottiin puolueen riveistä. Siksi että hän oli ollut NEP-mies...

Ei ihme, että ihmisten elämät ovat värikkäitä ja osin uskomattomia, kun politiikka ja valtion rajatkin muuttuvat yhtenään.

Novellikokoelman kirjoittaminen eri henkilöiden näkökulmista on minusta aika nerokas ratkaisu, poliittisesti erilaiset näkemykset kulkevat eri henkilöissä: toinen vihaa Stalinia (äiti), toinen kunnioittaa (isä). Suvussa on ihmisiä laidasta laitaan: kun isästä tulee näyttelijä, serkku valitsee toisin ja hänestä tuleekin rikollinen. Novellien päähenkilöhahmoksi pääsee jopa perheen koira, jota naitettaessa tutustutaan erilaisiin, merkittäviinkiin,  ihmisiin.

Novelleissa siis käsitellään paljon erilaisia ihmisiä, ihmiskohtaloita, historiaa, politiikkaa - kaikkea kiinnostavasti ja mielekkäällä tavalla. Novelleista puuttuvat isännimet ja sukunimet, ja niinpä henkilöissä pysyy mukana ja selvillä, kenestä milloinkin on kyse.

Pidin novelleista, erityisesti loppukirjan novelleista, joissa seurataan kertojaminän (Dovlatov) tutustumista vaimoonsa, muuttoa Neuvostoliitosta Euroopan kautta Amerikkaan. Varsinkin vaimoon tutustuminen oli sen verran oudon jännästi kerrottu, että pidin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava lukukokemus ja varmaan luen Dovlatovin seuraavankin suomeksi käännettävän teoksen.

Arvioni + + + ½. 

***

Ja mitä yhteistä olikaan näillä kansilla, jotka niin paljon muistuttavat toisiaan? Se, että historia, joka usein historiankirjoissa kuvataan ilman henkilöitä, sai henkilöhahmot. Dovlatovin Meikäläiset on joukko, joka koostuu hänen suvustaan, sukupolvien ketjusta, johon kaikella historialla ja politiikalla on ollut vaikutuksensa; Sydänrajassa ääriliike saa henkilöt: tällaiset ihmiset me olemme.

Blogimaailmassa Hanna on lukenut ja kirjoittanut tästä.
HS on kirjoittanut myös.

Itse jatkan näiden ohuiden kesäkirjojen lukemista: