Miten tehdään intialainen kansi kirjaan?

Olen aika usein valinnut ns. intialaiset kirjani niiden kansikuvan mukaan. Kirjastosta kirjoja etsiessä kirjan selkämyksestä luettava kirjailijan nimi kertoo toki, mistä päin kirjailija voisi olla. 

Silti useimmiten käännän kansikuvan esiin ja mietin, mistä kirja mahtaa kertoa. 

Huomasin, että olen hieman yksinkertainen, sillä kirjan kansikuva tosiaankin kertoo aika paljon vain kirjailijan taustasta, ei varsinaisesti kirjan sisällöstä. Aloinkin miettiä, että pitäisikö kirjailijan tausta piilottaa toisenlaisten kansien taakse, niin että kirjankin voisi lukea ja kokea ilman kirjailijan taustaa? Vai onko sillä väliä, että kirjailija on käynyt syntymässä ja kasvamassa Intiassa?

Tässä kuitenkin mallia siitä, miten kirja - tai ainakin sen kirjoittaja - luokitellaan heti intialaiseksi, tai intialaistaustaiseksi, sillä moni kirjailija on muuttanut länsimaihin, ja myös opiskellut länsimaisessa yliopistossa. 

Ainakin itse miellän aivan ensimmäiseksi intialaiseksi 

sarin. 

Ihanan, kauniin, värikkään, sarin, jonka helma hulmuaa tuulen vietävänä. 

Jotenkin näin: 

Sarista riittää toki vain pieni osa.

Ehkä juurikin se helma:

Tai sarin ohella voi tietysti kuvata koruja, tai hennamaalauksia, 

jotenkin näin: 

Luin täältä kirjoituksen, joka pisti miettimään kansikuva-asiaa. 

Asiassa kuin asiassa voi toki olla toinenkin puoli, mutta varmaa on se, että lukijaa ohjataan kovasti kirjan kansikuvan perusteella. Minut se johdattaa intialaistaustaisten kirjoihin, toisen lukijan kansi varmasti yhtä varmasti karkoitta pois kirjasta.

Mutta mistä kirjat sitten voisivat kertoa, jos katsoo kansikuvaa? 

Shilpi Somaya Gowdan teos Secret Daughter voisi tosiaan kertoa sari-helmaisen intialaisen naisen sijaan äiti-tytär-suhteesta: 

Advaita Kalan Almost Single voisi olla sari-pukuisen intialaisnaisen sijaan tarina sinkkuelämästä:

Kavita Daswanin Salaam, Paris voisi tuoda mieleen salaamin sijaan Pariisin: 

Kysehän on tosiaan vain näkökulmasta eli siitä suunnasta, mistä asiaa katsoo. Itse en ole vielä lukenut noita kirjoja, mutta lupaan palata kansikuva-asiaan, kun olen kirjat lukenut.

Naisten lisäksi intialaisten kirjailijoiden kirjojen kansikuviin löytyvät usein pyhät miehet, erilaiset intialaiset eläimet (tosin minusta tuntuu, että meillä norsut on varattu afrikkalaisiin kirjoihin), jumalat tai holi-juhliin liittyvät värit. 

Itse kuitenkin löysin kirjoistani joen tai rannan. 

Kansikuvat ovat minusta joka tapauksessa todella kauniita. Luulen, että osan näistä kirjoista olen valinnut nimenomaan niiden kansikuvien perusteella. Värikkäät sarit ovat minusta aivan järjettömän kauniita, enkä mitenkään ymmärrä nuorten naisten himoa pukeutua idässä mieluummin ahdistaviin farkkuihin kuin tuollaiseen kauniseen hulmuavaan mekkoon... 

No, siis tavallaan ymmärrän, mutta kärsin esteettisesti. 

Löysin myös pari muuta kirjankantta, jotka nostan esiin tässä postauksen lopussa. 

Ru Freeman on srilankalainen kirjailija, joten ei aivan tähän postaukseen kuuluisi. 

Mutta nyt tiedän, mitä kuvaan seuraavan vuoden copycat-kisaan. 

Meg Mullins taas on aivan amerikkalainen kirjailija, eikä hänen kirjansa edes kerro intialaisista, mutta tässä on aivan järjettömän ihana kansikuva. 

Hmmm..... miksiköhän se muuten miellyttääkin minua aivan erityisen paljon...

Palatakseni kuitenkin aiheeseeni ja tuohon linkkaamaani juttuun: 

uskoisitko, että nämä kansikuvat kätkevät sivuilleen aivan saman tarinan?

Intian kirjallisuus - osa I

Olen aina vähän kerrassaan lukenut intialaista kirjallisuutta ja huomaan, että aika monen kirjan kohdalla on käynyt niin, että se on päätynyt omaan kirjahyllyynikin. Samalla tavalla kuin olen vähän puolivahingossa tutustunut intialaiseen kirjallisuuteen, olen myös kerännyt itselleni intialaisen kirjallisuuden kirjaston. 

En tiedä, mitä alun perin lähdin intialaisesta kirjallisuudesta hakemaan, ehkä jotain tunteiden paloa, värien loistoa tai uutta ymmärrystä asioista, jotka ovat mieltäni mietityttäneet. 

. 

En ole vielä löytänyt kirjoista sitä tunteiden paloa, joka Bollywood-elokuvissa valtaa mielen. Mutta olen löytänyt paljon muuta. Olen löytänyt uskomatonta kirjallisuutta, kuten Aravind Adigan Valkoinen tiikeri, tai Kiran Desain Menetyksen perintö, tai Shamsien molemmat lukemani kirjat. Olen löytänyt myös ymmärrystä sellaisiin asioihin, jotka ovat ihmetyttäneet intialaisen kulttuuripiirin kuuluvien käytöksessä, varsinkin Lahirin teosten myötä olen päässyt ihmettelemään sitä, miten käy kun Intia tulee länsimaihin. Samaa voisi sanoa Malladin teoksista. Niissä ihmiset yrittävät elää niin kuin länsimaalaiset, mutta ovat aina toinen jalka menneisyydessä ja juurissaan kiinni.

Listasin jo lukemiani kirjoja ja säilytän listan tuonne yläpalkkeihin klikattavaksi, vinkkeinä lukemiseen sille, jota intialainen kirjallisuus kiinnostaa. 

Tämä on siis ensimmäinen osa sellaisista kirjailijoista, joita olen lukenut, klikkaamalla teoksen nimeä pääset lukemaan, mitä olen kirjasta pitänyt. Tämä ensimmäinen postaus voisi olla myös sellainen helpoimman kautta kiinni intialaiseen kirjallisuuteen. Kirjat ovat pääosin suomennettuja, ja ne on kirjoitettu englanniksi, eli länsimaiselle lukijalle ystävällisesti alun perinkin. 

Aluksi nämä suosikkini:

ARAVIND ADIGA: Viimeinen mies ja Valkoinen tiikeri ja Between the Assasionations

ARUNDHATI ROY: Kuuntelen heinäsirkkoja ja Joutavuuksien jumala

JHUMPA LAHIRI: Kaima ja Tämä siunattu koti 


KIRAN DESAI: Menetyksen perintö ja Hulabaloo hedelmätarhassa

Adigalle, Lahirille ja Desaille on yhteistä se, että he ovat asuneet Briteissä tai USA:ssa ja opiskelleet kirjallisuutta yliopistossa. Kiran Desain äiti, Anita Desai, on myös kirjailija, mutta en ole vielä tutustunut hänen kirjoihinsa, joita on myös suomennettu. Kishwar Desai (ei sukua) on journalisti, joka on hieman vanhempana julkaissut teoksia, joista vimeisintä (Origins of Love) ei ole vielä suomennettu.

Arundhati Roy on vanhempaa sukupolvea ja paitsi kirjailija myös poliittinen aktivisti, esimerkiksi Kuuntelen heinäsirkkoja on poliittisia kirjoituksia Intian nykyelämästä. 

KISHWAR DESAI: Pimeyden lapset

Kovin monia intialaisia kirjailijoita tai kirjoja ei ole suomennettu. Kirjoja ja kirjailijoita etsiessä joutuu näkemään hieman vaivaa, joitakin kirjoja löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista ja yleensä niihin ei ole jonoja (kas kummaa!), joten kirjat saa kotiin helposti. 

Siispä olen päässyt lukemaan joitakin: 

AMULYA MALLADI: Serving Crazy with Curry ja The Mango Season ja The sound of Language

CHETAN BHAGAT: One Night at the Call Centre

Amulya Malladi on korkeakoulutettu (kaksi yliopistotutkintoa, toinen Intiasta, toinen USA:sta). Mielenkiintoiseksi Pohjoismaisesta näkökulmasta hänet tekee myös se, että hän asuu tällä hetkellä Tanskassa. Pöydälläni odottaa lukemista The Sound of Language -kirja. 

Chetan Bhagat on myös korkeakoulutettu mies, joka kirjoittaa kolumneja Intian suurimpiin lehtiin, hänen kirjoistaan on tehty elokuvia (joskus luvan kanssa, joskus ilman), wikipedia määrittelee hänet eniten myyväksi englanniksi kirjoittavaksi intialaiseksi kirjailijaksi ja 100 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Kiinnostaisi hirveän paljon lukea Bhagatin uudempia kirjoja, sillä jos joku miettii, että intialaiset eivät yhtään ota kantaa maansa menoon, niin on väärässä. Esimerkiksi Bhagat ottaa kantaa korruptioon, nuorten itsemurhiin jne. 

Pakistanilais- tai bangladeshiläistaustaisia kirjailijoita olen myös lukenut ja listannut joitain lukemiani ja keräämiäni: 

KAMILA SHAMSIE: Poltetut varjot ja Kartanpiirtäjä

Shamsie on syntynyt Pakistanissa, mutta opiskellut USA:ssa. 

AYAD AKHTAR: Appelsiinikuorten katu

DANIYAL MUEENUDDIN: Hunajaa ja tomua

Mueenuddin on pakistanilais-amerikkalainen kirjailija, jonka isä on Pakistanista, jossa Mueenuddin eli 13-vuotiaaksi asti, sitten hän muutti äitinsä kanssa USA:han, kun vanhemmat erosivat. Samoin Akhtar on elänyt pitkään USA:ssa.

HANIF KUREISHI: Olisi vähän kerrottavaa ja Esikaupungin Buddha, 

joista olen lukenut jälkimmäisen, tosin ennen blogiaikaa. 

Kureishi on asunut Englannissa, hänellä on pakistanilainen isä ja engantilainen äiti.

MONICA ALI: Brick Lane

Alilla on bangladeshilainen tausta isän puolelta, äiti on englantilainen, Ali muutti 3-vuotiaana Englantiin. 

Aika moni kirjailija tuntuu olevan siis perhetaustaltaan kaksoiskansalainen, mikä on varmasti sopiva paikka siihen, että kirjoissa käsitellään paljon kahden kulttuurin törmäyksiä. 

Sitten on myös tällaisia hieman tuntemattomampia (=vanhempia) kirjoja, jotka ovat jotenkin kummasti tulleet mukaani, esimerkiksi kirppareilta. 

VIKAS SWARUP: Syyttömien seurue ja Slummien miljonääri, jonka perusteella (löyhästi) on tehty se yksi elokuva 

Vikas Swarup on ollut diplomaattina monessa maassa ja hänen juurensa ovat lakimiesperheessä. 

GITA MEHTA: Joen sutra

Mehta on Intian vapaustaistelijoiden perheestä, hän opiskeli Intiassa ja myöhemmin Englannissa. Hän on ollut töissä tuottajana televisiossa, yhteistyössä Englannissa ja USA:ssa. 

I. ALLAN SEALY: Hotelli Everest

Sealy on syntynyt ja opiskellut Intiassa ja työskennellyt eri maissa, kuten USA:ssa.

T. N. MURARI: Taj Mahal

Syntyi ja opiskeli Intiassa, hän on työskennellyt Englannissa journalistina. 

Kovin monella intialaisella kirjailijalla tuntuu olevan ammattina journalismi ja jokaisella on korkeakoulututkinto joko kotimaastaan tai Englannista tai USA:sta, tai molemmista. 

Vastaavasti myös amerikkalaisen tai eurooppalaisen kirjoittaessa Intiasta hänellä on usein journalistin koulutus tai sitten hän on oleskellut Intiassa kauan. 

KATHERINE BOO: Kätkössä kauniin ikuisen

JUSTINE HARDY: In the Valley of Mist,

Hardy on englantilainen journalisti, joka on tehnyt työtä journalistina Intiassa, kirjoittanut fiktiota ja faktaa Intiasta. Boo on tehnyt tutkimusta köyhien parissa sekä USA:ssa että Intiassa. 

SATU ROMMI: Moottoripyörällä Himalajalle ja Kahvia ja guruja

SEIJA VILÉN: Sormet sahramissa ja Mangopuun alla

MIKAEL BERGSTRAND: Delhin kauneimmat kädet

Kaikki ovat asuneet Intiassa, Bergtrand toimi toimittajana, Vilén oli uskonnollisen liikkeen mukana ja Rommi opetti joogaa ja piti kahvilaa.

ANTONIO TABUCCHI: Intialainen yösoitto,

italialainen kirjailija, ei taida olla muut ayhteyttä Intiaan kuin tämä kirja. 

Olen lukenut pari nuortenkirjaakin, joissa seikkaillaan Intiassa: 

TERHI RANNELA: Goa, Ganesha ja minä ja 

KATY GARDENER: Esther ja Gemma. 

Matkakirjoja yms. Intiaan liittyviä kirjoja, joihin olen tutustunut: täällä, täällä ja täällä. 

Ja loppuun vielä klippi siitä, kun intialaisia monesti pidetään jollain tavoin hassuina ja toisista ihmisistä erottuvina, esimerkiksi hassun puheensa takia, niin kyllä intialainen itsekin tunnistaa omat erikoisuutensa. Mutta ei välttämättä välitä siitä tai halua/kykene muuttamaan sitä, minkä on elämässään omaksunut. Juuri sitä, mikä on lapsena omaksuttu ja mitä uusi ympäristö tarjoaa, käsitellään myös monessa kirjassa.

Itse jatkan vielä sitä, mitä olen etsimässä. Haluaisin oikeastaan lukea jotain, jossa kirjan teemana ei ole kahden kulttuurin kohtaaminen, vaan aivan jotain muuta.